Okei, ensimmäistä kertaa kirjoitan tänne. En tiedä, miten ihmiset kirjoittaa tänne. Tuli ensimmäisenä Googlesta hakusanalla kuolemanpelko.
Paljon asiaa. Jos ei jaksa lukea, Olisi hienoa että kertoisi omasta kuolemanpelko-tilasta/ahdistuksesta, että miten pääsi /yrittää päästä yli siitä. Kiitos kaikille, joilla olisi edes jotain vinkkiä kuolemanpelkoasiaan.
Tuli taas tämmönen kuolema-ahdistus. Tuli tuossa kolme tuntia sitten, Hetki tätäkin tullut näköjään kirjoitettua ja mietittyä. Saan välillä pelkotiloja/ahdistusta, vai miksi niitä nyt kutsutaan, että koen kuolema-ajatuksen ahdistavaksi. Tilanteen tullessa kävelen edestakaisin tai jotenkin vaan ahdistelen. Sellainen "eieieieiEieieieieieieiei Ei voi olla mahdollista"- tunne, että kävelee edes takaisin ja monesti pitelee päätään. En ahdistu ajatuksesta kuolema, enkä muutenkaan tyyppinä pienestä hätkähdä, elämää elettyä, mutta ahdistun näissä Tilanteissa. Esimerkki: Makaan sängyllä ja olen menossa nukkumaan. Mietin niitä näitä mitä sattuu. Esimerkiksi voisin miettiä: haha, minkä tyhmän vitsin se koulussa sanoi. "mikä on kirkasta ja haisee pahalle?" "no kirkan kakka". Esimerkiksi, jotain tosi perustyhmää mitä sattuu ajattelemaan. Sitten ajattelen :"niin, se kirkakin kuollut. hitto, jotain ihan hyviä biisejä sekin veti". Sitten ajattelen sitä kuolemaa. Ajattelen, että niinne kaikki perkele kuolee. Tätä kautta alan ajattelemaan omaa kuolemista, että makaisin jossain sängyllä vanhuksena. Tässä vaiheessa usein koen sen kuolemisen tilanteen, Että :"joskus tällä tavalla mäkin sitten makaan jossain sängyllä, vanhuksena. Kuolemassa. Ihan niinkuin tämä tilanne. Ja ajattelen tätä tilannetta, kuinka aito sekin on, kuin tämä tässä. Ja ajattelen, että ihan kuin eilistä päivää kun olin vielä nuori, ihan kuin se olisi ollut eilen". Sitten tulee se kohtaus. Kaikki tuo mitä ajattelin muuttuu aidoksi, Palaan takaisin tähän tilanteeseen. Sitten tulee ahdistus. Ihan kuin joku tunkisi nyrkkiä mun rinnasta ulos. Kaikki se tuntuu tapahtuvan ihan sekunnin sisällä. Koen sen joskus niin Tosi elävästi, että olen kuolemassa. En pelkää sillä hetkellä, että nyt mä kuolen, vaan tulee sellanen... miten nyt sanoisi... Sellanen "ei v***u ei v***u mä kuolen joskus vanhuksena, mä oon tosi vanha mä kuolen"- tunne. Näitä on tullut 12 vuotiaasta asti. Olen pohtinut ajatusta kuoleman jälkeisestä niin kauan kuin muistan, ja olen aika realisti asian suhteen. Äitini kertoi että se alkoi siinä 4 vuoden iässä. Aloin miettimään kuolemaa ja mitä sen jälkeen. Aina siitä asti kun hoksasin tämän kuoleman niin olen ihmetellyt että miten voi olla vaan joku taivas. Se ei ole koskaan tuntunut uskottavalta. 12-14 vuotiaana nämä kävivät tosi pahoiksi. Pahin ajanjakso oli 12 vuotiaana. Kyselin kaikilta mitä kuoleman jälkeen on ja mietin hommaa aamusta iltaan. En muista kuinka kauan. Ainakin se tuntui kuukausilta :) En usko varsinaisesti mihinkää, mutta mä tykkään ajattelella asiaa näin: Aika alkaa ja loppuu johonkin, tai sitten aika vaan aina on, eli olisi loputon. Jos se olisi loputon, sen olisi pakko olla ympyrä koska siinäkään ei ole alkua eikä loppua. Se tarkottaisi sitä että kaiken tämän tulee kokemaan joskus uudestaan samalla tavalla. Jos aika kuitenkin on joku mikä alkaa pisteestä A päättyy pisteeseen B, sitten se varmaan mun osaltani päättyy siihen kun minä kuolen. Se on meikäläisen ajattelutyyli. Jumala ja saatana, niistä en tiedä. Tavallaan uskon tavallaan en.
OLEN siis: 20, hieman alkoholiin menevä, nuorempana käyttänyt lääkkeitä ja alkoholia sekaisin, myös huumeita. Elämä on ollut tosi jees pitkän aikaa, vuoden pari. Viime kesänä perheenjäseneni meinasi kylläkin kuolla sairas kohtaukseen, se oli kova paikka, mutta toipuu siitä päivä päivältä. Toipuu tosi hyvin :) Paljon tekemistä itselläni aina, opiskelen kahta koulua ja käyn töissä. Vapaa-ajalla musiikkia, filosofiaa ja milloin mitäkin alan opiskella (tällä hetkellä hypnoosia), ja kuntoilu on ollut tärkeää. Selkä on kyllä aika jumissa usein. Varsinkin niska.
Kysymykseni:
Mitään tietoa ahdistuksesta tai kokemuksia etc. Mistä se voisi johtua, kun Lähiaikoina ahdistusta Ei ole ollut ja jos on Niin merkittävän vähän etten ole huomannut, mutta NYT TAAS kun elämä taas palaamassa paremmaksi ja ennalleen, ne alkavat taas? Mitään ideaa, miksi? Kenelläkään saman tyyppisiä asioita elämässä tai Käynyt elämässä tai edes Harrastanut samanlaisia asioita elämässä, joilla olisi samanlaisia kuolemanpelkoja?
Mitä tahansa yhteistä jos löytyy niin viestiä samantien, että voin etsiä olisiko vastaus sieltä päin, tai jotain käsittelemätöntä miksi en pääse tästä asiasta ikinä ylitse. Lääkitykset tai muut tuollaiset ei ole oikein mun juttuni, ja kallonkutistajat ei vakuuta.
Kognitiivinen psykiatriaa harkitsen kyllä nytkin, mitä olen saanut käsityksen että sillä on positiivisia tuloksiakin.
Paljon kirjoitusta, paljon kiitoksia kaikille jotka osaavat sanoa ylipäätänsä mitään vinkkejä. Kaikki vinkit (ei siis reseptit) otetaan Todella lämpimästi vastaan, Hienoa että ylipäätänsä sai purkaa vähän päätänsä tähän nettiin.
Ei asiattomia tekstejä mielellään.
Kiitos.
Paljon asiaa. Jos ei jaksa lukea, Olisi hienoa että kertoisi omasta kuolemanpelko-tilasta/ahdistuksesta, että miten pääsi /yrittää päästä yli siitä. Kiitos kaikille, joilla olisi edes jotain vinkkiä kuolemanpelkoasiaan.
Tuli taas tämmönen kuolema-ahdistus. Tuli tuossa kolme tuntia sitten, Hetki tätäkin tullut näköjään kirjoitettua ja mietittyä. Saan välillä pelkotiloja/ahdistusta, vai miksi niitä nyt kutsutaan, että koen kuolema-ajatuksen ahdistavaksi. Tilanteen tullessa kävelen edestakaisin tai jotenkin vaan ahdistelen. Sellainen "eieieieiEieieieieieieiei Ei voi olla mahdollista"- tunne, että kävelee edes takaisin ja monesti pitelee päätään. En ahdistu ajatuksesta kuolema, enkä muutenkaan tyyppinä pienestä hätkähdä, elämää elettyä, mutta ahdistun näissä Tilanteissa. Esimerkki: Makaan sängyllä ja olen menossa nukkumaan. Mietin niitä näitä mitä sattuu. Esimerkiksi voisin miettiä: haha, minkä tyhmän vitsin se koulussa sanoi. "mikä on kirkasta ja haisee pahalle?" "no kirkan kakka". Esimerkiksi, jotain tosi perustyhmää mitä sattuu ajattelemaan. Sitten ajattelen :"niin, se kirkakin kuollut. hitto, jotain ihan hyviä biisejä sekin veti". Sitten ajattelen sitä kuolemaa. Ajattelen, että niinne kaikki perkele kuolee. Tätä kautta alan ajattelemaan omaa kuolemista, että makaisin jossain sängyllä vanhuksena. Tässä vaiheessa usein koen sen kuolemisen tilanteen, Että :"joskus tällä tavalla mäkin sitten makaan jossain sängyllä, vanhuksena. Kuolemassa. Ihan niinkuin tämä tilanne. Ja ajattelen tätä tilannetta, kuinka aito sekin on, kuin tämä tässä. Ja ajattelen, että ihan kuin eilistä päivää kun olin vielä nuori, ihan kuin se olisi ollut eilen". Sitten tulee se kohtaus. Kaikki tuo mitä ajattelin muuttuu aidoksi, Palaan takaisin tähän tilanteeseen. Sitten tulee ahdistus. Ihan kuin joku tunkisi nyrkkiä mun rinnasta ulos. Kaikki se tuntuu tapahtuvan ihan sekunnin sisällä. Koen sen joskus niin Tosi elävästi, että olen kuolemassa. En pelkää sillä hetkellä, että nyt mä kuolen, vaan tulee sellanen... miten nyt sanoisi... Sellanen "ei v***u ei v***u mä kuolen joskus vanhuksena, mä oon tosi vanha mä kuolen"- tunne. Näitä on tullut 12 vuotiaasta asti. Olen pohtinut ajatusta kuoleman jälkeisestä niin kauan kuin muistan, ja olen aika realisti asian suhteen. Äitini kertoi että se alkoi siinä 4 vuoden iässä. Aloin miettimään kuolemaa ja mitä sen jälkeen. Aina siitä asti kun hoksasin tämän kuoleman niin olen ihmetellyt että miten voi olla vaan joku taivas. Se ei ole koskaan tuntunut uskottavalta. 12-14 vuotiaana nämä kävivät tosi pahoiksi. Pahin ajanjakso oli 12 vuotiaana. Kyselin kaikilta mitä kuoleman jälkeen on ja mietin hommaa aamusta iltaan. En muista kuinka kauan. Ainakin se tuntui kuukausilta :) En usko varsinaisesti mihinkää, mutta mä tykkään ajattelella asiaa näin: Aika alkaa ja loppuu johonkin, tai sitten aika vaan aina on, eli olisi loputon. Jos se olisi loputon, sen olisi pakko olla ympyrä koska siinäkään ei ole alkua eikä loppua. Se tarkottaisi sitä että kaiken tämän tulee kokemaan joskus uudestaan samalla tavalla. Jos aika kuitenkin on joku mikä alkaa pisteestä A päättyy pisteeseen B, sitten se varmaan mun osaltani päättyy siihen kun minä kuolen. Se on meikäläisen ajattelutyyli. Jumala ja saatana, niistä en tiedä. Tavallaan uskon tavallaan en.
OLEN siis: 20, hieman alkoholiin menevä, nuorempana käyttänyt lääkkeitä ja alkoholia sekaisin, myös huumeita. Elämä on ollut tosi jees pitkän aikaa, vuoden pari. Viime kesänä perheenjäseneni meinasi kylläkin kuolla sairas kohtaukseen, se oli kova paikka, mutta toipuu siitä päivä päivältä. Toipuu tosi hyvin :) Paljon tekemistä itselläni aina, opiskelen kahta koulua ja käyn töissä. Vapaa-ajalla musiikkia, filosofiaa ja milloin mitäkin alan opiskella (tällä hetkellä hypnoosia), ja kuntoilu on ollut tärkeää. Selkä on kyllä aika jumissa usein. Varsinkin niska.
Kysymykseni:
Mitään tietoa ahdistuksesta tai kokemuksia etc. Mistä se voisi johtua, kun Lähiaikoina ahdistusta Ei ole ollut ja jos on Niin merkittävän vähän etten ole huomannut, mutta NYT TAAS kun elämä taas palaamassa paremmaksi ja ennalleen, ne alkavat taas? Mitään ideaa, miksi? Kenelläkään saman tyyppisiä asioita elämässä tai Käynyt elämässä tai edes Harrastanut samanlaisia asioita elämässä, joilla olisi samanlaisia kuolemanpelkoja?
Mitä tahansa yhteistä jos löytyy niin viestiä samantien, että voin etsiä olisiko vastaus sieltä päin, tai jotain käsittelemätöntä miksi en pääse tästä asiasta ikinä ylitse. Lääkitykset tai muut tuollaiset ei ole oikein mun juttuni, ja kallonkutistajat ei vakuuta.
Kognitiivinen psykiatriaa harkitsen kyllä nytkin, mitä olen saanut käsityksen että sillä on positiivisia tuloksiakin.
Paljon kirjoitusta, paljon kiitoksia kaikille jotka osaavat sanoa ylipäätänsä mitään vinkkejä. Kaikki vinkit (ei siis reseptit) otetaan Todella lämpimästi vastaan, Hienoa että ylipäätänsä sai purkaa vähän päätänsä tähän nettiin.
Ei asiattomia tekstejä mielellään.
Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
aika psykiatrille.Itsekseen tullaisia mietiskellessä menee vähemmästäkin kuula sekaisin.