On olemassa poliittisia ajattelumalleja ja niitä kannattavia ihmisiä, jotka haluaisivat yhteiskunnan, jossa ihminen jätetään selviämään melkeinpä oman onnensa nojassa. Järjestäytyneestä yhteiskunnasta haluttaisiin jättää jäljelle lähinnä järjestyksenvalvonta sekä rikos- ja rangaistusseuraamukset, mutta irtisanoutua yhteiskunnallisesta vastuusta yksilöstä huolehdittaessa. Tahallisen harhaanjohtavasti puhutaan holhousyhteiskunnasta, kun tarkoitetaan perussosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa ja lasten- sekä vanhustenhoitoa, vaikka holhousyhteiskunta merkitsee yksilön päätökseen puuttumista asioissa, joissa hänen tulee saada päättää elämästään, tehdä valintoja.
Välillä kuulee joidenkin ihmisten ja tahojen perustelevan sosiaaliturvan romuttamista sillä, että yhteiskunnan huolenpito tekee ihmisistä välinpitämättömiä lähimmäisistä ja häivyttää auttamisen halun, kun yhteiskunta kantaa vastuun heikossa asemassa olevista. Tuollainen ajattelumalli on jotenkin skitsofreeninen, samat ihmiset, jotka politiikassa toimiessaan tai kannattaessaan tiettyjä toimijoita, edistävät heikossa asemassa olevien tai sellaiseen joutuvien ahdinkoa äärimmilleen, jotta voivat sitten auttaa näitä yksilötasolla vapaaehtoisesti, usein näyttävästi lahjoituksin, erilaisin keräyksin ja tapahtumin, joissa kerätään rahaa köyhille, sairaille ja syrjäytyneille. Ajetaan siis politiikkaa, jonka tuloksena yhä useampi putoaa kelkasta, jotta voidaan armollisesti ja näyttävästi auttaa kelkasta pudonneita yksilötasolla. Samaisen politiikan seurauksena säästyneet verovarat jaetaan hyväosaisille, jotta nämä voivat jakaa niitä vapaaehtoisesti, harkintansa ja halunsa mukaan hätää kärsiville. Aiheutetaan ahdinkoa monille, jotta voidaan armollisesti heitä auttaa. Se on hyvin sairasta.
Ehjä luonne ja persoona ei tarvitse näyttävää kunniaa ja huomiota auttaessaan muita. Hän haluaa edistää sellaisen yhteiskunnan pysymistä ja kehittymistä, jossa kenenkään ei tarvitse olla yksilöihmisten vapaaehtoisten armopalojen varassa, vaan asiat hoidetaan verotuksen ja sosiaaliturvan kautta.
Tiedän ne teoriat, joissa vedotaan siihen, että ihmisten auttamishalu ja yhteisöllinen vastuu toisista heikkenee, jos yhteiskunta kantaa vastuun heikoimmista ja rahoittaa sen verotuksen kautta, ikäänkuin me veronmaksajat emme voisi ymmärtää vastuutamme lähimmäisistä sitä kautta. Kyllä voimme, minä ainakin maksan veroja ilomielin suomalaisten hyväksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi syrjäytyä taloudellisen ahdingon tai huonon terveydenhoidon vuoksi.
Ajattelumalli, jossa kuvitellaan, että yhteisöllinen vastuu lähimmäisistä heikkenee, jos yhteiskunta kantaa vastuuta heikoimmista, on yhtä älytön kuin se, että kuviteltaisiin rikoslainsäädännön ja -seuraamusten johtavan siihen, etteivät ihmiset toimi vastuullisesti lähimmäisiään kohtaan, kun yhteiskunta "holhoaa" rikos- ja rangaistusasioista huolehtivalla järjestelmällä. Jos sosiaaliturvan romuttaminen tekisi ihmisistä vastuuntuntoisia toisista huolehtimisessa, niin rikoslainsäädännön purkaminenkin sitten varmaan tekisi ihmisistä vastuuntuntoisia rehellisyydessä ja oikeudenmukaisuudessa, eikä kukaan enää tekisi rikoksia.
Kun ihminen ajaa ja kannattaa politiikkaa, jossa sosiaaliturva ja jopa julkinen terveydenhuolto romutetaan, kyse on vain ahneudesta. Kun ihminen ajaa tuollaisella politiikalla ihmisiä enemmän ahdinkoon, voidakseen auttaa ahdinkoon joutuneita, on kyse jo jonkin sortin sairaudesta tai ainakin luonneviasta, koska haluaa järjestää yhteiskunnan niin, että hätää kärsiviä on enemmän autettavaksi yksilötasolla. Terve ihminen ei tarvitse näyttäviä auttamisoperaatioita egonsa pönkittämiseksi, hän maksaa suosiolla veroja sen mikä on tarpeen oman kansan heikompiosaisten riittävän turvan ylläpitämiseksi.
Välillä kuulee joidenkin ihmisten ja tahojen perustelevan sosiaaliturvan romuttamista sillä, että yhteiskunnan huolenpito tekee ihmisistä välinpitämättömiä lähimmäisistä ja häivyttää auttamisen halun, kun yhteiskunta kantaa vastuun heikossa asemassa olevista. Tuollainen ajattelumalli on jotenkin skitsofreeninen, samat ihmiset, jotka politiikassa toimiessaan tai kannattaessaan tiettyjä toimijoita, edistävät heikossa asemassa olevien tai sellaiseen joutuvien ahdinkoa äärimmilleen, jotta voivat sitten auttaa näitä yksilötasolla vapaaehtoisesti, usein näyttävästi lahjoituksin, erilaisin keräyksin ja tapahtumin, joissa kerätään rahaa köyhille, sairaille ja syrjäytyneille. Ajetaan siis politiikkaa, jonka tuloksena yhä useampi putoaa kelkasta, jotta voidaan armollisesti ja näyttävästi auttaa kelkasta pudonneita yksilötasolla. Samaisen politiikan seurauksena säästyneet verovarat jaetaan hyväosaisille, jotta nämä voivat jakaa niitä vapaaehtoisesti, harkintansa ja halunsa mukaan hätää kärsiville. Aiheutetaan ahdinkoa monille, jotta voidaan armollisesti heitä auttaa. Se on hyvin sairasta.
Ehjä luonne ja persoona ei tarvitse näyttävää kunniaa ja huomiota auttaessaan muita. Hän haluaa edistää sellaisen yhteiskunnan pysymistä ja kehittymistä, jossa kenenkään ei tarvitse olla yksilöihmisten vapaaehtoisten armopalojen varassa, vaan asiat hoidetaan verotuksen ja sosiaaliturvan kautta.
Tiedän ne teoriat, joissa vedotaan siihen, että ihmisten auttamishalu ja yhteisöllinen vastuu toisista heikkenee, jos yhteiskunta kantaa vastuun heikoimmista ja rahoittaa sen verotuksen kautta, ikäänkuin me veronmaksajat emme voisi ymmärtää vastuutamme lähimmäisistä sitä kautta. Kyllä voimme, minä ainakin maksan veroja ilomielin suomalaisten hyväksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi syrjäytyä taloudellisen ahdingon tai huonon terveydenhoidon vuoksi.
Ajattelumalli, jossa kuvitellaan, että yhteisöllinen vastuu lähimmäisistä heikkenee, jos yhteiskunta kantaa vastuuta heikoimmista, on yhtä älytön kuin se, että kuviteltaisiin rikoslainsäädännön ja -seuraamusten johtavan siihen, etteivät ihmiset toimi vastuullisesti lähimmäisiään kohtaan, kun yhteiskunta "holhoaa" rikos- ja rangaistusasioista huolehtivalla järjestelmällä. Jos sosiaaliturvan romuttaminen tekisi ihmisistä vastuuntuntoisia toisista huolehtimisessa, niin rikoslainsäädännön purkaminenkin sitten varmaan tekisi ihmisistä vastuuntuntoisia rehellisyydessä ja oikeudenmukaisuudessa, eikä kukaan enää tekisi rikoksia.
Kun ihminen ajaa ja kannattaa politiikkaa, jossa sosiaaliturva ja jopa julkinen terveydenhuolto romutetaan, kyse on vain ahneudesta. Kun ihminen ajaa tuollaisella politiikalla ihmisiä enemmän ahdinkoon, voidakseen auttaa ahdinkoon joutuneita, on kyse jo jonkin sortin sairaudesta tai ainakin luonneviasta, koska haluaa järjestää yhteiskunnan niin, että hätää kärsiviä on enemmän autettavaksi yksilötasolla. Terve ihminen ei tarvitse näyttäviä auttamisoperaatioita egonsa pönkittämiseksi, hän maksaa suosiolla veroja sen mikä on tarpeen oman kansan heikompiosaisten riittävän turvan ylläpitämiseksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Erinomainen kirjoitus ja terävä näkökulma asiaan. Kiitos.