Kaikkein vaikeinta elämässä?

Arskavain kirjoitti:

Ymmärrän nyt paremmin, miksi jotkut entiset todistajat ovat ahdistuneita. He ovat laiminlyöneet tutkimisen. Todellinen tutkiminen on objektiivista työtä, jossa ei lähdetä vain yhden tiedon perässä. Valitettavasti todistajat kieltävät ja varoittavat tällaisesta henkilökohtaisesta tutkimisesta, jossa tutustutaan myös entisten jäsenten havaintoihin. Voisit esim. kysyä itseltäsi; alkaisitko mihinkään tärkeään/kalliiseen hankkeeseen jos et tarkkaan punnitsisi vaihtoehtoja ja vaivaa säästämättä perehtyisi hyviin ja huonoihin puoliin hankkeessa, jolla on sinulle paljon merkitystä?

Kerron valaisevan esimerkin. Törmäsin sattumalta entiseen Jehovan todistajaan, joka oli erotettu jo muutaman vuoden. Mainittakoon, että hänen sukunsa on ollut vuosikymmeniä Jehovan todistajien “kulmakivisukua” Suomessa ja hänen äitinsä ja veljensä ovat yhä todistajia.

“Entinen sisar” oli selvästi allapäin, eikä arvostanut enää minua ja vaimoani, koska emme uskoneet enää, että Jehovan todistajilla on totuus, selvisi minulle hetkeä myöhemmin. Kerroin silti arvostavani häntä edelleen.

Hän kertoi käyneensä muutaman kerran kokouksissa viimeaikoina. Hän kertoi myös, kuinka hänen elämänsä oli ollut parempaa ja onnellisempaa ollessaan miehensä kanssa mukana järjestössä. He olivat eronneet toisistaan ja heidät oli erotettu seurakunnasta. Hän sanoi minullekin kysyvästi, että varmasti minä ja vaimonikin olimme Jehovan todistajina onnellisempia? Häntä tuntui ahdistavan lama, joka oli todiste kohta alkavasta lopusta.

Kerroin hänelle, että en ollut milloinkaan hylännyt uskoani Jumalaan, en Jeesukseen ja lunastusuhriin kaikkien puolesta. Jeesus sanoi totuuden vapauttavan ei orjuuttavan. Se, että uskoni ei ole enää järjestökeskeinen, vaatii kyllä päättäväisyyttä ja uhrauksia, mutta etkö tekisi niitä totuuden “totuudesta” puolesta? Omatuntoni ei hyväksy tosiasioiden polkemista, olipa kyseessä millainen järjestö hyvänsä. Jeesuskin omana aikanaan oli rohkea, eikä hyväksynyt vallitsevien vakiintuneiden uskonnonharjoittajien ulkokultaista toimintaa. Tästä on kohdallani kysymys.

Kysymykseen olinko onnellisempi vastasin eläneeni suljetussa putkessa totuuden suhteen. Olin ottanut kaiken “tiedon” vastaan todistajana ollessani oikeasti tutkimatta! Tosiasia on tietenkin, että mikä avioliitto/suhde on onnellisempi aina jos puolisot jakavat yhteisesti saman näkemyksen uskonnosta riippumatta. Minun ja vaimoni näkemys oli edelleenkin sama ja olimme tulleet samoihin johtopäätöksiin jehovantodistajuudesta tutkittuamme tarkasti tosiasioita antautumatta pelkästään tunteisiin joka on ihmisille olennaistakin, että juuri “minun uskonto/näkemys täytyy olla oikea” ja pelottelut luopioista ovat oikeasti kritiikittömien ihmisten ja “uskollaan Herroina hallitsevien” varoittelua. Mikä todellisuudessa vaatii nykyään enemmän suoraselkäisyyttä ja rohkeutta kuin hylätä peritty vakiintunut uskontonsa olipa kyseessä luterilaisuudesta Jehovan todistajaksi tai toisinpäin?

Vaikka en jaa minkään uskonnollisen järjestön mielipiteitä Jeesuksen esimerkin noudattamisesta, niin annan silti arvon ja kunnioituksen kaikille ihmisille, jotka fyysisestä tai henkisestä painostuksesta huolimatta voivat tehdä itse päätöksensä ja seisoa sanojensa takana. Jos lähtökohta on todellinen avoimuus ja lupa käyttää omaa Jumalata saamaa ajattelukykyä, olet oikealla tiellä. Vain Jumala näkee sydämen. Miksi “tosiuskovat” eivät koskaan myönnä’ sitä?

Vaikka sinua kohtaisi millainen loppu hyvänsä, niin miksi pelätä oieudenmukaisen Jumalan oikeudenmukaista tuomiota ja siten luulla, että järjestöön tai uskontoon pitää kuulua, koska loppu pelottaa?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä