Joitain kriittisiä kommentteja liittyen EU:hun ja EU:n päätöksentekomekanismeihin. Liikun aika yleisellä tasolla, jottei tulisi liian pitkä kirjoitus. Valtioiden ja kansojen välinen vuorovaikutus Euroopassa kasvaa kasvamistaan. Jokin yhteiselin tarvitaan, joten olkoon se vaikka EU. Pikemmin kuin kyllä tai ei EU:lle pitäisi ehkä kysyä enemmän vai vähemmän EU:ta. Mielestäni EU:ta vain silloin, kun siitä on todellista hyötyä verrattuna kansalliseen päätöksentekoon. Minkään idealistisen EU tai Eurooppa-haihattelun perässä ei kannata juosta.
1. Millä tasolla päätöksiä? Ei ole mitään järkeä päättää 500 miljoonan ihmisen kesken sellaisista asioista, joista voisi ihan hyvin päättää 5 miljoonaa ihmistä eli me suomalaiset keskenämme. Mitä suurempi joukko, sitä vähemmän yhden ihmisen ääni kuuluu. Maantieteelliset ja kulttuuriset olosuhteet poikkeavat olennaisesti eri puolilla Eurooppaa. Se mikä sopii jossain ei välttämättä sovi jossain muualla. Päätöksenteossa pieni on paljon ketterämpi tekemään tarvittavia muutoksia kuin iso. Meillä tulee olemaan yhä enemmän näitä liito-orava tapauksia, eli kun kerran vaikka erehdyksessäkin pistää nimensä paperiin, irti ei enää pääse, ei ehkä vuosikymmeniin. Tämän vuoksi poliitikoilla on äärettömän suuri vastuu siitä, mihin nimensä laittavat, että jää tulevillekin kotimaisille poliitikkopolville jotain päätettävää. Varmaan ihan kiva olla päättämässä asioista, mutta jos päätös osoittautuukin jostain syystä virheelliseksi tai olosuhteet muuttuvat, sitten ei voi kuin levitellä käsiään äänestäjille.
2. Samanhenkiset päätöksiä tekemässä. Minua huolestuttaa se, että päätetäänkö EU:ssa asioista sektorikohtaisesti. Sektorikohtainen päätöksenteko voi olla hyvä asiantuntemuksen kannalta, mutta tulevatko muut näkemykset ja intressit riittävästi huomioiduiksi. Jos kukin EU-maa lähettää samanhenkistä porukkaa (esim.ympäristömisterit tai kauppaministerit, tai vaikka feministit) pohjustamaan päätöksentekoa, niin tietäähän sen, mitä siitä syntyy. Kun asia myöhemmin tulee laajempien intressiryhmien päätettäväksi eli siis demokraattisen päätöksenteon piiriin, onko tällöin jo liian myöhäistä vaikuttaa. Esimerkkinä voisi mainita taannoinen farssi EU-pohjaisesta syrjintälainsäädännöstä, jota eduskunnassa ylesesti pidettiin eräiltä osin naurettavana, mutta hyväksyttävä sekin vaan oli.
3. Lama-ajan säästökohteet. Kun rahoista päätetään yhdessä paikassa, voidaan tehdä arvovalintoja mistä säästetään, jos on pakko säästää. Kun rahat kierrätetään EU:n kautta, saadaan isännätöntä rahaa. Jos lama tästä vielä syvenee, voidaan päätyä aivan hulluihin tilanteisiin. Samaan aikaan kun kansallisessa päätöksenteossa joudutaan tekemään ehkä kipeitäkin leikkauksia ihmisten perustarpeisiin, EU-pohjainen rahoitus vain jatkaa entiseen malliin rahan syytämistä kaikenmoiseen vähemmän tärkeäänkin.
4. EU:n vastustajien kannalta itse piru EU:ssa on tietenkin EU:n komissio. Tuo valtava joukko virkamiehiä, jolle ei tunnu olevan millään muulla merkitystä kuin että saadaan kansallisvaltioiden valtaa alas ja EU:n valtaa ylös. Siitähän seuraa samalla komissiolle lisää työtä ja valtaa. Samassa veneessä tuntuu olevan myös EY-tuomioistuin. Kummallinen tuomioistuin sinänsä, jolla on poliittisperäinen tarkoitus pitää yllä ja vahvistaa EU:n valtaa. Muista arvoista viis, ainakin siihen asti, kunnes saamme kaikkien juristien päiväunen, äärettömän tulkinnanvaraisen EU:n perusoikeuskirjan, johon jokainen voi vedota melkein missä vain asiassa. Poliitikot, teitä on tästäkin opuksesta varoitettu!
5. EU on siis juristien paratiisi. Mitä enemmän ja mitä yleisluonteisempia säännöksiä EU:ssa tehdään, sitä enemmän valtaa sirtyy poliitikoilta juristeille. Säännösten tulkintahan kuuluu juristeille. Säännösten muuttaminen on usein niin suuren työn takana, ettei siihen voida päästä ja juristeille jää ylen määrin päätösvaltaa. Poliitikot seuraavat vierestä huuli pyöreänä, kun päätetään esim. Veikkauksen monopolista, työntekijöiden lakko-oikeudesta tai viimeksi verotietojen julkisuudesta.
6. Suomi vähän eri asemassa maantieteellisesti. Keski-Euroopassa maat ovat kylki kyljessä ja liike rajojen yli erittäin vilkasta. Liikettä on Suomenkin rajojen yli, mutta Suomi on EU:sta katsottuna melkein saari. Suomi on tietenkin mallioppilaana mennyt allekirjoitamaan Schengen-sopimuksen, jolloin kaiken maailman kriminaalitkin voivat liikkua vapaasti rajojen yli. Tuhansia etsintäkuulutettuja jää vuosittain kiinniottamatta. Suomi pystyisi aika hyvin valvomaan rajojaan, koska tännehän pääsee ulkoa lähinnä vain lentäen tai laivalla rajoitettuihin paikkoihin. Mutta mallioppilaana Suomi meni tietenkin tähänkin touhuun täysin rinnoin mukaan, vaikka asia olisi voitu järjestää toisinkin, normaalia matkustamista liikaa hidastamatta.
7. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä yhteismarkkinoiden autuus. Epäilemättä niistä on jotain hyötyäkin, jopa tavalliselle kuluttajalle. Nyt ollaan kuitenkin mm. heikentämässä suomalaista kuluttajansuojaa, jotta suurfirmojen tavarat kulkisivat mahdollisimman sujuvasti ja yhtenäisin säännöin. Mitä kaikkea olemmekaan valmiita tekemään yhteismarkkinoiden takia ja ovatko yhteismarkkinat todella kuluttajan paratiisi? Yksi yhteismarkkinoiden etu sanotaan olevan kilpailun lisääntyminen. Taitaapi jäädä lyhytaikaiseksi se ilo. Euroopan ja maailmanlaajuisestikin on menossa massiivinen firmojen keskittymisaalto, jota firmojen johtajat myös hienosti konsolidaatioksi nimittävät. Kun meillä ennen oli vain pari kotimaista toimijaa, on jatkossa edelleen vain pari toimijaa, nyt kuitenkin euroopan tai maailman tasolla. Ei kai kukaan kuvittele, että pääomavaltaisilla aloilla firmat kilpailisivat pienillä katteilla kuluttajan eduksi kovin kauaa. Ei todellakaan, ne jakavat hiljaisesti tuotteet ja markkina-alueet. Jotkut yrittäjät ottavat rahat ja juoksevat, ja jäljelle jäävillä on paremmat oltavat. Arkitehteina tässä touhussa häärivät mm. erilaiset pääomasijoittajat (kuten esim. autokatsastuksessa). Jo nyt EU:ssa melkein viikottain kerrotaan erilaisista kartelleista, mutta tämä on vain kehityksen räikein ja näkyvin puoli. Kehityksen seurauksena firmojen ylin johto ja suuromistajat rikastuvat, kun taas työntekijöitä ja valtioita voidaan kurjistaa keskenään kilpailuttamalla. Monella alalla tulee jonnekin halvan työvoiman maahan suuryksikkö, josta hirmuinen rekkaralli suhaa tavaraa EU:n joka kolkkaan. Eläköön tavaroiden vapaa liikkuvuus ja EU:n ilmastopaketti!
1. Millä tasolla päätöksiä? Ei ole mitään järkeä päättää 500 miljoonan ihmisen kesken sellaisista asioista, joista voisi ihan hyvin päättää 5 miljoonaa ihmistä eli me suomalaiset keskenämme. Mitä suurempi joukko, sitä vähemmän yhden ihmisen ääni kuuluu. Maantieteelliset ja kulttuuriset olosuhteet poikkeavat olennaisesti eri puolilla Eurooppaa. Se mikä sopii jossain ei välttämättä sovi jossain muualla. Päätöksenteossa pieni on paljon ketterämpi tekemään tarvittavia muutoksia kuin iso. Meillä tulee olemaan yhä enemmän näitä liito-orava tapauksia, eli kun kerran vaikka erehdyksessäkin pistää nimensä paperiin, irti ei enää pääse, ei ehkä vuosikymmeniin. Tämän vuoksi poliitikoilla on äärettömän suuri vastuu siitä, mihin nimensä laittavat, että jää tulevillekin kotimaisille poliitikkopolville jotain päätettävää. Varmaan ihan kiva olla päättämässä asioista, mutta jos päätös osoittautuukin jostain syystä virheelliseksi tai olosuhteet muuttuvat, sitten ei voi kuin levitellä käsiään äänestäjille.
2. Samanhenkiset päätöksiä tekemässä. Minua huolestuttaa se, että päätetäänkö EU:ssa asioista sektorikohtaisesti. Sektorikohtainen päätöksenteko voi olla hyvä asiantuntemuksen kannalta, mutta tulevatko muut näkemykset ja intressit riittävästi huomioiduiksi. Jos kukin EU-maa lähettää samanhenkistä porukkaa (esim.ympäristömisterit tai kauppaministerit, tai vaikka feministit) pohjustamaan päätöksentekoa, niin tietäähän sen, mitä siitä syntyy. Kun asia myöhemmin tulee laajempien intressiryhmien päätettäväksi eli siis demokraattisen päätöksenteon piiriin, onko tällöin jo liian myöhäistä vaikuttaa. Esimerkkinä voisi mainita taannoinen farssi EU-pohjaisesta syrjintälainsäädännöstä, jota eduskunnassa ylesesti pidettiin eräiltä osin naurettavana, mutta hyväksyttävä sekin vaan oli.
3. Lama-ajan säästökohteet. Kun rahoista päätetään yhdessä paikassa, voidaan tehdä arvovalintoja mistä säästetään, jos on pakko säästää. Kun rahat kierrätetään EU:n kautta, saadaan isännätöntä rahaa. Jos lama tästä vielä syvenee, voidaan päätyä aivan hulluihin tilanteisiin. Samaan aikaan kun kansallisessa päätöksenteossa joudutaan tekemään ehkä kipeitäkin leikkauksia ihmisten perustarpeisiin, EU-pohjainen rahoitus vain jatkaa entiseen malliin rahan syytämistä kaikenmoiseen vähemmän tärkeäänkin.
4. EU:n vastustajien kannalta itse piru EU:ssa on tietenkin EU:n komissio. Tuo valtava joukko virkamiehiä, jolle ei tunnu olevan millään muulla merkitystä kuin että saadaan kansallisvaltioiden valtaa alas ja EU:n valtaa ylös. Siitähän seuraa samalla komissiolle lisää työtä ja valtaa. Samassa veneessä tuntuu olevan myös EY-tuomioistuin. Kummallinen tuomioistuin sinänsä, jolla on poliittisperäinen tarkoitus pitää yllä ja vahvistaa EU:n valtaa. Muista arvoista viis, ainakin siihen asti, kunnes saamme kaikkien juristien päiväunen, äärettömän tulkinnanvaraisen EU:n perusoikeuskirjan, johon jokainen voi vedota melkein missä vain asiassa. Poliitikot, teitä on tästäkin opuksesta varoitettu!
5. EU on siis juristien paratiisi. Mitä enemmän ja mitä yleisluonteisempia säännöksiä EU:ssa tehdään, sitä enemmän valtaa sirtyy poliitikoilta juristeille. Säännösten tulkintahan kuuluu juristeille. Säännösten muuttaminen on usein niin suuren työn takana, ettei siihen voida päästä ja juristeille jää ylen määrin päätösvaltaa. Poliitikot seuraavat vierestä huuli pyöreänä, kun päätetään esim. Veikkauksen monopolista, työntekijöiden lakko-oikeudesta tai viimeksi verotietojen julkisuudesta.
6. Suomi vähän eri asemassa maantieteellisesti. Keski-Euroopassa maat ovat kylki kyljessä ja liike rajojen yli erittäin vilkasta. Liikettä on Suomenkin rajojen yli, mutta Suomi on EU:sta katsottuna melkein saari. Suomi on tietenkin mallioppilaana mennyt allekirjoitamaan Schengen-sopimuksen, jolloin kaiken maailman kriminaalitkin voivat liikkua vapaasti rajojen yli. Tuhansia etsintäkuulutettuja jää vuosittain kiinniottamatta. Suomi pystyisi aika hyvin valvomaan rajojaan, koska tännehän pääsee ulkoa lähinnä vain lentäen tai laivalla rajoitettuihin paikkoihin. Mutta mallioppilaana Suomi meni tietenkin tähänkin touhuun täysin rinnoin mukaan, vaikka asia olisi voitu järjestää toisinkin, normaalia matkustamista liikaa hidastamatta.
7. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä yhteismarkkinoiden autuus. Epäilemättä niistä on jotain hyötyäkin, jopa tavalliselle kuluttajalle. Nyt ollaan kuitenkin mm. heikentämässä suomalaista kuluttajansuojaa, jotta suurfirmojen tavarat kulkisivat mahdollisimman sujuvasti ja yhtenäisin säännöin. Mitä kaikkea olemmekaan valmiita tekemään yhteismarkkinoiden takia ja ovatko yhteismarkkinat todella kuluttajan paratiisi? Yksi yhteismarkkinoiden etu sanotaan olevan kilpailun lisääntyminen. Taitaapi jäädä lyhytaikaiseksi se ilo. Euroopan ja maailmanlaajuisestikin on menossa massiivinen firmojen keskittymisaalto, jota firmojen johtajat myös hienosti konsolidaatioksi nimittävät. Kun meillä ennen oli vain pari kotimaista toimijaa, on jatkossa edelleen vain pari toimijaa, nyt kuitenkin euroopan tai maailman tasolla. Ei kai kukaan kuvittele, että pääomavaltaisilla aloilla firmat kilpailisivat pienillä katteilla kuluttajan eduksi kovin kauaa. Ei todellakaan, ne jakavat hiljaisesti tuotteet ja markkina-alueet. Jotkut yrittäjät ottavat rahat ja juoksevat, ja jäljelle jäävillä on paremmat oltavat. Arkitehteina tässä touhussa häärivät mm. erilaiset pääomasijoittajat (kuten esim. autokatsastuksessa). Jo nyt EU:ssa melkein viikottain kerrotaan erilaisista kartelleista, mutta tämä on vain kehityksen räikein ja näkyvin puoli. Kehityksen seurauksena firmojen ylin johto ja suuromistajat rikastuvat, kun taas työntekijöitä ja valtioita voidaan kurjistaa keskenään kilpailuttamalla. Monella alalla tulee jonnekin halvan työvoiman maahan suuryksikkö, josta hirmuinen rekkaralli suhaa tavaraa EU:n joka kolkkaan. Eläköön tavaroiden vapaa liikkuvuus ja EU:n ilmastopaketti!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmiset ovat NIIIN sokeita... tottakai kun tiedetään että EU:n alullepanijat ovat terästehtailijoita ja pankkiireja, tuloksena on imperialistinen järjestelmä jossa ihminen on pelkkä kulutusrobotti ja työntekijä.
Kun kaikki tiedotusvälineet ovat Nazi-Bertelsmannin, sotateollisuu-GM:n yms industrialistien hallussa, on pieru merrassa, eli ihminen muuttuu pelkäksi rahantekokoneiston osaksi.
"Kehityksen seurauksena firmojen ylin johto ja suuromistajat rikastuvat, kun taas työntekijöitä ja valtioita voidaan kurjistaa keskenään kilpailuttamalla."