Tilastokeskuksen

tekemän tutkimuksen mukaan tuontiautoissa ilmene 90% enemmän vikoja kuin vastaavissa suomiautoissa...
7650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sama paikka teki tutkimuksen, jonka mukaan autoverotuotto laskee rajusti kun autoveroa lasketaan.

Taitavat laskea enemmän mäkeä ja housuun kuin ihan tuollaisia tilastoja.

Äänestä

HÄH???

Äänestä

ÄLÄ JAKSA.........

Äänestä

Jos tarkoitat tilastokeskuksella Suomen valtionvarainministeriön alaista itsenäistä laitosta, jonka nimi on Tilastokeskus, voin kertoa, että meillä ei ole julkaistu aiheesta mitään tutkimusta.

Äänestä

.."Pekka" -nimimerkkiä käyttävät ovat henkilöitä, jotka kadehtivat kaikkea, mitä itseltä ei löydy. Yleensä he ovat kielitaidottomia, sosiaalisesti kömpelöitä ja uskovat kaiken lukemansa ja/tai kuulemansa ("Yks kaveri kerto..").
He ajelevat kuitenkin arvokkailla autoilla heräämiseensä asti, jolloin he löytävät kalunsa hikisestä kourastaan.

Ai niin. Voi olla, että Pekka provoili. Edellä mainittu sopii kuitenkin useimpiin täällä kiihkoileviin, jotka uskovat että maailman huonoin sijoitus (auto siis) on yhtäkkiä muuttunut kultakimpaleeksi, vain sen takia, että kiesi on rekisteröity Suomessa. Perusteeksi riittää se, maahan on ilmestynyt romukebabruuvattujatulvissauitettuja pelottavia tuontiautoja.

Äänestä
  • Voiko joku kadehtia tyyppejä jotka roudaavat maahan jotain 10-15 vuotta vanhoja mersuja. Ei kai mustalaisetkaan suostu ajamaan niin vanhoilla romuilla?

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Voiko joku kadehtia tyyppejä jotka roudaavat maahan jotain 10-15 vuotta vanhoja mersuja. Ei kai mustalaisetkaan suostu ajamaan niin vanhoilla romuilla?

    Ei todellakaan voi kadehtia auton tuoneitakaan. He ovat omavalintaisesti ottaneet tietyn riskin. Auto voi olla todella hyvä, tai sitten ei.
    Yleensäkin jos mies kadehtii toisen autoa, on jotain vialla. Auton pitäisi olla yksi osa arkea niinkuin jokapäiväinen ateria. Sitä käytetään arjessa, ei kai kukaan enää ole niin lapsekas että ostaa ison ja voimakkaan auton näyttääkseen naapureille. Rationaalisesti toimiva yksilö ostaa toimivan, varman ja omaan käyttöönsä ( ja rahapussiinsa) soveltuvan auton.
    Tyhmät ovat erikseen.

    Sen ymmärrän, jos mies kadehtii naapurinsa mukavaa ja säpäkkää emäntää. Se kuuluu miehen luonteeseen. Mutta että peltilehmää.. huhhuh.

    Koskas täällä aletaan vaahdota makkaralenkeistä. Nekin kuuluvat arkeen ja ovat yhtä kaukana palstan aiheesta kuin koko tuonti/suomiautohöpötys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka kirjoitti:

tekemän tutkimuksen mukaan tuontiautoissa ilmene 90% enemmän vikoja kuin vastaavissa suomiautoissa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu