Erillissota-teesi oli Suomen poliittisen johdon yritys pitää rakoa Saksan ideologiaan, jonka tuhotyöt selvisivät vähitellen.Sotamenestyksen romahduttua voitiin erillisotateesin nojalla irtautua Saksasta sen heikennyttyä riittävästi.
Sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa oli selviö. Siinä ei ole mitään selittelemistä. Muu kuin yhteistyö olisi ollut järjetöntä. Ilman Saksan apua ei mitään sotaa - edes puolustussotaa - olisi voitu käydä.
Sodan jälkeen erillissotateesi oli tarpeen, kun yritettiin selittää mukanaoloa omalle kansalle ja muillekin.Menestys vaihteli.
Aivan sama asia oli YYA-sopimuksen kanssa. Se oli selvä liittosopimus ja NL tulkitsi sen myös sotilassopimukseksi. Silti esitettiin puolueetonta. Kuka uskoi, kuka ei. Aivan kuin sodan aikana,liekanarua koetettiin venyttää. Se katkesi kuitenkin vasta NL:n romahdukseen.
Nyt selitellään EU-jäsenyydestä huolimatta oltavan puolueettomia tai ainakin sotilaallisesti liittoutumattomia. Kuitenkin itsenäinen puolustus on vain utopiaa.Ilman ulkopuolista apua ei mitään sotatilannetta kestetä joitain viikkoja enempää.
Poliittinen johtomme on yrittänyt ja yrittää näillä selityksillään pitää poliittista liikkumatilaa pienelle kansalle. Miten siinä onnistutaan, onkin sitten toinen juttu. Tähän saakka on selvitty onnella, taidolla ja myös suurin uhrauksin.Itsenäisyys on säilynyt, vaikka rajoituksia voidaan todeta olleen ja on edelleen niin sodan kuin rauhankin aikana. Niinhän niitä on muillakin pienillä mailla.
Sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa oli selviö. Siinä ei ole mitään selittelemistä. Muu kuin yhteistyö olisi ollut järjetöntä. Ilman Saksan apua ei mitään sotaa - edes puolustussotaa - olisi voitu käydä.
Sodan jälkeen erillissotateesi oli tarpeen, kun yritettiin selittää mukanaoloa omalle kansalle ja muillekin.Menestys vaihteli.
Aivan sama asia oli YYA-sopimuksen kanssa. Se oli selvä liittosopimus ja NL tulkitsi sen myös sotilassopimukseksi. Silti esitettiin puolueetonta. Kuka uskoi, kuka ei. Aivan kuin sodan aikana,liekanarua koetettiin venyttää. Se katkesi kuitenkin vasta NL:n romahdukseen.
Nyt selitellään EU-jäsenyydestä huolimatta oltavan puolueettomia tai ainakin sotilaallisesti liittoutumattomia. Kuitenkin itsenäinen puolustus on vain utopiaa.Ilman ulkopuolista apua ei mitään sotatilannetta kestetä joitain viikkoja enempää.
Poliittinen johtomme on yrittänyt ja yrittää näillä selityksillään pitää poliittista liikkumatilaa pienelle kansalle. Miten siinä onnistutaan, onkin sitten toinen juttu. Tähän saakka on selvitty onnella, taidolla ja myös suurin uhrauksin.Itsenäisyys on säilynyt, vaikka rajoituksia voidaan todeta olleen ja on edelleen niin sodan kuin rauhankin aikana. Niinhän niitä on muillakin pienillä mailla.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Erillissotateesi oli käytössä alusta alkaen. Suomen johto halusi korostaa, että syyt jatkosotaan olivat aivan erilaiset kuin Saksalla niinkuin olivatkin. Barbarossaan ei myöskään lähdetty samointein vaan julistauduttiin puolueettomaksi. Tämä siksi, että ero Saksaan haluttiin tehdä selväksi. Suomalaisten sotatoimetkaan eivät palvelleet ensisijassa Barbarossaa vaan lähtivät kansalliselta pohjalta. Saksahan olisi halunnut hyökkäyksen kohti Lenskiä, mutta suomalaiset lähtivätkin Laatokan pohjoispuolelle, joka ei ollut yhtä hyvä suunta saksalaisille. Kannasta pitkin tultiin vasta myöhemmin.
"Erillissotateesi oli käytössä alusta alkaen."
virallisesti ei ollut. vasta nasujen tappiot toi valheellisen teesin viralliseen käyttöön.
"Suomen johto halusi korostaa, että syyt jatkosotaan olivat aivan erilaiset kuin Saksalla niinkuin olivatkin."
eivät olleet. suomi lähti tietoisesti tuhoamaan neukkulaa siinä missä natsitkin. kommunismin tuho oli suomenkin päätavoite.
"Barbarossaan ei myöskään lähdetty samointein vaan julistauduttiin puolueettomaksi"
suomi ei julistautunut puolueettomaksi kun barbarossa alkoi. tästä on kiistattomat todisteet. suomi ilmoitti lähetystöjensä kautta vain olevansa vielä ulkona sotatoimista.
"Suomalaisten sotatoimetkaan eivät palvelleet ensisijassa Barbarossaa vaan lähtivät kansalliselta pohjalta."
tyypillistä erillissotajargonia. suomi tiesi sotilasneuvottelujen perusteella natsien tavoitteet ja tuki omalla hyökkäyksellään barbarossassa nasujen pohjoista armeijaryhmää. lue nyt poju muutakin kuin korkkareita :D
"Saksahan olisi halunnut hyökkäyksen kohti Lenskiä, mutta suomalaiset lähtivätkin Laatokan pohjoispuolelle, joka ei ollut yhtä hyvä suunta saksalaisille. Kannasta pitkin tultiin vasta myöhemmin."
taas meni korkkaripuolelle. nasut juuri halusi hyökkäyksen laatokan pohjoispuolelle. voi vehnä kun sun pitää vääristellä selviä asioita :D
jauhoit vain ilmeisesti kommarien uutta naurettavaa muotisanaa jargon tässäkin, joka ei ole edes suomea eikä tarkoita mitään suomalaisille.
samaa kommarijargonias...
te suominasut ja kommarit olette kuin samasta ahdassieluisesta puusta veistettyjä ja vielä yhtä tyhmiä.
historiantutkimuksiin viitaten?
" Erillissota-teesi oli Suomen poliittisen johdon yritys pitää rakoa Saksan ideologiaan, jonka tuhotyöt selvisivät vähitellen. "
toimittanut Markku Jokisipilä mm. selvittää näitä asioita useassa artikkelissa. Samoin on tehnyt mm. Oula Silvennoinen taannoisessa presidenttifoorumissa. Kyllä tämä on varsin yleinen näkemys historian tutkijoilla.
esillä kesällä 1941 - jo ennen jatkosotamme alkamista?
" Erillissota-teesi oli Suomen poliittisen johdon yritys pitää rakoa Saksan ideologiaan, jonka tuhotyöt selvisivät vähitellen.Sotamenestyksen romahduttua voitiin erillisotateesin nojalla irtautua Saksasta sen heikennyttyä riittävästi. "
Tunnetko historiaa ajalta ennen jatkosotaamme?
Kyse on siis siitä, että käsitteellä yritettiin pitää Suomi erillään Saksasta, sen sodanpäämääristä ja ideologiasta.Käsitettä käytettiin jo sodan alusta. Myöhemmin se oli selityspohja sotaan joutumiselle ja käytännön liittolaisuudelle Saksan kanssa.
vaihtoehdot - mitkä Suomella oli ja jotka se jätti käyttämättä. Jos kerran "tiedät" kuinka Suomi teki, niin entäpä jos kertoisit kuinka Suomi olisi VOINUT halutessaan tehdä aivan toisin ja mitkä seuraukset SIITÄ mahdollisesta ratkaisusta olisi Suomellemme koituneet?
Ei voi olla niin, etteikö meillä ollut muitakin mahdollisuuksia, eihän?
" Kyse on siis siitä, että käsitteellä yritettiin pitää Suomi erillään Saksasta, sen sodanpäämääristä ja ideologiasta.Käsitettä käytettiin jo sodan alusta. Myöhemmin se oli selityspohja sotaan joutumiselle ja käytännön liittolaisuudelle Saksan kanssa. "
Kuten jo aiemmin totesin. Erillissotateesi ei jäänyt tyhjäksi käsitteeksi vaan Suomessa tehtiin päätökset kansalliselta pohjalta ja yksi Suomen etu oli, että ei liian tiukasti jouduttaisi Saksan vanaveteen. Välillä se oli vaikeaa. Mainitsin tuossa jo pari sinänsä merkittävää asiaa. Jos olisi Suomen kohdalla kyse ollut puhtaasta Barbarossasta niin tänään ei olisi Pietarin kaupunkia. Suomessa sotatoimet suunnattiin niin, että valloitettiin mielummin Petroskoi kuin Lenski.
Saksan kanssa liitossa sotineiden kanssa ei tehty erillisrauhaa. Suomen kanssa tehtiin.
"Erillissotateesi ei jäänyt tyhjäksi käsitteeksi vaan Suomessa tehtiin päätökset kansalliselta pohjalta ja yksi Suomen etu oli, että ei liian tiukasti jouduttaisi Saksan vanaveteen."
tuo oli taas niin paksua erillissotajargonia että :D
suomen johto tiesi barbarossaan lupautuessaan tarkalleen mitkä nasujen tavoitteet olivat ja suomen omat suur-suomi tavoitteet kesällä 1941 tukevat tätä. turha sun on enää yrittää noin onnettomilla jutuilla porukka sumuttaa, muka tiedonantaja heh heh hee!!!!
"Jos olisi Suomen kohdalla kyse ollut puhtaasta Barbarossasta niin tänään ei olisi Pietarin kaupunkia."
voi hel..... mitä tietämättömyyttä. suomea ei pyydetty valtaamaan leningradia sotilasneuvotteluissa vai pyydettiinkö? sehän piti näännyttää piirittämällä niinku hitler määräsi ja suomalaiset otti osaa näännytykseen piirittämällä pohjoisesta.
"Saksan kanssa liitossa sotineiden kanssa ei tehty erillisrauhaa. Suomen kanssa tehtiin."
taas niin pahaa tietämättömyyttä että ei uskoisi tiedonantajaksi. mitä romanian kanssa tehtiin, entä unkarin? ei muuta kuin erilliset välirauhat ja romania käänsi aseensa samalla lailla nasuja vastaan kuin suomalaisetkin.
" voi hel..... mitä tietämättömyyttä. suomea ei pyydetty valtaamaan leningradia sotilasneuvotteluissa vai pyydettiinkö? sehän piti näännyttää piirittämällä niinku hitler määräsi ja suomalaiset otti osaa näännytykseen piirittämällä pohjoisesta. "
Oliko vanha rajamme (jatkosodan pääasemamme) jo ennen jatkosotaa samaa kuin PIIRITTÄÄ Leningradia?
Noissa asemissamme omilla Tarton aikasella rajallamme olimme muka PIIRITTÄMÄSSÄ Leningradia! He he!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Continuation-War-defensive-lines.png
Toistan nyt vähän itseäni: Saksa olisi halunnut hyökkäyksen kohti Lenskiä, koska tämä olisi palvellut parhaiten Saksan pohjoista armeijaa. suomalaiset lähtivätkin Laatokan pohjoispuolelle, joka ei ollut yhtä hyvä suunta saksalaisille. Suomen armeijan eteläinen armeijakunta pysytteli aluksi vain puolustusmuodostelmassa. Kannasta pitkin tultiin vasta myöhemmin. Saksalaiset tiesivät, että suomalaiset eivät halua hyökätä Lenskiin. Kun sitten pohjoinen armeija oli vaikeuksissa niin suomalaisia kerjättiin toimiin, mutta niihin ei ryhdytty. Olen pahoillani, että totuus satuttaa uskontoasi.
"Saksa olisi halunnut hyökkäyksen kohti Lenskiä, koska tämä olisi palvellut parhaiten Saksan pohjoista armeijaa"
ei ole pojulla näköjään tietoa, halua päteä kyllä :D
saksalaiset tavitsi tukea kannaksella vasta kun niiden pohjoinen armeijaryhmä läheni leningradia. ja simsalabim, silloin mannerheim hyökkäsi kannaksella eli elokuun alussa.
tutustu poju muuhunkin kuin korkkareihin.
"Oliko vanha rajamme (jatkosodan pääasemamme) jo ennen jatkosotaa samaa kuin PIIRITTÄÄ Leningradia?"
no totta helvetissä oli kun siellä tosiaan piiritettiin kaupunkia.
mistä teitä älykääpiöitä oikein sikiää......
alkoi kyllä varsinaisesti 23.8. 41. Luetko muita kuin korkkareita?
..."silloin mannerheim hyökkäsi kannaksella eli elokuun alussa. "
Mannerheim hyökkäsi tavoitteena vanha raja - johon pysäytti hyökkäyksensä komantamalla aseet jalalle. Pääasemassa alkoi 2,5 vuotta kestänyt asemasotavaihe.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Continuation-War-defensive-lines.png
Karjalankannaksen valtaus
Ennen suomalaisten päähyökkäystä oli jo 30. kesäkuuta Suomen 2. Divisioona aloittanut paikallisen hyökkäyksensä Tyrjässä. Elokuun alussa II AK aloitti hyökkäyksensä puhdistaakseen rajan, Laatokan välisen alueen ja koko Itä-Kannaksen neuvostojoukoista. Tyrjässä saatiin läpimurto ja suomalaiset etenivät Laatokalle 11. elokuuta mennessä katkaisten Sortavalan suunnan venäläisjoukkojen yhteyden Karjalankannakselle. Kilpolansaariin jäi mottiin kaksi Puna-armeijan divisioonaa, jotka kuitenkin pääsivät livahtamaan karkuun ("vesiperämotit"). Neuvostojoukot suorittivat vastahyökkäyksen Käkisalmen suunnalla, mutta se torjuttiin ja eteneminen jatkui. 18. elokuuta II AK:n kärkijoukot ylittivät Vuoksen Hopeasalmen kohdalta tehden ison sillanpään vastarannalle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosodan_hyökkäysvaihe#Karjalankannaksen_valtaus
Markku Jokisipilä: "Pääsin keskiviikkona osallistumaan presidentti Tarja Halosen järjestämään kahdeksanteen Presidenttifoorumiin, aiheena "Suomen historian vaietut vuodet" eli tarkemmin sanottu vuoden 1918 sisällissota ja jatkosota. Tasavallan presidentin kanslia oli kutsunut paikalle asiantuntevan joukon henkilöitä tieteen, taiteen, julkisen sanan ja muiden yhteiskuntaelämän osa-alueiden edustajia lausumaan asiasta oman näkemyksensä.
Etukäteen pyydetyissä alustuksissa professori Heikki Ylikangas esitti historiografisen katsauksen vuoden 1918 tapahtumista tehdystä tutkimuksesta ja dosentti Ulla-Maija Peltonen taas teoreettisemman puheenvuoron vuoden 1918 traumojen purkamisesta tutkimuksen keinoin. Jatkosodasta puhuivat Suomen tapahtumia laajempaan kontekstiin sijoittanut professori Henrik Meinander, sodan ja sotahistorian uudempia, aiemmin laiminlyötyjä näkökulmia esitellyt dosentti Sari Näre ja hiljattain Suomen valtiollisen poliisin ja Gestapon yhteistyöstä väitellyt tohtori Oula Silvennoinen.
Jatkosotakeskustelu pyöri pitkälti erillissotateeman ympärillä. Sekä Meinander että Silvennoinen totesivat erillissotateesin ennen kaikkea poliittiseksi työkaluksi, joka historiallisena tapahtumakuvauksena on sekä riittämätön että vääristynyt. Silvennoinen totesi mielenkiintoisesti, ettei koko erillissotateesiä oikeastaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ole enää oikeasti tarvittu mihinkään, kun menneisyydenkäsittelyn ulko- ja sisäpoliittiset paineet ovat helpottaneet. Professori Ohto Manninen veti keskustelua omassa kommenttipuheenvuorossaan takaisin erillissotatulkinnan suuntaan.
Itse totesin tulkinnan riippuvan näkökulmasta. Sotilaallisesti, strategisesti ja taloudellisesti ajateltuna puhe Suomen erillisestä sodasta on höpötystä, mutta kun tullaan ideologiselle ja maailmankuvien tasolle, on rajauksia syytä tehdä. Pyrin kiinnittämään huomiota myös siihen, että sama näkemys oman historian erillisyydestä ja ainutlaatuisesta on löydettävissä oikeastaan minkä tahansa kansallisen historiatulkinnan taustalta, oli se sitten suomalainen, neuvostoliittolainen tai saksalainen. Olen Meinanderin ja Silvennoisen kanssa siinä hyvin samaa mieltä, että tänä päivänä on hyvä pohtia sitäkin, tarvitaanko koko keskustelua sotamme erillisyydestä enää lainkaan, ainakaan siinä sävyssä kuin sitä on käyty.
Juupas-eipäs -väittelyä kiinnostavampaa on pohtia sitä, mitä erillissota-ajatukselle maassamme annettu valtava painoarvo kertoo suomalaisesta kansallisesta identiteetistä ja historiallisesta kokemuksestamme. Mitä ovat ne menneisyyden pirut, joita koetamme erillisyytemme ja ainutlaatuisuutemme nimiin vannomalla hätistää pois? Dosentti Martti Turtola katsoi niiden olevan juutalaisten joukkotuho ja väitteet osuudestamme siinä, itse taas näkisin taustalla ainakin yhtä vahvana suomalaisten haluttomuuden tulla pistetyksi samaan ryhmään Romanian ja Unkarin (=Itä-Euroopan) kanssa. Ja totta kai sen kiistämisen, että jatkosodan taustalta olisi löydettävissä muita selittäviä motivaatiotekijöitä kuin talvisota ja sen syttymiseen johtanut elokuun 1939 sopimus kansallissosialistisen Saksan ja kommunistisen Neuvostoliiton välillä.
Mielenkiintoista oli, että foorumin jäsenistön keskuudessa erillissotanäkemyksen kannattajat näyttivät jäävän vähemmistöksi, ja tässä sävyssä keskustelu seuraavana päivänä myös esimerkiksi HS:ssa uutisoitiin. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että olisi lähdetty 1960- ja 1970-lukulaisen ulkopoliittisesti motivoituneen historiallisen itseruoskinnan tielle, vaan siitä, että nyt meillä alkaa jo pikkuhiljaa olla varaa tarkastella asiaa laajemmastakin kuin vain tiukan kansallisesta perspektiivistä käsin. Näin ainakin toivon.
Historiantutkimuksessa asioita ei tietenkään tule arvioida niiden lopputuloksesta käsin, mutta mielestäni kansanedustaja, ex-oikeusasiamies Jacob Söderman oli oikeilla jäljillä todetessaan, että kyllä jatkosotaa rohkenee lähestyä siltä kannalta, ettei tapahtumien saama ratkaisu ollut Suomen kannalta suinkaan huonoin mahdollinen. Tämä ei tietenkään merkitse mitään moraalista velvollisuutta olla tutkimatta myös sodan kansallisesti vähemmän mairittelevia piirteitä, vaikka keskustelussa välillä kuulee tällaisiakin näkemyksiä. Kypsään kansalliseen historiatietoisuuteen mahtuvat asioiden kaikki puolet. Kylmän sodan päättymistä seuranneelle historiakeskustelun hyvitys- ja rehabilitaatiovaiheelle oli totta kai aikansa, paikkansa, ja tilauksensa, mutta kuinka tarpeellisia ja relevantteja nämä historiallis-kansallisen itsepuolustuksen asenteet enää ovat edes poliittisessa retoriikassa, tutkimuksesta nyt puhumattakaan?
Historiakeskustelussa on tärkeää, että osapuolet tunnustavat toistensa oikeuden omiin tulkintoihinsa, vaikka ne olisivat hyvinkin erilaisia kuin omat. On tärkeää, että puheenvuoroja kuullaan niin tutkimuksen, kaunokirjallisuuden, politiikan, julkisen sanan kuin yleisönkin suunnilta. Professori Ylikangas kiteytti asian vuodesta 1918 puhuessaan, että erilaisten tulkintojen runsaus on todiste tutkimuksen ja keskustelun korkeasta tasosta, niiden vähyys taas päinvastaisesta ilmiöstä. Itse totesin Kylmän sodan päättymisen jälkeisen tilateen olevan tässä mielessä siunauksellisen, koska ainakin periaatteessa on mahdollista käydä koko Euroopan laajuista keskustelua historian vaikeimmistakin kysymyksistä ilman, että ideologiset tai muut raja-aidat olisivat kahlehtimassa tulkinnanvapautta ja rajaamassa keskustelijoiden piiriä.
Päivän mieleenpainuvimmasta ajatuksesta vastasi foorumin emäntä. Presidentti Halonen totesi muistinvaraisesti siteerattuna loppupuheenvuorossaan, että enemmän kuin kakku, josta voi poimia parhaat palat, kansallinen historia on kuin keitto, joka on lusikoitava sellaisenaan ja kokonaan. "
http://jokisipila.blogspot.com/2008/11/presidenttifoorumi.html
" Sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa oli selviö. Siinä ei ole mitään selittelemistä. Muu kuin yhteistyö olisi ollut järjetöntä. Ilman Saksan apua ei mitään sotaa - edes puolustussotaa - olisi voitu käydä. "
Olihan meillä mahdollisuus aloittaa sota Saksaa vastaan heidän tuodessa joukkojaan Suomeen. Hei haloo! Englantihan tuki meitä tuossa mahdollisessa operaatiossa asettamalla maamme ainoan - Petsamon sataman ja koko laivaliikenteemme merisaartoon, joka oli tarkoitettu ukaasiksi, jos Suomi asettuisikin Saksan puolelle. Saksa oli jo Britannian kanssa sodassa.
Noin "vahva" Englannin tukihan olisi mahdollistanut täyden rähinän saksalaisia kohtaan Suomen maaperällä. Lisäksi kun Stalin oli vielä tuolloin saksalaisia kohtaan täysin kipsissä olisimme helposti lyöneet vielä venäläisetkin samaan syssyyn matalaksi......Kyllähän Suomi teki karkeen virheen tuossa tilanteessa....
muka liittolaiseksi Saksaa vastaan syksyllä -40 tai keväällä -41? Perehdy edes hieman historiaan ja Englannin tuon hetkisiin resursseihin.
Suomen maaperällä niin liittolaisiahan sitä silloin oltaisiin oltu myös Venäjäkin kanssa. Toinen asia olisi kokonaan kuinka Englanti olisi pystynyt MEITÄ auttamaan Venäjää vastaan. 2MS on katsottava suurena kokonaisuutena näin jälkeenpäin, näinhän meittii opetetaan oikein tutkijatahoilla. Eli suurena kokonaisuutena katsottuna Suomen tuhohan olisi realisoitunut ja täydellisenä jos Suomi olisi asettunut Britannian ja NL tavoin sotaan Saksaa vastaan.
" Englaniko muka liittolaiseksi Saksaa vastaan syksyllä -40 tai keväällä -41? Perehdy edes hieman historiaan ja Englannin tuon hetkisiin resursseihin. "
Tietänet että Englannilla ja Saksalla oli jo sotatila mainitsemillasi vuosina.
Mielenkiintoinen ajatus tuo Englannin tuki. Täytyy muistaa, että talvisodan lopussa sekä Englanti että Ranska olivat valmiit lähettämään joukkoja Suomeen. Muutama divisioona oli jo lastattu laivoihin, kun Moskovan pakkorauha allekirjoitettiin.
Mannerheim ja Churchill tunsivat myös toisensa jo vuodesta 1918. Seuraavana vuonna he miettivät yhdessä Pietarin bolševikkihallituksen kukistamista.
Mutta:
Ensimmäinen Suomen virhe oli tietysti kauttakulkusopimus, jonka käynnisti Berliinin lähettilään Toivo Kivimäen suosituskirje asekauppias ja evl Joseph Veltjensille, Göringin asiamiehelle. Vastaanottajina olivat ylipäällikkö Gustaf Mannerheim, ulkoministeri Rolf Witting sekä sotaministeri Rudolf Walden. Presidentin tehtäviä hoitavaa pääministeri Risto Rytiä informoitiin. Suunnitelmaan vihittiin myös kenraali Paavo Talvela.
Presidentti Kyösti Kallio oli sairas.
Lauantaina 21. syyskuuta saksalaiset nousivat maihin Vaasassa. Maaherra Jalo Lahdensuo ja sisäministeri Ernst von Born eivät tienneet asiasta. Eivät ilmeisesti muutkaan hallituksen jäsenet.
Lyhyesti sanottuna: siitä se lähti. Saksa sai nikkeliä ja puutavara, Suomi aseita. Talvela lähti Saksaan ostoksille.
Asia hoidettiin jälkikäteen nootilla, en tiedä, että olisi tehty poliittista sopimusta. Myös Saksan ulkoministeriö oli ällikällä lyöty.
Linja oli valittu.
Roope
siitä, millainen poliittinen selitys Saksan mukaan menolle annettiin. Tapahtumat on tutkittu moneen kertaan. Ne eivät muuksi muutu.Kyse on siitä, voidaanko hyväksyä ne sellaisinaan, vaan pitääkö olla joku selitys mallia ajopuu, koskivene, erillissota jne. Olimme asiallisesti liitossa Saksan kanssa. Eikö sitä voi tunnustaa sellaisenaan?
Mitenkä se selitettiin esim. Karjalaisille evakoille.
Toisekseen ei Stalin pistänyt sen kumemmin kampoihin saksalaisten invaasiolle Suomeen kuin suomalaisetkaan. Keneläpä muulla olisivat olleet ratkaisun avaimet käsissään suhteessa saksalaisiin joukkoihin yleensäkin Pohjolassa kuin Stalinilla!
Mikäs "koskivene" se venäläiset Suomeen ja Skandinaviaan oikein sousikaan?
Eikö liittolaisus Stalinin kanssa olisi kuitenkin ollut täysin mahdoton jo ajatuksenakin? Näihin kysymyksiin on otettava kantaa jos halutaan selvittää mitkä mahdollisuudet Suomella oli pysyä erillään Saksan aseveljeydestä ja näin ollen myöskin 2MS:sta.
" kyse on siitä, millainen poliittinen selitys Saksan mukaan menolle annettiin. "
tekstiä. Vastaa itse.
kyllä minä sitten....
Juu - minä vain kommentoin tuota harvoin kuultua argumentointia Englannin tuesta.
Toki Suomi teki sotilaallista yhteistyötä Saksan kanssa, alkaen kauttakulkusopimuksesta (nootista) vuoden 1940 kesällä.
Vuoden 1941 tammikuun lopulla kenraali Erik Heinrichs kävi Saksassa luennoimassa "Suomen talvosodasta". Hän keskusteli kenraalieversti Franz Halderin kanssa muun muassa Suomen liikekannallepanosta. Tapaamislistalla oli myös operaatio Barbarossan pääsuunnittelija, kenraali Friedrich Paulus.
Reichsführer-SS Heinrich Himmler ehdotti helmikuussa, että SS-divisioona Wikingiin ryhdytään värväämään suomalaisia. Hitler hyväksyi ajatuksen kuun lopulla.
Eversti Ruben Lagus kävi keväällä Berliinissä tapaamassa kenraalieversti Heinz Guderiania, joka parhaillaan valmisteli Barbarossaa. Guderianin opit muuttivat Laguksen taktista ajattelutapaa. Hänestä tuli Blitzkriegin kannattaja.
Toukokuun lopulla arvovaltainen suomalainen sotilasvaltuuskunta lähti Saksaan neuvottelumatkalle. Johtajana oli Heinrichs.
Neuvottelut johtivat siihen, että Mannerheim kesäkuun alussa päätti alistaa Siilasvuon armeijakunnan saksalaisille.
Keväällä 1941 Suomen politiikkaa johti pieni sisärengas. Siihen kuuluivat presidentti Ryti, Mannerheim, sotaministeri Rudolf Walden, pääministeri Jukka Rangell ja ulkoministeri Rolf Witting.
Mikä erillissota?
Roope
No se erillisota, että Suomi edelleen soti omin erillisin tavoittein ja Saksa omin.
Erillissota on huono termi, eufemismi, kaunisteleva kiertoilmaisu.
Erillinen = erillään oleva, eri, eristynyt, irrallinen, yksinäinen, itsenäinen (Kielitoimiston sanakirjan kaikki määritelmät).
Suomen lähihistorian tulkinnan kannalta oleellisessa asiassa tulisi käyttää tarkempaa ilmaisua.
Ehdotuksia vastaanotetaan.
Roope
Erillissota on hyvä ilmaisu. Ei syytä muuttaa.
" Toki Suomi teki sotilaallista yhteistyötä Saksan kanssa, alkaen kauttakulkusopimuksesta (nootista) vuoden 1940 kesällä. "
Täytyy myös muistaa ettemme tehneet sopimusta kauttakulusta ainoastaan Saksan kanssa, vaan suurinpiirtein samansisältöinen sotilaallinen sopimus oli tehty jo Neuvostoliiton kanssa heidän painostamanaan - Viipurista Hankoon.
Saksalaisten kanssa tehty kauttakulkusopimus sisälsi myös Suomelle tulevia (Veltjens) asetoimituksia Luftwaffen lomakuljetusten vanavedessä Pohjanlahden satamiimme.
Veltjensin toimittamista aeista oli myös ilmeistä poliittista merkitystä verrattuna länsimaiden toimituksiin edellisenä talvena. Saksalaisten toimitukset sisälsivät 53 patteria monikaliperista kenttätykistöä ja 28 patteria tanskalaisia Madsenin it-tykistöä sekä 150 000 panssarivaunumiinaa.
Pitää muistaa mitä peliään ja painostusta Stalin piti välirauhan aikana Suomea kohtaan, joten varustautumatta jättäminen kun sotavarusteita tarjottiin, olisi siinä tilanteessa ollut perin kummallista.
Erikoinenhan tuo Göringin kanssa tehty sopimus oli joka salattiin niin Ribbentropilta kuin Wittingiltä. Sopimus tehtiin vasta kun saksalaiset olivat jo maissa Suomen satamissa. Witting sai lukea asiasta sittemmin vasta sanomalehdestä. Toisaalta myökin Ruotsi oli suostunut saksalaisten kauttakulun järjestelyihin alueensa läpi.
Englanti katsoi että venäläisillä oli muka Moskovan rauhansopimuksen vuoksi oikeus kauttakuljettaa sotavoimiaan Suomen alueen läpi, " eikä valta osallistunut Euroopassa raivoavaan suursotaan VAAN OLI PUOLUEETON!!...eivätkä he loukannet Suomen puolueettomuutta eivätkä olleet siis verrattavissa saksalaisten kauttakuljetuksiin.....
Ruotsin kautta tapahtuneita kauttakuljetuksia vähäteltiin korostamalla niiden tapahtuvan molempiin suuntiin kun Suomen kuljetukset nähtiin englantilaisten silmissä tapahtuvaksi vain Suomesta Norjaan, ja näin vahvistavan Pohjois-Norjan miehitysjoukkoja.
Lontoossa ilmeisesti kuviteltiin että Suomi olisi voinut estää saksalaisten kuljetukset alueemme läpi Norjaan. Englanti vähät välitti mitä Pohjoismaille tapahtuisi. He pitivät parempana vaihtoehtona asauomen joutumista Neuvostoliitolle kuin että maa olisi missään muodossa hyödyksi Saksalle. " Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton, olisi suututavaa valitella sitä että he jäävät tässä kaupassa toiseksi - ottaen huomioon ettei piru ole helpoimpia henkilöitä käsitellä".
Nevakiven arkistolöydös Lontoon arkistoista ilman kommentin tekijän puumerkkiä. Vähän kyllä vaikuttaisi Churchillin tekstiltä.
Sinäkin vetoat sodan erillisiin tavoitteisiin, joten olisi parempi puhua erillistavoitteista. Sota on toimintaa jolla tavoitteisiin päästään. Itse sotaa kun ei käyty erikseen vaan yhdessä Saksan kanssa jokaisella sodankäynnin tasolla, joten erillisestä sodasta ei voi puhua. Siispä termi "erillissota" on vääristelevä, koska sillä vedotaan tavoitteisiin puhumalla toiminnasta, joka ei ollut erillistä.
" Itse sotaa kun ei käyty erikseen vaan yhdessä Saksan kanssa jokaisella sodankäynnin tasolla, joten erillisestä sodasta ei voi puhua."
Erillistä jatkosotaamme kävimme Saksan myötäsotijoina ja VAIN Neuvostoliittoa vastaan syynä talvisodan menetykset. Kannaksella emme edenneet Hitlerin käskyistä huolimatta kuin käytännössä vanhalle Tarton rauhan rajallemme.
Sotilaalliset seikat olisivat puoltaneet välitöntä etenemistä (Kannaksen lyödyt venäläiset) mutta poliittiset seikat olivat eriävät Hitlerin tavoitteisiin verrattuna. Suomi ei sotinut Saksan kansallissosialististen ideologisten päämäärien puolesta. Emme terroripommittaneet venäläisiä kaupunkeja edes talvisodassa, kuten vastaavasti venäläiset taas tuhopommituksiaan aiheuttivat valtavaa tuhoa suomalaisiin siviilikohteisiin.
Saksa tuhosi venäläisiä siviilikyliä ja kaupunkeja tuhansittain. Venäläisiä kaupunkeja emme pommittaneet kuten emme myöskään sotineet Saksaa vastaan taistelleita länsivaltoja vastaan - puhumatakaan että olisimme tykistöllämme osallistuneet Leningradin tuhoamiseen kuten saksalaiset tekivät.
Tässä muutamia erillissotaa tukevia faktoja.
nimittäin JATKOSOTA. Tätä sotaa kävimme myötäsotijoina saksalaisten kanssa joka rajoittui omiin tavoitteisiimme. Emme alistaneet jatkosodassa sotavoimamme Hitlerin komentovallan alaisuuteen.
Asetuimme omaan 2,5 vuotiseen asemasotavaiheeseemme
ei Hitlerin komentamina - vaan Mannerheimin määräyksestä.
Vai että ihan "muutamia erillissotaa tukevia faktoja" esittelit? Miksi näissä sinun "faktoissasi" sitten on puutteita? Korjataanpa virheitäsi näistä "faktoistasi":
"Erillistä jatkosotaamme kävimme Saksan myötäsotijoina ja VAIN Neuvostoliittoa vastaan syynä talvisodan menetykset."
Korjaus #1. Suomi oli sodassa Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton lisäksi Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan kanssa. Näiden kanssa sodan jälkeen rauhansopimuskin tehtiin.
Korjaus #2. Jatkosodalle oli monta syytä, ei ainoastaan talvisodan menetykset. Pääsyy jatkosodan alkamiselle oli Saksan Neuvostoliittoon aloittama hyökkäys, jonka tukemiseen Suomi oli lupautunut kesäkuussa 1941. Tämän hyökkäyksen johdosta (Saksa suoritti sotatoimiaan myös Suomen alueelta) Neuvostoliitto pommitti Suomea, mistä katsotaan jatkosodan alkaneen. Ennen sotaa Suomi oli esitellyt Saksalle toiveita aluelaajennuksista tulevan sodan jälkeen, joten pelkät talvisodan menetykset eivät olleet Suomen johatjien motiivina uuteen sotaan suostuttaessa.
"Kannaksella emme edenneet Hitlerin käskyistä huolimatta kuin käytännössä vanhalle Tarton rauhan rajallemme.
Korjaus #3. Hitlei ei jaellut sodan aikana Suomelle ainaotakaan käskyä, sillä Suomi tai Suomen armeija eivät olleet hänen käskyvallassaan. Sen sijaan Suomen alueella sotivia joukkoja oli alistettu ristiin, saksalaisilla oli komennossaan suomalaisia joukkoja ja suomalaisilla saksalaisia. Näinhän liittolaisilla on tapana, kun sotaa käydään yhdessä eikä erikseen.
"Sotilaalliset seikat olisivat puoltaneet välitöntä etenemistä (Kannaksen lyödyt venäläiset) mutta poliittiset seikat olivat eriävät Hitlerin tavoitteisiin verrattuna."
Korjaus #4. Suomen sotilaallinen eteneminen todistaa vain sitä miten Suomen sodankäynti oli sidoksissa Saksan sotamenestykseen. Suomalaiset pysäyttivät etenemisensä samaan aikaan kun Saksan hyökkäyskin pysähtyi. Mannerheim ehti antaa Karjalan armeijallekin hyökkäykseen valmistautumiskäskyn kun hänen komennossaan ollut saksalaisdivisioona olisi aloittanut Laatokan eteläpuolelta etenemisen länteen, Leningradin eteläpuolelta kohti hyökkäävää Saksan pohjoista armeijaryhmää. Pohjoisen armeijaryhmän eteneminen kuitenkin pysäytettiin, joten yhdistetty suomalaisten ja saksalaisten hyökkäyskin peruttiin strategisista syistä.
Seuraavaksi väittäjä luettelee eroja Suomen ja Saksan armeijan sodankäyntimoraalista. Aivan vastaavasti voisin luetella yhteneväisyyksiä siitä, miten sotavankeja kohdeltiin. Niitähän jopa vaihdeltiin Saksan ja Suomen kesken.
Mutta jos vielä keskitytään siihen, miten SOTAA käytiin. Niin kuin jo todettiin, Suomi ja Saksa tekivät yhteistyötä kaikilla sodankäynnin tasoilla, jotka ovat kokojärjestyksessä suurimmasta pienimpään (suluissa käytännön esimerkki Suomen ja Saksan yhteistyöstä):
- suurstrategia (esim. Operaatio Barbarossa)
- strategia (esim. joukkojen ristiin alistaminen, Pohjois-Suomen luovuttaminen Saksalle)
- operaatiotaito (esim. sovittu Karjalan armeijan hyökkäyksen käynnistäminen vasta kun Saksan Pohjoinen armeijaryhmä oli edennyt lähemmäs Leningradia)
- taktiikka ja taistelutekniikka (esim. suomalaisen yhteysupseerin antaminen Luftwaffelle oppaaksi Barbarossa-aamun pommituslennoille, saksalaisin asein varustettujen suomalaisten kaukopartiomiesten kuljettaminen rajan yli Barbarossa-iltana saksalaisella vesitasolla suomalaisten hävittäjien suojatessa)
Lisäksi koko Suomen materiaali- ja ruokahuolto oli täysin rippuvainen Saksasta koko jatkosodan ajan. Sotaa käytiin käytännössä Saksan viljalla ja aseilla.
Jos Suomi olisi ollut pelkkä "myötäsotija" niin se olisi käynyt sotaa vain omilla strategioillaan ja resursseillaan. Käytännössä nämä kuitenkin olivat Saksan kanssa yhteiset ja Saksasta riippuvaiset.
Mutta jos väitteeni tosiaan n helppo kumota niin antaapa tulla, odotan mielenkiinnolla.
Puuttelisia on tietosi en voi kuin ihmetellä.
"Hitlei ei jaellut sodan aikana Suomelle ainaotakaan käskyä, sillä Suomi tai Suomen armeija eivät olleet hänen käskyvallassaan. Sen sijaan Suomen alueella sotivia joukkoja oli alistettu ristiin, saksalaisilla oli komennossaan suomalaisia joukkoja ja suomalaisilla saksalaisia. Näinhän liittolaisilla on tapana, kun sotaa käydään yhdessä eikä erikseen."
Kannaksella ei ollut saksalaisia. Hitler antoi määräyksiä edetä hyökkäysvaiheemme omien tavoiteidemme täytyttyä.
" Suomalaiset pysäyttivät etenemisensä samaan aikaan kun Saksan hyökkäyskin pysähtyi."
Suomi pysäytti hyökkäyksensä vanhalle rajallemme Kannaksella.
Suomi ei ampunut yhtään englantilaista tai pohjois-irlantilaista sotilasta 2MS:ssa. Kuin ei myös muidenkaan mainitsemiesi maiden sotilaita.
Kiva taas pistää Polvista pitkästä aikaa luettavaksi.
."....Mannerheim pysyi järkkymättä päätösten takana eikä lähtenyt edelleenkään hyökkäämään Leningradia kohti. Keitelin ja Erfurthin pyynnöt Marsalkka kuittasi neuvotteluiden jälkeen ” wir werden überlegen ”. Harkitsemme asiaa. Rytin saavuttua jo toisen kerran Mikkeliin viikon kuluessa, Mannerheim seuraavana päivänä yhdessä puolustusministeri Waldenin kanssa jätti henkilökohtaisesti kielteisen vastauksen Erfuthille toimitettavaksi edelleen OKH:lle. Siinä Marsalkka toimitti samat näkökohdat jotka jo oli aiemmin esittänyt Keitelille. Suomalaisten voimat eivät yksinkertaisesti riitä kyseiseen operaatioon.
Erfuth ei voinut kuin valittaa tehtyä päätöstä, muta totesi kantanaan ettei päätöksellä ole sotilaallisia perusteita koska Kannaksen venäläinen on jo lyöty, ja vain rippeiden olevan jäljellä. Nämä eivät voisi miehittää puolustuslinjaa kunnolla. Mikäli taas venäläiset saavat aikaa, tilanne muuttuu oleellisesti. Erfurt toteaa poliittisten motiivien vieneen voiton sotilaallisten sijaan. Mannerheimin ja Rytin harkinnassa.
Mikä vaikutus suomalaisten itsepäisyydellä oli. OKH:n operatiivisen osaston päälikkö eversti Heusinger on merkinnyt Erfurthin edellä mainittuun raportin reunaan huomautuksensa.” Vihdoinkin tulee esiin jo vapaussodasta tuttu Mannerheim joka oli saksalaisille hyvä niin kauan kun hänelle oli siitä hyötyä.
(Erfuthin raportti OKH:lle 31.8 1941 sisältyy aktiin OKH Gen.St.d.H.Op.Apt.,I/N Band II,Finland,22/227. Militärgeschichtliches Forschungsamt. Freiburg.)
"Puuttelisia on tietosi en voi kuin ihmetellä. "
No ihmetellään yhdessä.
"Kannaksella ei ollut saksalaisia. Hitler antoi määräyksiä edetä hyökkäysvaiheemme omien tavoiteidemme täytyttyä."
En puhunut mitään Kannaksesta ja miksi sinäkin sodankäyntiä sinne yrität rajata? Sotaa käytiin muuallakin kuin Kannaksella. Lokakuussa 1941 saksalaisten hyökkäys Leningradin suunnassa näytti johtavan siihen, että Leningrad saadaan kokonaan saarrettua. Tällöin siirrettiin saksalainen 163. Divisioona Sallan suunnalta Syvärin suulle Laatokan rantaan odottamaan sopivaa hetkeä hyökätä pohjoisesta kohti Tihvinää. Tavoitteena oli ”kädenlyönti Syvärillä”. Neuvostojoukkojen vastahyökkäys pakotti saksalaiset luopumaan tästä suunnitelmasta, ja toukokuussa 1942 163.D siirrettiin Syväriltä Kiestingin suuntaan. 163. D:llekin oli alistettuna muutamia suomalaisia osastoja. Hiter ei todellakaan jaellut Suomelle määräyksiä, koska Suomi ei hänen määräysvallassaan ollut. Saksalainen 163.D sen sijaan sai määräyksensä Mannerheimilta.
"Suomi pysäytti hyökkäyksensä vanhalle rajallemme Kannaksella."
Aivan, samaan aikaan kun Saksan hyökkäyskin pysähtyi. Jos Saksa olisi vallannut Leningradin niin katsoppa mitä suunnitelmia sen varalle oli. Suomen hallintaan oli kaavailtu kaupungin ympäristöä.
"Suomi ei ampunut yhtään englantilaista tai pohjois-irlantilaista sotilasta 2MS:ssa. Kuin ei myös muidenkaan mainitsemiesi maiden sotilaita."
Ja mitä se todistaa? Suomi oli SODASSA niiden maiden kanssa, jotka Suomen kanssa sitten rauhansopimuksenkin allekirjoittivat. Englantilaisetkin pommittivat Suomea Petsamossa ja toimittivat Neuvostoliitolle kalustoa, jota käytettiin Suomea vastaan.
"Kiva taas pistää Polvista pitkästä aikaa luettavaksi."
Polvista on aina kiva lukea, mutta kannaltasi valitettavasti Polvinenkin vain todistaa, ettei sotaa käyty erikseen vaan yhdessä. Se, ettei kaikki aina mennyt saksalaisten toiveiden mukaisesti, ei ole todiste liiton tai edes yhteistyön puutteesta. Eihän Saksakaan toteuttanut kaikkia Suomen toiveita. Se ei esimerkiksi suostunut jatkosotaa edeltävissä sotilasneuvotteluissa suomalaisten esittämään ehdotukseen, että Saksa miehittäisi Ahvenanmaan, jotta Suomi saisi hyvän venäläisiä hämäävän tekosyyn liikekannallepanolle.
Joko seuraavaksi sitten kumoaisit ne väitteeni?
oli Leningradin kukistaminen. Väitätkö Suomen olleen Hitlerin mukana suunnitelemassa kaupungin tuoamista?
ELOKUUN 20.1941 Hitler määräsi Erfuthin Mikkelissä ottamaan esille suomalaisten mukaan saamiseksi Leningradin offensiiviin. Mannerheimille tähdennettiin ettei kaupunkia ollut suoralta kädellä valloittaa vaan saarrettava ja tuhota tykistöllä. Saksa toivoi mahdollisimman vahvojen suomalaisvoimien osallistuvan pohjoisesta käsin Leningradin saartamiseen, minkä lisäksi suomalaisten ja saksalaisten iskujoukkojen oli pyrittävä saamaan yhteys toisiinsa Itä-Kannaksella Leningradin ja Laatokan välisellä Alueella.
Aunuksessa taas suomalaisten oli Syvärin saavuttamisen jälkeen muodostettava sillanpää virran etelärannalle voimalaitoksen ja Lotinanpellon luo sekä sieltä JATKAA hyökkäystään etelään yhtyäkseen saksalaisiin joukkoihin.
Tämän viestin vaikutuksen Mannerheimiin Erfurth havaitsi ”ilmeisen epäsuotuisaksi”. Töin tuskin hilliten suuttumustaan Suomen ylipäälikkö ei voinut olla puuskahtamatta:
” Miten minun on se tehtävä? Mitä OKH luulee? Minulla ei ole uudenaikaisia aseita, ei lentäjiä ja tappiot ovat suuret. ” ( Kiihdyksissään marsalkka tuli sekoittaneeksi Saksan sotilaallisen hierarkian puhumalla OKH:stä. Kysymys oli OKW:stä ) Tyynnyttyään marsalkka totesi saksalaisten ehdotuksellaan aiheuttaneen kokonaan uuden tilanteen, josta oli neuvoteltava presidentin ja hallituksen kanssa. Suomalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä Leningradin kanssa. Heille oli mieluisinta että saksalaiset valtaisivat sen ja pysyisivät siellä. Keskustelu päättyi Mannerheimin lupaukseen harkita asiaa. Erfurthin poistuessa huoneesta vt. yleisesikunnan päälikkö , kenraali Hanell tuli eteishuoneessa onnittelemaan siitä että ” kaikki oli sujunut onnellisesti ”. Hän (Hanell) oli pelännyt ylipäällikkönsä räjähtävän. (viite – Erfurthin muistiinpanot)
23.8.1941 Mikkeliin saapui sotamarsalkka Keitelin virallinen kirje joka ei sisältänyt enää mitään uutta. Mannerheimin vastaus jätetiin Erfuthille 27.8.1941 jossa Mannerheim perusteli operaation olevan edullisempaa suorittaa etelästä käsin. Myös hallitus oli vastahakoinen ylittämään rajaa.
Hyökkäys Syvärille taas oli mahdollisuuksien rajoissa. Mannerheim muistutti OKW:tä vielä siitä että sekä Laatokan itä että länsipuolinen operaatio oli aloitettu saksalaisten omasta pyynnöstä. Niiden yhtäaikainen toteuttaminen ylitti suomalaisten voimavarat. Kun Kantalahdenkin valtauskin ( AOK Norwegenin toimesta ) näytti viivästyvän ei sieltäkään ollut reservejä saatavissa. Näin Mannerheim erittäin taitavasti laittoi saksalaiset itsensä vastuuseen hänen HÄNEN VOIMIENSA heikkoudesta.
Mutta Rytin ja Mannerheimin kieltäytymisellä oli ratkaiseva merkitys kaupungin pelastumiselle.
" Erfuth esittää Aunuksessa olleen saksalaisen divisioonan siirtoa Kannakselle yksin hyökkäämään tavoitteenaan Leningradia ja maanmiehiään kohti Ajatuksesta luovutaan OKH:ssa.
Erfurth raportoi kuitenkin seuraavana päivänä asiasta Mannerheimille, joka suhtautui ajatukseen täysin torjuvasti koska divisioonan kuljetukset vaatisivat liian paljon aikaa vallitsevissa olosuhteissa.
Mannerheimin perimmäinen motiivi on nytkin löydettävissä. Jos Leningradia vastaan EI SUOMESTA MENTY, EIVÄT SAKSALAISETKAAN SAISI SITÄ TEHDÄ TÄTÄ KAUTTA.
Vielä Leeb yritti suomalaisten mukaan saamista hyökkäyksessään Leningradiin: Kaiken lisäksi v.Leeb raportoi 15.9.1941 Okh:LLE VASTUSTAJAN IRROITTAVAN JOUKKOJAAN Kannaksella, ja heittävän niitä Heeresgruppe Nordia vastaan. "
Lukaseppa mitä v.Leeb raportoi OKH:lle!
____________________
koska olet kovapäistä sorttia.
"Hiter ei todellakaan jaellut Suomelle määräyksiä, koska Suomi ei hänen määräysvallassaan ollut. Hiter ei todellakaan jaellut Suomelle määräyksiä, koska Suomi ei hänen määräysvallassaan ollut. Saksalainen 163.D sen sijaan sai määräyksensä Mannerheimilta. sen sijaan sai määräyksensä Mannerheimilta."
Hitler antoi määräyksiä Suomelle kuten jo lähdeviitein asian sinulle todistin. Ryti ja Mannerheim kieltäytyivät kirjallisin arkistoista löytyvin kieltäytymisin, joihin viittasin.
"Lokakuussa 1941 saksalaisten hyökkäys Leningradin suunnassa näytti johtavan siihen, että Leningrad saadaan kokonaan saarrettua. Tällöin siirrettiin saksalainen 163. Divisioona Sallan suunnalta Syvärin suulle Laatokan rantaan odottamaan sopivaa hetkeä hyökätä pohjoisesta kohti Tihvinää. "
Saksalaiset aikoivat siirtää Engelbrechtin 163 D:n divisioonan Syväriltä Kannakselle jatkamaan suomalaisten keskeytämää hyökkäystä kohti Leningradia. Mannerheim kieltäytyi kalustopulaan vedoten saksalaisten siitämisen Kannakselle.
Sinulla ovat nuo lähdeviitteet kovin hakusassa, keksitkö ja sepitätkö tarinasi omasta päästäsi?
" En puhunut mitään Kannaksesta ja miksi sinäkin sodankäyntiä sinne yrität rajata? "
Kerropa sitten sinä jos osaat kuinka Kannaksella toteutettiin Barbarossaa.
"Väitätkö Suomen olleen Hitlerin mukana suunnitelemassa kaupungin tuoamista?"
Omasta lainauksestasi: "Suomalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä Leningradin kanssa. Heille oli mieluisinta että saksalaiset valtaisivat sen ja pysyisivät siellä."
Ja suomalaisethan toki auttoivat saksalaisia näissä pyrkimyksissä.
"Mannerheim muistutti OKW:tä vielä siitä että sekä Laatokan itä että länsipuolinen operaatio oli aloitettu saksalaisten omasta pyynnöstä. Niiden yhtäaikainen toteuttaminen ylitti suomalaisten voimavarat. Kun Kantalahdenkin valtauskin ( AOK Norwegenin toimesta ) näytti viivästyvän ei sieltäkään ollut reservejä saatavissa. Näin Mannerheim erittäin taitavasti laittoi saksalaiset itsensä vastuuseen hänen HÄNEN VOIMIENSA heikkoudesta."
Mistä tämä muusta kertoo kuin yhteisestä sodankäynnistä? Tavoitteissa oli eroa, mutta niihin pyrittiin yhdessä.
kesäkuussa -41 norjasta ruotsin kautta pohjois-karjalaan. yksi rykmentti ja patteristo lähetettiin sallaan, jonne koko div siirrettiin kesällä -42.
>> Mistä tämä muusta kertoo kuin yhteisestä sodankäynnistä? Tavoitteissa oli eroa, mutta niihin pyrittiin yhdessä.
"koska olet kovapäistä sorttia."
No eipä noin kepeistä yrityksistäsi kenenkään pää pehmene.
"Hitler antoi määräyksiä Suomelle kuten jo lähdeviitein asian sinulle todistin."
Etkä todistanut. Todistit vain, ettei Hitler todellakaan antanut määräyksiä, koska niihin toiveisiin ei aina suostuttu. Määräys kun on sellainen käsky, että sitä totellaan ja Suomen johtajilla oli varaa sanoa ei - koska määräysvallassa ei oltu. Ihan samalla tavalla Hitlerkin kieltäytyi mm. Rytin esittämistä toiveista. Näinhän ne liittolaiset tekevät, neuvottelevat toiminnasta.
"Saksalaiset aikoivat siirtää Engelbrechtin 163 D:n divisioonan Syväriltä Kannakselle jatkamaan suomalaisten keskeytämää hyökkäystä kohti Leningradia. Mannerheim kieltäytyi kalustopulaan vedoten saksalaisten siitämisen Kannakselle."
Ja mihin tuo muka liittyi? Sinä et nyt näe sitä Kannasta kauemmas. Saksakin luopui Leningradin valtaamisesta jo syksyllä -41 ja kaupunki oli tarkoitus näännyttää piirityksellä. Suomalaiset olivat jo piiritysasemissa kannaksella vanhoilla rajoillaan, eteläpuolella yritettiin "kädenlyöntiä Syvärillä", jotta piiritys olisi saatu kunnolla toimimaan.
"Sinulla ovat nuo lähdeviitteet kovin hakusassa, keksitkö ja sepitätkö tarinasi omasta päästäsi? "
Voe tokkiinsa, on mulla tuossa hyllyssä muitakin kuin tuo sinun ainokaisesi, eli Polvisen teos :)
"Kerropa sitten sinä jos osaat kuinka Kannaksella toteutettiin Barbarossaa."
Ks. edellä. Suomalaiset osallistuvat strategian mukaisesti piiritykseen pohjoisessa.
Edelleen sinulla on lupauksistasi huolimatta todistamatta sen yhteistyön puuttuminen sodankäynnin tasoilla.
Liittosuhteen syntyä valottaa hyvin Mauno Jokipii, joten annetaanpa hänen sitten kertoa mitä tapahtui:
"Mitä Helsingissä siis päätettiin? Siellä sovittiin sotilaiden kesken varsin pitkälle meneviä yksityiskohtia myöten siitä sotilaallisesta yhteistyöstä, joka muutama päivää myöhemmin käytännössä alkoi kauttakulkusopimukset tavattomasti ylittävillä joukkojen siirroilla Lappiin maitse (7.6.) ja meritse (10.6.) Barbarossa-keskityksiä varten, saksalaisten sotalaivojen salaisella saapumisella Suomen saaristoon (14.6.) ja lopuksi saksalaisten lentokoneiden tulolla eräille Suomen lentokentille (20.6.). Muodollisesti tämä tehtiin sillä edellytyksellä, että ’asianomaisten keskeisin neuvotteluin oli selvitetty asian poliittinen puoli.’ Tällaista poliittista sopimusta maiden kesken ei intensiivisistä etsiskelyistä huolimatta ole löydetty, ja siksi voidaan todeta, ettei maiden kesken ollut olemassa muodollista liittoa. Kuitenkin Suomessa toimittiin täysin Helsingin pöytäkirjojen hengen ja kirjaimen mukaan. Ilmeiseltä näyttää, että poliittinen paperi jätettiin tekemättä , koska se yhtä huonosti soveltui Saksan kuin Suomenkin poliittiseen tilanteeseen. Silti on tosiasiallisen kehityksen nojalla pakko katsoa, että poliittinenkin yhteisymmärrys maiden kesken oli olemassa. Kukaan ei Suomen johdossa asettunut poliittisesti vastustamaan tapausten kulkua, vaan politiikka myötäili sotilaallista kehitystä sotaa kohti. Edellä on jo huomautettu siitä, että ’suuren sopimuksen’ puuttuessakin tehtiin tipottain monia poliittisia toimia, jotka tietyllä tavalla korvasivat yleissopimuksen puutteen. Hyökkäystoimien alkamiseen mennessä myös poliittiset seikat oli askel kerrallaan järjestetty kuntoon sellaista sopimuksetonta yhteistyötilannetta varten, joka sopi molemmille osapuolille parhaiten. Tähän poliittiseen myötämieleen on laskettava jo sotilasneuvottelijoiden ymmärtävä suhtautuminen suomalaisten teknisiin varauksiin, joissa esim. huomautettiin ’presidentin valtio-oikeudellisista siteistä’ (eli eduskunnasta sodan ja rauhan päättäjänä), tärkeydestä saada venäläiset näyttämään hyökkääjiltä tai Quisling-hallituksen kohtalokkuudesta yhteistyölle.
Valtiotieteilijät kutsuvat tällaista suhdetta, joka ei suinkaan ole maailmanhistoriassa harvinainen, koalitioksi. Vaikkei voi sanoa, että Helsingin-neuvotteluissa juridisesti olisi solmittu koalitio Saksan ja Suomen kesken, on pakko ajatella, että näiden sotilasneuvotteluiden antamien suuntaviivojen mukaan maat seuraavien viikkojen kuluessa käytännössä tulivat koalitiokumppaneiksi. Suomen ylimmän poliittisen johdon suostumus on ollut pohjana jo neuvottelujen käymiselle. Poliittinen ratkaisu ajoittuu siis kuun vaihteeseen (viimeistään 2.6., mutta todennäköisesti jo 30.5.)(Mauno Jokipii, Jatkosodan synty, sivu 321)
Ja vielä vähän esimerkkiä todisteesta liittosuhteesta. Nüurnbergin oikeudenkäynti sodan jälkeen, syytetyt Keitel ja marsalkka Antonescu:
- “At the conference of 16th July, 1941, Hitler
spoke of the Finnish claims to Eastern Karelia,
the Leningrad region and the city of Leningrad.”
- ”In proof of this fact I refer to Document 221-L presented by the American
prosecution.”
Nurnberg: Fifty-Seventh Day: Tuesday, 12th February, 1946
http://www.nizkor.org/hweb/imt/tgmwc/tgmwc-06/tgmwc-06-57-15.html
Kenraali Buschenhagenin ja marsalkka Antonescun lausunnot Nurnbergin oikeudessa todistavat sitä näkökantaa, että sotilasjohtomme,
ainakin, oli tiukasti sitoutunut operaatio Barbarossaan, ja että Suomella oli kiistämättä omatkin laajentumisintressit Itä-Karjalaan ja Leningradinkin alueelle.
sielläpä se Lotinanpellon suunalla....
http://www.sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Kartat/cwdata/41Petroskoi%26AunuksenIt%E4Osa.html
"nimittäin JATKOSOTA. Tätä sotaa kävimme myötäsotijoina saksalaisten kanssa joka rajoittui omiin tavoitteisiimme. Emme alistaneet jatkosodassa sotavoimamme Hitlerin komentovallan alaisuuteen.
Asetuimme omaan 2,5 vuotiseen asemasotavaiheeseemme
ei Hitlerin komentamina - vaan Mannerheimin määräyksestä. "
Jatkosota, eli N:liittoo JATKOI siitä, mihin surkeasti epäonnostuneen Talvisodn jälkeen jäi.
JATKOIPA heti Talvisodan jälkeen painostusta, uhkailua, uhoamaista...
Ja muutkin ovat aiheesta kirjoittaneet kuin Polvinen ;)
"Ei Suomi pyrkinyt missään vaiheessa samoihin tavoiteisiin, ei edes sodan alkuvaiheessa syksyllä 1941, johan se olen moneen kertaan todistanut."
Mitähän sinä olet tässä muka "todistanut" ja kenelle? Hieman on hakusalla tuo argumentoinnin taitosi, siitä on vielä jonkin asian todistamiseen aika pitkä matka ;)
Suomen ja Saksan yhteinen perimmäinen tavoite oli voittaa Neuvostoliitto sodalla. Suomen tavoitteisiin kuului oman alueen laajentaminen Kuolaan ja Itä-Karjalaan, Saksan tavoitteena oli koko Neuvostoliiton tuhoaminen ja elintilan hankkiminen Saksalle sen alueelta.
"Väitteille ei löydy perusteita että suomalaiset olivat Hitlerin Barbarossaa toteuttamassa. "
No johan löytyy, jopa Barbarossasuunnitelmasta itsestään, sielläkin suomalaiset liittolaisina rintamavastuineen mainitaan.
Saksa kysyi Suomelta osallistuuko Suomi Barbarossaan ja Suomi vastasi myöntävästi. Näistä "perusteista" on vielä harmiksesi säilyneet ihan autenttiset pöytäkirjatkin näistä neuvotteluista.
Mauno Jokipii, Jatkosodan synty:
""Palattuaan Helsinkiin 28.5. Heinrichs esitteli lähetyskuntansa asian heti marsalkka Mannerheimille, jolloin myös puolustusministeri Walden oli läsnä. Nämä hyväksyivät suoritetut toimenpiteet. Myös presidentille Heinrichs kävi 29.5. itse kertomassa matkastaan. Pää- ja ulkoministerin informoiminen näyttää siis jääneen Rytin tehtäväksi.
Ehdotus, jonka Heinrichsin delegaatio toi Saksasta, oli itse asiassa selväpiirteinen pyyntö OSALLLISTUMISESTA HYÖKKÄYSSOTAAN. Todellista puolustussotamahdollisuutta, jossa saksalaiset joukoillaan vain auttaisivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea puolustamaan omaa aluettaan, ei ollut edes sivuttu, saati että siitä olisi kirjallisia suunnitelmia kuten hyökkäyksestä. Yhteisen puolustautumisen voi ajatella olleen pois laskuista, sellaisesta yhteistyöstä Saksa ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut. Sen sijaan alunperin Suomelta ei vaadittu täysmittaista hyökkäyssotaa vastustajan alueelle, vaan tyydyttiin pienempiin uhrauksiin." -s.313
"Suomen ylin valtio- ja sotilasjohto oli joko-tai valintatilanteessa. Sen mahdollisia omia tarkoituksia ei kysytty, ainoastaan OSALLISTUMISTA OFFENSIIVIIN tai siitä pois jäämistä." -Jokipii, s.314
"Hitlerin suunnitelmat Barbarossan ensimmäisen suuren tavoitteen Leningradin kukistamisessa eivät onnistuneet juuri siitä syystä, koska suomalaiset eivät olleet Kannaksella Hitlerin käskettävinä. "
Aika paljonpa yrität siirtää vastuuta Saksan armeijan epäonnistumisesta suomalaisille :)
Todellisuudessa edes Barbarossan alkaessa sotasuunnitelmiin EI kuulunut se, että Suomen olisi pitänyt hyökätä kannaksella Leningradiin asti. Jos näitä ehdotuksia sodan aikana olisikin sitten myöhemmin esitetty niin se ei todellakaan ole todiste liittosuhteen olemattomuudesta vaan päin vastoin sen olemassa olosta. Erillistä sotaansa käyvät kun eivät toisilleen ehdottele miten heidän sitä sotaansa pitäisi käydä, saati yritä toista käskeä tekemään jotain, niin kuin olet epätoivoisesti yrittänyt väittää Hitlerin jopa tehneen.
Miltä muuten tuntuu olla pussissa tuolla tavalla?
" Kenraali Buschenhagenin ja marsalkka Antonescun lausunnot Nurnbergin oikeudessa todistavat sitä näkökantaa, että sotilasjohtomme,
ainakin, oli tiukasti sitoutunut operaatio Barbarossaan, ja että Suomella oli kiistämättä omatkin laajentumisintressit Itä-Karjalaan ja Leningradinkin alueelle. "
Mienaatko etteivät Berija porukoineenyhtään yrittäneet sanella Buschenhagenille sotavankeudessa mitä pitää sanoa ja mitä ei?
" Todistit vain, ettei Hitler todellakaan antanut määräyksiä, koska niihin toiveisiin ei aina suostuttu. Määräys kun on sellainen käsky, että sitä totellaan ja Suomen johtajilla oli varaa sanoa ei - koska määräysvallassa ei oltu. "
Alkuosion kanssa "ettei Hitler antanut määräyksiä"
Kyllä se kuule vaan antoi. ELOKUUN 20.1941 Hitler määräsi Erfuthin Mikkelissä ottamaan esille suomalaisten mukaan saamiseksi Leningradin offensiiviin...... Mannerheimille tähdennettiin ettei kaupunkia ollut suoralta kädellä valloittaa vaan saarrettava ja tuhota tykistöllä. Saksa toivoi mahdollisimman vahvojen suomalaisvoimien osallistuvan pohjoisesta käsin Leningradin saartamiseen, minkä lisäksi suomalaisten ja saksalaisten iskujoukkojen oli pyrittävä saamaan yhteys toisiinsa Itä-Kannaksella Leningradin ja Laatokan välisellä Alueella.
Aunuksessa taas suomalaisten oli Syvärin saavuttamisen jälkeen muodostettava sillanpää virran etelärannalle voimalaitoksen ja Lotinanpellon luo sekä sieltä jatkaa hyökkäystään etelään yhtyäkseen saksalaisiin joukkoihin.
""Saksalaiset aikoivat siirtää Engelbrechtin 163 D:n divisioonan Syväriltä Kannakselle jatkamaan suomalaisten keskeytämää hyökkäystä kohti Leningradia. Mannerheim kieltäytyi kalustopulaan vedoten saksalaisten siitämisen Kannakselle."
Ja mihin tuo muka liittyi?
Se liittyi suomalaisten virallisiin kieltäytymisiin jatkaa hyökkäystä Kannaksella.
Erfuth esittää Aunuksessa olleen saksalaisen divisioonan siirtoa Kannakselle yksin hyökkäämään tavoitteenaan Leningradia ja maanmiehiään kohti Ajatuksesta luovutaan OKH:ssa.
Erfurth raportoi kuitenkin seuraavana päivänä asiasta Mannerheimille, joka suhtautui ajatukseen täysin torjuvasti koska divisioonan kuljetukset vaatisivat liian paljon aikaa vallitsevissa olosuhteissa.
Mannerheimin perimmäinen motiivi on nytkin löydettävissä. Jos Leningradia vastaan EI SUOMESTA MENTY, EIVÄT SAKSALAISETKAAN SAISI SITÄ TEHDÄ TÄTÄ KAUTTA.
Vielä Leeb yritti suomalaisten mukaan saamista hyökkäyksessään Leningradiin: Kaiken lisäksi v.Leeb raportoi 15.9.1941 Okh:LLE VASTUSTAJAN IRROITTAVAN JOUKKOJAAN Kannaksella, ja heittävän niitä Heeresgruppe Nordia vastaan.
Joko meni perille?
" Todellisuudessa edes Barbarossan alkaessa sotasuunnitelmiin EI kuulunut se, että Suomen olisi pitänyt hyökätä kannaksella Leningradiin asti."
Todellakin näin oli, tämähän todistaa ettemme olleet Barbaroksessa mukana. Vasta myöhemmin, kun Hitlerin sota alkoi tökkiä hän antoi määräyksiä suomalaisille saadakseen aseveljeltä apua kaupungin tuhoamisessa. Suomalaiset kieltäytyivät kunniasta.
Pidä vaan neuvostonäkemyksesi asiasta niillä et pysty kumoamaan historiallisia tosiasioita. Ainoastaan tekemättömistä hirmuteista voit syytellä suomalaisia kuten Turtola tekee hyvänä esimerkkinä mainitakseni.
" Ehdotus, jonka Heinrichsin delegaatio toi Saksasta, oli itse asiassa selväpiirteinen pyyntö OSALLLISTUMISESTA HYÖKKÄYSSOTAAN. "
Heinrichsin delegaatiolla ei ollut muuta kuin kirjekyyhkyn valtuudet. Näin oli Marsalkka heitä evästänyt matkalleen.
Mutta kuinka lopulta asiat sittemmin oikeasti etenivätkään onkin toinen juttu. Kannatta sinun kuitenkin vielä kerrata nuo Polvisen tukimukset. Neuvostoajan propagandaahan sinä kyllä osaat suoltaa.
Jos Kannaksella olisivat toimineet saksalaiset suomalaisten sijaan, niin historia saatettaisiin kirjoittaa toisin. Suomalaisten asettuminen Pääasemaan vanhalle rajalle Kannaksella oli Leningradin pelastus.
Syvärille Pohjois-Karjalasta osana Karjalan Armeijaa. Aikanaan se sai tehtävän ottaa yhteyden Tihvinän suunnasta hyökkääviin omiin. Hommasta ei tullut mitään.
"" Todellisuudessa edes Barbarossan alkaessa sotasuunnitelmiin EI kuulunut se, että Suomen olisi pitänyt hyökätä kannaksella Leningradiin asti."
Todellakin näin oli, tämähän todistaa ettemme olleet Barbaroksessa mukana. "
Öh, siis miten se sen muka todistaa?
Barbarossaan lähdettiin mukaan niin kuin sovittu oli kaikilla sodankäynnin tasoilla ja yhtäkkiä ei oltukaan siinä mukana kun suunnitelmista poiketen olisikin pitänyt hyökätä Leningradiin?
"Kannatta sinun kuitenkin vielä kerrata nuo Polvisen tukimukset."
Polvinen on Arvi Korhosen oppipoika, joten uskottavuus siinäkin suhteessa hieman kyseenalaisempi kuin vaikkapa Jokipiin.
"Neuvostoajan propagandaahan sinä kyllä osaat suoltaa. "
Juu juu, sitähän ne lainaukset Jokipiin tutkimuksestakin tietysti ovat.
Sinä näytät olevankin ihan omilla aaltopituuksillasi sepustuksiesi kanssa, mutta pussin pohjallahan onkin varmaan vähän yksinäistä ;)
"Mienaatko etteivät Berija porukoineenyhtään yrittäneet sanella Buschenhagenille sotavankeudessa mitä pitää sanoa ja mitä ei?"
Ja sinähän olit tietysti nasu-vandaalin kanssa kärpäsenä katossa tuollaista todistamassa :)
"Kyllä se kuule vaan antoi. ELOKUUN 20.1941 Hitler määräsi Erfuthin Mikkelissä ottamaan esille suomalaisten mukaan saamiseksi Leningradin offensiiviin......"
Juu, Erfuthin - ei Mannerheimia. Mahdatkohan edes tietää mitä eroa on saksalaisella ja suomalaisella? Epäilys herää kun näkee kuinka sekaisin perustelusi menee.
"Joko meni perille? "
Menee vähemmälläkin jankuttamisella, siis se, ettei sinusta ollut kumoilemaan yhtään mitään.
paskanjauhamis/panettelulinjalle. Harrasta sinä vaan omanlaistasi historiaa.
Buschenhagenin lausunnot valvontakomissiolle olivat nekin räätälöidyt Berijan konttorissa.
" Menee vähemmälläkin jankuttamisella, siis se, ettei sinusta ollut kumoilemaan yhtään mitään. "
En yrittänytkään KUMOTA mitään, esitin vaan faktatietoa - jota SINÄ et koskaan pysty kumoamaan!
Saat toki yrittää jos haluja riittää. Polvisen tutkimukset ovat nimittäin rautaa.
Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, sivu 117
"Mienaatko etteivät Berija porukoineenyhtään yrittäneet sanella Buschenhagenille sotavankeudessa mitä pitää sanoa ja mitä ei?"
Ja sinähän olit tietysti nasu-vandaalin kanssa kärpäsenä katossa tuollaista todistamassa :)
No lainataanpa Krosbyn Pekkaa hiukan Jussin sivuilta väännettynä.
" Nürnberg
Venäläiset syyttäjät perustivat epävirallisen syytteensä Suomea vastaan Nürnbergissä kolmen todistajan, eversti Kitchmannin, sotamarsalkka Pauluksen ja kenraali Buschenhagenin antamiin todistuksiin. ”Niillä ensi käden tiedoilla, joita esimerkiksi Pauluksella oli näistä tapauksista, hänen oli määriteltävä Suomen ja Saksan sotilaallisten neuvottelujen alkamisajankohdaksi 26. toukokuuta 1941. Buschenhagen, jonka henkilökohtainen osuus näihin tapauksiin on selviö, ei voinut osoittaa mitään yhteistyötä olleen ennen helmikuuta 1941. Ja Kitschmann, jolla ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista tietoa näistä tapahtumista, on todettava todistajaksi kelpaamattomaksi.
- -
Kun tutkitaan Buschenhagenin todistusta Nürnbergissä, on hyödyllistä ja valaisevaa nähdä, kuinka se annettiin. Buschenhagen, jalkaväenkenraali ja 52. armeijakunnan komentava kenraali, haavoittui ja joutui venäläisten vangiksi Romaniassa 12. syyskuuta 1944. Hän vietti seuraavat 11 vuotta neuvostovankiloissa ja palasi kotiinsa Obertsdorfiin lokakuussa 1955. Ensimmäisen vankeusvuotensa aikana pahamaineisissa Budirkan ja Lubjankan vankiloissa hän joutui »NKVD:n lukemattomiin kuulusteluihin», mutta onnistui salaamaan osansa Suomen liittymisestä sotaan 1941, kunnes hänen nimensä mainittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Helsingissä vuoden 1945 lopulla.
Buschenhagen kuvailee näin sen mitä seurasi:
Kiertely oli sen jälkeen minulle mahdotonta. Seurasi lukemattomia kuulusteluja, joissa venäläiset käyttivät tunnettuja keinojaan. Kuulustelija laati kaikki kuulustelupöytäkirjat venäjäksi, jolloin vastalauseistani huolimatta kaikki venäläisille epämieluisat lausunnot vedettiin yli. Sitten ne käännettiin saksaksi ilman suostumustani »selvitys» otsikolla, ja minun oli ne allekirjoitettava.
Rudenkon henkilökohtaisesti johtaman ja samoja asioita käsitelleen Lubjankan vankilassa tammikuun loppupuolella 1946 järjestetyn lopullisen kuulustelun jälkeen Buschenhagen siirrettiin Pauluksen luo ja molemmat vietiin Nürnbergiin. Heidän vartijansa NKVD:stä vaihtoivat matkan ajaksi ylleen puna-armeijan univormut eivätkä hetkeksikään siirtyneet heidän viereltään.”[xvi] "
" Polvinen on Arvi Korhosen oppipoika, joten uskottavuus siinäkin suhteessa hieman kyseenalaisempi kuin vaikkapa Jokipiin. "
Ei Jokipiin tutkimukset ole mitenkään ristiriidasa Polvisen LÄHDEAINEISTO VIITTEISIIN, ja niitä taas ei kukaan eikä koskaan pysty kumoamaan, ellei tutkimuksissa esiin tulleita alkuperäisiä asiakirja dokumentteja tuhota. Ettäs sellaisiin uskottavuuksiin Polvinen on perustanut tutkimus työnsä.
kuten pohomelo assiin ilmaasee. Olitko sä kuusenhakureissulla sillä välin kun toiset täällä sillä välin tekivät jo lähes kokonaan uutta historiaa?
Parahin Pussinperä, tässä sinulle vinkkinä tällainen lähde:
Talvela Paavo: Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.
Talvelan muistelmissa on aika mielenkiintoisia juttuja koskien juuri noita neuvotteluita Saksan kanssa vaikkapa kesällä 1940.
Mukavampi istua Leskisessä jankkaamassa kasvokkain Suomen varhaishistoriasta. Kun oli perjantai-ilta ja kaikki...
Eipä silti, historian uudelleen kirjoittaminen on hauskaa. Puhumattakaan megajossittelusta (jos Suomi olisi hyökännyt Pietariin/Leningradiin vuonna 1919/1941, niin maailmanhistoria...)
Roope
ja lähdeviitteitä löytyy pilvin pimein.
Tässä artikkelissa kerrotaan Suomen ja Saksan välisistä keskusteluista Välirauhan aikana
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Saksalaiskeskustelut.htm
Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 62
[ii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 74
[iii] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 182
[iv] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 251
[v] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 63
[vi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 82
[vii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivut 228-229
[viii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 230
[ix] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 289-290
[x] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 266
[xi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 267
[xii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 274-275
[xiii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 290-291
[xiv] Ohto Manninen & Kauko Rumpunen, Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944, 2006, sivu 46
[xv] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 304
[xvi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 311
[xvii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 313-314
[xviii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 307-308
[xix] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 256
[xx] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 303-304
[xxi] Ohto Manninen & Kauko Rumpunen, Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944, 2006, sivut 89-90
[xxii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 304
[xxiii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 231
[xxiv] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 259
[xxv] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 304-305
[xxvi] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 306
[xxvii] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 23
[xxviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 316-323
[xxix] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 25
[xxx] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 269
[xxxi] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 307
[xxxii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 323-326
[xxxiii] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 26
[xxxiv] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 27
[xxxv] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 408
[xxxvi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 330-334
[xxxvii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 283
[xxxviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 334-337
[xxxix] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 28
[xl] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 415
[xli] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivut 284-286
[xlii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 291
[xliii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 310
[xliv] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 28
[xlv] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 428
[xlvi] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 297
[xlvii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 241
[xlviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 189-190
[xlix] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 321
[l] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 355
[li] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivut 30-31
[lii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 149-150
[liii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 169
[liv] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 271
[lv] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 301-306
[lvi] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 312
[lvii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 315
[lviii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 332
[lix] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 340-341
[lx] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivut 185-186
[lxi] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 190
[lxii] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 204
[lxiii] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 206
[lxiv] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivut 207-208
[lxv] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 299
[lxvi] Jukka Tarkka, 13. Artikla, 1977, sivu 131
Mitäs tuumit noista Saksan kanssa käydyistä neuvotteluista?
Suora lainaus asiasta.
Välirauhan aikana (Talvisodan ja Jatkosodan välisenä aikana) Saksa tiedusteli Suomelta millaisia alueellisia toivomuksia Suomella oli.
Suomen ja Saksan välisistä keskusteluista Välirauhan aikana on tietoja tässä artikkelissa.
Suomen vastauksesta tähän kysymykseen on virheellisesti ja tarkoitushakuisesti tehty (tietyillä tahoilla) johtopäätös, että nämä esitetyt rajat olisivat olleet Suomen tulevan ”hyökkäyssodan” päämääriä.
Todellisuudessa Suomelle oli Saksan toimesta väitetty (valehdeltu), että Saksa käy Venäjän kanssa neuvotteluja - ja siinä yhteydessä neuvottelee myös Suomea koskevista asioista.
Suomen vastaus oli siten tarkoitettu näitä Venäjän ja Saksan käymiä neuvotteluja varten - aivan siitä riippumatta, ettei kyseisiä neuvotteluja todellisuudessa käyty.
Kenraali Erik Heinrichs: ”Toukokuun lopussa (1941) presidentti Ryti sai Saksan ulkoministeriöstä (Auswärtiges Amt) luottamuksellisen tiedotuksen. Häneltä pyydettiin tietoa, mitä alueellisia toivomuksia Suomen hallituksella oli. Ulkopolitiikkamme johdon annettiin ymmärtää, että Saksan ja Venäjän kesken oli käynnissä tärkeät neuvottelut tai että ne kohta alkaisivat. Tällainen menettely oli siihen aikaan tavallista. Berliinin valtauksessa 1945 takavarikoitujen asiakirjojen joukossa on paperi, josta käy ilmi, mitä presidentti oli antanut vastata. Suomen toivomuksina esitettiin vanhojen rajojen palauttaminen, jolloin rajalinjaa määrättäessä olisi otettava huomioon strategiset ja etnografiset näkökohdat. Vastaus tarkoitti ilmeisesti joitakin paikallisia korjauksia. On edelleen otettava huomioon, että nämä toivomukset koskivat neuvottelujen, ei sodan päämääriä.
Alueellisista kysymyksistä kysyttiin myöskin sotamarsalkan mielipidettä. Tällöin hän nimenomaan ja varmana vakaumuksenaan esitti, ettei sellaisesta rajasta tulisi koskaan pysyvää, joka ulottuisi Syvärille tai joka katkaisisi tai uhkaisi Venäjän Jäämeren-rataa. Aivan erityisesti sotamarsalkka kosketteli sitä seikkaa, että itse Syvärin ja Äänisjärven täytyi Venäjän jokiliikenteelle tärkeine vesireitteineen, samoin Vienan meren kanavan, pysyä Venäjän hallinnassa, mikäli haluttiin, että järjestely kestäisi.
Jonkin ajan kuluttua - tämäkin tapahtui ennen sodan syttymistä - ulkopolitiikkamme johto sai tietää, että toivomukset oli esitetty ja että »alustava vastaus oli tyydyttävä». Kaikki tämä oli pelkkää hämäystä: Saksan ja Venäjän välillä ei näihin aikoihin käyty mitään poliittisia neuvotteluja.”[i]
Saksan täysivaltainen erityissuurlähettiläs Schnurre kysyi presidentti Rytiltä 20.5.1941 [Schnurren muistio 22.5.]: "millaisia toivomuksia Suomen hallituksella ja sotilasjohdolla oli mahdollisesti tuleville Saksan ja Venäjän välisille neuvotteluille." Suomi yritti karttojen avulla määritellä toivomuksiaan.[v]
Metzger: "myöhemmin (kesällä 1942) Ribbentrop kertoi minulle Hitlerin ylpeilleen hänellekin siitä, että hän kaikilta "liittolaisilta" näin menestyksellisesti oli onnistunut sumuttamaan todelliset aikeensa aina kesäkuun alkuun 1941 asti."[vi]
Rajat
Kun otsikkona on ”Suomen rajoista”, niin tarkastellaanpa asiaa hieman laajemmin.
Kun Suomi itsenäistyi, niin se tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnan rajoissa - selvä juttu.
Suomen ja Venäjän välisen Vapaussodan jälkeisissä Tarton rauhanneuvotteluissa sitten ”väännettiin kättä” venäläisen ja suomalaisen neuvotteluvaltuuskunnan kesken siitä, mihin kohtaa Venäjän ja Suomen raja oikein kuuluu. Silloin suomalaisten (karjalaisten) asuttamat Repola ja Porajärvi olisivat halunneet alueidensa kuuluvan Suomeen - mutta Tarton rauhansopimuksessa, ne kuitenkin luovutettiin Venäjälle vastoin asukkaiden tahtoa. Muodostui ensimmäiset ja ainoat rajat, jotka tasaveroisina neuvotteluosapuolina, Venäjä ja Suomi olivat sopineet.
Sitten Venäjä alkoi vaatimaan rajamuutoksia ennen Talvisotaa käydyissä neuvotteluissa - jotka eivät johtaneet tulokseen.
Moskovan pakkorauhassa Suomi silvottiin - niihin rajoihin Suomella ei ollut sanomista, ne oli Suomelle saneltu. Kun sitten Välirauhan aikana Saksa kysyi Suomelta aluetoivomuksia, niin on varsin luonnollista, että Suomi antoi Saksalle erilaisia rajatoivomuksia - Saksan ja Venäjän välisiä neuvotteluja varten.
Lainaan professori Pentti Virrankoskea: ”Suomi oli menettänyt myös suuria taloudellisia arvoja: Viipurin ja Koiviston satamat, kolmannen osan maan rakennetusta vesivoimasta, kymmenennen osan peltoalastaan, joukossa erittäin hedelmällisiä, hyvin viljeltyjä seutuja, sekä laajat, tuottoisat metsät. Uusin historiantutkimus on todennut, että neuvostojohtajat olivat rajan määrätessään ottaneet tarkoin huomioon maansa siten saamat taloudelliset edut. Leningradin turvallisuus ei olisi suinkaan edellyttänyt Sortavalan eikä edes Viipurin anastamista, mutta Kremlin imperialistien piti välttämättä saada suomalaisten rakentamat selluloosatehtaat ja voimalaitokset. Neuvostoliiton selluloosan ja samalla ruudin tuotanto kasvoi olennaisesti, ei työtä tehden vaan varastaen.”[ii] Virrankoski on historiankirjassaan varsin oikeassa - Venäjä varasti Suomelta ne alueet.
Venäjä ei tyytynyt
Venäjä ei tyytynyt Talvisodan avulla saavuttamiinsa rajoihin Suomen suunnalla, vaan jatkoi pyrkimyksiään valloittaa koko Suomi - aluksi. Tässä artikkelissa lisää Välirauhan ajalta.
Lainaan professori Hans Peter Krosbyä: ”Neuvostovaltio näytti aikovan liittää takaisin ne eurooppalaiset alueet, jotka kerran olivat kuuluneet Venäjän keisarikuntaan. Myös Suomi oli kuulunut tuohon keisarikuntaan. Ei ollut kaukaa haettua epäillä, että entinen Suomen suuriruhtinaskunta oli mukana Neuvostoliiton laajentumispyrkimysten aikataulussa. Asia oli juuri siten”[iii] Eli nimenomaan imperialistinen Venäjä halusi laajentaa rajojaan Suomen(kin) suunnalla - Suomen oli varauduttava seuraavaan hyökkäykseen Venäjän taholta.
Jatkosota
Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan. Nyt Suomi oli kuitenkin paremmin varustautunut kuin Talvisodan aikana - eikä Suomi ollut sodassa yksin. Niinpä Suomi valloitti takaisin venäjän Suomelta ryöstämät alueet.
Jatkosodan aikana (6.12.1941) Suomen eduskunta liitti ne Venäjän Suomelta ryöstämät alueet takaisin Suomen alueeseen - eli palautuivat Tarton rauhan rajat. Se, että Suomi oli sodan aikana lisäksi miehittänyt Venäjään kuuluvia alueita ei vaikuttanut mitään raja-asiaan.
Entä Miekantuppipäiväkäsky?
On virheellisesti väitetty, että Mannerheim olisi miekantuppipäiväkäskyssään asettanut Suomen sodanpäämääräksi ”Suur-Suomen” (Suomen rajat vaikkapa Uralille), tämä on taas pötypuhetta, jolla ei ole minkäänlaista katetta. Mannerheimin päiväkäsky oli tarkoitettu innostamaan joukkoja, se EI ollut Suomen sodanpäämäärä. Sekään, että Mannerheim puhui päiväkäskyssään Vienan ja Aunuksen vapauttamisesta ei suinkaan tarkoita, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut liittää ne Suomeen - oleellista oli vapauttaa ne verisestä kommunistidiktatuurista.
Kenraali Erik Heinrichs:
”Päämaja. Heinäkuussa 1941.
Ylipäällikön Päiväkäsky
N:o 3
Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimissä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuvaisiin naisiin.
Kaksikymmentäkolme vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala kunniakkaan talvisodan jälkeen autiona odottanut aamun sarastusta.
Vapaussodan taistelijat, talvisodan mainehikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava Kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.
Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.
Mannerheim
Se on kaunis ja vaikuttava päiväkäsky, vaikka kenties vähän mahtava. Se on huomattavasti toisenlainen kuin se julistus, joka annettiin vuonna 1918. Ei ivallista puhetta, ei ylimielistä pilkkaa! Ei ainoatakaan halventavaa sanaa vihollisesta, jota ei edes mainita. Sotamarsalkka puhuu pyhästä maasta, joka on heimolaistemme veren ja kärsimysten kyllästämää. Siinä kaikki. Käsky on kaunopuheinen, hillityllä äänenpainolla esitetty propagandajulistus. Tyyli oli ollut toinen vuonna 1918. »Suuri Suomi» - sehän voi olla, Moskovan rauhan Suomeen verrattuna, vuoden 1939 Suomi, Talvisodan Suomi, Tarton rauhan Suomi, jossa oli pinta-alaa 30 000 km2 enemmän kuin siinä maassa, joka nyt oli toisen kerran joutunut maailmansodan pyörteisiin. Tästä päiväkäskystä on vaikeata löytää vastaansanomatonta todistusta, joka puhuisi - kuten on väitetty - »imperialististen» pyrkimysten puolesta. --
Sotamarsalkka kuten varmaan useimmat meistä odottivat voitokasta sotaa Saksan rinnalla ja perusteellista hyvitystä Talvisodan jälkeisiin vääryyksiin. Mutta Mannerheim ei silti vielä kuvitellut, että vuosisatoja Venäjälle kuulunut Itä-Karjala olisi nyt liitettävä ja liitettävissä tavalla tai toisella Suomen valtiolliseen yhteyteen. Näin on asia, vaikka tähän vakuutukseen voivatkin suhtautua epäillen ne, jotka Jatkosodan päiväkäsky n:o 3 oli lumonnut. Mitä tarkoitti siinä tapauksessa »suuri Suomi»? Todennäköisimmin tuo ilmaisu on käsitettävä vähän hämäräksi runolliseksi vapaudeksi. Sillä Mannerheim ainakaan ei pyrkinyt liittämään Itä-Karjalaa Suomeen. Meidän naapurinamme kaakossa pysyisi aina venäläinen suurvalta, ja sotamarsalkka jos kukaan oivalsi, ettei se tulisi koskaan tyytymään noin syntyneeseen asiaintilaan.”[iv]
Sodan päämäärä
Kukaan ei ole esittänyt todisteita siitä, että Suomen sodanpäämääränä olisi ollut rajojen laajentaminen ainakaan kauemmaksi kuin Tarton rauhan rajoille.
Suomen sodanpäämääränä oli esisijaisesti säilyttää itsenäisyys ja vapaa läntinen yhteiskuntajärjestys. Jos vielä olisi saavutettavissa Tarton rauhan rajat, niin se ”olisi plussaa kurkulle”.
Nimenomaan imperialistinen Venäjä oli jälleen hyökkääjä - ja Suomi pyrki puolustautumaan sen kuin vain voi, sitoutumatta suurvaltasotaan
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suomen_rajoista.htm
Tässä artikkelin lähdeluettelo joihin Jussi viitta.
[i] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivu 236
[ii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa II, sivu 891
[iii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, sivu 38
[iv] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivut 275-276
[v] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 279
[vi] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 280
Auktoriteetteihin vetoamisessa on se huono puoli, että silloin jättää eri mieltä olevat auktoriteetit noteeraamatta. Valikoivassa lainaamisessa on se huono puoli, että silloin lainaa vain sen mitä haluaa lainauksillaan "todistaa" ja toveri Pjutkisen kohdalla tämä valikoiva tarkoitushakuinen lainaaminen on syönyt äijän uskottavuuden miinuksen puolelle.
Pätkiä, joita toveri Pjutkinen EI lainaa....
”Presidentti Rytille vakuutettiin nyt ensimmäistä kertaa, että mahdollinen neuvostohyökkäys Suomea vastaan antaisi Saksalle aiheen sodanjulistukseen. Esitetyt sotilasneuvottelut käytiin 25.5.1941 Saksassa. Suomalaiset yllättyivät kuullessaan, että heidän oli sidottava käytännössä kaikki resurssinsa hankkeeseen. Suomalaisten yksi armeijakunta oli sijoitettava Pohjois-Suomeen saksalaisille alistettuna, että sitä käytettäisiin sinne seuraavan keskitysmarssin aikana saapuvien 4-5 saksalaisdivisioonan kanssa Muurmannin rataa vastaan.
Suomalaiset lupautuivat lisäksi jo ennen sodan syttymistä toimeenpantavaan kaukokopartioretkeen Stalinin kanavaa ja sukellusvenemiinoituksiin Viron rannikkoa vastaan. Suomalaisten rauhoittamiseksi Saksasta tuli kesäkuun puoliväliin mennessä tyydyttävä vastaus myos Helsingistä esitettyihin toivomuksiin joista ensimmaisinä oli takeet Suomen itsenäisyydestä ja elinkehuollosta. Sen lisäksi luvattiin ottaa huomioon toivomus Moskovan rauhassa menetettyjen alueiden palauttamisesta, mahdollisesti myös Suomen itärajan ulottamisesta Neuvosto-Karjalaan, mistä Berliiniin oli ehditty toimittaa sekä historiallisia että strategisia perusteluja.”(- Jukka Nevakivi, Suomi 85 Itsenäisyyden Puolustajat, osa Rintamalla, s.137)
"Suomalaiset halusivat perustuslain tasavallan presidentille asettamiin velvotteisiin viitaten, että Suomi ei joutuisi aloittamaan sotilaallisia toimia Neuvostoliittoa vastaan eikä vihollisuuksia aloitettaisi Suomen alueelta. Kenraaliluutnantti Heinrichs totesi, että Suomen väestöstä 46% oli sosialisteja. Ainoana koossa pitävänä voimana oli sotamarsalkka Mannerheimin persoona. Ajatus hyökkäämisestä oli uusi.
Suomi pitikin hyvänä, että saksalaisten operaatio alkaisi aikaisemmin ja toivoi sen provosoivan Neuvostoliiton hyökkäämään ensin.
Ennen näiden sotilasneuvottelujen alkua oli Suomi myös kääntynyt diplomaattista tietä Saksan puoleen ja esittänyt toivomuksia siltä varalta, että hyökkäysoperaatio Neuvostoliittoon ei toteutuisikaan. Suomen tulisi saada takuut itsenäisyydestään, minkä lisäksi Suomi halusi entisten rajojen palauttamista jopa parannettuina sekä taloudellista apua erityisesti viljatoimituksina.
Lopuksi kenraaliluutnantti Heinrichs korosti, ettei suomalaisten hyökkäykseltä tulisi odottaa liikaa. Suomen armeija ei ollut harjoitellut laajamittaisia hyökkäysoperaatioita. Lisäksi armeijalta puuttuivat raskaat hyökkäysaseet, erityisesti panssarivaunut. Suomen ilmavoimat olivat myös vaatimattomat. Hyökkäystavoitteiksi merkitty Syväri voitaisiin saavuttaa vain onnellisten olosuhteiden vallitessa.
Suomalaiset vahvistivat sotilasneuvottelujen tulokset vasta 15.6. Kenraaliluutnantti Heinrichsin ilmoituksen mukaan neuvottelutulos oli hyväksytty 14.6. iltapäivällä tasavallan presidentin ja hallituksen kokouksessa.*)
Pohjois-Suomen joukot kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin 15.6. eli kahta päivää aikaisemmin kuin Suomen sodan ajan armeijan pääosat. Saksan Norjan-armeijan Esikunta antoi 16.6. kirjallisena suunnitteluohjeen myöhemmin aloitettavasta hyökkäyksestä kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komentamalle Kolmannelle Armeijakunnalle (III AK).
Saksalais-suomalaiseen sotilaalliseen yhteistoimintaan kuului myös Kemijärven ja Helsingin lentokenttien luovuttaminen Saksan ilmavoimien käyttöön. Suomalaiset sallivat hyökkäystoiminnan aloittamisen näiltä kentiltä vasta 25.6, alkaen. Muualta Neuvostoliittoon taistelulennolle lähteneet saksalaiskoneet saattoivat kuitenkin palatessaan käyttää suomalaiskenttiä heti 22.6. alkaen.
Merivoimat aloitti konkreettisen yhteistyön Saksan laivaton kanssa Suomenlahden sulkemiseksi heti kun Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22.päivänä kesäkuuta." (Suomi 85 – Itsenäisyyden puolustajat; Sodan kartat, Weilin+Göös Oy 2003, s.112)
*) "Palattuaan Helsinkiin 28.5. Heinrichs esitteli lähetyskuntansa asian heti marsalkka Mannerheimille, jolloin myös puolustusministeri Walden oli läsnä. Nämä hyväksyivät suoritetut toimenpiteet. Myös presidentille Heinrichs kävi 29.5. itse kertomassa matkastaan. Pää- ja ulkoministerin informoiminen näyttää siis jääneen Rytin tehtäväksi.
Ehdotus, jonka Heinrichsin delegaatio toi Saksasta, oli itse asiassa selväpiirteinen pyyntö osallistumisesta hyökkäyssotaan. Todellista puolustussotamahdollisuutta, jossa saksalaiset joukoillaan vain auttaisivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea puolustamaan omaa aluettaan, ei ollut edes sivuttu, saati että siitä olisi kirjallisia suunnitelmia kuten hyökkäyksestä. Yhteisen puolustautumisen voi ajatella olleen pois laskuista, sellaisesta yhteistyöstä Saksa ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut. Sen sijaan alunperin Suomelta ei vaadittu täysmittaista hyökkäyssotaa vastustajan alueelle, vaan tyydyttiin pienempiin uhrauksiin." (Jokipii, jatkosodan synty, s.313)
"Suomen ylin valtio- ja sotilasjohto oli joko-tai valintatilanteessa. Sen mahdollisia omia tarkoituksia ei kysytty, ainoastaan osallistumista offensiiviin tai siitä pois jäämistä." (Jokipii, s.314)
"Pohtiessaan 31.7. Saksan mahdollisuuksia Hitler lausui: "kun (Englannilta) katoaa toivo Venäjästä, putoaa myös Amerikka pois, koska Venäjän häviämistä seuraa Japanin arvovallan tavaton nousu" - Toisin sanoen Hitler ajatteli strategiaansa jo tällöin koko maapallon mittakaavassa, suhteessa USA:han, jonka Eurooppaan tuloa hän pelkäsi. Samaa osoittavat tarjous Japanille osallistumisesta Venäjän retkeen 3.6.1941 sekä melkoiset suunnitelmat, mitä tehdään Venäjän nopean antautumisen jälkeen, hyökkäys Lähi-itään ym. "Barbarossa" ei siis ollut pelkkä korvikeratkaisu, vaikka se oli sitäkin. Yritystä voidaan tarkastella myös sopivana alkuna maailmanlaajuiseen salamasotaan (Weltblitzkrieg). (Jokipii, Jatkosodoan synty, s. 131)
"Lupa lentotoimintaan oli saatu helsingin sotilasneuvotteluissa 03.06.-06.06.
Neuvotteluissa luovutettiin lentokenttiä saksalaisten käyttöön. Suomalaiset toivoivat myös hartaasti vohollisen lentokenttien nopeaa hävittämistä hyökkäyksen alkaessa erityisesti suomenlahden eteläpuolella, jotta suomessa barbarossan alkaessa säästyttäisiin pommitusvahingoilta. Myös nevan ja stalinin kanavien miinoitusta toivottiin." (Jokipii s.321)
"Saksalaisten ilmavoimien käyttäessä sekä 23.6. että 24.6. suomalaisia kenttiä Neuvostoliitto ryhtyi kostotoimenpiteisiin ja pommitti 25.6. useita paikkakuntia.
23.06. Luftflotte 1:nen suoritti uudelleen kronstadin sataman miinoituksen nousten tehtävään kouvolan lentokentältä.
Myös 23.06.saksalaiset pommittivat leningradia utin kentältä ja menettävät yhden JU-88 koneen ilmatorjuntatulessa.
23.06. Malmilta stalinin kanavaa lähdössä olleet koneet peruvat lennon huonon sään takia. Kaksi konetta ehtii ilmaan ja ne pudottavat pomminsa hankoon. 22.06-25.06 saksalaiset pommittivat hankoa kolme erillistä kertaa. Saksan merivoimat ahdistelivat jatkuvasti 22.06.-25.06. hangon meriliikennettä suomen alueelta, vaikka suomi oli vielä "puolueeton". (Anssi Vuorenmaa Suomi Sodassa Otava).
"Mutta seuraavien päivien tapahtumat, Saksan ilmavoimien operaatiot Suomen aluetta hyväksi käyttäen ja neuvostokoneiden hyökkäykset täällä olevia kohteita vastaan aiheuttivat sen, että Suomi ajautui kolmen päivän puolueettomuuden jälkeen mukaan sotaan."(-Suomi 85 Itsenäisyyden Puolustajat, osa Rintamalla, Jukka Nevakivi, s.137)
"Miinoitussota Suomenlahdella alkoi jo 21.6. iltayöllä. Toimissa olivat mukana myös suomalaisten sukellusveneet. Saksalaisten oli tarkoitus sulkea Suomenlahti suurmiinottein Suomen vesiltä lähtenein aulusosastoin. Lisäksi tavoitteena oli sulkea punalaivaston osat tukikohtiinsa."(- Suomi 85 Itsenäisyyden Puolustajat, osa Rintamalla, Antti Juutilainen, s.197)
Risto Pajari; Jatkosota ilmassa, 1982:
Sivu 52-53: "Kenttälentovarikko 1:n pääosa oli siirretty Utista Hollolaan ja Uttiin oli jäänyt vain pieni komennuskunta. Varikon sotapäiväkirjaan on merkitty tapahtumia sekä Hollolasta että Utista, josta kerrotaan:
21.6. Aamuyöllä saapui saksalaisia Uttiin ja myöhään illalla laskeutui ensimmäinen saksalainen pommituskone (FH-) kentälle.
22.6. Aamuyölllä n.klo 2.00 tienoilla alkoi saapua saksalaisia pommikoneita suuria määriä, ehkä siinä satakunta konetta laskeutuen Utin kentälle…. Varhain aamulla lähtivät saksalaiset koneet Utista sotaretkelleen.”
Huom. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22.6. kello 4.00 Suomen aikaa kun sen ilmavoimat hyökkäsivät lentokenttien kimppuun. JU88 koneet miinoittivat Leningradin edustaa ja Me-109 koneet hyökkäsivät lentokentälle Viipurin lähistöllä (Novikov, A.A.: V nebe Leningrada 1970, s.46-51). FAKTAA: näiden koneiden lentosäde ei olisi riittänyt kohteisiin kotikentiltään vaan niiden oli tehtävä välilasku Suomessa.
Sivu 56:"Vaikka Suomen ja Saksan kesken ei ollutkaan sitovia sopimuksia, sodan valmistelut ja alkutapahtumat sujuivat pääpiirteissään Salzburgin keskusteluissa kirjatulla tavalla. Suomen lentokenttiä oli varattu ja luovutettu saksalaisten käyttöön myös etelä-Suomesta. Eräide Saksan ilmavoimille suunniteltujen tehtävien suorittaminen ei ollut mahdollista käyttämättä Suomen lentokenttiä. Neuvostoliiton 25.6.1941 tekemillä ilmahyökkäyksillä ei ollut Suomen sotaan liittymisen kannalta ratkaisevaa merkitystä. Ellei Neuvostoliitto olisi hyökännyt, Suomen johdolla olisi ollut ehkä vaikeuksia keksiä sopivia syitä liittymiselle sotaan Saksan rinnalle."
"Neuvostoliiton päämarsalkka A. Novikov, joka sodan syttyessa oli Leningradin sotilaspiirin ilmavoimien komentaja, kertoo kirjassaan, että 12 JU 88 -konetta miinoitti kello 4 Leningradiin johtavia laivaväyliä. Leningradin taivaalla käytiin ensimmainen ilmataistelu ja 14 Me-109 -konetta hyökkasi lentokentän kimppuun Viipurin lähellä. Toisessa kirjassa on kuva luutnantti Svitenkon lentueen henkilöstösta, joka »torui fascistikoneiden hyökkäyksen lentokentälle Viipurin alueella.» Myöhemmin ilmestyneessä kirjassa on sanottu hyökänneiden koneiden olleen tyypiltaan Me 110:ia ja lentäneen kiireisesti matalalla Suomenlahdelle päin.
Viipurin alueella käydyksi kerrotulle kahakalle on vaikea keksiä operatiivista tarkoitusta. Mitä varten saksalaiset olisivat lentäneet Viipurin seuduilla? Heillä oli vähille hävittäjakoneilleen riittävästi kohteita lähempänäkin. Hehän tekivät juuri kaikin voimin, monta lentoa päivassä konetta kohti, hyökkäyksiä lentokenttiä vastaan, joilla neuvostovoimien pääasiallinen osa oli. Eiväthan jonnekin Viipurin liepeille sijoitetut koneet uhanneet saksalaisten etenemistä Itä-Preussista. - Toisaalta neuvostokertomusta on vaikea kiistääkaan; sitä tukevat sotapäivakirjojen kertomukset, erityisesti havainnot koneiden pyrstöstä, sillä Me 110:ssa oli »jakopyrsto». Tekivätkö saksalaiset ehkä Suomen alueelta hyökkäyksen Viipurin seudulle varmistaakseen Suomen joutumisen sotaan?" (Risto Pajari; Jatkosota ilmassa, 1982)
"Saksa aloitti operaatio Barbarossan ja hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 ilman sodanjulistusta. Utin lentokentältä lähtivät samana päivänä myös ensimmäiset saksalaispommittajat. Yllättynyt neuvosto-armeija kärsi heti ensimmäisenä päivänä merkittävät tappiot. Suomi puolestaan miehitti ripeästi Ahvenanmaan ja aloitti Suomenlahden miinoittamisen. " (Anton Eskola, Suomen sodat ja rauhat, Gummerus Kustannus Oy, 2003, s.222)
"Tutkijoiden jatkosota
Saksan Suomen-suurlähettiläs vuosina 1935-1944 Wipert von Blucher oli sivistynyt mies. Hän piti Suomea Aristoteleen oppien mukaisena ihanteellisena pikkuvaltiona, joka kykenee kokoamaan yksityiset kansalaiset lujasti yhteen ja siten toteuttamaan tärkeitä elämäntehtäviä ikään kuin tiivistyneenä henkilöllisyytenä, tässä tapauksessa Suomi-neitona. Mutta kirjoittaessaan muistelmiaan sodan jälkeen von Blucher joutui tekemään johtopäätöksen pikkuvaltioiden heikoista puolista: "Suurvaltojen valtataistelussa pikkuvaltioiden vapaalla omalla päätösvallalla on kovin suppeat rajat. Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas virta tempaa mukaansa ajopuun."
Näistä lauseista sai nimensä suurin Suomessa käyty 2. maailmasotaa koskeva kiista. Kovin merkittävä se ei ollut verrattuna esimerkiksi Länsi-Saksassa käytyyn historiakeskusteluun, jossa saksalaiset yrittivät puhdistautua menneisyyden teoista. Kuitenkin se on oiva esimerkki siitä, mikä historian ja historiantutkijoiden rooli on ollut ja on. Se osoittaa miten tietomme historiasta rakentuu, mihin ja miten historiaa yritetään käyttää.
Voi voitettuja
Kun sodat oli saatu sodituiksi, alkoi syyllisten etsiminen ja tuomitseminen. Koska riidatonta voittoa ei ollut saatu, vaan oltiin häviäjien joukossa, syntyi historian vartijoille erityinen velvollisuus puolustaa Suomen mainetta.
Tälle tielle oli jouduttu jo ennen sotaa. Saksa ja Suomi olivat sopineet yhteisesti hyökkäyksestä Neuvosto-Venäjälle, mutta sopiminen ei ollut noudattanut perustuslain kirjainta, saati henkeä. Siksi ylipäällikkö Mannerheim yritti saada Saksalta mahdollisuuden hyökätä vasta 2-3 päivää saksalaisten jälkeen, jotta kansalle ja kansanedustajille voitaisiin antaa vaikutelma, että tapahtumien kulku on vienyt maan mukanaan. Saksasta vastattiin, että suomalaisten hyökkäysajankohta riippuu Saksan operaatioista. Suomella oli siten tiedossaan hankkeen kyseenalaisuus, mutta riskit näyttivät pieniltä ja neuvostouhka suurelta. Kun Neuvostoliitto sitten Saksan hyökkäyksen alettua heti pommitti Malmin lentokenttää, Suomen johto pääsi pälkähästä: voitiin todeta maan olevan sodassa ja ryhtyä hyökkäykseen.
Suomi vakiinnutti Saksaan omaksumansa suhtautumisen jo kesällä 1941. Sen mukaan maiden välillä ei ollut mitään liittosopimusta, vain aseveljeyttä. Saksa piti kuitenkin arvovallalleen arkana asiana sitä, että Suomi osoitti haluttomuutta liittyä uusittuun kommunisminvastaiseen antikomintern-sopimukseen.
Niinpä ulkoministeri Rolf Witting allekirjoitti 26.11.1941 Berliinissä tämän lännessä Suomen ulkopolitiikan uskottavuutta horjuttaneen sopimuksen.
Kun Saksan sotaonni kääntyi, Suomen hallitus teetti vuonna 1943 puolustuskirjelmän, jossa todettiin Suomen joutuneen vastentahtoisesti olosuhteiden pakosta sotaan. Kirjelmä jaettiin liittoutuneille, mutta sitä ei noteerattu. Välirauhan solmimisen jälkeen alettiin vaatia sotaa valmistelleita edesvastuuseen. Sitä vaativat sekä suomalainen äärivasemmisto että venäläiset liittoutuneiden valvontakomissiossa, joka koostui neuvostoliittolaisista ja briteistä. Läntinen osapuoli oli jättänyt Suomen valvonnan Neuvostoliitolle.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin symbolinen merkitys oli ehkä suurempi kuin sen käytännölliset seurausvaikutukset. Syytetyt saivat eri mittaisia ja laatuisia vapausrangaistuksia. Kovimman tuomion, 10 vuotta kuritushuonetta, sai presidenttinä toiminut Risto Ryti. Oikeudenkäynnissä syytettyjen puolustus toisti jo tutuksi tullutta teesiä siitä, että Suomi oli joutunut sotaan, ei hakeutunut. Mutta koska prosessi oli luonteeltaan sodan voittajapuolen päätöksiä seuraava poliittissotilaallinen toimi, ei argumenteilla ollut merkitystä. Porvarilliset suomalaiset, kuten oikeusministeri Urho Kekkonen, yrittivät vain minimoida tuomiot äärivasemmiston yrittäessä mahdollisimman kovia tuomioita.
Sitäkin tärkeämmäksi muodostui symbolinen taistelu, jossa historialla ja historioitsijoilla oli huomattava rooli. Syytetyille ja sittemmin tuomituille kehkeytyi näet sijaiskärsijän rooli, jossa syyttään sotaan joutunut Suomi ja puolustustaistelua johtaneet suomalaiset joutuivat karsimaan mielivaltaisesta voittajan oikeudesta. Suomen hallitus asetti komitean tutkimaan sotaan johtanutta kehitystä. Sitä johti historioitsija, poliitikko ja kirjailija Eirik Hornborg. Komitea toimi saumattomassa yhteistyössä syytettyjen puolustuksen kanssa pyrkien esittämään, että Suomen johto oli seurannut asiaa passiivisesti sivusta aina siitä saakka kun saksalaiset olivat nousseet maihin Pohjanlahden rannikolla elokuussa 1940. Komitea esitti, että maan johto oli toiminut tuottamuksellisesti, ei tahallisesti sotaan johtaneessa kehityksessä. Komitean vasemmistolaiset jäsenet jättivät eriävän mielipiteen, koska heidän mielestään oli rikollista olla estämättä sellaiseen sotaan ryhtymistä, jossa ei ollut voiton mahdollisuuttakaan. Rikos oli siis ollut asettuminen häviäjän puolelle. Sikäli he olivat valvontakomission kannalla, joka jakoi voittajan – Neuvostoliiton - oikeutta. Suomi oli tehnyt pahemman kuin rikoksen, nimittäin virheen.
Kilpi tahriintuu
Sodan jälkeen Suomea pidettiin lännessä menetettynä. Maa jätettiin Neuvostoliiton saaliiksi. Hyvää tahtoa saatettiin osoittaa, mutta todellista apua ei nähty vaivan arvoiseksi. Osana sotasyyllisten puolustuskampanjaa Yhdysvalloissa julkaistiin pamfletti ’Finland and world war II’. Sen oli kirjoittanut professori Arvi Korhonen, mutta peläten valvontakomission kostoa hän halusi salata nimensä. Kirjan kirjoittajaksi merkittiin suomalaisperäinen, historioitsija, professori John H. Wuorinen. Kirjassa pyrittiin osoittamaan, että sotasyylliset eivät olleet syyllistyneet muuhun kuin parhaan kykynsä mukaan vajavaisin tiedoin valitsemaan mahdollisimman järkevästi ilman pahoja tai rikollisia aikomuksia.
Kun Suomi selviytyikin ilman miehitystä ja kylmän sodan rintamalinjat vakiintuivat, ajopuuteoriallekin kehkeytyi uusi tilaus. Länsileirissä tuli tarve osoittaa, että hyvin alkanut demokraattinen kehitys Suomessa oli katkennut, kun Suomi oli asettunut totalitarismin puolelle demokratiaa vastaan. Maailmanvalta Yhdysvallat oli näet keksinyt selittää historialliseksi tehtäväkseen demokratian puolustamisen totalitaarisia suuntauksia vastaan. Sellaisia olivat 1900-luvulla fasismi ja kommunismi.
Suomi oli helppo maali oikean aatteen omaksuneille historiantutkijoille niin kommunistisessa kuin demokraattisessakin leirissä. Maan johtajat eivät olleet kyenneet luomaan yhtenäistä tarinaa Suomen joutumisesta tahattomasti Saksan myötäsotijaksi. Lähteiden salaamisesta ja hävittämisestä huolimatta muistelmien ja tapahtumien kulun perusteella voitiin osoittaa, että Suomen johtajat olivat tietoisesti hakeutuneet sotaan väärän tai ainakin kukistetun ideologian puolella. Tällaisen tutkimuksen teki yhdysvaltalainen professori C.Leonard Lundin vuonna 1957. Arvosteltuaan edellä mainittua Korhosen kirjoittamaa kirjaa heikosta lähdepohjasta hän moitti Suomen sodanaikaista johtoa heikosta realiteettien tajusta ja huonosta arvostelukyvystä.
Lundinin moraalinen ristiretki ulottui kielikuviin saakka. Suurvalta sai hänen mukaansa hairahtua hyveellisyydestä silloin tällöin, mutta pienvallalla tällaiseen ei ollut varaa. Rangaistus virheestä saattoi olla tuhoutuminen. Hyveellisen Suomi-neidon ei olisi pitänyt herättää Neuvostoliiton epäluuloja ja hairahtua "Saksan pukin" matkaan. Demokratia oli erehtynyt totalitarisen valtion johdettavaksi. Hinta oli kova ja rangaistus ansaittu.
Hakkapeliitan puolustus.
Koska Suomen sodanaikaisella johdolla ei ollut puolustajia, kommunistinen leiri käytti hyväkseen tätä länsimaisen demokratian puolustamiseksi ja edistämiseksi laadittua tutkimusta. Tämä harmitti hakkapeliittatutkimuksella kannuksensa hankkinutta historioitsija Arvi Korhosta. Hän koki asevelvollisuudekseen puolustaa tuomittuja. "Jos historiantutkimus ja politiikka sotketaan keskenään, vääristetään kehityksestä hahmotettava kuva milloin minkäkin ennakkokäsityksen mukaisesti ja langetetaan tuomioita, joiden oikeamielisyys on vähintäänkin kyseenalainen", hän arvosteli Lundinia, mutta toimi itse juuri samoin.
Tuomitessan Lundinin Korhonen toimi kuten suomalaiskansallisen historian vartijan kuuluukin. Vetoamalla siihen, että Lundinin lähdepohja oli hatara - ei ensimmäistäkään arkistolähdettä - Korhonen tuomitsi koko työ huonoksi. Suomessa se ei olisi kelvannut edes pro gradu-työksi - ainakaan Korhosen seminaarissa. Ongelma oli vain siinä, että Lundin oli kiusallisen oikeassa. Suomen johtomiehet olivat suunnitelmallisesti vieneet Suomen sotaan. Vielä hankalammaksi asian teki se, että Korhonen tiesi asian olevan näin.
Tämä tosiseikka piti retusoida Suomi-neidon menneisyyskuvasta, jotta kansan kestokyky tulevissa koettelemuksissa olisi riittävä. Hieman aiemmin oli valittu presidentiksi varatuomari, lakitieteen tohtori Urho Kekkonen, jonka pelättiin suistavan Suomen Tsekkoslovakian tielle. Vaikka oli jo vanha mies, Korhonen ryhtyi laatimaan tiestä sotaan tyhjentävää tutkimusta, jossa kaikin tieteen keinoin ja arvovallalla osoitettaisiin Suomi osattomaksi Saksan hyökkäykseen. Tutkimuksen oli määrä valmistua ennen seuraavia presidentinvaaleja, koska suuren julkisuusarvon omanneella ajopuuteorialla saattoi horjuttaa Kekkosen omaksuman ulkopolitiikan perusteita.
Vain siinä Korhonen poikkesi rehellisyyden kaidalta tieltä, että hän ei noteerannut omaksumansa kannan vastaisia tosiasioita ja käsitteli sellaiseen viittaavatkin näkökohdat puolueellisesti. Näin syntyi teos 'Barbarossa-suunnitelma ja Suomi (1961).
Ajopuu omasta tahdostaan
Tutkimus on esimerkki tilanteesta, jossa suljetun tiedeyhteisön edustaja käyttää tieteen menetelmiä ja arvovaltaa vääristelläkseen tosiasioista syntyvää kuvaa.
Niinpä ei ole yllättävää, että Korhosen teesit kumosi kaksi ulkomaista tutkijaa, skotti Anthony J. Upton ja norjalaiskanadalainen Hans Peter Krosby. Uptonia arvosteltiin voimakkaasti. Hän vastasi arvosteluun väittämällä, että pieni suomalainen akateeminen yhteisö on monoliittinen ja keskitetysti hallittu. Viroista päättivät valtiolliseen rakenteeseen sitoutuneet professorit, jotka uskoivat, että heidän tehtävänsä oli varjella suomalaista kulttuuria ja historiaa. Tällaisissa oloissa poikkeavan näkemyksen esittäminen vaati rohkeutta enemmän kuin anglosaksisissa maissa. Uptonin väitteen nojalla ei ole yllättävää, että juuri ulkomaiset tutkijat kumosivat ajopuuteorian. He saivat kyllä lokaryöppyjä silmilleen, mutta heidän asemansa ei siitä vaarantunut, pikemminkin korostui.
Krosby osoitti tutkimuksessaan Suomen valinta 1941 (1967), että Suomi hakeutui tietoisesti Saksan vanaveteen Saksan sitä erityisesti edellyttämättä. Krosby ei harrastanut juurikaan syyttelyä saati moralisointia, mutta sitäkin enemmän asiatietoa, joten hänestä on tullut, ajopuuteorian virallinen upottaja. Jatkosodan syntyvaiheisiin hän oli perehtynyt Petsamon nikkelidiplomatiaa koskevalla väitöskirjallaan. Krosbyn tutkimus muodostui skandaalinkäryiseksi siksikin, että kenraali Erik Heinrichs oli juuri laatinut Mannerheimista elämäkerran, jossa tämä mies todistettiin monin tavoin nerokkaaksi. Hän olisi esimerkiksi estänyt suomalaishyökkäyksen Leningradiin, koska sellaista hyökkäystä venäläiset eivät olisi antaneet anteeksi ja estänyt Murmanskin radan katkaisemisen. Krosby osoitti Heinrichsin näkemykset vääriksi. Suomi teki sen mitä Saksa vaati eli osallistui Leningradin saarrostukseen Kannaksella.
Huomaamatta oli myös jäänyt, että suomalaissotilaat katkaisivat Murmanskin rautatien. Vasta myöhemmin kävi suomalaisille ilmi, että Arkangeliin oli avattu poikkirata Muurmannin radalta. Tämän yhteyden pysyvään katkaisemiseen eivät suomalaissaksalaiset voimat riittäneet. Krosby osoitti, että erityisesti sotilaat hakeutuivat Saksan vanaveteen ja pyrkivät jopa keula-aaltoon. Sodan alkuvaiheessa saksalaiset päättivät kaikesta olennaisesta: suomalaisten hyökkäyssuunnat ja ajankohdat. Mannerheimin näytelmälliset esiintymiset mahtipontisine päiväkäskyineen joutuivat jopa koomiseen valoon. Krosby lisäsikin loppukaneetin, jossa arvioi, miten olisi käynyt vaihtoehdoissa. - Huonosti, hän arvioi. Pienen ja heikon on aina parasta heti asettua voittajan puolelle. Ainakaan ei kannata jättäytyä puolueettomaksi. Min suurvallat arvioivat pienten mahdollisuuksia. - "On se saatanaa, että kansa on pieni", sanoi Paasikivi jo 1930-luvulla.
Jälkinäytoksiä
Ajopuuteoria velloi ajoittain julkisessa keskustelussa, vaikka ammattipiireissä Krosbyn työ oli hyväksytty enemmän tai vähemmän pitkin hampain. Asenteet eivät tosiasioiden vaikutuksesta mitenkään muuttuneet. Sen sai tuta erityisesti akateemikko Kustaa Vilkuna, joka oli sodan päättymisestä saakka ollut harmistunut siitä, että oli jatkosodan alussa itsekin sotilaiden mukana ja heimomiesten hengessä intoillut Suur-Suomen puolesta. Hän viritteli aiheesta keskustelua 1970-luvun alussa uusien lähdeaineistojen tuella. Saatuaan käyttöönsä kenraali Paavo Talvelan päiväkirjat, hän osoitti miten aikaisessa vaiheessa Suomen valtiolaiva kytkettiin Saksan hinaukseen. Tästä nousi myrsky.
Ajopuuteorian kumonneet tosiasiat olivat unohtuneet, jos suuri yleisö niitä koskaan oli omaksunutkaan. Myös historioitsijat ja muut alan asiantuntijat pyrkivät sopeuttamaan tosiasiat mielekkääseen Suomen kansan menestystarinaan. Ammattilaisillakin on voimakas taipumus yrittää järkeistää Suomen historia johdonmukaiseksi ja päättäjien teot harkituiksi ja kaukonäköisiksi. Se kuuluu kansallisen historian luonteeseen. Tällainen oli Sotahistorian laitoksen johtaja eversti K. J. Mikola Hän kävi läpi pitkän kaaren ajopuukysymyksessä. Vielä ennen suuria ajopuupaljastuksia vuonna 1956 Mikola vakuutti, ettei mitään sopimuksia ollut saksalaisten kanssa tehty. Mutta kymmenen vuotta myöhemmin hän joutui perustelemaan, miksi oli toimittu niin kuin oli toimittu. Hän esitti, että sotilaat olivat joutuneet varmuuden vuoksi salaisen diplomatian keinoin tekemään jonkinlaisia herrasmiessopimuksia. Mikään ajopuu; tahdoton välikappale, Suomi ei kuitenkaan ollut, vaan sotatielle lähdettäessä oli valittu oikein, vieläpä toimittu mestarillisen kaukonakoisesti.
Mikolan tulkinta on vastaavanlainen kuin EU-Suomessa vallitseva käsitys yya-ajasta. Molemmissa tapauksissa asiaan kuuluu myös vastakkainen käsitys. Mikkolan parhain päin selittämiselle vastakkainen oli filosofi Oiva Ketosen käsitys ajopuuasiasta. Hänen mielestään mitään ei voitu tapahtuneelle, mutta hyvän historiankirjoituksen tehtävänä on antaa lukijalle aineksia ymmärryksen lisäämiseen ja mahdollisuuksia uusissa valintatilanteissa toimia toisin kuin ennen. Näin hän tuli tukeneeksi Paasikiven-Kekkosen linjaa, mikä olikin ajankohtaan nähden (1975) sopivaa.
Suomen kansan menestystarinan viimeistely jatkui. Siitä, että Suomen johto oli tieten tahtoen ja vieläpä hyvin yksituumaisesti mennyt sotaan Saksan vanavedessä, ei enää kiistelty. Mutta nyansseista, motiiveista ja Suomen kansan omastatunnosta käytiin kiistaa. Professori Hannu Soikkanen totesi kirjoittamassaan Valtioneuvoston historiassa, että valtioneuvosto oli jäänyt paitsioon sotaan johtaneissa tapahtumissa. Presidentti Ryti oli vain todennut, että tapahtumien kulku oh vienyt tähän. Ja niinhän itse asia olikin. Ryti ei tosin maininnut, että suomalaiset itse olivat vaikuttaneet asioiden kulkuun. Perustuslaki sivuutettiin. Voi kysyä vastausta saamatta mitä perustuslain noudattamisesta olisi seurannut? Syyttä ei juristikansanedustaja Urho Kekkonen kuultuaan veljensä pahasta haavoittumisesta kirjoittanut 10.7.1941 vaimolleen, että "paljon on niiden vastuulla, jotka tämän ovat alullepanneet".
Huomattava kiistapari sotaan johtaneen kehityksen tutkimuksessa oli Ohto Manninen - Mauno Jokipii. Ensin mainitun tutkimukset käsittelivät sodan esivaiheita ja Suur-Suomen ääriviivoja. Mannisen rooliksi tuli ymmärtää porvarillisen kansanosan tuntoja ja antaa hyväksyttävä selitys sille, että sotaan mentiin niinkin reippain ottein. Sotaveteraani Mauno Jokipii puolestaan näki Suomen toiminnan aktiivisena pysyvän turvallisuuspoliittisen ratkaisun hakemisena, jossa taistelu käytiin vuoden 1941 alussa Mannerheimin taipumattomuuden ja Paasikiven myöntyvyyden välillä. Kun ensin mainittu voitti, oli tie jatkosotaan kivetty. Jokipii ja Manninen kävivät kiistaansa ikään kuin se olisi ollut mikä tahansa objektiivinen yhteiskunnasta erotettu ongelma. Asian poliittisista, moraalisista, juridisista ja päivänpoliittisista näkökohdista vaiettiin. Tässä suomalainen historiankirjoitus jäi jälkeen saksalaisesta sodan syiden selvittelystä, joka tunnusti avoimesti historiantutkimuksen poliittiset ulottuvuudet.
Viimeisimmän ja seikkaperäisimmän sanan ajopuuasiasta on sanonut Arvi Korhosen oppilas professori Tuomo Polvinen. Hän tutki kuten Korhonen oli opettanut, ei niin kuin Korhonen oli itse tutkinut. Korhoselta hän oli oppinut kea tai mahdoton hallittava. "Ongelman ydin ei niinkaan ole 'sokeassa kohtalossa' kuin pikkuvaltion poliittisen liikkuma-alan reaalisten rajojen määrittelyssä", hän kirjoitti ajopuuteoriasta jo 1965 arvioidessaan - positiivisesti - Uptonin tutkimusta. Polvisen Paasikivi-elämäkerrassa tällaiseen tutkimukseen oli hyvät mahdollisuudet. Viimeistään tässä työssä tuli seikkaperäisesti osoitetuksi, että Suomen herrat hyvissä ajoin ja yksissä tuumin sopivat yhteistyöstä Saksan kanssa. Hän päätyi samaan kuin opettajansa: Tehdessään ratkaisujaan Suomen herrat hävisivät todellisuudelle, eivät sotaa.
Sen sijaan ajopuuväittelyn taustalla on aina piillyt kysymys varsinaisista sodan häviäjistä: kaatuneet, vammautuneet, omaisensa ja kotinsa menettäneet muistuttavat asian vaietusta puolesta. Tällaisesta lähtökohdasta asiaa tutki everstiluutnantti Helge Seppälä teoksessaan Suomi hyökkääjänä (1984). Hänen
mukaansa "sota on niin vakava asia, että siihen ryhtyminen ja siinä tehdyt virheet on tuotava esille varsinkin silloin, kun ne ovat johtaneet tuhansien miesten kaatumiseen tai haavoittumiseen". Hänen tulkintansa oli, että Suomi hakeutui jokseenkin tahdottomaksi Saksan myötäsotijaksi. Koska maalla ei ollut itsenäistä päämäärää, ei kyetty myöskään itsenäiseen sodankäyntiin. Seppälänkin kannassa voidaan nahdä rinnastus yya-Suomeen. Sellainen maa on satelliitti tai ajopuu, joka ei haluakaan itsenäistä politiikkaa. Kanta on ainakin pohtimisen arvoinen vielä tälläkin vuosituhannella.
Ilkka Herlin
Suomi 85 – Itsenäisyyden puolustajat, osa Rintamalla, s-284-289"
"Erillissota terminä ja ajatusrakennelmana ennen kaikkea oli tällainen terapeuttinen ajatus, jolla pyrittiin sitten perustelemaan yhtäältä länsivalloille ja muille Pohjoismaille, minkä takia Suomi oli ajautunut samaan kelkkaan Hitlerin Saksan kaltaisen totalitaarisen diktatuurin kanssa." - Markku Jokisipilä
Professorit: Suomi oli natsi-Saksan liittolainen: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Professorit+Suomi+oli+natsi-Saksan+liittolainen/1135240343288
Ja se mitä todella tapahtui on historiallinen totuus. Suomea voidaan syyttää kuten pitkässä esitelmässäsikin teet VAIN tekemättömistä asioista.
Historialliset faktat mitä lopulta oikeasti tapahtui
jää sinulta kovin vähälle huomiolle.
Kovin otta luonolle faktatiedot ja lähdeluettelot joilla kuitenkin voidaan osoittaa asioiden todellinen laita.
valikoimat tarkoitushakuiset "faktat".
pjutkisen valikoimat asiat vahvistavat vain hänen ja sinun poliittista agendaa joilla ei ole mitään tekemistä todellisten tapahtumien ja niiden taustojen kanssa. suomalainen erillissotahistorian kirjoitus on niin valikoivaa muutenkin että sitä täytyy käyttää hyvin varovasti lähteenä jos pyrkimys on yhtään totuudelliseen tietoon.
Kun ei mitään merkitystä anneta sille, etä Suomella ei ollut liittosopimusta Saksan kanssa,
niin miksi Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksia pidetään sitovina?
Miksi vakavasti noteerataan ilmaukset sitä vastaan, että NL olisi väkivalloin miehittäneet Baltian maat?
Vedotaan siihen, että toimenpiteelle oli maiden suostumus, kirjallisin lähtein todistettu.
Miksi Venäjällä edelleen valehdellaan Mainilan laukauksista, jos ei tosissaan uskottaisi kirjoitetun sanan mahtiin.
olevan mitään sotilaallista uhkaa, vaan uhka tulee yhteiskunnan sisältä. jos suomi halutaan säilyttää itsenäisenä kansakuntana, ei sitä tue ainakaan holtiton maahanmuuttopolitiikka, monikultuurisuus, islam, eriarvoisuuden lisääntyminen, työttömyys ja kansallisen arvomaailman puuttuminen. tarvitsemme jatkossa vahvoja johtajia, jotka omistautuvat ensisijaisesti suomen ja suomalaisten asialle.
liittoutuneiden kanssa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota
Suomi ei olisi voittanut Saksaa ilman liittoutumista. Faktaa.
" Suomi ei olisi voittanut Saksaa ilman liittoutumista. Faktaa. "
Siksipä Suomi ei kesällä 1941 voinut estää YKSIN Saksan invaasiota maahamme. Faktaa.