Vapaakirkon pastori kertoi minulle että lapsenuskoni ja lapsikasteeni eivät minua pelastaisi helvetistä, ne olivat hänen mielestään kuollutta uskoa. Hän vertasi uskoani riivaajien uskoon, jotka myös uskovat ja vapisevat. Kun en hänen mielestään kokenut synnintuntoa uskostani, hän huusi: ”itsetyydytys on ainakin syntiä”.
Jos sallitaan tässä yhteydessä hieman teologista pohdintaa, niin tämänkaltainen manipulaatio tuntuu mielettömältä. Ajatuskulku oli seuraava: Jos en kokenut luterilaisesta lapsenuskostani syyllisyyttä, niin seksuaalisuudesta sitä pitäisi ainakin kokea. Jumala tuli siis ihmiseksi ja kärsi kiduttavan ristinkuoleman näiden kauhistuttavien ”syntien” takia. Kun synniksi väännetään asioita, jota ne eivät ole, unohdetaan se mikä mielestäni kristinuskossa on tärkeintä: rakkaus lähimmäiseen.
Jouduin syvään masennukseen tapauksen johdosta jota vielä myöhemmin eräs vapaakirkollinen vahvisti kertomalla samaa tarinaa riivaajista. Jos ihminen ei pysty ”tulemaan uskoon” (uskonkokemus), niin kuin hän sen ymmärsi, kysymyksessä täytyy olla riivaaja. Kun uskalsin arvostella tätä näkemystä, toinen uskova ilmoitti Jumalan rankaisevan minua samalla tavalla kuin hänen toista ystäväänsäkin, joka oli kritisoinut samalla tavalla ja kuollut äkkiä traagisesti.
Olin yksinäinen ja jouduin ehkä sen takia vapaakirkollisten vaikutuspiiriin erään työkaverini opastuksella, mutta nykyäänkin voin sanoa olevani ”vain” lapsenuskossa ja arvostavani myös kastettani. En koe myöskään seksuaalisuudestani syyllisyyttä. No, teinhän minä ratkaisun. Olen siitä asti karttanut vapaakirkkoja ja vapaakirkollisia, enkä ole muillekaan kyseistä porukkaa suositellut; olen kyllä varoittanut siellä tapahtuvasta hengellisestä manipuloimisesta, suvaitsemattomuudesta, pelottelusta, syyllistämisestä yms. läheisiäni.
Jos sallitaan tässä yhteydessä hieman teologista pohdintaa, niin tämänkaltainen manipulaatio tuntuu mielettömältä. Ajatuskulku oli seuraava: Jos en kokenut luterilaisesta lapsenuskostani syyllisyyttä, niin seksuaalisuudesta sitä pitäisi ainakin kokea. Jumala tuli siis ihmiseksi ja kärsi kiduttavan ristinkuoleman näiden kauhistuttavien ”syntien” takia. Kun synniksi väännetään asioita, jota ne eivät ole, unohdetaan se mikä mielestäni kristinuskossa on tärkeintä: rakkaus lähimmäiseen.
Jouduin syvään masennukseen tapauksen johdosta jota vielä myöhemmin eräs vapaakirkollinen vahvisti kertomalla samaa tarinaa riivaajista. Jos ihminen ei pysty ”tulemaan uskoon” (uskonkokemus), niin kuin hän sen ymmärsi, kysymyksessä täytyy olla riivaaja. Kun uskalsin arvostella tätä näkemystä, toinen uskova ilmoitti Jumalan rankaisevan minua samalla tavalla kuin hänen toista ystäväänsäkin, joka oli kritisoinut samalla tavalla ja kuollut äkkiä traagisesti.
Olin yksinäinen ja jouduin ehkä sen takia vapaakirkollisten vaikutuspiiriin erään työkaverini opastuksella, mutta nykyäänkin voin sanoa olevani ”vain” lapsenuskossa ja arvostavani myös kastettani. En koe myöskään seksuaalisuudestani syyllisyyttä. No, teinhän minä ratkaisun. Olen siitä asti karttanut vapaakirkkoja ja vapaakirkollisia, enkä ole muillekaan kyseistä porukkaa suositellut; olen kyllä varoittanut siellä tapahtuvasta hengellisestä manipuloimisesta, suvaitsemattomuudesta, pelottelusta, syyllistämisestä yms. läheisiäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siittävät pastorit , jotka eivät ymmärrä jumalan olevan hiljaisuudessa.
Opettaja on se joka ymmärtää olla opettamatta omia uskomuksiaan ja auttaa opetettavaa löytämään oman totuutensa.
Toivon lisää sinunlaisia hyviä hedelmiä , jotka on löytämässä oman itsensä.
Samaa olen kokenut, ja varoittanut ihmisiä. Olen nähnyt niissä piireissä käydessäni paljon alistettuja, ja aivopestyjä ihmisiä. Onpahan kertynyt kokemusta. Jouduin aikoinaan auttamaan ja tukemaan ainakin viittä kanssatoveriani heidän kynsistään. Vapaakirkollinen uskonto on vahvasti ylihengellistä latinaa, menestysteologiaa, Jeesusmagiaa...sanovat kyllä uskovansa Jeesuksen sovitustyöhön ja armoon, mutta eivät suo sitä muille. Tuomitsevat miljoonaan kertaan tunnustetut synnit. Eivät ymmärrä, että ihminen on perisyntinen jo syntyessään, eikä hänestä edes parannusta tekemälläkään tule täydellistä - samalla kuitenkin nämä hengen isät ovat ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että käskevät antamaan kaiken kunnian Jumalalle. Se on aika yksiviivaista uskoa, koska ihminen ei siis ole mitään heidän silmissään, joten tällainen alistusmentaliteetti puree vain arkoihin, kiltteihin ja epävarmoihin ihmisiin. Itsekin hain aikoinaan sieltä lohtua, mutta sain epäreilun kohtelun: jos et tule uskoon, emme voi auttaa sinua. "Jumalalle kunnian" antaminen näyttääkin olevan joillekin henkilöille pelkästään vain oman egon kohotusta toisten kustannuksella, ja siinä he tekevät vielä pahemman "synnin", koska ovat Jumalan palvelijoita.
Seksuaalisuus on Jumalan luoma voimavara. Jokainen toteuttaa sitä itselleen sopivalla tavalla. Itsekin koin kaikesta syyllisyyttä aikoinaan, mutta nykyään koen, että parempi etsiä virheitä muistakin, niin itse pärjää paremmin.