Exä ei pääse yli

Neiti Kärsivällisyys

Olen seurustellut neljä kuukautta 30-vuotiaan miehen kanssa. Hänelle on välillä tullut puheluita, joihin ei vastaa. Tänään katsoin, että kaikki nämä vastaamattomat puhelut ovat hänen exältään. Heillä meni poikki 1,5 vuotta sitten. Exällä on ollut suhteita hänen jälkeensä, mutta aina kun hän on sinkku, hän yrittää saada poikaystäväni takaisin.

Tänään sanoin, että soita exällesi ja minä kuuntelen vieressä. Exä huusi puhelimessa, että hänellä on ikävä, hän on surullinen, hän haluaa puhua ja hän oli onnellinen poikaystäväni kanssa. Poikaystäväni sanoi hänelle, että rakastaa minua ja hänellä on nyt vakava suhde ja yritä päästä elämässä eteenpäin. Mutta sitten exä yritti soittaa hänelle vielä uudestaan kaksi kertaa.

Poikaystäväni kertoi, että koko neljän kuukauden ajan exä on soittanut hänelle joka päivä, huutanut ja itkenyt puhelimessa. Mielestäni tilanne oli koominen, mutta nyt näin exän lähettämänsä tekstiviestit. Niissä hän kutsuu poikaystävääni nallekarhuksi, kullaksi, hanipuppeliksi ym.

Nyt inhottaa se, että minä luulin hänen olevan minun hanipuppelini ja se, että hän ei kertonut tästä tilanteesta aiemmin. Hän sanoi, että muutaman kuukauden päästä hänen exänsä luovuttaa, mutta minä en oikein jaksa ymmärtää.

Onko kenelläkään kokemuksia, pääseekö existä eroon vai onko loppuseurustelu samanlaista vainoamista?

180

83335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärrä

      vaihtaa numeroa ja ottaa salaista numeroa????

      Ettei sen vaan tekisi ihan vähän mieli?

      • Neiti Kärsivällisyys

        Hän ei voi ottaa salaista numeroa, koska hänen työnumeronsa on samalla henk.koht. numero. Ja hän sanoi, että yrittää pysyä väleissä tammikuuhun asti, koska exä on hänelle velkaa 30 000 euroa. Toisaalta tänään hän sanoi, että velka on vain 10 000 euroa ja en ymmärrä, että miten kukaan saa kuukaudessa tuollaista velkaa maksettua.

        Kyllä se taidankin olla minä, jota tässä höynäytetään. Hitsi.

      • hm. hm.
        Neiti Kärsivällisyys kirjoitti:

        Että ois 20 000 ekee maksanut tuosta vain sitten viimenäkemän. :)

        Jaa'a. Ehkä se sun mieheskään ei ihan nyt selvillä vesillä ole, tai ainakin taitaa soveltaa pahoin?

        Tässä sulle ketju "kuinka kauan miehen pitää huoltaa exäänsä"..... kuulemma kauan!

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000039783488

      • niinpä niin
        Neiti Kärsivällisyys kirjoitti:

        Hän ei voi ottaa salaista numeroa, koska hänen työnumeronsa on samalla henk.koht. numero. Ja hän sanoi, että yrittää pysyä väleissä tammikuuhun asti, koska exä on hänelle velkaa 30 000 euroa. Toisaalta tänään hän sanoi, että velka on vain 10 000 euroa ja en ymmärrä, että miten kukaan saa kuukaudessa tuollaista velkaa maksettua.

        Kyllä se taidankin olla minä, jota tässä höynäytetään. Hitsi.

        Sano ukolle et lopettaa!!Sehän pitää aivan selvästi ex:ää varalla ja mihin se 20000 katos tosta summasta.

      • paskan marjat
        niinpä niin kirjoitti:

        Sano ukolle et lopettaa!!Sehän pitää aivan selvästi ex:ää varalla ja mihin se 20000 katos tosta summasta.

        luonto hoiti maksun siellä exe:llä se saa ihmeitä aikaan nykyään kummasti 20000 ekee lähtee pois kun joka viikko käy vähän pienillä piirakalla

      • unilelu

        Totta on että jos se haluaa exästä eroon se voi vaihtaa numeroo tai sitten se nauttii siitä että joku tai jotkut roikkuu siinä ja sillä saa itsetuntoa kohotettua roimasti..

      • sökö
        Neiti Kärsivällisyys kirjoitti:

        Hän ei voi ottaa salaista numeroa, koska hänen työnumeronsa on samalla henk.koht. numero. Ja hän sanoi, että yrittää pysyä väleissä tammikuuhun asti, koska exä on hänelle velkaa 30 000 euroa. Toisaalta tänään hän sanoi, että velka on vain 10 000 euroa ja en ymmärrä, että miten kukaan saa kuukaudessa tuollaista velkaa maksettua.

        Kyllä se taidankin olla minä, jota tässä höynäytetään. Hitsi.

        terävä havainto! Pöntömpikin keksii kun virtsataan linssiin. Vähän ryhtiä roppaan ja toimintaa, mitä helvettiä sun tarvii kärvistellä ukkosi vanhojen hoitojen takia? Ole oman onnesi arkkitehti.

      • Neiti Kärsivällisyys kirjoitti:

        Hän ei voi ottaa salaista numeroa, koska hänen työnumeronsa on samalla henk.koht. numero. Ja hän sanoi, että yrittää pysyä väleissä tammikuuhun asti, koska exä on hänelle velkaa 30 000 euroa. Toisaalta tänään hän sanoi, että velka on vain 10 000 euroa ja en ymmärrä, että miten kukaan saa kuukaudessa tuollaista velkaa maksettua.

        Kyllä se taidankin olla minä, jota tässä höynäytetään. Hitsi.

        naisella olisi velkaa, kuvittelisi hänen käyttävän sitä kiristyskeinona.

        Toisaalta, myös vastaamattomat puhelut, voisi niidenkin jollain tavoin katsoa epäkohteliaiksi.
        Samalla kun kerrotaan "Olen hänelle kohtelias, jotta saan häneltä ne 10 000, mitä hän on velkaa."

        Oletko itse lainannut miehelle rahaa?

      • Neiti Kärsivällisyys kirjoitti:

        Hän ei voi ottaa salaista numeroa, koska hänen työnumeronsa on samalla henk.koht. numero. Ja hän sanoi, että yrittää pysyä väleissä tammikuuhun asti, koska exä on hänelle velkaa 30 000 euroa. Toisaalta tänään hän sanoi, että velka on vain 10 000 euroa ja en ymmärrä, että miten kukaan saa kuukaudessa tuollaista velkaa maksettua.

        Kyllä se taidankin olla minä, jota tässä höynäytetään. Hitsi.

        Sinuna ottaisin tarkemmin selvää siitä missä kunnossa partnerisi suhde on hänen exäänsä. Mies ei näytä totuudenmukaisesti sinulle kertovan asioita, joten sinuna soittaisin tuolle exälle ja menisin jopa tapaamaan häntä. Mikäli saat kuulla lisää ikäviä yllätyksiä, niin voit varmistaa oman pakoreittisi takavasemmalle. Oma suhteesi on heikolla pohjalla ihmiseen, joka ei ole kykenevä hoitamaan korrektisti edellisiä suhteitaan.

      • Salaamalla

        On se kumma jos ei äijä saa loppumaan tuota,yrittääkö hän edes tosissaan? Taitaa pelata kummankin kanssa.

      • fdrrdtrt

        voisiko olla niin, että miehesi "antaa" naisen jatkaa soittelua. Siis vain odottaa että nainen pääsee yli.. kokemuksesta tiedän, että joskus on vain pakko sanoa kovasti ja rumastikin että toinen uskoo että on jatkanut omaa elämäänsä. Epätoivoiselle ja rakastuneelle voi pienikin ele tarkoittaa suurta rakkauden tunnustusta. Eli siis jos miehesi on esim. ystävällinen naiselle, voi hän ajatella että hänellä on vielä tunteita ja tulevaisuutta olisi vielä.. kerropa miehelle tämän viestin sisältö

      • tapaus, vähän jano..

    • miettivä neiti

      miksi miehesi jatkaisi yhteydenpitoa exään jollei nauti jotenkin tilanteesta? puheluihin on kuitenkin äärimmäisen helppoa olla vastaamatta..
      taitaa pitää itsekin häntä "varalla" jollei sun kassa natsaakaan. aika kummallisela muuten kuulostaa. kyllä fiksu ihminen jättää tollasen taakseen. olis helpompi sen tytönkin jatkaa sen exän siis jos ei olisi mitään yhteyttä.

    • syyllistynyt samaan

      kuin poikaystäväsi exä, joskin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Omalla kohdallani kyse oli enemmänkin siitä, ettei suhde koskaan kunnolla loppunut, syytä oli kummassakin. Meidän olisi pitänyt käsitellä suhde ja sen loppuminen kunnolla, mutta nyt se loppui lähinnä seinään, toisin sanoen riitaan.

      Ja se exäni välinpitämättömyys käsitellä suhteen loppumista lisäsi yksinäisyyden ja huonommuuden tunnettani. Tavallaan yritin hakea lohtua sieltä, mistä en sitä saanut, koska exäni tylysti käski mun hankkia elämän. Ihminen on joskus vähän kummallinen olento, ja kun sitä kuvittelee edelleen olevansa rakastunut, niin ei ole kovin helppoa päästää irti, vaikka se olisi kaikkien kannalta parasta.

      Silloin kun laittelin noita viestejä, olin kuin eri ihminen ja elin kuin sumussa. Olin masentunut jne. Loppujen lopuksi pääsin irti kyseisestä miehestä, mutta edelleen toivon, että juttu olisi voitu käsitellä jollakin tavalla. Nyt jäi vain se kamala välinpitämättömyys ja tyhjyys jäljelle.

      Eivät kaikki pysty jatkamaan eron jälkeen elämäänsä. Toiset ovat huomattavasti herkempiä.

      • tunnustan..

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

      • niin tutulta
        tunnustan.. kirjoitti:

        tää kuulosti niin tutulta,ihan ku olisit puhunu mun miehestä jota myös exä on häiriköiny. numeron vaihdolla saatiin häiriköinnit loppumaan. ainakin uskon ja toivon niin. se oli ihan hirveetä. mutta sairaampaa ku kirjotat. ei tienny ketä uskoa. mutta onneksi olen jotenki päässy yli ja meillä menee hyvin. sinä joka kärsit häiriköinnistä; koita luottaa mieheesi vaikka se tuntuisi vaikealta. noita 'sairaita' exiä näköjään riittää. sori nyt, mä en ymmärrä teitä jotka häiriköi!!vaikka olis ollu kuinka väärin mitä tapahtu.todella törkeetä ja pilaatte niin omanne,kuin exänne ja tämän nykyisen elämää. lopettakaa! ihan vaikka oman mielenterveytenne vuoks!

      • tunnustan
        niin tutulta kirjoitti:

        Usko tai älä minä jopa ehdotin itse hänelle numeron vaihtoa,mutta ei. Kai hän nautti siitä sitten,minä en. Olen henkisesti tosi väsýnyt,
        en jaksa enää yhtään. Olisin vain halunnut selvittää asiat,mitään muuta en enää hänestä halua..

      • näinkin päin..
        tunnustan kirjoitti:

        niin,uskon sen..että on kamalaa myöskin sinulla. tietämättömyys on ehkä hirveintä mitä tiedän. niinkuin laitoin että omaksi parhaaksi kannattaa yrittää unohtaa,vaikkei se ole helppoa jos on kokenut vääryyttä. on nää parisuhdeasiat sitten niin syvältä välillä! voimia sullekin! :)

      • tunnustan..
        näinkin päin.. kirjoitti:

        niin,uskon sen..että on kamalaa myöskin sinulla. tietämättömyys on ehkä hirveintä mitä tiedän. niinkuin laitoin että omaksi parhaaksi kannattaa yrittää unohtaa,vaikkei se ole helppoa jos on kokenut vääryyttä. on nää parisuhdeasiat sitten niin syvältä välillä! voimia sullekin! :)

        En varmasti unohda, niin paljon niin lyhyessä ajassa ehti tapahtua..
        Eiköhän se helpota ajan kanssa, ja jää vain jotain muistoja.
        Mitään muuta en enää toivo ,kuin sovintoa hänen kanssaan.
        Saisin mielenrauhan, minulle ei riitä hiljaisuus, asioista pitää puhua.
        Tykkään että asiat käsitellään loppuun ,eikä jätetä puolitiehen.
        Hän sai minusta niin vääränlaisen kuvan, en ole oikeasti tällainen.
        Menin sekaisin, minulla oli syyni ns. häirikkökäyttäytymiseeni.
        Oisin vain halunnut hänen tietävän muutaman asian.
        Asioita sellaisia joita ei tekstiviesteissä kerrota, mutta koska se oli
        ainut tapa häneen yhteyttä saada mitä muutakaan pystyin.
        Ei minkäänlaisia vastauksia, niin vakaviin kysymyksiin..
        Kuinka voi olla niin välinpitämätön. Hän varmaan vain nauraa mulle
        ja vihaa mua.. Mä en kuitenkaan vihaa, mutten enää mitään rakkauttakaan
        häntä kohtaan tunne.

      • vanha suola
        tunnustan.. kirjoitti:

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

        Mulla samanlaisia kokemuksia, olin rakastunut korviani myöten ja niin mieskin antoi ymmärtää omalta puoleltaan. Kerroin hälle että muutan samalle paikkakunnalle hänen vuokseen kun ei siteitä olut edelliseen kaupunkiin. Hän hyväksyi, auttoi muutot ja kaikki ja tuntui onnelliselta, kaikki kun oli laitettu paikoilleen. Hän ilmoitti vain että hänellä on ollut suhde aviossa olevaan naiseen joka on juuri eroomassa ja muuttanut omaan asuntoon ja hän lähteekin sinne katsomaan sitä mikä se on.
        Kuitenkin joka päivä ajaa kotini ohitse aamuin illoin tarkkaillen minua ja tekemisiäni.
        Joten onkohan hän kuitenkin edelleen kiinnostunut ja kaipaa takasin.

      • puhu...
        niin tutulta kirjoitti:

        tää kuulosti niin tutulta,ihan ku olisit puhunu mun miehestä jota myös exä on häiriköiny. numeron vaihdolla saatiin häiriköinnit loppumaan. ainakin uskon ja toivon niin. se oli ihan hirveetä. mutta sairaampaa ku kirjotat. ei tienny ketä uskoa. mutta onneksi olen jotenki päässy yli ja meillä menee hyvin. sinä joka kärsit häiriköinnistä; koita luottaa mieheesi vaikka se tuntuisi vaikealta. noita 'sairaita' exiä näköjään riittää. sori nyt, mä en ymmärrä teitä jotka häiriköi!!vaikka olis ollu kuinka väärin mitä tapahtu.todella törkeetä ja pilaatte niin omanne,kuin exänne ja tämän nykyisen elämää. lopettakaa! ihan vaikka oman mielenterveytenne vuoks!

        potaskaa ei ne exätkään mitään sairaita ole on vain jäänyt ehkäpä tällä uudella rakkaalla huomaamatta että he ovat vain rakastuneet ja pistäneet peliin kokonaan itsensä ja toiselle se olikin vain jotakin leikkiä...ja jostakin kumman syystä ymmärryksesi kasvaa vasta sen jälkeen kun tämä nykyinen tekee samoin, silloin ehkä ymmärrät jops olet oikeasti rakastunut...ja kun ex on aikoinaan rakastunut ei hän silloin ollut mitenkään sairas...!!! joten se voi ollakin että juuri sinä olet se joka aiheuttaa paineita hoitaa edelliset suhteet kuntoon, sillä niin niiden kuuluu olla ja vasta sen jälkeen olet sinä vuorossa...!!!

      • Lopullisesti kyllästynyt

        Yli puoli vuotta sitten erosin ex:stäni. Selvitin, etten enää halua olla hänen kanssaan, siis puhuttu on puolin ja toisin. Ei mahdu miehen korvien väliin selkeä totuus, vaan hän jauhaa samaa vanhaa p..kaa kuin ennenkin. Vaihdoin numeroni, mutta mies vakoilee tekemisiäni joka paikassa, värvää ulkopuolisia omiin typeriin tarkoituksiinsa ties mitä valheita sepittäen. Tuo pirulainen jatkaa vainoamistani kaikilla mahdollisilla tavoilla, haukkuu internetissä ja ties mitä muuta. Kaikkea en edes viitsi kertoa, on sen verran jälkeenjäänyttä ja jakomielitautista koko touhu.
        Jos itse jää roikkumaan vanhaan, niin oma vikansa. Loppu on loppu ja sillä hyvä. Siihen ei auta mitkään sekopäiset kuvitelmat, jotka itse saa itsensä todeksi uskomaan.

      • jemppapa
        tunnustan.. kirjoitti:

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

        miulla on vähän erinlaisia kokemuksia mu toi just että miks exien pitää olla koko ajan toistensa seurassa vaikka miehellä on uus muija...miun mies eros 2v sitten exästään ja ne asuu vieläkin yhessä tekevät kaikkee yhessä ja olen puhunu tästä mieheni kanssa tämä vaan toksaa juuh muttan tammi-helmikuus pois.... jne.

      • aatella!
        puhu... kirjoitti:

        potaskaa ei ne exätkään mitään sairaita ole on vain jäänyt ehkäpä tällä uudella rakkaalla huomaamatta että he ovat vain rakastuneet ja pistäneet peliin kokonaan itsensä ja toiselle se olikin vain jotakin leikkiä...ja jostakin kumman syystä ymmärryksesi kasvaa vasta sen jälkeen kun tämä nykyinen tekee samoin, silloin ehkä ymmärrät jops olet oikeasti rakastunut...ja kun ex on aikoinaan rakastunut ei hän silloin ollut mitenkään sairas...!!! joten se voi ollakin että juuri sinä olet se joka aiheuttaa paineita hoitaa edelliset suhteet kuntoon, sillä niin niiden kuuluu olla ja vasta sen jälkeen olet sinä vuorossa...!!!

        juu.näinkin voi käydä.eikä edes yhtään pelota. mutta en ikinä alentuis häiriköimään.mies ei silloin olisi mun arvonen! ja voi olla että ei paljoa lastaan sen jälkeen näkis.hyvin olen minäkin ilman isää pärjännyt.

      • eikö?

        eikö sun mielestä perättömät uhkailut, renkaiden puhkomiset,ikkunan rikkomiset,70 viestiä yössä ole sairasta??? minusta on.

      • Nimetön
        eikö? kirjoitti:

        eikö sun mielestä perättömät uhkailut, renkaiden puhkomiset,ikkunan rikkomiset,70 viestiä yössä ole sairasta??? minusta on.

        totta että on jotakin jäänyt todella hampaankoloon jotakin ja mustasukkaisuus voi olla sairasta, mutta eikö sitä voi huomata jo silloin kun seurustelee? harvoin sen pystyy peittämään ja se että edelliset suhteet on hoitanut osaltaan loppuun on jo merkki tasapainoisesta ihmisestä...joten siksi se on erittäin tärkeää molemmille että voi reilusti lähteä erisuuntiin...näin näkisin ja eiköhän ne poliisit ole velvollisia auttamaan lähestymiskiellolla yms.

      • mun kynästä
        tunnustan.. kirjoitti:

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

        Sun tekstisi vois olla ku suoraan mun kynästä! En ollu uskoa silmiäni ku luin sun tekstin.. Ollaankohan me oltu tekemisissä saman miehen kanssa, heh.. Noh, toivottavasti sulla menee nyt hyvin ja oot sinut koko tapauksen suhteen.. mulla kesti aikaa toipua mut nyt oon päässy aika hyvin koko jutusta yli. :D

      • Nimetön
        aatella! kirjoitti:

        juu.näinkin voi käydä.eikä edes yhtään pelota. mutta en ikinä alentuis häiriköimään.mies ei silloin olisi mun arvonen! ja voi olla että ei paljoa lastaan sen jälkeen näkis.hyvin olen minäkin ilman isää pärjännyt.

        siinä taasen erittäin kypsän naisen suusta puhetta että ihan hävettää miten typerä olet naisena...ei kuule lapsella kiristetä, se on erittäin ala-arvoista! lapsi on teidän molempien yhteinen eikä vain sinun leikkikalusi! ja molemmilla on samanlainen oikeus tavata! alahan kasvaa ihmisenä ja muuten olen nainen...

      • sen uhrin
        tunnustan kirjoitti:

        Usko tai älä minä jopa ehdotin itse hänelle numeron vaihtoa,mutta ei. Kai hän nautti siitä sitten,minä en. Olen henkisesti tosi väsýnyt,
        en jaksa enää yhtään. Olisin vain halunnut selvittää asiat,mitään muuta en enää hänestä halua..

        eli jatkuvia häirikköpuheluita/-viestejä saavan pitäisi vaihtaa oma numeronsa ja ilmoitella moneen tarpeelliseen paikkaan uudesta numerosta?! Helpompaa olisi kun häirikkö vain poistasi uhrinsa numeron omasta kännykästä eikä lähettelisi niitä viestäjä ja soittoja!

        Mä olen henkisesti tosi väsynyt, kun puolen vuoden seurustelun päätteksi toinen on nyt jatkanut häiriköintiä vuoden! Meillä selvitettiin varmaan ainakin kymmeniä kertoja, miksi halusin lopettaa seurustelun, mutta kun taas oli mennyt vähän aikaa eteenpäin, niin yhtä hämmästyneenä taas vatvotiin samoja asioita. Pakko oli laittaa siihen jokin stoppi ja heittäytyä ilkeäksi kun ei mikään järkipuhe mennyt perille.

      • tunnustan...
        sen uhrin kirjoitti:

        Mikä siinä numeron vaihossa muka on niin vaikeeta?!se ois niin helppo ratkaisu,kaikkien parhaaksi,mutta ei sitten..
        Luuletko etten muka poistanut sitä numeroa koskaan,arvaa vaan että kuinka monesti,varmasti yhtä monta kertaa lisäsin sen myös takaisin.
        Osasin sen ulkoa,jopa kännissä, ja kun numero ei ollut edes salainen pystyi sen aina tilaamaan uudestaan yhteistietoihinsa.
        No kiva että teillä on selvitetty asioita,meillä ei..

      • tunnustan....
        eikö? kirjoitti:

        eikö sun mielestä perättömät uhkailut, renkaiden puhkomiset,ikkunan rikkomiset,70 viestiä yössä ole sairasta??? minusta on.

        No huh!Jotain rajaa sentäs.
        Mä syyllistyin lähettämään 4kk aikana ehkä jotain kymmenisen viestiä
        ja joskus yritin soittaakin,mutta turhaan.
        Eikä niiden viestien sisällöistä löytynyt mitään uhkauksia tai muuta sellaista.
        Mitään pahaa en hänelle halua,vaikka
        hyväksi osasi käyttää..
        Ihastuin en muuta,tunteet nyt vaan olikin sitten yksipuoliset.

      • tunnustan......
        mun kynästä kirjoitti:

        Sun tekstisi vois olla ku suoraan mun kynästä! En ollu uskoa silmiäni ku luin sun tekstin.. Ollaankohan me oltu tekemisissä saman miehen kanssa, heh.. Noh, toivottavasti sulla menee nyt hyvin ja oot sinut koko tapauksen suhteen.. mulla kesti aikaa toipua mut nyt oon päässy aika hyvin koko jutusta yli. :D

        :D kohtalotoveri..
        Joo kyllä tää tästä,pitkään "itkin ja ehkä vieläkin vähän hänen perään,mut nyt alan tajuta ettei tommoseen miekkoseen kannata sen enempää aikaa tuhlata.Asiat jäi selvittämättä ainakin mun mielestä,no ei voi mitään.
        Uus vuos ja uudet kujeet!

      • yksin ihmettelemään
        tunnustan.. kirjoitti:

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

        Minulle on käynyt niin, että eräs henkilö lopetti suhteemme vain lopettamalla yhteydenpidon ilman mitään selitystä. En saanut mahdollisuutta kohdata kasvokkain ja selvittää suhtettani häneen loppuun. Vielä vuosienkin jälkeen asia on jäänyt vaivaamaan ja se tuska mikä aiheitui siitä, että toinen kohteli tällä tavalla on vaikuttanut itsetuntooni melkoisesti. En ota tähän henkilöön yhteyttä ja hän ei varmaankaan edes tajunnut miten kovasti se voi sattua kun lopettaa suhteen toiselle noin julmalla tavalla.

      • sama kokenut
        tunnustan.. kirjoitti:

        Menin niin sekaisin siitä suhteesta,jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki vaan päättyi yhtäkkiä ,en koskaan saanut syytä tietää.Olin tosissani hänen kanssaan. Ensimmäinen riita,väärinymmärrys ja hän luovutti heti.
        Hän ei antanut mulle mahdollisuutta selittää ,eikä hän halunnut edes korjata sitä tilannetta. Tai ehkäpä osuin oikeaan, olin tehnyt omat päätelmäni ja sanoin mitä ajattelin, mutta sanoin ne asiat suutuspäissäni, enkä tarkoittanut. Pyysin anteeksi. Sitä ennen jo hiljaisuus oli alkanut ahdistamaan. hänestä ei kuulunut enää mitään, hän otti yhteyttä silloin kun hänelle sopi.Jos hän olisi ollut yhtä vakavissani kuin minä ,kaikki voisi olla nyt ehkä toisin.Olisimme sentään edes väleissä ,vaikka emme olisikaan enää yhdessä, toivoin sitä mutta turhaan.Se olisi merkannut mulle paljon, että olisimme eronneet sovussa.Kaikki ne kerrat kun häneen yritin tavalla tai toisella yhteyttä saada, hän jätti vastaamatta tai jos vastasi sain vain vittuilua..Hän teki minusta häirikön,lähetin aina uudestaan ja taas viestejä, että jos kerrankin hän ois vastannut jotain. Kerjäsin hänen huomiota. Ehkä sit halusin kostaa tai jotain, lapsellista tiedän.Joo muutama jos toinenkin sentti kului hänen härnäämiseen tuloksetta, mutta se oli pieni hinta siitä mihin tilaan hän minut sai. Aikuisia ihmisiä molemmat, mutta käytös kuin pennuilla. Virheitä on minussa, mutta niin on hänessäkin. Oon ollut epätoivonen ,mut hän se vasta on aika säälittävä tapaus. Jos olin asian ymmärtänyt väärin, miksei hän tahtonut korjata sitä, olisin mielelläni kuullut häneltä asian oikean laidan. Hän ei vain näköjään halunnut jatkaa enää, ajatteli kai sitten että mitäs väliä. Miten voi olla niin välinpitämätön mies! Minusta ainakin olisi kiva ,että asiat voisi selvittää ja niistä voisi puhua vaikka aihe ei aina kiinnostaisi. Tää homma jäi selvittämättä ,ainakin mun mielestä. Hän ei edelleenkään tiedä kaikkea sitä, mitä paskaa sain tästä meidän koko sähellyksestä kärsiä.. Onhan se niin helppoa aina sille toiselle, hienoa että hän on päässyt jo tästä yli ja nyt on jo kuulemma uusi kierroksessa.
        Käski vain hankkia elämän, kyllä minäkin olen jo jatkanut matkaani ,mutta välillä vaivaa mieltäni yhä
        tämä koko sotku, että miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka kaikki tunteet on jo hiipuneet pois ,oisin silti halunnut vielä selvittää välimme, tästä jäi nyt vaan niin paska fiilis.. Joo joo miksi eksien kaa pitäisi olla väleissä , en mä tiedä sitten.. Hän oli mulle tärkeä ja välitin paljonkin. Ois ollu kiva saada päätökseen tää homma ihan kunnolla, oltaisi nähty tai jotain ,edes puhuttu puhelimessa. Mut ei häntä voinu vähempää kiinnostaa. Hän vaan pettää ja jättää ,menee ja tulee niin kuin haluaa, etsii aina vaan sitä jotain parempaa. Ehkäpä hän joskus saa tietää miltä se tuntuu, se sattuu.. Loukkasit mua. Miten voi olla noin tunteeton, mulla kun ei oo tapoihini kuulunut toisten tunteilla leikkiä, mutta minähän olin vaan sulle pelle, joka viihdytti hetken..

