Vanhassa testamentissahan Saatanaa ei joko pidetä olemassa olevana, pahuus on jumalan tointa, tai Saatana on jumalan kaveri. Uuden testamentin aikoihin ihmiskunta oli jo sen verran kypsynyt heimouskontojen aikakausilta että juutalaisuutta päätettiin uudistaa kun tuntui kovin julmalta sivistyneeseen mailmaan: jahve ei ollutkaan enää ainoa jumala, vaan sai seurakseen Luciferin joka hoitaisi likaisen työn jumalan sijasta. Ilkeän jahven palvomisesta siirryttiin lapselliseen "hyvä vs paha" dualismiin. Dualismi on selvästikin hätäratkaisu, minkäänlaista kypsyyttä ei opissa ole näkyvissä. Kun suurimmassa osassa muissa uskonnoista eri jumalat edustivat valkoisen ja mustan sijasta harmaan eri sävyjä kuin kunnon draamassa ikään, niin dualistinen kristinusko muistuttaa lähinnä jotain lapsellista hollywoodelokuvaa jossa viholliset ovat läpeensä pahoja ja haluavat pahuuden maailmaan syrjäyttämällä absoluuttisen hyvyyden, vrt. patrioottiset mielentuotokset joissa oma maa on paras ja vihollinen kuin Saatana. Jos lukee jotai fantasiaromaania jossa pimeän valtakunta peikkoineen ja örkkeineen aikoo tuhota kilttien haltioiden ja menninkäisten valon valtakunnan, alkaa asetelma auttamatta tuntumaan tönköltä ja lapselliselta (tosin esim. Veljeni Leijonamieli ensin mieleentulevana esimerkkinä asetelmasta huolimatta hyvä kirja, mutta tämä onkin rehellisesti suunnattu lapsille). Sama pätee kristinuskon dualismiin.
Lapsellinen dualismi
Billy_Ray_Curys
6355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisitko harkita kappalejakoa, jotta lukeminen helpottuisi. Kiitos. Itse asiaan:
Kristinuskon hyvä-paha jako on todellakin mielenkiintoinen. Absoluuttinen paha etenkin saatanan kohdalla on absurdi. Kuinka arkkienkeli, joka halusi valtaa voi yhtäkkiä muuttua täydellisen pahaksi? Aika jännä homma. Kaikki on nykyään aika jännää... jännää pukkaa...
Hyvä-paha-jakoa tarvitaan lastenkirjallisuudessa, jotta lapset saataisiin opetettua erottelemaan abstrakti seikka hyvä ja paha. Miksi sitten se on siirtynyt aikuisten kirjallisuuteen niin voimakkaasti, on eri asia. Tulee mieleen evoluution agorafobia: aukean paikan kammo, joka oli aikoinaan lievässä muodossa hyödyksi, kun etsittiin turvapaikkaa vihollisilta ja saalistajilta. Sitten jotkut geenit pistivät sen överiksi: aukealla paikalla monet saavat lihasjännityksiä ja massiivisia pelkotiloja.
"Hyvä-paha-jakoa tarvitaan lastenkirjallisuudessa, jotta lapset saataisiin opetettua erottelemaan abstrakti seikka hyvä ja paha."
Varmasti näin onkin. Hyvä ja paha käsitteinä ei ole helppo, mikäli lapselle aletaan opettamaan harmaita hahmoja, jotka ovat vähän sekä-että. Menee lapsen tajunnan yli.
"Sitten jotkut geenit pistivät sen överiksi: aukealla paikalla monet saavat lihasjännityksiä ja massiivisia pelkotiloja. "
Itse nautin lapin erämaan aukeista. Kokemus on huima ensimmäistä kertaa, kun on kesällä erämaassa tuntureiden keskellä. Näkee kuulkaa kauas. Enkä yritä tällä kumota teoriaasi. Uskon evoluutioon, ja kertomasi on täysin uskottava. Ihan vain kontrastina...
evoluutio on ollut uskon asia?
Okei, syyllistyin uskiskielenkäyttöön. Olen vain saanut tässä pari päivää perustella eräälle kaverilleni, miksi uskon evoluutioteorian paikkansapitävyyteen, mutten kreationismiin.
Selitin tieteellisen metodin idean, hyvän argumentaation idean, perus logiikkaa, tieteellisen tutkimuksen perusteita, todistustaakan käsitteen ymym. Aika loputon suo perustella jollekin, mikä erottaa tieteen ja uskonnon.
Kristinuskon dualismihan on peräisin tietystä juutalaisuudesta, joka puolestaan kehittyi ns. Baabelin vankeudden aikana, kun juutalaiseen teologiaan ui persialaisia myyttejä. Zarathustralaisuudessa jalostetut ikivanhat myytit tekivät elämästä helpompaa, kuin vanhan mooseslaisen Jahven armoilla.
Alunperin juutalaisten paha oli Malak-jahve, jonkinlainen vihainen jumala, joka saattoi suuttua tuosta vaan ja rankoa uskoviaan oikukkaasti. Tämä ei ollut teologisesti mikään myyvä artikkeli, joten langenneen enkelin tarina ja pääphiksen marssittaminen areenalle helpotti rabbien souvia huomattavasti.
Alkuperäiskansoilla paha on yleensä elämää uhkaava elementti ja siihen liitetään atribuutteja jotka voivat olla kohtalokkaita kansalle. Meillä jokin Hallaukko jne. Toisaalta jumaluuksiin tai henkiolentoihin liittyy myös ambivalentti piirre: tuli on ystävä, joka voi karata viholliseksi, joten tulen haltija/jumala on kaveri jota on syytä kunnioittaa jne.
Kristinuskon alkuvaiheessa käytiin kamppailua literalistien ja tarinoita vertauskuvannollisina pitävien välillä. Literalistit voittivat ja muokkasivat uskonnosta sen infantiilin muodon, jota nyt kristinuskona opetetaan. Literalistien uskonnon tyhmyydestä aikalaiset kirjoittivat paljonkin kommentteja, koska heidän mielestään kukaan ei voinut olla niin hölmö että uskoo kirjaimellisesti Jeesus-tarinaan ja ylösnousemukseen ruumiissa.
Literalistit loivat myös lapsellisen dualismin nykyisen kaltaiseksi piittaamatta sen älyllisestä problematiikasta, jota ei todellakaan kyetä teologisesti ratkaisemaan (ts. jos Jumala on kaikkivaltias, miksi Jumala hyväksyy pahan).