Kapitalismi nyt ERITTÄIN syvässä

ja impperialisti on painitermiä käyttääkseni ikään kuin sillassa, pahassa sellaisessa. Siitä ei nousta, eikö totta. Ihmekkös, että vertaavat 30-luvun lamaan.

Mutta koskeeko myös meitä? vaikka kakon katainen toista väittää.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todennäköisesti edessä 3-7 huonoa vuotta,vasta
2011 on mahdollista päästä kunnon nousu-uralle,
sekin riippuu nyt siitä että miten pahasti jupit
on maailman talouden sekoittanut.

Työttömyys tulee nousemaan historiallisen korke-
alle tasolle Suomessakin,pahimmillaan jopa 15%,
jos loogisesti ajatellaan että kaikkia talous-
ennusteita on rankasti kaunisteltu,ja jos ennakoi
Suomen viennin putoavan jopa 30-40% maksimitaso-
sta 2010-2011 aikana niin koska Suomen kansan-
tuotteesta puolet tulee viennistä niin siitä
voi vähän ynnäillä todellista vaikutusta vaikka
esim Katainen ei ymmärräkkään kyseistä asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriisissä ! kirjoitti:

ja impperialisti on painitermiä käyttääkseni ikään kuin sillassa, pahassa sellaisessa. Siitä ei nousta, eikö totta. Ihmekkös, että vertaavat 30-luvun lamaan.

Mutta koskeeko myös meitä? vaikka kakon katainen toista väittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu