On olemassa vain kaksi todellista vastausta kysymykseen "Onko Jumalaa olemassa?" Ne ovat:
"En tiedä" ja "En voi kertoa".
Kun kysymys Jumalasta kuitenkin väen vängällä pakotetaan objektiivisen todistelun ja määrittelyn piiriin, syntyy lopulta jotain sellaista kuin teologia, uskontotiede, sivistyneen maailman suurin vitsi.
Nykypäivän länsimaisessa ja länsimaittuneessa maailmassa Jumala on meille pelkkä eloton teoria ja johtopäätös. Tämä jumala-suhteemme on seurausta kinasta ulkoisen ja sisäisen, objektiivisen ja subjektiivisen, tieteellisen ja hengellisen näkökannan välillä, jossa tiede on vetänyt pidemmän korren. Jumala on kuollut. Pelkkä eloton ruumis on jäänyt jäljelle siitä "Jumaluudesta", jota aikaisemmin kunnioitettiin hyvyytenä, rakkautena, kauneutena, totuutena... Kun kokemus Jumalasta katoaa, mutta edelleen tahdomme pitää muistosta kiinni, jäljelle jää vain usko. Me kumarramme nyt johtopäätöstä, Jumalan hengetöntä kuorta.
On kuitenkin ilmiselvää, että aina ei ole ollut näin. Jumala ei selvästikään ole aina ollut se sama sisällyksetön käsite, mitä se nykyisellään on. Meitä kehotetaan: "Usko Jumalaan, Hän on todella olemassa, sillä eihän maailma ole voinut syntyä tyhjästä." Saanen esitellä -- maailman tyhjänpäiväisin lause! Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos joskus tässä maailmassa on ollut ns. hengellisyyttä, niin em. sanojen johdolla se on kuollut ja kuopattu. Miten ihmeessä liittyvät muinaisaikaisten hengellisten traditioiden painottamat asiat -- rakkaus, elämä, kauneus, rauha ja totuus -- siihen, että minun pitää koko sydämestäni myöntyä ja antautua loogisen ajattelun synnyttämälle päätelmälle, että "eihän maailma ole voinut syntyä tyhjästä"?! Todellakin: teologia on suuri vitsi.
Kun vähänkin olemme perillä siitä, mitä hengellisyys on, emme voi enää liittää siihen mitään uskomisen vaatimusta -- emme voi ainakaan sananmukaisesti puhua uskonnollisuudesta. Pääasiallinen Euroopassa käytetty, suomen 'uskonto'-sanaa vastaava käsite onkin latinaperäinen 'religion', joka ei mitenkään viittaa uskomiseen, vaan uudelleen-yhtymiseen, eheytymiseen. Uskominen on mahdollista vain kun tietoa ei ole; kun kohteesta ei ole mitään kokemuksellista havaintoa. On mahdollista uskoa vain joko täysin abstraktiin, olemattomaan harhakuvitelmaan, tai johtopäätökseen, eli oletettuun tosiasiaan. Ja viisas, viisas ihminen on valinnut jälkimmäisen, koska ei viisaudessaan ole uskaltanut kokonaan luopua itse uskosta. Yhtäkaikki: uskoa voidaan vain siihen, mitä ei tunneta objektiivisesti EIKÄ subjektiivisesti. Tämä ihmisten keinomaailma, yhteiskunta eri muodoissaan eri aikoina ja eri paikoissa, on aina noussut ja kaatunut samoilla hatarilla uskon puujaloillaan. Vielä kertaakaan emme ole lajina kävelleet todellisilla jaloillamme.
"En tiedä" ja "En voi kertoa".
Kun kysymys Jumalasta kuitenkin väen vängällä pakotetaan objektiivisen todistelun ja määrittelyn piiriin, syntyy lopulta jotain sellaista kuin teologia, uskontotiede, sivistyneen maailman suurin vitsi.
Nykypäivän länsimaisessa ja länsimaittuneessa maailmassa Jumala on meille pelkkä eloton teoria ja johtopäätös. Tämä jumala-suhteemme on seurausta kinasta ulkoisen ja sisäisen, objektiivisen ja subjektiivisen, tieteellisen ja hengellisen näkökannan välillä, jossa tiede on vetänyt pidemmän korren. Jumala on kuollut. Pelkkä eloton ruumis on jäänyt jäljelle siitä "Jumaluudesta", jota aikaisemmin kunnioitettiin hyvyytenä, rakkautena, kauneutena, totuutena... Kun kokemus Jumalasta katoaa, mutta edelleen tahdomme pitää muistosta kiinni, jäljelle jää vain usko. Me kumarramme nyt johtopäätöstä, Jumalan hengetöntä kuorta.
On kuitenkin ilmiselvää, että aina ei ole ollut näin. Jumala ei selvästikään ole aina ollut se sama sisällyksetön käsite, mitä se nykyisellään on. Meitä kehotetaan: "Usko Jumalaan, Hän on todella olemassa, sillä eihän maailma ole voinut syntyä tyhjästä." Saanen esitellä -- maailman tyhjänpäiväisin lause! Vaikuttaa ilmeiseltä, että jos joskus tässä maailmassa on ollut ns. hengellisyyttä, niin em. sanojen johdolla se on kuollut ja kuopattu. Miten ihmeessä liittyvät muinaisaikaisten hengellisten traditioiden painottamat asiat -- rakkaus, elämä, kauneus, rauha ja totuus -- siihen, että minun pitää koko sydämestäni myöntyä ja antautua loogisen ajattelun synnyttämälle päätelmälle, että "eihän maailma ole voinut syntyä tyhjästä"?! Todellakin: teologia on suuri vitsi.
Kun vähänkin olemme perillä siitä, mitä hengellisyys on, emme voi enää liittää siihen mitään uskomisen vaatimusta -- emme voi ainakaan sananmukaisesti puhua uskonnollisuudesta. Pääasiallinen Euroopassa käytetty, suomen 'uskonto'-sanaa vastaava käsite onkin latinaperäinen 'religion', joka ei mitenkään viittaa uskomiseen, vaan uudelleen-yhtymiseen, eheytymiseen. Uskominen on mahdollista vain kun tietoa ei ole; kun kohteesta ei ole mitään kokemuksellista havaintoa. On mahdollista uskoa vain joko täysin abstraktiin, olemattomaan harhakuvitelmaan, tai johtopäätökseen, eli oletettuun tosiasiaan. Ja viisas, viisas ihminen on valinnut jälkimmäisen, koska ei viisaudessaan ole uskaltanut kokonaan luopua itse uskosta. Yhtäkaikki: uskoa voidaan vain siihen, mitä ei tunneta objektiivisesti EIKÄ subjektiivisesti. Tämä ihmisten keinomaailma, yhteiskunta eri muodoissaan eri aikoina ja eri paikoissa, on aina noussut ja kaatunut samoilla hatarilla uskon puujaloillaan. Vielä kertaakaan emme ole lajina kävelleet todellisilla jaloillamme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on muoto vailla sisältöä.
Kurinpidollinen formula ihmisille jotka tarvitsevat tai haluavat valmiin "mallin", shabloonan mihin uskoa , koska muutkin uskovat.Tai se on yhteiskunnallisesti hyväksytty tapa ajatella. Jokin taho pitää jopa tälläistä hieman uskonnollisin termein puhuvaa ihmistä fiksuna ja valveutuneena.
Ikävä kyllä tuollaiseen valmiiseen malliin uskominen estää kaiken yksilöllisen ajattelun ja pitää ihmisen ruodussa, siksihän hän uskookin siihen, ettei tarvitse itse ajatella.
Teologia on suuri vitsi ja ihmisillä on taipumus uskoa teorioihin hampaat irvessä. Usein koko identiteetti rakennetaan tälläisen suuren vitsin varaan.Siis jokin ulkopuolinen taho määrittelee ihmisen yleisesti hyväksytyllä tavalla.
Mutta niinkuin sanoit se on pelkkä eloton teoria johtopäätös paljolle puheelle. Voisi puhua pelkästä tyhjästä sanahelinästä ellei tämä teoria olisi syöttänyt yhteiskuntaan kaikkia niitä arvoja joita yleisesti ottaen pidetään arvossaan kuten kaksinaismoraali, tapakulttuuri, uskonnollinen ajattelu, arvot ja etiikka, jne eli teorioilla ja huuhaatieteellä(teologia) yritetään jäljittää yksinkertaisia, simppeleitä asioita kuten elämää kun siitä ollaan riittävän vieraantuneita tai kun keisari halutaan pukea uusiin vaatteisiin.
Kaikkein hassunkurisinta on kun tälläisesta tyhjän puhumisesta ja tyhjän tutkimiseta voi saada oppiarvoja ja tohtorinhattuja joita sitten ihan vakavasti kumarrellaan.
Samaan piikkiin voisin lisätä että jotkin teoriat ihmisen psyykkeestä vaikka Freud esimerkiksi on myös hyvä esimerkki hyvästä hattutempusta. Vieläkin löytyy näitä psykoanalyysin nimeen vannovia ihmisiä. Siinäkin on mopo mennyt metsään.
Joten uskontotieteilijä on vitsinikkari ja uskova on vitsissä?
> Joten uskontotieteilijä on vitsinikkari ja uskova
> on vitsissä?
Nauru vain puuttuu ;-) Kiitos vastauksestasi, se oli mainio.