Läheinen ihmiseni on kuolemassa. Hän on ollut pitkään todella sairas ja täysin vuoteeseen hoidettava, joten oikein olisi varmaan toivoa että hän saisi kuolla jo nyt, rauhallisesti ja tuskattomasti. En kuitenkaan osaa täysin toivoa näin vaan ikään kuin takerrun häneen, toivon että hänen vointinsa huomenna olisikin pikkuisen parempi.. en tiedä mitä ajattelen. Varmaan romahdan täysin kun hän kuolee.
Minua sekoittavat myös ympärillä olevat asiat. Häntä hoidetaan hoitokodissa jossa hän ei saa asianmukaista kivunlievitystä eikä mitään lempeää läheisyyttä. Olen vaatimalla vaatinut kivunlievitystä mutta kun hoitokodissa ei ole sairaanhoitajaa antamassa piikkiä eikä potilas aina ota lääkettä suun kautta. On myös vedottu siihen, että ei voida pakkolääkitä. Potilaan yksi oire on se, että hän sanoo ei melkein kaikelle, myös lääkkeille, eikä hän pysty ajattelemaan omaa etuaan. Potilas on tuskainen, kylpee hiessä, mutta lääkitystä ei saa ja juuri tuskaisina hetkinä hän jääräpäisesti kieltäytyy ottamasta suun kautta. Tosin hoitajat, jotka käyvät huoneessa muutaman kerran päivässä, eivät edes tajua milloin potilas on kivulias. Potilas ei enää jaksa huutaakaan.
Toinen asia on se, että minä en ole potilaalle sukua ja kun hän kuolee niin omaiset - jotka eivät ole olleet mitenkään mukana sairausaikana - päättävät kaikesta. Jos omaiset vaivautuvat järjestämään hautajaiset minä en ehkä saa edes tietää missä ja milloin ne ovat. Ystäväni on aikoinaan ehdottomasti vaatinut itselleen polttohautausta, mutta mitään dokumenttia ei ole ja tiedän, että lähiomaiset uskonnollisista syistä eivät järjestä ainakaan polttohautausta jos jotain järjestävät. Onko minulla mitään keinoa vaikuttaa asioihin? Tulen melkein hulluksi ajatuksesta että ystäväni ruumis jää lojumaan jonnekin kun sukulaiset eivät välitä ja minä en edes saa mitään tietoja... Minusta olisi kohtuullista että minä saisin järjestää hautajaiset, koska olen ystävänä ja edunvalvojana hoitanut kaikki asiat sairastamisen aikanakin. Ja hoitanut ystävääni melkein joka päivä, syöttänyt, pessyt jne.
Tässä on liian monta asiaa. Kysyin jo papiltakin mutta en saanut kunnollista vastausta. Hän sanoi, että pitää neuvotella omaisten kanssa. Tässä tapauksessa ei voi neuvotella. Lähin omainen on vakavasti rikollinen ja psyykkisesti erikoinen - ei varsinaisesti sairas mutta jonkinlainen psykopaatti.
Minua sekoittavat myös ympärillä olevat asiat. Häntä hoidetaan hoitokodissa jossa hän ei saa asianmukaista kivunlievitystä eikä mitään lempeää läheisyyttä. Olen vaatimalla vaatinut kivunlievitystä mutta kun hoitokodissa ei ole sairaanhoitajaa antamassa piikkiä eikä potilas aina ota lääkettä suun kautta. On myös vedottu siihen, että ei voida pakkolääkitä. Potilaan yksi oire on se, että hän sanoo ei melkein kaikelle, myös lääkkeille, eikä hän pysty ajattelemaan omaa etuaan. Potilas on tuskainen, kylpee hiessä, mutta lääkitystä ei saa ja juuri tuskaisina hetkinä hän jääräpäisesti kieltäytyy ottamasta suun kautta. Tosin hoitajat, jotka käyvät huoneessa muutaman kerran päivässä, eivät edes tajua milloin potilas on kivulias. Potilas ei enää jaksa huutaakaan.
Toinen asia on se, että minä en ole potilaalle sukua ja kun hän kuolee niin omaiset - jotka eivät ole olleet mitenkään mukana sairausaikana - päättävät kaikesta. Jos omaiset vaivautuvat järjestämään hautajaiset minä en ehkä saa edes tietää missä ja milloin ne ovat. Ystäväni on aikoinaan ehdottomasti vaatinut itselleen polttohautausta, mutta mitään dokumenttia ei ole ja tiedän, että lähiomaiset uskonnollisista syistä eivät järjestä ainakaan polttohautausta jos jotain järjestävät. Onko minulla mitään keinoa vaikuttaa asioihin? Tulen melkein hulluksi ajatuksesta että ystäväni ruumis jää lojumaan jonnekin kun sukulaiset eivät välitä ja minä en edes saa mitään tietoja... Minusta olisi kohtuullista että minä saisin järjestää hautajaiset, koska olen ystävänä ja edunvalvojana hoitanut kaikki asiat sairastamisen aikanakin. Ja hoitanut ystävääni melkein joka päivä, syöttänyt, pessyt jne.
Tässä on liian monta asiaa. Kysyin jo papiltakin mutta en saanut kunnollista vastausta. Hän sanoi, että pitää neuvotella omaisten kanssa. Tässä tapauksessa ei voi neuvotella. Lähin omainen on vakavasti rikollinen ja psyykkisesti erikoinen - ei varsinaisesti sairas mutta jonkinlainen psykopaatti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaadi ja taas vaadi ISOON ääneen kivunlievitystä.
Vaadi hyvää hoitoa (mitä se mielestäsi sisältää)
Olet hyvä ystävä, sanan parhaassa merkityksessä. Ole vain sitä loppuun asti. Kun omaiset tulevat kuoleman jälkeen, ei sillä ole millään taholla merkitystä. On vain kuori ja sen maahanpano. Itse kun olet läsnä hänen kanssaan, viet mukanasi tiedon ystävyydestänne, läheisyydestänne elämässä ja kuoleman tullessa. Olet ihana ystävä. Älä murehdi kuoleman jälkeisiä asioita, ei ystäväsikään. Anna muiden mennä ja huseerata. Voit aivan hyvällä omallatunnolla olla sivussa "näytöksestä" Siunaus ja hautaus ovat jo läheisesi kiinnostuksen tuolla puolen(en parhaalla tahdollakaan usko hänen pahastuvan suuntaan tai toiseen hautauksen suhteen)
Kiitos. Noin minäkin ajattelen, että kun on kuollut niin ei ole väliä miten huseerataan, mutta sitten joku ääni sanoo että nimenomaan näissä asioissa pitää tehdä sen mukaan kuin ihminen on eläessään halunnut.. Vaikka tämä taitaa olla jäljelle jäävien tapa lohduttaa itseään. Muistan kun järjestin äitini hautajaisia niin koko ajan ajattelin että näin hän olisi halunnut. Oli helppo käytännön asioissa toimia kun oli äidistä kysymys ja sain päättää kaikkia asiat.
Kivunlievitysasiassa käännyn seuraavana arkipäivänä lääninlääkärin puoleen. Muille ei kannata mesota koska heidän mielestään joko kipua ei ole tai sitä ei voida vastentahtoisesti lääkitä.
Olet tärkeä ja hyvä ystävä. Pysy siinä loppuun asti. Rinnalla ja läheisenä. Kuoleminen on rakastamista, siinä tulee kuolevalle tuskaisia vaiheita, jotka vaikuttavat kivulta, mutta ovat henkistä tuskaa. Siihen paras lääke on olla läsnä lähtevälle, pitää kädestä tai sivellä selkää ja hartioita, tarjota vettä. Keskitä kaikki hyvä tahtosi ja rakkautensi lähtevän hyväksi.
Kaiken tulevaan, hautaukseen ja muuhun sellaiseen liittyvän, saat jättää luvalla mielestäsi. Ole levollinen niiden suhteen. Kaikki järjestyy kyllä. Jätä jotain kautta viesti läheisesi omaiselle, ja kerro että ole ollut läsnä ja mielelläsi järjestät hautajaiset tai ainakin osallistut niihin. Kerro siinä myös tuhkaustoivomuksesta. Jätä sitten asia hoitumaan niin kuin se hoituu ja anna rauhan tulla mieleesi, jotta voit keskittyä tärkeään saattotehtävääsi.
Kivun lievityksenä kuolevilla käytetään usein sellaisia kipulaastareita. Voisitkohan olla yhteydessä häntä hoitaneeseen lääkäriin ja kertos havaitsemistasi oireista ja ehdottaa vaikka kipulaastareita. Lääkäri ei ehkä voi kertoa sinulle asioita, mutta voi ottaa havaintosi huomioon. Yritä pysyä kaikin keinoin hoitokodin väen kanssa hyvissä välilöissä, sillä se helpottaa oloasi ja sitä kauttaa antaa sinulle mahdollisuuden tarjota koko rakastavan läsnäolosi sairaalle.
Lämpimästi sinua ajatellen toivon sinulle voimia ja rohkeutta. On suuri kunnia saada saattaa läheinen kuoleman rajalle.
Jos jaksat, soita hoitokodin johtajalle ja lääkärille ja kerro havaibtosi. Ole tioukka ja vaadi. Kyllä alkaa tapahtua. Juuri kipulaastaria itsekin ajattelin.Hyvä ehdotus.
Hikoilu kyllä saattaa olla kivun merkki.
Ja omaisille esitä toiveesi ja tietosi. Ne kuullaan jos tahdotaan.Muuta et voi tehdä. Vainajan sielu on kuitenkin aina tavallaan sinun kanssasi, samoin kuin muistot.Niitä ei voi ottaa pois kukaan, ei ilkeinkään ihminen.
Jos jaksat olla hänen lähellään loppuajan, se on suuri siunaus.Kun olen ollut paljon kuolemaa tekevien ihmisten kanssa, he yleensä kyllä haluavat kipulääkettä, jos ovat kivuliaita. Hikoilu voi johtua esim. sydänvaivoista, huonosta hengityksestä, jota on loppuaikana. Läheisyys on ainoalaatuisinta apua, anna sitä.
Kiitos sinulle inhimillisyydestäsi.
Kun kaikki on ohi, kerro näistä kokemuksistasi joillekin, mahdollisesti julkisuudessakin.
Siis olen soittanut hoitokodin johdolle ja lääkärille ties kuinka monta kertaa ja live-neuvottelujakin on pidetty. Lääkäri saanoo, että minun pitää ymmärtää, että hoitokoti ei ole sairaala enkä voi vaatia sairaalatasoista hoitoa.
Potilaalla on kipulaastari mutta se ei riitä tai sitten toleranssi on noussut.
Tämä on sellainen todellisuus jota ihmiset eivät tiedä. Jopa minun oma lääkärini (siis lääkäri!) sanoi että hoitokodissa päätökset tekee kuitenkin lääkäri. Näin ei ole. Siis hoitokodissa lähihoitajat hoitavat kaikki asiat ja terveyskeskuslääkäri käy joskus eikä tietenkään tapaa kaikkia potilaita joka kerta. Näiden potilaiden terveyspalvelut ovat paljon huonommat kuin kenen tahansa joka voi omin jaloin kävellä terv. keskukseen. Tällaiset hoitokotipotilaat on käytännössä jätetty heitteille.
Kaksi kuukautta sitten sain potilaan 1.5 viikoksi sairaalahoitoon vasta kun soitin lääninlääkärille.
Anteeksi, kirjoitin ahdistuksessani asioita jotka eivät varsinaisesti kuulu tälle osastolle. Tuntuu niin pahalta kun ihminen ei saa kunnon hoitoa edes kuoleman lähestyessä.