CIA tuhosi Rauma-Repolan parhaan bisneksen

Suomessa rakennettua sukelluspalloa on käytetty mm. Titanikin kuvauksissa.

Mir I ja Mir II

Tilaaja Neuvostoliiton tiedeakatemia, oseanologian instituutti

Valmistaja Rauma Repola Oceanics Oy

Paino ilmassa 18,7 t

Pituus 7,8 m

Nopeus veden alla 5 solmua

Miehistö 2 1 henk.

Toimintasyvyys 6 000 m

Miehistöpallon sisähalkaisija 2,1 m

Hinta v. 1987 100 milj.mk (17 milj.e)


"Enää en sekaannu mihinkään missä voi mennä vettä korviin”, sanoo Rauma-Repolan entinen pääjohtaja, vuorineuvos Tauno Matomäki happamasti.

Kovien kokemusten syy on Rauma-Repolan Neuvostoliittoon vuonna 1987 toimittamat syvänmeren sukellusalukset. Kaksi kuuteen kilometriin sukeltavaa tutkimusvedenalaista käsittänyt toimitus sai aikaan painostavan diplomaattisen tilanteen Suomen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välille. Kriisin seurauksena Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA tuhosi Rauma-Repolalta erittäin lupaavan bisnesalueen, josta oli määrä kehittää yksi yhtiön päätoimialoista.

Konepajakonserni Rauma-Repola oli tuohon aikaan Suomen kuudenneksi suurin yritys, joka työllisti lähes 18 000 henkeä. Osaa yhtiön toiminnoista jatkaa nykyinen Metso Oyj. Jos Rauma-Repola olisi saanut rakentaa meriteollisuuttaan, yhtiö olisi Matomäen arvion mukaan saattanut valita sen päätoimialakseen ja myydä puunjalostuskoneisiin liittyvät toimintonsa. Rauma-Repola olisi tässä tapauksessa edelleen menestyvä yhtiö ja Metso olisi jäänyt syntymättä.
Sukellusalukset olivat Yhdysvalloille kuuma peruna, koska sillä itsellään ei ollut - eikä ilmeisesti ole edelleenkään - yhtä syvälle sukeltavia ja yhtä toimintakykykyisiä aluksia kuin venäläiset Mir I ja Mir II. Ne ovat tänäkin päivänä ylivoimaisesti parhaat tähän tarkoitukseen tehdyt alukset. Mirit esiintyvät näyttävästi esimerkiksi Steven Spielbergin Titanic-elokuvassa. Niillä tehtiin myös ensimmäiset tutkimukset uponneeseen Kursk-sukellusveneeseen. Syvänmeren sukellusalukset työskentelevät turvallisuussyistä pareittain samalta tukialukselta.
Pentagon pelkäsi venäläisten pääsevän Mireillä esimerkiksi noukkimaan pois ydinsukellusveneiden paikannuslaitteita, joita amerikkalaisilla on valtamerten pohjalla. Matomäellä ei ole tietoa, että Mirejä olisi todella käytetty sotilaallisiin tarkoituksiin, mutta ”piru sen tietää, mitä kaikkea niillä voisi tehdä”.

Mirien käyttöä salaisiin operaatioihin rajoittaa olennaisesti, että ne tarvitsevat pinnalle tukialuksen joka paljastaa niiden sijainnin.

Yksi peruste amerikkalaisten pelkoon on, että puolet Yhdysvaltain suurkaupungeista sijaitsee syvänmeren altaiden äärellä. Venäjällä ainoa tällainen kaupunki on Vladivostok.

Embargon puristuksessa

Tauno Matomäki tiesi alusta alkaen sukellusalushankkeen suurvaltapoliittiset vaarat. Neuvostoliitto tilasi alukset alunperin 1980-luvun alussa kanadalaiselta yhtiöltä, jonka piti tehdä 600 barin painetta kestävät miehistöpallot titaanista. Hanke ei onnistunut osin teknisistä syistä, mutta olennaisesti poliittisen painostuksen vuoksi. Toimitukset rikkoivat Yhdysvaltain asettamaa embargoa eli huipputekniikan vientikieltoa Neuvostoliittoon. Kanada oli allekirjoittanut sopimuksen. Suomi ei ollut vientikieltoa allekirjoittanut, koska ei halunnut ärsyttää Neuvostoliittoa.

Rauhansopimus kielsi Suomelta myös sukelluslaitteiden hallussapidon, mikä estää myös valmistuksen. Tämä pykälän todettiin virallisessa tulkinnassa kuitenkin tarkoittavan ainoastaan sotilaallisia sukellusaluksia. Mirit ovat tutkimusaluksia.

Neuvostoliiton tiedeakatemia pyysi Kanadan tilausten tyssättyä tarjoukset kolmelta mahdolliselta valmistajalta vuonna 1982. Rauma-Repolan lisäksi mukana olivat titaanispesialistit Ranskasta ja Ruotsista. Alkuinnostuksen jälkeen nämä kuitenkin vetäytyivät vähin äänin – ilmeisesti päästyään perille hankkeen poliittisista ulottuvuuksista.

"Perustimme Rauma-Repola Oceanics Oy:n nimenomaan siksi, että jos hankkeessa käy huonosti, niin uhri olisi vain tämä tytär eikä koko yhtiö", Tauno Matomäki sanoo.

Nappiin osuneen tuotekehityksen ja hanketta muutenkin seuranneen hyvän onnen ansiosta Mirit saatiin toimitettua ajallaan vuonna 1987. Siihen kuitenkin loppui Oceanicsin lupaavasti alkanut taival, vaikka hyvin maksavia ostajia pyöri ympärillä. Poliittinen riski toteutui täysimääräisenä. Oceanics perustettiin vuonna 1983 ja purettiin pian Mirien toimituksen jälkeen.

Rauma Repola syötti julkisuuteen tarinan, että lisää tilauksia ei vastoin odotuksia tullutkaan. Jopa hankkeeseen yhtiön sisällä osallistuneet ovat edelleen siinä käsityksessä, että ”pääsylippu alalle oli liian kallis”.

Totuus on toinen.

"Oceanics purettiin yksinomaan Pentagonin ja CIA:n painostuksen pakottamana", Matomäki sanoo


http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/metallitekniikka/article143471.ece