Obaman lähentyminen sukunsa uskonnollisille juurille on alkanut.
Hän on tänään ilmoittanut, että presidentiksi tultuaan hän pitää merkittävän puheen jonkin suuren muslimimaan pääkaupungissa!
Alkaako Obama samalla ottaa etäisyyttä muihin länsimaihin ja -ennen kaikkea- Israeliin?
Ajan merkit näyttävät huolestuttavilta!
Hän on tänään ilmoittanut, että presidentiksi tultuaan hän pitää merkittävän puheen jonkin suuren muslimimaan pääkaupungissa!
Alkaako Obama samalla ottaa etäisyyttä muihin länsimaihin ja -ennen kaikkea- Israeliin?
Ajan merkit näyttävät huolestuttavilta!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oli niin surkea provo, että ylläpito ja "arvoisat" mainostajamme eivät maksa tuosta yhtään mittään.
Vaikka kuinka monta klikkausta tulisi.
"Tutkimus: Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa
Tiina Lindholm väittelee perjantaina perheväkivallasta.
Perhesuhdeväkivalta ja sen tuoma kärsimys muuttavat kodin valheelliseksi, pahaksi ja rumaksi. Väkivallan siemen kylvetään usein jo lapsuudessa.
Vanhempien riitely muuttaa kodin ilmapiirin ahdistavaksi. Riidat tunkevat lasten unen läpi, ja mieli muistaa ahdistuksen ilmapiirin, väkivaltaisuus siirtyy seuraavaan sukupolveen.
Perjantaina väittelevä Tiina Lindholm lähestyy parisuhdeväkivaltaa kärsimyksen näkökulmasta ja etsii hoitomallia, jolla väkivallan synnyttämää kärsimystä ja häpeää voisi lievittää.
Lindholmin mukaan parisuhdeväkivaltaa on tutkittu naisiin kohdistuneena tekijä–uhri -asetelmana ja unohdettu, että miehetkin kärsivät.
Osa miehistä kärsii ja häpeää väkivaltaisuuttaan ja pelkää väkivallan tekojen toistuvan. Toisaalta miesten väkivaltamalli periytyy usein lapsuuden kodista. Se putkahtaa esiin, kun suhde on vahvistettu. Vallankäyttö muuttuu suhteessa mielivallaksi.
Lindholm puhuu sanan ja käden etiikasta. Loukkaamalla ja häpäisemällä parisuhteeseen viilletään syviä vaikeasti hoidettavia haavoja.
Hän huomauttaa, että viimeisen sanan kilvassa voittavat verbaaliakrobaatteina usein taitavat naiset, mutta osaavat miehetkin sanan säilää käyttää, vaikka turvautuvat usein lyömiseen.
Alistetun naisen on vaikea ymmärtää sitä, että sama käsi hyväilee ja lyö.
Henkinen väkivalta voi olla fyysistä tuhoisampaa. "Mustelma paranee, mutta mieli muistaa", Lindholm sanoo.
Väitöksen empiirisessä osassa haastateltiin kahta parisuhdeväkivaltaa kokenutta naista ja kahta väkivaltaa käyttänyttä miestä.
Perheessä tapahtuva väkivalta paljastuu useimmiten vasta vakavien pahoinpitelyjen tai turvakotiin hakeutumisten kautta.
Häpeä estää avunpyynnöt. Osa naisista on alistunut väkivaltaan, ja osa miehistä ei ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti. Väkivallan kierre on muuttunut arjeksi.
Väkivalta voi olla yli sukupolvien siirtynyt malli. "Eivät kaikki väkivaltaisessa kodissa kasvaneet jatka väkivaltaa omassa suhteessaan", Lindholm huomauttaa.
Tutkimuksen mukaan väkivalta voi olla ainoa keino tuoda sietämättömäksi muuttunut kärsimys esiin."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Henkinen väkivalta voi olla ruumiillista pahempaa/1135241670456
"Pahoinpitely muuttaa lapsen aivoja
Lapsen pahoinpitely voi aiheuttaa serotoniiniaineenvaihdunnassa muutoksia, jotka jatkavat pahoinpitelyjen ketjua sukupolvesta toiseen. Tämän paljastaa Chicagon yliopiston apinatutkimus.
Mikäli reesusapinaäiti suhtautui hyvin kielteisesti poikaseensa ja kohteli tätä kaltoin, apinavauvan aivot tuottivat vähemmän serotoniinia. Serotoniinin puute liittyy ahdistukseen, masennukseen ja aggressioon niin apinoissa kuin ihmisissä.
Niillä kaltoin kohdelluilla apinanaarailla, joista itsestään tuli pahoinpiteleviä emoja, oli vähemmän serotoniinia aivoissaan kuin kohtalotovereilla, joista kasvoi huonosta mallista huolimatta huolehtivia vanhempia.
"Koska apina on biologialtaan varsin ihmisen kaltainen, tulokset saattavat valaista myös ihmisen käyttäytymistä – eritoten sitä, miksi jotkut kaltoin kohdellut jatkavat pahoinpitelyketjua, toiset taas eivät", puntaroi professori Dario Maestripieri.
Tutkimuksen mukaan pahoinpidellyn lapsen varhainen serotoniinihoito vähentää todennäköisyyttä, että lapsesta itsestään kasvaa pahoinpitelevä vanhempi.
Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa serotoniinin yhteyden lapsen pahoinpitelyyn kädellisissä. Sen julkaisi Behavioral Neuroscience.
Aiemmassa tutkimuksessaan Maestripieri on osoittanut, että sukupolvesta toiseen jatkuva pahoinpitelyketju syntyy varhaislapsuudessa, eikä se ole geneettistä."
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2752
"Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta
Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.
Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.
Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.
Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.
Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."
Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]
Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Leena Vähäkylä"
http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737
Vitun urpo! Mene jo nukkumaan, sillä täällä alkaa olla mitta täysi älyttömistä horinoistasi, joita on jo yli 10 000 ja lisänä tulevat multikisi vikinät ja poistetut viestisi. Vituttaako taas raakasti kun ironmikess tiesi heti alkuun, että Obamasta tulee presidentti ja sinun surkimus ehdokkasi jäi kalkkiviivoille?
107% tarkkudellä tiedät! otteluu otteluu!pelkurii,peeelkuuriiii!
Ei Obama lähtisi minkään hamemiesten keskelle puhumaan!
Taisit taas keksiä ihan omia satujasi USA:n tulevasta pressasta!
Tuo Obama-uutinen löytyy ainakin täältä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat
odotan sekä puhetta että sen sisältöä. Milloinkaan koko aikaisemmassa maailmanhistoriassa eivät asetelmat ole olleet näin otolliset ilmestyskirjan sisältämien ennustusten toteutumiselle.
nyrkkikyllikki nikistäsi päätellen, banniin vaan tuollaiset, ylläpito poistaa ilman muuta kansanryhmää vastaan tapahtuvan kiihottamisen mikä tekstistäsi löytyy.
aaa
Olisi se aika mojova tieto, jos selviäisi, että USA on saanut ensimmäisen muslimipresidenttinsä!
Puheen on tarkoitus korjata Yhdysvaltain huonoa mainetta muslimimaissa, eli onko siinäkin jotain pahaa hihhulipelle? Vainoharhoillesi et sairaana mitään voi, mutta niistä ei kannattaisi edes ajan kuluksi tänne kirjoitella.
Sinähän mahtava ennustajaeukko olet, kun nyt jo tiedät, mistä Obama aikoo muslimeille puhua!
"Puheen on tarkoitus korjata Yhdysvaltain huonoa mainetta muslimimaissa, Obama kertoi tiistaina Chicago Tribunen -sanomalehden verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa".
Iltasanomat STT-AFP
Ruoditaan Obaman puhetta vasta sitten, kun hän on sen pitänyt...
Mokasit taas ja kyllä täällä taas nauru raikaa. Muut täällä lukevat medioita ja sinä vain Aku Ankkaa, joten sieltä et puheen aiheesta löytänyt mitään. Kannattaisi joskus avata myös linkkejä, vaikka kuinka pelottaa ja vavisuttaa.
Minä tiesin ja sinä vain LUULIT, siinä on meidän eromme. Tyhmyys paistaa sinusta ja mikä pahinta kannaltasi sen ovat huomanneet muutkin.
ja sinulla pelkurilla kannattaisi nousta kehään kuin miehet vaikka kuinka peloittaisi hahah!Ja vavisuttaa pensaassasi,pelkuri,kehä kehä gongi,joko multi iiro paskoit?hahahah
taisitpa paskoa hahahah
Ei kai Obaman puhetta voi etukäteen tuomita!
Ehkä hän ojentaa rauhanlehvän kaikille muslimeille, jotka vastalahjaksi lopettavat terroritekonsa!
Mitä, jos Obama saa sukujuuriensa vuoksi muslimeilta luvan puhua Jerusalemin Temppelivuorelta?
Onko silloin hävityksen kauhistus keskellä kaikkein pyhintä?
Ei saa pelotella tuollaisilla asioilla!
Tahdon, että lapseni ehtivät kasvaa aikuisiksi ennen kuin kirjoitukset toteutuvat!
Etäisyyden ottaminen Israeliin vaihteeksi... voisi tuoda uusia tuulia, ja antaa uskottavuutta, jos USA alkaa tosissaan hieroa rauhaa Lähi-Itään.
Kun ja jos Obama pitää puheen 'jonkin suuren islamimaan pääkaupungissa' -niin kuin sanoit, eikö se ole luonnollista? Monessa islamilaisessa maassa oltiin rinta rottingilla 'oman' pojan tullessa USA:n presidentiksi, ja Obama -puheen pitämällä- vastaa tähän ylpeyden tunteeseen luonnollisella tavalla.
Jos USA saa presidentin, joka näkee asioita uudella tavalla, eikö meidänkin pitäisi edes hieman luopua luutuneista asenteistamme... 'Hitman'?
Entä miten etäisyyden ottaminen 'muihin länsimaihin' onnistuisi, jos kaikki länsimaat ottavat Obaman avosylin vastaan... Israel ja Eesti saattavat olla poikkeuksia, mutta tiedämmehän molemmat näiden kahden valtion hyvät suhteen vielä toistaiseksi istuvaan presidenttiin...
Ei kannata innostua liikaa noiden suurvaltojen johtajista.
1930-luvulla saksalaiset (ja pian muutkin eurooppalaiset) ihailivat Hitleriä, mutta miten sitten kävikään?
Olet oikeassa, mutta ihminen on siten rakennettu, että jos hän näkee pientä valoa jossakin, hän rientää sitä kohden...
Näin se vaan
Kirjoittanut: on.. 10.12.2008 klo 11.43
Mitä enemmän muut trollit pilkkaavat iiroa hädissään ja vakuuttelevat hänen olevan muka mitätön ja turha taikka palstan pelle tai mitä tahansa, sitä enemmän olet oikeassa, koska sitä vakuuttavammin iiro on saavuttanut asemansa palstan trollien ykkösenä, suunnannäyttäjänä ja johtajana.
Hitman-1 kyllä hönkii perässä palstan ehdottomana kakkostrollina/provoilijana, mutta jää aina auttamatta kakkoseksi".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000040025697
iirooooo:kehä kehä gongi hahah!