Järjestön institutioituminen

Arskavain kirjoitti:

Edesmennyt arvostettu professori Carroll Quigley (9. marraskuuta 1910 - tammikuu 3, 1977) esittää mielenkiintoisen ajatuksen teoksessaan Tragedy and Hope kansainvälinsestä salaliittoteoriasta saada aikaa yksi maailman hallitus.

Vaikka hän puhuu politiikasta, niin soveltaakseni ”vapaasti” hänen teorioitaan, on uskonto yksi vallan väline, jolla on samankaltaisia ominaisuuksia politiikan kanssa vallan välineenä. Uskonto ja politiikka ovat hyvin samanlaisia. Voidaanko siis väittää, ettei pyri vaikuttamaan maailman asioihin suoranaisesti poliittisella tavalla jos kuuluu uskonnolliseen järjestöön?

Mielestäni ei. Perustellakseni johtopäätöstäni tukeudun suoraan omiin kokemuksiini entisenä Jehovan todistajien järjestöön kuuluvana (anteeksi, että mainitsin todistaja menneisyyteni näin varhaisessa vaiheessa, sillä tiedän, että tässä vaiheessa sinun kuuluisi hylätä tämä keskustelun avaus, vaikka uskon, että kun ylipäätään olet tullut palstalle, luet tämänkin - onnittelut orastavalle itsenäiselle ajattelulle!), sekä muuhun käytännön elämään.

Voidaan hyvinkin sanoa, että Jehovan todistajat ovat kokeneet järjestönä erään menestystarinan, kuten monet muutkin uskonnolliset yhteisöt. He vetoavatkin monesti kasvuunsa ja todistelevat sillä oikeellisuuttaan ja Jumalan siunausta.

Ei varmasti voida väittää, etteikö monein uskonnollisten yhteisöjen synnyttäjäien
( tässä tapauksessa Charles Taze Russelin) aikeet olleet vilpittömät, eikä liioin heidän kannattajiensa. Mutta pettymykseksi pelkästään todistajille, on muitakin länsimaisia menestystarinoita kuuluivatpa he uskonnollisiin, polittisiin tai kaupallisiin tarkoitusperiin, jotka todellisuudessa yhdessä ja erikseen muodostavat saman vallan välineen. Miten se on tapahtunut?

Professorin mukaan länsimainen suuruus (tuohon aikaan) perustui uudistuskykyiseen ja ainutlaatuiseen uskonnolliseen ja filosofiseen vakaumukseen; ihminen on pohjimmiltaan hyvä, totuus on olemassa, mutta kukaan kuolevainen ei yksin omista sitä, totuuden voi löytää vain yhteistoiminnan avulla, usko ja hyvät teot parantavat elämäämme maan päällä ja palkitsevat meidät tuonpuoleisessa. Sellaiset kulttuurit ovat pragmaattisia ja optimistisia ja pitää vankkumatonta uskoa siihen, että maailma voi muuttua paremmaksi. Professori käytti termiä ”tulevaisuuden suosiminen”, jonka mukaan tulevaisuus on parempi kuin menneisyys ja nykyisyys, ja kaikilla ihmisillä on moraalinen velvollisuus huolehtia tämän toteutumisesta.

Russelin ja hänen seuraajien vankkumaton usko on johtanut siihen, että he ovat joutuneet kehittämään tiettyjä organisatorisia keinoja sotilaallisten (”hengellinen sota”), poliittisia, taloudellisten, sosiaalisten, uskonnollisten ja henkisten tavoitteidensa saavuttamiseksi sen sijaan, että oltaisiin täysin asia jätetty niin sanotusti ”Herran käsiin”.

Professorin mukaan ongelmana sellaisessa tilanteessa on kuitenkin, että kaikki keinot ennen pitkää ”institutionalisoituvat”, eli niistä tulee saavutettuja etuja, jotka mieluummin valvovat omien etuoikeuksiensa säilyttämistä kuin tyydyttävät niitä tarpeita, joita varten ne on alun perin luotu. Tilanne voi muuttua vain jos instituutiota uudistetaan tai ne voidaan kiertää. Ellei muutosta tapahdu, on seurauksena taantuminen ja rappeutuminen, joka on jo Jehovan todistajien kohdalla ainakin länsimaissa tosiasia.

Yleistääkseni ja yksinkertaisuuden vuoksi menestystarinaan tarvitaan tuote, jota voidaan markkinoida. Tuote voi olla joko politiikka tai uskonto. Menestyäkseen sen ideologia tarvitsee vahvan uskon omaan paremmuuteen ja tietenkin ihmisiä, jotka uskovat siihen sokeasti.

Edellä mainitun professorin mukaan ihmisiä ohjaavat toiveet ja pelot. Vaarana on tietenkin liiallisten toiveiden muuttuminen naivuudeksi ja pelkojen niinikään vihaksi. Mielestäni Jehovan todistajien järjestölle on käynyt juuri näin.

Perustan väitteeni suoraan sille suurehkolle kritiikille, jota todistajien järjestö sekä sitä kannattavat yksilöt saavat toiminnastaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä