Onko Jehovilla anttaa uutta päivämäärää ?

Niin, onko teillä jehovilla antaa uutta maailmanlopun vuosilukua ?, vai joko jehovista tuntuu siltä että parempi kun ei enää ennustele sellasta mistä jää kiinni eikä pääse irti vaikka kuinka koottuja selityksiä yrittäisi antaa.
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jehovat ovat antaneet jo muutaman kymmenen vuosilukua, ja ennusteet on aina menneet persiilleen. Nyt ei enää anneta, koska ei keksitä selityksiä. Lahko on saanut pakolla oppia virheistään.

Äänestä

Jehovan Profeetta on saanut taas uutta valoa Harman ajankohdasta. Uusi päivämäärä tullaan julkaisemaan toden näköisesti Vartsikassa ensi keväänä. Tämä nyt on epävirallista, mutta kierrosvalvoja raotti hieman suuren ja onnellisen salaisuuden verhoa sanomalla, että suunnattomat sopulilaumat Lapissa sekä silmänkantamattomiin siintävät kameli- ja rutsilaumat Saharassa kun tulevat, niin silloin totisesti Ihmisen pojan ja oikeiden uskovien hääyö on tuloillaan!

Äänestä
  • Olipas hyvä uutinen, nythe mie meenki tästhä tuonne thunturin kupheelle jänkhälle joikaamaan ja bomgailemaan niitä sopuleita että koska sopulilauma tulloo, suap ensikäden tietoo !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moneen kertaan kusetettu ! kirjoitti:

Niin, onko teillä jehovilla antaa uutta maailmanlopun vuosilukua ?, vai joko jehovista tuntuu siltä että parempi kun ei enää ennustele sellasta mistä jää kiinni eikä pääse irti vaikka kuinka koottuja selityksiä yrittäisi antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu