Siltä tuntuu, et multa tytöt vaatii täydellisyyttä. En kilttinä, lämminsydämisenä poikana ole kiinnostanut ketään tyttöä, niin paljon et sen tunteet lämpenesivät.
Ikää tulee mittariin koko ajan ja tilanne vain entistä vaikeampaa, lähenee jo 30 vuotta.
Pilasivatko kiusaajat todellakin elämäni, nuorena kun olin vielä ehjä jollakin tavalla, mutta olin hyvin ujo. Iän myötä on tullut rohkeammaksi, mutta siinä samalla naisetkin muuttuneet kylmemmiksi, ei ole enää niitä kunnon kilttejä tyttöjä, jotka haluaisivat saada sen yhden ihanan, uskollisen poikaystävän, he ilmeisesti kaikki ovat löytäneet, moni kohtaa ilkeän, sit on sen myötä pilalla.
10 syytä ihmisessä kun löytyy ei hän kelpaa tänä päivänä.
1. poikuus tallella
2. raittius eli ei juo
3.savuttomuus
4.ei yliopisto korkeakoulutusta
5.asuminen maaseudulla
6.pieni koko pituus 168 cm
7.liian kiltti ja hellä, ujo luonne ei lämmitä
8. ei harrasta yhden illan juttuja, ei ravaa baareissa, käynyt jopa hengellisissä tapahtumissa, mut en ole täydellisesti uskossa.
9. ystävien puute, suuri yksinäisyys
10.työn aliarvioiminen, mutta itse pitää työstään.
11. koulukiusatuksi joutuminen
12. en ole pussannut ja seurustellut
siinä oli joitain vikoja, yksikään nainen eio ole hyväksynyt kaikkia. Kertoo mulle sen et olen oikeastikin ihan yksin, joudun pakolla olemaan!
Kommentoikohan tähän kukaan?
Ikää tulee mittariin koko ajan ja tilanne vain entistä vaikeampaa, lähenee jo 30 vuotta.
Pilasivatko kiusaajat todellakin elämäni, nuorena kun olin vielä ehjä jollakin tavalla, mutta olin hyvin ujo. Iän myötä on tullut rohkeammaksi, mutta siinä samalla naisetkin muuttuneet kylmemmiksi, ei ole enää niitä kunnon kilttejä tyttöjä, jotka haluaisivat saada sen yhden ihanan, uskollisen poikaystävän, he ilmeisesti kaikki ovat löytäneet, moni kohtaa ilkeän, sit on sen myötä pilalla.
10 syytä ihmisessä kun löytyy ei hän kelpaa tänä päivänä.
1. poikuus tallella
2. raittius eli ei juo
3.savuttomuus
4.ei yliopisto korkeakoulutusta
5.asuminen maaseudulla
6.pieni koko pituus 168 cm
7.liian kiltti ja hellä, ujo luonne ei lämmitä
8. ei harrasta yhden illan juttuja, ei ravaa baareissa, käynyt jopa hengellisissä tapahtumissa, mut en ole täydellisesti uskossa.
9. ystävien puute, suuri yksinäisyys
10.työn aliarvioiminen, mutta itse pitää työstään.
11. koulukiusatuksi joutuminen
12. en ole pussannut ja seurustellut
siinä oli joitain vikoja, yksikään nainen eio ole hyväksynyt kaikkia. Kertoo mulle sen et olen oikeastikin ihan yksin, joudun pakolla olemaan!
Kommentoikohan tähän kukaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
niissä vakio-iskupaikoissa, diskoissa sun muissa. Siellä ne tyhjäpäiset suunpieksijät vievät kaikki naiset. Lähesty missä vain aloittamalla juttelun jollakin puheella vaikka jostakin äsken tapahtuneesta, lehtien lööpeissä olleesta jutusta.
Älä aloita jostain "onpa kurja ilma" tai varsinkaan "käykkö sä täällä usein". Koeta sanoa jotain yllättävää, joka saa toisen heräämään. Ihmiset kulkevat usein kuin unessa - ei edelläolevat herätä. Ole normaali - älä heti makeileva. Jos tulee tilaisuus esim. auttaa häntä ossain, sitä parempi. Tai voit itse heittäytyä autettavaksi - vaikkapa kysyt hänen mielipidettään jostain vaatekappaleesta vaatekaupassa tai jostain kastikkeesta ruokakaupassa.
Opettele jotain taitoja, joita tytöt arvostaa - esim. ruoanlaittoa. Tai jos osaat vaikkapa korjata hänen autonsa. Naiset ei tykkää tumpelosta. Vaikka puhetaito on se, joka naisiin emiten vetoaa, vähemmälläkin pärjää kunhan ei ole aivan tuppisuu seurassa.
ja katoin vasemmalle, oikein pommi, mä menin mykäks ja nainen hei herää! (27 tietoon) ja hän sano että en voi ulkonäölleni mitään, mut sä siis mä tunnut reilulta ku et valehdellu mitään, kun sain suun auki ooks sää enkeli ja mä kuollu?
Pärjätään vielki, mut se eka yö oli kyllä tynyä, sopivat lollot, kiree kone ja ei hätäilyä naitiin kilpaa kumpi saa ensin ja se oli erikoista että taidettin saada yhtäaikaa, nainen ei näyttele sillon kun hän "darraa".
Se mikä tuntuu olevan suurin este on se, ettei suhun kukaan pääsekään tutustumaan: ei kukaan tule kotoota hakemaan, eikä puhu, jos sä et puhu niille. Sosiaalisetkin taidot pitää jotenkin opetella, sua on ehkä koulussa joskus kiusattu, ketäpä meistä ei, mutta sä alat olla jo lähellä 3kymmentä... hei, kuule, et sä voi koko elämääs miettiä asioita jotka on tapahtunu yli 10 vuotta sitten ja laittaa kaikkea niitten piikkiin.
Sä et käy juuri missän (ei sitä viinaa tarvikaan juoda), et harrasta mitään, asut haja-asutusseudulla, oot hiljainen etkä tunne ketään, ilmeisesti miten voisitkaan, kun et harrasta mitään etkä käy missään. Missä ihmeessä sä tapaisit muita??? Mä en ymmärrä tota. Miten sä kuvittelet, että ihmiset vaan näkis sun kiltteyden ja ryntäis kaikki teille? Tarteehan sun nyt ittekin tehä jotain.
Sä itse vaadit iteltäs täydellisyyttä, mä en oo semmosista ihmisistä kuulukaan, koska kukaanhan ei seurustelis, jos se ois niin. Kato kun täydellisyyttä ei ole olemassa. Eli sä olet huono itsetuntonen ja muodostanut itse itelles pelkoja ja esteitä ja nyt sitten syytät sillai muita. Aina on jotain, se on totta, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin se on sun elämäs ja aika paljon sä pystyt ite valitseen miten se menee. Muita et voi hallita, mutta ittestäs montakin asiaa. Muita et voi muuttaa, mutta ittees voit.
Kaikkea paskaa voidaan puhua, mutta itte tunnen naisia vaikka kuinka paljon, eikä ne todellakaan kaikki ota ilkeitä, eikä renttuja eikä kato minkään pituuteen!!! Lapsellista ajattelua ihan suoraan sanoen.
Työn aliarvioiminen jne. Just joo, kuule, ikävä nyt kertoa, mutta kyllä se olet sinä itse, joka ittensä aliarvio, ja sinä joka enemmän oot ennakkoluulonen muita kohtaan (epäilet että ne heti tuomitsee) ja sinä, joka ei tee mitään asiaa muuttaakseen. Meidän on jokaisen kasvettava yli asioista ja uskallettava, jokaisella vaikeuksia ja yksinäisyyttä joskus. Sama koskee sua, se on vaan otettava airot omiin käsiin ja ruvettava soutaan.
Sä ite pakotat ittes olemaan yksin, ja suosittelen että mietit vielä. Se vaatii työtä ja anteeksi antoa, itselleen etenkin, että muuttuu, mutta muu ei auta. Yksin olo on kurjaa, kuten oot huomannu, ja tää, mitä nyt oot tehny, ei oo oikein toiminu, joten kannattaisko yrittää jotain muuta?
Olen itsekkin ollut samantapaisessa tilanteessa... Ja tullut siihen tulokseen että nuorempana (15-26v) naiset ovat vielä toivottomia valitsemaan itselleen "elämänkumppania" vaan heitä jaksavat ihastuttaa "pahatpojat" mutta kun ikää alkaa karttua ja he alkavat viisastua he huomaavat millaisen virheen tekivät nuorempana... Ja haluaisivat itselleen jonkun turvallisen ja kumppanin...
Sanoisin että olet priima tavaraa niille naisille, jotka ovat seurustelleet lukioajan sen "koulun kovimman kundin" kanssa, ovat lähteneet yliopistoon, seurustelleet sekalaisesti ja alkavat olla epätoivoisia sen suhteen kun eivät löydä itselleen kunnollista miestä...
Parhaat paikat ehkä sinulle tavata naisia olisivat kahvilat, mahdollisesti kirjasto, sekä "terveysruoka" paikat.
Sitten onkin aivan toinenasia kuinka näitä naisia tulisi "pokata" mutta mainitsit itsevarmuutesi kasvaneen vuosienvarrella ;) toivottavasti onnistut löytämään itsellesi naisen joka ansaitsee sinut :)
Älä vaivu epätoivoon! Hieman lisää itsevarmuutta vain peliin, niin olet oikeanlaisille naisille oikein lottovoitto :)
Meitä on paljon, joita miehissä miellyttäää juuri kiltteys ja hellyys. Usein vain on niin, että olemme liian ujoja että tekisimme aloitteen...
Listassasi oli monia asioita joita minä ja moni muukin arvostaa miehessä todella paljon(kohdat 2,3,5,7,8,10,tärkeintä on että itse pidät työstäsi). Ja sitten on asioita joilla ei ole mitään väliä, jos kemiat muuten kohtaa hyvin(1,4,6,9,11,12).
Lopetat vain tuon itsesi aliarvioimisen niin hyvin menee :) Äläkä ota nokkiisi nuosta kylmistä naisista, jatka rohkeasti etsimistä niin varmasti vielä löydät oman kultasi!
Kiitos kannustuksestasi! :)
Jos mulla ois edes mukavia tyttöjä kavereina, en vaipuisikaan epätoivoon.Olen joutunut aina itsesi kasaamaan yksin pettymyksien myötä, siinä on suuri ero ihmisiin, joilla on ystäviä jotka tukevat keille voi puhua.
Mun on pitänyt puhua vain itselleni, purkaa sitä ahdistuneisuutta, pahaa mieltä. Joko tässä taas näin kävi, mitään sellaista en tehnyt et olisin ansainnut.
Se syö itsevarmuutta ja iän myötä on entistä varauksellisempi ja tutustuminenkin alkaa vaikeutumaan.
Ehjempänä olisi helpompi mennä.
Sinäkin arvostat monia asioita listastani, toisilla asioillakaan ei ole väliä, mikäli kemiat kohtaa.
Tämä onkin sitä parhainta unelmaa ja löytäisi oikeanlaisen naisen olisin hänelle mikäkin lottovoitto, koska se nainen ois minullekin. Häntä pitäisi vain kun kukkaa kämmenellä, kun on vaikeita hetkiä, niin puhutaan ja halutaan selvittää asiat. Onko tämä nykyään vain toiveuni parisuhdetta.
Haluaisin kohdata lämminsydämisen naisen, sinä ainakin olet sellainen varmasti, miksei olisi mahdollista tuntea sinua paremmin, näkisin asian todella positiivisena asiana. :)
Monet on ujoja tänä päivänä, on totta ettei tiedä kuka nainen ois juuri sellainen, netin kautta on helpompi kohdata vaikka aika vaikeaa sekin, et voisi ystävystyä naiseen joka todella arvostaa miehessä kiltteyttä, hellyyttä, pahettomuutta...
Oletko sinä sitten itse jo löytänyt onnesi?
Mielellään sinusta kuulisi enemmänkin! :)
Kun vuosi tääs vaihtuu reilun 10h päässä.
Meilin kirjoittaminen sopisi itselleni!
Ilmoittele jos haluat tietää enemmän! :)
Hyvää ja onnellista uutta vuotta!
Oot tavannu vääränlaisia tyttöjä. Kyllä niitä kilttejä tyttöjä löytyy!
Esim. Mun tilanteessa:
1. poikuus tallella (Ei haittaa mua!)
2. raittius eli ei juo (Suuri plussa! Inhoan korjata kännisiä ihmisiä!)
3.savuttomuus (Suuri plussa! Tupakoitsijat haisee kauheelle.)
4.ei yliopisto korkeakoulutusta (Yliopisto on liian korostettu juttu. Huolin mieluummin rakastavan duunarin, kuin kaikki tietävän yliopisto tyypin.)
5.asuminen maaseudulla (Ei haittaa. Tykkään maaseudusta.)
6.pieni koko pituus 168 cm (Ei haittaa.)
7.liian kiltti ja hellä, ujo luonne ei lämmitä (Kiltti ja hellä *SYVÄ HUOKAUS* En tykkää pahis tyypeist. Kiltti ja hellä just täydellinen.)
8. ei harrasta yhden illan juttuja, ei ravaa baareissa, käynyt jopa hengellisissä tapahtumissa, mut en ole täydellisesti uskossa. (VAU! Suuri plussa! En itsekään harrasta yhden yön juttuja.)
9. ystävien puute, suuri yksinäisyys (Ei haittaa. Suhteeseen tarvitsee 2 ihmistä ei 10.)
10.työn aliarvioiminen, mutta itse pitää työstään. (Ei haittaa. Kunhan tykkäät.
11. koulukiusatuksi joutuminen (Ei haittaa. Mut avun pyyntö vaikeissa tapauksissa järkevää.)
12. en ole pussannut ja seurustellut (Ei haittaa.)
"siinä oli joitain vikoja, yksikään nainen eio ole hyväksynyt kaikkia. Kertoo mulle sen et olen oikeastikin ihan yksin, joudun pakolla olemaan!"
Älä ole negatiivisella asenteella liikenteessä!
Sussa on paljon hyviä piirteitä. Vaa rohkeutta ja pyytämään ulos!
Positiivinen mieli päälle! Kyllä se kulta sieltä tulee! ^_^