tän palstan hengen mukaan

tämä on oikea tapa lukea sanaa: esim otetaan ensin jae Mooseksen kirjasta1:1"Alussa Jumala loi taivaan ja maan"ja sitten peukkupaikalta toinen...No 1.Aikakirja26:13"He arpoivat keskenään portit, ja pienet ja suuretsuvut olivat keskenään tasaveroisia."
Sitten vaan lopuksi kysymys kaikille-vai mitä?
Sain eräältä palstalaiselta hyvän neuvon tutustua Raamatun historiaan samalla kun sitä luen...Sen valossa ei voi kun ihmetellä miten vanhat ihmiset jaksavat asioihin perehtymisen sijasta harrastaa moista ihan omaan korvasyyhyynsä.
Ja vielä enemmän ihmetyttää miksi ihmiset lähtevät näitten viisastelijoiden matkaan.
Totuus ei näemmä kiinnosta.
Nm.Ekivaari on käyttänyt palstatilaa opilleen:Joosef oli Jeesuksen isä :) Matt1:29"Se, mikä hänestä on siinnyt on lähtöisin Pyhästä Hengestä".
Ekivaarin mielestä se vesittyy kun hän ottaa jonkun muun Raamatun lauseen. Siinä hän vesittää koko "Sanan."

18

444

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivallusta, kertakaikkiaan sinulla on ajatusta Sanasta. En edes MINÄ, suuri MOHIKAANI, ole osannut asiaa noin hyvin ilmaista.
      * Isnnonukset siksi, koska minua ivataan jopa jumalaksi, niin voinhan harrastaa hieman itseironiaakin?
      * Mutta tuo oivalluksesi vie jalat alta ekivaariltakin! Jos hän nyt oivaltaa kirjoituksesi ajatusta?

    • Se on valitettavaa nykyään että totuus ei kiinnosta. Tulkitaan oman "korvasyyhyn" mukaan Raamattua ja sitten viisastellaan ja saadaanpa joku uskossaan heikko mukaan omaan "ihmisoppiin".
      Onneksi voimme kuitenkin rukoilla, että Pyhä henki avaa Raamatun Sanaa niinkuin se on tarkoitettu.

      • joka saa pitkiä ketjuja aikaiseksi lainaamalla Sanaa ottamalta kohdan sieltä ja toisen täältä.
        Vastustelijoille hän vaan sanoo ylimielisesti etteivät he voi asettua Raamatun Sanaa vastaan.
        Hän opettaa että iänkaikkista elämää ei ole(muilla kun Isällä), Jeesus ei ole Jumala vaan oli tavallinen kuoleva ja syntinen ihminen.
        Kaikkeen hän löytää perusteet Raamatusta ja sitä hän siteeraa enemmän kuin kukaan muu.
        Siksi hän luokittelee itsensä Jumalan lapseksi.
        Varmasti myös joksikin sankariksi koska hän osaa(Raamatulla)selittää kaikki vaikeat asiat luonnollisiksi enemmän vaikean yliluonnollisen sijasta.

      • auroraboreallis kirjoitti:

        joka saa pitkiä ketjuja aikaiseksi lainaamalla Sanaa ottamalta kohdan sieltä ja toisen täältä.
        Vastustelijoille hän vaan sanoo ylimielisesti etteivät he voi asettua Raamatun Sanaa vastaan.
        Hän opettaa että iänkaikkista elämää ei ole(muilla kun Isällä), Jeesus ei ole Jumala vaan oli tavallinen kuoleva ja syntinen ihminen.
        Kaikkeen hän löytää perusteet Raamatusta ja sitä hän siteeraa enemmän kuin kukaan muu.
        Siksi hän luokittelee itsensä Jumalan lapseksi.
        Varmasti myös joksikin sankariksi koska hän osaa(Raamatulla)selittää kaikki vaikeat asiat luonnollisiksi enemmän vaikean yliluonnollisen sijasta.

        Juuri tälläistä tarkoitin. Se on hyvin surullista.Voidaan rukoilla ja toivoa, että kukaan ei hänen harhaopetuksiin lankea,vaan pitäytyy Raamatun Sanassa ja opetuksissa.
        En oikeen ymmärrä miksi on ihmisiä jotka ovat niin harhassa, eivät suostu kuuntelemaan muita tai Raamattun opetusta.

        Jumalan siunausta ja johdatusta sinulle.

      • Pakanain...Huuto
        juhani1965 kirjoitti:

        Juuri tälläistä tarkoitin. Se on hyvin surullista.Voidaan rukoilla ja toivoa, että kukaan ei hänen harhaopetuksiin lankea,vaan pitäytyy Raamatun Sanassa ja opetuksissa.
        En oikeen ymmärrä miksi on ihmisiä jotka ovat niin harhassa, eivät suostu kuuntelemaan muita tai Raamattun opetusta.

        Jumalan siunausta ja johdatusta sinulle.

        oikeassa? Miksi joku toinen uskoo myös, että on oikeassa?

      • juhani1965 kirjoitti:

        siis Raamatullahan se sen kaiken perustelee. siis senkin että Jeesus oli vaan syntinen ihminen. se kuulema löytyy moneen kertaan sieltä.

      • Pakanain...Huuto kirjoitti:

        oikeassa? Miksi joku toinen uskoo myös, että on oikeassa?

        että olen Jumalan lapsi, siitä sen tietää. Jeesusken henki on sydämessä, sitä sanotaan myös pelastus varmuudeksi.

        *Sitten on sellaisia, jotka kieltävät Jeesuksen jumaluuden, ja Hänen alkulähteensä, eli Pyhän Hengen, "kuka ikinä ei usko, että Jeesus on Jumapan Poika, hänellä ei ole Isääkään, jolla Poika on, on myös Isä."

        * Jotku uskottelee itselleen ja muille, että Jeesus onJoosefin poika, siis yhtä syntinen kuin me kaikki muutkin. Siitä tietää, että sellainen on valhettelija, eikä tiedä mitään. Pane nämä asiat muistiisi.
        * Eikä kukaan voi sitä selittää toiseksi, vaikka kovasti yrittävät, enemmän vaan valhettelevat ja näin täyttävät syntiensä mittaa.

      • Pakanain...Huuto kirjoitti:

        oikeassa? Miksi joku toinen uskoo myös, että on oikeassa?

        Kun perustaa uskonsa Raamatun Sanaan ja sen Raamatun mukaiseen tulkintaan ei tieltä eksy.
        Toki meissä kaikissa on sitä "astian makua" eli omaa vajavaisuuttamme mukana, ihmisiä kun olemme.
        Mutta Raamattuun turvaava on oikialla paikalla, jotain Raamatun oppiin lisää tuova tai poistava ei ole oikialla tiellä.

      • auroraboreallis kirjoitti:

        siis Raamatullahan se sen kaiken perustelee. siis senkin että Jeesus oli vaan syntinen ihminen. se kuulema löytyy moneen kertaan sieltä.

        Mutta se on hänen väärää tulkintaa,josta ei kannata oppia ottaa, eikä sen puoleen kyllä huolestuakkaan. Jeesus oli/on ainut synnitön edelleen,Raamattu kyllä tämän ilmoittaa.

      • merim.raimo
        auroraboreallis kirjoitti:

        siis Raamatullahan se sen kaiken perustelee. siis senkin että Jeesus oli vaan syntinen ihminen. se kuulema löytyy moneen kertaan sieltä.

        "kunnes oppii erottamaan hyvän pahasta" eikä se tosiaankaan tee Jeesuksesta syntistä ,meidän kaltaistamme. :)

      • merim.raimo kirjoitti:

        "kunnes oppii erottamaan hyvän pahasta" eikä se tosiaankaan tee Jeesuksesta syntistä ,meidän kaltaistamme. :)

        Jeesuksesta tuli kenen tahansa meidän KALTAINEN:

        Fil. 2:7
        "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli IHMISTEN KALTAISEKSI, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen";

        Hepr. 2:17
        "Sentähden piti hänen kaikessa tuleman VELJIENSÄ KALTAISEKSI, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit".

    • auroraboreallas panettelet ekivaaria selän takana kirjoituksesi loppulauseessa!

      Ei se ole ekivaarin ajatus, vaan Luukas 3:23 sen kertoo, että lihan puolesta "Jeesus oli Joosefin poika".

      Luukas 3:23
      23 "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika",

      Mutta apostolit eivät opettaneet Jeesuksesta lihan mukaan, vaan pyhyyden hengen mukaan:

      Roomalaiskirje 1
      4 "pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, YLÖSNOUSEMUKSESSA tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme", [Ap.t. 2:36; Hepr. 1:5],

      Nimenomaan juuri YLÖSNOUSEMUKSESSA tähän asemaan asetettu, ei lihallisesta neitsyydestä syntymisen perusteella.

      • En vaan sivulauseessa vaan koko teksti oli tehty ajatelle sinun tyyliä.
        Saahan sitä vaikka minkälaisen sopan aikaiseksi kun tuolla tavalla jakeita yhdistelee.
        Perhehtyisit Raamatun historiaan ja siihen miten esim.UT:n kirjeet ovat kirjoitettu.
        Ei mistään kirjeestä voi ottaa vain osaa ja seuraavasta osaa-asiayhteys täytyisi ottaa huomioon.
        Oot vaan nyt niin täynnä omia oivalluksiasi että turhaan tätäkään kirjoitan ja se ei tunnu kivalta.

      • auroraboreallis kirjoitti:

        En vaan sivulauseessa vaan koko teksti oli tehty ajatelle sinun tyyliä.
        Saahan sitä vaikka minkälaisen sopan aikaiseksi kun tuolla tavalla jakeita yhdistelee.
        Perhehtyisit Raamatun historiaan ja siihen miten esim.UT:n kirjeet ovat kirjoitettu.
        Ei mistään kirjeestä voi ottaa vain osaa ja seuraavasta osaa-asiayhteys täytyisi ottaa huomioon.
        Oot vaan nyt niin täynnä omia oivalluksiasi että turhaan tätäkään kirjoitan ja se ei tunnu kivalta.

        tuntuu kivalta oikoa sinun ja useiden toisten vääriä oletuksia ja arvailuja.

        Olen perehtynyt Jeesuksen ja apostoleiden esimerkkeihin. Hekään eivät lainanneet tai viitanneet sen enempää kuin yhteen lauseeseen tai enintään koko jakeeseen, [Matt.22:32; 22:44 Joh.10:23,24].

      • ekivaari kirjoitti:

        laitetaampa ne tähän..."minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala? Ei hän ole kuolleiden Jumala vaan elävien."
        no, siinä Jeesus siteeraa yhtä lausetta.
        Matt22:44"herra sanoi minun Herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle."
        Joh.10:23-24"Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, juutalaiset piirittivät hänet ja tiukkasivat:"Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? jos olet Messias, sano se suoraan."
        Kuules nyt-eihän tuossa ollut taas päätä eikä häntää. Vain ensimmäisessä jakeessasi viitattiin yhteen Raamatun lauseeseen. Nyt jos otamme asiayhteyden esiin niin siinä Jeesus puhui fariseuksille heidän ymmärtämää kieltään.
        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Esim.Mooses oli murhaaja, Daavid avionrikkoja, Paavali joka kirjoitti suurimman osan evankeliumeista vain tavallinen ihminen, jolla on oma elämäntarina joka helposti luettavissa jos menet wikipedian sivustolle.
        Jumalan luonne tulee esiin kun monet-luonteiltaan erilaiset ihmiset-kertoivat kohtaamisistaan Hänen kanssaan.
        Oletko ajatellut tätä?

        suurimman osan Raamatun kirjeistä eikä evankeliumeista. sorry, kun kirjotin väärin.

      • ekivaari kirjoitti:

        tuntuu kivalta oikoa sinun ja useiden toisten vääriä oletuksia ja arvailuja.

        Olen perehtynyt Jeesuksen ja apostoleiden esimerkkeihin. Hekään eivät lainanneet tai viitanneet sen enempää kuin yhteen lauseeseen tai enintään koko jakeeseen, [Matt.22:32; 22:44 Joh.10:23,24].

        miettimään vielä oliko apostoleista esimerkeiksi.
        Jos jonkun kuitenkin haluat ottaa niin miettisin Johannesta joka oli,vanhan perimätiedon mukaan, Jeesuksen lempiopetuslapsi.
        Hän kirjoitti paljon veljellisestä rakkaudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe