Näin talvipäivänseisauksen lähestyessä ajattelin antaa teille helpon tehtävän jolla voitte todistaa koko maailmalle että olette oikeassa.
Minä tiedän että teitä uskovaisia on monta kertaa pyydetty antamaan todisteita siitä että jumala olisi olemassa ja että raamattu on totta kannesta kanteen ja jumalan sanaa.
Te ette ole pystyneet antamaan riippumattomia todisteita siitä.
Joten minä annan teille helpon tehtävän. Sen pitäisi olla lastenleikkiä sellaisille uskovaisille joilla on hallussaan se kuuluisa TOTUUS(rek.tavaramerkki).
Joten kertoisitteko minulla mistä sen tietää että muut uskonnot kuin kristinusko ovat vääriä. Mikä tekee niistä vähemmän tosia kuin teidän uskostanne? Pystyttekö te kumoamaan kaikki muut uskonnot tekemättä samalla sitä omalle uskonnollenne?
Haluaako joku yrittää? En ole kyllä tähän päivään mennessä saanut yhtään hyvää vastausta, mutta yrittäkää edes...
Joululahjani Teille!
20
281
Vastaukset
* Kellään toisella uskonnolla ei ole uskoa. Kaikkien uskontojen luojat on kuollut ja kuopattu, siinä kuin kuka tahansa syntinen kuolevainen.
* Jeesukseen uskovilla on elävä Jeesus, Hänkin kuoli, mutta vain sovittaakseen monien synnit, eikä kuolema voinut Häntä pitää, koska oli synnitön, ja niinpä Hän nousi kuolleista, ja elää yhä Isän oikealla puollella taivaassa, ja on kohta tuleva noutamaan uskovaisensa kotiin, lupaus joka pitää.
* Kellään muulla ei ole Jumalan Poikaa, Jumalasta alkunsa saanutta Jeesusta Kristusta. Kuin Häneen uskovilla.Nuo luettelemasi asiat eivät ole muuta kuin yhden uskonnon opinkappaleita joilla ei ole yhtään enempää todistusarvoa kuin hindujen pyhillä lehmillä tai muslimien pyhiinvaelluksella.
Jokainen uskonto voisi antaa pitkän litanian vastaavia selityksiä ja sinä pitäisit niitä naurettavina. Arvaapa mitä mieltä minä olen tuosta sinun listastasi.- elävä Jeesus?
>> * Jeesukseen uskovilla on elävä Jeesus, >>
>>
* Kellään muulla ei ole Jumalan Poikaa, Jumalasta alkunsa saanutta Jeesusta Kristusta. Kuin Häneen uskovilla. >>
Siis tarkoitatko, ettei Jeesusta olekaan oikeasti ja objektiivisesti olemassa, ettei hän olekaan konkreettista todellisuutta vaan hän on pelkästään uskovien uskomusolento? - Konkreettiset todelliset asiathan ovat olemassa vaikkei joku niistä tietäisikään tai niiden olemassaoloon uskoisi. - frihet
elävä Jeesus? kirjoitti:
>> * Jeesukseen uskovilla on elävä Jeesus, >>
>>
* Kellään muulla ei ole Jumalan Poikaa, Jumalasta alkunsa saanutta Jeesusta Kristusta. Kuin Häneen uskovilla. >>
Siis tarkoitatko, ettei Jeesusta olekaan oikeasti ja objektiivisesti olemassa, ettei hän olekaan konkreettista todellisuutta vaan hän on pelkästään uskovien uskomusolento? - Konkreettiset todelliset asiathan ovat olemassa vaikkei joku niistä tietäisikään tai niiden olemassaoloon uskoisi.Ihminen joka ei ole uudesti syntynyt, toteaa juuri niinkuin sinä.
Jeesus tosin elää, muttei uskosta osattoman sydämmessä.
- eikkari7
Kristuksen veri,Jumalan armo.Tie,totuus ja elämä.
- frihet
ISRAEL JA JUUTALAISET.
Tosin kaikkien muiden uskontojen jumalat ovat kuolleet ja sinne jääneet, mutta kristin uskon Kristus Jeesus on YLÖSNOUSSUT ja ELÄÄ, siitä todisteena minä.Israelin muodostamista ei voi millään muotoa pitää minään ennustuksena joka todistaisi kristinuskon totuudellisuuden.
Kyseessä on itsetoteutuva ennustus. Kun raamattu jossa kyseinen "ennustus" lukee on ollut laajassa levityksessä ennen tätä tapahtumaa ja henkilöt kotka tekivät päätöksen kyseisen maan perustamisesta olivat tietoisia siitä niin...
Sama jos minä kirjoitan kirjan jossa ennustan että joku tulee uimaan atlantin yli. Joku lukee sen ja päättää tehdä niin. Se ei ole mikään yliluonnollinen ennustus.
Ja kristinuskon jumala on aivan yhtälailla kuollut tai paremminkin olematon kuin muittenkin uskontojen.
Onko se niin vaikeaa tunnustaa että kristinusko on vain yksi taikausko muiden joukossa.boxerblock kirjoitti:
Israelin muodostamista ei voi millään muotoa pitää minään ennustuksena joka todistaisi kristinuskon totuudellisuuden.
Kyseessä on itsetoteutuva ennustus. Kun raamattu jossa kyseinen "ennustus" lukee on ollut laajassa levityksessä ennen tätä tapahtumaa ja henkilöt kotka tekivät päätöksen kyseisen maan perustamisesta olivat tietoisia siitä niin...
Sama jos minä kirjoitan kirjan jossa ennustan että joku tulee uimaan atlantin yli. Joku lukee sen ja päättää tehdä niin. Se ei ole mikään yliluonnollinen ennustus.
Ja kristinuskon jumala on aivan yhtälailla kuollut tai paremminkin olematon kuin muittenkin uskontojen.
Onko se niin vaikeaa tunnustaa että kristinusko on vain yksi taikausko muiden joukossa.Jos ajattelee sitä vastustusta jota Israelin valtion perustaminen ja nykyään olemassaolo herättää, niin sen uimarihemmon ois pitäny kroolata Atlantin yli minuutissa että vastaisi samanlaista toteutumista.
Ja vastahan oli julkaistiin tieteellinen tutkimus ,että uskovaisia nimenomaan suojaa heidän uskonsa taikauskoja vastaan.juhani1965 kirjoitti:
Jos ajattelee sitä vastustusta jota Israelin valtion perustaminen ja nykyään olemassaolo herättää, niin sen uimarihemmon ois pitäny kroolata Atlantin yli minuutissa että vastaisi samanlaista toteutumista.
Ja vastahan oli julkaistiin tieteellinen tutkimus ,että uskovaisia nimenomaan suojaa heidän uskonsa taikauskoja vastaan."Jos ajattelee sitä vastustusta jota Israelin valtion perustaminen ja nykyään olemassaolo herättää, niin sen uimarihemmon ois pitäny kroolata Atlantin yli minuutissa että vastaisi samanlaista toteutumista."
Maailmassa on monia asioita jotka ovat toteutuneet vastustuksesta huolimatta. Ovatko myös ne kaikki yliluonnollisia?
"Ja vastahan oli julkaistiin tieteellinen tutkimus ,että uskovaisia nimenomaan suojaa heidän uskonsa taikauskoja vastaan."
Mikä tutkimus?
Missä julkaistu?
Mitä uskovaisia?
Mitä vastaan suojaa?boxerblock kirjoitti:
"Jos ajattelee sitä vastustusta jota Israelin valtion perustaminen ja nykyään olemassaolo herättää, niin sen uimarihemmon ois pitäny kroolata Atlantin yli minuutissa että vastaisi samanlaista toteutumista."
Maailmassa on monia asioita jotka ovat toteutuneet vastustuksesta huolimatta. Ovatko myös ne kaikki yliluonnollisia?
"Ja vastahan oli julkaistiin tieteellinen tutkimus ,että uskovaisia nimenomaan suojaa heidän uskonsa taikauskoja vastaan."
Mikä tutkimus?
Missä julkaistu?
Mitä uskovaisia?
Mitä vastaan suojaa?Itse pidän Israelin valtion perustamista ja sen olemassaoloa vihamielisten naapurivaltioden keskellä yliluonnollisena asiana.
Tutkimuksesta:"Mitä amerikkalaiset oikeasti uskovat", Baylor Universityn eilen [18.9.] julkaisema kattava tutkimus, osoittaa että perinteinen kristillinen uskonto huomattavasti vähentää uskoa kaikkeen aina kädestä lukemisen tehokkuudesta astrologian käyttökelpoisuuteen."
Varmaankin netistä löytyy haulla :"Mitä amerikkalaiset oikeasti uskovat", Baylor Universityn",enemmän tietoa ja alkuperäinenkin tutkimus.
Eli tämäkin tutkimus vahvistaa sen, että Kristinusko on kaikkea muuta kuin taikausko,koska kristinusko nimenomaan "suojaa" taikauskolta.juhani1965 kirjoitti:
Itse pidän Israelin valtion perustamista ja sen olemassaoloa vihamielisten naapurivaltioden keskellä yliluonnollisena asiana.
Tutkimuksesta:"Mitä amerikkalaiset oikeasti uskovat", Baylor Universityn eilen [18.9.] julkaisema kattava tutkimus, osoittaa että perinteinen kristillinen uskonto huomattavasti vähentää uskoa kaikkeen aina kädestä lukemisen tehokkuudesta astrologian käyttökelpoisuuteen."
Varmaankin netistä löytyy haulla :"Mitä amerikkalaiset oikeasti uskovat", Baylor Universityn",enemmän tietoa ja alkuperäinenkin tutkimus.
Eli tämäkin tutkimus vahvistaa sen, että Kristinusko on kaikkea muuta kuin taikausko,koska kristinusko nimenomaan "suojaa" taikauskolta."Itse pidän Israelin valtion perustamista ja sen olemassaoloa vihamielisten naapurivaltioden keskellä yliluonnollisena asiana."
Sinä pidät. Oikeasti se ei ole.
"Eli tämäkin tutkimus vahvistaa sen, että Kristinusko on kaikkea muuta kuin taikausko,koska kristinusko nimenomaan "suojaa" taikauskolta."
Taikausko joka kieltää seuraamasta muita taikauskoja on silti taikausko. Selvisikö?boxerblock kirjoitti:
"Itse pidän Israelin valtion perustamista ja sen olemassaoloa vihamielisten naapurivaltioden keskellä yliluonnollisena asiana."
Sinä pidät. Oikeasti se ei ole.
"Eli tämäkin tutkimus vahvistaa sen, että Kristinusko on kaikkea muuta kuin taikausko,koska kristinusko nimenomaan "suojaa" taikauskolta."
Taikausko joka kieltää seuraamasta muita taikauskoja on silti taikausko. Selvisikö?Olisin toivonut, että sinulle olisi selvinnyt tämä taikausko asia edes tieteellisen tutkimuksen valossa. Ketkäs ne puhuivatkaan "rusinoiden noukkimisesta pullasta". Taitaa teillä olla niin jos tieteellinen tutkimus,vaikka kuinka tieteellinen, tukee jollain tavoin Kristinuskoa ja sen oppeja,tutkimus joutaa "roskakoriin".
Ei kovin tietellinen tapa käsitellä asioita,minusta.
Mut minun käsitykset tuo tutkimus vahvisti, tosin tiesin sen jo ennestään omastanikin elämästä,en harrasta taikausko juttuja, ja varmaankin uskoni on yksi osatekijä joka vaikuttaa siihen että en harrasta.
- sinullekin
>>Joten minä annan teille helpon tehtävän. Sen pitäisi olla lastenleikkiä sellaisille uskovaisille joilla on hallussaan se kuuluisa TOTUUS
"Jumala on olemassa vain niille, jotka uskovat Hänen olevan olemassa."
Eli siis jumala on olemassa vain uskovaisten päässä?
"Meidän uskomme mukaan vain kristillinen usko tuo Jumalan täyden TOTUUDEN, Jeesuksen Kristuksen, ihmisten ulottuville sellaisena kuin Jumala on tarkoittanut."
Te uskotte että että usko tuo totuuden. Minä sanoisin että totuudeksi todistaminen tuo totuuden. On se kumma asia että miltään uskonnolta ei ole tuhansiin vuosiin tullut minkäänlaista kiistatonta todistetta minkäänlaisen jumalan olemassaolon puolesta. Kun taas tiede on muutamassa sadassa vuodessa pystynyt selvittämään valtavat määrät kysymyksiä aivan luonnollisilla selityksillä.
"Uskolla on oma ulottuvuuutensa, joka ei ole tiedollisesti määriteltävissä."
Jos uskolla on oma ulottuvuutensa joka ei ole tiedollisesti määriteltävissä niin miksi sitten uskonnot haluavat määritellä kuinka tässä ulottuvuudessa toimitaan? Tarkoitan sitä pakonomaista tarvetta määrätä mitä syödä, koska syödä, koska paastota, kenen kanssa harrastaa seksiä, keitä saa ottaa orjikseen jne...
Jos se usko siihen jeesukseen on kerran se ainoa asia jota teidän uskossa tarvitaan niin miksi kenellekään uskovaiselle ei riitä se että elää elämäänsä, uskoo ja on hiljaa? Mihin tarvitaan kirkkoja ja herätystilaisuuksia ja muuta hömppää jota kaikista uskonnoista löytyy. Minä luulen että se on vain egon-silittelyä joka kertoo uskovaiselle että on muitakin ihmisiä jotka uskovat samoin. Et ole siis ainoa harhaluulojesi kanssa.- hirvas
boxerblock kirjoitti:
"Jumala on olemassa vain niille, jotka uskovat Hänen olevan olemassa."
Eli siis jumala on olemassa vain uskovaisten päässä?
"Meidän uskomme mukaan vain kristillinen usko tuo Jumalan täyden TOTUUDEN, Jeesuksen Kristuksen, ihmisten ulottuville sellaisena kuin Jumala on tarkoittanut."
Te uskotte että että usko tuo totuuden. Minä sanoisin että totuudeksi todistaminen tuo totuuden. On se kumma asia että miltään uskonnolta ei ole tuhansiin vuosiin tullut minkäänlaista kiistatonta todistetta minkäänlaisen jumalan olemassaolon puolesta. Kun taas tiede on muutamassa sadassa vuodessa pystynyt selvittämään valtavat määrät kysymyksiä aivan luonnollisilla selityksillä.
"Uskolla on oma ulottuvuuutensa, joka ei ole tiedollisesti määriteltävissä."
Jos uskolla on oma ulottuvuutensa joka ei ole tiedollisesti määriteltävissä niin miksi sitten uskonnot haluavat määritellä kuinka tässä ulottuvuudessa toimitaan? Tarkoitan sitä pakonomaista tarvetta määrätä mitä syödä, koska syödä, koska paastota, kenen kanssa harrastaa seksiä, keitä saa ottaa orjikseen jne...
Jos se usko siihen jeesukseen on kerran se ainoa asia jota teidän uskossa tarvitaan niin miksi kenellekään uskovaiselle ei riitä se että elää elämäänsä, uskoo ja on hiljaa? Mihin tarvitaan kirkkoja ja herätystilaisuuksia ja muuta hömppää jota kaikista uskonnoista löytyy. Minä luulen että se on vain egon-silittelyä joka kertoo uskovaiselle että on muitakin ihmisiä jotka uskovat samoin. Et ole siis ainoa harhaluulojesi kanssa.siinä oikeassa, usko on uskon asia, olipa se sitten mitä lajia hyvänsä.
Kristinuskon ero muihin uskontoihin löytyy armosta. Kristinuskossa pelastutaan yksin armosta,käsittääkseni muissa uskonnoissa enemmän tai vähemmän omien tekojen ja pyrkimysten avulla.
"Kristinuskon ero muihin uskontoihin löytyy armosta. Kristinuskossa pelastutaan yksin armosta,käsittääkseni muissa uskonnoissa enemmän tai vähemmän omien tekojen ja pyrkimysten avulla."
Ja millä lailla tuo armo tekee mistään asiasta totuudenmukaisemman? Aivan yhtä hyvin joku voi väittää että omat teot tai pyrkimykset ovat se oikea asia.boxerblock kirjoitti:
"Kristinuskon ero muihin uskontoihin löytyy armosta. Kristinuskossa pelastutaan yksin armosta,käsittääkseni muissa uskonnoissa enemmän tai vähemmän omien tekojen ja pyrkimysten avulla."
Ja millä lailla tuo armo tekee mistään asiasta totuudenmukaisemman? Aivan yhtä hyvin joku voi väittää että omat teot tai pyrkimykset ovat se oikea asia.Siinä voi nähdä sen eron että Jumala lähestyy ihmistä eikä ihminen omin teoin ja suorituksin Jumalaa. Minusta tässä on virkistävä ja erillainen poikkeus.
juhani1965 kirjoitti:
Siinä voi nähdä sen eron että Jumala lähestyy ihmistä eikä ihminen omin teoin ja suorituksin Jumalaa. Minusta tässä on virkistävä ja erillainen poikkeus.
"Minusta tässä on virkistävä ja erillainen poikkeus."
Ja tämä "virkistävä ja erilainen poikkeus" on se asia mikä todistaa kristinuskon?
Hyvä tietää että sinunkin uskosi ja elämäsi on noin vakaalla ja hyvin perustellulla pohjalla.boxerblock kirjoitti:
"Minusta tässä on virkistävä ja erillainen poikkeus."
Ja tämä "virkistävä ja erilainen poikkeus" on se asia mikä todistaa kristinuskon?
Hyvä tietää että sinunkin uskosi ja elämäsi on noin vakaalla ja hyvin perustellulla pohjalla.Onhan toki muutakin Kristinuskoani vahvistavaa,tämä on vain yksi ja aika merkittäväkin hyvyys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583703Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723075Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532271Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.131503Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651269- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23971Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55945- 47932