Lostin uudet jaksot Nelosella

John-123

Nelosen sivujen mukaan Lostin viidennen kauden jaksot alkavat 5. maaliskuuta, tutulla ohjelmapaikalla torstaina klo 21. JIHAA!

3

1488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LostFanittaja

      Itse odotan todella innolla 5. kautta. Mielestäni Lost on paras TV-sarja tällä hetkellä. Surullista kun siitä tulee enää kaksi kautta, mutta toisaalta on hyvä lopettaa, eikä jäädä jauhamaan samaa asiaa 20 kaudeksi.

      Esim. Pako olisi pitänyt jo lopettaa. House on ihan hyvä, mutta sekin jauhaa paikallaan. Lost sen sijaan onnistuu luomaan aina uutta. Esim. flashbacks, flashforwards, off the island, on the island, jne.

      Eli odotellaan vaan maaliskuuta, tai milloin ikinä se nyt alkaakin. Ainakin jenkeissä 5 kauden eka jakso on 21.1.2009 muistaakseni.

      • John-123

        Itse asiassa 21.tammikuuta esitetään peräti kaksi jaksoa, Because you left ja The Lie.

        Itsekin odottelen mielenkiinnolla tulevia kahta kautta. Nythän tulevissa jaksoissa ei hidastella ollenkaan koska sarjan loppupäivämäärä on käsikirjoittajien tiedossa. Toivottavasti sarjan antamat vastaukset tyydyttävät minua.

        Ja todellakin, yhtään enempää kausia en olisi toivonutkaan koska Lostin tapauksessa sitä pääjuonen kannalta olennaista materiaaia ei ole riittävästi esim. kymmeneen tuotantokauteen. Onneksi ei myöskään tule mitään Lost-elokuvaa (jos tulisikin niin sitä eivät olisi tekemässä Carlton Cuse ja Damon Lindeloff).


      • Lost In A Lost World

        Hienoa että jatkuu taas pian. Ja 4.kausi tulee mukavasti nyt uusintana, niin pääsee virittäytymään jo saaren tunnelmaan ja voi palauttaa mieleen vanhat juonenkäänteet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      143
      2841
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      278
      2548
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      34
      1502
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      38
      1484
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1212
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      317
      935
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe