Miten ne kolme jumalaa, isä, poika ja pyhähenki ovat yhdistyneet? Milloin tämä yhdistyminen tapahtui ja onko siinä mukana VT:n Israelin jumala?
Onko jumala myös henki ja poika, kun poika on myös jumala?
Tarkoittaako se, "sikisi pyhästä hengestä", sitä että sikisi todellisuudessa jumalasta, pojasta ja pyhästä hengestä? Voiko se kolmiyhteinen jumala jakautua kolmeen osaan, niin että kaksi kolmasosaa on muualla ja yksi kolmasosa on hommissa?
Mitä tarkoittaa
32
658
Vastaukset
- tietolaari
Se on semmonen porukka ettei naista mahdu mukaan Lutherin opetuksen mukaan.
Luder/Lutheri opetti, että naisella ei ole sielua ja siksi nainen ei ole ihminen.
Näin olen Luder/Lutheri itse todisti, että sieluttomat lutherilaisuuteen syntyneet ovat sieluttomia koska sieluttamasta ei synny sielullista.
Ei ole sieluttomien vika, että näin on koska pakkoperintönä: perisyntisyyden ovat luterilaisetkin saaneet ja toisaalta, ei ole kielletty palvelemasta saatanaa jumalana, uskonvapaus on mutta olis hyvä jos tekisitte sen saatanan omassa nimessä eikä valkeuden enkeleinä esiintyen.
Salli Jumalallisuuden tulla tietoonne vaikka palvelettekin antikristusta ja sen jumalaa.
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
”Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä.” olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki läsnä. Siellä sanotaan "tehkäämme ihminen". Sanotaan myös: "Ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä."
Joku on esittäny kuvaa kolmiosta, jonka sivut on Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuitenkin kytköksissä toisiinsa. Joku toinen taas selvensi kuvaa kolmiyhteydestä siten, että kuten vedellä on kolme olomuotoa, kiinteä, neste ja kaasu, ne on samaa vettä kukin olomuoto.
VT:ssa Jumalan hepreankielinen muoto on Elohiym, joka tarkoittaa monikkoa.- arvelin
Luterilaisilla on useita jumalia, joista puhutaan monikossa ihan jo raamatun alussa, mutta missään ei sanota, että niitä olisi vain kolme. Oliko paratiisissa se käärme poikana?
arvelin kirjoitti:
Luterilaisilla on useita jumalia, joista puhutaan monikossa ihan jo raamatun alussa, mutta missään ei sanota, että niitä olisi vain kolme. Oliko paratiisissa se käärme poikana?
vaan yksi Jumala, mutta kolme persoonaa, joilla kullakin on oma tehtävänsä. Eikä ole erikseen luterilaisten Jumalaa. Kaikki on luotu Jumalan tahdosta!
Hienoa tässä on se, että jokainen voi oppia tuntemaan tämän Kaiken Luojan, kolmiyhteisen Jumalan! Jeesus on tie Jumalan tuntemiseen, Hän, joka sovitti meidän synnit ristillä ja nousi kuolleista.- valehtelet
Victoria777 kirjoitti:
vaan yksi Jumala, mutta kolme persoonaa, joilla kullakin on oma tehtävänsä. Eikä ole erikseen luterilaisten Jumalaa. Kaikki on luotu Jumalan tahdosta!
Hienoa tässä on se, että jokainen voi oppia tuntemaan tämän Kaiken Luojan, kolmiyhteisen Jumalan! Jeesus on tie Jumalan tuntemiseen, Hän, joka sovitti meidän synnit ristillä ja nousi kuolleista.Näytäpä raamatusta se kohta, missä sanotaan on olemassa vaan yksi kolmipersoonainen jumala.
valehtelet kirjoitti:
Näytäpä raamatusta se kohta, missä sanotaan on olemassa vaan yksi kolmipersoonainen jumala.
esiintyvät UT:ssa usein. Esimerkiksi Room. 1:1-5. Kyse on hengellisistä asioista. Jolla ei ole Jumalan Henkeä, ei ole Hänen omansa, sanoo myös Sana. Sellaisen ihmisen on erittäin vaikea ymmärtää näitä asioita, ei suinkaan mahdoton. (Jumalalle ei mikään ole mahdotonta)
- vähän
Victoria777 kirjoitti:
esiintyvät UT:ssa usein. Esimerkiksi Room. 1:1-5. Kyse on hengellisistä asioista. Jolla ei ole Jumalan Henkeä, ei ole Hänen omansa, sanoo myös Sana. Sellaisen ihmisen on erittäin vaikea ymmärtää näitä asioita, ei suinkaan mahdoton. (Jumalalle ei mikään ole mahdotonta)
Kuka sinut on opettanut valehtelemaan ... minusta ei ollut valehtelijaksi, joten erosin kirkosta jo kauan sitten.
Joudutko aliarvioimaan toista ihmistä sen vuoksi, että sinulta ei löydy selitystä sellaiselle oletetulle olennolle, joka on sinunkin palvomasi ja puolustamasi "kolmiyhteinen jumala"? vähän kirjoitti:
Kuka sinut on opettanut valehtelemaan ... minusta ei ollut valehtelijaksi, joten erosin kirkosta jo kauan sitten.
Joudutko aliarvioimaan toista ihmistä sen vuoksi, että sinulta ei löydy selitystä sellaiselle oletetulle olennolle, joka on sinunkin palvomasi ja puolustamasi "kolmiyhteinen jumala"?"Niin Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."" Joh. 18:37
Totuus on löydettävissä, ja Hän on Jeesus Kristus. En voi totuutta vastaan mitään, vaan Totuuden puolesta.
"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
2. Tim. 4:3-4
Aleksandrian piispa Athanasius (328–373) oli se joka loi riitelevien kristittyjen välille uuden opin teorian.
Kristinuskon opin mukaan:
Yksi on kolme vaikka on yksi ja kolme on yksi vaikka on kolme.
Jeesus on poika vaikka on Jumala ja Jumala on poika vaikka on Jumala.
Kumpanenkin on Pyhä henki ja Pyhä henki on Jumala ja Poika.
Kaikki ovat Jumalia, siis kolme Jumalaa mutta vain yksi Jumala.
Ja Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä neitsyt Mariassa, eli Joosef ei häntä ole voinut naida. Oppi sanoo kuitenkin, että hän on Daavidin sukua alenevassa polvessa.
Jos Maria olisi Daavidin sukua, niin Jeesus olisi Daavidin jälkeläinen, vaan kun Joosef ei ollut hommaa tehnyt, niin oliko Pyhä Henki sittenkin Daavidin sukua.
Maria kai sitten petti Pyhän Hengen kun teki aviorikoksen Joosefin kanssa.- vai?
juhani1965 kirjoitti:
Maria on myös Daavdin sukua.
Missäs kohtaan raamatussa niin sanotaan?
vai? kirjoitti:
Missäs kohtaan raamatussa niin sanotaan?
Luukaan evankeljumissa on esitetty Marian sukupuu.
juhani1965 kirjoitti:
Luukaan evankeljumissa on esitetty Marian sukupuu.
Luukkaan evankeliumissa ei ole Jeesuksen sukuluettelossa mitään mainintaa Mariasta.
Pe.ku kirjoitti:
Luukkaan evankeliumissa ei ole Jeesuksen sukuluettelossa mitään mainintaa Mariasta.
Eipä tietenkään, kun sukupuut menevät tuohon aikaan miesten mukaan, mutta Eeli on Marian isä.
Sori mun moka,unohdin mainita tuon seikan.- juutalaiset
juhani1965 kirjoitti:
Eipä tietenkään, kun sukupuut menevät tuohon aikaan miesten mukaan, mutta Eeli on Marian isä.
Sori mun moka,unohdin mainita tuon seikan.eivät usko Jeesuksen olevan messias, mutta Juhani uskoo
http://search.aish.com/jewishissues/jewishsociety/Why_Jews_Dont_Believe_In_Jesus.asp?s=g&k=jesus
- on´
otettu kristinuskoon koska juutalaisuus on monoteistinen uskonto. Siksi kristinuskokin yrittää olla yksijumalainen vaikka kristinuskossa on ainakin kolme jumalaa.
Tottakai polyteistisessä uskonnossa voivat jotkut jumalat olla ”lepotauolla”.Kristinuskossa kyse ei ole edes uskonnosta, vaan elämästä Jumalan yhteydessä. Yhden ainoan Tosi Jumalan; Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
Tuo otsikko tarkottaa sitä, että paholaisen enkelit toimii hyvin aktiivisesti muissa uskonnoissa. Taitaa intialaisillakin olla tuhansia "jumalia", tosiasiassa riivaajia.Paholaisen enkelit toimii aktiivisesti uskonnoissa!
Kiitos Jumalalle, että Jeesus Kristus elää, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan luo! Sitä on rakkaus, että Hän antoi poikansa meidän syntien takia, Hän on ensin lähestynyt ihmistä!- Victorian
Victoria777 kirjoitti:
Paholaisen enkelit toimii aktiivisesti uskonnoissa!
Kiitos Jumalalle, että Jeesus Kristus elää, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan luo! Sitä on rakkaus, että Hän antoi poikansa meidän syntien takia, Hän on ensin lähestynyt ihmistä!mielestä Paholainen/paholaiset on myös jumalia?
Victorian kirjoitti:
mielestä Paholainen/paholaiset on myös jumalia?
Ne on naamioituneita pahoja henkiä.
- tiedämme,
Victoria777 kirjoitti:
Ne on naamioituneita pahoja henkiä.
on Luoja luonnut kaiken näkyvän ja näkymättömän, joten miksi Luoja sitten loi pahat henget;
eivät kai ne itsestään sikiä?
Luojan luomistyö tietenkin jatkuu. - tunn-luterilainen
Victoria777 kirjoitti:
Ne on naamioituneita pahoja henkiä.
Victoria on oikeassa.
Ei ole muuta Jumalaa kuin kolmiyhteinen Jumalamme, maailmankaikkeuden luoja.
Muut todellakin ovat perkeleen erilaisia olomuotoja. - suojeleeko Kaikkivaltias
tunn-luterilainen kirjoitti:
Victoria on oikeassa.
Ei ole muuta Jumalaa kuin kolmiyhteinen Jumalamme, maailmankaikkeuden luoja.
Muut todellakin ovat perkeleen erilaisia olomuotoja."perkeleen erilaisia olomuotoja" kun antaa niiden mellastaa rauhassa puuttumatta asiaan?
- jo heistä tehty
suojeleeko Kaikkivaltias kirjoitti:
"perkeleen erilaisia olomuotoja" kun antaa niiden mellastaa rauhassa puuttumatta asiaan?
Heidän aikansa ja loppunsa on jo määrätty.
Miksi pahuus on olemassa, on ajan tuolle puolen jäävä salaisuus. Sen kertominen meille ei hyödytä meitä mitenkään, sillä meille on tarjottu pahuudesta pelastus Kristuksessa. Se on oleellista ja tärkeää ihmisen kannalta. - taas kristittyjen
jo heistä tehty kirjoitti:
Heidän aikansa ja loppunsa on jo määrätty.
Miksi pahuus on olemassa, on ajan tuolle puolen jäävä salaisuus. Sen kertominen meille ei hyödytä meitä mitenkään, sillä meille on tarjottu pahuudesta pelastus Kristuksessa. Se on oleellista ja tärkeää ihmisen kannalta.vakiovastaus:"tutkimattomat ovat herran tiet"
- tunn-luterilainen
taas kristittyjen kirjoitti:
vakiovastaus:"tutkimattomat ovat herran tiet"
eikö olekin yllättävää, ettei maailma olekaan palapeli, jonka osaset ovat kaikki sinun hallussasi.
Luulen, että sinun elämässäsi on vastaamattomia kysymyksiä huomattavasti enemmän.
Miksi pyörit ilta toisensa jälkeen sellaisten ihmisten joukossa, joiden elämää ja arvomaailmaa halveksit?
Minä en alentuisi moiseen. - näytä¤
tunn-luterilainen kirjoitti:
eikö olekin yllättävää, ettei maailma olekaan palapeli, jonka osaset ovat kaikki sinun hallussasi.
Luulen, että sinun elämässäsi on vastaamattomia kysymyksiä huomattavasti enemmän.
Miksi pyörit ilta toisensa jälkeen sellaisten ihmisten joukossa, joiden elämää ja arvomaailmaa halveksit?
Minä en alentuisi moiseen.maailma olevan uskovaisillakaan hallussa
- Eija_Moilanen
näytä¤ kirjoitti:
maailma olevan uskovaisillakaan hallussa
Mutta yhdestä asiasta varmaan voidaan olla samaa mieltä. Kun huomaamme pahuutta voimme nähdä myös hyvyyttä.
Ainakin itse olen tajunnut sen, että paha kokemus on käänteinen. Sen seuraus voi olla hyvä. Myöskin omista virheistä oppii jne. - ja pahuutta
Eija_Moilanen kirjoitti:
Mutta yhdestä asiasta varmaan voidaan olla samaa mieltä. Kun huomaamme pahuutta voimme nähdä myös hyvyyttä.
Ainakin itse olen tajunnut sen, että paha kokemus on käänteinen. Sen seuraus voi olla hyvä. Myöskin omista virheistä oppii jne.voidaan ajatella dualistiselta kannalta:
jos ei olisi rosvoja, ei tarvittaisi poliiseja.
Mutta miksei myös Jumalalla ei voisi "pahaa puolta",näin ihmisen vinkkelistä.
Silloin ei tarvita olemattomia paholaisia, vaan kaikki tulee yhdeltä ja ainoalta Luojalta. - Eija_Moilanen
ja pahuutta kirjoitti:
voidaan ajatella dualistiselta kannalta:
jos ei olisi rosvoja, ei tarvittaisi poliiseja.
Mutta miksei myös Jumalalla ei voisi "pahaa puolta",näin ihmisen vinkkelistä.
Silloin ei tarvita olemattomia paholaisia, vaan kaikki tulee yhdeltä ja ainoalta Luojalta.Jumalalla taitaa löytyä vaikka mitä puolia. Ei tarvia lukea kuin mitä suomi24:ssä kirjoitetaan.
Itse ajattelen, että nämä asiat ovat niikuin ovat. Ei minun mielipiteeni niitä muuta. Ei edes se ymmärränkö oikein. tiedämme, kirjoitti:
on Luoja luonnut kaiken näkyvän ja näkymättömän, joten miksi Luoja sitten loi pahat henget;
eivät kai ne itsestään sikiä?
Luojan luomistyö tietenkin jatkuu.enkelitkin, jotka kaikki oli Hänen alaisinaan. Mutta Saatana, joka myös aluksi palveli Jumalaa, halus Jumalaksi ja korkeimmaks. Tästä alkoi kapina Taivaassa, ja Saatanan mukana lankesi 1/3 enkeleistä.
- täytyi
Victoria777 kirjoitti:
enkelitkin, jotka kaikki oli Hänen alaisinaan. Mutta Saatana, joka myös aluksi palveli Jumalaa, halus Jumalaksi ja korkeimmaks. Tästä alkoi kapina Taivaassa, ja Saatanan mukana lankesi 1/3 enkeleistä.
tietää ennalta kapinasta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583703Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723075Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532271Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.131503Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651269- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23971Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55945- 47932