Raamatun kehoitus kriittisyyteen

Tämä on itse asiassa vastaus lyylerille, mutta aihe on tärkeä ja liittyy myös moniin muihin viesteihin. Olen kritisoinut tietynlaista, lähinnä maltillisten ja liberaalien vl:ien piirissä olevaa ajattelutapaa että miksi he puolustelevat liikettään jos liikkeessä ei ole mahdollisuus itseään riskeeraamatta esittää reilusti ja avoimesti ajatuksiaan esim. fundamentalistisen oman joukon kuuliaisuusvaatimuksia vastaan?

Tämä ajatus on herättänyt varsin voimakkaan myllerryksen useammalla palstalla. Sitä on moititty ylimieliseksi "toimintaohjeiden antamiseksi", tms. sivusta asioihin puuttuvaksi. On esitetty ajatusta, että kaikki menisi paljon paremmin kun oltaisiin hissukseen ja puhuttaisiin vain kauniita sekä ajateltaisiin että kyllä se siitä.

Tuolla eräässä toiselle sivulle painuneessa avauksessa lyyleri toi esiin oman ajatuksensa:
---------------------------------------
Raamatussa ei
lyyleri 29.11.2008 klo 10.49
   puhuta "kriittisistä jumalanlapsista"!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039732954
---------------------------------------

Nämä kohdat ovat kuitenkin Raamatusta:

"Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."
(1. Tess. 5:21)

"Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."
(1. Joh. 4:1)

"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot"
(1. Kor. 14:29)

"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta."
(2. Kor. 13:5)

"tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä."
(Ef. 5:10,11)

Sanoisin siis päinvastoin että Raamattu ei tunne muunlaisia kuin "kriittisiä Jumalanlapsia". Vai minkä kohdan mukaan pitäisi vain olla hiljaa ja sokeasti seurata seurakunnan paimenia silloinkin kun he opettavat vastoin Raamattua ja ovat itse sortuneet vääryyksiin tai menneiden vääryyksien peittelyyn?

Raamattu ei kehoita vaikenemaan ja olemaan hiljaa vääryydestä "suuremman edun nimessä". Jokainen voi miettiä tykönään millainen "Jumalan valtakunta" on sellainen, jossa pitää olla hiljaa tietämistään vääryyksistä tai jossa ei uskalla niistä puhua.
842982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Hyvä, kun nostit tuon Lyylerin viestin avaukseksi!

Vastasin itse siihen tuolla jossakin kaukana, mutta en jaksanut etsiä tueksi Raamatun paikkoja. Tuli tunne, ettei se mitään auta, sillä vl-tulkinta torjuu nekin matalaksi! ;(

Miten vl-saarnaaja puhuu noista kohdista? En muista, mutta luulen, että kritiikki pitää tulla yksimielisesti johtajien kautta. Siten se tapahtuu oikeassa vl-hengessä ja oikealla vl-mielellä?

Äänestä

Mutta uhreja ei voi auttaa, kun he itse alistuvat ikeen alle. Vaikka Jeesus sanoi: "Kalliisti teidät olen lunastanut, joten älkää enää orjaksi alkako.

Tämä avun tyrkyttäminen vl-siskoille/veljille on vain monesti epäkiitollista. He käyttäytyvät kuin insestin kokenut lapsi, suojelevat pahantekijöitään.

Äänestä
  • avuntuojat ovat monesti itte jopa ilkeitä. En tarkota tällä ketään tiettyjä nikkejä. Jos alkaa katsantokannoillaan lyömään keskustelukumppania ja ns avuntarvitsijaa, saa varmaan aikaan vastustusta.

    Esimerkki. Jos 'avuntuoja' antaa ymmärtää pitävänsä 'avuntarvitsijaa' tyhmänä, kun kuuluu vl-liikkeeseen, koska siin on niin paljon epäkohtia, avuntuoja karahtaa kiville apunsa kanssa.

    Eli jos vaikka 'avuntuoja' ajattelisikin avuntarvitsijan olevan tyhmän, epärehellisen, pelkurin, heikon tms, sillä asialla EI SAISI LYÖDÄ! Pitää muistaa toisen ihmisen kunnioitus ja reviiri!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Räpylä-Jem kirjoitti:

    avuntuojat ovat monesti itte jopa ilkeitä. En tarkota tällä ketään tiettyjä nikkejä. Jos alkaa katsantokannoillaan lyömään keskustelukumppania ja ns avuntarvitsijaa, saa varmaan aikaan vastustusta.

    >> Eli jos vaikka 'avuntuoja' ajattelisikin avuntarvitsijan olevan tyhmän, epärehellisen, pelkurin, heikon tms, sillä asialla EI SAISI LYÖDÄ! Pitää muistaa toisen ihmisen kunnioitus ja reviiri!

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    Asia on monimutkainen. Minun on helppo samaistua molempiin puoliin, molemmilla puolilla barrikadia kun olen ollut.

    Taitamon apu on puoskarointia ja karhunpalvelus autettavalle, se on tosi. Kaikkein suurin virhe molemmin puolin barrikadia on, kun asioista tehdään arvovaltakysymyksiä, silloin taatusti jämähdetään juoksuhautoihin.

    Käytän vertausta barrikadi, kun eräänlainen sotatila täällä on, vaikken haluaisikaan.

    SRK-johtoinet täällä pyrkivätkin tahallaan kärjistämään tilanteen sotatilaksi. Sitten ollaan niin marttyyriä, niisk.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    oman rajoittuneisuuteni ilmaisutavassani teidän vastaviesteistänne. En kuitenkaan osaa tuoda pointtejani paremmin esille.

    ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin, johon miun pitää päästäkki tällä hetkellä; miul on työn alla yks projekti...

    Eli; antaa palaa vaan ja vielku saatte Hysin mukaan, ni aina vaan paranee...

    Turha kai sanoa, että pääsen hyvin tunnelmaasi, kun puhut hookoista. Olenpa siitä saanut esi- ja keski- ja jälkimakua viime vuosikymmenten aikana. Se on minulle aina yllätys, kun tuo tunnetila valtaa mieleni ihan toisen ryhmän kokoontumissa tai eivl-uskovaisten seurassa!

    En ole vielä täysin selvillä siitä, mikä on se kipukohta itsessäni, joka aktivoituu tietyn tyyppisten tapahtumien ja sanomisten yhteydessä. Mutta tunnetila on tuttu ja se tulee pyytämättä tai kaivamatta ihan tuostanoin. Maku on karvas ja tekee mieli sylkäistä ja mennä lääkekaapille...

    Se on melko outoa, että tuo tunne valtaa jonkun entisen vl-hoidetun puheiden alla. Jopa oikein rakkaudellisten ihmisten kanssa. Täälläkin. En sano esimerkkejä, mutta niitä on muutama.

    Luulen, että sisimmästä nousee jostakin kaukaa se tunne, että minua ei ymmärretä, ei hyväksytä ja - hyikauhea - MINUT TUOMITAAN!

    Vl-jäljet ovat niin arat, että pienikin kosketus tuolle alueelle, saa minut - jos ei ärähtämään niin ainakin vetäytymään kuoreeni. Enkä pääse sellaisten ihmisten kanssa ehkä koskaan enää luottavaisiin väleihin? Ongelma on minussa ja sen kanssa on pakko elää! Ehkä se on lieventynyt, arvelen.

    Kun alkuaikoina täällä jotkut vl:t leimasivat minut herkkänahkaiseksi ja katkeraksi, niin se teki niin häijyä, etten vieläkään tunne halua keskustella sellaisten kanssa. Se on tietysti vain minun murheeni. Valitettavasti. ;(

    Äänestä

  • lauseeseesi

    "Oikeita neuvoja nuo ovat, mutta uhreja ei voi auttaa, kun he itse alistuvat ikeen alle"

    vastaisin, että
    -mikä uhri se on, jos itse haluaa olla uskovainen, sinun sanonnallasi alistua ikeen alle
    -mielestäni kysymyksessä ei silloin ole uhri
    -ihminen ei silloin tarvitse apua, vaan voit olla onnellinen ja "huoleton" hänen puolestaan
    -ja keskittää energiasi oikeiden avuntarvitsijoiden auttamiseen, leipätyöhösi tai palstailuun..

    Ystävyydellä.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    ku joku ymmärtää...

    Juu, sen ei tarvi olla vl, jonka sanomisista mie humpsahan lapsuuden hoitokokouksiin. Ja tekee niin kipeetä, että tekis mieli huutaa:

    "Menkää pois, haluun olla ihan rauhassa, päästäkää irti, en haluu teille mitään pahaa...oon mikä oon ja tiedän itteki sen peiliini kattoissa, älkää lyökö mua heikkouksillani..."

    Tää on ihan kauheeta; itkettää niin kauheesti...

    Äänestä

  • elsa-esteri kirjoitti:

    lauseeseesi

    Jos ihminen ei tunne olevansa uhri, ei hän tarvitse apua eikä häntä tarvitse sääliä eikä auttaa. Se ei edes onnistu väkisin.

    Omassa sisimmässä pitää olla pieni halua muutokseen ja ehkä pieni merkki ulospäin, että haluaa apua.

    Turha on ymmärtämättömänä yrittää toimia toisten ohjeiden mukaan! Se ei onnistunut vl-hoitovuosinakaan kunnolla? Vielä pahempi yritys, jos tyytyväisille ihmisille puhuu muutoksen tarpeesta! Ei onnistu.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    ku joku ymmärtää...

    Juu, sen ei tarvi olla vl, jonka sanomisista mie humpsahan lapsuuden hoitokokouksiin. Ja tekee niin kipeetä, että tekis mieli huutaa:

    "Menkää pois, haluun olla ihan rauhassa, päästäkää irti, en haluu teille mitään pahaa...oon mikä oon ja tiedän itteki sen peiliini kattoissa, älkää lyökö mua heikkouksillani..."

    Tää on ihan kauheeta; itkettää niin kauheesti...

    Minua lohduttaa joskus se, kun mietin Jeesuksen reaktioita.

    Jeesus itki! Ja kehoitti meitäkin itkemään itkevien kanssa, iloitsemaan iloitsevien kanssa.

    Mietin lähellä olevia nuoria miehiä, jotka ovat suunnilleen sen ikäisiä, kun Jeesus oli opettaessaan. Yritän kuvitella esim. tuota tilannetta, missä Jeesus itki tai kun Hänen lähellään oli surua ja murhetta. Ei sitä kivisydämiset fariseukset tajunneet.

    Mutta se olkoon meille lohtuna ja muistuksena siitä, että ei tarvitse mennä tunteitaan piiloon itseltä eikä muilta!

    Luin Admatan palstalta mahdollisesta uudesta kokoontumisesta tammikuussa pk-seudulla.

    En osallistunut ensimmäiseen. Oletko tulossa? Saattaisin tulla mukaan, varsinkin kun näkisi jonkun ikätoverin livenä.

    Äänestä

  • maili-tuttusi viime vuodelta kirjoitti:

    Luin Admatan palstalta mahdollisesta uudesta kokoontumisesta tammikuussa pk-seudulla.

    En osallistunut ensimmäiseen. Oletko tulossa? Saattaisin tulla mukaan, varsinkin kun näkisi jonkun ikätoverin livenä.

    En ollut mukana itsekään tuossa tapaamisessa. En pääse keskellä viikkoa, mutta jos tapaaminen on viikonloppuna, niin ehkä sitten. Olisin ottanut yhteyttä Sinuun, jos olisin ollut tulossa sinnepäin. :D

    Ainakin haluaisin tulla ja yritän järjestellä asiat siihen malliin, että pääsen.

    Olisi mukavaa tavata... !

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    En ollut mukana itsekään tuossa tapaamisessa. En pääse keskellä viikkoa, mutta jos tapaaminen on viikonloppuna, niin ehkä sitten. Olisin ottanut yhteyttä Sinuun, jos olisin ollut tulossa sinnepäin. :D

    Ainakin haluaisin tulla ja yritän järjestellä asiat siihen malliin, että pääsen.

    Olisi mukavaa tavata... !

    Onpa ihme, jos tunnistit minut. Koetin olla näkymätön.

    Mielelläni myös junailisin Sinulle yöpaikan, mikäli tarvitset sellaista!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Räpylä-Jem kirjoitti:

    ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin, johon miun pitää päästäkki tällä hetkellä; miul on työn alla yks projekti...

    Eli; antaa palaa vaan ja vielku saatte Hysin mukaan, ni aina vaan paranee...

    >> ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin...

    Äänestä

  • Aloittaja

    elsa-esteri kirjoitti:

    lauseeseesi

    "Oikeita neuvoja nuo ovat, mutta uhreja ei voi auttaa, kun he itse alistuvat ikeen alle"

    vastaisin, että
    -mikä uhri se on, jos itse haluaa olla uskovainen, sinun sanonnallasi alistua ikeen alle
    -mielestäni kysymyksessä ei silloin ole uhri
    -ihminen ei silloin tarvitse apua, vaan voit olla onnellinen ja "huoleton" hänen puolestaan
    -ja keskittää energiasi oikeiden avuntarvitsijoiden auttamiseen, leipätyöhösi tai palstailuun..

    Ystävyydellä.

    >> -mikä uhri se on, jos itse haluaa olla uskovainen, sinun sanonnallasi alistua ikeen alle
    -mielestäni kysymyksessä ei silloin ole uhri
    -ihminen ei silloin tarvitse apua, vaan voit olla onnellinen ja "huoleton" hänen puolestaan

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin...

    Meillä jokaisella on omat haavamme ja kipupisteemme.

    Olen keskustellut kanssasi vuosia, enkä ole kokenut viesteissäsi mitään, mikä olisi tuntunut minusta pahalta. Ei edes tupakka-aihe tökännyt mitenkään minulla. Tuskin Sinullakaan, vaikka olen aika 'tiukkis' siinä kohdassa.

    Sinä oletkin vahvempi - jotenkin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_16175 kirjoitti:

    >> Sinä oletkin vahvempi - jotenkin?

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin...

    vain, miltä miusta tuntuu, ei varmaan kandeis...

    Tän keissin aikana joku asenteessasi tai missä lie (kerro!), saa miun aivoissani hooko-nappulan naksahtamaan päälle. Oon miettiny nyt viime aikoina et mikä se on. Oisko se se, et miulle tulee sellainen tunne et eteeni viskataan jokin hirmusen epämiellyttävä köntsäle ja sanotaan et "sie oot kuule hei tuo". Silleenhän hookoissa tehtiin; eli JOKU MUU määritteli henkilön sydämentilan, joittenki asioitten perusteella.

    Sun kaa tilanne on vastakkainen. Nyt miun pitää nähdä itteni vl-liberaalina, joka on ja toimii tietyllä tavalla, eikä välttis oikein. Eli miun pitää keskittyä virheisiini, juu nou? Tai puheesi saa miut keskittymään niihin. Ei niinkään epäkohtiin ja vääryyksiin meikäläisyydessä. Vaan omiin asenteisiini. Ähh, en osaa selittää.

    Yritän vain olla nyt avoin, jotta ymmärtäsit...ja käykin päinvastoin.

    Ps. Ittekki oon hookoitten uhri ja viel pahimmasta päästä traumatisoitunut.

    Voisko joku sivullinen koittaa selittää, mikä on pointtini jos on hokaavinaan sen.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Sinä oletkin vahvempi - jotenkin?

    mikä oli tärkein pointtisi yhteisessä keississämme.

    >>>a.) Vahvuutta kestää oman joukon julmuuksia.>>>

    En kestäkkään. Niithän just vastustan ja oon vastustanut aina. Mutta sitähän en koa saavani osakseni aina meikäläisyydessä. Voisin laskea kymmenen sormen avulla ne tilanteet. Ekka ois hoitokokoukset...sit joitain yksittäistapauksia jne.

    >>>b.) Herkkyyttä, millä ei kestetä pienintäkään kritiikkiä oman joukon suuntaan. Ei edes kysymystä siitä, miten kritiikki pitäisi esittää sanomaa unohtamatta niin että se ei loukkaisi?>>>

    Miehän oon puhunu siun kanssas niist epäkohdist ummet ja lammet. Tää on mielstäni eri juttu tää keissimme. Mielestäni siun kristiikkis kohdistuu nyt muihin asioihin, kuin julmuuksiin. Vai oonko väärässä? Eiks ne kohdistu vl-liberaalien asenteisiin suhteessa vääryyksiin?

    Se on taas eri juttu, et ollaanko samaa mieltä niist asenteista.

    ...Avoimuudestasi. Toisin kuin SRK, niin minä tai vl-kriitikot pitävät harvemmin minkäänlaisia tunteita itsessään syntinä;)

    >> Tän keissin aikana joku asenteessasi tai missä lie (kerro!), saa miun aivoissani hooko-nappulan naksahtamaan päälle. Oon miettiny nyt viime aikoina et mikä se on. > Nyt miun pitää nähdä itteni vl-liberaalina, joka on ja toimii tietyllä tavalla, eikä välttis oikein. Eli miun pitää keskittyä virheisiini, juu nou? Tai puheesi saa miut keskittymään niihin. Ei niinkään epäkohtiin ja vääryyksiin meikäläisyydessä. Vaan omiin asenteisiini. Ähh, en osaa selittää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Räpylä-Jem kirjoitti:

    mikä oli tärkein pointtisi yhteisessä keississämme.

    >>>a.) Vahvuutta kestää oman joukon julmuuksia.>>>

    En kestäkkään. Niithän just vastustan ja oon vastustanut aina. Mutta sitähän en koa saavani osakseni aina meikäläisyydessä. Voisin laskea kymmenen sormen avulla ne tilanteet. Ekka ois hoitokokoukset...sit joitain yksittäistapauksia jne.

    >>>b.) Herkkyyttä, millä ei kestetä pienintäkään kritiikkiä oman joukon suuntaan. Ei edes kysymystä siitä, miten kritiikki pitäisi esittää sanomaa unohtamatta niin että se ei loukkaisi?>>>

    Miehän oon puhunu siun kanssas niist epäkohdist ummet ja lammet. Tää on mielstäni eri juttu tää keissimme. Mielestäni siun kristiikkis kohdistuu nyt muihin asioihin, kuin julmuuksiin. Vai oonko väärässä? Eiks ne kohdistu vl-liberaalien asenteisiin suhteessa vääryyksiin?

    Se on taas eri juttu, et ollaanko samaa mieltä niist asenteista.

    ...Tauon jälkeen. Nyt pitää lähteä ostamaan juniorille uudet kumpparit. Entiset kun piti laittaa rikkinäisenä roskiin ja poika tarvii vedenpitävät kengät huomenna hoitoon.

    Kiitos tuntemuksiasi selventävistä vastauksistasi. Edellinen kommenttihan oli varsinaisesti vastaus vain loukkaantumiseesi ja siihen että en ymmärtänyt "hoitokokoustunnelmia" kun halusin yksinkertaisesti kysyä miten kritiikki pitäisi esittää niin että et tuntisi itseäsi "lyödyksi"?

    En osaa itse oikein selventää kritiikkiäni ja siksi kysyinkin sinulta miten itse esittäisit asian niin ettei siihen loukkaannuttaisi?

    Palataan juttuun.

    tää esimerkki.

    Omaan ystävän, joka on hirmusen auttavainen ja sydämellinen ihminen. Jos hän esim näkee jonkun perheen kamppailevan taloudellisissa vaikeuksissa, hän menee oitis auttamaan heitä. Se, miten hän sen tekee, on aina puhutellut minua.

    Ensinnäkin hän ekka tunnustelee, halutaanko apua. Jos valo näyttää vihreetä, hän menee ja toimii sillä tavalla, josta on eniten apua. Auttaa taloudellisesti, on läsnä ja kuuntelee. Joskus myös mahdollisesti järjestää jotain kodin ulkopuolista piristystä.

    Mutta. Ystäväni ei KOSKAAN arvostele autettaviaan missään asiassa. Vaikka hän ehk pakostikki näkee, mistä perheen tilanne johtuu, hän ei mainitse siit halaistua sanaa, jossei asianosaiset itte halua puhua siitä.

    Jos autettava perhe on yhteinen tuttumme ja mie mölytoosana ja kaikkitietävänä oon tietävinäni satavarmat ratkaisut perheen tilanteeseen, hän ei lähde mukaani kaikkitietävyyteen. Hän viisaana ihmisenä ymmärtää, ettei sivulliset tiedä kokonaistilannetta. Olen oppinut tai ainaski haluun oppia ystäväni hienoa ja kunnioittavaa käytöstä, kohdatessani apua tarvitsevia.

    Selvennystä. Jos leivän puolesta kamppailevaa perhettä lähestyy sillä tavalla, että kertoo heille, mistä heidän tilanteensa johtuu, saa melko varmasti heiltä eväyksen avuntarjoukseen.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> ihan hyvä juttu, kun saatte miut tuntemaan itteni sontiaiseksi; pääsen hyvin sanojenne avulla hookootunnelmiin...

    Olen seurannut sivusta tätä soppaa jonka hyshys aloitti moittimalla liberaali-vanhoillislestadiolaisia -miten sen nyt voisi sanoa- "kaksinaismoralismista" tai siitä että livistävät kuin koira veräjästä kun pitäisi toimia tai tuomita julkisesti vääryydet sen sijaan että vain katsotaan vierestä ja tehdään omassa elämässä toisin kuin virallisesti opetetaan.

    Minun mielestäni tässä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä mitä jokaikisen normaalijärjellä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää. Älä katso vierestä kun kaveriasi kiusataan. Jos vaikenet ja katsot vierestä kun kaveriasi kiusataan, tosiasiallisesti syyllistyt samaan kun kiusaajasi. Älä hyväksy sitä että kaveriasi kiusataan. Tätä opetetaan Suomen kouluissa lapsillekin ja on se kumma että jossakin joukossa joka kutsuu itseään ainoaksi oikeaksi uskovaisten joukoksi ei tätä alkeellisintakaan moraalin-ja lähimmäisenrakkauden koodia osata noudattaa aikuisten ihmisten kesken.

    Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle. He eivät ehkä todellisuudessa haluaisi olla tässä uskossa mutta ovat luvanneet äidille kuolinvuoteella pysyvänsä tässä uskossa jne. Siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä että joku arvostelee joukkoa jossa pysymiseksi on tehnyt hirveät uhraukset elämässään. Sitten huomaakin että energia onkin mennyt siihen että pysyisi tässä joukossa sen sijaan että miettisi todellisia uskon- ja lähimmäisenrakkauden kysymyksiä.

    Monesti tässä vl-uskossa "kilvoitteleminen" on vaatinut oman persoonan täydellistä kieltämistä ja se on hirveä uhraus kenelle hyvänsä. Ihminen kokee että uhraa persoonansa päästäkseen taivaaseen. Kieltää omat toiveet, omat haaveet jotta kilvoittelisi tässä uskossa.

    Tätä on minusta vanhoillislestadiolaisen uskonkilvoitus. Oman persoonan kieltämistä. Kun kaikki energia menee tähän, onhan se vähän loukkaavaa kun joku tulee ulkopuolelta sanomaan että mites tämä teidän lähetystyö tai lähimmäisenrakkaus kun koetaan että on uhrattu kaikki! Sitten joku kehtaa tulla muistuttamaan siitä raamatusta!

    Anteeksi nyt vain kaikki ihmiset että sanon tämän, mutta näin minä koin tämän uskon ja siksi ymmärrän tämän loukkaantumisen mitä liberaali-vl:t kokevat.

    Mielestni tämä kaikki on vain seurausta siitä kuuluisasta 70-luvusta, koska silloin alettiin vaatia uskon ehtona TOTTELUA ja KUULIAISUUTTA SEURAKUNNALLE YLI KAIKEN! Tämä asia ei miksikään muutu sillä että siitä vaietaan yhä!

    Äänestä

  • naisihminen.... kirjoitti:

    juttu karahtikin kiville; hutkittiin omien oletuksien ja luulojen perusteella. Eikä asianosaiset toimi itte kuitenkaan sen kummemmin (aniakaan Hys, on itte sanonu niin). Ihan hyvin ois voinu sanoutua itte olevansa sellainen, joka vaikenee.

    Osuit maaliin, peräti napakymppiin. Tai et ehkä ihan napakymppiin, koska liraali-vl:iä he ovat juuri siksi, etteivät hyväksy ihan kaikkia SRK:laisia opetuksia. Esim. liberaali-vl:ien en ole kuullut sanovan, että VAIN vl-joukossa voi pelastua tai että vain HE (vl-liberaalit) olisivat ainoita oikeita uskovaisia. Mm. juuri tästäkin syystä he ovat liberaali-vl:iä. SRK tietysti opettaa "vain me"-oppia. Viittaan tähän kohtaan kirjoitustasi:

    "Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia."

    Muutoin olen kyllä kanssasi samaa mieltä.
    Liberaali-vl:ien ristiriitaista tilannetta uskonyhteisönsä uskonopetusten ja oman persoonansa välillä en kyllä kadehdi. Toisaalta ei voi hyväksyä opetusta eikä toimintatapoja, mutta toisaalta yhteisöllisyys on erittäin tärkeä asia. Tuollaisen arvojen välisen ristiriidan keskellä eläminen on taatusti raskasta. Itse en varmasti kestäisi sairastumatta.

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    Asia on monimutkainen. Minun on helppo samaistua molempiin puoliin, molemmilla puolilla barrikadia kun olen ollut.

    Taitamon apu on puoskarointia ja karhunpalvelus autettavalle, se on tosi. Kaikkein suurin virhe molemmin puolin barrikadia on, kun asioista tehdään arvovaltakysymyksiä, silloin taatusti jämähdetään juoksuhautoihin.

    Käytän vertausta barrikadi, kun eräänlainen sotatila täällä on, vaikken haluaisikaan.

    SRK-johtoinet täällä pyrkivätkin tahallaan kärjistämään tilanteen sotatilaksi. Sitten ollaan niin marttyyriä, niisk.

    keskustelussa on valitettavasti esiintynyt, mikä ei ole omiaan lähentämään näkemyksiä.

    "Kaikkein suurin virhe molemmin puolin barrikadia on, kun asioista tehdään arvovaltakysymyksiä, silloin taatusti jämähdetään juoksuhautoihin."

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Osuit maaliin, peräti napakymppiin. Tai et ehkä ihan napakymppiin, koska liraali-vl:iä he ovat juuri siksi, etteivät hyväksy ihan kaikkia SRK:laisia opetuksia. Esim. liberaali-vl:ien en ole kuullut sanovan, että VAIN vl-joukossa voi pelastua tai että vain HE (vl-liberaalit) olisivat ainoita oikeita uskovaisia. Mm. juuri tästäkin syystä he ovat liberaali-vl:iä. SRK tietysti opettaa "vain me"-oppia. Viittaan tähän kohtaan kirjoitustasi:

    "Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia."

    Muutoin olen kyllä kanssasi samaa mieltä.
    Liberaali-vl:ien ristiriitaista tilannetta uskonyhteisönsä uskonopetusten ja oman persoonansa välillä en kyllä kadehdi. Toisaalta ei voi hyväksyä opetusta eikä toimintatapoja, mutta toisaalta yhteisöllisyys on erittäin tärkeä asia. Tuollaisen arvojen välisen ristiriidan keskellä eläminen on taatusti raskasta. Itse en varmasti kestäisi sairastumatta.

    taas sano 'aamenta' edellisen kirjoittajan kaa, monessakaan kohdas. Ja tietty; saan nyt epärehellisen leiman:)

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    taas sano 'aamenta' edellisen kirjoittajan kaa, monessakaan kohdas. Ja tietty; saan nyt epärehellisen leiman:)

    mille kohdille et voi sanoa aamenta. Se ehkä auttaisi meitä ymmärtämään toisiamme entistäkin paremmin.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    juttu karahtikin kiville; hutkittiin omien oletuksien ja luulojen perusteella. Eikä asianosaiset toimi itte kuitenkaan sen kummemmin (aniakaan Hys, on itte sanonu niin). Ihan hyvin ois voinu sanoutua itte olevansa sellainen, joka vaikenee.

    Tunnut nyt kovasti syyllistävän iteäsi kaikesta. Muista kuitenkin että tässä puhutaan asiasta, ei yksittäisestä ihmisestä.

    Tässä ei nyt varsinkaan puhuta ja syytetä SINUA, vaan edelleenkin puhutaan ilmiöstä ja asiasta jota on hyvä miettiä, eikä kenenkään yksilön syllistää itseään vaan miettiä onko vai eikö asianlaita ole näin?

    Äänestä

  • naisihminen.... kirjoitti:

    Olen seurannut sivusta tätä soppaa jonka hyshys aloitti moittimalla liberaali-vanhoillislestadiolaisia -miten sen nyt voisi sanoa- "kaksinaismoralismista" tai siitä että livistävät kuin koira veräjästä kun pitäisi toimia tai tuomita julkisesti vääryydet sen sijaan että vain katsotaan vierestä ja tehdään omassa elämässä toisin kuin virallisesti opetetaan.

    Minun mielestäni tässä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä mitä jokaikisen normaalijärjellä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää. Älä katso vierestä kun kaveriasi kiusataan. Jos vaikenet ja katsot vierestä kun kaveriasi kiusataan, tosiasiallisesti syyllistyt samaan kun kiusaajasi. Älä hyväksy sitä että kaveriasi kiusataan. Tätä opetetaan Suomen kouluissa lapsillekin ja on se kumma että jossakin joukossa joka kutsuu itseään ainoaksi oikeaksi uskovaisten joukoksi ei tätä alkeellisintakaan moraalin-ja lähimmäisenrakkauden koodia osata noudattaa aikuisten ihmisten kesken.

    Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle. He eivät ehkä todellisuudessa haluaisi olla tässä uskossa mutta ovat luvanneet äidille kuolinvuoteella pysyvänsä tässä uskossa jne. Siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä että joku arvostelee joukkoa jossa pysymiseksi on tehnyt hirveät uhraukset elämässään. Sitten huomaakin että energia onkin mennyt siihen että pysyisi tässä joukossa sen sijaan että miettisi todellisia uskon- ja lähimmäisenrakkauden kysymyksiä.

    Monesti tässä vl-uskossa "kilvoitteleminen" on vaatinut oman persoonan täydellistä kieltämistä ja se on hirveä uhraus kenelle hyvänsä. Ihminen kokee että uhraa persoonansa päästäkseen taivaaseen. Kieltää omat toiveet, omat haaveet jotta kilvoittelisi tässä uskossa.

    Tätä on minusta vanhoillislestadiolaisen uskonkilvoitus. Oman persoonan kieltämistä. Kun kaikki energia menee tähän, onhan se vähän loukkaavaa kun joku tulee ulkopuolelta sanomaan että mites tämä teidän lähetystyö tai lähimmäisenrakkaus kun koetaan että on uhrattu kaikki! Sitten joku kehtaa tulla muistuttamaan siitä raamatusta!

    Anteeksi nyt vain kaikki ihmiset että sanon tämän, mutta näin minä koin tämän uskon ja siksi ymmärrän tämän loukkaantumisen mitä liberaali-vl:t kokevat.

    Mielestni tämä kaikki on vain seurausta siitä kuuluisasta 70-luvusta, koska silloin alettiin vaatia uskon ehtona TOTTELUA ja KUULIAISUUTTA SEURAKUNNALLE YLI KAIKEN! Tämä asia ei miksikään muutu sillä että siitä vaietaan yhä!

    >>>Olen seurannut sivusta tätä soppaa jonka hyshys aloitti moittimalla liberaali-vanhoillislestadiolaisia -miten sen nyt voisi sanoa- "kaksinaismoralismista" tai siitä että livistävät kuin koira veräjästä kun pitäisi toimia tai tuomita julkisesti vääryydet sen sijaan että vain katsotaan vierestä ja tehdään omassa elämässä toisin kuin virallisesti opetetaan.>>>

    Nii just; moitti. Ja moitti moppilaisia. Ei vl-liberaaleja. Kuitenkaan hän ei tiedä, mitä kukanenki 'moppilainen' on livessä tehnyt. Mie taas tiedän ja voin sanoo et hänen sanomisensa ei käynyt yksiin totuuden kanssa.

    >>>Minun mielestäni tässä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä mitä jokaikisen normaalijärjellä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää. Älä katso vierestä kun kaveriasi kiusataan. Jos vaikenet ja katsot vierestä kun kaveriasi kiusataan, tosiasiallisesti syyllistyt samaan kun kiusaajasi. Älä hyväksy sitä että kaveriasi kiusataan. Tätä opetetaan Suomen kouluissa lapsillekin ja on se kumma että jossakin joukossa joka kutsuu itseään ainoaksi oikeaksi uskovaisten joukoksi ei tätä alkeellisintakaan moraalin-ja lähimmäisenrakkauden koodia osata noudattaa aikuisten ihmisten kesken.>>>

    No, ketä sitten kiusataan. Tää kaksnelonenhan antaa hirmu kapeen katsantokannan meikäläisyydestä. Jos mie esim oman kokemusmaailman perusteella ajattelen ehkäisykysymystä (en silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen), en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin. Enimmäkseen tunnen perheitä, joissa voidaan hyvin ja tasapainoisesti. Kun taas lasteni koulukavereitten perheet tuntuvat voivan melko huonostikkin, huolimatta pienistä perheistä. Ja avioerot, vue-vue! Nyt on miulla ja puolisollani mietinnässä, josko otettais sijaislapsi, koska esim pääkaupunkiseudulla on ihan kaamee pula sijaisperheistä. Ajatelkaa; vauvoja jonossa odottamassa pääsyä perheeseen. Voidaanko me siis olla ottamatta, jos vaan siihen on mahdollisuus?

    >>>Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle. He eivät ehkä todellisuudessa haluaisi olla tässä uskossa mutta ovat luvanneet äidille kuolinvuoteella pysyvänsä tässä uskossa jne. Siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä että joku arvostelee joukkoa jossa pysymiseksi on tehnyt hirveät uhraukset elämässään. Sitten huomaakin että energia onkin mennyt siihen että pysyisi tässä joukossa sen sijaan että miettisi todellisia uskon- ja lähimmäisenrakkauden kysymyksiä.>>>

    Sorry, en oo tehnyt mitään uhrauksia vl-liikkeelle. Kuitenki koen olevani enempi saamassa kuin antamassa, uhraamisesta puhumattakaan.

    >>>Monesti tässä vl-uskossa "kilvoitteleminen" on vaatinut oman persoonan täydellistä kieltämistä ja se on hirveä uhraus kenelle hyvänsä. Ihminen kokee että uhraa persoonansa päästäkseen taivaaseen. Kieltää omat toiveet, omat haaveet jotta kilvoittelisi tässä uskossa.>>>

    Koen, et miul on ollut hirvittävän ihana elämä, huolimatta hookoo-traumoista yms. En ehk tavoita tän kohan pointtia.

    >>>Tätä on minusta vanhoillislestadiolaisen uskonkilvoitus. Oman persoonan kieltämistä. Kun kaikki energia menee tähän, onhan se vähän loukkaavaa kun joku tulee ulkopuolelta sanomaan että mites tämä teidän lähetystyö tai lähimmäisenrakkaus kun koetaan että on uhrattu kaikki! Sitten joku kehtaa tulla muistuttamaan siitä raamatusta!>>>

    En ymmärrä tätäkään pointtia. Ei miust haittaa se, jos joku sanomaan epäkohdista, mutta se haittaa jos tullaan hookoomaisesti sanelemaan mikä on oikea tapa elää ja ajatella. Äsh, en osaa sanoo, mitä ajattelen.

    >>>Anteeksi nyt vain kaikki ihmiset että sanon tämän, mutta näin minä koin tämän uskon ja siksi ymmärrän tämän loukkaantumisen mitä liberaali-vl:t kokevat.>>>

    Kokemuksia on monenlaisia. Sun kokemukses on erilaisia ku miun.

    >>>Mielestni tämä kaikki on vain seurausta siitä kuuluisasta 70-luvusta, koska silloin alettiin vaatia uskon ehtona TOTTELUA ja KUULIAISUUTTA SEURAKUNNALLE YLI KAIKEN! Tämä asia ei miksikään muutu sillä että siitä vaietaan yhä!>>>

    Mä en ymmärrä tän kohan yhteyttä edellisiin. Vaikka toki 70-luku vaati uskon ehdoksi tuon, mitä sanoit.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    taas sano 'aamenta' edellisen kirjoittajan kaa, monessakaan kohdas. Ja tietty; saan nyt epärehellisen leiman:)

    En usko että olet epärehellinen. Päinvastoin luulen että olet rehellinen ihminen. Sinulla on ihan oma tyylisi kirjoittaa asioista ja se on ihan ok, mutta vaikeutenasi on ehkä keskustella vain asiasta. Sekoitat siihen helposti jotain hekilökemia-asioita joilla ei ole mitään merkitystä silloin kun keskustellaan vaan siitä onko pallo punainen vai valkoinen.

    Yhteys 70-lukuun ja tähän soppaan on se, että koska kuuliaisuus sille mitä seurakunta on päättänyt on niin ehdotonta niin koko ongelman ydin on tässä. Jos ei ole samaa mieltä, siitä on vaiettava tai muuten on epäuskoinen.

    Koska usein olisi oltava erimielinen seurakunnan kanssa, koska useassa asiassa on menty harhaan niin tästä olisi oltava vapaus puhua ääneen ja joskus vaikeneminen on jopa vääryyden rikoskumppani. Näin sanoi Ayaan Hirsi Ali, hollantilainen ihmisoikusaktivisti.

    Mielestäni tässä on koko homman ydin. Mutta en puhu sinusta, vaan siitä miten asianlaita tuppaa olemaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Räpylä-Jem kirjoitti:

    tää esimerkki.

    Omaan ystävän, joka on hirmusen auttavainen ja sydämellinen ihminen. Jos hän esim näkee jonkun perheen kamppailevan taloudellisissa vaikeuksissa, hän menee oitis auttamaan heitä. Se, miten hän sen tekee, on aina puhutellut minua.

    Ensinnäkin hän ekka tunnustelee, halutaanko apua. Jos valo näyttää vihreetä, hän menee ja toimii sillä tavalla, josta on eniten apua. Auttaa taloudellisesti, on läsnä ja kuuntelee. Joskus myös mahdollisesti järjestää jotain kodin ulkopuolista piristystä.

    Mutta. Ystäväni ei KOSKAAN arvostele autettaviaan missään asiassa. Vaikka hän ehk pakostikki näkee, mistä perheen tilanne johtuu, hän ei mainitse siit halaistua sanaa, jossei asianosaiset itte halua puhua siitä.

    Jos autettava perhe on yhteinen tuttumme ja mie mölytoosana ja kaikkitietävänä oon tietävinäni satavarmat ratkaisut perheen tilanteeseen, hän ei lähde mukaani kaikkitietävyyteen. Hän viisaana ihmisenä ymmärtää, ettei sivulliset tiedä kokonaistilannetta. Olen oppinut tai ainaski haluun oppia ystäväni hienoa ja kunnioittavaa käytöstä, kohdatessani apua tarvitsevia.

    Selvennystä. Jos leivän puolesta kamppailevaa perhettä lähestyy sillä tavalla, että kertoo heille, mistä heidän tilanteensa johtuu, saa melko varmasti heiltä eväyksen avuntarjoukseen.

    En vain parhaalla tahdollanikaan oikein osaa ajatella miten tämä esimerkkisi liittyisi nyt käsiteltävään asiaan?

    Toki lähimmäisen taloudellinen (ja muukin) auttaminen kyselemättä ja kyseenalaistamatta on oikeamielistä toimintaa.

    Otankin omaksi kuvitteelliseksi esimerkikseni vaikkapa perheen, jossa mies ryyppää kaikki rahansa ja laiminlyö perheensä. Perheenäiti puolestaan yrittää kituuttaa ja maksaa kaikki laskut sekä yrittää ruokkia itsensä, miehensä ja lapset. Perhe elää jatkuvassa puutteessa. Tällaisen perheenäidin auttaminen taloudellisesti silloin tällöin tuo hetkeksi helpotusta, mutta ei ratkaise perheen ongelmia eikä poista kärsimystä.

    Meinaatko että tällaisessa tilanteessa olisi väärin sanoa perheenäidille että hän osaltaan ylläpitää tilannetta ja lastensa kurjuutta koska katselee sivusta hiljaa miehensä holtittomuutta ja omalla hiljaisella huolehtimisellaan mahdollistaa tilanteen jatkumisen?

    Äänestä

  • naisihminen.... kirjoitti:

    En usko että olet epärehellinen. Päinvastoin luulen että olet rehellinen ihminen. Sinulla on ihan oma tyylisi kirjoittaa asioista ja se on ihan ok, mutta vaikeutenasi on ehkä keskustella vain asiasta. Sekoitat siihen helposti jotain hekilökemia-asioita joilla ei ole mitään merkitystä silloin kun keskustellaan vaan siitä onko pallo punainen vai valkoinen.

    keskustelussahan alun alkaenki sotkettiin henkilöt asioihin. Sehän se sotki koko homman.

    Jos keskustelu ois alotettu ja tavallaan Huhu alottiki periaatteella "ollaanko näistä asioista samaa mieltä", siinä annetaan mahdollisuus jokaisen kertoa oma mielipiteensä. Eikä Huhun keskustelunavaus ollu viel kunnolla käynnistynykkään, kun jo rapa roiskui. Ja tietty hänen aloituksen otsikko sai monet varpailleen, mikä on ihan ymmärrettävää...

    Itte asiasta eli siit et onko oikein vaieta vääryyksien edessä, olen sitä mieltä, ettei ole, sillonku asia osuu kohalle. Mutta siinkään ei voi mennä hutkimaan toisten ihmisten kokemusten mukaan, eikä kukaan voi siihen vaatiakkaan.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    >>>Olen seurannut sivusta tätä soppaa jonka hyshys aloitti moittimalla liberaali-vanhoillislestadiolaisia -miten sen nyt voisi sanoa- "kaksinaismoralismista" tai siitä että livistävät kuin koira veräjästä kun pitäisi toimia tai tuomita julkisesti vääryydet sen sijaan että vain katsotaan vierestä ja tehdään omassa elämässä toisin kuin virallisesti opetetaan.>>>

    Nii just; moitti. Ja moitti moppilaisia. Ei vl-liberaaleja. Kuitenkaan hän ei tiedä, mitä kukanenki 'moppilainen' on livessä tehnyt. Mie taas tiedän ja voin sanoo et hänen sanomisensa ei käynyt yksiin totuuden kanssa.

    >>>Minun mielestäni tässä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä mitä jokaikisen normaalijärjellä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää. Älä katso vierestä kun kaveriasi kiusataan. Jos vaikenet ja katsot vierestä kun kaveriasi kiusataan, tosiasiallisesti syyllistyt samaan kun kiusaajasi. Älä hyväksy sitä että kaveriasi kiusataan. Tätä opetetaan Suomen kouluissa lapsillekin ja on se kumma että jossakin joukossa joka kutsuu itseään ainoaksi oikeaksi uskovaisten joukoksi ei tätä alkeellisintakaan moraalin-ja lähimmäisenrakkauden koodia osata noudattaa aikuisten ihmisten kesken.>>>

    No, ketä sitten kiusataan. Tää kaksnelonenhan antaa hirmu kapeen katsantokannan meikäläisyydestä. Jos mie esim oman kokemusmaailman perusteella ajattelen ehkäisykysymystä (en silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen), en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin. Enimmäkseen tunnen perheitä, joissa voidaan hyvin ja tasapainoisesti. Kun taas lasteni koulukavereitten perheet tuntuvat voivan melko huonostikkin, huolimatta pienistä perheistä. Ja avioerot, vue-vue! Nyt on miulla ja puolisollani mietinnässä, josko otettais sijaislapsi, koska esim pääkaupunkiseudulla on ihan kaamee pula sijaisperheistä. Ajatelkaa; vauvoja jonossa odottamassa pääsyä perheeseen. Voidaanko me siis olla ottamatta, jos vaan siihen on mahdollisuus?

    >>>Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle. He eivät ehkä todellisuudessa haluaisi olla tässä uskossa mutta ovat luvanneet äidille kuolinvuoteella pysyvänsä tässä uskossa jne. Siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä että joku arvostelee joukkoa jossa pysymiseksi on tehnyt hirveät uhraukset elämässään. Sitten huomaakin että energia onkin mennyt siihen että pysyisi tässä joukossa sen sijaan että miettisi todellisia uskon- ja lähimmäisenrakkauden kysymyksiä.>>>

    Sorry, en oo tehnyt mitään uhrauksia vl-liikkeelle. Kuitenki koen olevani enempi saamassa kuin antamassa, uhraamisesta puhumattakaan.

    >>>Monesti tässä vl-uskossa "kilvoitteleminen" on vaatinut oman persoonan täydellistä kieltämistä ja se on hirveä uhraus kenelle hyvänsä. Ihminen kokee että uhraa persoonansa päästäkseen taivaaseen. Kieltää omat toiveet, omat haaveet jotta kilvoittelisi tässä uskossa.>>>

    Koen, et miul on ollut hirvittävän ihana elämä, huolimatta hookoo-traumoista yms. En ehk tavoita tän kohan pointtia.

    >>>Tätä on minusta vanhoillislestadiolaisen uskonkilvoitus. Oman persoonan kieltämistä. Kun kaikki energia menee tähän, onhan se vähän loukkaavaa kun joku tulee ulkopuolelta sanomaan että mites tämä teidän lähetystyö tai lähimmäisenrakkaus kun koetaan että on uhrattu kaikki! Sitten joku kehtaa tulla muistuttamaan siitä raamatusta!>>>

    En ymmärrä tätäkään pointtia. Ei miust haittaa se, jos joku sanomaan epäkohdista, mutta se haittaa jos tullaan hookoomaisesti sanelemaan mikä on oikea tapa elää ja ajatella. Äsh, en osaa sanoo, mitä ajattelen.

    >>>Anteeksi nyt vain kaikki ihmiset että sanon tämän, mutta näin minä koin tämän uskon ja siksi ymmärrän tämän loukkaantumisen mitä liberaali-vl:t kokevat.>>>

    Kokemuksia on monenlaisia. Sun kokemukses on erilaisia ku miun.

    >>>Mielestni tämä kaikki on vain seurausta siitä kuuluisasta 70-luvusta, koska silloin alettiin vaatia uskon ehtona TOTTELUA ja KUULIAISUUTTA SEURAKUNNALLE YLI KAIKEN! Tämä asia ei miksikään muutu sillä että siitä vaietaan yhä!>>>

    Mä en ymmärrä tän kohan yhteyttä edellisiin. Vaikka toki 70-luku vaati uskon ehdoksi tuon, mitä sanoit.

    kun sohaisin jo tuolla aiemminkin ja yllytin Jemia tähän puheenvuoroon.

    Olemme ennenkin keskustelleet tästä.

    "Jos mie esim oman kokemusmaailman perusteella ajattelen ehkäisykysymystä (en silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen), en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin."

    Olet ansiokkaasti puolustanut suurperheitä juuri omien kokemustesi perusteella ja esimerkilläsi. Tämä on mielestäni ihan ok. Sanot sitten, että et silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen. Tämäkin on mielestäni ok.

    "en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin."

    Onko joku joskus sanonut, että ehkäisykielto aiheuttaisi PELKÄSTÄÄN kärsimyksiä? Minä en ole sellaista kuullut sanottavan.

    SJostakin syystä et halua tunnustaa tai sanoa ääneen sitä, mikä tässä asiassa on väärin. Väärin on se, että tässä asiassa vl-opetus menee vahvimman ehdoilla. Heiltäkin, jotka eivät halua suurperheen vanhemmiksi tai joista ei siihen fyysisiltä eikä henkisiltäkään ominaisuuksiltaan kertakaikkiaan sovi, vaaditaan samaa. Tämä on se kärsimystä aiheuttava asia.

    Eikö sinustakin se, että puolisoilla olisi vapaus itse valita perheensä koko, ole sinusta puolustamisen arvoinen asia ja eikö tähän asiaan pitäisi saada korjaus mahdollisimman nopeasti?

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    En vain parhaalla tahdollanikaan oikein osaa ajatella miten tämä esimerkkisi liittyisi nyt käsiteltävään asiaan?

    Toki lähimmäisen taloudellinen (ja muukin) auttaminen kyselemättä ja kyseenalaistamatta on oikeamielistä toimintaa.

    Otankin omaksi kuvitteelliseksi esimerkikseni vaikkapa perheen, jossa mies ryyppää kaikki rahansa ja laiminlyö perheensä. Perheenäiti puolestaan yrittää kituuttaa ja maksaa kaikki laskut sekä yrittää ruokkia itsensä, miehensä ja lapset. Perhe elää jatkuvassa puutteessa. Tällaisen perheenäidin auttaminen taloudellisesti silloin tällöin tuo hetkeksi helpotusta, mutta ei ratkaise perheen ongelmia eikä poista kärsimystä.

    Meinaatko että tällaisessa tilanteessa olisi väärin sanoa perheenäidille että hän osaltaan ylläpitää tilannetta ja lastensa kurjuutta koska katselee sivusta hiljaa miehensä holtittomuutta ja omalla hiljaisella huolehtimisellaan mahdollistaa tilanteen jatkumisen?

    Voi sanoa, mutta onko siitä hyötyä, on sitten eri asia. Kokemusta on.

    Toiset osaavat (kuten ystäväni) tehdä sen syyllistämättä, mollaamatta, hienovaraisesti ja kunnioittaen.

    Miulla on ollut asiassa opetteleminen. Kerranki eräs ystäväni rupesi karttelemaan mua, liaallisen auttamis-innokkuuteni takia. Ymmärsin jälkeenpäin, että toimintani oli ollut vähintäänkin toisen ihmisen reviirille menemistä, vaikkakin toimin aidosti ja vilpittömästi sydämelläni.

    Esimerkit jatkuu. Oon kirjottanu Mopin palstalla räpyläkirjoitusta. Kun kirjotin sitä, et arvaa kuinka raskas prosessi oli. Kirjoittaminen nosti sellaisia asioita pintaan, jotka olin jo unohtanut jne. Yks palstalainen nousee heti mieleeni kaikkein rakentavimpana auttajana mieleeni sen prosessin aikana. Kehakukkanen. Toki muitaki, mut hän ekkana. Hän ei koskaan sanonu et "se johtuu siit ja siit" tai "sä oot semmonen ja tämmönen" tai "sun kandeis tehä sitä tai tätä". Ei; hällä ei ollut valmista pakettia nokkani eteen. Hän ymmärsi, hän tuki, hän kuunteli ja auttoi. Koskaan hänen sanojensa alla en kokenut syyllisyyttä. Se oli apu haavoihin.

    En osaa tätä muuten selittää. On ehk vierasta toimintaa siulle.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    kun sohaisin jo tuolla aiemminkin ja yllytin Jemia tähän puheenvuoroon.

    Olemme ennenkin keskustelleet tästä.

    "Jos mie esim oman kokemusmaailman perusteella ajattelen ehkäisykysymystä (en silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen), en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin."

    Olet ansiokkaasti puolustanut suurperheitä juuri omien kokemustesi perusteella ja esimerkilläsi. Tämä on mielestäni ihan ok. Sanot sitten, että et silti puolusta ehkäisykieltoa; se on Raamatun vastainen. Tämäkin on mielestäni ok.

    "en voi yhtyä siihen sanomiseen, että se aiheuttaa pelkkä kärsimystä. Vaikka tekee sitäkin."

    Onko joku joskus sanonut, että ehkäisykielto aiheuttaisi PELKÄSTÄÄN kärsimyksiä? Minä en ole sellaista kuullut sanottavan.

    SJostakin syystä et halua tunnustaa tai sanoa ääneen sitä, mikä tässä asiassa on väärin. Väärin on se, että tässä asiassa vl-opetus menee vahvimman ehdoilla. Heiltäkin, jotka eivät halua suurperheen vanhemmiksi tai joista ei siihen fyysisiltä eikä henkisiltäkään ominaisuuksiltaan kertakaikkiaan sovi, vaaditaan samaa. Tämä on se kärsimystä aiheuttava asia.

    Eikö sinustakin se, että puolisoilla olisi vapaus itse valita perheensä koko, ole sinusta puolustamisen arvoinen asia ja eikö tähän asiaan pitäisi saada korjaus mahdollisimman nopeasti?

    juttu tähtää, kun/(jos) ehkäisykielto kumotaan.

    Oon sanonu montaki kertaa et siin mennään vahvimman ehdoilla ja ettei sen tarttis mennä niin. Miust jokainen toimikoon omantuntonsa mukaa näis asiois.

    Äänestä

  • Aloittaja

    naisihminen.... kirjoitti:

    Olen seurannut sivusta tätä soppaa jonka hyshys aloitti moittimalla liberaali-vanhoillislestadiolaisia -miten sen nyt voisi sanoa- "kaksinaismoralismista" tai siitä että livistävät kuin koira veräjästä kun pitäisi toimia tai tuomita julkisesti vääryydet sen sijaan että vain katsotaan vierestä ja tehdään omassa elämässä toisin kuin virallisesti opetetaan.

    Minun mielestäni tässä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä mitä jokaikisen normaalijärjellä varustetun ihmisen tulisi ymmärtää. Älä katso vierestä kun kaveriasi kiusataan. Jos vaikenet ja katsot vierestä kun kaveriasi kiusataan, tosiasiallisesti syyllistyt samaan kun kiusaajasi. Älä hyväksy sitä että kaveriasi kiusataan. Tätä opetetaan Suomen kouluissa lapsillekin ja on se kumma että jossakin joukossa joka kutsuu itseään ainoaksi oikeaksi uskovaisten joukoksi ei tätä alkeellisintakaan moraalin-ja lähimmäisenrakkauden koodia osata noudattaa aikuisten ihmisten kesken.

    Siksi tästä asiasta monet loukkaantuvat henkilökohtaisesti. Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle. He eivät ehkä todellisuudessa haluaisi olla tässä uskossa mutta ovat luvanneet äidille kuolinvuoteella pysyvänsä tässä uskossa jne. Siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä että joku arvostelee joukkoa jossa pysymiseksi on tehnyt hirveät uhraukset elämässään. Sitten huomaakin että energia onkin mennyt siihen että pysyisi tässä joukossa sen sijaan että miettisi todellisia uskon- ja lähimmäisenrakkauden kysymyksiä.

    Monesti tässä vl-uskossa "kilvoitteleminen" on vaatinut oman persoonan täydellistä kieltämistä ja se on hirveä uhraus kenelle hyvänsä. Ihminen kokee että uhraa persoonansa päästäkseen taivaaseen. Kieltää omat toiveet, omat haaveet jotta kilvoittelisi tässä uskossa.

    Tätä on minusta vanhoillislestadiolaisen uskonkilvoitus. Oman persoonan kieltämistä. Kun kaikki energia menee tähän, onhan se vähän loukkaavaa kun joku tulee ulkopuolelta sanomaan että mites tämä teidän lähetystyö tai lähimmäisenrakkaus kun koetaan että on uhrattu kaikki! Sitten joku kehtaa tulla muistuttamaan siitä raamatusta!

    Anteeksi nyt vain kaikki ihmiset että sanon tämän, mutta näin minä koin tämän uskon ja siksi ymmärrän tämän loukkaantumisen mitä liberaali-vl:t kokevat.

    Mielestni tämä kaikki on vain seurausta siitä kuuluisasta 70-luvusta, koska silloin alettiin vaatia uskon ehtona TOTTELUA ja KUULIAISUUTTA SEURAKUNNALLE YLI KAIKEN! Tämä asia ei miksikään muutu sillä että siitä vaietaan yhä!

    >> Kun joku sivusta sanoo, että tehän hyväksytte kiusaamisen joukossanne vaikka sanotte olevanne ainoita oikeita uskovaisia. Sehän on loukkaavaa kun monet ovat uhranneet niin paljon tälle uskolle.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    juttu tähtää, kun/(jos) ehkäisykielto kumotaan.

    Oon sanonu montaki kertaa et siin mennään vahvimman ehdoilla ja ettei sen tarttis mennä niin. Miust jokainen toimikoon omantuntonsa mukaa näis asiois.

    Itsekin huomasin heti kun olin viestin lähettänyt, että sitähän se todellakin tarkoittaisi. Sorry, Jem!

    Emme siis ole eri mieltä tästä asiasta.

    "Oon sanonu montaki kertaa et siin mennään vahvimman ehdoilla ja ettei sen tarttis mennä niin. Miust jokainen toimikoon omantuntonsa mukaa näis asiois."

    Juuri näin pitäsi olla. Ongelmahan onkin siinä, että joka näin tekee, ei vl-opetuksen mukaan ole oikein uskomassa ts. on teollaan kieltänyt uskonsa. Käsittääkseni 99 % vl-naisista uskoo tämän opetuksen ja pitää sitä Jumalan sanana. Tässä sitä työsarkaa riittääkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Räpylä-Jem kirjoitti:

    Voi sanoa, mutta onko siitä hyötyä, on sitten eri asia. Kokemusta on.

    Toiset osaavat (kuten ystäväni) tehdä sen syyllistämättä, mollaamatta, hienovaraisesti ja kunnioittaen.

    Miulla on ollut asiassa opetteleminen. Kerranki eräs ystäväni rupesi karttelemaan mua, liaallisen auttamis-innokkuuteni takia. Ymmärsin jälkeenpäin, että toimintani oli ollut vähintäänkin toisen ihmisen reviirille menemistä, vaikkakin toimin aidosti ja vilpittömästi sydämelläni.

    Esimerkit jatkuu. Oon kirjottanu Mopin palstalla räpyläkirjoitusta. Kun kirjotin sitä, et arvaa kuinka raskas prosessi oli. Kirjoittaminen nosti sellaisia asioita pintaan, jotka olin jo unohtanut jne. Yks palstalainen nousee heti mieleeni kaikkein rakentavimpana auttajana mieleeni sen prosessin aikana. Kehakukkanen. Toki muitaki, mut hän ekkana. Hän ei koskaan sanonu et "se johtuu siit ja siit" tai "sä oot semmonen ja tämmönen" tai "sun kandeis tehä sitä tai tätä". Ei; hällä ei ollut valmista pakettia nokkani eteen. Hän ymmärsi, hän tuki, hän kuunteli ja auttoi. Koskaan hänen sanojensa alla en kokenut syyllisyyttä. Se oli apu haavoihin.

    En osaa tätä muuten selittää. On ehk vierasta toimintaa siulle.

    ...Jos parannussaarnasta ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä? Voisiko vl-liike ja vl-uskovaiset mielestäsi näyttää siinä mallia?

    >> Toiset osaavat (kuten ystäväni) tehdä sen syyllistämättä, mollaamatta, hienovaraisesti ja kunnioittaen. > Hän ymmärsi, hän tuki, hän kuunteli ja auttoi. Koskaan hänen sanojensa alla en kokenut syyllisyyttä. Se oli apu haavoihin.

    >>>Kaikelle on aikansa ja paikkansa, saarnasi Saarnaaja Raamatussa. Minusta hyshys:in alkuunpanemalle kritiikille oli paikkansa, vaikka siitä verisesti loukkaannuttiinkin. Eräs kritiikkihän käsitteli juuri tuota, että aletaan ihmisjärjellä laskeskelemaan että onko siitä hyötyä vai haittaa jos tekisi oikein ja irtisanoutuisi vääryydestä, kuten Raamattu opettaa.>>>

    Loukkaannuttiin ja loukkaannuttiin...enpä tiedä. Mie en silleesti hänen puheisiinsa loukkaannu, koska niin...ei ne mua oikeesti haavota. Ihmetyttää kylläkin. Ei niis oo monestikkaan päätä ei häntää, tai ainaskaan mie en niist tavota kumpaakaan. Laittelee sanoja ja ajatuksia toisten suihin ja sit lähtee hutkimaan. No, se siitä.

    >>>Mitä luulet? Ajattelikohan Laestadius että onkohan mitään hyötyä saarnata rehellisistä varkaista, siveistä huorista ja raittiista juomareista? Vai olisikohan Laestadiuksen pitänyt miettiä sitä että ihmiset loukkaantuvat ja että pitäisi sanoa "syyllistämättä, mollaamatta, hienovaraisesti ja kunnioittaen" ?>>>

    Oon hirmu vähä lukenu Lestadiusta, joten oon huono ottamaan kantaa hänen ouheisiinsa. Mutta ihmetyttää todella jos hänen saarnansa on olleet pelkkä ankaraa lakia. Mutta noin niinku sananpalvelijan saarnaa ajatellen; kyllä synti tulee saarnata synnuksi ja taasen armo armoksi...

    Ton 'edesmenneen' keissin opetus lienee teille se, et jos oikeesti haluu verkostoitua näitten asioitten tiimoilta, kandeis miettiä omaa käytöstänsä. Pitäähän porukan vakuuttua asian kannattavuudesta, ennenku lähtee mihkään mukaan. Eikä miun mielest nyt kukaan vakuuttunut, vai vakuuttuko? Ja 'meille' opetus lienee se, et pitää keskittyä itte asiaan, mädistä tomaateista huolimatta:( Senku osais!

    Äänestä

  • viikolla en pääse kirjoitti:

    Onpa ihme, jos tunnistit minut. Koetin olla näkymätön.

    Mielelläni myös junailisin Sinulle yöpaikan, mikäli tarvitset sellaista!

    Olen aika hyvä tunnistamaan kirjoittajia, jos he kirjoittavat omana itsenään, vaikka vain muutaman sanan! Velmuilijat ja feikkaajat ovat erikseen. Niitäkin riittää kiusaksi asti. ;(

    Kiitos ystävällisyydestäsi!
    Eihän sitä koskaan tiedä, milloin on tarvetta vaikka yösijaan.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    >>>Kaikelle on aikansa ja paikkansa, saarnasi Saarnaaja Raamatussa. Minusta hyshys:in alkuunpanemalle kritiikille oli paikkansa, vaikka siitä verisesti loukkaannuttiinkin. Eräs kritiikkihän käsitteli juuri tuota, että aletaan ihmisjärjellä laskeskelemaan että onko siitä hyötyä vai haittaa jos tekisi oikein ja irtisanoutuisi vääryydestä, kuten Raamattu opettaa.>>>

    Loukkaannuttiin ja loukkaannuttiin...enpä tiedä. Mie en silleesti hänen puheisiinsa loukkaannu, koska niin...ei ne mua oikeesti haavota. Ihmetyttää kylläkin. Ei niis oo monestikkaan päätä ei häntää, tai ainaskaan mie en niist tavota kumpaakaan. Laittelee sanoja ja ajatuksia toisten suihin ja sit lähtee hutkimaan. No, se siitä.

    >>>Mitä luulet? Ajattelikohan Laestadius että onkohan mitään hyötyä saarnata rehellisistä varkaista, siveistä huorista ja raittiista juomareista? Vai olisikohan Laestadiuksen pitänyt miettiä sitä että ihmiset loukkaantuvat ja että pitäisi sanoa "syyllistämättä, mollaamatta, hienovaraisesti ja kunnioittaen" ?>>>

    Oon hirmu vähä lukenu Lestadiusta, joten oon huono ottamaan kantaa hänen ouheisiinsa. Mutta ihmetyttää todella jos hänen saarnansa on olleet pelkkä ankaraa lakia. Mutta noin niinku sananpalvelijan saarnaa ajatellen; kyllä synti tulee saarnata synnuksi ja taasen armo armoksi...

    Ton 'edesmenneen' keissin opetus lienee teille se, et jos oikeesti haluu verkostoitua näitten asioitten tiimoilta, kandeis miettiä omaa käytöstänsä. Pitäähän porukan vakuuttua asian kannattavuudesta, ennenku lähtee mihkään mukaan. Eikä miun mielest nyt kukaan vakuuttunut, vai vakuuttuko? Ja 'meille' opetus lienee se, et pitää keskittyä itte asiaan, mädistä tomaateista huolimatta:( Senku osais!

    siitä, miten asia esitetään?

    Moppilaisten reaktiot hyshysin viestiin herättivät ihmetystä ja ärtymystä, koska he eivät vastanneet asiaan vaan siihen, miten se esitettiin, vaikka asia oli niin tärkeä.
    Sellainen reagointi kertoo, että sen asian kanssa ei olla sinut ja että siitä on ilmeisesti huono omatunto.

    Tuo moppilaisten reaktio sai muut tuntemaan, ettei heillä ole ihan puhtaat jauhot pussissa.
    Ei ihme, että heitä alettiin kritisoida oikein voimalla, koska heidän oli luultu asennoituvan siihen asiaan vastuullisemmin, mutta heidän oma suhtautumisensa paljasti, ettei niin olekaan.

    Jos he seisoisivat sen takana, miten ajattelevat ja elävät, he olisivat vastanneet rauhassa kertoen oman kantansa. Olisivat ehkä sanoneet, etteivät hyväksy tuollaista lähestymistapaa, mutta eivät he olisi joutuneet pois raiteiltaan ja saaneet kauheita herne-nenässä-oireita.

    Tällä en tarkoita puolustaa tökeröä tapaa esittää kritiikkiä. (Oliks tää kritiikki jotenki tökerösti esitetty?)

    Äänestä

  • niin riippuvaisia kirjoitti:

    "Moppilaisten reaktiot hyshysin viestiin herättivät ihmetystä ja ärtymystä, koska he eivät vastanneet asiaan vaan siihen, miten se esitettiin, vaikka asia oli niin tärkeä.
    Sellainen reagointi kertoo, että sen asian kanssa ei olla sinut ja että siitä on ilmeisesti huono omatunto."

    Olen itsekin tullut samaan päätelmään, että he eivät oikein tiedä mitä omatuntoa pitäisi kuunnella, kollektiivistako vaiko ihan omaa.

    He elävät ymmärtääkseni hyvin vaikeassa ristiriitatilanteessa, kahtaalta tulevien vaatimusten ristipaineessa. Toisaalta heitä syytetään jaetulla sydämellä vaeltamisesta ja vaaditaan luopumaan omasta omatunnosta. Toisaalta sitten vaaditaan luopumaan kollektiivisesta omatunnosta ja uskomaan oman omatunnon mukaisesti. Eipä kyllä käy kateeksi liberaali-vl:n osa, ei tottatosiaan.

    ulkopuolelta, toisten ihmisten taholta tulevia vaatimuksia. Kristityn pitäisi yrittää elää Jumalan sanan eikä muiden ihmisten vaatimusten mukaan. No, sitä he kai etsivät. Itse ainakin luulin, että he ovat siinä jo selvemmillä vesillä.

    Äänestä

mielestäni kokemusmaailmasta itte kukasenki kohdalla. Jollaki saattaa olla sellainen kokemus, et on saanut puhua ihan kaiksta asioista missä vaan, tulematta lynkatuksi. Vaikee tämmösen henkilön on sitten puhua eriävän mielipiteen omaavan henkilön lynkkaamisesta liikkeessämme.

Juttelin kerran sisareni kaa liittyen tähän aiheeseen. Itte olin tottunut omalla ry:lläni siihen, et kukaan ei uskaltanut esim seurakuntailloissa puhua mitään poikkeevaa eikä muulloinkaan, pelko oli ilmiselvää. Sisareni oli ihan ihmeissään. Hän sanoi heidän ry:llään porukan käyttävän hirveesti puheenvuoroja kaikenlaisista asioista, käyttäen vahvoja ilmauksia ja tuoden asiansa julki aikamoisella älämölöllä. Kun hän kertoi niist esimerkkejä, en ollut uskoa korviani.

Mopin palstallaki eräs nikki on kertonut et pystyy ihan helppo HK:n sininen puhumaan missä vaan samoist asioist mitä palstoillaki ja mie uskon et se on totta. Myös miun kokemukseni nykyään on sellainen, ettei tule kovinkaan helposti lynkatuksi. Mie oisin omilla puheillani ennesvanhaan jo lemppautunut liikkeestä, kun taas nyt; kukaan ei oo ilmaissut ees huolestumistaan. Ääps; onpas; pari ystävääni, mutku olen perustellut näkemyksiäni, he ovat jättäneet asian ja ystävyys on jatkunut ihan entisellään.

Eli jokaisen on puhuttava OMAN kokemusmaailmansa mukaan, eikä toisten oo syytä sitä eppäillä, vaikka toisen sanojen eppäily kuuluukin liikkeemme mentaliteettiin hirmu vahvasti.

Kuka on sanonut et pitää olla vain hissuksiin ja puhua kauniita ja et kyl se siitä?

Mie oon yrittänyt sanoo et JOS HALUU TULLA KUULLUKSI, kandeis miettiä TAPAA, millä asiansa esittää.

Miun ainaski on hirmu vaikeeta edes ymmärtää asian pointtia jos se on hukkuneena leimakirveitten, hyökkäävän tyylin ja syyttelyn sekamelskassa.

Ja kyllä miusta kyseessä oleva asia esitettiin syyttelyn ja leimakirveitten kaa. Jos asiasta oltais alettu keskustelemaan sillä periaatteella et mitä mieltä asioista ollaan, et onko oikein vaieta, asiasta ois syntyny varmaan rakentavakin keskustelu. Mutta siihenhän ei ollut mahdollisuutta. Viestin tuojat oli jo etukäteen varmoja et vl-liberaalit/moppilaiset omaavat tietyn katsantokannan asian suhteen.

Ja tärkein poinnti; meistä ei kukaan tiedä, mitä itte kukanenki livessä tekee ja sanoo. Eli aikamoista hutkimista se oli kaikin puolin. Ekka pitää ottaa asioista selvää, eikä toimia omien mielikuvien mukaan.

Mutta sekin on totta et joillai paikkakunnilla ei sallita minkäänmoisia eriäviä mielipiteitä. Tiedän et näis asiois on hirveesti eroo, riippuen missä asuu. Eli keskustelukulttuuri vaihtelee eri paikkakunnilla. Mutta tietty kaikkien asioitten kattavaa ja mittavaa avointa keskustelua kaivataan ja erityisesti hookoitten tiimoilta. E.Pirihän käytti siit asiast Hesan ry:llä puheenvuoron; "kyselkää nuoret 70-luvun hookoista, ei ole väärin kysellä niistä". Kun taas itte tiedän erään henkilön sidotuksi, kun ääneensä kritisoi niitä.

Hutkimista tääkin. Paljon puhut asiaa Adamata ja moniin sanomisiisi voin helposti yhtyä, jatketaan hutkimista.

Ps. En saa lähetettyä tät rekatul nikil, mut varmaan tunnistatte aidot räpylänjälet...

Äänestä
  • Jemima et sinä kaikkien paikkakuntien siioneita tunne.

    Keskkustelu on päinvastoin vilkasta ja kriittistä-

    "Sinänsä tuollaista kriisiviestintäkeskustelua käydään varmaan yhteisössä kuin yhteisössä, kun menneisyyden vaikeat asiat purskahtavat jostakin yllättävästä suunnasta julkisuuteen."

    "- - Kyseessä olleita teologeja ei kyllä tuolla visiitillä hiljennetty, vaan he ovat olleet aika lailla äänessä senkin jälkeen.

    - - Henkilökohtaisesti jaoin ja jaan aika yleisen näkemyksen, ettei moinen painostus ollut tarpeen eikä asiallistakaan. Asiasta on puhuttu liikkeen sisällä ja ulkopuolella varsin paljon ja käsittääkseni varsin avoimesti."

    "Lapinojan näkemys edustaa perinteistä vl-näkemystä, jossa ehkäisyn katsotaan olevan yksikäsitteisesti Raamatun sanan vastaista. Mielestäni tuohonkin mielipiteeseen pitää saada olla oikeus. Sen raamatunmukaisuus on asia, joka keskusteluttaa voimakkaasti myös vl-liikkeen sisällä. - - Hänen kuvauksensa ja uhkauksensa (ehkäisy)kiellon noudattamatta jättämisestä olivat aika hurjia, eivätkä ole mitään perinteistä vl-opetusta. VL-liikkeessäkin hänen uhkauksiaan on kritisoitu aika voimakkaasti."

    "Kristilliseen oppiin, kristityn vapauteen ja ihmisten keskinäiseen rakkauteen liittyvää keskustelua käydään tämän päivän vl-liikkeessä onneksi enemmän kuin vuosikymmeniin."

    Jemima, sinä annat väärän todistuksen jumalanvaltakunnasta kun yleistät.

    Äänestä

  • Kysyvä vl kirjoitti:

    Jemima et sinä kaikkien paikkakuntien siioneita tunne.

    sanoja suuhuni tunget oi Kysyvä vl?

    Äänestä

Raamattua ei voi lukea käytännössä niin, että pidettäisiin kaikkea Raamatussa yhtä erehtymättömänä. Kirjaimellisuudesta luistetaan, jos se tuntuu vievän pohjaa erehtymättömyydeltä, eli myös fundamentalisti valikoi ja tulkitsee. Esimerkiksi homokeskustelussa vedotaan usein Paavaliin, mutta ei Vanhaan testamenttiin, jossa käsketään tappamaan homoseksuaalit, jolloin tingitään erehtymättömyyden periaatteesta. Raamatun vaikutushistoria on niin laaja, että länsimaisen ihmisen ja erityisesti kristittyjen on jokseenkin mahdotonta tarttua siihen täysin neutraalisti, ilman minkäänlaista ennakkokäsitystä. Traditio on aina Raamatun lukemisessa mukana. Suomalaisessa keskustelussa fundamentalistit kutsuvat tulkintaansa raamatulliseksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    >> Raamattua ei voi lukea käytännössä niin, että pidettäisiin kaikkea Raamatussa yhtä erehtymättömänä.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Raamattua ei voi lukea käytännössä niin, että pidettäisiin kaikkea Raamatussa yhtä erehtymättömänä.

    Lapsen kritiikittömään uskoon..

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    Lapsen kritiikittömään uskoon..

    kuin uhri ja totella parempi kuin...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kuuliaisuus on parempi kirjoitti:

    kuin uhri ja totella parempi kuin...

    Näillä paikoilla tosiaankin yritetään perustella sitä, että SRK-jumalanlasten pitäisi olla kritiikittömiä kuulemaansa.

    "Lapsenkaltaisen on Jumalan valtakunta"
    (Pienet lapset uskovat sokeasti mitä heille sanotaan)

    "Parempi kuuliaisuus kuin uhri"
    Tuo on hyvä aasinsilta millä vaaditaan kuuliaisuutta. Kun tuotakin tarkemmin tarkastellaan, niin seurakunnasta tai julistajista ei taida olla kysymys. Vai seurakunnalleko uhrataan;)

    ennemminkin uskon kuuliaisuuteen sille totuudelle, että uskotaan
    Kristuksen sovitustyöhön omalle kohdalle ja muuhunkin Raamatun sanan totuuteen. Ei ihmisten ihmisoppeihin eikä ihmistä orjuutaviin perinnäissäännöksiin. Asia liittyy syntikäsitykseen.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Raamattua ei voi lukea käytännössä niin, että pidettäisiin kaikkea Raamatussa yhtä erehtymättömänä.

    Raamatussa ei ole lainkaan sanaa kritiikki, mutta kyllä siellä kehotetaan uskomaan kritiikittä joitakin asioita. Esimerkiksi näissä kohdissa:

    Joh. 20:29

    Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

    2. Korinttolaiskirje 5
    7 Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen.

    Roomalaiskirje 8
    24 Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee!

    1. Korinttolaiskirje 13
    12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

    Heprealaiskirje 11
    1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Äänestä

Sanoa jos kivi kengässä kiusaa...
Ainakin minä otan puhujat aina puhutteluun kun heitä näen...

Äänestä
  • käyttäydyt? Ethän itsekään välitä, jos sinua neuvotaan.

    Äänestä

  • käyttydyt näin? Ethän itsekään välitä kuunnella, jos sinua neuvotaan.

    Biblia: Älä ole liian viisas toisia neuvomaan.

    Äänestä

kriittisyyttä Jumalan sanaan . Raamatussa kehotetaan suhtautumaan kriittisesti, jos Jumalan sanaa väärin julistetaan. Esim. muutetaan tai jotain pois jätetään. Itse Jumala ja hänen sanansa on meidän ihmislasten yläpuolella. Tulkitsijoita kohtaan tulee olla kriittinen, vastaako sanoma "Henkeen".

Äänestä
  • Pitää ensin tietää mikä on Jumalan sanaa ja mikä SRK:n omia höpötyksiä jotta osaa olla kriittinen oikeaa asiaa kohtaan. Kun ry-ukko puhuu mitä tahansa niin aina ollaan tilanteessa että täytyy miettiä että onko tuo Jumalan sanaa vai ei.

    Äänestä

  • acimlai nen kirjoitti:

    Pitää ensin tietää mikä on Jumalan sanaa ja mikä SRK:n omia höpötyksiä jotta osaa olla kriittinen oikeaa asiaa kohtaan. Kun ry-ukko puhuu mitä tahansa niin aina ollaan tilanteessa että täytyy miettiä että onko tuo Jumalan sanaa vai ei.

    seurapuhheesta, jos puhuja ei puhu Raamatun sannaa??!!!! Onhan sulla kynä ja lehtiö mukana ja menet puhheen jäläkeen sakastiin tarkastelemaan puhujan kanssa , missä on mennyt vikkaan???!!!!t. lyyleri

    Äänestä

..kriittisesti sillä, Raamattu sanoo: "Sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin" (1.Kor. 2:10).

Äänestä

Juuri näin! Tervettä kritiikkiä, Raamatun ja uskon perusteiden tutkistelua pitää jokaisen osaltaan toteuttaa. Ja sitä kun olen parin vuosikymmenen aikana toteuttanut niin VL-kristillisyyden opetus on vastannut hyvin vahvasti Raamatun opetusta ja sisimmässäni olen saanut tuntea ihmeellistä rauhaa ja turvallisuutta... oikealla tiellä ollaan...

En saanut syntyä VL-perheeseen. Elin vahvaa etsikkoaikaa nuoruudessani. Siihen liittyi n. vuoden ajan intensiivinen rukoilu että löytäisin elävän uskon.

Alle kaksikymppisenä sain parannuksen armon. Parinkymmenen vuoden uskossa olon aikana elävän uskon tuntomerkit ovat vain vahvistuneet.

Muissa suuntauksissa tai liikkeissä ei vain yksinkertaisesti löydy sitä samaa Raamatun mukaista opetusta pelastumisesta.

Yksinkertainen esimerkki on Korneliuksen tapaus. Vaikka taivaallinen henkiolento ilmestyi hänelle, ei hän siinä yhteydessä saanut parannuksen armoa. Tarvittiin elävän uskon omaava ihminen ja hänen välityksellään tapahtuva synninpäästö.

Samoin kävi Saulin. Hänen tapauksessaan itse Jeesus puhui hänelle. Tarvittiin ajallisessa elämässä elävä ihminen antamaan hänelle synninpäästö..

Ja kun tätä palstaa on seuraillut, niin vahvasti toteutuu myös muita elävän kristillisyyden tuntomerkkejä. Mm.

Luuk 21:17
"Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden"

Joh 15:18-21
...Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua...
...Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan...
...Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin...

Ja tässä oli vain pari otetta Raamatun lukuisista elävän uskon tuntomerkeistä.

Äänestä

tympii, kun alun alkaenkaa lähin tähän soplakkaan mukaan. Olin jo ollut palstoitta pari viikkoo ja ittellä oli tunne et eipä pahemmin enää kiinnostakkaa. Ei tuntunu ees kirjottaminen sujuvan. Ja miten kävi? En malttanu olla osallistumatta Marasun keskusteluun ja sittepä koukku veiki...:( ja huonoin lopputuloksin. Ei ollu annettavvaa, enkä koe ittekkään mitään saaneeni. Haavoja vaan, puolin ja toisin:((((

Nyt jätän ainaski kaksnelosen rauhaan, suatta tiällä ihan kaikes rauhas parannella lestadiolaisuutta:)

Kaikille mukavaa adventin aikaa!

Äänestä
  • Aloittaja

    >> En malttanu olla osallistumatta Marasun keskusteluun ja sittepä koukku veiki...:( ja huonoin lopputuloksin. Ei ollu annettavvaa, enkä koe ittekkään mitään saaneeni. Haavoja vaan, puolin ja toisin:((((

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> En malttanu olla osallistumatta Marasun keskusteluun ja sittepä koukku veiki...:( ja huonoin lopputuloksin. Ei ollu annettavvaa, enkä koe ittekkään mitään saaneeni. Haavoja vaan, puolin ja toisin:((((

    se on silleesti, että hernerokka ryöpsähti nokkaani, kun olin haistavinani/havaitsevinani omahyväisyyttä, tärkeilyä ja ylemmyydntuntoisuuttaa Takatuuppareitten taholta. Tuntu siltä, niinku lauseita ois tiputeltu pilven reunalta. Tää oli siis mutujuttua/mielikuvaa/tuntemusta, jolla ei ehk oo mitään faktista pohjaa.

    Itte sanat, vaikka oli tarkoitettukin saamaan negatiivisia reaktioita, ei mua herniinnyttäneet.

    Ja tuo ylimielinen asenne, josta puhuin ja jota ei välttis ollukkaan, on asia, joka saa mut humpsahtamaan hookoihin. Eli toinen ihminen omaa totuuden kohdallasi, itsevarmasti, ylimielisesti ja jopa hieman halveksien. Eikä siihen ole mitään vastaansanomista. Ihan sama, mitä sanot vastaan, se käännetään nurinniskoin.

    Ja jos et oo samaa mieltä tietyn tahon kanssa, olet epärehellinen ja mitä kaikkee, eli TOTUUS ON TIETYILLÄ IHMISILLÄ.

    Miettikää työki tätä. Pitää pystyä kuuntelemaan myös asianosaisia ihtiänsä ja uskoa heidän kokemuksiansa jne.

    Noh; molemminpuolin opettelua!

    Tarkennus. Nää oli siis mun aitoja *tuntemuksia*, en usko niihin ittekkään satavarmasti.

    ...Mistä vedettiin johtopäätös "ylimielinen asenne"? Jos vähänkään miettii vl:ien "parannussaarnoja" ex-vl:ille, niin edes samaan ei mielestäni ylletty. Kritiikistä puuttuivat helvetintuomiot, ym. Ok. Suvaitsevat liberaali-vl:t eivät tuomitse (ainakaan suoraan), mutta kulkevat hiljaa samassa joukossa, jossa tuomitaan. Osa varmastikin sanoo ja toimii, miten kykenee. Tätä kritiikkiä ei ole tarkoitettu heille. Paljon on kuitenkin niitä, jotka tekevät omassa elämässään hyvällä omallatunnolla toisin ja kiivaiden vl:ien edessä nyökyttelevät. Tiedän tämän itse ihan näiden palstojen ulkopuolelta.

    >> jos et oo samaa mieltä tietyn tahon kanssa, olet epärehellinen ja mitä kaikkee, eli TOTUUS ON TIETYILLÄ IHMISILLÄ.

    Se olisi sellainen keskustelufoorumi missä kaikki "hoitaisivat" toisiaan oikein olan takaa. Taustalla kaikkien mielessä olisi se acimlainen perustotuus että jokaikinen ihminen (ilman ensimmäistäkään poikkeusta) on Jumalan määritelmän mukaisesti Kristus.

    Tässä maallisessa harhaelämässä taas kaikki pitäisi uskaltaa tuoda päivänvaloon. Havainnoitaviksi. Verrattaviksi Kristukseen. Kestääkö vertailun vai ei. Jokaista härkää otettaisiin sarvista kiinni ja jokainen kissa nostettaisiin pöydälle. Kaikki tämä tehtäisiin YHTEISESTÄ SOPIMUKSESTA tietäen että mitään todellista ja arvokasta ei voi koskaan uhata. Sillä se on vain ja ainoastaan ihmisen ego joka vetää herneitä hengityselimiinsä. Ei koskaan Kristus meissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    acimlai nen kirjoitti:

    Hakomajan takapihalle voisi perustaa Halkovajan hoitohuoneen. Sinne tällainen S24:n tyylinen yksinkertainen tekstilinko, jolla jokainen voisi toteuttaa sisäistä hoitajaansa;D

    >> Taustalla kaikkien mielessä olisi se acimlainen perustotuus että jokaikinen ihminen (ilman ensimmäistäkään poikkeusta) on Jumalan määritelmän mukaisesti Kristus. > Tässä maallisessa harhaelämässä taas kaikki pitäisi uskaltaa tuoda päivänvaloon. Havainnoitaviksi. Verrattaviksi Kristukseen. Kestääkö vertailun vai ei. > Kaikki tämä tehtäisiin YHTEISESTÄ SOPIMUKSESTA tietäen että mitään todellista ja arvokasta ei voi koskaan uhata.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    se on silleesti, että hernerokka ryöpsähti nokkaani, kun olin haistavinani/havaitsevinani omahyväisyyttä, tärkeilyä ja ylemmyydntuntoisuuttaa Takatuuppareitten taholta. Tuntu siltä, niinku lauseita ois tiputeltu pilven reunalta. Tää oli siis mutujuttua/mielikuvaa/tuntemusta, jolla ei ehk oo mitään faktista pohjaa.

    Itte sanat, vaikka oli tarkoitettukin saamaan negatiivisia reaktioita, ei mua herniinnyttäneet.

    Ja tuo ylimielinen asenne, josta puhuin ja jota ei välttis ollukkaan, on asia, joka saa mut humpsahtamaan hookoihin. Eli toinen ihminen omaa totuuden kohdallasi, itsevarmasti, ylimielisesti ja jopa hieman halveksien. Eikä siihen ole mitään vastaansanomista. Ihan sama, mitä sanot vastaan, se käännetään nurinniskoin.

    Ja jos et oo samaa mieltä tietyn tahon kanssa, olet epärehellinen ja mitä kaikkee, eli TOTUUS ON TIETYILLÄ IHMISILLÄ.

    Miettikää työki tätä. Pitää pystyä kuuntelemaan myös asianosaisia ihtiänsä ja uskoa heidän kokemuksiansa jne.

    Noh; molemminpuolin opettelua!

    Tarkennus. Nää oli siis mun aitoja *tuntemuksia*, en usko niihin ittekkään satavarmasti.

    sitä asiaa, minkä itse sydämessään todeksi tuntee? Vastapuoli voi kertoa oman totuutensa, ja sitä syntyy ehkä väittely. Tai sitten vastapuoli ei halua ruveta keskustelemaan asiasta ja sanoo sen.
    Mutta miksi toisen pitäisi hyysätä sitä kuin pikkulasta, niin ettei voisi kertoa vapaasti omia näkemyksiään? Mitä se tuollainen lapseksi heittäytyminen on?

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Hakomajan takapihalle voisi perustaa Halkovajan hoitohuoneen. Sinne tällainen S24:n tyylinen yksinkertainen tekstilinko, jolla jokainen voisi toteuttaa sisäistä hoitajaansa;D

    >> Taustalla kaikkien mielessä olisi se acimlainen perustotuus että jokaikinen ihminen (ilman ensimmäistäkään poikkeusta) on Jumalan määritelmän mukaisesti Kristus. > Tässä maallisessa harhaelämässä taas kaikki pitäisi uskaltaa tuoda päivänvaloon. Havainnoitaviksi. Verrattaviksi Kristukseen. Kestääkö vertailun vai ei. > Kaikki tämä tehtäisiin YHTEISESTÄ SOPIMUKSESTA tietäen että mitään todellista ja arvokasta ei voi koskaan uhata.

    Ihmisen ego ei kestä vertaamista Kristukseen. Mutta egopa ei olekaan Jumalan totuus ihmisestä. On tarkoitus että ihminen samastaa itsensä Kristukseen eikä egoon.

    Äänestä

  • sanoa totuudeksi kirjoitti:

    sitä asiaa, minkä itse sydämessään todeksi tuntee? Vastapuoli voi kertoa oman totuutensa, ja sitä syntyy ehkä väittely. Tai sitten vastapuoli ei halua ruveta keskustelemaan asiasta ja sanoo sen.
    Mutta miksi toisen pitäisi hyysätä sitä kuin pikkulasta, niin ettei voisi kertoa vapaasti omia näkemyksiään? Mitä se tuollainen lapseksi heittäytyminen on?

    ..arvostelua. Jos ihminen samastaa itsensä vanhioillislestaiolaisiin, moppilaisiin tai vaikkapa metsän peikkoihin, niin hän kokee ITSENSÄ kritisoiduksi aina kun näitä kritisoidaan.

    Jos ihminen määrittelee itsensä joustavaksi totuuden etsijäksi, niin hän on avoin arvostelulle jo lähtöasetelmistaan käsin. Hän ottaa huomioon senkin että saattaa olla väärässä ja että hänen väärässä olemisensa voi paljastua koska tahansa. Jos tämän on etukäteen päättänyt, niin totuus ei kirpaise kun se tulee ja kolahtaa.

    Vaikka ihan selvyyden vuoksi käytänkin itsestäni nimimerkkiä acimlainen, niin oikeastaan olen jo oman oppini mukaan tässä vaiheessa vain oppilas. Nimittäin siitä syystä että luen Ihmeiden OppiKURSSIA. Tässä on sisäänleivottuna ajatus että minulla on OPITTAVAA. Täällä maanpäällä olen siis OPPILAS.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa on se ongelma että siinä määritellään tietty joukko Jumalan valtakunnaksi aivan kuin se muodostuisi jo täydellisistä ja kaiken tietävistä ihmisistä.

    ei pitänyt olla kysymys ihmisten inhimillisistä egoista, vaan uskosta ja sen hedelmistä.

    Maallistunut ihminen on tietysti täynnä omaa egoaan ja kokee kaiken sen kannalta. Se on hänen ihmiskuvaansa.

    Kristityllä sen oman itsen pitäisi olla sen verran pienentynyt, että hän uskonsa hedelmänä pystyy suhtautumaan asioihin vähän "kypsemmin".
    Tässä tapauksessa Mopin palstalta sai hakea tuollaista suhtautumista suurennuslasin kanssa.
    Sen sijaan siellä näytti näkyvän loukkaantuneiden tai itseriittoisten egojen lauma.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    ...Mistä vedettiin johtopäätös "ylimielinen asenne"? Jos vähänkään miettii vl:ien "parannussaarnoja" ex-vl:ille, niin edes samaan ei mielestäni ylletty. Kritiikistä puuttuivat helvetintuomiot, ym. Ok. Suvaitsevat liberaali-vl:t eivät tuomitse (ainakaan suoraan), mutta kulkevat hiljaa samassa joukossa, jossa tuomitaan. Osa varmastikin sanoo ja toimii, miten kykenee. Tätä kritiikkiä ei ole tarkoitettu heille. Paljon on kuitenkin niitä, jotka tekevät omassa elämässään hyvällä omallatunnolla toisin ja kiivaiden vl:ien edessä nyökyttelevät. Tiedän tämän itse ihan näiden palstojen ulkopuolelta.

    >> jos et oo samaa mieltä tietyn tahon kanssa, olet epärehellinen ja mitä kaikkee, eli TOTUUS ON TIETYILLÄ IHMISILLÄ.

    mutta omasta mielestään oikeita asioita ajaessaan VOI eksyä OLETTAMAAN, että se missä itse on kokenut vääryyttä, voidaan vyöryttää monen, monen ihmisen syyksi. Sanotaanpa vaikkapa moppilaisten syyksi. Ts oikeassa olemalla voi syyllistää kaikki ne ihmiset, joiden itse arvelee syyllisiä olevan. Asioiden paisuttelu kun sujuu helposti sekä syytetyiltä että uhreilta. Mikä sinänsä on erittäin ikävä tosiasia.

    Jemsku-skisman eräs lähtökohta oli, jos oikein olen ymmärtänyt, syyten Mopin palstalaisten YHTEISESTÄ (tässä on ensimäinen moka) käsityksestä, jota YHDELLÄ HENKILÖLLÄ oli oikeus tulkita ja tuomita vain hänen ikiomien OLETTAMUSTENSA varassa. Omasta puolestani olen sitä mieltä, että tuollaisella MUTU-arvioinnilla loukataan niitä ihmisiä, jotka EIVÄT ole OLETUSTEN LAATIJAN mielikuvan mukaisia, ja jotka eivät halua taivaspaikkojaan MUTU-päätösten alaisuuteen alentaa.

    mie sain - en kerro kenenkä viesteistä -, sellaisen käsityksen, että jos ei ole hänen kanssaan samaa mieltä, on epärehellinen...

    Ihmettelet, mikstakii MINÄ vetasin hernerokkasumun nokkaani. Kenen ois sit pitäny? Ilmeisesti jonku:(

    Noh, mie en hyväksy vääryyttä, seison rohkeasti sitä vastaan, en vaikene ja en ole hiljaa;) Sikstakii tulin keskusteluun mukaan. Pitämään kavereitteni puolta, jotka saivat aiheetonta kritiikkiä osakseen. Ja kuten jo sanoin; en vetassu hernuliineja itte asiasta, vaan asenteesta (jonka ehk aistin väärin) ja vääristä syytöksistä. Hulda tuos jo siit mainitsiki.

    Itte sanotte, et pitää vastustaa vääryyttä ja sitku Ankka...nyyhh!

    Relataan hei vähän tän jutun tiimoilta!

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Hakomajan takapihalle voisi perustaa Halkovajan hoitohuoneen. Sinne tällainen S24:n tyylinen yksinkertainen tekstilinko, jolla jokainen voisi toteuttaa sisäistä hoitajaansa;D

    >> Taustalla kaikkien mielessä olisi se acimlainen perustotuus että jokaikinen ihminen (ilman ensimmäistäkään poikkeusta) on Jumalan määritelmän mukaisesti Kristus. > Tässä maallisessa harhaelämässä taas kaikki pitäisi uskaltaa tuoda päivänvaloon. Havainnoitaviksi. Verrattaviksi Kristukseen. Kestääkö vertailun vai ei. > Kaikki tämä tehtäisiin YHTEISESTÄ SOPIMUKSESTA tietäen että mitään todellista ja arvokasta ei voi koskaan uhata.

    Acimlainen:
    ">> Taustalla kaikkien mielessä olisi se acimlainen perustotuus että jokaikinen ihminen (ilman ensimmäistäkään poikkeusta) on Jumalan määritelmän mukaisesti Kristus.

    Äänestä

  • Hulda Huoleton kirjoitti:

    mutta omasta mielestään oikeita asioita ajaessaan VOI eksyä OLETTAMAAN, että se missä itse on kokenut vääryyttä, voidaan vyöryttää monen, monen ihmisen syyksi. Sanotaanpa vaikkapa moppilaisten syyksi. Ts oikeassa olemalla voi syyllistää kaikki ne ihmiset, joiden itse arvelee syyllisiä olevan. Asioiden paisuttelu kun sujuu helposti sekä syytetyiltä että uhreilta. Mikä sinänsä on erittäin ikävä tosiasia.

    Jemsku-skisman eräs lähtökohta oli, jos oikein olen ymmärtänyt, syyten Mopin palstalaisten YHTEISESTÄ (tässä on ensimäinen moka) käsityksestä, jota YHDELLÄ HENKILÖLLÄ oli oikeus tulkita ja tuomita vain hänen ikiomien OLETTAMUSTENSA varassa. Omasta puolestani olen sitä mieltä, että tuollaisella MUTU-arvioinnilla loukataan niitä ihmisiä, jotka EIVÄT ole OLETUSTEN LAATIJAN mielikuvan mukaisia, ja jotka eivät halua taivaspaikkojaan MUTU-päätösten alaisuuteen alentaa.

    vain hyshysin kirjoituksesta, vaan monien muidenkin asenteista moppilaisia kohtaan tämän mekkalan yhteydessä. Moppilaisiin kai petyttiin jotenkin. Luultiin heidän olevan sellaisia joita he eivät (ainakaan vielä) ole.

    Ja moppilaisista taas puhutaan homogeenisenä joukkona samasta syystä kuin puhutaan vaikka suomalaisista tai saksalaisista. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että siihen porukkaan mahtuu vaikka minkälaista yksilöä.

    Äänestä

  • Räpylä-Jem kirjoitti:

    mie sain - en kerro kenenkä viesteistä -, sellaisen käsityksen, että jos ei ole hänen kanssaan samaa mieltä, on epärehellinen...

    Ihmettelet, mikstakii MINÄ vetasin hernerokkasumun nokkaani. Kenen ois sit pitäny? Ilmeisesti jonku:(

    Noh, mie en hyväksy vääryyttä, seison rohkeasti sitä vastaan, en vaikene ja en ole hiljaa;) Sikstakii tulin keskusteluun mukaan. Pitämään kavereitteni puolta, jotka saivat aiheetonta kritiikkiä osakseen. Ja kuten jo sanoin; en vetassu hernuliineja itte asiasta, vaan asenteesta (jonka ehk aistin väärin) ja vääristä syytöksistä. Hulda tuos jo siit mainitsiki.

    Itte sanotte, et pitää vastustaa vääryyttä ja sitku Ankka...nyyhh!

    Relataan hei vähän tän jutun tiimoilta!

    Vastahan aihe alkaa nyt parin viikon lämmittelyn jälkeen olla todella mielenkiintoinen ;-)

    Tämän kalabaliikin koomiset mittasuhteet saavat hyvälle tuulelle vaikka millainen masennus olisi päällä siinä vaiheessa kun nettiin pääsee.

    Lähimpänä henkilöön käymistä tämä keskustelu on ollut kun on puhuttu siitä, mikä näyttää olevan moppilaisten yleinen näkemys. Siis yleinen, ei yhteinen. Merkitysero on olennainen.

    Et koe itse olevasi "Takatuupparien" - toivon ettei tämä nyt loukkaa ketään, en ole ollut parhaimmillani korrektissa kielenkäytössä viime viikkoina - kohdejoukkoa. Oletkin täällä epäitsekkäästi puolustamassa muita, siis niitä jotka Takatuupparien, tuon olemassaololtaan kyseenalaisen joukon, mieltä kaihertavat. Kysynkin yllättyneenä, että oletko samaa mieltä siitä, että muun muassa moppilaisista syntyy helposti sellainen yleisvaikutelma kuin tässä viime aikoina on väitetty? :-)

    Äänestä

  • ole kyse kirjoitti:

    vain hyshysin kirjoituksesta, vaan monien muidenkin asenteista moppilaisia kohtaan tämän mekkalan yhteydessä. Moppilaisiin kai petyttiin jotenkin. Luultiin heidän olevan sellaisia joita he eivät (ainakaan vielä) ole.

    Ja moppilaisista taas puhutaan homogeenisenä joukkona samasta syystä kuin puhutaan vaikka suomalaisista tai saksalaisista. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että siihen porukkaan mahtuu vaikka minkälaista yksilöä.

    eri asioista, mutta yhtä aikaa. Ok. Kuulostaa aika suomalaiselta. Turha tähän on kuitenkaan saksalaisia sekoittaa. Menee liian mutkikkaaksi koko juttu!

    Äänestä

Koska olet näppärä löytämään sopivia Raamatunpaikkoja asiaan kuin asiaan niin ottaisitko kohtia myös itsekriittisyyteen?

Meidän oloamme helpottaisi huomattavasti jos osaisimme ottaa etäisyyttä omaan egoomme ja tunnistaa sen metkut ENNENKUIN TOISET huomauttavat sen hassuista toilauksista.

Eilen illalla minun egoni oli hassu, mutta onnistuin olemaan paljastamatta sitä muille.

Olin kutsuttu kylään jossa emännän lisäksi oli paikalla muutama muukin vieras. Tarjolla oli voileipäkakkua. Kakun keskellä, mutta ei muualla kakussa, oli komea pala graavilohta - minun suurta herkkuani! Mulkoilin sitä pitkään ja mietin mielessäni että mitenkähän onnistuisin saamaan siitä ainakin osan. Siihen kun oli vielä pitkä matka ensimmäisen palan jälkeen. Ajattelin ottaa lisää kakkua vähän myöhemmin, mutta eräs toinen ryökäle ehti ennen minua ja vei koko sen lohikoristeen! Tunsin lapsellista kateutta tuota ihmistä kohtaan, vaikka herkkua oli siinä monenlaista eikä minun taatusti tarvinnut olla nälissäni. Lopulta onnistuin kuitenkin nauramaan itselleni. Tällaisissa tilanteissa acimlaiset ajatukset ja harjoitukset ovat suureksi avuksi.

Kysymykseni on, antaako Raamattu minkäänlaista terapiaa ja tukea egonsa kanssa kamppaileville?

Äänestä
  • jotain sellaista, että sinun osasi on niin suuri, ettei se ole graavilohipaloista kiinni.

    Äänestä

  • Se sanoo kirjoitti:

    jotain sellaista, että sinun osasi on niin suuri, ettei se ole graavilohipaloista kiinni.

    "sinun osasi on niin suuri, ettei se ole graavilohipaloista kiinni."

    Noin se menee Ihmeiden Oppikurssinkin mukaan.

    Voimme vaihtaa graavilohipalan mihin tahansa menetykseen. Siihenkin että meidän mielipiteitämme ei kiitellä ja kumarrella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_16572 kirjoitti:

Tämä on itse asiassa vastaus lyylerille, mutta aihe on tärkeä ja liittyy myös moniin muihin viesteihin. Olen kritisoinut tietynlaista, lähinnä maltillisten ja liberaalien vl:ien piirissä olevaa ajattelutapaa että miksi he puolustelevat liikettään jos liikkeessä ei ole mahdollisuus itseään riskeeraamatta esittää reilusti ja avoimesti ajatuksiaan esim. fundamentalistisen oman joukon kuuliaisuusvaatimuksia vastaan?

Tämä ajatus on herättänyt varsin voimakkaan myllerryksen useammalla palstalla. Sitä on moititty ylimieliseksi "toimintaohjeiden antamiseksi", tms. sivusta asioihin puuttuvaksi. On esitetty ajatusta, että kaikki menisi paljon paremmin kun oltaisiin hissukseen ja puhuttaisiin vain kauniita sekä ajateltaisiin että kyllä se siitä.

Tuolla eräässä toiselle sivulle painuneessa avauksessa lyyleri toi esiin oman ajatuksensa:
---------------------------------------
Raamatussa ei
lyyleri 29.11.2008 klo 10.49
   puhuta "kriittisistä jumalanlapsista"!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000039732954
---------------------------------------

Nämä kohdat ovat kuitenkin Raamatusta:

"Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."
(1. Tess. 5:21)

"Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."
(1. Joh. 4:1)

"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot"
(1. Kor. 14:29)

"Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta."
(2. Kor. 13:5)

"tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä."
(Ef. 5:10,11)

Sanoisin siis päinvastoin että Raamattu ei tunne muunlaisia kuin "kriittisiä Jumalanlapsia". Vai minkä kohdan mukaan pitäisi vain olla hiljaa ja sokeasti seurata seurakunnan paimenia silloinkin kun he opettavat vastoin Raamattua ja ovat itse sortuneet vääryyksiin tai menneiden vääryyksien peittelyyn?

Raamattu ei kehoita vaikenemaan ja olemaan hiljaa vääryydestä "suuremman edun nimessä". Jokainen voi miettiä tykönään millainen "Jumalan valtakunta" on sellainen, jossa pitää olla hiljaa tietämistään vääryyksistä tai jossa ei uskalla niistä puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu