Risti
1. Risti on UT:ssa Jeesuksen kärsimyksen ja ristinkuoleman vertauskuva. Hebr. 12:2:ssa sanotaan, että Hän »kärsi ristin, häpeästä välittämättä».
Apostolisen uskontunnustuksen sanat »kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin» korostavat, että kysymyksessä on historiallinen tosiasia. Evankeliumi ei ole mitään ajatonta gnosista (tietoa) tai filosofiaa, vaan se kertoo aikaan sidotuista, historiallisista tapahtumista. Samoin on asia Kristuksen kuoleman suhteen; sitä ei pidä ymmärtää kuvaannollisesti tai »hengellisesti». Hänen »lihan ruumiinsa» todella kuoli, Kol. 1:22. Hänet »kuoletettiin lihassa», 1Piet. 3:18. Tämä ei tapahtunut missään »syrjäsopessa», Ap. t. 26:26, vaan julkisesti Golgatalla. Jeesuksen ristinkuolema oli yleisesti tunnettu asia ensimmäisellä vuosisadalla. Juutalaiset rabbiinit, kristinuskon kiivaat vastustajat, antavat Hänelle pilkkanimen »ripustettu» ja kertovat Hänen pääsiäisjuhlaa edeltävänä päivänä tapahtuneesta ristinkuolemastaan. Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoittaa: »Maaherra Pontius Pilatus teloitti Tiberiuksen hallitusaikana Kristuksen, josta kristityt ovat saaneet nimensä.»
Jeesus valmisti etukäteen opetuslapsensa siihen, että Hänen kuolemisensa Jerusalemissa ei tapahtuisi kivittämällä, kuten juutalainen teloitustapa olisi edellyttänyt, vaan roomalaiseen tapaan ristiinnaulitsemalla, Matt. 20:19. Juutalaisten johtajat tuomitsisivat Messiaan kuolemaan ja luovuttaisivat Hänet pakanoille ristiinnaulittavaksi, jj. 18,19. Kansanjoukko vaati tätä Pilatukselta huutaessaan: »Ristiinnaulittakoon», Matt. 27:22 ja rinn. Jeesus itse sanoo, että syntisempi on se (= Kaifas), joka jätti Hänet Pilatuksen käsiin, Joh. 19:11. Ja helluntaipäivänä pitämässään puheessa Pietari osoittaa erityisen raskauttavaksi maanmiehilleen sen, että he raivatessaan Jeesuksen pois tieltään käyttivät roomalaista miehitysvaltaa apuna. Näin he naulitsivat Hänet ristille ja tappoivat »laista tietämättömien miesten kätten kautta», Ap. t. 2:23. He toimivat kavalasti, 3:13. Mutta samalla kun tämä lisää juutalaisten syyllisyyttä, se tekee pakanoistakin osasyyllisiä Jeesuksen kuolemaan. »Totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan ... sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa», ja kaikki he ovat syyllisiä tähän synnin ja pahuuden huipentumaan, Jumalan rakastetun, ainokaisen Pojan ristiinnaulitsemiseen, 4:27.
Risti on Kristuksen kärsimisen keskipiste. Se on rangaistuksen kärsimisen vertauskuva. Mitään muuta Jeesuksen elämän vaihetta ei selosteta evankeliumeissa yhtä yksityiskohtaisesti kuin Hänen kärsimistään ja kuolemaansa. Evankeliumit ovat kärsimyshistoria, jota edeltää perusteellinen johdanto. Mutta evankeliumien kärsimyshistoria ei kuitenkaan ole millään tavalla väritetty tai yksityiskohtiin paneutuva, sillä tarkoituksena ei ole säälin herättäminen. Koko esitystä leimaa sama hiljainen arvokkuus, jota Hän osoitti seistessään vaiti tuomariensa edessä, Matt. 26:62,63, 27:14, Luuk. 23:9, ja jolla Hän torjui Jerusalemin tytärten säälin kyynelet, 23:28, Ks. Ristiinnaulita.
Risti on sen häväistyksen ja alennustilan tunnus, jonka Kristus vapaaehtoisesti otti kantaakseen. Itse asiassa UT kiinnittää enemmän huomiota tähän alennustilaan kuin siihen ruumiilliseen kärsimykseen, joka Jeesuksen oli kestettävä. Kautta koko kärsimyshistorian kerrotaan pilkasta ja halveksunnasta, jota satoi Hänen päälleen, ja siitä alentavasta kohtelusta, joka liittyi Hänen kärsimiseensä. Ylimmäinen papin luona kuulusteltaessa Häntä pilkkasivat ensin neuvoston jäsenet, sitten oikeudenpalvelijat, Mark. 14:65, Luuk. 22:63 ss. Myös Herodes ja hänen sotilaansa, 23:11, ja Pilatuksen sotamiehet, Matt. 27:27-31, esiintyivät pilkkaajina. Golgatalla ohikulkijat, 27:39, hallitusmiehet, Luuk. 23:35, ylipapit ja kirjanoppineet, Mark. 15:31, sotamiehet, Luuk. 23:36, ja vieläpä samalla kertaa ristiinnaulitut ryövärit herjasivat keskimmäisellä ristillä riippuvaa miestä, Matt. 27:44. Roomalaisille ja kreikkalaisille ristinkuolema oli rikollisen orjan häpeällinen kuolema; juutalaisten silmissä se oli kuolema Jumalan kirouksen alaisena, Gal. 3:13. Tämän häpeän Jeesus sai kantaa, Hebr. 12:2. Alentumalla ristin kuolemaan Jeesus osoitti täydellisen kuuliaisuutensa Isän tahdolle, Fil. 2:6-8. Aina Jordanilla tapahtuneesta kasteestaan lähtien Jeesus oli vihkiytynyt ristinkuolemaan. Hänen tehtävänsä maailmassa oli ennen muuta antaa »henkensä lunnaiksi monen edestä», Matt. 20:28. Koko elämänsä ajan Hän oli matkalla ristille. Herran Palvelijana Jeesus näki Jes. 53:n valossa ristin välttämättömyyden, Matt. 16:21-23.
Risti oli kärsimisen, häväistyksen ja rangaistuksen tunnus, mutta tämän häpeän ja kirouksen puun Jeesus Kristus muutti kuolemallaan voiton merkiksi.
2. Risti seisoo jumalallisen pelastusdraaman keskipisteessä. Siksi myös apostolien evankeliuminjulistuksen ytimenä on Kristuksen risti. Risti merkitsee UT:ssa evankeliumia kokonaisuudessaan, itse pelastussanomaa. Paavali nimittää evankeliumia »sanaksi rististä», 1Kor. 1:18. Tämä on ainoa oikea evankeliumi, ja hän selittää, että »minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna», 2:2. Sana rististä on Jumalan voima pelastukseksi, 1:18. vrt. Room. 1:16.
Ristin pelastava voima on kätkettynä siihen salaisuuteen, että Kristuksen kuolema on uhrikuolema, sovituskuolema. Kristuksen kuolema on rangaistuksen sijaiskärsimistä, Jumalan vihan kantamista ihmisten synnin vuoksi, Room. 3:24,25, 1Joh. 2:2. Ks. Sovitus. Jeesus kärsii suunnattomasti, koska Hän asettuu syntisen asemaan Jumalan vihan ja tuomion (lain kirouksen) alaiseksi. Jeesus ilmaisee asian niin, että Jumala itse lyö Häntä (vrt. Jeesuksen sanoja »Minä (Jumala) lyön paimenta», Matt. 26:31, Sak. 13:7, ja Jeesuksen taistelua Isän edessä Getsemanessa). Syvimmässä mielessä itse Jumala ojentaa Hänelle kärsimyksen maljan. Jeesuksessa toteutuvat Jes. 53:10:n sanat: »Herra näki hyväksi runnella häntä». Häntä kohtasi »lain kirous», ja Hän tuli »kiroukseksi meidän edestämme», Gal. 3:13.
Ristillä tapahtui sovitus Jumalan kanssa, Ef. 2:16. Jumala teki rauhan Hänen ristinsä veren kautta, Kol. 1:20. Ihmisen pahuuden huipentumisen hetkellä tulee ilmi myös Jumalan armon ja rakkauden syvyys, sillä »Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme», Room. 5:8. Hän »kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun», 1Piet. 2:24. Kristuksen ristin luona uskova saa syntinsä anteeksi (vanhurskauttaminen), Ef. 1:7. Kol. 1:14, sillä siellä pyyhitään pois syytöskirjoitus, 2:14. Kristuksen risti ei poista ainoastaan yksittäisistä rikkomuksista johtuvaa »lain kirousta», vaan se tekee mitättömäksi myös »lain» liittojärjestyksenä, Ef. 2:15, Room. 7:4.
Risti merkitsee myös uskovan yhdistymistä Kristukseen Hänen kuolemassaan. Tästä puhutaan kahdessa hiukan eri merkityksessä. Ensiksikin risti liittyy Kristuksen seuraamiseen. Sen, joka tahtoo seurata Häntä, on otettava ristinsä, Matt. 16:24. Oli tunnettua, että kuolemaantuomittu sai itse kantaa ristinsä teloituspaikalle, ja kaikki tiesivät, että tuomittu oli kuoleman oma siitä hetkestä lähtien, kun hän otti ristin hartioilleen. Jeesus ilmaisee tällä kielikuvalla, että sen, joka tahtoo olla Hänen opetuslapsensa, on oltava valmis antamaan kaikki, vieläpä henkensäkin, Matt. 10:37-39, Luuk. 14:26,27 (ks. Kieltäytyä). Tässä suhteessa Jeesus itse on suuri esikuvamme, 1Piet. 2:21-24, vrt. Fil. 2:5-8. Mutta toiseksi Jeesuksen seuraaja on Kristuksen ristin kautta ristiinnaulittu synnille, Room. 6:2,10,11, 1Piet. 2:24, lihalle, Gal. 5:24, vanhalle ihmiselle, Room. 6:6, maailmalle, Gal. 6:14, laille, Room. 7:4, Gal. 2:19,20. Tässä ei ole kyse Kristuksen esimerkin psykologisesta vaikutuksesta, vaan ristiinnaulittuun syntyvästä kuolemanyhteydestä, joka leimaa uskovan koko myöhempää eettistä elämää. Uskova ei ole ainoastaan Kristuksen seuraaja, sillä hän on Hänen kanssaan yhteenkasvanut »yhtäläisessä kuolemassa», Room. 6:5, hän on kuollut Kristuksen kanssa, 6:8, haudattu Hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, 6:4, ja herätetty Kristuksen kanssa, Kol. 3:1. »Risti» on siis puhtaasti kristologinen ja soteriologinen (pelastusopillinen) käsite.
Edelleen ristin vaikutuksesta puhutaan yleismaailmallisena ja koko maailmankaikkeutta koskevana. Ristin kautta on purettu »erottava väliseinä», lakkautettu juutalaisten ja pakanoiden välinen vihollisuus, Ef. 2:14-16, koska risti teki tehottomaksi vanhatestamentillisen »käskyjen lain säädöksinensä». Jumalan suunnitelmana on yhdistää hajonnut luomakunta jälleen Kristuksessa, 1:10, ja »tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta» sovittaa Hänen kauttaan itsensä kanssa kaikki »sekä maan päällä että taivaissa», Kol. 1:20. Kristuksen täytetty työ ristillä tiesi myös pahojen henkivaltojen kukistamista. »Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi: ja sai heistä hänen kauttaan (kreik. en autÐ voidaan myös kääntää: sen [l. ristin] päällä, ristillä) voiton riemun», 2:15, vrt. Joh. 12:31,32. Niin kuin voittoisa sotapäällikkö (johon alkutekstin sana viittaa) kulki vankeineen riemusaatossa, niin Kristus näyttää nyt koko maailmankaikkeudelle vihollisesta saavuttamansa voiton.
Jumala ei murskannut synnin kapinaa suunnattoman voimansa ilmestymisellä, vaan Poikansa syvän alennustilan kautta, Fil. 2:5-11. Voittanut Karitsa saa vallan koko maailmankaikkeudessa, Ilm. 5:12,13, vrt. 12:11. »Jumalan hulluus» ja »Jumalan heikkous» osoittautuivat »Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi», 1Kor. 1:24,25. Mutta Jumalan viisautta ei tuntenut kukaan »tämän maailman valtiaista», 2:8. Tämä ilmaus viittaa tavallisen juutalaisen kielenkäytön mukaan niihin henkivaltoihin, jotka hallitsevat tätä pimeää maailmaa, Ef. 6:12, mutta lisäksi myös henkivaltojen maallisiin välikappaleisiin, Luuk. 23:12, Ap. t. 4:27. »Sillä jos he olisivat sen (Jumalan viisauden) tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet», 1Kor. 2:8. He olisivat varoneet ristiinnaulitsemasta Häntä, joka ristinkuolemansa kautta teki lopun heidän vallastaan ja toi lunastuksen ja vapautuksen ihmisille.
3. Kun, »Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa», 1Kor. 1:21, 2:7,8, maailma ristiinnaulitsi kirkkauden Herran. Samasta syystä maailma vieläkin torjuu ristiinnaulitun. »Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat», 1:18. Ristiinnaulittu Kristus on yhä »juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus», 1:23.
Sana rististä on kristillisen julistuksen kaikkein voimakkain haaste maailman viisaudelle. Jeesus itse asetti epäuskolle pahimman loukkauskiven puhumalla Ihmisen Pojan lihan syömisestä ja veren juomisesta, Joh. 6:53 ss., ja samoin risti tulee kautta aikojen olemaan evankeliumin suuri loukkauskivi ja pahennuksen aihe. »Saarnan hullutus», 1Kor. 1:21 (alkut.), on juuri siinä, että Jumala tekee »maailman viisauden hullutukseksi», 1:19,20.
Ihmiset eivät niinkään loukkaannu ajatukseen Jeesuksen marttyyrikuolemasta sinänsä ja pidä sitä hullutuksena, vaikkakin kuolema ristillä oli alentava kuolema. Kreikkalaiset tuomitsivat Sokrateen tyhjentämään myrkkymaljan, mutta myöhemmät sukupolvet kunnioittivat kuitenkin hänen muistoaan suuresti. Myös juutalaiset kunnioittivat marttyyreitaan, vaikka nämä olisivat kärsineet häpeällisenkin kuoleman. Epäuskoista ihmistä loukkaa se ajatus, että Kristus kuoli sovitusuhrina maailman synnin tähden ja että ihmiset voivat pelastua uskomaila Hänen sovituskuolemaansa. Risti pelastuksen merkkinä on suuri pahennus ja suuri hullutus. Jo sekin on pahennus, että risti on häpeän ja alennuksen symboli.
Juutalaisille risti on pahennus, koska heille on ominaista merkkien etsiminen uskonnollisissa asioissa, 1Kor. 1:22, Matt. 12:38. Jumala oli vahvistanut sanansa vanhan liiton aikana merkeillä ja ihmeillä, ja niinpä juutalaiset odottivat, että Jumala samalla tavalla osoittaisi heille Messiaan. Näin itse asiassa tapahtuikin, Ap. t. 2:22, Joh. 14:11, 15:24, vrt. 7:31, 12:37. Mutta juutalaiset eivät tyytyneet Jumalan antamiin merkkeihin. Epäuskoisina he vaativat sensaatiomaisia »taivaan merkkejä» ja halusivat itse päättää, millaiset merkit olisivat kelvollisia. Jeesus sanoi, että sellaisia merkkejä ei heille annettaisi. Ainoa merkki, jonka he saisivat, oli profeetta Joonaan merkki: »Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä», Matt. 12:38-40. Jeesus ennusti siis, että Hänen messiaanarvonsa viimeinen, suuri, ratkaiseva merkki on Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa, vrt. Room. 1:4. Mutta Hänen kuolemansa oli kuolema ristillä, ja risti näytti kertovan vain tappiosta. Ristiinnaulittu Messias petti juutalaisten odotukset ja toiveet. Lisäksi risti merkitsi juutalaisille paitsi alennusta myös kirousta. »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu», Gal. 3:13, 5Moos. 21:23. Kristus kuoli »leirin ulkopuolella», Hebr. 13:12,13, kansansa hylkäämänä ja pahantekijöiden joukkoon luettuna, Luuk. 22:37. Kuinka voi kukaan, joka riippui ristillä Jumalan kirouksen alaisena, olla kaiken pelastuksen ja siunauksen lähde?
Mutta vaikka evankeliumi tässä suhteessa onkin jyrkässä ristiriidassa juutalaisuuden ja sen odotusten kanssa, ristin pahennusta on mahdotonta poistaa kristillisestä julistuksesta. Sen jälkeen kun kiivaasti lakia puolustaneet, mutta väärinkäsitysten ja harhaluulojen vallassa olleet israelilaiset olivat luovuttaneet Jumalan Messiaan ristiinnaulittavaksi, ei ollut mitään muuta tietä kuin uskoa Ristiinnaulittuun ja antautua Jumalan armon haltuun. Laki ei voi osoittaa mitään keinoa tämän Herran Voideltuun kohdistuneen majesteettirikoksen anteeksisaamiseksi. Risti on tässä erottavana muurina synagoogan ja Kristuksen seurakunnan välillä. Kristuksen risti tekee mitättömäksi kaikki ajatukset lain tekojen kautta tapahtuvasta itsensä vanhurskauttamisesta, ja sen vuoksi evankeliumia ja juutalaisuuden lakiuskontoa ei voi yhdistää. Ristin pahennus on juuri siinä, että se sulkee täydellisesti pois kaikki muut pelastustiet. Lain ja armon sekoitus poistaisi kyllä ristin pahennuksen, Gal. 5:11, mutta tekisi samalla mitättömäksi evankeliumin voiman. Galatian seurakuntiin tunkeutuneet lainkiivailijat (judaistit) eivät halunneet ottaa ristiä eivätkä kantaa Kristuksen häpeää, 6:12. Mutta Paavali vakuuttaa, että hänelle risti on ainoa kerskauksen aihe, 6:14.
Pakanoille risti on hullutus, 1Kor. 1:23. Viisautta etsivät kreikkalaiset edustavat Israelin ulkopuolista maailmaa, 1:22. Heidän etsimänsä viisauden tulee olla aukoton filosofinen rakennelma, joka tyydyttää heidän logiikan tajuaan ja yhtyy heidän käsitykseensä maailmasta ja elämästä yleensä. Ja tämä ajatusjärjestelmä pitää esittää totuttua ja arvostettua, vuosisatojen aikana oppineiden keskusteluissa hiottua ja viimeisteltyä filosofista sanastoa käyttäen. »Sana rististä», sanoma jonka mukaan pelastus on mahdollista saada vain uskomalla ristiinnaulittuun juutalaiseen, tuntui kreikkalaisista täysin mielettömältä. Kuitenkin Paavali sanoo, että ristiinnaulittu Kristus on ainoa pelastussanoma, josta hän haluaa tietää, 2:2.
Tätä hullutukseksi leimattua julistusta ei ole lupa muuntaa siten, että luonnollisen ihmisen olisi helpompi vastaanottaa se, vrt. 1Kor. 2:14. Epäaito tarvitsee kultaamista, mutta evankeliumin esittäminen filosofisessa asussa olisi yhtä turhaa ja mieletöntä kuin kultakorun päällystäminen halvalla kullalla. Evankeliumin muovaaminen uskonnollis-filosofiseksi järjestelmäksi olisi evankeliumin turmelemista ja sen tehon heikentämistä. Sitä ei pidä sovittaa filosofisen ajatuksenjuoksun mukaiseksi esittämällä sitä »puheen viisaudella», 1:17. Evankeliumi ei tarvitse »kiehtovia viisauden sanoja», 2:4, vaan sen menestys perustuu kokonaan siihen sisältyvään totuuteen ja Pyhän Hengen voimaan, 2:4,5.
Evankeliumi on siis sekä sisältönsä että esitystapansa vuoksi sanoma, jonka tämän maailman viisaat ja mahtavat torjuvat, 1Kor. 1:26-29. Sana rististä avautuu ainoastaan niille, jotka joutuvat Jumalan lain kautta Jeesuksen kokeman vihan ja tuomion alaisiksi. Vain kuolemaan tuomittuna syntisenä ihminen oppii arvostamaan kuolemaan tuomittua sijaiskärsijää. Vain se, jonka Jumala uskon sanan kautta saa tehdä osalliseksi uskon salaisuudesta, voi ymmärtää ristin salaisuutta. »Kutsutuille», olkootpa he sitten juutalaisia tai kreikkalaisia, 1:24, on sanoma Hänestä, joka »ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko», 2Kor. 13:4, kuitenkin »Jumalan voima ja Jumalan viisaus», 1Kor. 1:24.
Erilaisia ristityyppejä
Kreik. staurós, 'risti', esiintyy 28 kertaa UT:ssa (suom. »risti», vrt. ven. krest, juontaa alkunsa Kristus-nimestä). Sana tarkoittaa oikeastaan pystysuoraa teräväkärkistä paalua, myöhemmin paalua jonka yläpäässä oli poikkipuu.
Ristin muotoja rakenne on vaihdellut eri aikoina ja eri kansojen parissa. Crux simplex, yksinkertainen risti, oli ainoastaan paalu, johon tuomittu voitiin lävistää, ripustaa tai naulata kiinni. Kun Persian kuningas Daarejaves kukisti Baabelin kapinan, surmattiin kaupungin asukkaista kolme tuhatta lävistämällä heidät paaluun. Puuhun ripustamista käyttivät rangaistusmenetelmänä paitsi persialaiset, Est. 2:23, Esra 6:11, myös egyptiläiset, 1Moos. 40:19, assyrialaiset, karthagolaiset, foinikialaiset ja israelilaiset, 4Moos. 25:4, 5Moos. 21:22 ss., Joos. 8:29. Israelilaiset surmasivat ensin tuomitun, ja sitten he saattoivat ripustaa ruumiin ristille (ks. Rangaistus).
Kreikkalaiset ja roomalaiset asettivat poikkipuun (patibulum) n. 3 m korkean pystysuoran patsaan (staticulum) yläosaan. Poikkipuun koko ja kiinnitystapa vaihtelivat. Ristin pystysuora osa oli yleensä valmiina pystyssä teloituspaikalla maahan kiinnitettynä, kun taas tuomittu tavallisesti itse kantoi poikkipuun oikeussalista teloituspaikalle. Poikkipuu oli melko raskas, mutta ei niin raskas, ettei normaalivoimainen mies tavallisissa olosuhteissa olisi kyennyt sitä kantamaan. Kärsimyshistoriasta käy ilmi, että Jeesus kantoi aluksi itse ristiään (ehkä sen poikkipuuta), mutta loppumatkalla kyreneläinen Simon pakotettiin kantamaan sitä, Matt. 27:32, Mark. 15:21, Luuk. 23:26, Joh. 19:17.
Ristityypit poikkesivat toisistaan lähinnä poikkipuun sijoituksesta ja kiinnitystavasta riippuen. Crux commissa t. crux humilus, yhteenliitetty risti, oli T-kirjaimen muotoinen risti, jossa poikkipuu oli pystypuun päällä. Poikkipuu voitiin myös sijoittaa pystypuuhun hiukan yläpään alapuolelle tehtyyn syvennykseen. Tällöin risti oli tikarin muotoinen: t. Sitä kutsuttiin nimellä crux immissa, sisäänliitetty risti. On todennäköistä, että Kristus kuoli tämäntyyppisellä ristillä; kirjoitus »juutalaisten kuningas» oli nimittäin Hänen päänsä yläpuolella, Matt. 27:37, Luuk. 23:38. Myöhemmän ajan ns. kreikkalaisessa ristissä pysty- ja vaakaosat olivat yhtä pitkät. Osat muodostivat kuvion, joka muistuttaa lähinnä meidän -merkkiämme. Lisäksi voidaan mainita ns. Andreaan risti, Crux decussata, joka koostui kahdesta vinosti ristikkäin asetetusta puusta; niinpä ristillä oli X-kirjaimen muoto.
Joskus puukappale, lat. sedile (= istuin, tuoli) tai cornu (= sarvi, ulkonema), joka oli kiinnitetty ristin keskipaikkeille, piti ristiinnaulittua ylhäällä, niin etteivät hänen kätensä repeytyneet eikä ruumis pudonnut maahan. Joissakin tapauksissa oli myös n. 50 cm:n korkeudella maasta samantapainen tuki jaloille.
Kristuksen risti
1) Osoittaa ihmisten synnin, Ap. t. 2:23, 1Kor. 15:3. 2) Osoittaa Jumalan rakkauden, Room. 5:8. 3) Sovittaa ihmiskunnan syyllisyyden, 3:25. 4) Kukistaa perkeleen vallan, Hebr. 2:14.
Risti
1) Ristin kuolema, Fil. 2:8 - Kristuksen kuuliaisuus. 2) Ristin veri, Kol. 1:20 - meidän rauhamme. 3) Ristin pahennus, Gal. 5:11 - maailman vastustus.
Ristillä lausutut sanat
1) Anteeksiannon sanat, Luuk. 23:34. 2) Pelastuksen sanat, 23:43. 3) Huolenpidon sanat, Joh. 19:26,27. 4) Jumalan hylkäämän sanat, Matt. 27:46. 5) Janoavan sanat, Joh. 19:28. 6) Täyttymyksen sanat, 19:30. 7) Jumalan haltuun antautuneen sanat, Luuk. 23:46.
1. Risti on UT:ssa Jeesuksen kärsimyksen ja ristinkuoleman vertauskuva. Hebr. 12:2:ssa sanotaan, että Hän »kärsi ristin, häpeästä välittämättä».
Apostolisen uskontunnustuksen sanat »kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin» korostavat, että kysymyksessä on historiallinen tosiasia. Evankeliumi ei ole mitään ajatonta gnosista (tietoa) tai filosofiaa, vaan se kertoo aikaan sidotuista, historiallisista tapahtumista. Samoin on asia Kristuksen kuoleman suhteen; sitä ei pidä ymmärtää kuvaannollisesti tai »hengellisesti». Hänen »lihan ruumiinsa» todella kuoli, Kol. 1:22. Hänet »kuoletettiin lihassa», 1Piet. 3:18. Tämä ei tapahtunut missään »syrjäsopessa», Ap. t. 26:26, vaan julkisesti Golgatalla. Jeesuksen ristinkuolema oli yleisesti tunnettu asia ensimmäisellä vuosisadalla. Juutalaiset rabbiinit, kristinuskon kiivaat vastustajat, antavat Hänelle pilkkanimen »ripustettu» ja kertovat Hänen pääsiäisjuhlaa edeltävänä päivänä tapahtuneesta ristinkuolemastaan. Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoittaa: »Maaherra Pontius Pilatus teloitti Tiberiuksen hallitusaikana Kristuksen, josta kristityt ovat saaneet nimensä.»
Jeesus valmisti etukäteen opetuslapsensa siihen, että Hänen kuolemisensa Jerusalemissa ei tapahtuisi kivittämällä, kuten juutalainen teloitustapa olisi edellyttänyt, vaan roomalaiseen tapaan ristiinnaulitsemalla, Matt. 20:19. Juutalaisten johtajat tuomitsisivat Messiaan kuolemaan ja luovuttaisivat Hänet pakanoille ristiinnaulittavaksi, jj. 18,19. Kansanjoukko vaati tätä Pilatukselta huutaessaan: »Ristiinnaulittakoon», Matt. 27:22 ja rinn. Jeesus itse sanoo, että syntisempi on se (= Kaifas), joka jätti Hänet Pilatuksen käsiin, Joh. 19:11. Ja helluntaipäivänä pitämässään puheessa Pietari osoittaa erityisen raskauttavaksi maanmiehilleen sen, että he raivatessaan Jeesuksen pois tieltään käyttivät roomalaista miehitysvaltaa apuna. Näin he naulitsivat Hänet ristille ja tappoivat »laista tietämättömien miesten kätten kautta», Ap. t. 2:23. He toimivat kavalasti, 3:13. Mutta samalla kun tämä lisää juutalaisten syyllisyyttä, se tekee pakanoistakin osasyyllisiä Jeesuksen kuolemaan. »Totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan ... sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa», ja kaikki he ovat syyllisiä tähän synnin ja pahuuden huipentumaan, Jumalan rakastetun, ainokaisen Pojan ristiinnaulitsemiseen, 4:27.
Risti on Kristuksen kärsimisen keskipiste. Se on rangaistuksen kärsimisen vertauskuva. Mitään muuta Jeesuksen elämän vaihetta ei selosteta evankeliumeissa yhtä yksityiskohtaisesti kuin Hänen kärsimistään ja kuolemaansa. Evankeliumit ovat kärsimyshistoria, jota edeltää perusteellinen johdanto. Mutta evankeliumien kärsimyshistoria ei kuitenkaan ole millään tavalla väritetty tai yksityiskohtiin paneutuva, sillä tarkoituksena ei ole säälin herättäminen. Koko esitystä leimaa sama hiljainen arvokkuus, jota Hän osoitti seistessään vaiti tuomariensa edessä, Matt. 26:62,63, 27:14, Luuk. 23:9, ja jolla Hän torjui Jerusalemin tytärten säälin kyynelet, 23:28, Ks. Ristiinnaulita.
Risti on sen häväistyksen ja alennustilan tunnus, jonka Kristus vapaaehtoisesti otti kantaakseen. Itse asiassa UT kiinnittää enemmän huomiota tähän alennustilaan kuin siihen ruumiilliseen kärsimykseen, joka Jeesuksen oli kestettävä. Kautta koko kärsimyshistorian kerrotaan pilkasta ja halveksunnasta, jota satoi Hänen päälleen, ja siitä alentavasta kohtelusta, joka liittyi Hänen kärsimiseensä. Ylimmäinen papin luona kuulusteltaessa Häntä pilkkasivat ensin neuvoston jäsenet, sitten oikeudenpalvelijat, Mark. 14:65, Luuk. 22:63 ss. Myös Herodes ja hänen sotilaansa, 23:11, ja Pilatuksen sotamiehet, Matt. 27:27-31, esiintyivät pilkkaajina. Golgatalla ohikulkijat, 27:39, hallitusmiehet, Luuk. 23:35, ylipapit ja kirjanoppineet, Mark. 15:31, sotamiehet, Luuk. 23:36, ja vieläpä samalla kertaa ristiinnaulitut ryövärit herjasivat keskimmäisellä ristillä riippuvaa miestä, Matt. 27:44. Roomalaisille ja kreikkalaisille ristinkuolema oli rikollisen orjan häpeällinen kuolema; juutalaisten silmissä se oli kuolema Jumalan kirouksen alaisena, Gal. 3:13. Tämän häpeän Jeesus sai kantaa, Hebr. 12:2. Alentumalla ristin kuolemaan Jeesus osoitti täydellisen kuuliaisuutensa Isän tahdolle, Fil. 2:6-8. Aina Jordanilla tapahtuneesta kasteestaan lähtien Jeesus oli vihkiytynyt ristinkuolemaan. Hänen tehtävänsä maailmassa oli ennen muuta antaa »henkensä lunnaiksi monen edestä», Matt. 20:28. Koko elämänsä ajan Hän oli matkalla ristille. Herran Palvelijana Jeesus näki Jes. 53:n valossa ristin välttämättömyyden, Matt. 16:21-23.
Risti oli kärsimisen, häväistyksen ja rangaistuksen tunnus, mutta tämän häpeän ja kirouksen puun Jeesus Kristus muutti kuolemallaan voiton merkiksi.
2. Risti seisoo jumalallisen pelastusdraaman keskipisteessä. Siksi myös apostolien evankeliuminjulistuksen ytimenä on Kristuksen risti. Risti merkitsee UT:ssa evankeliumia kokonaisuudessaan, itse pelastussanomaa. Paavali nimittää evankeliumia »sanaksi rististä», 1Kor. 1:18. Tämä on ainoa oikea evankeliumi, ja hän selittää, että »minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna», 2:2. Sana rististä on Jumalan voima pelastukseksi, 1:18. vrt. Room. 1:16.
Ristin pelastava voima on kätkettynä siihen salaisuuteen, että Kristuksen kuolema on uhrikuolema, sovituskuolema. Kristuksen kuolema on rangaistuksen sijaiskärsimistä, Jumalan vihan kantamista ihmisten synnin vuoksi, Room. 3:24,25, 1Joh. 2:2. Ks. Sovitus. Jeesus kärsii suunnattomasti, koska Hän asettuu syntisen asemaan Jumalan vihan ja tuomion (lain kirouksen) alaiseksi. Jeesus ilmaisee asian niin, että Jumala itse lyö Häntä (vrt. Jeesuksen sanoja »Minä (Jumala) lyön paimenta», Matt. 26:31, Sak. 13:7, ja Jeesuksen taistelua Isän edessä Getsemanessa). Syvimmässä mielessä itse Jumala ojentaa Hänelle kärsimyksen maljan. Jeesuksessa toteutuvat Jes. 53:10:n sanat: »Herra näki hyväksi runnella häntä». Häntä kohtasi »lain kirous», ja Hän tuli »kiroukseksi meidän edestämme», Gal. 3:13.
Ristillä tapahtui sovitus Jumalan kanssa, Ef. 2:16. Jumala teki rauhan Hänen ristinsä veren kautta, Kol. 1:20. Ihmisen pahuuden huipentumisen hetkellä tulee ilmi myös Jumalan armon ja rakkauden syvyys, sillä »Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme», Room. 5:8. Hän »kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun», 1Piet. 2:24. Kristuksen ristin luona uskova saa syntinsä anteeksi (vanhurskauttaminen), Ef. 1:7. Kol. 1:14, sillä siellä pyyhitään pois syytöskirjoitus, 2:14. Kristuksen risti ei poista ainoastaan yksittäisistä rikkomuksista johtuvaa »lain kirousta», vaan se tekee mitättömäksi myös »lain» liittojärjestyksenä, Ef. 2:15, Room. 7:4.
Risti merkitsee myös uskovan yhdistymistä Kristukseen Hänen kuolemassaan. Tästä puhutaan kahdessa hiukan eri merkityksessä. Ensiksikin risti liittyy Kristuksen seuraamiseen. Sen, joka tahtoo seurata Häntä, on otettava ristinsä, Matt. 16:24. Oli tunnettua, että kuolemaantuomittu sai itse kantaa ristinsä teloituspaikalle, ja kaikki tiesivät, että tuomittu oli kuoleman oma siitä hetkestä lähtien, kun hän otti ristin hartioilleen. Jeesus ilmaisee tällä kielikuvalla, että sen, joka tahtoo olla Hänen opetuslapsensa, on oltava valmis antamaan kaikki, vieläpä henkensäkin, Matt. 10:37-39, Luuk. 14:26,27 (ks. Kieltäytyä). Tässä suhteessa Jeesus itse on suuri esikuvamme, 1Piet. 2:21-24, vrt. Fil. 2:5-8. Mutta toiseksi Jeesuksen seuraaja on Kristuksen ristin kautta ristiinnaulittu synnille, Room. 6:2,10,11, 1Piet. 2:24, lihalle, Gal. 5:24, vanhalle ihmiselle, Room. 6:6, maailmalle, Gal. 6:14, laille, Room. 7:4, Gal. 2:19,20. Tässä ei ole kyse Kristuksen esimerkin psykologisesta vaikutuksesta, vaan ristiinnaulittuun syntyvästä kuolemanyhteydestä, joka leimaa uskovan koko myöhempää eettistä elämää. Uskova ei ole ainoastaan Kristuksen seuraaja, sillä hän on Hänen kanssaan yhteenkasvanut »yhtäläisessä kuolemassa», Room. 6:5, hän on kuollut Kristuksen kanssa, 6:8, haudattu Hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, 6:4, ja herätetty Kristuksen kanssa, Kol. 3:1. »Risti» on siis puhtaasti kristologinen ja soteriologinen (pelastusopillinen) käsite.
Edelleen ristin vaikutuksesta puhutaan yleismaailmallisena ja koko maailmankaikkeutta koskevana. Ristin kautta on purettu »erottava väliseinä», lakkautettu juutalaisten ja pakanoiden välinen vihollisuus, Ef. 2:14-16, koska risti teki tehottomaksi vanhatestamentillisen »käskyjen lain säädöksinensä». Jumalan suunnitelmana on yhdistää hajonnut luomakunta jälleen Kristuksessa, 1:10, ja »tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta» sovittaa Hänen kauttaan itsensä kanssa kaikki »sekä maan päällä että taivaissa», Kol. 1:20. Kristuksen täytetty työ ristillä tiesi myös pahojen henkivaltojen kukistamista. »Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi: ja sai heistä hänen kauttaan (kreik. en autÐ voidaan myös kääntää: sen [l. ristin] päällä, ristillä) voiton riemun», 2:15, vrt. Joh. 12:31,32. Niin kuin voittoisa sotapäällikkö (johon alkutekstin sana viittaa) kulki vankeineen riemusaatossa, niin Kristus näyttää nyt koko maailmankaikkeudelle vihollisesta saavuttamansa voiton.
Jumala ei murskannut synnin kapinaa suunnattoman voimansa ilmestymisellä, vaan Poikansa syvän alennustilan kautta, Fil. 2:5-11. Voittanut Karitsa saa vallan koko maailmankaikkeudessa, Ilm. 5:12,13, vrt. 12:11. »Jumalan hulluus» ja »Jumalan heikkous» osoittautuivat »Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi», 1Kor. 1:24,25. Mutta Jumalan viisautta ei tuntenut kukaan »tämän maailman valtiaista», 2:8. Tämä ilmaus viittaa tavallisen juutalaisen kielenkäytön mukaan niihin henkivaltoihin, jotka hallitsevat tätä pimeää maailmaa, Ef. 6:12, mutta lisäksi myös henkivaltojen maallisiin välikappaleisiin, Luuk. 23:12, Ap. t. 4:27. »Sillä jos he olisivat sen (Jumalan viisauden) tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet», 1Kor. 2:8. He olisivat varoneet ristiinnaulitsemasta Häntä, joka ristinkuolemansa kautta teki lopun heidän vallastaan ja toi lunastuksen ja vapautuksen ihmisille.
3. Kun, »Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa», 1Kor. 1:21, 2:7,8, maailma ristiinnaulitsi kirkkauden Herran. Samasta syystä maailma vieläkin torjuu ristiinnaulitun. »Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat», 1:18. Ristiinnaulittu Kristus on yhä »juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus», 1:23.
Sana rististä on kristillisen julistuksen kaikkein voimakkain haaste maailman viisaudelle. Jeesus itse asetti epäuskolle pahimman loukkauskiven puhumalla Ihmisen Pojan lihan syömisestä ja veren juomisesta, Joh. 6:53 ss., ja samoin risti tulee kautta aikojen olemaan evankeliumin suuri loukkauskivi ja pahennuksen aihe. »Saarnan hullutus», 1Kor. 1:21 (alkut.), on juuri siinä, että Jumala tekee »maailman viisauden hullutukseksi», 1:19,20.
Ihmiset eivät niinkään loukkaannu ajatukseen Jeesuksen marttyyrikuolemasta sinänsä ja pidä sitä hullutuksena, vaikkakin kuolema ristillä oli alentava kuolema. Kreikkalaiset tuomitsivat Sokrateen tyhjentämään myrkkymaljan, mutta myöhemmät sukupolvet kunnioittivat kuitenkin hänen muistoaan suuresti. Myös juutalaiset kunnioittivat marttyyreitaan, vaikka nämä olisivat kärsineet häpeällisenkin kuoleman. Epäuskoista ihmistä loukkaa se ajatus, että Kristus kuoli sovitusuhrina maailman synnin tähden ja että ihmiset voivat pelastua uskomaila Hänen sovituskuolemaansa. Risti pelastuksen merkkinä on suuri pahennus ja suuri hullutus. Jo sekin on pahennus, että risti on häpeän ja alennuksen symboli.
Juutalaisille risti on pahennus, koska heille on ominaista merkkien etsiminen uskonnollisissa asioissa, 1Kor. 1:22, Matt. 12:38. Jumala oli vahvistanut sanansa vanhan liiton aikana merkeillä ja ihmeillä, ja niinpä juutalaiset odottivat, että Jumala samalla tavalla osoittaisi heille Messiaan. Näin itse asiassa tapahtuikin, Ap. t. 2:22, Joh. 14:11, 15:24, vrt. 7:31, 12:37. Mutta juutalaiset eivät tyytyneet Jumalan antamiin merkkeihin. Epäuskoisina he vaativat sensaatiomaisia »taivaan merkkejä» ja halusivat itse päättää, millaiset merkit olisivat kelvollisia. Jeesus sanoi, että sellaisia merkkejä ei heille annettaisi. Ainoa merkki, jonka he saisivat, oli profeetta Joonaan merkki: »Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä», Matt. 12:38-40. Jeesus ennusti siis, että Hänen messiaanarvonsa viimeinen, suuri, ratkaiseva merkki on Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa, vrt. Room. 1:4. Mutta Hänen kuolemansa oli kuolema ristillä, ja risti näytti kertovan vain tappiosta. Ristiinnaulittu Messias petti juutalaisten odotukset ja toiveet. Lisäksi risti merkitsi juutalaisille paitsi alennusta myös kirousta. »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu», Gal. 3:13, 5Moos. 21:23. Kristus kuoli »leirin ulkopuolella», Hebr. 13:12,13, kansansa hylkäämänä ja pahantekijöiden joukkoon luettuna, Luuk. 22:37. Kuinka voi kukaan, joka riippui ristillä Jumalan kirouksen alaisena, olla kaiken pelastuksen ja siunauksen lähde?
Mutta vaikka evankeliumi tässä suhteessa onkin jyrkässä ristiriidassa juutalaisuuden ja sen odotusten kanssa, ristin pahennusta on mahdotonta poistaa kristillisestä julistuksesta. Sen jälkeen kun kiivaasti lakia puolustaneet, mutta väärinkäsitysten ja harhaluulojen vallassa olleet israelilaiset olivat luovuttaneet Jumalan Messiaan ristiinnaulittavaksi, ei ollut mitään muuta tietä kuin uskoa Ristiinnaulittuun ja antautua Jumalan armon haltuun. Laki ei voi osoittaa mitään keinoa tämän Herran Voideltuun kohdistuneen majesteettirikoksen anteeksisaamiseksi. Risti on tässä erottavana muurina synagoogan ja Kristuksen seurakunnan välillä. Kristuksen risti tekee mitättömäksi kaikki ajatukset lain tekojen kautta tapahtuvasta itsensä vanhurskauttamisesta, ja sen vuoksi evankeliumia ja juutalaisuuden lakiuskontoa ei voi yhdistää. Ristin pahennus on juuri siinä, että se sulkee täydellisesti pois kaikki muut pelastustiet. Lain ja armon sekoitus poistaisi kyllä ristin pahennuksen, Gal. 5:11, mutta tekisi samalla mitättömäksi evankeliumin voiman. Galatian seurakuntiin tunkeutuneet lainkiivailijat (judaistit) eivät halunneet ottaa ristiä eivätkä kantaa Kristuksen häpeää, 6:12. Mutta Paavali vakuuttaa, että hänelle risti on ainoa kerskauksen aihe, 6:14.
Pakanoille risti on hullutus, 1Kor. 1:23. Viisautta etsivät kreikkalaiset edustavat Israelin ulkopuolista maailmaa, 1:22. Heidän etsimänsä viisauden tulee olla aukoton filosofinen rakennelma, joka tyydyttää heidän logiikan tajuaan ja yhtyy heidän käsitykseensä maailmasta ja elämästä yleensä. Ja tämä ajatusjärjestelmä pitää esittää totuttua ja arvostettua, vuosisatojen aikana oppineiden keskusteluissa hiottua ja viimeisteltyä filosofista sanastoa käyttäen. »Sana rististä», sanoma jonka mukaan pelastus on mahdollista saada vain uskomalla ristiinnaulittuun juutalaiseen, tuntui kreikkalaisista täysin mielettömältä. Kuitenkin Paavali sanoo, että ristiinnaulittu Kristus on ainoa pelastussanoma, josta hän haluaa tietää, 2:2.
Tätä hullutukseksi leimattua julistusta ei ole lupa muuntaa siten, että luonnollisen ihmisen olisi helpompi vastaanottaa se, vrt. 1Kor. 2:14. Epäaito tarvitsee kultaamista, mutta evankeliumin esittäminen filosofisessa asussa olisi yhtä turhaa ja mieletöntä kuin kultakorun päällystäminen halvalla kullalla. Evankeliumin muovaaminen uskonnollis-filosofiseksi järjestelmäksi olisi evankeliumin turmelemista ja sen tehon heikentämistä. Sitä ei pidä sovittaa filosofisen ajatuksenjuoksun mukaiseksi esittämällä sitä »puheen viisaudella», 1:17. Evankeliumi ei tarvitse »kiehtovia viisauden sanoja», 2:4, vaan sen menestys perustuu kokonaan siihen sisältyvään totuuteen ja Pyhän Hengen voimaan, 2:4,5.
Evankeliumi on siis sekä sisältönsä että esitystapansa vuoksi sanoma, jonka tämän maailman viisaat ja mahtavat torjuvat, 1Kor. 1:26-29. Sana rististä avautuu ainoastaan niille, jotka joutuvat Jumalan lain kautta Jeesuksen kokeman vihan ja tuomion alaisiksi. Vain kuolemaan tuomittuna syntisenä ihminen oppii arvostamaan kuolemaan tuomittua sijaiskärsijää. Vain se, jonka Jumala uskon sanan kautta saa tehdä osalliseksi uskon salaisuudesta, voi ymmärtää ristin salaisuutta. »Kutsutuille», olkootpa he sitten juutalaisia tai kreikkalaisia, 1:24, on sanoma Hänestä, joka »ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko», 2Kor. 13:4, kuitenkin »Jumalan voima ja Jumalan viisaus», 1Kor. 1:24.
Erilaisia ristityyppejä
Kreik. staurós, 'risti', esiintyy 28 kertaa UT:ssa (suom. »risti», vrt. ven. krest, juontaa alkunsa Kristus-nimestä). Sana tarkoittaa oikeastaan pystysuoraa teräväkärkistä paalua, myöhemmin paalua jonka yläpäässä oli poikkipuu.
Ristin muotoja rakenne on vaihdellut eri aikoina ja eri kansojen parissa. Crux simplex, yksinkertainen risti, oli ainoastaan paalu, johon tuomittu voitiin lävistää, ripustaa tai naulata kiinni. Kun Persian kuningas Daarejaves kukisti Baabelin kapinan, surmattiin kaupungin asukkaista kolme tuhatta lävistämällä heidät paaluun. Puuhun ripustamista käyttivät rangaistusmenetelmänä paitsi persialaiset, Est. 2:23, Esra 6:11, myös egyptiläiset, 1Moos. 40:19, assyrialaiset, karthagolaiset, foinikialaiset ja israelilaiset, 4Moos. 25:4, 5Moos. 21:22 ss., Joos. 8:29. Israelilaiset surmasivat ensin tuomitun, ja sitten he saattoivat ripustaa ruumiin ristille (ks. Rangaistus).
Kreikkalaiset ja roomalaiset asettivat poikkipuun (patibulum) n. 3 m korkean pystysuoran patsaan (staticulum) yläosaan. Poikkipuun koko ja kiinnitystapa vaihtelivat. Ristin pystysuora osa oli yleensä valmiina pystyssä teloituspaikalla maahan kiinnitettynä, kun taas tuomittu tavallisesti itse kantoi poikkipuun oikeussalista teloituspaikalle. Poikkipuu oli melko raskas, mutta ei niin raskas, ettei normaalivoimainen mies tavallisissa olosuhteissa olisi kyennyt sitä kantamaan. Kärsimyshistoriasta käy ilmi, että Jeesus kantoi aluksi itse ristiään (ehkä sen poikkipuuta), mutta loppumatkalla kyreneläinen Simon pakotettiin kantamaan sitä, Matt. 27:32, Mark. 15:21, Luuk. 23:26, Joh. 19:17.
Ristityypit poikkesivat toisistaan lähinnä poikkipuun sijoituksesta ja kiinnitystavasta riippuen. Crux commissa t. crux humilus, yhteenliitetty risti, oli T-kirjaimen muotoinen risti, jossa poikkipuu oli pystypuun päällä. Poikkipuu voitiin myös sijoittaa pystypuuhun hiukan yläpään alapuolelle tehtyyn syvennykseen. Tällöin risti oli tikarin muotoinen: t. Sitä kutsuttiin nimellä crux immissa, sisäänliitetty risti. On todennäköistä, että Kristus kuoli tämäntyyppisellä ristillä; kirjoitus »juutalaisten kuningas» oli nimittäin Hänen päänsä yläpuolella, Matt. 27:37, Luuk. 23:38. Myöhemmän ajan ns. kreikkalaisessa ristissä pysty- ja vaakaosat olivat yhtä pitkät. Osat muodostivat kuvion, joka muistuttaa lähinnä meidän -merkkiämme. Lisäksi voidaan mainita ns. Andreaan risti, Crux decussata, joka koostui kahdesta vinosti ristikkäin asetetusta puusta; niinpä ristillä oli X-kirjaimen muoto.
Joskus puukappale, lat. sedile (= istuin, tuoli) tai cornu (= sarvi, ulkonema), joka oli kiinnitetty ristin keskipaikkeille, piti ristiinnaulittua ylhäällä, niin etteivät hänen kätensä repeytyneet eikä ruumis pudonnut maahan. Joissakin tapauksissa oli myös n. 50 cm:n korkeudella maasta samantapainen tuki jaloille.
Kristuksen risti
1) Osoittaa ihmisten synnin, Ap. t. 2:23, 1Kor. 15:3. 2) Osoittaa Jumalan rakkauden, Room. 5:8. 3) Sovittaa ihmiskunnan syyllisyyden, 3:25. 4) Kukistaa perkeleen vallan, Hebr. 2:14.
Risti
1) Ristin kuolema, Fil. 2:8 - Kristuksen kuuliaisuus. 2) Ristin veri, Kol. 1:20 - meidän rauhamme. 3) Ristin pahennus, Gal. 5:11 - maailman vastustus.
Ristillä lausutut sanat
1) Anteeksiannon sanat, Luuk. 23:34. 2) Pelastuksen sanat, 23:43. 3) Huolenpidon sanat, Joh. 19:26,27. 4) Jumalan hylkäämän sanat, Matt. 27:46. 5) Janoavan sanat, Joh. 19:28. 6) Täyttymyksen sanat, 19:30. 7) Jumalan haltuun antautuneen sanat, Luuk. 23:46.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jesaja 53
1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
10 Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti".
16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
25 Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
27 Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan,
28 otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
29 "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
30 sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
31 jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,
32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille".
33 Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.
34 Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: "Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan
35 -ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".
36 Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37 ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
38 Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.
43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.
46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible