mitä arkussa

Kysyisinpä vain hautajaisten osalta vähän erikoista asiaa. Anteeksi vain kammottava kysymyksen sisältö.
Monesti vainaja onnettomuuden yhteydessä voi hajota osiksi, jolloin ruumis voi olla useana osana, jotka voidaan koota vaikkapa arkisesti muovisäkkiin.
Mitä silloin on arkussa? Kuka panee osat arkkuun? Pannaanko sinne kaikki ruumiiseen kuulunut? Saako omainen nähdä arkun sisällön?
42470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei. Arkkuun laitetataan kaikki vainajan osat tai mitä on ruumiista jäljellä. Kaikki mitä misäkin muodossa vainajasta on jäljellä laittaa hautaustoimiston työntekijä arkkuun. Yleensä ei silloin arkkua enää sen jälkeen avata, eikä ole omaisten tarpeen katsoa.

Äänestä
  • Kiitos asiaa tuntevan vastauksesta!
    Olisi kuitenkin vielä toinen kysymys. On tapauksia, jolloin vainajasta ei ole pantavissa mitään arkkuun. Esim. henkilö on julistettu tuntemattomana kuolleeksi tai ruumis on tuhottu tai tuhoutunut, muuttunut olomuotoon, jossa sitä ei voida hautata (esim. poltettu ja tuhka levitetty), tai muuten kadonnut.
    Miten silloin järjestetään "hautaus". Mitäänhän ei silloin ole haudattavaksi, jos maahan ei panna tyhjää arkkua.
    Onko kuitenkin siunaustilaisuus, jossa ei ehkä ole arkkua? Jos ei ole varsinaista hautaa, niin onko tai voiko olla muistomerkki hautausmaalla?

    Äänestä

  • en-an.. kirjoitti:

    Kiitos asiaa tuntevan vastauksesta!

    Huomenta. En ole tietoiseksi, että tyhjää arkkua olisi haudattu. Aikaisempina vuosina ja nyt Itsenäisyyspäivänä haudattiin joitakin sankarivainajia, jotka olivat sodan jälkeen julistettu kadonnekksi. Pienikin osa (yleensä luunpala) josta saadaan dnd-vertailu lähisukulaisiin ja se on tuottanut tunnistuksen verrattaessa tapahtumapaikkaa sotapäiväkirjoihin ja muihin dokumentteihin. nekin on haudattu pienessä arkussa vaikka löydöksenä on vain muutama muutama luunpala jo muutoin maatuneesta vainajasta. Muistomerkki tulee kuulumaan ilman muuta hautapaikalle ja normaalit siunaustilaisuudet pidetään.

    Eräs nuoruuden ystäväni katosi merillä ollessaan laivasta. Todennäköisesti putosi laivasta ja hukkuin kaukana merellä. Häntä ei koskaan löydetty. Hänelle pidettiin siunaus ja muistotilaisuus kun hänet voitiin laillisesti julistaa määräajan päätyttyä kuolleeksi.

    Äänestä

Arkun sisältä löyrtyy sun mutsis

Äänestä

Kommentoi aloitusta

en-an.. kirjoitti:

Kysyisinpä vain hautajaisten osalta vähän erikoista asiaa. Anteeksi vain kammottava kysymyksen sisältö.
Monesti vainaja onnettomuuden yhteydessä voi hajota osiksi, jolloin ruumis voi olla useana osana, jotka voidaan koota vaikkapa arkisesti muovisäkkiin.
Mitä silloin on arkussa? Kuka panee osat arkkuun? Pannaanko sinne kaikki ruumiiseen kuulunut? Saako omainen nähdä arkun sisällön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu