Lauantaina minulla alkoi kova päänsärky oikealla puolella päätä. Kipu tuntui aiheutuvan juuri niskalihaksen kalloonkiinnittymiskohdasta.
Kipu levisi ja voimistui muutaman tunnin aikana oikealle puolen korvaan, ohimoon, olkapäähän ja jopa lavan alle. Venytysliikkeet eivät tepsineet, vaikka kipu oli sen tuntoista, että teki mieli ikäänkuin lihaksia venyttää/verryttää.
Lepo ei auttanut yhtään, mutta sitten kipu alkoi itsestään haihtua ja loppui päänsäryn osalta noin 10 tunnin kuluttua alkamisesta.
Olkapäähän ja lavan tienoille kipu jäi ja oli tänäkin aamuna (maanantai) aikalailla kivulias ja liikerajoitteinen.
Niskaan, kivun "keskipisteeseen" jäi muistoksi sormenpään kokoinen mustelma, joka on arka.
Mihinkään en sitä satuttanut, joten olisiko ollut aiheuttajana verisuonen katkeaminen?
Ja jos oli niin miten se kipu "valui" olkapäähän ja lapaluun alle?
Osaako joku asiaan mitään sanoa.
Kiitos asiallisista kommenteista etukäteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kannattais kyllä käydä lääkärissä näyttää, niin ei tarvi miettii turhia. kyllä ne siellä selvittää jos jotain on. tsemppiä
Tuskinpa sentään aivoverenvuoto on...Kyllä olisi jo tullut neurologisia oireita! Mutta kerropa sitten kun olet käynyt lääkärissä, että mitä selvisi.
En epäillytkään aivoverenvuotoa, koska epäilen suonen katkenneen kallon ulkopuoleta.
Eli jos se suoni katkesikin siitä niskalihaksen yläpäästä ja kolesterolin kyllästämät veret valahtikin sitten rasittamaan olkapään ja lavanseudun lihaksistoa.
Arvauskeskuksesta on niin huonot kokemukset, että kärsin mieluummin luonnollisen kuoleman kotona, mutta olisin vain halunnut tietää mikä kumma tuo oli.