tuleeko

Minulla on vaikeaa, koska rakas läheiseni sairastaa loppuvaiheen syöpää ja nyt minulle on tullut pahoja takaumia traagisesta läheiseni kuolemasta, josta on melkein kaksi vuotta aikaa.Ilmeisesti uusi suru tuo vanhan surun takaisin pintaan.Onko teille käynyt niin? Olette luuleet selvinneenne, mutta se ei ihan olekaan niin.
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä ns.takaumia tulee, kun joku läheinen kuolee. Sitä käy mielessä aiemmat kuolemantapauksensa ja niihin liittyviä tunteita, vertaa kokemusta, jne. Pintaan voi nousta jotain "uutta" vanhemmastakin menetyksestä. Ei se ole epänormaalia, päinvastoin. Voimia sinulle.

Äänestä

Kyllä näköjään kaikesta selviää. Itse menetin ensin veljeni, sitten vuosia myöhemmin mieheni ja siitä kaksi vuotta kaksi kälyäni. Kaikki 40-47 välillä, ihan liian aikaisin. En osaa kertoa tai selittää miten olen selvinnyt. Aika varmaankin tekee tehtävän vaikka se kliseeltä kuulostaakin ja jutteleminen ystävien ja ammattiauttajien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takaumia? kirjoitti:

Minulla on vaikeaa, koska rakas läheiseni sairastaa loppuvaiheen syöpää ja nyt minulle on tullut pahoja takaumia traagisesta läheiseni kuolemasta, josta on melkein kaksi vuotta aikaa.Ilmeisesti uusi suru tuo vanhan surun takaisin pintaan.Onko teille käynyt niin? Olette luuleet selvinneenne, mutta se ei ihan olekaan niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu