JUMALA ON YKSI!

Psalmi50.15

Kolminaisuus oppi tarkoittaa uskoa yhteen ainuaan Jumalaan.
Minun Jumalani on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kaikkialla missä vain jotain Jumalista tapahtuu, on aina mukana Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Missä Isä toimii siellä on mukana Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Missä Jeesus toimii siellä on aina Isä Poika ja Pyhä Henki.
Missä Pyhä Henki toimii siellä on aina mukana Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kolmiyhteisen Jumalan teot ovat jakamattomat.
Kun Jumala toimii, on toiminnassa aina kolmiyhteinen Jumala.
Olemukseltaan kolmiyhteinen Jumala ei tahdo sopia meidän logiikkaamme ja kolminaisuus on jopa hiukan hämmentävä käsite.
Vaikka Raamatusta ei varsinaisesti löydykkään sanaa kolmiyhteinen Jumala, niin se kuitenkin hyvin osuvasti kuvaa Jumalan olemusta.
Professori Osmo Tiitilä toteaa osuvasti, että Jumalan kolminaisuus on suurimpia niistä kristinuskon mysteereistä, jotka eivät avaudu järjen käsitettäviksi mutta aktualisoituvat uskonnollisessa kokemuksessa.

Kolminaisuus opista on tullut jopa ratkaiseva kysymys koko kristillisen opin kannalta.
Itse asiassa heti, kun tunnustus Kyrios Khristos(Kristus Herra) lausuttiin, luovuttiin unitarismista, jonka mukaan Jumala on vain yksi persoona, ja jouduttiin Jumalan kolminaisuutta koskevan ongelman eteen.
Kolminaisuus opin selkeyttämistä jouduttivat merkittävästi kirkon opetuksia hämmentäneet harhaopit, jotka vastustivat kolminaisuusoppia.
Harhaoppeissa oli varsin monia suuntauksia.

Kolmannella vuosisadalla heräsi harhaoppina eräänlainen aikaisemmin toisella vuosisadala vaikuttaneiden oppien uusi muoto, jota alettiin kutsua yleisnimellä monarkianismi(yksi herruus).
Kun oli tarve puolustaa kristinuskon käsitettä yhdestä Jumalasta pakanallista monijumalisuutta vastaan syntyi monoteismin ja Jumalan ykseyden ylikorostus.
Tällöin Poika joko sulautettiin kokonaan Jumalan ykseyteen tai sitten Poika erotettiin erilliseksi, alemmantasoiseksi voimaksi.
Monarkismista oli useampia opinsuuntia, joissa eri tavoin pyritiin selittämään pois Jumalan kolmiyhteisyys.
Dynamistinen haara näytti kieltävän kolminaisuuden kokonaan, kun taas modalistinen suunta näytti sen hyväksyvän.
Viimeksi mainittu ei myöskään asettanut Jeesuksen Jumaluutta kyseenalaiseksi.
Jotta ei kuitenkaan olisi ajauduttu yksijumaluudesta kaksi tai kolmijumaluuteen he selittivät, että Pojan ja Isän oleva yksi ja sama.
Sovitus opissa tämä johti siihen, että itseasiassa ristillä kärsikin Isä itse.
Monia muitakin sivuhaaroja nousi esiin näistä edellä mainituista, mutta ehkä kiivaimpia kolminaisuutta koskevia kiistoja kirkossa vaikuttanut opinsuunta oli areiolaisuus.
Areios halusi vältää polyteististä jumalakäsitettä ja ajautui sen pelossa oppiin, jossa itseasiassa kiellettiin Kristuksen todellinen Jumaluus.
Tästä alkoi prosessi joka tuli aiheuttamaan kirkossa suuren sisäisen jakautumisen tulevien vuosikymmenien aikana.
Areioksen painotus, jonka lähtökohtana oli filosofinen ykseyden periaate, johti käytänössä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen erottamiseen toisistaan.
Vain Isä oli todellien Jumala.
Pojalla ja Pyhällä Hengellä ei ollut samaa olemusta hänen kanssaan.
Areios tuomittiin Nikaian kirkolliskokouksessa harhaoppiseksi.
Opin vaikutus ei kuitenkaan lakannut, vaan vasta Konstantinopolin kokous sai siitä kestävämmän voiton.
Mikäli areiolaisuus olisi päässyt voitolle, kirkko olisi hellenisoitunut(kreikkalaistunut) ja muuttunut pakanalliseksi keskustelukerhoksi.
Nykyään kolminaisuutta vastustavat unitaristiset opit on varsin helppo tunnistaa, mutta paljon vaikeampaa on huomata, jos Jumalan ykseyden korostuksessa kolmen persoonan yhteys ja samankaltaisuus heikentyy.
On ollut aikoja jossa Isän ja Pojan korostuksessa Pyhä Henki on unohdettu, toisaalta on myös alkanut esiintyä virtauksia jossa puolestaan Pyhän Hengen korostus on niin yksipuolista, että Isä ja Poika jäävät toisarvoiseen asemaan.
Kolminaisuudesta on tullut eräänlainen kristillisyyden koetinkivi.
Meidän tulee huolehtia siitä, että teologia kolminaisuudesta säilyttää tasapainonsa ja alkuperäisen merkityksensä.
Sen juuret ovat suraan Uuden testamentin ilmoituksessa ja teologisessa määrittelyssä kirkko on käynyt pitkän tien taistellessaan harhaoppeja vastaan.
Meillä täytyy olla selvä kuva siitä, että aina siellä missä Jumala on läsnä ja toimii, siellä toimivat Isä ja Poika ja Pyhä Henki yhdessä ja tasa-arvosina.

Kolminaisuus hämärtyy varsinkin silloin, jos ei osata nähdä eroa Jeesuksen Jumaluuden ja ihmisyyden välillä.
Tuo Nasaretilainen rakentajan poika, jonka väitettiin olevan Messias(Kristus) ja joka itse teki itsestään Jumalan synnytti juutalaisessa ympäristössä ongelman Jumalan olemuksesta.
Juutalaisilla oli vain yksi Jumala, yksi Herra ja yksi Jahve.

Kun me puhumme Jeesuksen syntymästä, on ensinnä erotettava kaikki ne maininnat missä tarkoitetaan hänen syntymistään ihmiseksi.
Sehän ei ole Jeesuksen olemassaolon alku!
Se on Jeesuksen ihmisuuden alku, mutta ei hänen jumaluutensa alku.
Useissa kohdissa joissa puhutaan Jumalan synnyttäneen hänet on kyse lähinnä Jeesuksen aseman Jumalan Poikana julkisesta ilmoittamisesta.
Kun Jeesuksesta puhutaan luomakunnan esikoisena, on sille löydettävä oikea merkitys esikoisen asemasta.
Juutalaisessa kulttuurissa esikoisella oli kaikista muista poikkeava asema.
Tämän sanan merkitys käy ilmi ps. 89:28: Minä otan hänet esikoisekseni, nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Esikoinen tarkoittaa korkeinta asemaa.
Jeesuksen esikoisuus korostaa hänen kaikkia muita korkeampaa asemaansa Messiaana ja Jumalan Poikana.
Ut puhuu Jeesuksesta myös ainosyntyisenä Poikana.
Tämä ei tarkoita, että Jeesuksella olisi ollut alku ajassa, vaan nimitys korostaa Jeesuksen ainutlaatuisuutta.
Hän on lajissaan ainoa, ainutkertainen, vertaansa vailla oleva.

Raamatullinen sovitusoppi perustuu siihen tosiasiaan, että Jeesus on Jumala ja hän tuli ihmiseksi.
Jeesuksen jumaluuden ja kolminaisuuden kieltäminen tekee opista ei-kristillisen.

Kuka minä teidän mielestänne olen(matt 16:15)?

31

793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvas

      tarvitse tuollaista teoreettista oppia. Se on ihmiskeksintö.

      • tässä asiassa

        kun sinulla on niin paha nikea-trauma päällä! :)))

      • hirvas
        tässä asiassa kirjoitti:

        kun sinulla on niin paha nikea-trauma päällä! :)))

        se, että esimerkiksi koko helluntailiikkeen oppi on rakennettu paavillisen harhaopin pohjalle.

        Sellaista liikettä ei kukaan tarvitse pelastuakseen, mutta joka siihen kuuluu ja tunnustanut sen oppia vuosikymmeniä, niin siitä on hankala lähteä pois. Harmittahahn se, kun huomaa tulleensa vedetyksi nenästä.

      • Lähdehän
        hirvas kirjoitti:

        hirvas lätkimään jehovista, niin sillä se helpottaa. Samalla aukeaa tilaisuus etsiä pelastusta Jeesuksesta Kristuksesta.

        Ja voisit oppia kolminaisuuden totuuden mukaan. Kun Arius tuomittiin harhaoppiseksi Jeesuksen alentamisesta, niin on aika järjetöntä tätä enää pönkittää (lue Jaikalin ketju Kolminaisuus avautuu ???, jos pystyt. Jos se poraa liikaa jehovalaiseen hermoosi, älä sitten itseäsi totuudella rääkkää!)

        Ja koska pystyt keskustelemaan pelastuksesta? Onko sekin liian vaikea kysymys?

      • hirvas
        Lähdehän kirjoitti:

        vain Jeesus nasaretilaisen lahkoon, ja siihen kuuluvia on aina kohdeltu huonosti harhaoppisen taholta. Jeesus tiesi, ettei Hänen todistajillaan tule olemaan helppoa ja siksipä Hän sanoikin:

        Luuk. 6:22
        Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan, Ihmisen Pojan tähden.

      • sen Raamatunkin kirjoittivat.

    • Psalmi50.15, missä evankeliumissa Jeesus ja apostolit opettivat, että kolminaisuusoppi olisi keskeinen asia evankeliumissa?

      • ajatukselle?!

        kaikille on käynyt selväksi, ettet täällä kysele etkä keskustele, vaan olet pelkästään jauhamassa vartiotornipaskaa. Et ole ennenkään minkäänlaista kuunnellut.

        Psalmi50 varmaan vastaa sinulle, mutta totean sivusta seuraavaa:

        Matt 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

        Huomaa muutama asia.
        "Minulle on annettu kaikki valta ..."
        Näin voi puhua ainoastaan se, joka on Jumala ja joka haluaa kaikki kansat opetuslapsikseen.
        Joten lopeta se pilkkapuhe ihmisjumalasta

        "...kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
        Siinä on kolminaisuutta tarpeeksi sille, jolla ymmärrystä on.

      • ajatukselle?! kirjoitti:

        että kun Jumala alisti kaiken Pojan alle, ei hän alistanut siinä itseänsä, vaan ainoastaan kaiken luomakunnan:

        1. Korinttolaiskirje 15
        27 "Sillä: »kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle». Mutta kun hän sanoo: »kaikki on alistettu», niin EI TIETENKÄÄN OLE ALISTETTU SE, se, JOKA ON ALISTANUT KAIKEN HÄNEN ALLENSA.
        15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKAKIN ALISTETAAN sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA".

      • to....
        ajatukselle?! kirjoitti:

        antoi "kaiken vallan", pitää olla ollut joku erillinen kaiken vallan omistaja joka on antanut vallan Jeesukselle. Monoteismissa on yksi ainoa Jumala jolla on aina ollut valta koska hän on kaiken luoja eikä ketään ole hänen rinnallaan, ei jumalia tai muita.Miten tämän selität? Kolmiyhteisyys ei nyt käy selitysmalliksi.

      • ekivaari kirjoitti:

        Jos ei ihmisen osuus Jeesuxessa alistaisi Häneen alle mutta Jumaluus kyllä? : )

      • muita ivaamaan!
        ajatukselle?! kirjoitti:

        kaikille on käynyt selväksi, ettet täällä kysele etkä keskustele, vaan olet pelkästään jauhamassa vartiotornipaskaa. Et ole ennenkään minkäänlaista kuunnellut.

        Psalmi50 varmaan vastaa sinulle, mutta totean sivusta seuraavaa:

        Matt 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

        Huomaa muutama asia.
        "Minulle on annettu kaikki valta ..."
        Näin voi puhua ainoastaan se, joka on Jumala ja joka haluaa kaikki kansat opetuslapsikseen.
        Joten lopeta se pilkkapuhe ihmisjumalasta

        "...kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
        Siinä on kolminaisuutta tarpeeksi sille, jolla ymmärrystä on.

        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku

        "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Is%E4n ja Pojan ja Pyh%E4n Hengen nimeen
        Hakuehdolla löytyi 1 jaetta:

        "Jeesuksen nimeen"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Jeesuksen nimeen
        Hakuehdolla löytyi 5 jaetta:

        "Kristuksen nimeen"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Kristuksen nimeen
        Hakuehdolla löytyi 4 jaetta:

        "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Is%E4n ja Pojan ja Pyh%E4n Hengen nimess%E4
        Hakuehdolla löytyi 0 jaetta:

        "Jeesuksen nimessä"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Jeesuksen nimess%E4
        Hakuehdolla löytyi 2 jaetta:

        "Kristuksen nimessä"
        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=ut&hakuehto=Kristuksen nimess%E4
        Hakuehdolla löytyi 4 jaetta:

      • Pakanain..Huuto
        to.... kirjoitti:

        antoi "kaiken vallan", pitää olla ollut joku erillinen kaiken vallan omistaja joka on antanut vallan Jeesukselle. Monoteismissa on yksi ainoa Jumala jolla on aina ollut valta koska hän on kaiken luoja eikä ketään ole hänen rinnallaan, ei jumalia tai muita.Miten tämän selität? Kolmiyhteisyys ei nyt käy selitysmalliksi.

        raamattu: ""Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni."

      • to...
        Pakanain..Huuto kirjoitti:

        raamattu: ""Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni."

        on 2 erillistä tekijää, Jumala/isä ja Jeesus.

      • Pakanain..Huuto
        to... kirjoitti:

        on 2 erillistä tekijää, Jumala/isä ja Jeesus.

        toimijaa. Aino Kallaksen kirjassa 'Reigin Pappi' oli nuori vaimo, joka sutena öisin juoksi eli sama pää teki kahta asiaa samassa ruumiissa.

      • asia?
        Kyllä se eki on keskeinen asia.

        Joh.8:23 -24: Jeesus sanoi heille: "Te olette lähtöisin alhaalta,
        minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu. 24. Siksi
        sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne."
        Jeesus tuo esiin sen, että ihmisten alkuperä ei ole sama kuin Jeesuksen. Vaikka
        Jeesus oli ihminen, hänen alkuperänsä oli ainutlaatuinen: hän ei ole tästä maailmasta, hän ei ole luotu.
        Onko sinun mielestäsi ollenkaan tarpeellista uskoa tätä Raamatun keskeitä totuutta, vai kannattaako peräti nousta sitä vataan ja turhentaa koko asia?

    • YKSI, joka on KAIKKI KAIKISSA eikä vain kolmessa persoonassa, sillä MEKIN OLEMME HÄNESSÄ;

      Mitäs tähän sanot, Psalmi50.15,?;

      Ap. t. 17:28
      "sillä HÄNESSÄ ME ELÄMME ja liikumme ja OLEMME, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'."

      Kaikki ovat alusta alkaen olleet Jumalassa, mutta kaikki eivät vieläkään TIEDÄ Jumalassa olevansa, koska eivät tunne Jumalaa, jonka Poika (sana) on tehnyt tunnetuksi:

      Joh. 1:10
      "Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut".

      • hirvas

        likaisten uskonnollisen lasiensa läpi tuijottavat eivät näe totuutta, vaan harhailevat eksytettyinä johtajiensa valheessa.

      • kaiken aikaa
        hirvas kirjoitti:

        likaisten uskonnollisen lasiensa läpi tuijottavat eivät näe totuutta, vaan harhailevat eksytettyinä johtajiensa valheessa.

        huudat hoosiannaa ekivaarille??

      • hirvas
        kaiken aikaa kirjoitti:

        huudat hoosiannaa ekivaarille??

        tekstissäni halusin sanoa, ettei Ekivaari katsele yksisilmäisesti mitä helluntailiikkeessä seurakuntalaisille opetetaan.
        Hänellä on opettajana ainoa totuutemme Pyhä Henki, joka avaa näkemään senkin, mitä ilman Henkeä olevat eivät näe. Minä näen asiat samoin, ja siihen ei tarvita ainuttakaan eikä minkään nimistä uskonnollista liikettä tai lahkoa.
        Se opetus tulee ylhäältä, ja opetus ei ole valhetta:

        1. Joh. 2:27
        Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
        ¨

      • herra Hirvas.
        hirvas kirjoitti:

        likaisten uskonnollisen lasiensa läpi tuijottavat eivät näe totuutta, vaan harhailevat eksytettyinä johtajiensa valheessa.

        kaikkihan kuitenkin pelastuvat. eikös se teidän oppi niin mennyt. pelastuuko lopuksi muuten saatanakin. se on vähän jäänyt multa epäselväksi? laulaako hänkin kaikkien Jeesuksen hylänneiden ja hänen verensä jalkoihinsa tallaineiden kanssa ylistystä lopuksi valtaistuimen edessä?

        ekin opin mukaanhan ei ole edes mitään anteeksiantamatonta syntiäkään, kun kerran kaikki pelastuvat. hän tekee raamatun satukirjaksi ja Jeesuksen sanat valheiksi.

      • hirvas
        herra Hirvas. kirjoitti:

        parempi, että huoledit siitä omasta uskostasi, jos sitä yleensä on olemassa. Jos se tuolla tasolla on, niin sanoisin sitä paremminkin vainoharhaisuudeksi tai jopa sairaudeksi.

      • että,
        hirvas kirjoitti:

        parempi, että huoledit siitä omasta uskostasi, jos sitä yleensä on olemassa. Jos se tuolla tasolla on, niin sanoisin sitä paremminkin vainoharhaisuudeksi tai jopa sairaudeksi.

        tunteeko ekivaari myös Korkeimman Totuuden?

      • Poika (Sana)= Joh.1:1:"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."

        Eli Jeesus on Jumala,Raamatun mukaan.Aamen.

      • juhani1965 kirjoitti:

        Poika (Sana)= Joh.1:1:"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."

        Eli Jeesus on Jumala,Raamatun mukaan.Aamen.

        sana olisi sanonut itse itsestänsä ulos, mutta itse Jumalan sana, Jeesus Kristus kumosi sellaisen ajatuksen ja opetti:

        Joh. 7:28
        "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja ITSESTÄNI MINÄ EN OLE TULLUT, vaan hän, joka minut on lähettänyt, on OIKEA LÄHETTÄJÄ, ja häntä te ette tunne»".

        Joh. 5:30
        "EN MINÄ ITSESTÄNI VOI MITÄÄN TEHDÄ. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt".

    • Sovitusopin ydin!

      • hirvas

        ymmärtää ihmisteorioita.

      • ilmoittaako Raamattu
        hirvas kirjoitti:

        ymmärtää ihmisteorioita.

        sovitustyöstä, millainen se on ja mitä se merkitsee ihmiselle?

    • Yksi oli juu niilläkin!

      Kreikkalaisten Jumala oli Zeus, Hera, Poseidon, Demeter, Hestia ja Haades.

    • eikkari7

      lyhyitä textejä tai saitteja,Jeesus on messias.Shalom.

    • Psalmi50,15

      kUN EI AUTA KETÄÄN

      JUMALA ON TÄYSI NOLLA, J A TERAKOTTAPÄINEN HULLU PALL.......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      87
      1893
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1186
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1165
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      1007
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      884
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      779
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      774
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      58
      735
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe