on monet kasvot... vai onko?
http://images.google.fi/images?q=grim reaper art&hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&hs=Fxy&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=images&ct=title
http://images.google.fi/images?q=grim reaper art&hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&hs=Fxy&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=images&ct=title
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei ollut Hänen kasvonsa.
Tarpeettoman pelottavaa. Kuolema on ystävä.
Mutta niinhän se menee, että "It doesn't matter if you're a king or a street sweeper, because in the end, everyone dances with the grim reaper."
http://www.duirwaighgallery.com/group_thumb_list.php?section=20
Kaikella on monet kasvot. Jokainen katsoja näkee katsottavasta vain itsensä.
Osho sanoi, että jokainen katselee Jumalaakin omasta ikkunastaan.
Siis mitä rakasta on kuolemassa.
Mä ainakin rakastan kaikkea elämää, koska se on Jumalasta.
Kuolema tuli koska synti tuli maailmaa Perkeleen kautta.
Mutta, voitto on saatu, koska Kristus on lunastanut meidät kuoleman vallasta.
Jos kuolemme ennen kuin Jeesus on tullut takaisin, niin sen jälkeen emme enää kuole, jos olemme Kristuksessa.
Mutta jos Jeesus tulee ennen kuin kuolemamme, niin emme kuole koskaan, vaan ELÄMME iankaikkisesti Kristuksen kanssa.
Me suomalaiset ollaan vaan niin masentunutta kansaa, että kuolemakin viehättää.
Niin muakin ennen kuin aloin elää.
Ehkä asia onkin niin, että nuoret, jotka omasta mielestä eivät koskaan kuole, pitää kuoleman fantasiasta... koska se on heille niin outo käsite, saavuttamaton ja ei todellinen.
Itse elämä on niin varmaa ja ihanaa, että kuolemaa ei ole olemassakaan, kun mielikuvituksessa.
Ikä karistaa nuo ihanteet, koska kuolema oikeasti lähestyy meitä, emmekä voi muuta kun pitää elämästä kiinni, kun vielä voimme.
En usko, että masentunut ihannoi kuoleman taidetta sen enempää kuin elämän haluinen. Kyse on vaan makuasiasta.
itse ainakin pidin noista kuoleman kuvista, mutta pidän kaikesta fantasiasta keijuista- örkkeihin. Kunhan ne ovat hyvin tehtyjä.
Ihminen joka on oppinut uskomaan, että hän on vain syntyvä ja kuoleva olento, on unohtanut olemassaolonsa ikuisen jatkumon.
Ihminen on kuin kirja jonka tyhjät sivut kirjoitetaan jokaisen syntymän jälkeen uudelleen ja uudelleen. Kirjoittajana on ihminen itse.
ja kalisevat luut yhdistetään kuolemaan? Syynä lienee pelotellun kansan mielikuvitus.
Noutajatai vapauttaja voi ola ihan tavallisen "ihmisen " oloinen jos hänet nyt pitää personoida. Vaikkapa joku entisen maaelämän tuttu läheinen. Aiemmin rajan taakse siirtynyt.
Kuolemaa on turha pelätä, hänhän noutaa vain toiseen elämään.
Onkohan noutajaa taivaasta pois?
Hitsin jännä ajatus. No ei kai meitä täältä tulla taivaasta noutamaan.
Eli kun lähdetään takaisin tänne maa-elämään,
onko meillä kenties "saattaja"?
Kun tulin tänne maaelämään, niin minulla ei ollut saattajaa. Tulin yksin ja valitsin perheeni yksin, sikäli kuin muistan. Erilaisten todellisuuksien lävitse sukelsin yhä sankempaan sumuun, kokemus oli kuin olisin mennyt hyvin mystiseen uuteen kehittävään paikkaan.
Kuitenkin ennen valintaani tulla maaelämään, koin sen tarkoituksenmukaisimmaksi ja ehdottomasti parhaimmaksi tavaksi kehittyä ja mennä eteenpäin. Ajattelin meneväni vielä loistavampaan paikkaan missä olin, ja maapallolle tupsahdin. Sielu näkee maakoulun loistavana tilana, aivan uskomattomana. Se näkee maan energiavirtoina hyvin läheisesti. Me maalaiset emme osaa kuvitella sitä näkökantaa, koska yleensä näkövinkkelimme on aivan erilainen.
Löysin jotain videota pitkän etsiskelyn jälkeen siitä miltä se maapallo minulle suurinpiirtein näytti kun laskeutuminen alkoi (avaruusluotaimen tilalle voi kuvitella sielun):
http://www.youtube.com/watch?v=qxofXahX1DQ&feature=related