Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mestari Jussi Halla-aho

Kala-Eino

Kun puhutaan suomalaisesta isänmaallisuudesta, niin puhutaan yleensä myös Jussi Halla-ahosta. Ja kun puheenaiheena on nykyinen Mestarimme Jussi Halla-aho, niin samalla keskustellaan myös isänmaallisuudesta.

Sanoo muutama tämän palstan kommunistiänkyrä mitä tahansa, niin Jussi Halla-aho on suomalaisen isänmaallisuuden perikuva. Siinä missä 1990- ja 2000-luvuilla jopa oman maan valtiojohto nöyristelee itään päin ja holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa ajaville punavihreille, niin Jussi Halla-aho pitää tiukkaa linjaa. Suomi on Suomi ja vapaa maa eikä sen taloutta ajeta alas syytämällä rahaa kaikenmaailman monikulttuurisuusfestivaalien pohjattomaan kaivoon.

Jos arvostat isänmaallisuutta, arvostat myös Jussi Halla-ahoa, vaikket hänen kaikkia saavutuksia tietäisikään. Halla-aho on jo nyt tehnyt valtavan työn Suomen eteen. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.

Mestaristamme Jussi Halla-ahosta on valitettavasti liikkeellä paljon valheellista ja täysin väärää tietoa. Kommunistit ja muut epäisänmaalliset tahot tekevät kaikkensa loatakseen Mestarimme. On syytä esittää muutamia kansanvihollisten yleisimmistä väitteistä ja kertoa kuinka asia todella on.

VALHE 1: Jussi Halla-aholla ei ole kannatusta.
TOTUUS: Jussi Halla-ahon Scripta-blogin lukijamäärä on noin 3000-6000 päivässä, mikä riittää päihittämään suurimpienkin alue- ja puoluelehtien verkkosivut. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Halla-aho sai 2 977 ääntä mikä oli eniten Helsingin Perussuomalaisista, viidennes puolueen koko kannatuksesta Helsingissä, kolmanneksitoista eniten kaikista Helsingin ehdokkaista ja kahdeksanneksitoista eniten koko maan ehdokkaista. Näin hänet valittiin äänivyöryllä Helsingin kaupunginvaltuustoon. Kannattajista toki vain mitätön murto-osa asuu Helsingissä. Suosiosta kertoo myös sen, että kun Helsingin Sanomat marraskuussa 2008 kysyi lukijoiltaan ”Onko Jussi Halla-aho maahanmuuttokritiikissään oikeassa?” kyselyyn osallistui vuorokauden aikana 11 473 lukijaa, joista 66% vasta kyllä, ja 34% vastasi ei.

VALHE 2: Jussi Halla-aho on rasisti.
TOTUUS: Jussi Halla-aho vastustaa kaikenlaista syrjintää. Halla-ahon mukaan syrjintää tai erivapauksia kulttuurin tai kansallisuuden perusteella ei tule sallia, sillä ne rapauttavat tasa-arvoa yhteiskunnassa ja ovat tosiasiallista rasismia. Rasismia ei ole totalitaaristen fasististen aatteiden kuten poliittisen islamin arvostelu, eikä tosiasioita voida kriminalisoida, olivatpa ne miten epämiellyttäviä tahansa. Monikultturismin ja holtittoman maahanmuuttopolitiikan kritisointi ei tee kenestäkään rasistia.

VALHE 3: Jussi Halla-aho toivoo, että naiset tulisivat raiskatuksi.
TOTUUS: Jussi Halla-aho vastustaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Hän ei toivo, että kukaan tulisi raiskatuksi, mutta hänen mukaansa olisi oikeudenmukaisempaa, jos sattumanvaraiseksi raiskauksen uhriksi joutuisi joku, joka on vastuussa raiskauksia lisäävästä politiikasta. Valehteluksi hän kutsuu tapausta, jossa Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi oli sanonut televisiossa Halla-ahon pitävän listaa kansanedustajista, joiden hän toivoo tulevan raiskatuksi ensimmäisenä.

VALHE 4: Jussi Halla-aho on pelle.
TOTUUS: Jussi Halla-aho on arvostettu alansa asiantuntija, joka on kirjoittanut väitöskirjansa slaavilaisten kielten historiallisesta muoto-opista. Hän on kirjoittanut ja toimittanut tieteellisiä teoksia ja hänen artikkeleitaan on julkaistu tieteellisissä julkaisuissa. Hän laatii parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston apurahan tuella ukraina–suomi-sanakirjaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on useaan kertaan puolustanut Halla-ahoa mediassa punavihreiden valheellisia väitteitä vastaan ja todennut, että Halla-aholla on hyvin analyyttisia mielipiteitä ja hän haluaa avata maahanmuuttokeskustelun. Myös Raimo Vistbacka on allekirjoittanut Halla-ahon näkemykset ja Halla-aholla on vankka kannatus puolueessa.

Halla-aho on karismaattinen esiintyjä, joka osaa tarpeen tullen heittää herjaa myös omalla kustannuksellaan. Hänellä on oma tyylinsä kirjoittaa, käsitteleepä hän sitten maahanmuuttoa tai jotakin muuta aihetta. Halla-aho eroaakin tässä suhteessa edukseen monista muista poliittisista henkilöistä, että hän ei ole aina liian totinen, vaan osaa olla myös kärkevä, sarkastinen ja ajoittain aggressiivinen, mikä jättää lukijalle paljon vastuuta. Halla-aho osaa vetää tarvittaessa myös pientä showta, jos hän katsoo sen olevan maahanmuuttokriittisen asian edun mukaista, kuten olemme hänen kirjoituksistaan, haastatteluistaan ja muista esiintymisistään voineet huomata.

Kunnia Mestarillemme Jussi Halla-aholle!

34

1453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuta tekstisi

      sivarihenkisyyteesi sopivaksi.

      • hassan al-wattar

        this is guy is dead!.

      • Olivia Rosenberg

        Et ole kuitenkaan oikeasti vihoissasi H:n sivariudesta. Tunnusta pois, että oikea syysi on H:n kiistaton menestys. Suokaamme H:lle hänen menestymisensä vaikka emme minun tavallani olisi kaikesta samaa mieltä kuin hän. Luennoitsijaani vapaasti mukaillen: " H on Mirabeau, Couthon ,Robespierre ja St Just tulevat vasta myöhemmin".

      • Historiansa lukenut
        Olivia Rosenberg kirjoitti:

        Tai Halla-ahohan on toisaalta vähän niin kuin Siyes, siis sen perusteella että mies ainoastaan vaikenee valtuustossa, vuodesta 2011 ehkä eduskunnassakin. Kun Halla-aholta sitten vuosien päästä kysytään, mitä hän teki niinä vuosina kun monikulttuurisuus ja maahanmuutto riistäytyi Suomessakin lopullisesti käsistä, Halla-aho voi vastata kuin Siyes terrorivuosista: minä elin. Hitto mikä turhake. Kauanko ihmiset kantavat sitä käsillään eteenpäin? Jätkä on niin löysä ettei itse tee mitään minkään eteen. Eikä ole tainnut eläessään lukea muita kirjoja kuin Tolkienin. Juuri Halla-aho taisi torpedoida uuden puolueenkin perustamisen. Eli veltto persuilu Timppa Soinin oikkujen armoilla jatkuu. Ja Halla-ahon hyvät välit venäläismielisen "antifasisti" Bäckmanin kanssa herättävät nekin tiettyjä epäilyksiä... Eikö nyt taaskaan ole ketään uskottavampaa löydetty "Liikkeen johtoon" kuin tämä punastelija, joka kirjoittelee nykyisin etupäässä siitä mitä hänestä kirjoitetaan. Moni on minun laillani lopen kyllästynyt vatvomaan hänen henkilökohtaisia tuntojaan. Kooämmien homma ei lähde vieläkään nousuun, ei sitten millään.

      • p.a.suomalainen
        hassan al-wattar kirjoitti:

        this is guy is dead!.

        Hassan suu kiinni, tai puhu asiallisesti.

      • p.a.suomalainen
        Olivia Rosenberg kirjoitti:

        Et ole kuitenkaan oikeasti vihoissasi H:n sivariudesta. Tunnusta pois, että oikea syysi on H:n kiistaton menestys. Suokaamme H:lle hänen menestymisensä vaikka emme minun tavallani olisi kaikesta samaa mieltä kuin hän. Luennoitsijaani vapaasti mukaillen: " H on Mirabeau, Couthon ,Robespierre ja St Just tulevat vasta myöhemmin".

        On laillista olla sivari, se ei haittaa. On laitonta kiihoittaa kansanryhmää vastaan siitä on tuomittu, On typerää ajatella että Jussi olisi Perusuomalaisille mitään muuta kuin haitaksi. Hän saa kyllä ääniä mutta samalla moni tapaamani ihminen ei juuri hänen tempausten vuoksi suostu ottamaan kuuleviin korviin muita tärkeitä asioita kuten Pakkoruotsin poistoa. Hakkarainen tulee kovaa vauhtia perässä ja antaa edustajista älykkään kuvan.

      • Operaatio Halla-aho
        p.a.suomalainen kirjoitti:

        Halla-aho MELKEIN onnistui kääntämään kaiken suomalaisen poliittisen keskustelun, erityisesti sen marginaalissa olevan nationalistisemman diskurssin, käsittelemään pelkästään maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia ja Halla-ahon henkilökohtaisia vihollisia, mukana tuntuva annos angloamerikkalaisten ja juutalaisten neokonservatiivien islamofobiaa ja propagandaa "sivilisaatioiden sodasta". Valitettavasti Portugalin tukipaketista ja sen laajemmista yhteyksistä tuli kuin tulikin vaaliteema, joka viime hetkellä sekoitti projekti Halla-ahon pasmoja. Halla-aho tosin onnistui pudottamaan eduskunnasta Markku Uusipaavalniemen, 2000-lukulaisen "rajaa tyhjästä" -rosvopankkiirikapitalismin kovimman kriitikon. Uusipaavalniemen ääni vaikeni eduskunnassa, kiitos Halla-ahon. Mutta länsimaiden nykyinen taloustilanne takaa, ettei keskustelua Uusikselle tärkeistä kysymyksistä enää pystytä lopettamaan samalla tavalla.

        "Hän saa kyllä ääniä mutta samalla moni tapaamani ihminen ei juuri hänen tempausten vuoksi suostu ottamaan kuuleviin korviin muita tärkeitä asioita kuten Pakkoruotsin poistoa."

        Operaatio Halla-aholla on tarkoitus, tehtävä ja syy, oli Halla-aho kannattajineen siitä sitten itse täysin tietoinen tai ei. Halla-aho on kaikkien aikojen klassisimpia esimerkkejä ns. kontrolloidusta oppositiosta, joka saa osakseen valtavaa huomiota, mutta joka ei oikeasti uhkaa yhteiskuntaa hallitsevaa eliittiä. Paljon enemmän kuin se, mistä Halla-aho puhuu, kertoo meille kaikki se, mistä Halla-aho vaikenee.

        Miksi nk. suomalainen kansallismielisyys ylipäänsä on viimeisen 5-7 vuoden aikana alkanut pyöriä yhden ainoan blogikirjottajan sielunelämän ja hänen persoonaansa kohdistuvan kulttimaisen henkilöpalvonnan ympärillä? Miksi jonkin "Kansallisen Reformiseuran" (naurua) ainoa julkilausuma (lisää naurua) koski "Halla-ahoon kohdistuvan vainon lopettamista"? Miksi valtamedia on järjestelmällisesti rakentanut Halla-aho-ilmiötä pitämällä häntä pakonomaisesti otsikoissa vuodesta toiseen? Media on vieläpä järjestelmällisesti ampunut itseään jalkaan niin että jokainen Halla-ahon virhe on jotenkin onnistuttu kääntämään hänen edukseen ja jokainen väkisin väännetty skandaali on saatu tuomaan Halla-aholle lisää sympatiaa? Miten kopeasta, itsetärkeästä, pikkuporvarillisesta ja Asperger-syndroomaiseksikin epäillystä apurahatutkijasta on saatu leivottua tuhansien palvoma karismaattinen kansantribuuni? Se on suuri mediasaavutus.

        Kuka tarvitsi Jussi Halla-ahoa? Kuka edelleen tarvitsee Jussi Halla-ahoa? Miksi Halla-ahoa nostetaan päättäväisesti eteenpäin Suomen politiikan hierkiassa? Asiat, joihin Halla-aho ei ota kantaa, aiheet, joista Halla-aho vaikenee, kertovat vastauksen. Ainakin niille, jotka tietävät, ettei kaikki ole sitä, miltä se pinnalta näyttää. Jotain Juha Mäki-Ketelää nyt osaa jokainen kolminumeroisella ÄO:lla varustettu epäillä! Ne ihme addressipuuhat, tapaamisten järjestämiset, Muutos 2011 -sotkut, datatietojen keruu, väsymätön nettitrollaus...

        Ainostaan kansallismielisten kognitiivinen alaluokka on koskaan voinut mennä Adressimiehen kaltaisen käärmeöljyn kauppiaan lankaan. Mutta miksi moni ei pysty millään kyseenalaistamaan Halla-ahoa ja Hommaa? Aloin ihmetellä tätä jo joskus nelisen vuotta sitten. Jokainen Mestari (ja sitten vielä tämä typerä skenehuumori) Halla-ahoon kohdistunut kritiikin poikanenkin sai aikaan, että heti oli samalla nettifoorumilla monta kymmentä "maahanmuuttokriittistä" (ärsyttävä sana sekin) ylistämässä Halliksensa neroutta. Ja se oli kumminkin vielä ennen Hommaa/Runkkupiiriä/Keskinäisen Kehumisen Kerhoa. (Vai tarkoittiko Runkkupiiri aluksi Scriptan vieraskirjaa?)

      • Anonyymi
        Operaatio Halla-aho kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Historiansa lukenut kirjoitti:

        Tai Halla-ahohan on toisaalta vähän niin kuin Siyes, siis sen perusteella että mies ainoastaan vaikenee valtuustossa, vuodesta 2011 ehkä eduskunnassakin. Kun Halla-aholta sitten vuosien päästä kysytään, mitä hän teki niinä vuosina kun monikulttuurisuus ja maahanmuutto riistäytyi Suomessakin lopullisesti käsistä, Halla-aho voi vastata kuin Siyes terrorivuosista: minä elin. Hitto mikä turhake. Kauanko ihmiset kantavat sitä käsillään eteenpäin? Jätkä on niin löysä ettei itse tee mitään minkään eteen. Eikä ole tainnut eläessään lukea muita kirjoja kuin Tolkienin. Juuri Halla-aho taisi torpedoida uuden puolueenkin perustamisen. Eli veltto persuilu Timppa Soinin oikkujen armoilla jatkuu. Ja Halla-ahon hyvät välit venäläismielisen "antifasisti" Bäckmanin kanssa herättävät nekin tiettyjä epäilyksiä... Eikö nyt taaskaan ole ketään uskottavampaa löydetty "Liikkeen johtoon" kuin tämä punastelija, joka kirjoittelee nykyisin etupäässä siitä mitä hänestä kirjoitetaan. Moni on minun laillani lopen kyllästynyt vatvomaan hänen henkilökohtaisia tuntojaan. Kooämmien homma ei lähde vieläkään nousuun, ei sitten millään.

        Ootpa melekonen pierun puhkuttaja. Väität olevasi lopen kyllästyny vatvomaan ja vatvot kuitenkin ja kehut vielä, miten sulla on ollu joku jengikin vatvomassa .
        Helppo arvata vatvomatta, että oot punavihreän hiippakunnan propakandan suunnittelu vastaava, jotka ette siedä kuunnella isänmaallista ja ennalta jo kaukaa tietävää Halla ahon puhetta.
        Ja kuitenkin kuuntelette kaikki hänen puheensa ja moneen kertaan, että eikö löytyisi jotain mistä saisitte irvistelyn aihetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        Ettekö te todellakaan vieläkään tajua, että ootte liian tyhmiä kysymyksistänne päätellen.
        Yrititte räähkiä ja pilkata Hakkaraisen Teuvoakin ihan mitä räkälima perseessänne kurnutti, ja hän vain jatkoi poliittista menestystään ja suorapuheisena miehenä, ettekä mahda yhtään mitään.
        TE ateistipakanat hurskastelitte niinmaan kämmeniä yhteen siunaillen , että kun Hakkarainen ryyppäsi kirkon ehtoollisviinit, vaikka ette itse käy milloinkaan kirkoissa, muutoin kuin häissä ja hautajaisissa.
        Ja kun Hakkarainen tappoi paljain käsin sen lampaiden kimppuun hyökänneen koiran, niin sytytitte siitäkin älyttömän räkytysälämölön, vaikka itse ette olisi pystyny tekemään yhtää mitää!

    • ex-ps

      hippi-sivarina korvarenkaat korvissa vielä silloin, kun tosi isänmaalliset Aittoniemi ja Mäenpää kertoivat totuuksia kansalle. Viisaat ovat ennustaneet Halla-ahon lopahtavan yhtä äkkiä, kuin nousikin.

      • Operaatio Halla-aho

        "hippi-sivarina korvarenkaat korvissa vielä silloin, kun tosi isänmaalliset Aittoniemi ja Mäenpää kertoivat totuuksia kansalle."

        Vähän epäilen tuota hippisivariteoriaa. Halla-aho oli opettajansa mielestä kova roturealistinen kämy jo teini-iässä, ja myöhemmin Hilla-vaimolta vei kauan aikaa tottua miehensä mielipiteisiin. Jo kymmenen vuotta sitten Hallis linkitti saitiltaan American Renaissanceen ja muille vastaaville "alan" sivustoille. No ne linkit kyllä katosivat myöhemmin...

        "Viisaat ovat ennustaneet Halla-ahon lopahtavan yhtä äkkiä, kuin nousikin."

        Minä epäilen että Halla-aholla on vielä käyttönsä ja tarkoituksensa, ainakin jonkin aikaa. Totta kai Halla-aho lopahtaisi hetkessä, jos toimisi pelkästään omien resurssiensa ja ulosantinsa varassa. Onko kenenkään eteen koskaan tehty yhtä paljon palkatonta työtä? Ihmiset ovat suorastaan kantaneet Hallista käsillään. Ja mitä saavutuksia Halla-aholla on antaa vaatineeksi valtavasta panostuksesta, joka häneen on sijoitettu jostain vuodesta 2005 alkaen? Hänet valittiin vihdoin eduskuntaan. Sitä kannattajat odottivat neljä, viisi tai kuusikin vuotta. Monelle Halla-aho-uskovaiselle tuo odotus oli raukkojen elämän ainoa sisältö. No mitä nyt tapahtuu? Yksi ammattipoliitikko lisää eduskunnan nappia painamassa - puoluejohtajansa käskyn mukaan. Toivottavasti Hallis maksaa sentään kunnon palkkaa avustajilleen tästä lähtien.

      • Anonyymi

        Joutaa mennäkin.

    • 29

      Katso viime vaalien tulokset!
      Ei ole Halla-aholla kannatusta

      • p.a.suomalainen

        Halla-Aholla on paljon kannattajia mutta PS saisi enemmän kannattajia ilman
        hänen provotekstejään.

      • Anonyymi
        p.a.suomalainen kirjoitti:

        Halla-Aholla on paljon kannattajia mutta PS saisi enemmän kannattajia ilman
        hänen provotekstejään.

        Mutta kun persut ei jaksa olla provosoimatta. Nyt sentään heidän Ylälauta tulee maksulliseksi.

    • Mestariduunari

      Mestari- ja luuserikuvailut vaikuttavat melko liioitelluilta. Eihän liikkeen jäsenten keskuudessa esiinny oudon narsistisia taipumuksia? "Mestari" vaikuttaa ihan tavalliselta ihmiseltä, jolla on työsuhteiden välissä ollut paljon aikaa kirjoittaa blogitekstejä.

      Ihmetyttää, miksei Halla-aho hakeutunut opiskelemaan alaa, jonka kautta työtulevaisuus kirjoitteluun liittyvien aiheiden parissa olisi ollut turvatumpi. Toivottavasti hän nyt pärjää eduskunnassa, eikä vaalikauden lopun lähestyminen aikanaan aiheuta suuria lieveilmiöitä maahanmuuttokriittisissä piireissä.

    • p.a.suomalainen

      Hieno Jussin ylistys! Mestari Halla-Aho on mielestäni kuitenkin juuri se henkilö joka estää enemmistön liittymästä perussuomalaisiin. Hänen tekstinsä aiheittavat paljon negatiivista julkisuutta ja siksi PS-puolueen muut viestit jäävät vähemmälle huomiolle. Hänellä on myös hyviä kirjoituksia ja lausuntoja mutta ikävä kyllä hän on myös tuomittu rikollinen teksteistään.

      Perussuomalaiset eivät tarvitse kohuja, puolueohjelmassa on riittävästi sisältöä ilmankin ja PS-puolue olisi saanut enemmän ääniä ilman JUSSI HALLA-AHOA

    • jäkätijäkälä

      Halla-ahon scriptaa lukiessa huomaa, jos on ajattelemaan kykenevä lukija niin ei niissä kirjoituksissa ole mitään järkeä. Esim markkinatalous on hyvä koska se korjaa itse itseään. Onko järjestelmä hyvä, jos on korjaustarvetta alvariinsa niinkuin nyt näyttäisi olevan.

      Ja markkinoilla ei tuoteta turhaa, koska se ei mene kaupaksi. Mitä vielä järjettömämpää tekstiä, kun jokainen huomaa, että turhan tuottaminen on melkeimpä pääsääntöistä toimintaa ja siten syntynyt jäte viedään kehitysmaiden riesaksi. Halla-aho voi pitää tarpeellisena vaikka akkukäyttöistä ravattitelinettä, mutta sei tee siitä todelliduudessa tarpeellista esinettä.

      Keinotekoisia tarpeita tehtaillaan liukuhihnalta niin, että ihmiset vieraantuvat toisistaan härpäkkeiden täyttäessä elämän sisällön.

      Huoltosuhde ei toimi jos huollettavia yli 50 % . Tämäkin täyttä potaskaa, kun on toiminut yksilötasolla ennen suurperheissä jopa yli 80 % huollettavien määrällä. Niin miksi ei nyky teknologian aikaan toimisi kun yksi pystyy tekemään sadan ihmisen työt monella eri alalla.

      Perusteettomia väitteitä suurin osa halla-ahon kirjoituksista. Niistä huokuu ääretön itsekkyys ja perusteeton oikessa olemisen tarve vailla yhteiskunnallista vastuuta ja moraalia.

      On moraalitonta vedota vähäosasiin, muka maahanmuuttaljien aiheuttaneen tämän suomen tilanteen heidän kohdalleen. Todellisuudessa köyhyyteen on syypäinä ahneiden raharikkaiden eliitti, joka voidellut poliittista koneistoa omien itsekkäiden päämäärien saavuttamiseksi. Ovat lisäksi tyytyväisiä tilanteesta, jossa köyhät syyttelevät toisiaan omasta kurjuudestaan.

      Suomen bkt on suurempi kuin koskaan historian aikana ja henkeä kohden 33000 euroa. Poliitikkojen tehtävä on tämän kansantulon tasaisempi jakaminen kansalaisten keskuuteen, sillä yksikään ei tarvitse tuhansien vuosien elämäntarpeita vastaavaa varallisuutta ei nyt eikä tulevaisuudessa.

      Nämä mitään ymmärtämättömät talouden puoskarit, pitäisi saattaa teoistaan vastuuseen maailmanlaajuisesti.

      Halla-ahon kaltaiset kirjoittelijat osoittavat vain oman pelkonsa ja tietämättömyytensä, joka on omiaan luomaan vihamielistä ilmapiiriä ns. muka oikeiden ja väärien ihmisten välille.

      Miten nämä köyhät pakolaiset vaikuttaisvat suomen talouteen millään tavalla etenkin, jos kokevat olevansa syrjittyjä vaikka työmarkkinoilla saati muuten yhteiskunnassa.

      On ristiriitaista kirjoittaa tänne ajatuksista, jotka eivät kyllä ansaitsisi minkäänlaista huomiota, koska niillä ei ilmeisesti ole muuta tarkoitusta kuin kerätä huomiota.

      • Kaltaisesi

        kommunisti on samaa mieltä kuin haukkumasi globalistit, että ihmisellä ei saa olla juuria eikä muuta identiteettiä kuin kuluttajuus. Pitäisikö ihmisten olla pelkkiä keskenään vaihdettavia nappuloita joilla ei ole itseisarvoa, vaan niiden pitäisi palvella vain järjestelmää kuten globaalitaloutta tai hyysäävää sosiaalidemokraattista Isosisko-valtiota? Tähän kuvioon kansastaan piittaamattoman petturieliitin sallimat kansainvaellukset sopivat hyvin.

        Pienen globaalitaloudesta hyötyvän elitiin varallisuuden "tasoittaminen" ei vaikuttaisi tuottamattoman massan tuloihin juuri mitenkään, sillä nämä massat ovat liian suuret. Vain kommunisti joka ei osaa ajatella asioita loppuun saakka voi kuvitella että varallisuuden tasoittaminen muuttaisi ratkaisevasti jotain. Sitä paitsi ei kannettu vesi kaivossa pysy, joten varallisuus on tuotettava joka vuosi aina uudestaan, senkin jälkeen kun varallisuus on "jaettu"...

        Ja mihin nämä massat vielä tarvitsisivat lisätuloja kaiken paskaviihteen kuluttamisen lisäksi? Kenties jokunen etelän matka lisää, eh??

    • persutsucks

      Mistä saamme halla-ahoa kiittää ikuisesti EI MISTÄÄN! Ja mikä mestari halla-aho on ihan sama kuinka moni hänen paska blogiaan lukee ei kiinnosta eikä monikulttuurisuus ole keneltäkään pois ajat ovat muuttuneet eihän saksassakaan asu enää pelkästää saksalaisia tai ranskassa pelkästään ranskalaisia kaikkialla maailmassa asuu maahan muuttajia paitsi pohjois-koreassa tiedän kyllä että osa maahanmuuttajista tulee suomeen elämään sossun rahoilla mutta osa tulee myös opiskelemaan ja töitä tekemään ite kiinnittäsin huomiota näihi suomalaisii jota elää sossu rahoilla joita on suomessa enemmän ku ulkomaalaisia jotka elää sossulla ja tulee kasvamaa jos ei asialle tehdä jotai myös hallitsematon maahan muutto on jossain määrin haitallista mutta näitä ongelmia joita esim ruotsissa on niin ei ole havaittavissa ainakaa 20-30vuotee ja ruotsi on silti vauraampi ja tähän ei vaikuta vain se että ruotsi ei käytä euroja vaan se että siellä julkiset palvelutkin pelaa paremmi eikä siellä todellakaan ole helppo sossusta rahaa saada ellei tee jotai työtä eli aika turhaa tämä persujen mussutus halla-aho todellaki vois tappaa ittensä pelkkä häpeä pilkku se suomelle on vaikka hyvät aikeet sillä ainaki suomalaisa kohtaan on.

    • ei_keskustella

      Halla-Aho uskaltaa ehdottaa,
      että tietyistä teemoista keskusteltaisiin.
      Vastustajat joko toteavat, että
      ei keskustella,
      tai että
      ei saa keskustella,
      tai että Halla-ahon kanssa
      ei keskustella
      :)

      • Keskustelu my ass

        No miksi Halla-aho ei sitten mennyt sinne Ylen islam-iltaan keskustelemaan? Koska ei kehtaa punastella ja änkyttää kannattajiensa ja koko Suomen kansan edessä. Nettisankarin karisma karisee nopeasti kun aspergerin pitää pärjätä livenä.

      • Anonyymi

        Kuka niin on sanonut.

      • Anonyymi
        Keskustelu my ass kirjoitti:

        No miksi Halla-aho ei sitten mennyt sinne Ylen islam-iltaan keskustelemaan? Koska ei kehtaa punastella ja änkyttää kannattajiensa ja koko Suomen kansan edessä. Nettisankarin karisma karisee nopeasti kun aspergerin pitää pärjätä livenä.

        Niinhän se on. Halla ei saanut suutaan auki Sipilän hallituksessa ,ei Helsingin valtuustoon, eikä Brysselissä.

    • Scripta on totuus
      • en kiihotu

        naamankin iho kuin käytön puutteessa nahistunut kondomi

      • Utsjoen Plösönaama
        en kiihotu kirjoitti:

        naamankin iho kuin käytön puutteessa nahistunut kondomi

        Polttamisessa on se hyvä puoli, että ääneen saadaan kaivattua miehekkyyttä, mutta se huono puoli, että naaman iho alkaa näyttää savukalan nahalta.

      • Anonyymi
        en kiihotu kirjoitti:

        naamankin iho kuin käytön puutteessa nahistunut kondomi

        Koko ukko näyttää kondomilta uimahattu päässä. Slurps !

      • Anonyymi
        Utsjoen Plösönaama kirjoitti:

        Polttamisessa on se hyvä puoli, että ääneen saadaan kaivattua miehekkyyttä, mutta se huono puoli, että naaman iho alkaa näyttää savukalan nahalta.

        Ja k8vin yskittääkin ja nielettää.

      • Anonyymi

        Aivan oikein. Sen näkee selvästi noiden punavihreiden rivien välistä, että he ei anna viisaudelle ja järjen äänelle mitään arvoa. He ovat kuin jossakin järjettömyyden psykoosissa.

    • Anonyymi

      Siinä tuli kerrankin totuutta mistä ollaan vaiettu

    • Anonyymi

      En lukenut, mutta yrittikö joku sarkasmia? Se on vaikea laji. Lian pitkä sarkastinen kirjoitus tekee siitä laimean eikä sitä kukaan jaksa lukea. Toivotaan, että perussuomalaisista ksva joskus sivistynyt puolue, joka kunnioittaa kaikkia kansalaisia ja toimii kansainvälisissä suhteissa rakentavammin. Milloin Halla-aho on esitänyt positivisia asioita kenestäkään tai yhteiskunnan resursseista?

    • Anonyymi

      Pekka Siitoin on meidän Mestari, ei Halla-aho!
      Halla-aho on humanisti!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2238
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1934
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      77
      1658
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1321
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe