Sain ihanan unen hedelmäinkorjuusta.
Syyskuun 29. päivänä 1886 saamassani unessa olin suuressa seurassa, joka etsi marjoja. Tässä seurassa oli useita nuoria miehiä ja naisia, jotka ottivat osaa hedelmäinkorjuuseen. Näytti siltä, että olimme kaupungissa, sillä siinä oli vain vähän vapaata aluetta, mutta kaupungin ympärillä oli laajoja peltoja, kauniita lehtoja ja hoidettuja puutarhoja. Suuret vaunut lastattuina elintarvikkeilla seuruettamme varten kulkivat edellämme.
Pian vaunut pysähtyivät joukon hajaantuessa joka suuntaan hedelmiä etsimään. Kaikkialla vaunujen ympärillä oli sekä korkeita että matalia pensaita, joissa oli suuria ja kauniita mustikan sukuun kuuluvia marjoja, mutta koko joukko katsoi liian kauaksi poispäin voidakseen nähdä niitä. Aloin poimia hedelmiä aivan läheltä, mutta hyvin huolellisesti peläten poimivani vihreitä marjoja, jotka olivat kypsien hedelmien joukossa, niin että saatoin poimia ainoastaan marjan tai kaksi tertusta.
Muutamat kauniit ja suuret marjat olivat pudonneet maahan ja madot ja hyönteiset olivat puoleksi kuluttaneet niitä. Ajattelin: "0i, jospa korjuu olisi aloitettu aikaisemmin tällä kentällä, niin kaikki nämä kallisarvoiset hedelmät olisi voitu pelastaa. Mutta nyt se on liian myöhäistä. Tahdon kuitenkin poimia näitä maassa olevia saadakseni nähdä, onko niissä yhtään hyvää. Vaikka koko marja onkin turmeltunut, niin voin kuitenkin näyttää veljille, mitä olisivat löytäneet, elleivät olisi myöhästyneet."
Juuri silloin kaksi tai kolme seurueesta kuljeskeli sillä paikalla, missä olin. He juttelivat ja näyttivät olevan hyvin kiinnostuneita toistensa seurasta. Nähdessään minut he sanoivat: "Me olemme etsineet joka puolelta emmekä löydä mitään hedelmiä. Hämmästyneinä he katselivat sitä määrää, mikä minulla oli. Sanoin: "Näistä pensaista voidaan poimia enemmänkin." He alkoivat poimia, mutta lopettivat pian sanoen: "Ei ole hyvä meidän poimia tästä; sinä löysit tämän paikan, ja hedelmät kuuluvat sinulle." Mutta minä vastasin: "Se ei haittaa lainkaan. Poimikaa vaan, missä vain voitte löytää jotakin. Tämä on Jumalan kenttää, ja nämä ovat hänen marjojaan ja etuoikeutemme on poimia niitä."
Mutta pian näytin olevani jälleen yksin. Aina vähän ajan perästä kuulin puhetta ja naurua vaunujen luota. Huusin siellä oleville: "Mitä te teette?" He vastasivat: "Emme löytäneet mitään marjoja, ja koska olimme väsyneitä ja meidän oli nälkä, tulimme vaunujen ääreen syömään päivällistä. Levättyämme hetkisen lähdemme jälleen kiertämään."
Mutta minä sanoin: "Tähän mennessä ette ole vielä tuoneet mitään marjoja. Te syötte kaikki varastomme antamatta enää mitään meille. En voi syödä nyt, sillä on liian paljon poimittavia marjoja. Te ette ole löytäneet niitä, koska ette etsineet niitä aivan läheltä. Ne eivät riipu pensaiden ulkopuolella, vaan teidän on etsittävä niitä. Tosin ette voi poimia niitä käden täydeltä, vaan huolellisesti etsimällä vihreiden marjojen keskeltä löydätte mitä parhaimpia hedelmiä."
Pieni sankoni oli pian täynnä marjoja ja vein ne vaunujen luo sanoen: "Tämä on parhainta hedelmää, mitä milloinkaan olen koonnut, ja minä keräsin aivan läheltä, kun te olette väsyttäneet itseänne etsimällä kaukaa ilman menestystä."
Sitten kaikki tulivat katsomaan hedelmiäni ja sanoivat: "Nämä ovat korkeiden pensaiden marjoja, tuoreita ja hyviä, Emme saattaneet ajatella löytävämme mitään korkeista pensaista, minkä vuoksi etsimme marjoja ainoastaan matalista pensaista, ja löysimme vain muutamia marjoja niistä."
Sen jälkeen sanoin: "Tahdotteko ottaa huostaanne nämä marjat ja sitten lähteä kanssani etsimään lisää hedelmiä korkeista pensaista?" Mutta he eivät olleet tehneet mitään valmistuksia huolehtiakseen hedelmistä. Siinä oli runsaasti astioita ja säkkejä, mutta niitä oli käytetty ruuan säilyttämistä varten. Väsyin odottamiseen ja lopulta kysyin: "Ettekö tulleet tänne hedelmiä kokoomaan? Miksi ette sitten ole valmistautuneet huolehtimaan niistä?"
Eräs vastasi: "Sisar White, me emme todellakaan odottaneet löytävämme mitään hedelmiä sieltä, missä oli niin paljon asutusta ja liikehtimistä, mutta kun sinä näytit poimivan hedelmiä niin innokkaasti, niin päätimme tulla sinun kanssasi. Ajattelimme, että poimimme sen verran minkä syömme ja nautimme virkistyksestä, jos emme saisikaan mitään hedelmiä kerätyksi."
Vastasin heille: "En voi käsittää tällaista työtä. Menen heti takaisin pensaiden luo. Päivä on jo pitkälle kulunut, ja pian tulee yö, jolloin ei kukaan voi koota hedelmiä." Muutamat lähtivät kanssani toisten jäädessä vaunujen luo syömään.
Erääseen paikkaan oli kokoontunut pieni joukko, joka innokkaasti keskusteli jostakin mielenkiintoisesta asiasta. Menin lähelle katsomaan, jolloin huomasin, että erään naisen sylissä oleva pieni lapsi oli vetänyt heidän huomionsa puoleensa. Sanoin: "Teillä on vain vähän aikaa, ja te voitte suorittaa parempaa työtä."
Monien huomio kiintyi erääseen nuoreen mieheen ja naiseen, jotka juoksivat kilpaa vaunujen luo. Tultuaan niiden luo he olivat niin väsyneitä, että heidän täytyi istuutua lepäämään. Oli myös toisia, jotka olivat heittäytyneet ruohikkoon lepäämään.
Näin päivä kului, ja hyvin vähän oli saatu aikaan. Lopulta sanoin: "Veljet, te sanotte tätä epäonnistuneeksi retkeksi, mutta jos te tällä tavalla teette työtä, niin en ihmettele epäonnistumistanne. Menestyksenne tai epäonnistumisenne riippuu siitä, miten te antaudutte työhön. Täällä on marjoja, sillä olen löytänyt niitä. Muutamat teistä olette turhaan etsineet niitä matalista pensaista; toiset ovat löytäneet muutamia marjoja, mutta te olette sivuuttaneet korkeat pensaat vain sentähden, ettette odottaneet löytävänne hedelmiä niistä. Te näette, että poimimani hedelmät ovat suuria ja kypsiä. Lyhyessä ajassa toisia marjoja kypsyy, ja silloin voimme jälleen tarkastaa pensaita. Tähän tapaan minua opetettiin kokoamaan hedelmiä, ja jos te olisitte etsineet läheltä vaunuja, niin olisitte voineet löytää hedelmiä yhtä hyvin kuin minäkin,"
"Tämän työn vasta-alkajat tulevat jäljittelemään esikuvaa, minkä tänään olette antaneet heille. Herra on asettanut nämä hedelmää kantavat pensaat aivan keskelle näitä tiheään asuttuja paikkoja, ja hän toivoo teidän löytävän ne. Mutta te olette aivan liian paljon antautuneet syömiseen ja huvitteluun. Te ette tulleet kentälle vakaalla päätöksellä löytää hedelmiä."
Teidän tulee tästä lähtien tehdä työtä innokkaammin ja vakavammin ja aivan toisenlainen päämäärä edessänne, sillä muutoin työnne ei milloinkaan menesty. Tekemällä työtä oikealla tavalla opetatte nuoremmille työntekijöille, että sellaiset asiat kuin syöminen ja virkistys ovat vähemmän tärkeitä. On kysynyt paljon työtä tuoda vaunut tarvikkeineen kentälle, mutta te olette enemmän ajatelleet tarvikkeita kuin hedelmiä, joita teidän tulee työnne tuloksena tuoda kotiin. Teidän tulee huolellisesti ensin poimia teitä lähinnä olevat marjat ja sitten etsiä kauempana olevia, Senjälkeen voitte palata ja tehdä työtä jälleen aivan lähellä ja siten tulette menestymään." (GW 136-139).
E. White, Herran sanansaattaja
Syyskuun 29. päivänä 1886 saamassani unessa olin suuressa seurassa, joka etsi marjoja. Tässä seurassa oli useita nuoria miehiä ja naisia, jotka ottivat osaa hedelmäinkorjuuseen. Näytti siltä, että olimme kaupungissa, sillä siinä oli vain vähän vapaata aluetta, mutta kaupungin ympärillä oli laajoja peltoja, kauniita lehtoja ja hoidettuja puutarhoja. Suuret vaunut lastattuina elintarvikkeilla seuruettamme varten kulkivat edellämme.
Pian vaunut pysähtyivät joukon hajaantuessa joka suuntaan hedelmiä etsimään. Kaikkialla vaunujen ympärillä oli sekä korkeita että matalia pensaita, joissa oli suuria ja kauniita mustikan sukuun kuuluvia marjoja, mutta koko joukko katsoi liian kauaksi poispäin voidakseen nähdä niitä. Aloin poimia hedelmiä aivan läheltä, mutta hyvin huolellisesti peläten poimivani vihreitä marjoja, jotka olivat kypsien hedelmien joukossa, niin että saatoin poimia ainoastaan marjan tai kaksi tertusta.
Muutamat kauniit ja suuret marjat olivat pudonneet maahan ja madot ja hyönteiset olivat puoleksi kuluttaneet niitä. Ajattelin: "0i, jospa korjuu olisi aloitettu aikaisemmin tällä kentällä, niin kaikki nämä kallisarvoiset hedelmät olisi voitu pelastaa. Mutta nyt se on liian myöhäistä. Tahdon kuitenkin poimia näitä maassa olevia saadakseni nähdä, onko niissä yhtään hyvää. Vaikka koko marja onkin turmeltunut, niin voin kuitenkin näyttää veljille, mitä olisivat löytäneet, elleivät olisi myöhästyneet."
Juuri silloin kaksi tai kolme seurueesta kuljeskeli sillä paikalla, missä olin. He juttelivat ja näyttivät olevan hyvin kiinnostuneita toistensa seurasta. Nähdessään minut he sanoivat: "Me olemme etsineet joka puolelta emmekä löydä mitään hedelmiä. Hämmästyneinä he katselivat sitä määrää, mikä minulla oli. Sanoin: "Näistä pensaista voidaan poimia enemmänkin." He alkoivat poimia, mutta lopettivat pian sanoen: "Ei ole hyvä meidän poimia tästä; sinä löysit tämän paikan, ja hedelmät kuuluvat sinulle." Mutta minä vastasin: "Se ei haittaa lainkaan. Poimikaa vaan, missä vain voitte löytää jotakin. Tämä on Jumalan kenttää, ja nämä ovat hänen marjojaan ja etuoikeutemme on poimia niitä."
Mutta pian näytin olevani jälleen yksin. Aina vähän ajan perästä kuulin puhetta ja naurua vaunujen luota. Huusin siellä oleville: "Mitä te teette?" He vastasivat: "Emme löytäneet mitään marjoja, ja koska olimme väsyneitä ja meidän oli nälkä, tulimme vaunujen ääreen syömään päivällistä. Levättyämme hetkisen lähdemme jälleen kiertämään."
Mutta minä sanoin: "Tähän mennessä ette ole vielä tuoneet mitään marjoja. Te syötte kaikki varastomme antamatta enää mitään meille. En voi syödä nyt, sillä on liian paljon poimittavia marjoja. Te ette ole löytäneet niitä, koska ette etsineet niitä aivan läheltä. Ne eivät riipu pensaiden ulkopuolella, vaan teidän on etsittävä niitä. Tosin ette voi poimia niitä käden täydeltä, vaan huolellisesti etsimällä vihreiden marjojen keskeltä löydätte mitä parhaimpia hedelmiä."
Pieni sankoni oli pian täynnä marjoja ja vein ne vaunujen luo sanoen: "Tämä on parhainta hedelmää, mitä milloinkaan olen koonnut, ja minä keräsin aivan läheltä, kun te olette väsyttäneet itseänne etsimällä kaukaa ilman menestystä."
Sitten kaikki tulivat katsomaan hedelmiäni ja sanoivat: "Nämä ovat korkeiden pensaiden marjoja, tuoreita ja hyviä, Emme saattaneet ajatella löytävämme mitään korkeista pensaista, minkä vuoksi etsimme marjoja ainoastaan matalista pensaista, ja löysimme vain muutamia marjoja niistä."
Sen jälkeen sanoin: "Tahdotteko ottaa huostaanne nämä marjat ja sitten lähteä kanssani etsimään lisää hedelmiä korkeista pensaista?" Mutta he eivät olleet tehneet mitään valmistuksia huolehtiakseen hedelmistä. Siinä oli runsaasti astioita ja säkkejä, mutta niitä oli käytetty ruuan säilyttämistä varten. Väsyin odottamiseen ja lopulta kysyin: "Ettekö tulleet tänne hedelmiä kokoomaan? Miksi ette sitten ole valmistautuneet huolehtimaan niistä?"
Eräs vastasi: "Sisar White, me emme todellakaan odottaneet löytävämme mitään hedelmiä sieltä, missä oli niin paljon asutusta ja liikehtimistä, mutta kun sinä näytit poimivan hedelmiä niin innokkaasti, niin päätimme tulla sinun kanssasi. Ajattelimme, että poimimme sen verran minkä syömme ja nautimme virkistyksestä, jos emme saisikaan mitään hedelmiä kerätyksi."
Vastasin heille: "En voi käsittää tällaista työtä. Menen heti takaisin pensaiden luo. Päivä on jo pitkälle kulunut, ja pian tulee yö, jolloin ei kukaan voi koota hedelmiä." Muutamat lähtivät kanssani toisten jäädessä vaunujen luo syömään.
Erääseen paikkaan oli kokoontunut pieni joukko, joka innokkaasti keskusteli jostakin mielenkiintoisesta asiasta. Menin lähelle katsomaan, jolloin huomasin, että erään naisen sylissä oleva pieni lapsi oli vetänyt heidän huomionsa puoleensa. Sanoin: "Teillä on vain vähän aikaa, ja te voitte suorittaa parempaa työtä."
Monien huomio kiintyi erääseen nuoreen mieheen ja naiseen, jotka juoksivat kilpaa vaunujen luo. Tultuaan niiden luo he olivat niin väsyneitä, että heidän täytyi istuutua lepäämään. Oli myös toisia, jotka olivat heittäytyneet ruohikkoon lepäämään.
Näin päivä kului, ja hyvin vähän oli saatu aikaan. Lopulta sanoin: "Veljet, te sanotte tätä epäonnistuneeksi retkeksi, mutta jos te tällä tavalla teette työtä, niin en ihmettele epäonnistumistanne. Menestyksenne tai epäonnistumisenne riippuu siitä, miten te antaudutte työhön. Täällä on marjoja, sillä olen löytänyt niitä. Muutamat teistä olette turhaan etsineet niitä matalista pensaista; toiset ovat löytäneet muutamia marjoja, mutta te olette sivuuttaneet korkeat pensaat vain sentähden, ettette odottaneet löytävänne hedelmiä niistä. Te näette, että poimimani hedelmät ovat suuria ja kypsiä. Lyhyessä ajassa toisia marjoja kypsyy, ja silloin voimme jälleen tarkastaa pensaita. Tähän tapaan minua opetettiin kokoamaan hedelmiä, ja jos te olisitte etsineet läheltä vaunuja, niin olisitte voineet löytää hedelmiä yhtä hyvin kuin minäkin,"
"Tämän työn vasta-alkajat tulevat jäljittelemään esikuvaa, minkä tänään olette antaneet heille. Herra on asettanut nämä hedelmää kantavat pensaat aivan keskelle näitä tiheään asuttuja paikkoja, ja hän toivoo teidän löytävän ne. Mutta te olette aivan liian paljon antautuneet syömiseen ja huvitteluun. Te ette tulleet kentälle vakaalla päätöksellä löytää hedelmiä."
Teidän tulee tästä lähtien tehdä työtä innokkaammin ja vakavammin ja aivan toisenlainen päämäärä edessänne, sillä muutoin työnne ei milloinkaan menesty. Tekemällä työtä oikealla tavalla opetatte nuoremmille työntekijöille, että sellaiset asiat kuin syöminen ja virkistys ovat vähemmän tärkeitä. On kysynyt paljon työtä tuoda vaunut tarvikkeineen kentälle, mutta te olette enemmän ajatelleet tarvikkeita kuin hedelmiä, joita teidän tulee työnne tuloksena tuoda kotiin. Teidän tulee huolellisesti ensin poimia teitä lähinnä olevat marjat ja sitten etsiä kauempana olevia, Senjälkeen voitte palata ja tehdä työtä jälleen aivan lähellä ja siten tulette menestymään." (GW 136-139).
E. White, Herran sanansaattaja
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämän palstan aiheena on katolilaisuus, ei seitsemännen päivän adventismi.
Ja kun ottaa huomioon, että ne 2300 unta eivät
toteutuneet milloinkaan, niin ei kukaan voi väittää,
että EGW olisi jonkinlainen proffeetta.