Miksi yli 60% vl-lapsista jättää

SRK väittää, ettei sen johtamassa järjestössä harrasteta henkistä ja hengellistä väkivaltaa vaan siellä vallitsee rauha ja rakkaus. Miksi sitten jopa 2/3 vl-perheiden lapsista eroaa yhteisöstä heti kun siihen tulee tilaisuus?

Onkohan syy taas joku jota visusti salaillaan?
582490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Onneksi en joutunut vl-rippikoulua käymään, kun
minut ulostettiin liikkestä jo aiemmin pois.

Ne kertomukset mitä olen kuulut ovat järkyttäviä.
Armeijamallista simputtamista ainakin pojille.

Toisekseen, ei pelko yksin riitä nuorien liikkeessä pysymiseen. Se rakkaudeton toisia kyttäävä ilmapiiri on omiaan karkoittamaan nuoret pois.

Äänestä
  • mädännäisyyden juuri rippikoulussa. Kaksi viikkoa nuoria alistetaan ja heitä rankaistaan epäinhimillisen raskailla rangaistuksilla pienistäkin vallattomuuksista. Ja isotveljet sekä leiri-isäntä lisäksi nauttivat rangaistuksen antamisesta ja sen seuraamisesta (mm lipputangolla asennossa seisottamisesta iltayöllä alushoususillaan kaikkien katsoessa).

    SRK on todella sadistinen järjestö.

    Äänestä

  • yhteisönsä kirjoitti:

    mädännäisyyden juuri rippikoulussa. Kaksi viikkoa nuoria alistetaan ja heitä rankaistaan epäinhimillisen raskailla rangaistuksilla pienistäkin vallattomuuksista. Ja isotveljet sekä leiri-isäntä lisäksi nauttivat rangaistuksen antamisesta ja sen seuraamisesta (mm lipputangolla asennossa seisottamisesta iltayöllä alushoususillaan kaikkien katsoessa).

    SRK on todella sadistinen järjestö.

    Jos vanhoillislestadiolaisuus pitäisi kiteyttää yhteen sanaan se sana olisi SADISMI.

    Ajattele, ihmiset pakotetaan omantuntonsa tähden
    alistumaan mieleltään vinksahteneiden sadistien puolustuskyvyttömiksi uhreiksi.

    Äänestä

  • yhteisönsä kirjoitti:

    mädännäisyyden juuri rippikoulussa. Kaksi viikkoa nuoria alistetaan ja heitä rankaistaan epäinhimillisen raskailla rangaistuksilla pienistäkin vallattomuuksista. Ja isotveljet sekä leiri-isäntä lisäksi nauttivat rangaistuksen antamisesta ja sen seuraamisesta (mm lipputangolla asennossa seisottamisesta iltayöllä alushoususillaan kaikkien katsoessa).

    SRK on todella sadistinen järjestö.

    vl-rippikoulujen isoisena toimimisen kautta hoitomiehiä?

    Äänestä

  • Näinkö? kirjoitti:

    vl-rippikoulujen isoisena toimimisen kautta hoitomiehiä?

    joka tuli suoraan armeijasta isoseksi. Potki roskakorin sisällön pitkin lattiaa jos oli korissa roskia ja huusi kuin hullu joka asiasta. Leiri-isännän, opiston rehtorin (H.K.) ja kaikkien muidenkin aikuisten mielestä se oli erittäin hauskaa!

    Äänestä

  • res.vänr. kirjoitti:

    > opiston rehtorin (H.K.) ja kaikkien muidenkin aikuisten mielestä se oli erittäin hauskaa!

    Hauskaa? !!!!

    Jos tämä on totta, ihmettelen kuka isä ja äiti enää tuon kuultuaan lähettää lapsiaa vl-rippikouluun.

    Sairasta, ja vastuutonta aikuisilta hyväksyä minkäänlaista simputtamista ja nuorten kiusaamista. Sehän antaa ihan väärän mallin siitä mitne ihmisten kanssa tulee toimia!

    Äänestä

  • Vain ihminen kirjoitti:

    pyysin päästä pois, mutta vanhempani eivät tietenkään päästäneet koska se olisi laittanut heidät huonoon valoon ja todennäköisesti hoitokokouksen päähenkilöiksi (syytetyiksi), elettiinhän 80-luvun alkupuolta.

    Ei stepata! Meille lipputangon vierellä seisoville pojille huudettiin kun yritimme hätistellä pistäviä itikoita pljaista jaloistamme. Ja opettajakunta sekäjohto nauroivat lasiovien takana...

    Tällaista on SRK:n rippileirillä, eikä kirkko puutu asiaan mitenkään!

    Äänestä

  • kotiin ja kirjoitti:

    Olen minäkin käynyt vl-rippikoulun ja voisin kertoa omia kokemuksiani leiristä.

    Meillä oli viikonloppujakso, ja viikon mittainen kesäjakso. Se viikonloppujakso oli vähän sellaista tutustumista jne. Hirvitti vähän mennä kun ei ollut muita tuttuja kun yksi kaveri. Leiri-isäntä ja muu henkilökunta paljastuikin sitten erittäin mukaviksi ja minulle jäi jo tästä viikonloppujaksosta hyvä mieli.

    Kesäjakso meni sitten alusta lähtien nappiin kun tunsi jo kaikki ainakin jotenkuten. Eihän meitä raamattutunnit niin kiinnostaneet, mutta jotain tuli kuunneltua. En siinä vaiheessa vielä näitä oppeja sen kummemmin ihmetellyt, mutta se siitä. Sen verran voin sanoa että se oli ehkä elämäni paras srk:n tai minkään muun tahon järjestämä tapahtuma. Vaikka jätänkin vl:t niin siitä leiristä jäi minulle erittäin hyvät muistot. Mitään aikaisemmin esitettyä simputusta tms. ei siis tapahtunut missään mittakaavassa, ja ei sitä nykyaikana ainakaan tapahdu :) En tiedä sitten millaista se on ollut 80-luvulla, vähän noissa kirjoituksissa haiskahtaa happamat pihlajanmarjat..

    Äänestä

  • yhteisönsä kirjoitti:

    mädännäisyyden juuri rippikoulussa. Kaksi viikkoa nuoria alistetaan ja heitä rankaistaan epäinhimillisen raskailla rangaistuksilla pienistäkin vallattomuuksista. Ja isotveljet sekä leiri-isäntä lisäksi nauttivat rangaistuksen antamisesta ja sen seuraamisesta (mm lipputangolla asennossa seisottamisesta iltayöllä alushoususillaan kaikkien katsoessa).

    SRK on todella sadistinen järjestö.

    ovat parasta temmellyskenttää kaikenlaisille kieroutuneille mielille.

    Äänestä

  • vitocortizone kirjoitti:

    Olen minäkin käynyt vl-rippikoulun ja voisin kertoa omia kokemuksiani leiristä.

    Meillä oli viikonloppujakso, ja viikon mittainen kesäjakso. Se viikonloppujakso oli vähän sellaista tutustumista jne. Hirvitti vähän mennä kun ei ollut muita tuttuja kun yksi kaveri. Leiri-isäntä ja muu henkilökunta paljastuikin sitten erittäin mukaviksi ja minulle jäi jo tästä viikonloppujaksosta hyvä mieli.

    Kesäjakso meni sitten alusta lähtien nappiin kun tunsi jo kaikki ainakin jotenkuten. Eihän meitä raamattutunnit niin kiinnostaneet, mutta jotain tuli kuunneltua. En siinä vaiheessa vielä näitä oppeja sen kummemmin ihmetellyt, mutta se siitä. Sen verran voin sanoa että se oli ehkä elämäni paras srk:n tai minkään muun tahon järjestämä tapahtuma. Vaikka jätänkin vl:t niin siitä leiristä jäi minulle erittäin hyvät muistot. Mitään aikaisemmin esitettyä simputusta tms. ei siis tapahtunut missään mittakaavassa, ja ei sitä nykyaikana ainakaan tapahdu :) En tiedä sitten millaista se on ollut 80-luvulla, vähän noissa kirjoituksissa haiskahtaa happamat pihlajanmarjat..

    oli niin epäinhimillistä, että halusin päästä pois kesken leirin. Kaksi viikkoa pelkkää neljätoistavuotiaan simputtamista. SRK:lta pitää ottaa rippikoululupa pois!

    Äänestä

  • vitocortizone kirjoitti:

    Olen minäkin käynyt vl-rippikoulun ja voisin kertoa omia kokemuksiani leiristä.

    Meillä oli viikonloppujakso, ja viikon mittainen kesäjakso. Se viikonloppujakso oli vähän sellaista tutustumista jne. Hirvitti vähän mennä kun ei ollut muita tuttuja kun yksi kaveri. Leiri-isäntä ja muu henkilökunta paljastuikin sitten erittäin mukaviksi ja minulle jäi jo tästä viikonloppujaksosta hyvä mieli.

    Kesäjakso meni sitten alusta lähtien nappiin kun tunsi jo kaikki ainakin jotenkuten. Eihän meitä raamattutunnit niin kiinnostaneet, mutta jotain tuli kuunneltua. En siinä vaiheessa vielä näitä oppeja sen kummemmin ihmetellyt, mutta se siitä. Sen verran voin sanoa että se oli ehkä elämäni paras srk:n tai minkään muun tahon järjestämä tapahtuma. Vaikka jätänkin vl:t niin siitä leiristä jäi minulle erittäin hyvät muistot. Mitään aikaisemmin esitettyä simputusta tms. ei siis tapahtunut missään mittakaavassa, ja ei sitä nykyaikana ainakaan tapahdu :) En tiedä sitten millaista se on ollut 80-luvulla, vähän noissa kirjoituksissa haiskahtaa happamat pihlajanmarjat..

    Itse olin leirillä 1970 ja silloin oli vielä räikeä ja väkivaltainen kuri ja simputtaminen muodissa. Samoin veljelläni, joka oli 60-luvun lopulla SRK:n leirillä.

    Mitä olen kuullut niin ne ovat ottaneet fiksumpia ja nykyaikaisen koulutuksen saaneita suunnittelemaan ja toteuttamaan leirejä nykyisin.

    Lisäksi kirkko on alkanut tarkkailla miten ne yhteisöt jotka erillisellä tuomiokapitulin luvalla rippikouluja järjestää.

    Ovathan myös monet vl:t nykyisin paljon paremmin koulutettuja kuin 70-lvuulla.

    Itse en ikinä lähettäisi omia nuoriamme SRK:n riparille, olivat ne miten "hyviä" ja fiksuja hyvänsä. Ymmärränkin toki, ettei sen ikäisiä nuoria useinkaan hengelliset ja opilliset asiat kiinnosta. Meidän noristamme on oltu sekä kirkon riparilla että Proto-leirillä, ja siitä on tullut hyvä yhdistelmä elämänkatsomuksen rakennuspuiksi. Tärkeintä on olla rehellinen sisimmälleen. Niin vanhempien kuin nuortenkin

    Äänestä

  • uskonnot kirjoitti:

    ovat parasta temmellyskenttää kaikenlaisille kieroutuneille mielille.

    Paremminkin niin, että ihmisten yhteisöissä voi päästä valtaan väärä vallankäyttö, jos yhteisön jäsenet eivät puutu siihen yhteisvoimin. Jos keskustelemisen kieltoon ja diktatuuriin alistutaan, sen jälkeen sitä ei enää saada yksinkertaisin keinoin nitistetysi!

    On pajon myös hyviä ja rakentavia hengellisiä yhteisöjä. Tavallinen luterilainen seurakunta esimerkiksi... :-)

    Äänestä

  • Kemiläinen kirjoitti:

    Itse olin leirillä 1970 ja silloin oli vielä räikeä ja väkivaltainen kuri ja simputtaminen muodissa. Samoin veljelläni, joka oli 60-luvun lopulla SRK:n leirillä.

    Mitä olen kuullut niin ne ovat ottaneet fiksumpia ja nykyaikaisen koulutuksen saaneita suunnittelemaan ja toteuttamaan leirejä nykyisin.

    Lisäksi kirkko on alkanut tarkkailla miten ne yhteisöt jotka erillisellä tuomiokapitulin luvalla rippikouluja järjestää.

    Ovathan myös monet vl:t nykyisin paljon paremmin koulutettuja kuin 70-lvuulla.

    Itse en ikinä lähettäisi omia nuoriamme SRK:n riparille, olivat ne miten "hyviä" ja fiksuja hyvänsä. Ymmärränkin toki, ettei sen ikäisiä nuoria useinkaan hengelliset ja opilliset asiat kiinnosta. Meidän noristamme on oltu sekä kirkon riparilla että Proto-leirillä, ja siitä on tullut hyvä yhdistelmä elämänkatsomuksen rakennuspuiksi. Tärkeintä on olla rehellinen sisimmälleen. Niin vanhempien kuin nuortenkin

    Ainakin minun riparillani oli myös muutama ei-vl. Kaikki tekivät leirin aikana parannuksen.. Annettiin ymmärtää että vain parannuksen tehneenä on asiaa konfirmaatioon. Heti rippileirin jälkeen kaikki paitsi yksi jättivät vl:t.

    Painostustako? Ehkä. Tuota ei siis koskaan sanottu suoraan mutta korostettiin että konfirmaatiossa tunnustetaan usko julkisesti.. ja vl-käsityksen mukainen usko.. tiedätte kyllä.

    Äänestä

  • Kemiläinen kirjoitti:

    Itse olin leirillä 1970 ja silloin oli vielä räikeä ja väkivaltainen kuri ja simputtaminen muodissa. Samoin veljelläni, joka oli 60-luvun lopulla SRK:n leirillä.

    Mitä olen kuullut niin ne ovat ottaneet fiksumpia ja nykyaikaisen koulutuksen saaneita suunnittelemaan ja toteuttamaan leirejä nykyisin.

    Lisäksi kirkko on alkanut tarkkailla miten ne yhteisöt jotka erillisellä tuomiokapitulin luvalla rippikouluja järjestää.

    Ovathan myös monet vl:t nykyisin paljon paremmin koulutettuja kuin 70-lvuulla.

    Itse en ikinä lähettäisi omia nuoriamme SRK:n riparille, olivat ne miten "hyviä" ja fiksuja hyvänsä. Ymmärränkin toki, ettei sen ikäisiä nuoria useinkaan hengelliset ja opilliset asiat kiinnosta. Meidän noristamme on oltu sekä kirkon riparilla että Proto-leirillä, ja siitä on tullut hyvä yhdistelmä elämänkatsomuksen rakennuspuiksi. Tärkeintä on olla rehellinen sisimmälleen. Niin vanhempien kuin nuortenkin

    rippinuorille. Siksi heitä simputetaan /simputettiin kuin vierasta sikaa, että asema vl-yhteisössä selviäisi...

    Äänestä

  • res.vänr. kirjoitti:

    joka tuli suoraan armeijasta isoseksi. Potki roskakorin sisällön pitkin lattiaa jos oli korissa roskia ja huusi kuin hullu joka asiasta. Leiri-isännän, opiston rehtorin (H.K.) ja kaikkien muidenkin aikuisten mielestä se oli erittäin hauskaa!

    Minulla ei ole paljonkaan muistikuvia Reisjärven ripariajalta 70-luvulta.Sen muistan että useat tytöt joutuivat hankkimaan uuden valkoisen puseron.Hahon porukat oli sitä mieltä ettei tytöt saaneet mennä konfirmaatioon hihoista läpinäkyvissä,hiukan avomallisissa puseroissa.Kaikkien puserot joutui ankaraan syynäykseen.Siihen aikaanhan nuo puserot kelpuutettiin "tavallisissa"konfirmaatiotilaisuuksissa,mutta ei lestojen leirillä.Seurasi kauhea kohu,kun melkein kaikkien puserot hylättiin.Heh,paitsi ei minun.Olin ommellut kaulaan asti ulottuvan poolokauluksen ja kangas oli niin paksua ettei Hahokaan nähnyt läpi,vaik kuinka olisi tiirannut:)))

    Äänestä

Täälläpäin tuo osuus on huomattavasti pienempi. Ehkä kolmasosa, tai senkin alle.

Äänestä
  • joiden kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Eroaminen tapahtuu enimmäkseen nuorina aikuisina, siinä iässä tapahtuu myös eniten erottamisia. Viimeisimmät näyttävät eroavan naimisiin menemisen jälkeen lapsitehtailuun kykenemättöminä.

    Äänestä

  • 100 perhettä, kirjoitti:

    joiden kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Eroaminen tapahtuu enimmäkseen nuorina aikuisina, siinä iässä tapahtuu myös eniten erottamisia. Viimeisimmät näyttävät eroavan naimisiin menemisen jälkeen lapsitehtailuun kykenemättöminä.

    Kuka teki tutkimuksen ja mistä saan sen tulokset käsiini?

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    itsekin.

    Äänestä

  • mukana siis kirjoitti:

    itsekin.

    Minkäluonteisesta tutkimuksesta on kyse jos tuloksia pitää piilotella?

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    Minkäluonteisesta tutkimuksesta on kyse jos tuloksia pitää piilotella?

    Mutta yhteenvedon tekijöiden henkilöllisyys on pakko pitää salassa Jumalan (SRK:n) vihan vuoksi.

    Äänestä

  • piilotella. kirjoitti:

    Mutta yhteenvedon tekijöiden henkilöllisyys on pakko pitää salassa Jumalan (SRK:n) vihan vuoksi.

    kylläkään vakuuta ketään, että ihan turhaahan sitten tutkimus on edes tehty.

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    Kuka teki tutkimuksen ja mistä saan sen tulokset käsiini?

    Muutaman tuttavan kanssa listattiin sata perhettä ja jokainen kävi läpi heidän lastensa aseman= vl-yhteisössä/ulkopuolella ja minkä ikäisenä erosi. Myös erotetut poimittiin porukasta. Muutaman tunnin harrastusluontoinen yhteenveto. Ei mitenkään tieteellinen vaan lähinnä ruohonjuuritason selvitys.

    Tuskin tieteellisemmin keinoin yhtään tuon tarkempaa tulosta olisi saatu. Virhemarginaali ainakin tutkittavien perheiden osalta on lähes nolla, sillä jokainen tunsi henkilökohtaisesti omat listattavansa..

    Äänestä

  • tuollainen tutkimus kirjoitti:

    painavan sanansa.

    Äänestä

  • tuollainen tutkimus kirjoitti:

    kylläkään vakuuta ketään, että ihan turhaahan sitten tutkimus on edes tehty.

    tietoa, kerro se. Alla kerron "tutkimusmenetelmistämme".

    Äänestä

  • tuollainen tutkimus kirjoitti:

    kylläkään vakuuta ketään, että ihan turhaahan sitten tutkimus on edes tehty.

    tuntuu olevan "parempaa" tietoa, vai väitätkö vastaan ihan vaan huviksesi?

    Äänestä

  • tutkimus. kirjoitti:

    Muutaman tuttavan kanssa listattiin sata perhettä ja jokainen kävi läpi heidän lastensa aseman= vl-yhteisössä/ulkopuolella ja minkä ikäisenä erosi. Myös erotetut poimittiin porukasta. Muutaman tunnin harrastusluontoinen yhteenveto. Ei mitenkään tieteellinen vaan lähinnä ruohonjuuritason selvitys.

    Tuskin tieteellisemmin keinoin yhtään tuon tarkempaa tulosta olisi saatu. Virhemarginaali ainakin tutkittavien perheiden osalta on lähes nolla, sillä jokainen tunsi henkilökohtaisesti omat listattavansa..

    voi tehdä jokainen suvustaan. Meillä isosta perheestä kaksi enää SRK:n opissa. Heillä 22 lasta, joista yksi jäänyt tähän oppiin.

    Äänestä

  • tutkimuksen kirjoitti:

    voi tehdä jokainen suvustaan. Meillä isosta perheestä kaksi enää SRK:n opissa. Heillä 22 lasta, joista yksi jäänyt tähän oppiin.

    mutta kun otanta on vain muutama perhe, ei tulosta kovin kattavaksi voi sanoa. Mutta jos kymmenen kaveria kerää jokainen oman tuttavapiirinsä (esim 10-15 perhettä) ja näistä tehdään yhteenveto, aletaan olla totuuden lähteillä:)

    Äänestä

  • tutkimus. kirjoitti:

    Muutaman tuttavan kanssa listattiin sata perhettä ja jokainen kävi läpi heidän lastensa aseman= vl-yhteisössä/ulkopuolella ja minkä ikäisenä erosi. Myös erotetut poimittiin porukasta. Muutaman tunnin harrastusluontoinen yhteenveto. Ei mitenkään tieteellinen vaan lähinnä ruohonjuuritason selvitys.

    Tuskin tieteellisemmin keinoin yhtään tuon tarkempaa tulosta olisi saatu. Virhemarginaali ainakin tutkittavien perheiden osalta on lähes nolla, sillä jokainen tunsi henkilökohtaisesti omat listattavansa..

    Ehkä tuossa sitten on perää. Itse en kuitenkaan tiedä ainoatakaan perhettä jossa yllettäisiin tuohon prosenttiin. Tämä onkin sitä seutua jossa liike oikeasti kasvaa sisältäpäin. Jos nämä prosentit täälläpäin toteutuisivat koko maassa, liike todella kasvaisi huomattavasti nopeammin kuin mitä se tekee.

    Vanhoillislestadiolaisuuden kasvuhan lienee hyvin maltillista jos sitä on ollenkaan, ainakaan suviseurakävijöiden määrät eivät taida tuon puolesta puhua? Minä olen ymmärtänyt että suurimmat suviseurat olivat vuonna -80.

    Äänestä

  • koska sinulla kirjoitti:

    tuntuu olevan "parempaa" tietoa, vai väitätkö vastaan ihan vaan huviksesi?

    Minä en mene uskomaan tuollaisiin tutkimuksiin jos en saa kirjallista esitettä ja itse sen lukea. Myös sen mietin miten tutkimus on tehty ja mitä mahdollisia virheitä siinä on tehty että miten ne vaikuttavat tuloksiin.

    Äänestä

  • enkä vl. kirjoitti:

    etteikö tuo olisi totta vai ei totta.
    Mutta tuollaisella perustelulla en kovin helposti vielä usko.
    Mutta jos tosiaan aletaan laskemaan miksi vl-liike ei kuitenkaan kasva niin aika iso osa porukasta sieltä häipyy ulos ja hyvä niin.
    Sellaisessa sairauslahkossa kannata kenekään kulkea.

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    Ehkä tuossa sitten on perää. Itse en kuitenkaan tiedä ainoatakaan perhettä jossa yllettäisiin tuohon prosenttiin. Tämä onkin sitä seutua jossa liike oikeasti kasvaa sisältäpäin. Jos nämä prosentit täälläpäin toteutuisivat koko maassa, liike todella kasvaisi huomattavasti nopeammin kuin mitä se tekee.

    Vanhoillislestadiolaisuuden kasvuhan lienee hyvin maltillista jos sitä on ollenkaan, ainakaan suviseurakävijöiden määrät eivät taida tuon puolesta puhua? Minä olen ymmärtänyt että suurimmat suviseurat olivat vuonna -80.

    menevät äkkipäätä luetellen seuraavasti: 2/11, 8/10, 6/10, 9/9, 0/3, 4/11, 9/12, 3/8, 1/2, 2/3, 0/2...

    Äänestä

  • kuitenkaan sano kirjoitti:

    keksimäärin kahdeksalla lapsella ja he pariutuessaan taas kahdeksalla, pitäisi porukan kasvaa ihan hirveästi! Mutta se vaan kutistuu.

    Siitä joku viisaampi voisi laskea, että montako prosenttia keskimäärin lapsista lähtee lippahivoon. Paljon niitä täytyy olla koska kasvua ei esiinny.

    Äänestä

  • lapsimäärä kirjoitti:

    menevät äkkipäätä luetellen seuraavasti: 2/11, 8/10, 6/10, 9/9, 0/3, 4/11, 9/12, 3/8, 1/2, 2/3, 0/2...

    Kai se suuntaa-antava tuokin tulos on..

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    Ehkä tuossa sitten on perää. Itse en kuitenkaan tiedä ainoatakaan perhettä jossa yllettäisiin tuohon prosenttiin. Tämä onkin sitä seutua jossa liike oikeasti kasvaa sisältäpäin. Jos nämä prosentit täälläpäin toteutuisivat koko maassa, liike todella kasvaisi huomattavasti nopeammin kuin mitä se tekee.

    Vanhoillislestadiolaisuuden kasvuhan lienee hyvin maltillista jos sitä on ollenkaan, ainakaan suviseurakävijöiden määrät eivät taida tuon puolesta puhua? Minä olen ymmärtänyt että suurimmat suviseurat olivat vuonna -80.

    On hyvä kriittisesti kyseenalaistaa summamutikassa tehdyt "analyysit".

    Seuraavassa analyysia suvustamme.

    Perha A. 9 lapsesta 2 eronnut vl-uskosta
    Perhe B: 9 lapsesta 1 eronnut vl-uskosta

    Vielä seuraavassa polvessa vl-vanhempien lapsista ehdoton enemmistö on jäänyt vl-uskoon (lapsia seuraavassa polvessa on kaikkiaan yli 140). Vain yksittäisiä tapauksia (muistelen että 8-9) on jättänyt uskonliikkeen. Siis yli 90% on jäänyt vl-uskoon.
    Nämä perheet elävät eri puolilla maata, valtaosa heistä Oulun seudulla.

    Äänestä

  • Varovainen arvio kirjoitti:

    peloteltu.

    Äänestä

  • Hulluinhuonelainen kirjoitti:

    Kuka teki tutkimuksen ja mistä saan sen tulokset käsiini?

    on tehty suvuittain tai sitten perheittäin. Ja on niitä mietitty täälläkin.

    Näytää olevan peheitä ja sukuja jossa tuo 60 % ei riitä. Toisaalta on perheitä joissa ainakin valtaosa näyttäisi jäävän liikeeseen.

    Tieteellistä tutkimusta tuskin on tehty. Sellainen tuntuma kuitenkin on että peheissä jossa kaikki lapset ovat ehtineet aikuisikään ennemmän kuin puolet jätää liikeen.

    Ja kyllä senkin olen ollut näkevinäni ettei ote nuorista ole yhtä rautainen ja yhä useampi jätää liikeen. Eikä vähiten varmaan vapaan tiedotuksen takia.

    Äänestä

  • Onneksi olkoon! kirjoitti:

    peloteltu.

    Lieneekö pelottelua vai välipitämättömyyttä hengellisistä asioista? Harvoilla sukulaisistani on kiinnostusta Raamattuun tai keskustelemiseen uskon kysymyksistä. :-(

    Itse kuulun siihen suvun vähemmistöön joka on lähtenyt vl-liikkeestä mutta jota hengelliset asiat kiinnostavat...

    Äänestä

  • Varovainen arvio kirjoitti:

    Lieneekö pelottelua vai välipitämättömyyttä hengellisistä asioista? Harvoilla sukulaisistani on kiinnostusta Raamattuun tai keskustelemiseen uskon kysymyksistä. :-(

    Itse kuulun siihen suvun vähemmistöön joka on lähtenyt vl-liikkeestä mutta jota hengelliset asiat kiinnostavat...

    suuri osa veeälläistä roikkuu mukana tavan vuoksi välittämättä tippaakaan hengellisistä asioista. Vl = lapsena opittu elämäntapa, josta ei ole kovin helppo irtautua.

    Todella hengellisistä asioista ja sielun pelastuksesta kiinnostuneet eroavat vl-herätysliikkeestä. Toki vl-herätysliikkeessä on myös aitoja sydämenuskovaisia.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    on tehty suvuittain tai sitten perheittäin. Ja on niitä mietitty täälläkin.

    Näytää olevan peheitä ja sukuja jossa tuo 60 % ei riitä. Toisaalta on perheitä joissa ainakin valtaosa näyttäisi jäävän liikeeseen.

    Tieteellistä tutkimusta tuskin on tehty. Sellainen tuntuma kuitenkin on että peheissä jossa kaikki lapset ovat ehtineet aikuisikään ennemmän kuin puolet jätää liikeen.

    Ja kyllä senkin olen ollut näkevinäni ettei ote nuorista ole yhtä rautainen ja yhä useampi jätää liikeen. Eikä vähiten varmaan vapaan tiedotuksen takia.

    Koska muutamilla tuttavaperheillämme oli lähes kaikki lapset potkittu tai painostettu pois ja loput eronneet itse, teimme "tutkimuksemme" ihan huviksemme nähdäksemme kokonaiskuvaa asiasta...

    Äänestä

  • Varovainen arvio kirjoitti:

    On hyvä kriittisesti kyseenalaistaa summamutikassa tehdyt "analyysit".

    Seuraavassa analyysia suvustamme.

    Perha A. 9 lapsesta 2 eronnut vl-uskosta
    Perhe B: 9 lapsesta 1 eronnut vl-uskosta

    Vielä seuraavassa polvessa vl-vanhempien lapsista ehdoton enemmistö on jäänyt vl-uskoon (lapsia seuraavassa polvessa on kaikkiaan yli 140). Vain yksittäisiä tapauksia (muistelen että 8-9) on jättänyt uskonliikkeen. Siis yli 90% on jäänyt vl-uskoon.
    Nämä perheet elävät eri puolilla maata, valtaosa heistä Oulun seudulla.

    joten heidän sukunsa on saattanut jäädä hallisemaan Herran laumaa suuremmassakin määrin. Mutta oli perheitä, joiden kaikki lapset ajamalla ajettiin pois liikkeestä SRK:n voimin. Loput sitten ymmärsivät lähteä itse ennen saatanalle heittämistään..

    Taidatte olla sellainen kellokassuku?

    Äänestä

  • lisääntyy kirjoitti:

    keksimäärin kahdeksalla lapsella ja he pariutuessaan taas kahdeksalla, pitäisi porukan kasvaa ihan hirveästi! Mutta se vaan kutistuu.

    Siitä joku viisaampi voisi laskea, että montako prosenttia keskimäärin lapsista lähtee lippahivoon. Paljon niitä täytyy olla koska kasvua ei esiinny.

    SRK väittää tosin muuta, muttajos SRK ei tässäkin asiassa valehtelisi, näyttäisivät jäsenmäärät aivan toisilta.

    Äänestä

  • otos. kirjoitti:

    Koska muutamilla tuttavaperheillämme oli lähes kaikki lapset potkittu tai painostettu pois ja loput eronneet itse, teimme "tutkimuksemme" ihan huviksemme nähdäksemme kokonaiskuvaa asiasta...

    melko luotettavana

    Jos väitettäisiin että 90% jätää liikeen pitäisin sitä liiooiteltuna kuten myös arvioita että 50 % jää liikeeseen. Toutuus asettuu näiden kahden välimaastoon.

    Myös se antaa eri tuloksen jos otetaan perheitä jotka asuu maantieteelisesti jollain alueella. Ja sekin jos otetaan vain jompaa kumpaa sukupuolta.

    Mutta näytäisi olevan niinkin että perheissä jossa on enemmän näitä vl lähteneitä ne jotka jäävät näytäisivät olevan miehiä. Oikeastaan tätä pitää kysyä :)

    Äänestä

  • Varovainen arvio kirjoitti:

    On hyvä kriittisesti kyseenalaistaa summamutikassa tehdyt "analyysit".

    Seuraavassa analyysia suvustamme.

    Perha A. 9 lapsesta 2 eronnut vl-uskosta
    Perhe B: 9 lapsesta 1 eronnut vl-uskosta

    Vielä seuraavassa polvessa vl-vanhempien lapsista ehdoton enemmistö on jäänyt vl-uskoon (lapsia seuraavassa polvessa on kaikkiaan yli 140). Vain yksittäisiä tapauksia (muistelen että 8-9) on jättänyt uskonliikkeen. Siis yli 90% on jäänyt vl-uskoon.
    Nämä perheet elävät eri puolilla maata, valtaosa heistä Oulun seudulla.

    Mistä johtuu et populaari ei ole kasvanut viime 30v. Aikana
    Lähinnä joukko on supistunut
    Suomessa on n150 ry:tä joissa keskim 200 jäsentä

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    melko luotettavana

    Jos väitettäisiin että 90% jätää liikeen pitäisin sitä liiooiteltuna kuten myös arvioita että 50 % jää liikeeseen. Toutuus asettuu näiden kahden välimaastoon.

    Myös se antaa eri tuloksen jos otetaan perheitä jotka asuu maantieteelisesti jollain alueella. Ja sekin jos otetaan vain jompaa kumpaa sukupuolta.

    Mutta näytäisi olevan niinkin että perheissä jossa on enemmän näitä vl lähteneitä ne jotka jäävät näytäisivät olevan miehiä. Oikeastaan tätä pitää kysyä :)

    että suurin osa liikkeeseen jääneistä on miehiä.
    Meidänkin lähisuvussa (isovanhemmat, lapset ja lastenlapset, kaikki täysi-ikäisiä) enemmistö jääneistä on miehiä. Lähteneitä on yli 50% kaikista, ja heistä siis suurin osa naisia.

    Ei pitäisi olla vl-liikkeessä naimattomiksi jääviä naisia miespulan takia, mutta kumminkin on? Mistä johtuu?

    Äänestä

  • 100 perhettä, kirjoitti:

    joiden kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Eroaminen tapahtuu enimmäkseen nuorina aikuisina, siinä iässä tapahtuu myös eniten erottamisia. Viimeisimmät näyttävät eroavan naimisiin menemisen jälkeen lapsitehtailuun kykenemättöminä.

    Otannan pitäisi olla satunnainen, jotta sen tuloksiin voisi ottaa kantaa valtakunnallisesti. Tämä tulos pätee varmasti tuttavapiirissäsi, mutta ei muuten.

    Äänestä

Toivottavasti tätä ketjua ei poisteta.

Äänestä

Miksi hengailla yhteisössä, josta ei ole sen paremmin ajallista kuin iankaikkistakaan hyötyä?

Äänestä
  • tuntuu olevan useimmille. Nykyään vl:t kuuluvat ammattiyhdistysliikkeeseenkin ja ovat monesti niin laiskoja (ja omaneduntavoittelijoita), ettei työtäkään saa vl-statuksella enää...

    Äänestä

Mitä maailmassa on, ja muutenkin heillä on tekemistä omissa asioissaan joten usko jää aivan luonnollisesti, niin jäi minultakin, mutta myöhemmin sain palaamisen armon...

Toivon myös näille 2/3 osallekkin palaamisen suurta armoa...

Äänestä
  • Voi olla että suurinta osaa vl:n jättäneistä nuorista kiinnostaa maailma ja sen tavat.

    Minua ne ei kiinnosta. Minua kiinnostaa se mistä löydän totuuden, armon ja pelastuksen. Luettuani Raamattua tulin siihen tulokseen että vl-liikkeessä ollaan väärällä tiellä, mutta en minä silti tätä liikettä täysin vääräksi tuomitse. Sen verran vääräksi etten ainakaan minä voi samalla tavalla uskoa.

    Muutamia harhaoppeja : Ekslusiivinen seurakuntaoppi, synninpäästö, uskon kulkeutuminen ..

    Äänestä

  • vitocortizone kirjoitti:

    Voi olla että suurinta osaa vl:n jättäneistä nuorista kiinnostaa maailma ja sen tavat.

    Minua ne ei kiinnosta. Minua kiinnostaa se mistä löydän totuuden, armon ja pelastuksen. Luettuani Raamattua tulin siihen tulokseen että vl-liikkeessä ollaan väärällä tiellä, mutta en minä silti tätä liikettä täysin vääräksi tuomitse. Sen verran vääräksi etten ainakaan minä voi samalla tavalla uskoa.

    Muutamia harhaoppeja : Ekslusiivinen seurakuntaoppi, synninpäästö, uskon kulkeutuminen ..

    Ole koskaan kuulunutkaan VLiin muualta saat kyllä etsiä sitä oikeaa, muttet kuitenkaan löydä, mene seuroihin ja kuuntele saarna, niin jos et ole paaduttanut sydäntäsi niin teet kyllä parannuksen...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Onneksi nuoret ovat nykyään niin fiksuja, että osaavat kyseenalaistaa asioita ja ajtella omilla aivoillaan. Ei eletä enää keskiajalla, milloin ihmisten manipulointi oli helpompaa.

    Äänestä

  • manipulaation uhri kirjoitti:

    Eikö helpompaa olisi uskoa niin kuin normaalit uskovaiset? Lahkoilla on taipumus tuhoutua ennemmin tai myöhemmin. Vanhoillislestadiolainen lahkokin tulee kaatumaan vielä omiin sääntöihinsä. Kuhina lahkon sisällä on jo suuri.

    Nuorilla vaan on muut asiat mielessään, minäkin synnyin lestaperheeseen ja jo pienenä olin epäuskoinen, se meni aivan omia aikojaan ei siinä tarvittu omia aivojaan rasittaa...

    Äänestä

  • normiuskovainen kirjoitti:

    Eikö helpompaa olisi uskoa niin kuin normaalit uskovaiset? Lahkoilla on taipumus tuhoutua ennemmin tai myöhemmin. Vanhoillislestadiolainen lahkokin tulee kaatumaan vielä omiin sääntöihinsä. Kuhina lahkon sisällä on jo suuri.

    Olla muutenhan me menisimme sinne t'änne niinkuin aviottomat kakarat, sääntäjä pitää olla jo säännön vuoksikkin...
    Eikä lestajuna raiteiltaan minnekään sorru, ei vaan jyskyttää hiljakseen eteenpäin kunnes perille saavutaan...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Ole koskaan kuulunutkaan VLiin muualta saat kyllä etsiä sitä oikeaa, muttet kuitenkaan löydä, mene seuroihin ja kuuntele saarna, niin jos et ole paaduttanut sydäntäsi niin teet kyllä parannuksen...

    .. muuten vaan olen syntynyt vl-perheeseen ja saanut vl-kasvatuksen, koko ikäni käynyt seuroissa, käynyt srk:n järjestämän rippikoulun.. tarvitsetko todisteita lisää? Enää en tosin ole vl, enkä vl:ksi aio palata.

    Se siitä :)

    Äänestä

  • vitocortizone kirjoitti:

    .. muuten vaan olen syntynyt vl-perheeseen ja saanut vl-kasvatuksen, koko ikäni käynyt seuroissa, käynyt srk:n järjestämän rippikoulun.. tarvitsetko todisteita lisää? Enää en tosin ole vl, enkä vl:ksi aio palata.

    Se siitä :)

    Sillä et tiedä sitä päivää jolloin tuntosi avautuu tuntemaan syntisi suuruuden ja etsit oikeaa tietä parannukseen ja tulet siionin oven eteen ja kolkutat kuin henkesi hädässä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vl-yhteisön? kirjoitti:

SRK väittää, ettei sen johtamassa järjestössä harrasteta henkistä ja hengellistä väkivaltaa vaan siellä vallitsee rauha ja rakkaus. Miksi sitten jopa 2/3 vl-perheiden lapsista eroaa yhteisöstä heti kun siihen tulee tilaisuus?

Onkohan syy taas joku jota visusti salaillaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu