Asia josta ei puhuta

sodissa punaiset ampuivat upseereita, jotka halusivat linjan pitävän venäläisiä vastaan.

Punakomentaja Valtter Vallilla oli tapana roikottaa varsikäsikranaatteja vyöllä politrukkien kanssa neuvotellessa.

Pari juttua: Vietnamin sota kesti amerikkalaisten osalta tulkinnasta riippuen kymmenestä viiteentoista vuoteen, ainakin. Ensimmäiset "neuvonantajat" saapuivat Vietnamiin jo 1950-luvun lopulla ja varsinaiset sotajoukot 1964. Amerikkalaiset poistuivat virallisesti 1972, mutta olivat kuitenkin maassa vielä 1975. Vietnamin sota kesti siis vähintään tuplaten sen minkä omat sotamme.
Amerikkalaisten armeijassa oli myös erilainen rakenne. Upseerit olivat ammattilaisia tai kansalliskaartin upseereita, eli puoliammattilaisia. Näitä "fragging"-tapauksia sattui nimenomaan niissä yksiköissä, joissa miehistö oli kutsuntojen kautta riviin arvottuja. Kaikkiahan ei palvelukseen kutsuttu koko sodan aikana.
Suomen armeija koostui pääasiassa reserviläisjoukoista. Niissä miehet tunsivat toisensa usein etunimeltäkin ylimpiä komentajia lukuunottamatta. Sellaisiakin oli.
Suomalaisten suhtautuminen oli siis toisenlaista ja jopa itse Adolf Ernrothkin totesi, ettei suomalaista sotilasta noin vain käsketty, jollei ollut itse valmis samaan. Jos ja kun tällaisia tapauksia sattui, ne olivat varmasti sellaisia joissa miehet eivät varoittaneet esimiestään ja antoivat tämän kuolla ansaan tai tarkka-ampujan luotiin yms.
En ole koskaan kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa esimies olisi suoraan tapettu. En muista kuulleeni että mitään tällaista olisi sattunut edes Nikke Pärmin porukassa, jossa sen olisi voinut kuvitella tapahtuvan. Sen miehistö oli vankiloista, rangaistuslaitoksista ja muualta koottua, ja joukossa oli myös näitä epäluotettaviksi havaittuja kommunisteja. Se oli siis suomalainen Likainen tusina.
En toki väitä ettei se olisi olliut mahdollista. Olihan siellä ne kuuluisat puolimiljoonaa ukkoa, ja sekaan mahtui kaikenlaista.

Kuka on tasavallan moraalinen johtaja? Uskoakseni hänen tulisi olla henkilö, jonka oma moraali kestää tarkastelun.

Mitkä ovat historiamme kipeitä kohtia? Uskoakseni pitkään vaietut partisaanien tekemät siviilimurhat ja Karjalan oikeudeton ryöstäminen ovat sellaisia. Toivottavasti nämä moraaliset johtajat näyttävät nyt esimerkkiä ja laajamittainen keskustelu alkaa.

Mutta aiheeseen.

Joukkueenjohtajan yksi kurja osa on siinä, että hän joutuu liikkumaan pimeälläkin joukkueiden ja ryhmien välillä. Myös lähettejä on ammuttu samasta syystä.

Miettikää metsästysonnettomuuksia ja suhteuttakaa asia siihen, että puoli miljoonaa ukkoa heiluu puskassa torrakot ojossa ja pelkää, että joku tulee ja tappaa.

Tarkoituksellisia ei ole pahemmin esiin tullut ja aina joku on kertomassa, kuten amerikkalaistenkin tutkimukset paljastavat.

Kyllä viime sotien tappiot on tutkittu myös upseerien osalta. Katso vaikka Jatkosodan pikku jättiläinen.

Kokonaistappiot olivat noin 95 000. Upseereita oli tästä 6,2 % eli noin 5700. Enemmistö oli tietysti nuoria reservinupseereita, joiden tappiot varsinkin kovimmissa taisteluissa olivat kauhistuttavat. Pelkästään joukkueenjohtajina toimivia vänrikkejä kaatui noin 1850 eli 2,4 % kaikista. Prosentuaalisesti enemmän kaatui kuitenkin ryhmänjohtajia (alikersantteja) eli noin 6600 ja 12,2 %. Luvut kertovat suomalaisten johtajien tasosta aivan muuta kuin palstan myrkynkylväjien väitteet.

On muuten niin, että kun väitetään jostain asiasta vaietun, niin se tarkoittaa vain sitä, että väittäjä ei itse tunne asiaa ja kuvittelee muut yhtä hölmöiksi.

Tietysti jokunen upseeri on voitu ampua tarkoituksella omien toimesta. Olihan se taistelussa mahdollista. Yleensä upseeri kyllä oli miestensä keskellä ja häntä seurattiin niin tarkasti, ettei asia juuri voinut jäädä havaitsematta.

ainakin varusmiesaikan oli pudetta poikiena kanssa että tiedetään ainakin kuka kuolee ensimmäisenä. Se oli eräs tosi mulkku res. vänrikki.

En sitte tiedä kuinka valmiita jätkät olisi sen tekemään. Tiedustelussa vänrikin paikka on paperihommissa takana, eli partioon vänrikki lähtee harvemmin. Mutta jos henkilö osoittautuisi sodassa rohkeaksi, vaihtuisi henkilökohtainen viha helposti kunnioitukseksi.

Panttipataljoona kirjassa suomalaiset SS miehet olivat koulutuskeskuksessa antaneet kuoleman tuomioon lähes koko saksalaiselle johdolleen. Vaan harvapa sitten tuon kuoleman tuomion koki.

Ilmeiseti tuo vihan tunne on omiaan sulattamaan vain hyvän taisteluhengen. Ennen kun komppaniassa oli kolme upseeria kapteeni, luutnantti ja lipun kantaja vänrikki oli kurin pitämiselle olemassa ns. mulkkuuden roolijako.

Kapteeni oli ylin ja reilu, mutta ankara
luutnantti oli mulkku
vänrikki oli välittäjänä eli haluttiin että vänrikki oli suosittu

Näin saatiin haluttu kuri pidettyä osastoissa, siis tuon ajan palkkajoukoissa.

Suomessa, valtaosa rintamajohtajista tuli siviilistä, joten armeijassa ei ollut samantapaista juopaa miehistön ja upseereiden välillä, kuten oli esim. Englannin ja USA:n armeijoissa.

Suomessa myös varsin nopeasti vaihdettiin miestä, mikäli hommat ei oikein onnistuneet, eli upseeria ei sinänsä syytetty epäonnistumisista, komentaja vain vaihdettiin.
Aina ei syy tarvinnut olla edes johtajissa, mutta näin haluttiin näyttää miehille, että homma on hanskassa.

Siiviilijohtajien, eli reservistä otettujen johtajien ja miesten ajattelu on hyvin samanlaista, onhan nämä reservijohtajat ylensä olleet jonkinlaisia johtajia myös omilla työpaikoillaan.
Tosin muistaakseni, esim. summan komentaja taisi olla siviiliammatiltaan vakuutusmyyjä, silti homma onnistui kiitettävästi.

Saksalaiset kiinnitti tähän ongelmaan myös paljon huomioita, siellähän oli sellainen määräyskin, että upseereiden ja miesten piti syödä samaa ruokaa.