        Kauhea tutulta kuulostaa. Munkin suhdee päätyi mitään selityksiä antamatta tai kuuntelematta- mies vain häypyisi mun elämästä. Hän meni ¨töihin toiselle paikkakunnalle, ja kävi kotona alulla joka viikoloppu, myöhemmin 1-2 viiko välein, sitten ehkä kerra kuussa, selitellessä asia kiireisillä työhommilla. Olin lomalla Virossa 3 viikoa, palauttua ei saanut enää häneen yhteyttä. Alulla olin ihan hermona, että onko hänelle sattunut jotain, kun ei puhelinka vastaa. Viimeksi sain yhteyden työpaikan kautta, hän vain sanoi, ettei töihin kannata soitta, ja hän lupasi soittaa myöhemmin. Soittiki sitten illalla ja sanoi, että on vaihtanut puhelinumeroa ja ilmoitta, koska tulee hakemaan tavaroita. Pari viiko sisällä kävi hakemassa vaateita, ja lupasi tulla myöhemmin hakemaan muuta, mutta hänen ehtottama päivää ei sopinut minulle, ja enää ei hän soittanut. Työmaale soittelin vielä kerran, sieltä vastatti, ettei ole enää heillä töissäkä, niin jäi asia selvittelematta kokonaan, mikä oli se syy, miksi hän lähtii. Oliko hänellä siellä joku toinen, tai suutuiko hän minulle, kun menin lomaksi lasten luo Saarenmaalle, (hän ei itse halunnut tulla), ja tuo tietamattomuus satutaa enitäin. En ole vieläkä pääsyt hänestä yli, vaikka olen uudelle naimisissa, silti kaupunkilla tulee aina vasta paikkoja, missä on ex-ägä käytyy, ja välillä tulee häntä niin ikävä. Tiedän, että uusi mies rakastaa mua ja mun lapsia, mutta en pysty vastama samalla, kun vanhasta ei ole pääsyt vielä kunnolla yli.

      • 111

        No kaikenkaista.
        olen itte eronnut ja annoin yksinhuoltajuuden EX vaimolle vaikka hän ei sitä edes pyytänytkään,maksan elatusmakuni ja saan olla aivan rauhassa.
        Kummallakkin on uudet puolisot ja kai niilläkin menee hyvin kun eivät ole valittaneet.
        Meillä memee ainakin loistavasti eikkä ole mitään huolia tällen DI tasolla tehdään.

    • ------------

      Minä juttelisin eksän kanssa- siis soittaisin hänelle ja kertoisin ihan rauhallisesti että minua ärsyttää sen soittelut, että jätä meidät jo rauhaan. Jos tämä ei tehoaisi, pakottaisin mieheni vaihtamaan salaisen numeron.

    • jkl

      Vaikea tilanne sinulla.Olen itse se osapuoli
      jota häiritään.Sitä on jatkunut jo reilut 10v.
      Erosin silloin aviomiehestäni ja yhä hän soittelee ja tekstailee.EN vain koskaan vastaa
      niihin,viestejä en edes lue,vaan pyyhin pois.
      Asiat on selvitetty perin pohjin silloin 10v.sitten,joten mitään syytä vuorovaikutukseen ei ole.Olen mennyt eteenpäin elämässä enkä
      anna hänen häiritä mielenrauhaani.
      Sinulle neuvoksi,jos et voi muuttaa tilannetta,muuta asennettasi.

      • juttele...

        asiat perusteellisesti ja sano että hyt on loppu ja että sinulla on jo uusi...vaikkei olisikaan...siis vieläkin vaikka siitä on jo 10 vuotta sillä jotakin on taatusti jäänyt hampaankoloon ja sinuna en olisi noin ylimielinen omasta erinomaisuudestasi, sillä se saattaa vielä kostautua...

    • ykan ukko

      Juu niitä on kuule samanlaisia muitakin.Itse olen seurustellut kaksi vuotta kivan naisen kanssa,mutta kyseinen henkilö ei halua muuttaa yhteen vielä.Kun meillä väliillä riitaa kuten kaikilla pareilla niin hänen exnsä kuulemma päättää saako heidän yhteinen lapsi kuunnella riitoja ja sitä kautta vaikuttaa kenen kanssa saa suerustella.Kuulemma pitäisi olla riidaton suhde.Niin toi exä on laittanut öisin kaipaus viestejä ja kuuntele kun laulan sulle jne.vain sua rakastan ym. mun tyttöystävälleni.Ja soittanut öisin niin tyttöystäväni sanoo ettei ole ennen soittanut.Eli aika kivat yhteensattumat että muka ois vain silloin soittanut tai tekstannut kun olemme viettäneet yhdessä v-loppuja.Ja tällä mun tyttöystävän exllä 3 lasta ja kaikki eri naisen kanssa.On lainannut rahaa ja kerran kun en sille timpalle antanut 50 euroa kun tahtoi tyttöystävältäni niin suuttuivat mulle.Mullakin on lapsi ja lapset ei saa kuulemma yhdessä leikkiä kun toi toisen lapsen isä ei hyväksy sitä.Että outoa toimintaa kun ajattelee että täysin alkoholisti toi mun tyttöystävän exä,joka kuitenkin määrää kene kanssa suerustelee jne.Sairasta mun mielestä.Itse olen usein ehdottanut yhteen muutoa nutta ei käy kun tyttöystäväni exä ei hyväksy sitä..Etä outoa toimintaa

      • On outoa

        Mun mielestä sun tyttäkaveris elää jotenkin vielä exäsänsä kanssa. Ehkä entistä suhdetta ei ole puitu loppuun ollenkaan. Roikkuminen rasittaa ihan hirveesti nykyistä suhdettanne.
        Toivottavasti et ole riippuvainen tästä tyttöystäväst sillä tavalla että oikean tilanteen huomaaminen on sokeaa. Sorry nyt mut olet jotenkin kolmantena tuossa sotkussa.

        Ota ihan uusi asenne, kovempi ja määrätietoisempi tyttöystävääsi. Sano kerralla suoraan miten haluat parisuhteenne olevan. Tee ensin itselles selväksi mikä tilanne oikeasti on ja miten siitä eteenpäin, jos tulee yllätyksiä ja joudut olemaankin yksin jonkun aikaa tms. Onhan selvää ettet varmaan halua seurustella hänen exän kanssa vaan tyttöystäsi kanssa.

        Entiset kaverit ei sano sanallakaan miten teidän suhteessa te päätätte asiat. Ensin neuvottelette te ja sitten vasta kaverin mielipide sovitellaan mukaan, vain lapsien takia. Tyttöystäväsi tulee tehdä päätös kummassa suhteessa hän elää.

      • Iida-Liina
        On outoa kirjoitti:

        Hmmmm, erikoista...

        Puolitoista vuotta sitten eronneet, ja vieläkään ei ole asioita selvitetty ja nainen roikkuu. Mistähän tämä johtuu?

        Aina on mahdollista, että nainen on sekaisin, eikä osaa päästää irti.
        Toinen, todennäköisempi vaihtoehto on se, että poikaystäväsi on omalla toiminnallaan edesauttanut naisen riippumista. Ehkä hän on kiltteyttään, tai muista syistä antanut ymmärtää liikaa, eikä ole riittävän määrätietoisesti pyrkinyt katkaisemaan vanhaa suhdetta.

        Oman kokemukseni mukaan hulluja naisia enemmän on niitä miehiä, jotka verhoavat oman "seläntakana" - toimintansa "hullun" naisen viaksi.
        Näitä "se on vaan hullu, ja ilman mitään syytä vainoaa minua" - juttuja on kuultu, ja nähty ne valheiksi.
        Älkää naiset uskoko kaikkea niin helposti.

        Kumppaniin täytyy voida luottaa, mutta suhteen alkumainingeissa varsinkin saattaa vielä olla selvittämätöntä menneisyyttä mukana. Monet selvityvät niistä, ja omistautuvat lopulta toisilleen, mutta valitettavasti kaikki eivät siihen kykene.

        Vain aika näyttää, onko miehesi luottamuksen arvoinen. Jatkuva epäily nakertaa suhdetta, joten kannattaa pitää pahimmat mölyt mahassa, vaikka asioista keskustellaankin.

        Tsemppiä!

    • 69--kokemusta

      Ei tässä ole kysymys siitä että pitäis puhelinnumero vaihtaa.

      Olen ollut nykyisen mieheni kanssa yhdessä 1v ,ollaan naimisissa ja poika 6v.

      Muistan alkuajan että hänen exänsä soitteli kännipäissään 1,5 vuotta suhteemme alkamisen jälkeen. Mieheni oli hänelle vihainen lmoitti myös hänen ,siis exän
      lähipiirilleen että sanovat hänelle että lopettaa. Pikkuhiljaa se loppui kuitenkin ja hänen exällään on ollut jo monta vuota oma elämä ja lapsi.

      Olen itse helposti riippuvainen ja minun oli aikoinaan nuorempana tosi vaikea päästä yli joistain exixtäni. Jotkut ihmiset ovat helposti addiktoituvia kuten juuri "rakkaus", alkoholi, ihmissuhteet.

      Älä välitä näitten tyhmien ihmisten puheita että miehesi pitää "varalla tai kutittaa ". tyhmempiä kommentteja ei ole . Minusta täällä palstalla roikkuu sivistymättömiä ja semmoisia ihmisia joilla ongelmat ovat kasautuneet. Sorry vaan

      • heeeeebo

        Pitää kuitenkin muistaa että joillekkin se voi olla paha paikka. Paremminkin kuulostaa tässä tapauksessa läheisriippuvaiselta ihmiseltä. parempi olla katoamatta mutta pitää oma linja ja ei antaa ns.armoa tai siimaa että hän voisi elätellä toivoa..eli elää omaa elämää ja kehottaa kerta toisensa jälkee hänen tehdä samoin, kyllä se menee vielä perille.

    • Öökin

      M ei se on niin sakarainen sekin

    • Neiti Kärsivällisyys

      En ole nukkunut kunnolla moneen yöhön. Poikaystävä sanoi, ettei kannata välittää hänen exästään, mutta ymmärrän tytsin tunteita. En kuitenkaan haluaisi stressata tämmöisen takia. En tiedä, mitä tekisin...

      • loppuu

        jos miehesi on sanonut sille EX:lle ettei EX:llä ole enää toivoa saada häntä takaisin. Ja myös näyttää sen hänelle. Sanomalla että se on ohi, joka kerta kun puhuu hänelle. Ellei 2 KK.n päästä tajua sitä, niin voi siitäkin huomauttaa.

      • lähestymiskielto

        , ei tuollaista jaksa kukaan.

    • neiti groove

      älä usko sun poika kavei noin vaan....sun kaverin ex se soitelle jos vaikka ne on erossa niin seksi on voimassa ja sun pupukultalla on paljon salaisus ja poikamies ei kerto vaikka sinä itke .....onnea vaan

      • neiti groove

        ehkä mä tunne sun poika kaveri onko nimi merkki? lile goes on...mies naura sun sellän takana kun itke ja stressa

    • olla et

      juuri tuollaisen sekopäisen soittelun takia, ystäväsi jättänyt sen edellisen. mutta tuo raha juttu laittaisi omat rahahanat kyl jumiin...

    • kummaa mussutusta

      kannattaskos sen sun exän vaihtaa numeroa tai sun laittaa tää nykyinen vaihtoon jos se ei nyt pääse eroon tästä riippakivestä?

    • pena123

      poikaystäväsi vaihtaa puhelinnumeron salaiseksi,niin loppu soitot ja valitukset!

    • vierestä katsellut

      samantyyppinen tilanne tulee mieleen lähipiiristä. kyllä se exä jossain vaiheessa tajuaa ja hyvä keino siihen on vaihtaa puhelinnumeroa!
      tuttavani teki myös sellaisen tempun, kun exä lähetteli myös lahjoja, niin hän laittoi ne kaikki samassa kimpussa takaisin...:)
      joidenkin kohdalla voi tietysti mennä pitkäänkin, mutta viimestään muutaman vuoden kuluttua pitäs mennä perille.

    • sanoa

      kokemuksen syvällä rintaäänellä,että miehesi ei taida olla ihan rehellinen sulle jos erosta on noinkin kauan tuskin ex:ä jaksaa soitella vielä perään ellei mies ole antanut jotain vastakaikua.Kun teillä on riitaa tai jotain niin minne miehen tie käy silloin ettei vaan ex:än oven taa.Miksi vastaa puhelimeen jos ei yhtään ole kiinnostunut??Ex:ä velkaa ettei olisi vaan tekosyy ei tarvitse eroon päästä vielä.Taitaa mies pelata kahden naisen sydämmellä.
      Itselleni on käynyt noin tuo tilanne ei noin vain lopu.Sinua taidetaan tässä sumuttaa.Sinuna miettisin onko kaikki sen arvoista.Miehet ei tästä maailmasta lopu joten on sinulle se oikea tuolla se ei vain ole vastaan vielä tullut.Voimia sinulle mitä tahansa päätätkin.

    • .,.,.,

      tekstistäsi ymmmärsin että menit omin päin tutkimaan kuka miehellesi soittaa, sekä lukemaan hänen tekstiviestejä. kyylä.

    • itse voi asioihin vaikuttaa

      Moi, mulla on ollut vuosia sitten yksi kaveri, joka oli sellainen pakkkomielteinen nainen. Hän kyllä myös sekoili ympäriinsä ja sitten yritti saada miestään takaisin, ja käyttäytyi ihan pähkästä. Muttta hän ei ollut paha ihminen: hän vain sekosi jotenkin surustaan. Ei tiennyt mitä tehdä, ja toisaalta tiesi sen itsekin. Muttei osannut auttaa itseään, enkä osannut minäkään häntä.

      Aikaa kului, ja kyllä hän parantui. Mies torjui sitkeästi hänen yrityksensä ja vihdoin hän luovutti ja löysi jonkun muun. Mutta miehen pitää olla todella vakaa, ehkä hän on tämän 1,5 vuoden aikana aikaisemmin antanut periksi, siis ennen kuin tapasi sinut??? Suostunut harkitsemaan, mennyt sänkyyn, suudellut, antanut luulla jotain. Koska yleensä tuollainen pakkomielteisyys kestää kkorkeintaan vuoden verran, ellei saa jotain lisäyllykkeitä. Ja tietysti, kyllähän se nytkin menee ohi: anna aikaa. Jotkut ihmiset ovat herkkiä surulle, ja torjunnalle ja vähän sekoavat, mutta jos hän ei ole väkivaltainen eikä sillätavalla vaarallinen, ei tarvitse olla huolissaan. Jos siis miehesi on täyspäinen, hän ymmärtää, torjuu ja antaa asian olla.

      Muutta kenellekään pakkomielteiselle ei saa antaa toivoa, ja kaikki voi olla toivoa, lopulta sekin, että vastaa. Itsellänni on ollut myös pari pakkomielteistä ihailijaa ja heistä pääsee eroon, kun ei vastaa lopulta, sanoo suoraan, asiallisesti ja ilman epäilyksen häivää miten asiat on. Eikä liikaa pehmittele: Minua ei kiinnosta, pätkääkään. En tule missään tapauuksessa muuttamaan mieltäni. Olen yksin ennemmin kun sinun kanssasi, en ole mitenkään kiinnostunut, enkä halua edes nähdä sinua. En halua keskustella tästä asiasta enää.

      Ja sitten välit poikki. Tuollainen soittaminen antaa toivoa sekin, teit siis väärin, kun sanoit että soita. Ja Poikaystäväsi voisi laittaa välit jo kokonaan poikki. Se olisi helpompaa exällekin: mitä vähemmän kontaktia sitä nopeammin unohtuu. Joten lopettakaa yhteyden pito kokonaan. En muutenkaan ymmärrrä miksi poikaystäväsi on vastannut hänelle joka päivä, kun kerran tietää, mitä on tulossa? Eikö 30-vuotias mies osaa muka ilmaista tahtoaan, vai imarteleeko hulluus häntä jotenkin? Vai pitääkö hän jotain varasuunnitelmaa?
      Mäkään en ymmärrä: hänen käytöstään.

      Joten otapa asia puheeksi, nimittäin pakkomielteisyys menee ohi, jos sitä ei ruoki koko ajan ja kysymys kuuluukin, miksi poikaystäväsi ruokkii sitä koko ajan???

      Mutta sitten vain onnea seurusteluun, kyllä se ahdistelu loppuu ja menee ohi ja sitten kaikki on niiltä osin hyvin :)
      Nou hätä!

      • Hieman vinksahtanut...

        Olen itse hieman läheisriippuvainen, ehkä aika paljonkin, ja minun on ollut todella vaikeaa päästä exästäni yli..ja joka kerta kun olen ottanut yhteyttä ja hän on vastannut niin olen saanut lisää toivoa että "hei, ehkä tästä vielä voi tulla jotain" tiedän että tämä on sairasta, ja sekoan vielä enemmän kun toinen ei vastaa mitenkään. Mutta tämä vaan vie aikansa..ja nyt tajusin eilen että ei tästä enää mitään tule, sain vielä tietää että exälläni on uusi mies. Minulle hän ei ikinä kertonut sitä vaikka kysyin häneltä. Ehkä hän halusi vielä tehdä kiusaa minulle? Ja exäni välillä pyysi minua syömäänkin, ja taas sain ikäänkuin toivoa että "ehkä hän vielä haluaa palata kanssani yhteen"...vikaa oli kyllä molemmissa, sekä exässäni että minussa. Ja olen vielä niin heikko että pienestäkin vihjeestä halusin uskoa että hän yhä rakastaa minua ja haluaisi minut takaisin. Kunnes huomasin vain olevani leikkikalu...

    • TTITU

      miksi ihmiset eivät pääse läheisriippuvuudesta eroon . minun mielestäni tuon ex än pitäs jo hakauetua hoitoon . hän hän on aivan sairas. kun ei usko edes mitään mitä toinen sanoo .. elämä on .. psugologin juttuislle jos ei kerta itse selviä elämästä .

    • Nimetön

      ...siis oli sama tilanne ja se kesti kaks ja puoli vuotta. Exsäs kuule vielläkin sanoo mua hooraksi ja keneksi vaa. Vaikka ee oo ees nähnyt mut. Samalla tavalla soittele joka päivä ja hättäile ja itke ja kaikke mahdollisuutta yrittä, että onnistu takaisi saada miehesi. Neillä on yhteinen tyttö, mikä vaikenta tilanteetä. Mä ei jaksannut enä ja luovutin, vaikka tosi vaikea on vielläkin. Yöllä ei pystyy nukkuma, töissä stressi ja paineet aikaa kovia. Mutta olen ottannut semmoisen asenteen, että "kyllä se siitä" "päivää kerralla" Ihan oikeesti. Ajattelen sitä et voiko te jutussa esim. vaihta puhelini numero vai myös asunto vaihto. Mulla kävi mielessä kaikki mahdollisuus että pääseks "akasta"eroon. Mut mulla tuli seinä vastaan ja se oli hetkessä siinä. Ei halua teille semmoista elämä. Sit voi tehdä viellä ahdistuksesta rikosilmoituksen. Eikö? Meitä ihmisiä on kaikenlaisia.

    • LHLG

      ON!! SE ON SAMALLAISTA VAINOAMISTA KOKO AJAN.. KYSEESSÄ ON SELVÄSTI JOKU SARJAMURHAAJA..

    • ihan etusivun

      juttu!
      Toivottavasti luet tän sinä eksäni, ja tajuat!

    • normaalia

      peliä miehiltä tommonen : ) etenkin 3-kymppisiltä : )

    • ei tuu

      Tyypillistä läheisriippuvaisen akan puuhaa, valehdella itselleen. Älä vaan prkl usko sairaan ihmisen juttuja, vaikka kyyläätkin miehesi tekstareita.

    • ¤%¤##

      exien kanssa ei kannata olla missään tekemisissä !
      ns. hyväntahtoista exää ei olekaan.

    • mmm

      Kai se on syy kun menee ja tekee asioita ja pitää toista mustasukkaisena. Ei selvitä menneitä ei kä tee uudenkaan kanssa asoita selväksi. Minkä taakseen jättää sen eestään kohtaa. Kokemusta siitä vaan tuuppaa tulemaan.

    • Jospa tämä sinun 30:nen onkin sellainen mameli, että pelkää jäävänsä yksin, ellei anna toisen roikkua itsessään? 4kk ei paljoa eroa yhdenillan jutusta, vaikka se nuorella iällä tuntuukin pitkältä ajalta.
      Puhelimeen saa estoi eitoivotuille numeroille.
      Tuohon ex:n toimintaan voi vaikutta niin monta asiaa ja sekin kummastuttaa että mistä ihmeestä 3kymppisesi tietää että exä luovuttaa? Kysy montako 4kk:n suhdetta nänellä on ollut tuon 1,5vuoden aikana?
      Eräs opiskelukaveri oli kanssa sellainen, että hänelläkin oli näitä muutaman kuukauden suhteita, mutta antoi exän roikkua itsessään, kunnes loppujen lopuksi totesi että se EXä olikin kaikkein paras. Vertailuakaan ei voi tehdä ihan lyhyessä ajassa.
      Aina on noita pikkuvikoja kun hankkii käytetyn.

    • tyttönen***

      olen ollut tismalleen samassa tilanteessa, myös, kuten sinäkin, olin epätoivon partaalla, vaikka rakastin miestäni suunnattomasti olin vähällä luovuttaa koko suhteessa. Kuitenkin tämä sitten aikanaan loppui, en tiedä mikä sen lopetti, mikä käänsi naisen vailla itsekunnioitusta ja ylpeyttä olevan pään, kuitenkin hän lopetti kuin lopettikin nämä yhteydenotot, silti sitä kesti turhankin kauan, lähes puoli vuotta!!! Voimia sulle nainen, nyt tarvitset vain vankan luoton mieheesi ja kyllä se siitä, hullujahan ne exät on!

    • Jartze

      Kärsivällisyys on hyvä asia..Mulla on ex:ä joka on ollut mun perään jo reilut pari vuotta(yhdessä oltiin yli 10v) ja yhden itsemurayrityksen ajan..(nyt rupee jo ymmärtään).Tiedän ettie naiset välttämättä ymmärrä ns. ex:än paapomista, mut ainakin mulle on ollut ja on tärkeää yrittää auttaa ex:ää..Eikä todellakaan oo kysymyksessä mikään seksi tai seksin kaipuu..Ne tunteet on menneet jo ennen kuin erottiin..Huolenpito ja "vastuu" kuitenkin on tärkeää..Luota miehees ja puhu asiasta. Salailulla ei kuitenkaan saavuta mitään vaan päinvastoin menettää paljon...

    • Sano sille hanipuppelille, että vaihtaa/ostaa uuden liittymän. Silloin voi valita kenelle sen uuden numeron antaa. Simppeli juttu, sikö vain?!

    • Peremees on snaiper

      Miten olisi jos hän muuttaisi muualle ?

      Onko mahdollista että hän opettelisi jonkun uuden harrastuksen taikka ammatin itselleen ?

      Miten olisi kielten opiskelu / ruuanlaitto ?

    • fbdfhth

      Joo.. Mitä tossa nyt on ihmeellistä. Miehesihän sanoi exälle että rakastaa sinua ja exän on päästävä eteenpäin elämässä. Mitä muuta hän siihen voisi sanoa????????? Kyllä se soittelu loppuu aikanaan!!!! Ihan varmasti!
      Ei sitä silti tarvi exälle olla ilkeä ja huutaa ja kirota ettei soittelis enää. Toinen on sentään ihminen ja hänen kanssaan ollutkin. Jos arvostaa toista niin voi sanoa asiat niinkuin ne on ja exä kyllä ne joskus tulee ymmärtämään, mutta se tapahtuu hänen päässä ettekä sitä voi nopeuttaa!

    • eräs vaan

      Mieti oikeesti. Poikaystäväsi sanoo exän olevan velkaa 10 tai 30 000e.
      En ole lukenut koko viestiketjua läpi, mutta sanon ihan suoraan että jo tuollainen rahasumma ei tule tosta noin vaan. Onkohan kyseessä hämäriä asioita?
      Ihan pimeehän poikaystäväsi on jos lainannut seurustelusuhteessa 30 000e tyttöystävälleen. Kuulostaa oudolta.

    • hanipippeli

      Täältä löytyy todellinen rakkautesi. Exä ei ole koskaan soittanut perään.

      Hanipuppuli

    • Nimetön

      Toi on minulle harvinaisen tuttu tilanne, rupesin seurustelemaan päälle kolme vuotta sitten mieheni kanssa jolla oli silloin harvinaisen mustasukkainen exä. Hän soitteli ja lähetti viestejä miehelleni ja valehteli olevansa raskaana jotta mieheni ottaisi hänet takaisin, mutta niin asiat eivät onneksi mennyt.rupesin itse vastaamaan mieheni puhelimeen kun hänen exä soitti ja lopuksi sanoin miehelleni, että joko lopetat meidän suhteen ja palaat exäsi luo tai sanot exällesi että et halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. No mieheni valitsi viimeisen vaihtoehdon ja yritti pistää välit poikki exän kanssa, mutta se ei tehonnut. Muutimme yhteiseen asuntoon ja mieheni vaihtoi puhelin numeroa ja pisti sen samalla salaiseksi. Sen koomimmin hänen exsästä ei ole kuulunut. Eli kaikki on mennyt täydellisesti kunhan päästiin eroon vain exsästä =) pitää vain luottaa itseensä ja kumppaniin niin kyllä ne exsät lähtee jotenkin pois. Jaksamisia sinulle

      -yhdessä eroon exsästä-

      • niinpä niin

        Tässäkin varmaan mies jättänyt kuin nalli kalliolle. Miltäpä sinusta olisi tuntunut exän tilanteessa. Olet varmaan ylpeä saavutuksesta.

      • eihän siitä mitään
        niinpä niin kirjoitti:

        Tässäkin varmaan mies jättänyt kuin nalli kalliolle. Miltäpä sinusta olisi tuntunut exän tilanteessa. Olet varmaan ylpeä saavutuksesta.

        tulisi, vaikka se exä ottaisi takaisin! Vaikka se ero nyt olisi tapahtunut mitenkä, niin ei sitä voi poistaa; ei voi alkaa elää parisuhtessa (jälleen) ja rakastaa, kun rakkautta ei ole.

        On kostoa, vihaa, mielisairautta (vainoavat exät).

        Sitten nämä päästään vialla olevat exät väittävät olevans vain niiiiiiiiiiin herkkiä. Sairaita ne on.

      • Nimetön
        eihän siitä mitään kirjoitti:

        Kukapa meistä ei olisi josku ollut exä ja kaikki ollaan luultavimmin päästy elämässä eteenpäin ku ei olla jääty ruikkuu meidän exiin =)

    • tuweb

      Hei Minun ex kait luuli ettei pääse minusta eroon kuin,,
      Oltiin yhdessä ja muutaman päivän jälkeen soitti ja sanoi harrastaneensa sexiä toisen kanssa. Laitoin viestin että kauniimminkin voi suhteen päättää ja hän siihen, että asuu nyt naisensa kanssa ja suunnittelevat lapsen tekoa..
      Vastasin, että muistaa VIII käskyn. Miehetkin voivat tehdä huorin..
      Voi olla, että kulttuurilla oli jotain tekemistä asian kanssa..Tiedä häntä mutta yhdessäolosta jäi paha maku

      • YH äitien tuki ry

        Toisista on helpompaa päästä yli ?

      • Hyppy Hotel

        Hienoa että on toisenkinlaisia esim !

    • Benguela

      Kyllä sulla on valttikortit kädessä. Jo ssu mies todella rakastaa sua, niin hän ehkä haluaa piilottaa nämä puhelu/viesti sulta etää ei tulisi paha mieli. Itse olen mies ja olen kokenut vähän saman tapaisen. Loppuen lopuksikäytiin perhe terapiassa mikä auttoi suuresti. En voi sanoa varmaksi mutta miehenä uskon että hän rakastaa vaan sua. E

    • skajkfa

      No tuskin se akka jaksaa kovin montaa kuukautta samanlaista, varsinkaan jos sun miehes ei vastaa puhelimeen. Kuulostaa vain siltä, että se nainen on todella epätoivonen ja säälittävä, ja usko pois; KUKAAN mies ei kestä sellasta naista. Ei vaikka oisivat olleet joskus maailman onnellisin pariskunta. Senkun annat vain asian olla. Anna miehesi hoitaa tilanne omalla tavallaan.

    • terttu

      Jus tällästä tämä on kum löytää kaverin niin jos viel toisen entisestä lapsi ja kaveri yhksinhuoltaja ,niin ex vihottelee kaverilleen ja jos ei vastaa puheluun tulee viestejä mutta ei tämä ex täkas tule eikä kaverini ota sitä näin uskon ja toivon!mutta kaverini on myös yksinhuoltaja et senkin takia yhteydet oltava mutta on tämäkin ikävä ,että keran sano kaverilleni puhelimes olin vierelläni ,että olet sen takia puhelimes kiukku kun sun ystäväsi on vieressä ja olinkin ,,mutta eipäs kaveristani vois sano ,se ottaa pienistäkin asoista itseensä ,että onneksi seurustellan ,että ei mitään yhtenasumista en harkitse ja kihloihin menemistä

      • Meitsi vaan :)

        Tajusitko sä edes itsekään mitä sä olit kirjottanut.
        Semmoista sian saksaa että minulla rupesi päätä särkemään.

      • kadoksissa eipä ihme jos ex...

        on riesaksi asti.

    • Mitä mä luulinkaan !!!

      Tulin Suomi24-sivulle mennäkseni sähkäöostiini. Siinä oli iso otsikko: Exäni ei pääse yli.

      Minä luulin, että jollakin ressulla on ex-kultansa jossain rajan takana, tuikkapipomaassa, että lempi on syttynyt uudestaan ja nyt hänet halutaan rajan yli kultansa tykö. Heh heh, hih hih. Kun luin jutun, niin - no joo, huolensa itse kullakin. Voihan kännykkään asettaa soiton eston, kunhan nyt muka teki draamaa tämä typykkä.

    • Herra Raja

      Mielestäni on poikaystäväsi velvollisuus laittaa rajat tälle exälle, jos hän niin haluaa.

      • ..............................

    • tiedän

      Hei,

      ymmärrän sinua. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa. Tämä ex soitteli jopa sitten vielä minullekin, jopa töihin. Välillä oli niin vahvaa naista että ja haukkui minua ja taas välillä oli itkevä ja surkutteleva raukka. Se oli yhtä piinaa. En ollut osannut kuvitellakaan että voisin joutua keskelle sellaista Hän teki kaikkea mahdollista kiusaa meille ja uskon että mieheni elämä oli yhtä helvettiä siinä tasapainoillessa. Mutta aikaa myöten se lakkasi, loppui vain. Välillä olin jo valmis lähtemään sen kaiken keskeltä mutta jotenkin jaksoin uskoa mieheni vaakuutteluja että se on täysin yksipuolista ja hän haluaa siitä mahdollisimman pian eroon. Minusta paras tapa on välinpitämättömyys, viesteihin ei kannata vastata eikä puheluihin. Tällainen ihminen saa vaan vettä myllyynsä lisää jos niihin reagoi.
      Tsemppiä!
      Eija

    • kat

      jos siltä tuntuu laita vlit poikki.mitä tommoisella miehellä tekee.

    • Ex yhä rakas,mutta jatkanut...

      Olen itse seurustellut unelmien naiseni kanssa joskun kymmeniä vuotta sitten.Ja kun tuli ero
      otin sen aika raskaasti.Elämän piti kuiteskin jatkua,mutta rankkaa oli monta monta vuotta.
      Pidin asian itselläni monia vuosia.Ei edes parhaimmat kaverit tienny mun riippuvuudesta.
      Lähetin exälleni samantyyppisiä viestei.Ja eronalkuaikoina vastauksia vielä tuli,mutta ajallaan vastauksia ei enää tullut ja lähettelin silti viestei sille.Ei ollut tarkoitus ahdistaa häntä se vain oli niin rankkaa päästä siitä yli ja varsinkin kun hän oli mielestäni täydellinen "prinsessa".
      Parhaiten on olla vastaamatta siihen puheluun/
      viesteihin!!
      Sillei heräsin itsekin että se on vain siinä.
      Elämä jatkuu ja aina ei voi saada mitä haluaa.
      Rakkaita tulee ja menee.Rakkaus on että haluat toisen olevan onnellinen ei ahdistuneena,toivot hänelle kaikkea parasta.

    • oikein.

      "Poikaystäväsi" on keittänyt sopan. Jos hän jätti exän kylmästi, en yhtään ihmettele että tilanne meni noin. Julmaa exää kohtaa kohdella häntä pahalla tavalla.

      Tuon ikäinen on jo mies, eikä poika! Mies ja kumppani.

      Sinäkin vaikutat täysin piittaamattomalta ja ymmärtämättömältä mitä mies sai aikaan. En tietenkään tajua miksi joka päivä pitää ihan soittaa jne.

    • s87

      ..samanlainen tilanne ku sulla. Ja ei eksä lopettanut vaikka tiesi minusta. Oltiin seurusteltu yli vuos ja silti soittelu jatkui, vaikka mieheni ei ees vastannu puhelimee. KUNNES eräänä päivänä MINÄ vastasin puhelimeen. Leikin etten tuntenut häntä ja hän kyseli onko ukkoni paikal, sanoin ei ole, käski lähettää terkkuja ja heihei. Ei ole sen jälkeen kuulunut mitään, luojan kiitos.

    • Takertuja

      Aina joitakin pakonomaisia takertujia maailmassa on, ei siitä mihinkään pääse. Toiset eivät voi hyväksyä ero ja jatkaa elämäänsä. Minulla ollut vastaava naikkonen jonka kanssa en edes seurustellut hengailin vain pilseissä silloin tällöin jne. Mutta rakkaus oli ikävä kyllä hönelle, yksipuolinen. Hän soitteli itkien pitkin öitä vaikka olin kieltänyt kun oman naiseni kanssa olin himassa.

    • sä puhut

      hanki elämä Ääliö!

      • Lusia neito

        kuse lisää omaas piltuus,kullä se siitä joulu valkee.

    • tagetessa

      Jos mies puhuu asiat suoraan niin kyllä viesti perille menee, koska miehet ei puhu 'piilomerkityksillä' niinkuin naiset.

      Sun miehesi siis antaa exälleen vähintäänkin toivoa herättäviä vihjeitä jos tollasia 'hanipuppeli'-viestejä satelee kännykkään!

      Taitaa niiden välillä olla muutakin kemiaa ku selluloosa (=raha). Vai syyttääkö miehes että ex 'kiristää' rahoilla; ettei maksa takas jos 'äijä ei tee kuten käsketään'?

      Eikös niistä isohkoista lainasummista tehdä ainaki puolvirallisia papereita-? Kuka napataara lainaisi edes 5 tonnia pelkkää 'kunniasanaa' vastaan-- ja joutuisi sitten uudessa suhteessa ruoppaamaan exänsä pimppiä saadakseen summan takaisin? Heh ja höh-

    • Nimetön

      Joskus on aivan pakko pitää yhteyttä exsään,vaikka kuinka vituttaa,lapsen etujen vuoksi. Lapsen noudot ja haut ovat yhtä tuskaa. Tietysti lasta on myös helppo käyttää soiton verukkeena. Lopun ikää ex:n vankina?

    • rasittaviaTapauksia

      mulla on melkein sama homma... aloin n.10kk:ta sitten seurusteleen. Suhteen alussa ukkoni exä soitteli ja pyys kaikennäköstä apua ukoltani(meni mukaan katsastaan autoo ja teki jonkun koulutehtävän!) vaikka ukkoni tiesi etten tykkää et ovat yhteydessä. Tosin olisin ollut valmis olemaan exänsä kans kavereita mutta viiminen niitti ku hänen exänsä laittoi ukolleni viestii "Mulla on sulle asiaa,en voi sanoa näin" ukkoni sit soitti ja muija sanoo et hän on jostai kuullut et mä petän nykyistäni! en edes tunne tätä exää tai ketään hänen tuttuja..ja enkä pahemmi liiku missää yksin. Joten en tiiä uskoko ukkoni mua vai häntä..ainakaa ukko ei puolustanut minua,siitä olen myös vihanen,koska mun tunteita loukattii...no onneks se loppu ku kesällä soitin tuolle muijalle ja huusin "Jätä ukkoni rauhaa ja keskity sä ny elämääs!"..Ihmetyttää vaik tuo ex seurusteli tai seurustelee nii miks se ei kyselly omalta ukoltaa apua noissa asioissa? halus taatusti hajottaa suhteemme,koska ei suostunut kertoo keneltä kuuli tuon pettämis-juorun, kun kysyin...onneks se on loppunut!
      Asia erikseen jos heillä olis yhteisiä lapsia...

    • ryynineuvos

      jos todella haluaa.

      Nykyään on kännyköitä, joissa mahdollisuus hiljentää muut kuin halutut puhelut. Myös puhelinhäiriköinnin perusteella saa lähestymiskiellon.

      Raha - Se 10 000 euroa tai 20 000 tai 30 000 euroa. Saatavasta, jos se siis on oikeaa saatavaa, pystyy tekemään paperit, joiden perusteella sitten voi laillisesti periä. On erittäin harvinaista, että velallinen olisi se, joka saatavasta määräisi. Ota selvää millä velallinen kiristää tai onko yleensä edes mitään saatavaa olemassa.

      Jos kysymyksessä jokin epämääräinen järjestely heidän välillään em. saatavaan liittyen, mielestäni kumppanisi olisi parasta tyytyä nuolemaan näppejään ja unohtaa saatavansa. Laita tämä ehdoksi suhteenne jatkamiselle - ehkä se saatavakin tulee samalla perityksi :)

      • x:t ja yT

        Olen sitä mieltä, että jos mies keksii
        syitä miksi tarttee pitää yhteyttä siihen eksään
        Paras häipyä ja pitkälle sillä kun yksi syy ei riitä keksii toisen ja kierre jatkuu.
        Itse lähdin pois kun syyt lisääntyi, miksi eksä vielä kuviossa.
        Jippii nyt oma elämä hyvin emkä edes halua tietää miten eksän ja eksän asiat.

    • ...soimaan

      Irinan kappale soimaan Pokka ja kajarit kaakkoon...jopa helpottaa :)

    • Pettynyt

      Kehota miestäsi vaihtamaan puhelinnumero ja laittamaan se salaiseksi näin ei hänen exänsä voi pitää häneen enää yhteyttä.Jos hän ei sitä tee niin hän tuntee silloin vielä jotain exäänsä kohtaan ja haluaa hänen pitävän yhteyksiä häneen.Elä anna miesystäväsi exän pilata elämääsi vaan kehota häntä valitsemaan joko sinut tai exänsä.

    • no parahataha täs on et ku 0llaan3-4kk suerusteltu ja ruhttuu vakavaii ja muka vakavasuhde, niin se o molemmat lähetelleet viestie exän kast tasasis völiajoin, niin siin kävi et exän luo se lähti, meidän suhtede ei niin vakava ollutkaan , vaik mulle annettiiin niin ymmärtää

    • "Nyt inhottaa se, että minä luulin hänen olevan minun hanipuppelini " Tää tilitys vetää mykäksi. Onkohan tää todellinen...

      • on vedätyksiä

        saadaan vähän keskustelua aikaiseksi

    • Juunouhätä

      oot pönttö! Samalla kun haet sille exälle lääkkeet niin ota itsellesikin pastillit, jollet muuta ratkaisua ongelmaasi löydä. Se exäkö sun elämääs elää? Onko kiva olla hyttipalvelijana omassa laivassa?

    • Rakkaus on sokea

      Mutta kyllä rakkaus on niin ihmeellinen asia, ettei sitä voi niin vain napsaista poikki. En tiedä kumpi tässä on eroa aikoinaan hakenut. miehesi exa on vain niin rakastunut, tai huomannut jälestä päin kuinka hyvä hän olikaan.

      Itsellä kävi vähän samoin olin jättämässä seurustelukumppaniani.. Ihan siitä syystä kun en tuntenut oikein rakkautta häntä kohtaan. rohkaisin häntä treffeille. Sitten viimein hänellä oli treffit ja tulinkin kauhen mustasukkaiseksi, tajusin että ehkä hän onkin se mun oikea ja tunnen häntä kohtaan enemmän kuin itsekkin tajusin.. Hän kävi treffeillä, kaveri kittasi kaljaa liki koko ajan ja seur aamuna suhteemme jatkui helposti, koska hän ei olisi minusta halunnut luopua missään vaiheessa. Olin hieman nöyrää poikaa sitten. Siltkin on ajoittain vaikeuksia sen suhteen etten tunne häntä kohtaan niin rakkautta kuin hän minua kohtaan.

      Tiedän jos joskus ero tulisi, niin hän ei koskaan lakkaisi ajattelemasta minua ja muistaisin minäkin häntä usein. :))))))

    • ei vastaa ex-tyttöystävänsä puheluihin, miten tuo takaisinpyytely onnistuu?

      Joskus saattaa luovuttaa, ei välttämättä ikinä.

      Niin joo, olivat eronneet 1,5 v sitten ja keksii alkaa soittamaan kun alatte seurustella.
      Aika hassua.

      Ellei totuus vain ole, mies tapaasi sinut ja lemppasi ex-tyttöystävänsä?

      • Kipeetä

        Itselläni kokemus useiden vuosien häiriköinnistä. Monta lähestymiskieltoa ja pnumeroiden vaihtoa. Kun en ole antanut aihetta, ainoastaan toisen mieli on sairas ja näitähän riittää..olkaahan naiset ja miehet varovaisia suhteissa, voitte saada vuosien riippakiven...ja siinä sitten uudet kumppanit liukenee pikkuhiljaa..

    • Moolekki

      Voit olla varma,että miehesi ei ole päässyt eroon entisestä. Miksi muuten hän olisi salannut sinulta edellisen tyttöystävän viestit.Myös minun nykyinen jättää vastaamatta puheluihin kun olemme kaksin,syy on päivänselvä.siitäkin olen ottanut selvää,että ENTISET salarakkaat viestittelee ja soittelee. Minun kuulteni niihin ei tietenkään vastata. Olen pahoillani puolestasi tiedän tunteen miltä sinusta tuntuu.

    • Joskus koettu tuo sama

      Exästä todellakin pääsee eroon pitämällä tiukkaa linjaa ja tietty jos todella haluaa eroon. Voi vaihtaa puh.numeroa... tuo exäsi selitys numeron toimivuudesta on paskapuhetta, voi tietty vaihtaa numeron. Mutta joskus on myös niin, että exän huomio todella hivelee. Myös velka on sitä samaa selittelyä... Älä usko kaikkea. Pidä vaikka vähän paussia ja sano että hankkiutuu ekaks exästä eroon ennenkuin alatte uudestaan.

      Että silleen..

    • tirlandaa

      omassakin lähipiirissäni ollut, joissa exä on niin ystävää jälkeenpäin ja kuitenkin marttyyrimaisesti pitää edelleen sormusta eikä edes yritä löytää uutta.
      Tosi epäreilua henkistä painostamista miestä kohtaan, miesten pitäisi tajuta pistää kokonaan välit poikki, ei suhteen päätyttyä mitään ystävyyttä ole olemassakaan!

    • owner-of-a-lonely-heart

      Sano poikaystävällesi että vaihtaa numeroa, sillä siitä pääsee (komusta on) ja tuo ei lopu

    • showstopper97

      jätin tyttöystäväni kaksi kuukautta sitten ja hän rupesi vihaan minua ja nyt kun olemme päässeet sopuun hän kertoikin että hän tykkää minusta vieläkin ja että haluaisi tanssia minun kanssa diskossa ja aloittaa seurusteleminen uusiksi. minä en kuitenkaan halua alkaa hänen kanssaan koska hän muuttaa kuukauden päästä ja eroisimme kuitenkin ja jos sitäkin ennen eroisimme niin en haluaisi alottaa riitelyä taas. mitä minun pitäisi tässä sitten tehdä?

      • Nimetön

        olet vasta lapsi älä tee mitään.

    • Nimetön

      onpa vaikea tilanne. Pidä kuitenkin mielessäsi, ettet anna ukon vedättää sua. Sano, että tekee asiat nyt exän kanssa selviksi, ja jatkatte sitten teidän juttua. Jos miehelläsi on saamisia exältään, odota, että hän saa ne. Mutta jos soitot jatkuvat aina vaan, ja miehesi vastaa niihin, mieti sitten jo, haluatko katsoa tuollaista menoa pidempään.

      Tsemppiä ja jaksamista sinulle!

      • härkää sarvista.

        Miksi hoitaa seurauksia, kun voi kajota myös itse syyhyn.
        Tee selkeä ratkaisu kun asia sinua kovasti kirveltää.
        Kutsu tämä entinen,satunnainen parittelukumppani puolueettomalle maaperälle ja tee hänelle selkeästi,mutta kohteliaasti selväksi, että ei ole suotavaa jatkuvasti häiritä toisten perhe-elämää.
        Jos hän ei uskalla tulla keskustelemaan niin sitten on paras lopettaa vastaamasta mihinkään puheluun tai viestiin. Laittakaa miehen puhelimeen esto häirikön numeron kohdalle.
        Kyllä hän siitä aikanaan talttuu vaikka voikin välillä soitaa jonkin kaverinsa numerosta.
        Ei ole mitään syytä jatkaa epämääräisessä kelluvassa tilanteessa, vaan tehdä selviä ratkaisuja. JOs siinä vaikka menettää muutamia tonneja (se epäm. rahasumma), niin kerran se vaan kirpasee.
        Näin miettii 30 vuotta parisuhdeongelmia kuunnellut ja ratkonut virkamies.

    • sinua on huijattu

      jos heillä poikki 1, 5 vuotta sitten -kuten sinulle on kerrottu-
      ehkä tämä "ihana" miehesi on ollut siinä välillä yhteen jos toiseen otteeseen tekemisissä... miksi muuten soittelisisi?
      kenessä siis vika? miehesi exässä, vai....??????

    • ei haluu hoitaa

      sun mies ei haluu hoitaa asiaa
      Jos hän olisi oikea mies, niin ottaisi
      lähestymiskiellon. Mutta näyttää olevan
      kallellaan siihen exään päin vielä.

    • liisakin

      MIkÄ oikeus sinulla muuten on kuunnellla toisten puheluita, toisen tietämättä. haluaisitko itse samaa, sun ns. poikaystävä ei kuulosta edes kovin fiksulta. eikä teidän 4 kk: den suhde ole edes vielä juuri suhde. niin alussa.
      heidän suhde on ollut hheidän suhde, ei edes pitäisi kuulua sinulle. idiootti miehesi taas taitaa vaan nauttia ja ylläpitää tilannetta . JUUUUUUULMA mies.

      • Neiti kärsivällisyys

        Istuin siinä edessä ja exä laittoi puhelun kaiuttimeen, jotta kuulen. Halusi, että tiedän, millainen exä on. Heillä meni siis poikki 1,5 vuotta sitten.

      • idiootti
        Neiti kärsivällisyys kirjoitti:

        Istuin siinä edessä ja exä laittoi puhelun kaiuttimeen, jotta kuulen. Halusi, että tiedän, millainen exä on. Heillä meni siis poikki 1,5 vuotta sitten.

        mikä oikeus sinulla kuunnella HÄNEN puhulujaan , ilman että itse tietää. ja 4 kk :tta TOOOOOOSI kärsivällinen. sulle taidetaan syöttää pajunköyttä

    • molemmilla

      Vaikuttaa siltä että poikaystäväsi pyörittää 2 naista..

      Jätä se luuseri äläkä riko aiempaa suhdetta. Olet parishuderikkoja!

    • Sampo566

      Hei,

      Oletko koskaan miettinyt syitä miksi poikaystäväsi ei lopeta ex:än soittelua / viestittelyä kertomalla hänelle ettei se sovi. Janottaakohan vanha suola vai onko kyseessä että poikaystäväsi egoa hivelee tämä tilanne? Kerro poikaystävällesi että exän yhteydenotot on loputtava ja ongelma on hoidettu.

    • weskuu

      tää eksä on todennäköisesti ite aiheuttanu eron aikanaan ja nyt inisee epäonnistuneena pettämistes takia sun miehes perään.Hokas kai ,et ruoho aidan takana ei aina ole vihreämpää tai joku naismainen ajatuskatkos taustalla ja kusi omaan nilkkaas.
      ehdotan numeron vaihtoa ja miehelles neuvo ,et ei leiki vapahtajaa sen eksän kans enää ,kun laittaa kaikki poikki jos ei ystävänäkään voi jatkaa.
      Joko tai ei ja sillä selvä!

    • joopase

      Jos tahtoo päästä entise(i)stä eroon yksi erittäin hyvä keino on vaihtaa puhelinnumero ja vaihtaa se vielä salaiseksi.

    • joulukuu 13

      Se nainen on jotenkin häiriintynyt ja kun ei sen kanssa kukaan mies oikein kauaa ole, niin miksi välität moisesta (voit yrittää puhua sen naikkosen kanssa, sellainen yleensä menee perille, jos ei ihan toivoton ole . Tsemiä!

    • myönnän

      Olen syyllinen myös tekstareihin ja soitteluihin. Vaikka kuin yrittää sen lopettaa niin se vaan on niin hiton vaikeeta.Kun on tyhmä ja rakastuu sokeesti, niin sitä on niin pirun vaikee ymmärtää että toinen lopettaa kuin seinään. Antoi kuitenkin aluksi ymmärtää et jotain olis ollut.Mutta sitten yht äkkiä "mitään ei koskaan ollutkaan" ja koskaan asiaa ei oikeasti kunnolla käsitelty. Mies hoiti sen vaan fiksusti tekstarilla.Tyyliin, kun ei iske niin ei iske.Niin et kyllä tyhmyydestä sakotetaan,mutta kun tunteet ja järki ei pysy samassa päässä, ainakaan mulla.

    • are78

      taidat olla vielä nuori, se ukkos vois haistattaa sille pitkät, mut ei taija vaan haluta....

    • ludatzka

      on iso ongelma sinulla,yrittäisit nyt ajatella jotain järkevämpää,tosi tyhmää aloittaa tälläisestä keskustelua,jokaisella on ollut suhteita niitä tulee ja menee,kuka niistä numeroa tekee..

    • nojatuoli kentsu

      en minäkään pillua jättäs yhden kortin varaan...

    • sinua... Tuttua

      kauraa.. tv:mies.

    • dick doctor

      Olisi ton näkönen muija kun tossa kuvassa niin en pääsis ikinä yli, se on varma!

    • Exä fiksumpi

      Laastari, se sinä olet. Mies kuuluu exälle. siellä on tosi rakkautta.

      • lukenut .

        ap:n koko viestiä? siellä on että mies rakastaa nykyistään. aika törkeätä mennä lutkittelemaan!
        olet itse tainnut jäädä jätetyksi ja katkeroitunut tai harrastanut laastareita.

      • en ole enää yhteydessä,henk...

        hei,

        ajattelin jakaa kokemuksiani avioerosta ja siitä kuinka pääsin jos pääsin eroon exasta. Minulle exa oli ensimmäinen rakkaus ja hän oli ensimmäinen nainen,jonka kanssa seurustelin aluksi opiskeltuamme samalla paikakunnalla 3 vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja olimme naimisissa 7 vuotta. Noiden vuosien aikana koin syvää henkistä yhteyttä ja fyysistä vetovoimaa häneen. Kaikki liitossamme oli hyvin....kärsimme suhteen aikana lapsettomuudesta - hakeuduimme suhteen alussa hormonihoitoon kyetäksemme saamaan omia lapsiamme - koimme kuitenkin nuo hormonihoidot todella rankkoina,koska exani oli tunnnemaailman vuoristoradalla,hormonit saivat tunteet heittämään häränpyllyä äärimmäisestä ahdistuksen tunteesta toiseen. Päätimme sitten lopettaa nuo hormonihoidot, no lopulta ajattelimme hankkivamme joko lapsia adoption kautta tai sitten olemalla sijaisvanhempina väliaikaisesti hoitopaikkaa tarvitseville lapsille...leikillämme leikittelimme ajatuksella josko joku nuorempi neiti tekisi lapsen kanssani ja sitten jakaisimme vanhemmuuden exani kanssa...No kaikki oli niin hyvin suhteessani...olin löytänyt sielunkumppanin,joka ymmärsi minua, mutta kuitenkin päädyin pelamaan rulettia rakkaimman ihmisen tunteilla ja sitoutumisella suhteessani....olin pornoriippuvainen ja vieläkin retkahdan tuohon helmasyntiini vähän väliä. No tuo pornoriippuvuus sitten ruokki itseään hankkimaan enemmän kokemuksia, kokemuksia livetapaamisita ja siihen soveltui yksi seksisuhteita etsivälle soveltuva seuranhakupalvelu....ja muutaman viikon kuluttua sainkin hakuilmoitukseeni vastauksen nuorelta Kenialaiselta naisopiskelijalta, joka etsi elämäänsä vaihtelua. Vastasin ilmoitukseen ja tiesin että tähän ryhdyttyäni tältä tieltä ei ole paluuta....

        no valkoisin valhein varustettuna etenin ottamaan häneen livenä yhteyttä ja lopulta päädyimme olemaan hänen opiskelija-asunnollaan yötä ja siitä se alkoi, olin kertonut exalleni että olisin yötä kaverini luona. Siis yöpymiselleni oli taattu ystävän takaama alibi,jonka luona oisin mukamas ollut yötä. No tuo satunnainen tapaaminen johti seuraavaan tapaamiseen ja sitten olinkin jo valmis etsimään omaa asuntoani ja löysinkin vapaan kaksion,jossa asun vieläkin. Päädyimme siihen että hän muuttaisi asumaan luokseni opiskelija-paikkakunnaltaan ja olin jo tuonut hänen vähäiset tavaransa vastavuokrattuun asuntooni. Olin kuitenkin yhteydessä exaani ja jotenkin keskusteltuani hänen kanssaan hän neuvoi minua laittamaan tuon kenialaisen naisen kanssa poikki, jonka sitten teinkin hänen pyytönsä mukaan. Olin päätynyt siihen että harkitsisin vielä paluuta yhteen exani kanssa..en tätä ajatusta vielä jakanut exani kanssa,mutta annoin hänen vaikuttaa omaan elämääni...olimme eläneet erillämme vasta reilut 3 kk, kun lopetin tuon välirikkomme aiheuttaneen välihypyn takia.

        Hän oli kuitenkin etääntynyt minusta ja oli jo valmis jatkamaan elämäänsä eteenpäin, hän oli eromme aikana hakeutunut eronneiden vertaisryhmään ja psykologin vierailulle,joihin hänellä menikin pidemmälti aikaa. Sitten kesän kynnyksellä olin mukana ostamassa hänelle omaa kannettavaa ja soittelin hänelle päivittäin...asuin tuohon aikaan yksin....olin eronnut tuosta kenialaisesta neitosesta ja halusin palata yhteen exani kanssa....koin että minun tarvitsee hoitaa oma pornoriippuvuuteni kuntoon ennenkuin pystyn elämään exani kanssa suhteessa tasapuolisina kumppaneina....hän oli kuitenkin siten päättänyt jatkaa elämäänsä ja oli jo aloitellut seurustella yhden nettitreffitapaamisen kautta tutustumansa miehen kanssa, jotta hän kykenisi tutustumaan häneen paremmin hän halusi että lähtisin juhannuksen ajaksi pois paikkakunnalta hän neuvoi minua menemään P-Suomeen juhannukseski pois näköpiiristä ja lähipiiristä että tämä uusi tuttavuus voisi viettää viikonlopua hänen luonaan. En vielä tuon jälkeen ollut huolissani, kuulin asiasta vasta palattuani P-Suomesta, se oikeastaan paljastui kun olin mesettämässä hänen kanssaan ja huomasin hänen profiilikuvissaan jonkun toisen henkilön kuvan ja epäilyni heräsi. Tiesin siitä lähtien että en enää kykenisi palamaan hänen kanssa yhteen, olin menettänyt rakkainpani ja sielunystäväni...ja paljon läheisiä ystäviä...hänen sukulaisensa oivat tulleet minulle todella läheiseksi, uhrasin siis hölmöilyilläni todella paljon...ja uskon että ihmiset eroavat nykyisin todella heppoisin perustein...liian kevytkenkeisesti...ikään kuin eroaminen olisi ratkaisu ongelmiin parisuhteessa.

        Olimme exani kanssa vielä hivenen aikaa samassa seurakunnassa, hän piti hieman taukoa seurakunta elämästä..ehkä reilu 8 kk:tta ,jonka jälkeen hän alkoi tulla seurakuntaan, ja minäkin etsin seuraa pikatreffien kautta, kävin useammilla treffeillä eroni jälkeen ja yksi näistä treffeilyistä tuntui olevan vakavanpaa, mutta aina olin kuitenkin yhteydessä puhelinsoitoin exaani ja ilahduin aina hänen äänensä kuulemisesta.....kunnes tapasin tämän nykyisen avovaimoni, olemme olleet yhdessä vähän yli 2 vuotta, ja heti seurustelumme alku aikoina hän tuli raskaaksi ja niin ensimmäinen tyttäremme syntyi pereheeseemme, kävin vielä tuonkin raskauden aikana samassa seurakunnassa,jossa sekä minä että exani olimme jäseninä. Tunnelma seurakuntavisiitin jälkeen tuntui kuitenkin ahdistavalta, kun tuntui että seurakunta ei osannut oikein suhtautua siihen että kaksi eronnutta jäsentä on yhä jäsenenä samassa pienessä seurakunnassa...tuntui välistä että ainut joka tervehti minua seurakunnassa oli tuo exa ja tunsin vieläkin välillämme värinää kun kohtasimme eteisessä, minä nykyisen avovaimoni ja hän vastakihlattunsa kanssa.....tunsin lujaa yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan ja pieni lämmin hymyn väre nousi kasvoilleni....vieläkö tunsin jotakin häntä kohtaan....kaiken tuon eronkin jälkeen....

        Vaikka olen uudessa suhteessa tunnen etten kykene rakastamaan nykyistä avovaimoani samalla tavalla, emme ole sielunystäviä,enkä tunne fyysistä vetovoimaa häntä kohtaan...käymme pariterapiassa jotta kykenisimme tulemaan toimeen keskenämme ja olemaan tytärtämme rakastavaisia vanhempia.....rakastan kylläkin tytärtäni todella paljon,mutta pysytnkö ja opinko rakastamaan hänen äitiään....

        vielä nykyisinkin exani tulee uniini ja puhuu minulle unien kautta......

        No jospa jaan teille sitä mitä raamattu sanoo eroamisesta...raamattu on yksiselkoinen eron suhteen että se on annettu vain ihmisten kovasydämmisyyden ja rakkaudettomuuden takia...
        Avioeroni tein valan etten mene naimisiin missään tilanteessa ja olen tuon valan vielä pitänyt. Olen nykyisessä suhteessa vain velvollisuuden tunteesta, en rakkaudesta tai intohimon takia...vain tyttäreni takia, että hänellä olisi rakastava isä lähellä...olen saanut tuosta menetetystä exastani jotakin takaisinkin,mutta terve suhde pitäisi perustua rakkauteen eikä pelkään velvollisuuden tunteeseen...
        enkä usko enää kohtaavani sielunysätävää minkä menetin.....

        Matt 19: 3-9

        3 Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"
        4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?"
        5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättäköön isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
        6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
        7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?"
        8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
        9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]

      • olin kylmä paskiainen
        en ole enää yhteydessä,henk... kirjoitti:

        jatkoa,

        halusin olla kylmä ja tunteeton ja ilmoitin exalleni ettei meidän kannata jatkaa yhdessä vaan muuttaa erilleen, jos en olisi muuttanut erilleen olisin kenties varmaankin vielä yhdessä...ellen olisi lähtenyt etsimään omaa asuntoani,mutta koin etten pysty olemaan epärehellinen suhteessa jos pornoriippuvaisena loukkaan toista niin on parempi ensin hoitaa itseni kuntoon ennenkuin pystyn olemaan parisuhteessa

      • sonjatt

        meilläkin on lapsi ja minä olin joka soittelin ja soittelen edelleen kun on tunteita, olen itse halunnut pistää kokonaan poikki jotta pääsisin kokonaan yli , mut ei voi ku on lapsi.
        Nyt hän on vapaa, välillä seurusteli kahen muijan kans, nämä olivat niitä laastareita.Ja toinen näistä muijista väitti et oil mun vika et niillä meni poikki mut totuus oli et se akka oli kamala, ja mun ex ei rakastanu sitä koskaan ja siks ne eros.Exäni petti häntä minun kans.
        Ja toinen akka jäi koska sekin oli kehno ja epäluotettava.
        Exän kans seurusteltiin tossa joku kuukausi ja sitten jätin hänet ku teki törkeitä loukkauksia mulle.Nyt haluaisin ehkä hänet takas, mutten ole varma vielä.
        Sattuu olla tekemisissä jos ei oo yhessä ja jos sillä olis toinen, se sattuis vaikka haluankin hänen olevan onnellinen.Vaikkakin haluaisin että hän olisi onnellinen minun kanssa ja kohtelis vihdoin hyvin...
        vaikeeta..

    • niksi tuohon

      Sanot kundillesi, että vaihtaa kännykkänumeroa ja laittaa sen salaiseksi.

    • emma:)

      kyllä se siitä...ite oon joskus ollu samanlaisessa tilanteessa, ja voin kertoa,että ennemmin tai myöhemmi se exä jätti rauhaan...ikäväähän se oli ja tunsin pientä mustasukkaisuutta..yritä jaksaa vaan..:)

    • kimmakaveriks , oon hyvä mies ja iso kulli ja palvon naista yli kaiken .

    • utelias ohikulkija

      poikaystäväsi seurustelee sun kanssasi. Myös on tärkeää, että hänen exänsä kutsuu poikaystäväsi 'nallekarhuksi', mikä viittää siihen, että alitajuntaisesti hän itsekin ymmärtää poikaystäväsi saavuttamattomaksi.

      Kolmekymppisenä lisäisin, että meidänikäisten on tärkeää pitää ihmissuhteita muitten ihmisten kanssa. Itse soittelen exälleni pari kertaa vuodessa, mutta se ei tarkoita minulle paljon. Rakastan häntä, mutta rakastan ihmisenä ja ystävänä, kun olen ollut jo vuoden aikaan toisen naisen kanssa.

      Jos asia aiheuttaa sulle kärsimyksiä, ehkä kannattaisi kertoa kaverille mitä tunnet ja mitä tarvitset. Järkevät ihmiset pääsevät sopuratkaisuun.

    • minä52

      Ei näytä pääsevän yli ja mitä sinä toisen puheluita tutkit? Eikös kannattais keskenään jutella, eikä täällä repostella.

      • Voihan siinä käydä niinkin,

        että poikakaverisi tajuaa jossain vaiheessa, ettei kaikki olekaan selvä hänen kanssaan ja haluaakin yrittää uudelleen hänen kanssaan. Silloin sinä voit olla se, jota satutetaan. Valitettavasti kokemusta löytyy... Parempaa onnea sulle!!

    • Nimetön

      Ensinnäkin, ei ole miehesi vika, että häntä vainotaan. Eli älä nyt ainakaan mene jättämään miestäsi missään vaiheessa vain sen takia, että hänen entinen seurustelukumppaninsa yrittää roikkua hänessä kiinni. Se olisi suorastaan sadistinen temppu.

    • Troll Hättan

      Saatko edes ravinto riittävästi?

    • eioo ogelmia

      Ei tarvi yksin valvoa öitä,eikä valvoa öitä miettiä mitä se exä on joskus. Tässä ei tuu uni silmään vaikka nukuttais,,, Pienet on murheet sulla...

    • lapsi rakas

      mene hoitoon! Hakeudu nopeasti.Minä tein saman.

    • .............

      on jollakin taas ongelma.....

      kyllä se on helppoa kun ei ole ketään, mihin vittuun mää naista tarvin, paitsi panemiseen.

    • 9 mm para

      Ja sitä paitsi mä vedin yhen muijan exää niin turpiin että lopetti kyttäyksen!

      Vedin vielä sen mersun kaikki osast lunastuskuntoon.

      Poliisit kävi kysymässä jotai ja jätkällä (Eliittipamppu) oli lähetymiskielto päällä,
      mä en tienny koko exästä hevon helvettiä
      enneku kävin kysymässä, vittuaks kyttäät, mää oon homo "sää nussit mun muijaa", aha, mä nussi sekan päästä suaki krakakeppi! Läht vittuun.

      • ketä kiinnostaa

        sä taijat olla jotenki vammainen kuten suomalaisista 50% ja toiseksi miten sulla muija voi olla jos sanot ittiäs Homoks?

      • 1000ml ak-1000
        ketä kiinnostaa kirjoitti:

        sä taijat olla jotenki vammainen kuten suomalaisista 50% ja toiseksi miten sulla muija voi olla jos sanot ittiäs Homoks?

        kato kova jätkä,oha sil kato 9mm nimimerkistä päätellen. Eipä oo kohta enää ku sitä noi mainostat,kytät vois korjaa sen talteen jos sitä on ees olemassa.

    • jep,

      Se ei ole sun ongelma eikä asia, vaan miehen. Anna olla.

    • Nina^

      blackballer

      tuo on puhelimeen ladatava ohjelma joka blogaa pois
      puhelut ja tekstiviesti jotenka ex puhelut sun muut
      vain jää tulematta läpi.
      yksi huono puoli on että 1 hälytys tulee ennen kuin
      se sulkee pois muuten on hyvä ja kätevä saada pois ikävät puhelut / teksti viestit.

      nautikaa toisitanne ja hoitakaa toisianne.

    • sulla ehottaa sille sun jätkäkaverilles et vaihtaa numeron salattuun jos sua kerran semmoinen asia vaivaa et hänen Ex Muijakaveri Häiritsee teidän yhteistä elämää.

    • Siddharta*

      Näistä kommenteista ei sinulle hyötyä ole.
      Ihmiset vain kirjoittavat omista elämistään, peloistaan ja toiveistaan, joille ei ole tekemistä sinun elämän kanssa.

    • or without you...

      eikse Bono laulanut niin?

    • jokke

      On normaalia, että exät toimii niin kuin kirjoitit. Kun parisuhde kariutuu niin syyt siihen on yleensä vuosia jatkunut eripura, painostus,sairaalloinen mustasukkaisuus yms. Kun sitten exällä on uusi kumppani niin kaikki on ok, mutta kun uusi exän suhde kariutuu(mikä on yleistä) niin kaipuu vanhaan voimistuu, sillä jos suhteen päättymiseen johtanut syy ei ole äkillinen uskottomuus, niin on yleistä että suhteen kariutumista kadutaan, ja syy siihen on uusi tuntematon ja ennen kokematon elämän tilanne.

      Jos kumppanisi menisi takaisin exänsä luokse, niin 99% varmaa on että se ei kestä.

      Uudella kumppanillasi on varmasti myös tunteita vielä vanhaan suhteeseen.

      Se kuitenkin on jo menetetty rakkaus, ja siksi sinun pitäisi tukea uutta kumppaniasi ja kannustaa häntä puhumaan asioista sinulle ja ymmärtää häntä. On eduksi teille molemmille että sinä ymmärrät uuden kumppanisi uuden tilanteen.
      Tukemalla häntä voitte voittaa vaikeudet ja saatte toisenne 100%:sesti

      Jokke

    • Neuvojako vain netissä...

      "Peilistä" neito voi katsella ja ajatella ketä on Ystäväringissäsi. Eli puhu heille näistä ongelmista äläkä täällä netissä suhdettasi ruikuta...

    • voisi...

      >Neiti Kärsivällisyys

      Nimesi voisi olla vaikka neiti nöpsöneiti & typeryys.

      Ketä voisi kiinostaa sinun miesseikkailusi. Mene itseesi ja kasva aikuseksi.

    • Anni

      näitä sekopäitä riittää niin miehissä ja naisissa.
      sille ette voi mitään,en usko että poikaystävä pelaa mitään peliä,syy miksei ole kertonut on ennenminkin se,ettei ole kehdannut kertoa.

    • Anteex

      On Aika joka Ei KOSKAAN tulekkaan päättymääm..Olen Nykyisen kanssa jo perustanut perheenkin ja luulin sen olevan jotain joka vie Vauhdilla Eteen kunnes..jommalle tai toiselle tulee Ikävä?Itselläni on jo Ikääkin..Nyt kuljen Kriisistä Kriisiiin..ja samanlla voin aistia EX;kin Tunteet..SIRPALEITA,joista Haluan muuttaa elämää uudelleen..Kiinnikin olemme jo jääneet vuosia sitten,ja olleet Erossa molempien seurustellessa,nyt Isänä En pääse Eroon Edelleenkään;(

      • armani armani

        kamala lukea kännisen miehen tilitystä, vittu hanki elämä äläkä piehtaroi omissa tuskissa saatana, vittu että korpee tollainen nyyhky, exä jätti saatana uutta matoa koukkuun perkele!

    • danny_gitar

      ei elämä ole niin vakavaa edes rakkaudessa aattele että yrität sopeutua ja ehkä unohtaa sinun uuden suhteen. sulla on monta mahdollisuutta löytää joku sopivampi ja turvallisempi suhde jongun muun kanssa ja voit aina rakastua uudestaan johongin mukavaan tyyppiin.
      ota rauhallisesti ja älä sure liikaa ja anna toisten vaikuttaa päätökseesi vaan jokaisella naisella on oma tahto myös valita kaverinsa ja rakkautensa sekä myös onnistua uudessa suhteessa vaikka miten suruttaisi aluksi

    • JÄRKI KÄTEEN.....

      Luulisi nyt sen verran itselläsikin olevan järkeä, että olisit jo aikaa sitten jättänyt kaverisi ja hän olisi sinulle äksä.

      Tajuuutkooooooooooooooooooooooo, tajuuuutkooooooooooooooo?????

      Halooooooooooooooooooooooooooooo............................................................................................................................................................

      • hävettääkö

        Tässä lienee nyt kysymyksessä oikea ja vakava parisuhde ja siihen liittyvät ongelmat. Ei yläasteen teiniromanssi. Kasva aikuiseksi ja opettele kirjottamaan ennen kun tulet neuvomaan muita jättämään kumppaninsa. Vieläpä kun se kumppani ei ole syyllinen vaan hänen exänsä. Voi tsiisus sentään...

      • ...............
        hävettääkö kirjoitti:

        Tässä lienee nyt kysymyksessä oikea ja vakava parisuhde ja siihen liittyvät ongelmat. Ei yläasteen teiniromanssi. Kasva aikuiseksi ja opettele kirjottamaan ennen kun tulet neuvomaan muita jättämään kumppaninsa. Vieläpä kun se kumppani ei ole syyllinen vaan hänen exänsä. Voi tsiisus sentään...

        tule neuvomaan ketään jos olet kerran tyhmä.

      • joopajoopajoo

        Kirjoitat asiaa. Miksi ihmeessä joku riippuu toisessa kiinni jos toinen ihan nähtävästi pettää sänkyssä eksänsä kanssa.

        Miksi riippua äijässä jonka kautta tulee olemaan harmia koko loppuelämäksi jos jatkaa suhdetta?

    • Ei pääse

      kovin helposti joistain ei eroon pääse,itse rupesin seurustelemaan miehen kanssa joka oli eronnut entisestään vuosia sitten,ja silti tämä nainen soitteli vähän väliä poikaystävälleni,vaikka mekin olimme yli 2v yhdessä. Ei osannu nainen lopetta. En tiedä onko lopettanut piinaamist vieläkään,nyt kun entiseni on jo mennyt naimisiin ja saa pian lapsen. toivottavasti on. On erittäin rasittavaa kun exä piinaa miestä koko ajan

      • Vastauksia ongelmaasi??

        Olen samaa mieltä eräitten kanssa,puhelunesto,Se rahajutska...Oletko jutellut näistä asioista miekkosesi kanssa?Jos niin mitä hän on mieltä?Meistä olisi varmaan mukava kuulla,oletko ottannut mitään puheeksi?Kun heität pari kertaa jotai juu nii viestejä väliin.

      • ....................

        lopettaa välittömästi. Jos on noin kauan vakeuksia ensisistä niin olkaa nyt naiset järkeviä älkääkä olko tyhmiä. Miksi riippua jossakin äijässä kun saatte kuitenkin katuojista ja bubeista uusia jotka vieläpä antavat teille kaupanpäälisiksi selkäsaunoja.

      • Neiti kärsivällisyys
        Vastauksia ongelmaasi?? kirjoitti:

        Olen samaa mieltä eräitten kanssa,puhelunesto,Se rahajutska...Oletko jutellut näistä asioista miekkosesi kanssa?Jos niin mitä hän on mieltä?Meistä olisi varmaan mukava kuulla,oletko ottannut mitään puheeksi?Kun heität pari kertaa jotai juu nii viestejä väliin.

        Minä jätän poikaystäväni. En minä halua tapella miehestä. Varmasti löytyy sellaisiakin, joilla menneisyys ei raahaudu loppuelämää mukana.

        Niin moni sanoi, että tätä voi jatkua vuosikausia. Minä haluaisin vain rauhallisen parisuhteen, en muuta.

    • Sulla

      On yhtään iteluottamusta jäljellä, niin jätä tämä herra, jonka exä häntä vielä kaipailee... Tai tee ainakin selväksi, että vaihtaa liittymää, jos aikoo kanssasi seurutella. Tsemppiä toivotelee entinen ex:n kiusaama (exä oli mies) Nummeron vaihtanut.

    • exät!

      Itsellä mennyt niin että erosin exäni kanssa jo reilu kaksi vuotta sitten. Eron jälkeen sain muutamat ensinmäiset kk olla rauhassa, mutta sitten mies ilmeisesti erosi uudesta suhteestaan ja alkoi piinaamaan minua. Ensin tuli tekstareita viikoittain ja alkuun niihin vastasinkin, tyylillä etten enää ota sitä takaisin ja että voisi lopettaa yhteydenpidon. Ei tepsinyt, viestejä tuli viikoittain ja sitten viellä soittoyrityksiä myöhään iltaisin ja yöllä, kännissä kun varmaan oli. Ikinä en näihin viesteihin ja puheluihin vastannut. Puhelinnumeronkin vaihdoin salaiseksi, mutta sitten exäni alkoi soitella siskolleni joka hermostui asiaan ja minun oli pakko antaa numeroni exälle ettei piinaisi muita. Siitä sitten jatkui viestit ja soitot joihin en edelleenkään vastannut.. nyt taas on sitten vaihdettu numeroa ja kaveri siirtyi piinaamaan minua irc-galleriaan,kiitos sille kuka on keksinyt mustan listan.. Eli tämmöstä olen saanut kestää yli kaksi vuotta. Jotkut ei vaan vissiin pääse ikinä yli ja osaa aloittaa omaa elämäänsä.

    • Kokenutsamaa

      Meillä tuo ongelma loppui ikävällä tavalla. Nainen soitteli puoli vuotta ja mieheni vähän vältteli häntä, ei halunnut puhua asioita puhki yms. Nainen tiesi, että mieheni oli löytänyt jo toisen, eli minut, mutta ei näyttänyt välittävän. Nainen kun itse oli eronnut aviomiehestään ja hakenut eron ja päätti, että nyt kun on sinkku, on aika lämmittää entinen suhde uudestaan kukoistukseen.

      Löysin kanssa samanlaisia viestejä ja se vasta sytytti meillä riitaa mieheni kanssa. Lopulta mies lupasi, että selvittää asian. Heillä on entisestä suhteesta lapsia, joten sovimme, että kun lapset ovat hoidossa, mies menee juttelemaan exälleen.

      No, niin ei ehtinyt käydä. Ex oli niin vihainen miehelleni kun tämä ei halunnut enää naista takaisin, että nähdessään meidät yhdessä, hän hyökkäsi kimppuun. Sivussakatsojat soittivat poliisin ja kaksi miestä tuli oman mieheni avuksi, toinen auttamaan minut ylös ja toinen pitelemään mieheni exää mieheni kanssa. Oli poliisille selittelemistä, missä asiasta oli kyse.

      Tällä me pääsimme eroon, naisella on nyt lähestymiskielto, mutta minusta tuo haki jo todella ikävät rajat. Muutimme paikkakunnalta koska pelkäsin kävellä kadulla yksin, kun tiesin, että nainen varmasti hyökkää jos minut yksin viekä näkee.

      Kannattaisin, että puhutte asian ajoissa, ennen kuin ero uhkaa tai vastaavanlainen tilanne. Tuo ei kumminkaan jätä mukavia muistoja.

    • susse39

      Mä oon tapaillu pari kuukautta miestä joka oli jättäny eropaperit sillä viikolla kun ekan kerran tavattiin. On ollu hankaluutta lapsien ja exän suhteen , välillä on jo tapailtu muita naisia ja miehiä. Mutta helppoahan meillä onkin ollut kun näitä viestejä luin! Tsemppiä tosi paljon kaikille jotka oikeiden tunteiden puolesta taistelee!

    • Mul lähes sama tilanne, mut oma ex vainoo mua.. Kultahipun ex-muija on sentää jättäny rauhaa sen..
      Mä oon yrittäny sanoo exälleni et, ettei soittelis ja tekstais mulle mut eipä usko.
      Voin sanoo nyt et "en halua olla missää tekemisis sun kanssa, joten älä tekstaa/soita enää" ja se voi vastata "ok, en häiritse enää" ja sit viikon pääst se voi soittaa/tekstata uudelleen samaa asiaa uudellee..
      Eli se tarjoo kyytiä mun kotopuoleen, jossa hänellä kesämökki
      ->Asun opiskelujen takia Turus ja sielt muka pääsis kyydil kotopuolee vanhempieni luo, mut ulla on miesystävä ja meen usein sen luo suoraan linkkaril, mut tää yks herra vaa yrittää.
      Muutama vko sit näin exän erääs kotopuolen tapahtumas ja sain siitä "perskärpäsen" ja sit parin viikon pääst oli pikkujoulut samal suunnal ni sit exä jo kehtas kysyy et oonko menos ja sit ku sanoin etten, ni sit se oli heti ettei hänkää.. Sit se olis menny niihi pikkujouluihin jos mäkin olisin menny.. *huokaus*
      Kultaki sitä naureskeli, et mikä logiikka ja miks ees kysyy jos ei itekää mee..

    • gnsyftudvd

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1175
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      21
      1057
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      208
      1026
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      308
      935
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    Aihe