silikoniasiaa

Jotenkin säälittävää, kun ihmiset tällaisilla palstoilla "tappelevat" ja herjaavat toisiaan
mitä ihmeellisimmin keinoin.Itse kirjoitin jo noiden mielestäni asiattomien kuvien tiimoilta,että niiden todellista alkuperää lienee mahdotonta jäljittää.Asiallinen tieto on aina paikallaan,mutta tämä silikonikeskustelu näyttää saaneen naiset tolaltaan.Jokaisella on oikeus tehdä keholleen niin kuin tahtoo, ainakin kun itse maksaa kustannukset.Ja silikoneja laitetaan äärimmäisen harvoin julkisen sektorin sairaaloissa-rintasyöpäpotilaat saavat avun eli uuden rinnan omasta kudoksestaan tehdyllä siirteellä.Ja nämä kuuluvat meidän kaikkien maksettavaksi.Tässä yksi esimerkki.Mielipiteitä on monia-jakakaa niitä toisillenne asiallisesti,eikä nimittelytyyliin.
161443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vastailin tuolla aiemmin jo nimimerkille "Vivian".

Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksei silikonileikkauksiin ja muihin kauneusoperaatioihin sisältyviä riskejä saisi tuoda esille? KAIKKIIN leikkauksiin sisältyy tulehdusriski, minkä lääkärinä varmasti tiedät hyvin.

Mielestäni nuo kuvat ovat täyttä asiaa siinä kuin onnistuneitakin silikonileikkauksia -syövän seurauksena tai vain esteettisistä syistä tehtyjä leikkauksia- esittävät kuvat. Täytyy kumminkin muistaa että onnistuneitakin silikonileikkauksia seuraa yleensä korjausleikkauksia -ennemmin tai sitten myöhemmin.

Itse olen pienirintainen, ja tyytyväinen. En todellakaan tajua miksi tervettä kroppaa pitäisi lähteä silpomaan ja muovaamaan uusiksi. Aika pinnallista touhua moinen on; rintasyöpäleikkausten jälkeiset korjausoperaatiot ovat tietysti asia erikseen, mutta hyvä niidenkin riskeistä on tietää.

Olet siis lääkäri - SV-numerosi on mikä?

Äänestä
  • SV-numeroni näkyy kirjoittamissani resepteissä, ei tällaisilla palstoilla;olen vain erikoistumassa Kuopiossa sisätauteihin,ja se riittäköön Sinulle.Yritin vain herättää keskustelua asiallisista kommenteista, enkä tuoda lääkäriyttäni sen kummemmin julki,vaikka koulutukseni ilmaisinkin.Osaltani keskustelu päättyy tähän.Terveisin Minna J.

    Äänestä

  • Nimimerkille "a-kuppi... kirjoitti:

    SV-numeroni näkyy kirjoittamissani resepteissä, ei tällaisilla palstoilla;olen vain erikoistumassa Kuopiossa sisätauteihin,ja se riittäköön Sinulle.Yritin vain herättää keskustelua asiallisista kommenteista, enkä tuoda lääkäriyttäni sen kummemmin julki,vaikka koulutukseni ilmaisinkin.Osaltani keskustelu päättyy tähän.Terveisin Minna J.

    Kuinkahan paljon kirjoittelet omavastuullisesti reseptejä nyt, kun olet erikoistumassa?

    Äänestä

  • A-kuppi kirjoitti:

    Kuinkahan paljon kirjoittelet omavastuullisesti reseptejä nyt, kun olet erikoistumassa?

    Kuten ilmoitin,jatkakaa rauhassa keskusteluanne.Erikoistuvatkin lääkärit päivystävät ja ovat poliklinikoilla ja osastoilla sairaaloissa,joten minulla kyllä on työssäni reseptinkirjoittamisoikeus.Sen verran ajattelin Sinulle selvittää.Hyvää jatkoa!
    Toivottavasti olet "sinut" itsesi kanssa.

    Äänestä

Hei, mikä sua noin nyppii, kun lääkäri yrittää ottaa kantaa tällaiseenkin juttuun.Ite oon vasta 17 vee,mutta sun kaltaiset kupiskot on ärsyttäviä riidanhaastajia.Taitaa olla psyyke bragaamassa...

Äänestä

Yhdyn täysin kirjoitukseesi. Minulla itselläni on silikonit ja kirjoitin tänne kerran kokemuksistani. Yritin kirjoittaa rehellisesti sekä hyvistä että huonoista puolista. Päädyin kirjoituksessa siihen lopputulokseen etten kadu leikkausta. Kirjoitukseeni vastasivat ainoastaan nämä fanaattiset silikonien vastustajat. Olenkin tässä pohtinut, että mikä mahtaa olla näiden A-kuppi ym. nimimerkillä kirjoittavien todellinen historia. Miksi heidän täytyy täällä julistaa sitä kuinka tyytyväisiä he ovat omiin rintoihinsa. Itse olen ymmärtänyt että palstalla on tarkoitus kertoa OMISTA plastiikkakirurgiaan liittyvistä kokemuksista.

Äänestä
  • jokaisella on oikeus tehdä ruumiilleen mitä lystää. Jokaisella on henkilökohtaisia mielipiteitä, minun mielipiteeni on se ettei terveen ruumiin muovaileminen ja leikkely pelkästään kosmeettisista syistä ole tervettä. Tämä on vain minun mielipiteeni, muilla on omansa.

    Äänestä

  • Tosiaan,luulisi,että täällä vaihdetaan mielipiteitä,eikä solvata jokaisen omia ratkaisuja,vaan niistä keskustellaan asiallisesti.Miten nimimerkki "A-kupin" tivaamiset lääkärin resepteistä asiaan liittyy?
    Fanaatikkoja löytyy aina, ja Minna yritti ihan ok hillitä keskustelua.Hyvää jatkoa ÄÖ-kupille ja Minnalle ja kaikille naisille, silikoneilla ja ilman.P.s kuitenkin "A-kuppi":näetkö peilissä katkeran ja kateellisen ihmisen?

    Äänestä

Mitä järkeä on tällaisilla palstoilla ,jos kokemuksia ei voi vaihtaa asiatyyliin? Älä pahastu,nimimerkki a-kuppi,mutta olet näköjään käynyt jokaisen silikoneja ajattelevan luona tällä palstalla "valistustyössä".Toivottavasti he jättävät sun jutut omaan arvoonsa,niin kuin moni on jättänytkin.Onko sulla itselläsi nyt jotain ongelmia?Hoitaisit ne kuntoon ja anna muitten hoitaa omansa!

Äänestä

Seuraavassa eräitä silikoni-implanttien asennuksesta johtuvia vaurioita ja jälkitiloja lukuisten korjausleikkausten jälkeen (ei heikkohermoisille):

http://www.siliconeholocaust.org/Silicone-pic4/9.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/pic2ab.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/Silicone-pic/gsteps.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/Silicone-pic/pic-f.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/Silicone-pic/photox.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/Silicone-pic/pic-h.jpg

http://www.siliconeholocaust.org/leftbr.jpg

Äänestä
  • Kehen luulet vaikuttavasi noilla kuvilla? Et kehenkään! Voita samantien laittaa sen linkin jossa se kissa on manipuloituna pulloon. Niin osoitat tyhmyttäsi lisää..

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Kehen luulet vaikuttavasi noilla kuvilla? Et kehenkään! Voita samantien laittaa sen linkin jossa se kissa on manipuloituna pulloon. Niin osoitat tyhmyttäsi lisää..

    En ole nähnyt kissaa pullossa. Mutta kelpaisko sulle tämmönen kuva?

    http://www.mulkkeri.net/hupi/muut/Cats_Nose.jpg

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Kehen luulet vaikuttavasi noilla kuvilla? Et kehenkään! Voita samantien laittaa sen linkin jossa se kissa on manipuloituna pulloon. Niin osoitat tyhmyttäsi lisää..

    Minuun nuo kuvat ainakin vaikuttavat niin, että ymmärrän entistä vähemmän ihmisiä, jotka lähtevät suurentamaan maitorauhasiaan pelkästään ulkonäöllisistä syistä. Tosi pinnallisina pidän tuollaisia oman napansa ympärillä pyöriviä ihmisiä. Antaisivat rahansa mieluummin vaikka nälkämaiden avustusprojekteihin, vaikka olen kyllä lukenut että jotkut ottavat jopa pankkilainaa saadakseen isommat tissit. Voi äiti.

    Äänestä

  • Anni74 kirjoitti:

    mielestäni on hyvä että silikonien aiheuttamat riskit tuodaan esille, ja saadaan ihmiset ajattelemaan terveysriskiä,joka siitä aiheutuu. Silikonien riskeiStä ja muiden plastiikkakirurgian korjausleikkauk. riskeistä puhutaan liian vähän..ulkonäkö on varmasti tärkeä,mutta oman terveyden uhallako?
    Kiitos kuvista Hinaaja!
    pitäisi laittaa jakoon ne oletko ajatellut

    Äänestä

  • B75 omat kirjoitti:

    Mitkä on ne terveydelliset riskit? Tietääkseni asiasta on tehty tutkimusta ja viimeisimpien tutkimusten mukaan( julkaistiin myös Suomessa) implantit laitattaneet naiset olivat fyysisesti terveempiä kuin verrokit.

    Äänestä

  • B75 omat kirjoitti:

    mielestäni on hyvä että silikonien aiheuttamat riskit tuodaan esille, ja saadaan ihmiset ajattelemaan terveysriskiä,joka siitä aiheutuu. Silikonien riskeiStä ja muiden plastiikkakirurgian korjausleikkauk. riskeistä puhutaan liian vähän..ulkonäkö on varmasti tärkeä,mutta oman terveyden uhallako?
    Kiitos kuvista Hinaaja!
    pitäisi laittaa jakoon ne oletko ajatellut

    eräs,joka varmaan uskoo KAIKKEEN,mitä netti näyttää.Joo joo,linkki löytyy...mutta mitä on linkin takana? Uusi linkki,jonka alkuperää ei tiedetä.Voi että kun ootte "hölmöjä",kun sokeesti uskotte kaikkeen.Jokainen,jonka äo on yli kympin tajuaa kyseenalaistaa tollaset kuvat.Minäkin voisin manipuloida kauhukuvia ja panna ne Suurena Totuutena jakoon...jos tässä palstalla on kuppikoon "ilmotuspakko" niin omat A70.P.s tää ei ollut sulle henkilökohtaisesti "B75 omat",mutta totta,hyvä tuoda varmaan riskitkin esille,mutta tollaset kuvat tuskin palvelee ketään,asiallinen tieto kylläkin.Ja jokaiselle tietty luulisi olevan oma terveys tärkeä,siinä olen samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minna, lääkäri 29v kirjoitti:

Jotenkin säälittävää, kun ihmiset tällaisilla palstoilla "tappelevat" ja herjaavat toisiaan
mitä ihmeellisimmin keinoin.Itse kirjoitin jo noiden mielestäni asiattomien kuvien tiimoilta,että niiden todellista alkuperää lienee mahdotonta jäljittää.Asiallinen tieto on aina paikallaan,mutta tämä silikonikeskustelu näyttää saaneen naiset tolaltaan.Jokaisella on oikeus tehdä keholleen niin kuin tahtoo, ainakin kun itse maksaa kustannukset.Ja silikoneja laitetaan äärimmäisen harvoin julkisen sektorin sairaaloissa-rintasyöpäpotilaat saavat avun eli uuden rinnan omasta kudoksestaan tehdyllä siirteellä.Ja nämä kuuluvat meidän kaikkien maksettavaksi.Tässä yksi esimerkki.Mielipiteitä on monia-jakakaa niitä toisillenne asiallisesti,eikä nimittelytyyliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu