Myrkyllisten lelujen maahantuonti on

"Suomalaiset ovat tottuneet kuvittelemaan, että kotimaisissa kaupoissa myydään ainoastaan turvallisia tuotteita. Todellisuudessa tavaroiden laatu on kuitenkin hyvin pitkälle kiinni maahantuojien omastatunnosta, ja esimerkiksi myrkyllisten lelujen kauppa voi olla hyvinkin kannattavaa.

maahantuoja ei piittaa suomalaisten turvallisuudesta, hänellä on hyvin vähän syytä huolehtia siitä, että hänen käsiensä kautta kulkeviin tuotteisiin käytettäisiin vain sallittuja raaka-aineita. Vaikka Suomeen toisi jatkuvasti kelvottomia tavaroita, kiinnijäämisen riski on Louneman mukaan kohtalaisen pieni, sillä Kuluttajavirasto testaa tuoteturvallisuutta vain pistokokein. Kaiken lisäksi kiinnijäämisestäkään ei yleensä seuraa mitään kovin vakavaa.

- Aika pitkälle pääsee ilman että sanktioita tulee, Lounema toteaa".

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/764035

Maahantuoja viivyttelevä pois vetoja, koska odottavat myrkkytuotteista hyviä voittoja.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hyvä bisnes kirjoitti:

"Suomalaiset ovat tottuneet kuvittelemaan, että kotimaisissa kaupoissa myydään ainoastaan turvallisia tuotteita. Todellisuudessa tavaroiden laatu on kuitenkin hyvin pitkälle kiinni maahantuojien omastatunnosta, ja esimerkiksi myrkyllisten lelujen kauppa voi olla hyvinkin kannattavaa.

maahantuoja ei piittaa suomalaisten turvallisuudesta, hänellä on hyvin vähän syytä huolehtia siitä, että hänen käsiensä kautta kulkeviin tuotteisiin käytettäisiin vain sallittuja raaka-aineita. Vaikka Suomeen toisi jatkuvasti kelvottomia tavaroita, kiinnijäämisen riski on Louneman mukaan kohtalaisen pieni, sillä Kuluttajavirasto testaa tuoteturvallisuutta vain pistokokein. Kaiken lisäksi kiinnijäämisestäkään ei yleensä seuraa mitään kovin vakavaa.

- Aika pitkälle pääsee ilman että sanktioita tulee, Lounema toteaa".

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2008/12/764035

Maahantuoja viivyttelevä pois vetoja, koska odottavat myrkkytuotteista hyviä voittoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu