Seksi rasvaimun

En tiedä onko tästä aiheesta keskustelut, mutta aloitetaan nyt! Kuinka pian olette pystyneet harrastamaan seksiä rasvaimun jälkeen? Onko kumppaninne ollut himokas liian nopeasti, vai veikö toimenpiden häneltä seksihalut?

Omasta rasvaimustani, joka tehtiin reisiin, on nyt 5 viikkoa. Seksiä oli miesystävän kanssa ekan kerran 3 viikon kuluttua. Minulla on edelleen tukihousut jalassa eli sellaiset, joissa genitaalialue on avoin. Mies kyllä noteerasi ne kutittelemalla hieman aukosta, muttei muuten innostunut niistä erityisinä seksipöksyinä. Olin luullut päinvastaista ja kuvitellut, että tekisimme temput em. housut jalassa.

Millaisia kokemuksia muilla naisilla on? Itselläni imetyt alueet olivat jo sen verran hyvin parantuneet 3 viikossa, etteivät kovin paljon aristaneet seksin tiimellyksessä. Myös mustelmat olivat lähes hävinneet. Rasvaa imettiin vain vähän, mutta voin kuvitella, että isommassa rasvaimussa paikat voivat olla kauemminkin tosi arkoina eikä seksi maistu.
91065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Elävätkö kaikki rasvaimun kokeneet naiset selibaatissa, kun kukaan ei rohkene kirjoittaa? Vai onko vasta toiveissa uusi ja uljas seksielämä, kun liikarasvat on saatu pois? Älkää ujostelko sisaret, kertokaa rohkeasti!

Äänestä
  • olen miettinyt samaa.. enkä ole lukenut mistään että tämmöisestä asiasta olisi puhuttu :) Itse mietin rasvaimua ala-vatsaan sekä ''jenkkakahvat'' pois. Mutta hirvittää vähän että minkälaiset mustelmat ja miten herkät ne alueet on sen jälkeen ja kuinka kauan. Heh,onneksi en ole tällä hetkellä parisuhteessa.. :P

    Äänestä

  • tiedätkö... kirjoitti:

    olen miettinyt samaa.. enkä ole lukenut mistään että tämmöisestä asiasta olisi puhuttu :) Itse mietin rasvaimua ala-vatsaan sekä ''jenkkakahvat'' pois. Mutta hirvittää vähän että minkälaiset mustelmat ja miten herkät ne alueet on sen jälkeen ja kuinka kauan. Heh,onneksi en ole tällä hetkellä parisuhteessa.. :P

    Kiva että tuli ihan järkevä ajatus joltakulta. Onhan se rasvaimu sellainen operaatio, että jos on parisuhteessa, niin sitä tuskin pystyy salaamaan kumppanilta. Eikä kai tarvitsekaan. Luottamukseenhan ne suhteet perustuvat ja kumppanin pitäisi tukea toista leikkauspäätöksessä tai tässä tapauksessa toimenpiteessä. Useinhan miehet sanovat, että olet ihan kelpo omana itsenäsi ja niinhän se meneekin. Nainen vain haluaa tehdä jotain itseään varten, ei varsinaisesti miehen takia.

    Tuleehan siitä operaatiosta mustelmia ja kudokset aristavat jopa viikkoja. Mutta ymmärtäväinen mies ottaa sen kyllä huomioon. Ja jos on sinkku, niin sittenhän ei ole ongelmaa asian suhteen. Itse olin menossa alunperin toiseen operaatioon, mutta päätin yhdistää siihen myös rasvaimun. Myönnän, etten kertonut rasvaimusta miesystävälleni kuin vasta leikkauksen jälkeen, sillä hän luuli, että minulle tehdään vain se toinen toimenpide. No, mies ei ollut yhtään pahoillaan, vaikka reisiäni vähän kavennettiinkin. Ei tullut turvotusta ja mustelmatkin hävisivät 2-3 viikossa, kun käytettiin uutta vesisuihkurasvaimua.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Totta,jos menen rasvaimuun niin teen sen itseni takia en kenenkään muun takia. Mutta onhan se tärkeää että saa tukea omalta mieheltä tai ystäviltä tai kenelle nyt sitten kertookin aikeistaan. Mutta yleensä tämmöisissä asioissa se vaan ei ole helppoa saada tukea. Siitä on kokemusta,olen nimittäin jo kokenut yhden toisen operaation.

    Nyt kun olen sinkku niin helppoahan mun on mennä siihen leikkaukseen,mutta vaikeetahan se tulee olemaan mulle kummiskin jos muhun ei saa koskea moneen kuukauteen heh :)
    Jännä juttu oli että kun olin viime operaatiossa, niin kuukausi sen jälkeen aloin tapailemaan erästä miestä ja tietenkään en ollut vielä parantunut,ja en sitten alussa halunnut kertoa miehelle operaatiostani..kyllä se pikkasen ihmetteli kun ei saanut koskea tiettyyn paikkaan :)

    Saanko muuten kysyä missä olit leikkauksessa?ja oliko kallista? Olen itse tehnyt ensimmäisen leikkauksen täällä suomessa ja kallista oli! Mutta nyt mietin että jospa menisin Ruotsiin leikkaukseen. Kattelin että siellä on suht ''halpaa''.

    Äänestä

  • toinen vastaaja/ainoa vasta... kirjoitti:

    Minulle tehtiin vesisuihkurasvaimu Terveystalossa Tampereella, mutta tarkkaa hintaa en osaa sanoa, koska tehtiin muutakin. Mutta siitä ei sen enempää.

    Äänestä

  • että rasvaimun tehneitä on kourallinen ja nekään ei ole täällä.

    Äänestä

  • Rasvaimu reisiin ja lantioille tehtiin perinteisellä menetelmällä ja mustelmat olivat mahtavat. Jalkani olivat aivan sinisen vihreän ruskean punaisen kirjavana varpaisiin asti. Kipeät olivat sen verran mitä nyt mustelmat ovat, eli koskettaessa sattui, mutta muuten pystyi elämään suhteellisen normaalisti. Tiukat tukihousut pitivät kudokset paikallaan.
    No, siitä seksistä. En tarkkaan muista, mutta olisiko ollut noin viikon verran, kun en voinut sitä ajatellakaan. Sitten pimeässä peiton alla, koska en halunnut järkyttää miestäni mustelmillani. Tukihousut eivät olleet siis päällä, saahan ne ottaa pois suihkunkin ajaksi, kyllä voi sen lisäksi hetken olla pois.
    Aika nopeasti ne mustelmatkin sitten alkoivat parantua ja elämä normalisoitua. Lopputulokseen, siis reisien ja jenkkojen suhteen, olen enemmän kuin tyytyväinen.

    Äänestä

  • oma kokemus kirjoitti:

    Rasvaimu reisiin ja lantioille tehtiin perinteisellä menetelmällä ja mustelmat olivat mahtavat. Jalkani olivat aivan sinisen vihreän ruskean punaisen kirjavana varpaisiin asti. Kipeät olivat sen verran mitä nyt mustelmat ovat, eli koskettaessa sattui, mutta muuten pystyi elämään suhteellisen normaalisti. Tiukat tukihousut pitivät kudokset paikallaan.
    No, siitä seksistä. En tarkkaan muista, mutta olisiko ollut noin viikon verran, kun en voinut sitä ajatellakaan. Sitten pimeässä peiton alla, koska en halunnut järkyttää miestäni mustelmillani. Tukihousut eivät olleet siis päällä, saahan ne ottaa pois suihkunkin ajaksi, kyllä voi sen lisäksi hetken olla pois.
    Aika nopeasti ne mustelmatkin sitten alkoivat parantua ja elämä normalisoitua. Lopputulokseen, siis reisien ja jenkkojen suhteen, olen enemmän kuin tyytyväinen.

    nyt tuli kyl kauhee hinku mennä sinne rasvaimuun,jos tekin ootte tyytyväisiä tuloksiinne! Mietin että menisin maaliskuun alussa operaatioon,niin kysyn nyt teiltä jolla on kokemusta että, ehtiikö turvotus mustelmat hävitä kesään mennessä? varmaan on yksilöllistä mutta kiinnostaisi tietää että miten teillä?

    Äänestä

  • vitsi.. kirjoitti:

    Mustelmat häviävät viimeistään 4 viikossa, mutta turvotusta kai voi olla pitempäänkin. Kannattaa valita vesisuihkurasvaimu, niin nuo jälkiongelmat ovat huomattavasti vähäisemmät. Keväällä on yleensä tungosta operaatioihin, joten mene ajoissa vastaanotolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jälkeen kirjoitti:

En tiedä onko tästä aiheesta keskustelut, mutta aloitetaan nyt! Kuinka pian olette pystyneet harrastamaan seksiä rasvaimun jälkeen? Onko kumppaninne ollut himokas liian nopeasti, vai veikö toimenpiden häneltä seksihalut?

Omasta rasvaimustani, joka tehtiin reisiin, on nyt 5 viikkoa. Seksiä oli miesystävän kanssa ekan kerran 3 viikon kuluttua. Minulla on edelleen tukihousut jalassa eli sellaiset, joissa genitaalialue on avoin. Mies kyllä noteerasi ne kutittelemalla hieman aukosta, muttei muuten innostunut niistä erityisinä seksipöksyinä. Olin luullut päinvastaista ja kuvitellut, että tekisimme temput em. housut jalassa.

Millaisia kokemuksia muilla naisilla on? Itselläni imetyt alueet olivat jo sen verran hyvin parantuneet 3 viikossa, etteivät kovin paljon aristaneet seksin tiimellyksessä. Myös mustelmat olivat lähes hävinneet. Rasvaa imettiin vain vähän, mutta voin kuvitella, että isommassa rasvaimussa paikat voivat olla kauemminkin tosi arkoina eikä seksi maistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu