-ei masentunut-

ja joskus tuota samaa asiaa mietin itsekkin
kun oikein vaikealta tuntui.
Kuitemkin ajattelin, etten
halua läheisilleni sitä samaa tuskaa
koettavaksi,
jota sillähetkellä itse koin.
"Menetin "silloin miesystäväni ja
ajattelin , etten jaksa enää,
ja menen hänen perässään.
Onneksi minulla oli kuitenkin lapset
ja muutaman viikon kooman jälkeen
rupesin taas hieman enemmän järjellä asioita ajattelemaan.
Nyt aikaa on kulunut 7 kk tapahtuneesta
ja voin taas nähdä
jopa aurinkoa edessäni.
Virheitä ja vääriä valintoja tekevät
kaikki.
Niihin ei kannata jäädä elämään.
Virheistään voi oppia.
On vain jatkettava eteenpäin ja uskottava
että kaikella on joku tarkoitus
ja että jonain päivänä on vielä
asiat hyvin.
Sinä olet vielä nuori 30V.itse olenmuutamaa vuotta sinua vanhempi.
kuinka me pärjäämme loppuelämämme,
on meistä itsestämme kiinni.

Rauhaisaa joulua sinulle
ja toivottavasti löydät
elämääsi edes jotain ilonaiheita
joka antaa voimaa jatkaa tätä
joskus niin raskasta
ja loputonta
elämänkoulua

*Kun katsoo maailmaa, enkelin silmin,
niin kuulla voi sen kauneuden*

Elämänhalun puute on kuitenkin masennusoire, joten käy juttelemassa lääkärillä, tiä vaikka saisitkin apua sieltä.

Olen menettänyt lapseni itsemurhan kautta ja voin vakuuttaa ettei minkäänlaiset valmistelut riitä, eikä aika paranna. Kaikkein vaikeinta olisi sun lapsille, he eivät koskaan tule siitä selviämään ja se leimaisi heidän loppuelämää.

Oma elämä on yhtä helvettiä, mutta kun olen lapsia tehnyt kannan heistä vastuun loppuun asti ja vaikka yhden olen menettänyt on minun vielä huomioitava muut. Lapseni ovat kuitenkin jo täysin aikuisia, mutten voi heille sellaista taakkaa jättää että itse pääsisin helpommalla ja päättäisin elämäni.

Olen kokenut molemmat kuolemat lähipiirissä, sekä äkkilähdön, että sairauden vuoksi lähtemisen.
Ensin vanhempiesi kannalta; Lapsen kuolema jättää niin syvän haavan vanhempien elämään, että sen arpeutuminen kestää vuosia, jos arpeutuu koskaan, ja voi aiheuttaa vanhemman vakavan sairastumisen ja jopa kuoleman. Tulevaisuuden usko menee lapsen myötä.
Lapsen kannalta; Vanhemman menetys, esim. kolmevuotiaalle aiheuttaa monivuotisen käsittelyn, kaikkine oireineen, jotka näkyy vuosien päästä käyttäytymisessä, lapsi käsittelee asiaa pieni pala kerrallaan, joten asian tajuaminen vie monia vuosia.Lapsi voi jopa syyllistää itseään vanhemman kuoleman johdosta, ja/tai kokea itsensä hyljätyksi.
Ystävän/ puolison menetys; Menetyksen vuoksi jää tyhjä paikka elämään. Kenen kanssa jakaa ilot ja murheet, arkipäivän, kun ei ole sitä ystävää/ puolisoa. Menettänyt jää ikään kuin tyhjän päälle, ja kuilun syvyys riippuu siitä, kuinka läheinen ystävä on ollut. Luotto elämään ja ihmisiin menee,ja kyllä aikuinenkin tuntee hylätyksi tulemisen tunteita.
Äkkilähtö jättää monia avoimia kysymyksiä ja itsesyytöksiä omaisten mieleen, mitä nuoremmasta ihmisestä on kyse sen vaikeampi on asiaan suhtautua. Nuoren lähtö on vastoin luonnon lakeja. Eihän vanhemman kuuluisi lastaan haudata.
Vakavaan sairauteen lähteminen on helpotus lähtijälle, mutta vaikka se järjellä ajatellen on "hyväksyttävissä", niin silti tunnetasolla se on vaikeaa omaisille.
Kuolema on niin lopullista, vaikka vakavasti sairaan kohdalla sitä joutuu miettimään etukäteen, ei siihen pysty kuitenkaan valmistautumaan niin, ettei se jättäisi avoimia kysymyksiä, tai surua pitkäksi aikaa. Suru vie jokaiselta oman aikansa ja sen jälkeen omaisille jää koko loppuelämän kestävä ikävä.
Kaiken tämänkö haluat jättää omaisillesi?
Olet vielä nuori, et voi tietää etukäteen, mitä elämässäsi tapahtuu. Uskalla katsoa mitä huominen tuo tullessaan! Ja vaikka olisit tehnyt millaisia virheitä elämässäsi, olet silti rakas omaisillesi ja ystävillesi!

masennusoireita on monenlaisia, ei kaikki jää sängynpohjalle makaamaan tai jätä huolehtimatta itsestään ja toisistaan.
Itseasiassa elämänhalun puute on yksi keskeinen oire masennuksessa! älä nyt suutu, mutta taitaa olla ettet vain millään voi/kykene sitä itsellesi myöntämään, että saatat olla masentunut. Ei se tosiaan ole mikään häpeä.

Joku on sanonutkin, että ihme on jos joku selviää tästä elämästä masentumatta missään vaiheessa.

Eli voisit saada apua kyllä. Etkö tahdo kokeilla josko se elämänhalu palaisi?? koska useimmille masentuneille auttaa terapia ja/tai lääkkeet.

Sinulla on ystäviä ja läheisiä, jotka välittävät. Iso isku se heille olisi jos päiväsi päättäisit, ei sitä mitenkään voi valmistella!
Ja sitäpaitsi, en usko että olet kamalan pahoja tehnyt? ja vaikka olisit niin ole armollinen itsellesi. Virheiden tekeminen on inhimillistä.

Toivon todella että saat elämänhalusi takaisin!

Minä menetin läheiseni 4-vuotiaana itsemurhan kautta.Nyt olen 43-vuotias ja en käsitä vieläkään että miksi.Itsemurha on julmin teko mitä ikinä toiselle voi tehdä murhan lisäksi.Itsemurhaaja jättää muut elämäniäkseen kärsimään ja suuri riski on, että jälkeläiset päätyvät samaan, olen siis nähnyt tämän nyt kahdesti.Aiheutat kyllä isoja vihan tunteita.Teet lapsistasi masentuneita sortuneita raunioita, joiden elämä menee pilalle.Se on sinun valintasi jos oikeasti olet noin tyhmä kuin miltä vaikutat.MIKÄÄN EI VOI TEHDÄ SITÄ HELPOMMAKSI KENELLEKKÄÄN.

..olet saanut jo hyviä vastauksia. Mielestäni olet masentunut, olet menettänyt elämän mielekkyyden, elämänkipinän ja ehkä myös nautinnon lapsistasi. Olen sinua n.10v vanhempi nainen ja olen yrittänyt lopettaa elämäni n.20v sitten, taisin ajatella vähän samansuuntaisesti kuin sinä. En tuosta ajasta halua enempää puhua -vieläkin arka aihe- mutta koen kiitollisuutta siitä että selvisin ja sain toisen mahdollisuuden, olin aika lähellä onnistua.

En tuona aika ymmärtänyt omaa arvoani ja tärkeyttäni läheisille ihmisille. Omaa tekoani (yritystä)olen joutunut kovastikin miettimään itsemurhan kohdatessa tuttua perhettä. Lähellä oli erittäin mukava perhe, näin isää usein lapsiensa kanssa -lapset selvästi nauttivat isänsä seurasta ja ihailivat häntä -lapset vaikuttivat niin onnellisilta ja iloisilta.

Lasten -ja monen muu- elämä muuttui isän yllättävästä lähdöstä. Aktiivisen terapian ja vahvan tukiverkoston kautta lapset alkavat vuosien myötä selvitä. Enpä vaan ole nähnyt heissä samanlaista ihailevaa, rakastavaa ilmettä kuin mitä isän kanssa, kukaan ei voi häntä korvata. Isä on -niin tyttöjen ja poikienkin mielestä- usein niin ihailtu, äiti on äiti :), mut isä on vahva ja viisas ( hieman kärjistetysti sanottu, mut sinnepäin, lapset tarvitsee sankarinsa:)..ja vaikka isä onkin ihan tavallinen, niin silti se on sankari :)

Tämä tapahtuma oli elämäni surullisimpia asioita joita näin, tiedätkö miltä näyttää lapsi joka on menettänyt jommankumman vanhemmistaan? Oletko nähnyt 8-vuotiaan lapsen, joka näyttää vanhalta mieheltä? Oletko kuullut lapsen miettivän keinoja miten pääsisi isin luokse taivaaseen? Et, mutta jos olisit nähnyt edes viereltä vastaavanlaisia tapahtumia, ymmärtäisit miten samalla veisit pohjan lapsen elämältä.

Hmm..Ei tämä sinua varmaan auta paljoakaan, mutta olin yksi viestiketjusi vastaajista jota viestisi kosketti. Kaikki olemme tehneet virheitä, satuttaneet muita yms. mutta tästähän pääsee vain eteenpäin ja ylöspäin. Itselläni on juuri nyt niin hankala elämäntilanne, että vain positiivisuuteni auttaa eteenpäin: olen erittäin luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Kaikkea hyvää jatkoon, toivon että lähdet jonnekin puhumaan asioistasi tai muuten saisit elämän kipinää.

mikään ei estä sitä surua tulemasta läheisillesi. Tekosi tulee muuttamaan kaikkien heidän elämän peruuttamattomasti. Läheiseni lähti omankäden kautta ja koskaan mikään ei ole enää samalla tavalla. Koko sen puoleinen suku hajosi ja moni muu läheinen sairastui tämän seurauksena. Itsekkin olen vieläkin surullinen vaikka vuosia on kulunut. Kaikki tietävät hänen syyt lähteä, mutta hänen tekonsa vuoksi, meidän taakkamme lisääntyi entisestään. Katsos meilläkin on suuria suruja ennestään. On velkaa, menetettyjä lapsia, sairauksia ja avioeroja. siihen päälle tämä läheisen itsemurha. Yksi lähisukulainen meni asiasta niin rikki, että yritti itsekkin itsemurhaa monta kertaa. Mitä minä sanoisi muuta. En ole tässä asiassa häävi auttaja...enhän pystynyt auttamaan läheistänikään.

Ihminen hyväksyy aikaa myöten vanhuuden ja sairauden aiheuttaman kuoleman, mutta itsemurha jättää aina pysyvän haavan vanhempiin, sisaruksiin ja lapsiin, puolisoon ja muihin lähellä oleviin.

Toiseksi sanon samaa kuin edellä olevat, eli masennus=elämänhaluttomuua. Eri ihmiset oireilevat eri tavoin.

Kolmanneksi vielä: Vääriä ratkasujaan on vaikea hyväksyä. Eteenpäin ei voi nähdä ennen kuin ne on käsitelty. Elämänhalu ei palaa, ennen kuin väärät valinnat on hyväksynyt, nöyrtynyt ja sietänyt omaa häpeäänsä sen verran, että pääsee niistä yli. Itsemurha on pakoa, toinen vaihtoehto on käsitellä asiat. Ammattilaiset auttavat tässä. Mene puhumaan niistä virheistäsi jollekin auttajalle ja jos et heti löydä sellaista, jonka kanssa synkkaa, kokeile toista. Lastesin tähden älä laske kustannuksia. Lopputuloksesta tulet hämmästymään, vaikeudet antavat mahdollisuuden kypsyä ihmisenä uudelle tasolle, kokea elämä syvempänä ja antoisampana. Se sinulla on tarjolla, jos nyt uskallat kulkea kaiken sen läpi, mitä haluat paeta.

Rohkeutta ja voimia sinulle toimia tavalla, joka miehille on niin vaikeaa tässä kulttuurissa. Heikko pakenee, rohkea kulkee kaiken läpi ja saa siitä uudenlaista voimaa.

menetin itsekin läheiseni muutama viikko sitten mun apuni on ollu jeesus olen rukoillut hän on antanut voimaa surun keskellä rukoile ystäväni että jeesus nostaa sinut surustasi ja antaa voimaa elämääsi jeesus on tie totuus ja elämä lue raamattua saat sieltä vastauksia kysymyksiisi rukoilen puolestasi että saisit rauhan sydämeesi ja neuvon sinua antaamaan elämäsi jeesukselle jeesus auttaa kaikissa elämän tilateissa siunausta elämääsi