Kuinka pärjätä

Voisiko joku kertoa miten IHMEESSÄ joku pärjää kitkoilla?? Täällä etelässäkin on ainakin 5 liukasta päivää talvessa. Miten voi elää ilman nastarenkaita. Ja muistakaa:TALVI KESTÄÄ ETELÄSSÄKIN 6-8 KUUKAUTTA!!!!
7598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onneksi oli vain neljä päivää, jolloin kitkat olivat nastoja huonommat. Ja niistä kaksi sattui ulkomaan matkan ajaksi.

Vain tämän onnekkaan sattuman vuoksi selvisin mälläämättä ja tappamatta ketään.

Äänestä

Tuota samaa ollaan joka paikassa kyselty ja ihmetelty. Mielestäni asiaan riittää kaksi asiaa. Ensinnänkin pitää osata ajaa yleensä autoa. Jos auton perushallinta liukkaalla on katastrofaalista, on syytä hankkia nastarenkaat tai olla ajamatta. Ne auttavat vähän enemmän pidossa, mutta todellisuudessa syy on kuljettajassa: Ei riitä ajotaito tai asenne.
Toinen on auto. Jos ajat hiljaisella (=sisämelu) autolla, niin nastarenkaiden melu ei tunkeudu niin voimakkaasti sisälle, kuin meluisimmissa autoissa. Kuten minulla itsellänikin on meluisa vanha auto, ei mm. radion kuuntelusta tulisi mitään nastarenkailla. Melun vaikutus on muuten yllättävän suuri matkustusmukavuuteen ja useissa autoissa sen vähentäminen renkailla on lähes ainoa keino. Sitten se kolmas syy, mitä eivät kaikki tunnusta. Kun syksyisin ja keväisin on leutoa ja märkää jopa viikkoja, niin ne 4-5 todella liukasta päivää on todella pieni osuus koko talven ajalta, mikä estäisi ajon kitkoilla ja eivät ne estä sitä nytkään. Niin liukasta kaljukeliä ei ole ollutkaan, että en olisi viimeisinä 4:nä talvena liikkeelle päässyt. Suosittelen kokeilemaan kitkarenkaita, eikä vaan luulemaan kaikkea. Ne eivät todellakaan ole kesärenkaat lumella...

Kitkoilla pärjää siten että esim. kuuntelee
radiota hiljaisella kun ei ole nastojen ropina
häiritsemässä. Eikä tarvi miettiä paljonko
nastoja renkaissa on vielä jäljellä.

Tämmöiset kelit mitä nyttenkin on pk-seudulla niin
ei juuri tee nastarenkaita mieli. Ekaa talvea ajelen kitkoilla ja vielä käytetyillä sellaisilla,
ja ainakin lumella pito oli minulle ihan riittävä
mitä tossa kerkesin rallailemaan kun ensilumi tuli.

Muutenkin olen sitä mieltä että on aivan sama
mitkä renkaat autossa on jos vaan osaa ajaa niillä. Mukavuus on tärkeä asia.

Äänestä

se kaikkein suurin turvallisuustekijä ole siinä penkin ja ratin välissä

Äänestä

9 talvea kitkoilla mennyt ja menee tulevatkin talvet,eihän ne autot pysy kaikilla kesälläkään käsissä saati sitten talvella.

Ja yleensä ne on nastarengasautoja jotka tuolla on huonoimmilla keleillä toisten jaloissa matelemassa viittäkymppiä,kun on niin liukasta niin liukasta ettei lujempaa uskalla mennä.

Äänestä

Ajelee kitkoilla kesän ja nastoilla talven, ei tule ongelmia. Kun nastarenkaista lähtee nastat, ne on hyvät kitkarenkaat, kesäkäyttöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kitkoilla? kirjoitti:

Voisiko joku kertoa miten IHMEESSÄ joku pärjää kitkoilla?? Täällä etelässäkin on ainakin 5 liukasta päivää talvessa. Miten voi elää ilman nastarenkaita. Ja muistakaa:TALVI KESTÄÄ ETELÄSSÄKIN 6-8 KUUKAUTTA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu