Toimiva markkinatalous edellyttää monia asioita.
Rahoitusmarkkinoita, jotka eivät ole kytköksissä teollisuuteen, palvelutuotantoon ja kauppaan. Riittävän monipuolista tarjontaa sekä riittävästi tavaroiden ja palveluiden tarjoajia tuotannon, tukku- ja vähittäisportaan kaikissa vaiheissa. Siis aitoa kilpailua kaikissa tuotannon ja jakelun vaiheissa.
Voiko markkinatalous toimia globaalissa maailmankaupassa? Todennäköisesti ei voi. Globalisaatiossa yritykset ja yksiköt kasvavat suuremmiksi. Suuret yritykset ostavat pienempiä pois markkinoilta ja toimijoita on yhä vähemmän. Globaalissa maailmassa suurpääoma pistää maiden hallitukset polvilleen, kilpailemaan pääomien sijoittumisesta.
Kansainväliset suuryritykset pystyvät halutessaan kilpailemaan kuoliaaksi pienemmät yritykset ja tarjoavatkin näin kasvunsa alkuvaiheessa kuluttajille kilpailuhyötyä halvempina hintoina. Mutta kun sektori toisensa jälkeen on suuryritysten hallussa ja kilpailu on käytännössä toimialalta poistunut, alkaa suuryritysten voiton maksimoiminen tilanteessa, jossa omistajat voivat liki sanella voittonsa määrän.
Samat suurpääomatahot, jotka hallitsevat lopulta niin alkutuotantoa, jatkojalostusta, tukkukauppaa kuin vähittäismyyntiäkin, ovat tiukalla otteella kiinni myös rahoitusmarkkinoissa. Näin ne voivat estää uusien, pienempien kilpailijoiden tuloa markkinoille. Toinen suuryritysten tehokas keino estää uuden kilpailun syntymistä on erilaisten säännösten/direktiivien lobbaaminen poliitikoille, jolloin pienemmät yritykset eivät voi senkään vuoksi tulla markkinoille, koska direktiivien mukaisuuden testaus voi maksaa satoja tuhansia euroja tai jopa miljoonia.
Tuotannon, tukku- ja vähittäiskaupan sekä rahoitusmarkkinoiden keskittyminen harvojen käsiin on globalisaatiossa väistämätöntä yksikkökokojen kasvettua riittävästi. Kilpailun tyrehtymisen seurauksena tämä johtaa työn lisäarvon jakamisen epäsuhtaan niin, että ostovoimaa ei jaeta työtä tekeville eli lisäarvoa tuottaville riittävästi suhteessa heidän kykyynsä tuottaa tavaroita ja palveluita. Yksinkertaistettuna siis ostovoimaa ei tule kulutussektorille niin paljon, että se voisi kuluttaa sen mitä tuotetaan. Lyhyellä tähtäimellä ahneet suurpääomapiirit, jotka hallitsevat yhä suuremmalta osin tuotanto- ja jakeluketjua, antavat ostovoimaa kansalle velkana, jotta kaikki tuotanto saadaan myytyä, kuvitellen näin maksimoivansa senkin pääomien tuoton, joka on jätetty jakamatta ostovoimaksi kuluttajille. Jokainen käsittää, ettei sellainen toimi pitkään, koska miten kansa voisi maksaa kulutusluottonsa, jos sen saamat palkat eivät riitä edes ostamaan kansan tuottamia tavaroita ja palveluita.
Lopputuloksena globaalin maailmankaupan yrityksestä on suurlama. Se voi tulla kysyntälamana tai johtaa rahoitussektorin kriisiin, koska luotolla annetun ostovoiman takaisinmaksu on mahdoton tilanteessa, jossa palkat ja tulonsiirtojen kautta jaettu ostovoima ei riitä vastaamaan tuotannon kokonaismäärää, sen ostamista. Eivätkä pääomia liiaksi itselleen pantanneet suurpääoman omistajatkaan voi ostaa itselleen tuhansia taulutelevisioita, miljoonia hampurilaisia ja satoja autoja joka kuukausi.
20 -luvulla maailmassa yritettiin globalisaatiota samoin keinoin kuin nytkin, silloin vain puhuttiin "vapaasta maailmankaupasta". Se johti pääomien keskittymiseen, kilpailun heikentymiseen ja sitä kautta voittojen ja pääomien kasautumiseen, jolloin ostovoimaa ei tullut markkinoille enää tarpeeksi, ei sitä määrää joka olisi tarvittu aikaansaamaan tuotannon määrää vastaava kysyntä.
Viimeisen 20 vuoden aikana on maailmaa ajettu samaan taantumuksen tilaan talousopeissa, mitä harjoitettiin 20 -luvulla. On siis menty yli puoli vuosisataa taaksepäin. Eletty taantumuksen aikaa. Menneestä ei ole otettu opiksi, vaan valtioiden hallitukset ovat lähteneet toistamaan historian virheitä.
Markkinatalous on hyvä ja kannatettava renki, mutta huono isäntä. Kun markkinavoimat pistetään palvelemaan ihmisiä ja valtioita, se ylläpitää kilpailua ja sitä kautta tuottaa markkinoille tehokkaasti tavaroita ja palveluita. Toimiva markkinatalous myös pitää huolen siitä, että kuluttajille siirtyy ostovoimaa se määrä, mitä tarvitaan tuotannon ostamiseksi. Globalisaatiossa, jossa suuryritykset ja suurpääoma pääsee toimimaan kaikkialla maailmassa vapaasti, ei markkinatalous elä kauan. Se on nähty jo kauan sitten aiemmin ja se on nähtävissä nyt. Vapaasti toimiva suurpääoma ja -yritykset syövät nopeasti kilpailun edellytykset markkinoilta. Katastrofaalisin seurauksin.
Markkinatalous hyvä, globalisaatio huono.
Rahoitusmarkkinoita, jotka eivät ole kytköksissä teollisuuteen, palvelutuotantoon ja kauppaan. Riittävän monipuolista tarjontaa sekä riittävästi tavaroiden ja palveluiden tarjoajia tuotannon, tukku- ja vähittäisportaan kaikissa vaiheissa. Siis aitoa kilpailua kaikissa tuotannon ja jakelun vaiheissa.
Voiko markkinatalous toimia globaalissa maailmankaupassa? Todennäköisesti ei voi. Globalisaatiossa yritykset ja yksiköt kasvavat suuremmiksi. Suuret yritykset ostavat pienempiä pois markkinoilta ja toimijoita on yhä vähemmän. Globaalissa maailmassa suurpääoma pistää maiden hallitukset polvilleen, kilpailemaan pääomien sijoittumisesta.
Kansainväliset suuryritykset pystyvät halutessaan kilpailemaan kuoliaaksi pienemmät yritykset ja tarjoavatkin näin kasvunsa alkuvaiheessa kuluttajille kilpailuhyötyä halvempina hintoina. Mutta kun sektori toisensa jälkeen on suuryritysten hallussa ja kilpailu on käytännössä toimialalta poistunut, alkaa suuryritysten voiton maksimoiminen tilanteessa, jossa omistajat voivat liki sanella voittonsa määrän.
Samat suurpääomatahot, jotka hallitsevat lopulta niin alkutuotantoa, jatkojalostusta, tukkukauppaa kuin vähittäismyyntiäkin, ovat tiukalla otteella kiinni myös rahoitusmarkkinoissa. Näin ne voivat estää uusien, pienempien kilpailijoiden tuloa markkinoille. Toinen suuryritysten tehokas keino estää uuden kilpailun syntymistä on erilaisten säännösten/direktiivien lobbaaminen poliitikoille, jolloin pienemmät yritykset eivät voi senkään vuoksi tulla markkinoille, koska direktiivien mukaisuuden testaus voi maksaa satoja tuhansia euroja tai jopa miljoonia.
Tuotannon, tukku- ja vähittäiskaupan sekä rahoitusmarkkinoiden keskittyminen harvojen käsiin on globalisaatiossa väistämätöntä yksikkökokojen kasvettua riittävästi. Kilpailun tyrehtymisen seurauksena tämä johtaa työn lisäarvon jakamisen epäsuhtaan niin, että ostovoimaa ei jaeta työtä tekeville eli lisäarvoa tuottaville riittävästi suhteessa heidän kykyynsä tuottaa tavaroita ja palveluita. Yksinkertaistettuna siis ostovoimaa ei tule kulutussektorille niin paljon, että se voisi kuluttaa sen mitä tuotetaan. Lyhyellä tähtäimellä ahneet suurpääomapiirit, jotka hallitsevat yhä suuremmalta osin tuotanto- ja jakeluketjua, antavat ostovoimaa kansalle velkana, jotta kaikki tuotanto saadaan myytyä, kuvitellen näin maksimoivansa senkin pääomien tuoton, joka on jätetty jakamatta ostovoimaksi kuluttajille. Jokainen käsittää, ettei sellainen toimi pitkään, koska miten kansa voisi maksaa kulutusluottonsa, jos sen saamat palkat eivät riitä edes ostamaan kansan tuottamia tavaroita ja palveluita.
Lopputuloksena globaalin maailmankaupan yrityksestä on suurlama. Se voi tulla kysyntälamana tai johtaa rahoitussektorin kriisiin, koska luotolla annetun ostovoiman takaisinmaksu on mahdoton tilanteessa, jossa palkat ja tulonsiirtojen kautta jaettu ostovoima ei riitä vastaamaan tuotannon kokonaismäärää, sen ostamista. Eivätkä pääomia liiaksi itselleen pantanneet suurpääoman omistajatkaan voi ostaa itselleen tuhansia taulutelevisioita, miljoonia hampurilaisia ja satoja autoja joka kuukausi.
20 -luvulla maailmassa yritettiin globalisaatiota samoin keinoin kuin nytkin, silloin vain puhuttiin "vapaasta maailmankaupasta". Se johti pääomien keskittymiseen, kilpailun heikentymiseen ja sitä kautta voittojen ja pääomien kasautumiseen, jolloin ostovoimaa ei tullut markkinoille enää tarpeeksi, ei sitä määrää joka olisi tarvittu aikaansaamaan tuotannon määrää vastaava kysyntä.
Viimeisen 20 vuoden aikana on maailmaa ajettu samaan taantumuksen tilaan talousopeissa, mitä harjoitettiin 20 -luvulla. On siis menty yli puoli vuosisataa taaksepäin. Eletty taantumuksen aikaa. Menneestä ei ole otettu opiksi, vaan valtioiden hallitukset ovat lähteneet toistamaan historian virheitä.
Markkinatalous on hyvä ja kannatettava renki, mutta huono isäntä. Kun markkinavoimat pistetään palvelemaan ihmisiä ja valtioita, se ylläpitää kilpailua ja sitä kautta tuottaa markkinoille tehokkaasti tavaroita ja palveluita. Toimiva markkinatalous myös pitää huolen siitä, että kuluttajille siirtyy ostovoimaa se määrä, mitä tarvitaan tuotannon ostamiseksi. Globalisaatiossa, jossa suuryritykset ja suurpääoma pääsee toimimaan kaikkialla maailmassa vapaasti, ei markkinatalous elä kauan. Se on nähty jo kauan sitten aiemmin ja se on nähtävissä nyt. Vapaasti toimiva suurpääoma ja -yritykset syövät nopeasti kilpailun edellytykset markkinoilta. Katastrofaalisin seurauksin.
Markkinatalous hyvä, globalisaatio huono.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Markkinatalous edellyttää toiminnan vapautta maasta toiseen. Vapaus taas antaa mahdollisuuden ylivoimaisen määräävän markkina-aseman syntymiseen. On vaikeaa valvoa ja ylläpitää ohjausta, vaikka esim. on monopleja rajoitavia säännöksiä. Toisaalta voidaan odottaa, että esim. rahtikustannukset rajoittaisivat globaalien valmistajien menestystä, vaan ei sekään (vielä) näytä tehoavan. Ja palveluksilla ei edes ole kunnon rahtikustannuksia.
Toisaalta globaali toiminta tarjoaa useamille mahdollisuden nauttia etäisten alueiden tavaroista ja palveluksista.
Vaikea kysymys, mikä oikein mikä väärin.
On sentään esimerkkejä suljetuista talouksista, jotka osallistuvat hyvin vähän globaaleihin markkinoihin, heitä seurailemalla nähdään se onni ja autuus, mitkä sulkeutuneisuudesta seuraa: Burma, Pohjois-Korea, niin onko niitä enää muita?
Otit tarkoituksellisesti esimerkkejä alikehittyneistä, suljetuista talouksista.
Globaali, avoin maailmantalous vain ei ole koskaan ollut pitkään toimiva. Läntisissä teollisuusmaissa parasta kasvun aikaa on ollut, kun kansantaloudet ovat suojanneet itseään globalisaation nurjilta puolilta, markkinavoimat tappavalta keskittymiseltä jne., mutta silti osallistuneet myös oman kansantalouden ulkopuoliseen kauppaan.
Globaali talous ilman selkeitä pelisääntöjä ja valvontaa, jolla huolehditaan se, että kaikissa toiminnan vaiheissa alkutuotannosta jälleenmyyntiin on riittävästi toimijoita synnyttääkseen kilpailua ja että nämä toimijat eivät ole loppujen lopuksi rahoitusmarkkinoiden kautta samassa omistuksessa, jolloin kilpailu on vian näennäistä.
"20 -luvulla maailmassa yritettiin globalisaatiota samoin keinoin kuin nytkin"
Mutta maailma on nyt, etenkin bisneksessä niin tärkeissä
asioissa kuin tietoliikenteessä ja tavaraliikenteessä, ihan toisenlainen.
En näe minkäänlaista estettä sille, etteikö markkinatalous voisi olla globaalista.
Jätit käsittelemättä mielestäni erään tärkeän asian... kasvun. Markkinatalous on hyvä, paitsi jos se sisällytetään globalisaatioon... näin ymmärsin. Eikö globalisaatio pidä kuitenkin ajatella nimenomaan markkinoita laajentavana ja uusia ihmisryhmiä piiriinsä 'kaappaavana' silloin, kun se toimii oikein.
Kun kerran markkinoilla yhä edelleen ydinajatuksena on kasvuideologia, pitäisi kasvun pohjana olla laajenevat massat, eikä se, että esim. Euroopan kulutustasoa nostettaisiin yhä edelleen.
Globalisation nurjuus on juuri sitä, että suuryritykset kaappaavat ko. kehitysmaan markkinat, eikä paikallisille toimijoille jää sijaa. Hyvän globalisation kai pitäisi nousta ikään kuin alhaalta ylöspäin, eli että se mikä on vahvistuu, ja vahvistuessaan se synnyttää uudenlaista toimintaa omilla ehdoilla. Nyt tahdin määräävät ylikansalliset yritykset, jotka tuhoavat sen vähänkin, mikä on ominaista ko. kehitysmaalle ennen globalisaatiota.
Sittenkin 'kasvu' on ongelma, toimii se sitten kenen tahansa hyväksi. Jo ristiriita siitä, kuka saa saastuttaa lisää paineita kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä. Kehittyneet maat näkisivät mieluusti, että ongelmat ratkaistaisiin esimerkiksi kehittyneellä tekniikalla, mitä on tarjolla vain kehittyneissä maissa. Imperialistinen asenne toimii siis monella tavalla suhteessa kehitysmaihin. Periaatteessa maailma ei ole muuttunut siitä tilanteesta, jolloin eurooppalaiset löysivät uusia mantereita, ja alkoivat niitä hyödyntämään.
Kapitalismi, markkinatalous, globalisaatio... eri vaatteet ideologialle, missä kasvu määrittää milloin on lama, milloin nousukausi.
Jos halutaan päästä nousukausi/lama vaihtelusta eroon, täytyy vähentää 'kasvun' ylivaltaa. Tuskin vielä meneillään oleva finanssikriisi pakottaa luovaan ajatteluun, on vielä omien etujen puolustamisen aika, silti vanha rengas ei kestä ikuisesti paikkaamista.