Menetin isäni jouluaattoa vasten yöllä yhtäkkisesti.Olemme hädin tuskin alkaneet selvitä siitä.Nyt kävi ilmi, että toinen rakas läheiseni sairastaa niin pitkälle levinnyttä maksasyöpää, että tämä on varmasti hänen viimeinen joulunsa, jos edes elää jouluun.Elääkö? Mikä on elinennuste,osaako joku sanoa? Enää annetaan vain kipulääkkeitä, hoidot on lopetettu.Hän kuitenkin vielä toimii ihan itsenäisesti, käy työssäkin.Hirvittävää on ostaa joululahjaa,kun tietää, että se on viimeinen.Silmiini osui kaupassa vuoden 2009 kalenteri, joita oli tarjolla joululahjoiksi, kyllä kirpaisi pahasti.Mitä antaisin viimeiseksi lahjaksi? En olisi halunnut lapsilleni jälleen tällaista surua jouluksi tai muutenkaan, nuorin on vasta 3-vuotias, joka juuri ja juuri on selvinnyt pappansa kuolemasta.Minulla on tunne, että joulu ei kosketa minua enää lainkaan, koska se tarkoittaa vain surua ja kärsimystä.Ainakin Jeesuksen merkitys on meillä tähtikirkas.Kamalan raskasta, kun en tiedä elääkö hän muutaman päivän vielä, viikon vai kuukauden.Aiemman joulun yritin selvitä pyörtymättä.
taas
hirvittävä joulu
5475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme varmaan jo vuoden aikana kohdanneet täällä. Sinä olet surrut isääsi ja minä poikaani, joka kuoli samoin ennen joulua. Päivää ennen isääsi, eli yöllä vasten aatonaattoa. Kammoan joulua, koska muitakin läheisiäni mm. äitini kuolema sattui juuri joulun alla, samoin anoppini.
Olen niin pahoillani, että joudut käymään taas surullisia asioita läpi. Ymmärrän, että sinun on jo pienen lapsesi, perheesi ja sairaan omaisesi takia pidettävä itsesi kasassa ja vahvana. Näin se on minullakin. Monen muun hyvinvointi riippuu siitä, että minä jaksan vahvana.
En tiedä miten kauan läheisesi tulee jaksamaan elämää, ei sitä varmaan kukaan osaa ennustaa, edes lääkärikään. Hekin tukeutuvat vain vastaavanlaisiin tapauksiin ja niistä saatuihin kokemuksiin. Paras joululahja on kuitenkin minusta läheisellesi se, että olet hänen rinnallaan oman jaksamisesi mukaan, yrität saada talteen vielä hyviä muistoja ja ehditte vielä puhua asioista, jotka ehkä painavat tai voit vain kertoa hänelle, mitä hän sinulle merkitsee, jos ei sanoin, niin ainakin teoin. Kuljet hänen rinnallaan, vaikka se voi olla vaikeaa. Äitini sairasti syöpää ja kuoli siihen 2001 juuri ennen joulua. Valvoimme sisarusteni kanssa sairaalassa, missä hän oli pari viikkoa ennen kuolemaansa. Kun hän meni viimeisellä viikolla tajuttomaksi, niin sanoin hänelle, että päästä vain irti nyt äiti ja voit rauhassa mennä me kyllä selviämme. Olihan se rankkaa kuitenkin, mutta äiti sai rauhallisen lähdön. Toivon sinulle ja läheisellesi paljon voimia.
Vietin viikonloppua tämän sairaan läheiseni kanssa, hän on jo aivan keltainen ja harmaa samalla ja tietää itsekin tähtikirkkaasti, että aikaa ei enää ole paljon.Nyt opin uuden tavan suhtautua kuolemaan, hän nauroi ja vitsaili ja oli täysin hyväksynyt tilanteensa ja järjesteli käytännön asioitaan.Kirpaisi kyllä, kun hänellä oli uusia talvikenkiä ja hän totesi suoraan, että ei hän ehdi niitä enää käyttää ja tarjosi toiselle läheisellemme.Lisäksi hän huolehti talven lämmityksestä ja kävi ostamassa suuret määrät pellettejä, että tänne jäävät selviytyvät.Tällä viikolla hän tapaa lakimiehen, koska häneltä jää myös paljon velkaa, koska ei ehtinyt lähellekkään eläkeikää.En edes pysty ajattelemaan hautajaisia, joudumme nimittäin etupenkkiin jälleen.
Olemme kyllä kohdanneet täällä ja olen niin pahoillani, että olet menettänyt poikasi.Me emme mahda mitään sille, että ihminen ei päätä näitä asioita vaan Jumala.Niinkuin isänikin oli poikasi hänen valittunsa tuonne ylhäälle ja ehkä hekin ovat kohdanneet siellä niinkuin me täällä.Poikasi saa olla siellä nyt yhdessä äitisi kanssa.
Kyllä tämä joulunaika on raskasta, kaikki tulee jälleen mieleen, en kyennyt menemään kirkkoonkaan viime jouluna.Niinhän se sanonta kuuluu, että vaivaiset jouluksi syntyvät, autuaat jouluksi lähtevät.Voi olla, että rakas läheiseni ei enää elä täällä jouluna, vaan on jo taivaallisessa juhlapöydässä silloin, kukaan ei ehkä voi tietää.
On hyvin vaikeaa kulkea kuolevan rinnalla mutta hänen oma suhtautumisensa auttaa meitä muita uskomattoman paljon, se varmasti on hänellä tarkoituksenakin.
Olisiko millainen se lahja, että kirjoittaisit hänelle kirjeen, (ehkä kuvitatkin sen kuvin) kuvailisit siihen tunteitasi, ajatuksiasi sekä kertoisit suhteestanne, elämästä hänen kanssaan, ja mitä ajattelet elämästä, kun häntä ei enää ole. Kirjoitat rakkaudella. Näin ei tarvitse ehkä ajatella jälkikäteen, että voi kun jäi se ja se sanomatta...Voimia sinulle.
Erittäin tärkeää oli tuo huomiosi siitä, että mitään ei jää sanomatta,nyt kun meillä on mahdollisuus sanoa hänelle kaikki.Kiitos siitä!
Maksasyöpä vie yleensä toteamishetkestä kuolemaan muutamasta viikosta reiluun puoleen vuoteen. Voi olla melko hyväkuntoinen viimeisiin päiviin saakka ja sitten loppu tulee vajaassa viikossa. Miten lohdullista, että teillä on usko Jeesukseen. Ero ei ole sittenkään lopullinen vain pieni ajanverho välissä. Jos läheisenne lähtee ennen joulua, hänellä on varmaan paljon ihanampi joulu kuin meillä maan päällä. Siunausta ja voimia!