istun ja kirjoitan kauheassa päänsäryssä,luultavasti poskiontelotulehduksessa ja mietin eikö nämä vaivat ikinä lopu meidän perheeltämme..
kaikki alkoi mun kohdalta siitä kun tapasin nykyisen mieheni 2 vuotta sitten!minulla on lapsia entisestä avioliitosta ja aloimme suunnitella uutta perheenlisäystä..
tulin heti raskaaksi ja ajattelin että tämän lapsen on pakko olla tarkoitettu meille koska tärppäsi näinkin äkkiä.
11viikolla menin ultraan ja kuinka ollakkaan löytyi jotain niskakyhmyä joka viittaa downin syndroomaan.
minulle määrättiin aika lapsivesipunktioon ja voitte kuvitella millaisessa pyörremyrskyssä elin sen muutaman viikon..
noo sitten kun menin 18viikolla..se ei onnistunut..liian vähän lapsivettä.kaksi kertaa työnnettiin joku hemmetin neula..ja ei mitään.no sitten lääkäri huoaa että lapsen munuaisessa on jotain vikaa..
tulin 2viikon päästä uudelleen lapsivesipunktioon ja sitten se onnistui..mitä kaikkea he epäilivätkään..lapseni alkoi liikkua jouluaattona viime vuonna ja tunteet olivat ristiriitaiset..mitä lapselleni oli tapahtumassa.
tulos tuli ja oli puhdas 5 tuskaisen viikon jälkeen.
suunnilleen hypimme riemusta miehen kanssa että meidän poikamme olikin terve..mitä nyt yhdessä munuaisessa jotain..onhan lääketiede..
muutaman viikon päästä oli tarkistus ultrassa ja suunnilleen lauleskellen menimme sinne,toivoa täynnä.mutta mitä lääkäri suunnilleen pelästyi ja sanoi HUI KAUHEEAA tutkiessaan vauvaamme..lapsivedet oli loppu ja munuaiset levinneet koko vatsan alueelle..
EI MITÄÄN ELINMAHDOLLISUUKSIA!!
aloin itkeä kuollakseni..ja en rauhoittunut millään.kysyin sata kertaa onko vauvalla elinmahdollisuuksia..aina samavastaus..vaikka osaa en keskustelusta muistakkaan.he ehdottivat raskauden keskeytystä..se olisi parempi kaikille.vauva litistyisi kohtuuni lapsiveden puutteesta yms..aikanaan ja kuolisi..kuitenkin.
en ollut ikinä ajatellut moista vaihtoehtoa,mutta nyt se tuntui ainoalta oikealta..
siihen meni viikko.. ja se tapahtui.olin synnytyskivuissa monta päivää..en ole nimittäin ennen alateitse synnyttänyt.päivät olivat tuskaa täynnä.henkisesti ja fyysisesti!
sitten HÄN syntyi 40cm..normaalin oloinen pieni..ja ns.kuoli syliini..sydän lopetti lyömästä..(kuinka ikävä minulla häntä onkaan)
niin kaunis ja suloinen pieni..minun..vain hetken ja miksi!?!
tuskaisen viikon itkin ja sitten oli palattava norm.elämään lasteni takia!
mies oli lähdössä suunniteltuun leikkaukseen alta viikon viimeisestä koska hän sairastaa perinnöllistä sairautta joka muodostaa syöpäsoluja jossei hoideta heti alussa.
ajattelin että kyllä se leikkaus hyvin menee.
hänet leikattin 2 kertaa hän oli teholla 2 kertaa..tarkkailussa 3-4 kertaa..ja osastolla..veritulppa nimittäin iski jalkaan ja keuhkoihin tuli vettä...eli mikään ei TAASKAAN sujunut niinkuin olisi pitänyt!!hän pääsi 3viikon taistelun jälkeen kotiin.kk kotona ja taas sairaalaan viikoksi..verenohennuslääkkeet ei sopineetkaan.
pojalta oiottiin korvat leikkauksessa(Vanhempi)ja nuoremmalla todettiin dysfasia..minun verenvuodot ei ottaneet heti loppuakseen jouduin syömään verta paksuntavaa lääkettä..ja parisuhde meinasi kaatua...niin ja pojalla oli ihottumaa ja turvotuksia josta lääkärillä ei ollut hajuakaan..nyt kai urtikaria?
että semmoista..en välttämättä muistanut kertoa kaikkea mikä on perhettämme kohdannut..koska PALJON on tapahtunut..inhoan valitusvirsiä..mutta kun aikaa on kulunut..uskaltaa puhua,vaikka kuka sanoisi mitä.
mutta aloin kirjoittaa tätä juttua lähinnä ikävästä enkelivauvaani...jota on ikävä..varmaan aina!
kaikki alkoi mun kohdalta siitä kun tapasin nykyisen mieheni 2 vuotta sitten!minulla on lapsia entisestä avioliitosta ja aloimme suunnitella uutta perheenlisäystä..
tulin heti raskaaksi ja ajattelin että tämän lapsen on pakko olla tarkoitettu meille koska tärppäsi näinkin äkkiä.
11viikolla menin ultraan ja kuinka ollakkaan löytyi jotain niskakyhmyä joka viittaa downin syndroomaan.
minulle määrättiin aika lapsivesipunktioon ja voitte kuvitella millaisessa pyörremyrskyssä elin sen muutaman viikon..
noo sitten kun menin 18viikolla..se ei onnistunut..liian vähän lapsivettä.kaksi kertaa työnnettiin joku hemmetin neula..ja ei mitään.no sitten lääkäri huoaa että lapsen munuaisessa on jotain vikaa..
tulin 2viikon päästä uudelleen lapsivesipunktioon ja sitten se onnistui..mitä kaikkea he epäilivätkään..lapseni alkoi liikkua jouluaattona viime vuonna ja tunteet olivat ristiriitaiset..mitä lapselleni oli tapahtumassa.
tulos tuli ja oli puhdas 5 tuskaisen viikon jälkeen.
suunnilleen hypimme riemusta miehen kanssa että meidän poikamme olikin terve..mitä nyt yhdessä munuaisessa jotain..onhan lääketiede..
muutaman viikon päästä oli tarkistus ultrassa ja suunnilleen lauleskellen menimme sinne,toivoa täynnä.mutta mitä lääkäri suunnilleen pelästyi ja sanoi HUI KAUHEEAA tutkiessaan vauvaamme..lapsivedet oli loppu ja munuaiset levinneet koko vatsan alueelle..
EI MITÄÄN ELINMAHDOLLISUUKSIA!!
aloin itkeä kuollakseni..ja en rauhoittunut millään.kysyin sata kertaa onko vauvalla elinmahdollisuuksia..aina samavastaus..vaikka osaa en keskustelusta muistakkaan.he ehdottivat raskauden keskeytystä..se olisi parempi kaikille.vauva litistyisi kohtuuni lapsiveden puutteesta yms..aikanaan ja kuolisi..kuitenkin.
en ollut ikinä ajatellut moista vaihtoehtoa,mutta nyt se tuntui ainoalta oikealta..
siihen meni viikko.. ja se tapahtui.olin synnytyskivuissa monta päivää..en ole nimittäin ennen alateitse synnyttänyt.päivät olivat tuskaa täynnä.henkisesti ja fyysisesti!
sitten HÄN syntyi 40cm..normaalin oloinen pieni..ja ns.kuoli syliini..sydän lopetti lyömästä..(kuinka ikävä minulla häntä onkaan)
niin kaunis ja suloinen pieni..minun..vain hetken ja miksi!?!
tuskaisen viikon itkin ja sitten oli palattava norm.elämään lasteni takia!
mies oli lähdössä suunniteltuun leikkaukseen alta viikon viimeisestä koska hän sairastaa perinnöllistä sairautta joka muodostaa syöpäsoluja jossei hoideta heti alussa.
ajattelin että kyllä se leikkaus hyvin menee.
hänet leikattin 2 kertaa hän oli teholla 2 kertaa..tarkkailussa 3-4 kertaa..ja osastolla..veritulppa nimittäin iski jalkaan ja keuhkoihin tuli vettä...eli mikään ei TAASKAAN sujunut niinkuin olisi pitänyt!!hän pääsi 3viikon taistelun jälkeen kotiin.kk kotona ja taas sairaalaan viikoksi..verenohennuslääkkeet ei sopineetkaan.
pojalta oiottiin korvat leikkauksessa(Vanhempi)ja nuoremmalla todettiin dysfasia..minun verenvuodot ei ottaneet heti loppuakseen jouduin syömään verta paksuntavaa lääkettä..ja parisuhde meinasi kaatua...niin ja pojalla oli ihottumaa ja turvotuksia josta lääkärillä ei ollut hajuakaan..nyt kai urtikaria?
että semmoista..en välttämättä muistanut kertoa kaikkea mikä on perhettämme kohdannut..koska PALJON on tapahtunut..inhoan valitusvirsiä..mutta kun aikaa on kulunut..uskaltaa puhua,vaikka kuka sanoisi mitä.
mutta aloin kirjoittaa tätä juttua lähinnä ikävästä enkelivauvaani...jota on ikävä..varmaan aina!
Vastaukset 8
Vanhimmat
olipas pakko viel lisätä vaiks teksti oli jo tuskastuttavan pitkä että olin vähän aikaa sitten sairaalassa sappirakon tulehduksesta..ja leikkausjonossa odottelen!
että voitat muutaman miljoonan lotossa.
Eihän se ole mitään verrattuna lapsen menettämiseen,mutta olisipahan edes jonkinlainen merkki siitä,että tuurisi on kääntymässä.
Kuten itsekin sanoit, sinulla on lapsesi. Ja vielä miehesikin. Ehkä äiti, sisko tms.? Ystäviä? Näiden avulla vielä näät valoa tunnelin päässä. Muista että kaikesta huolimatta et ole yksin. Kamalinta on ajatella kuolemansairasta ihmistä, jolla ei ole ketään. En haluaisi verrata, mutta pienokaisen menettäminen tuossa vaiheessa on ehkä kuitenkin parempi kuin että olisit oppinut tuntemaan hänet ja hän olisi jo oma persoonansa, joka vietäisiin pois.
ALOIN ITKEMÄÄN KUN LUIN TON SUN JUTUN..SULLA ON OLLUT VARMASTI RANKKAA.. :(
hei sinä joka myös olet menettänyt vauvasi. näin ihan sattumalta viestisi kun olin käymässä netissä. minun pieni vauvani syntyi kuolleena , raskausviikkoja oli 32, huhtikuun lopulla.hän oli dowm lapsi ja jouduin miettimään keskeytystäkin kun sain aikoinaan tiedon vammaisuudesta. mutta en pystynytkään keskeytykseen, lapsi oli kovin toivottu vaikka vammaisenakin.en kuitenkaan saanut häntä pitää.hän oli kans jotain 40 cm ja painoi noin 1700g, tummatukkainen pikku myy.aika on jonkun verran helpottanut, mutta tuska ja ikävä on edelleen. olen käynyt vauvansa menettäneiden sururyhmässä ja siellä tapasin muita saman asian kokeneita.voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu ja toivon sinulle voimia ja jaksamista.kirjoittele jos haluat pitää yhteyttä.elämä jatkuu kaikesta huolimatta . itkut on vain itkettävä eikä surua tarvitse kieltää.hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi toivoo eeva.
Muutama vuosi sitten meille kävi 32. raskausviikolla huonosti. Sikiön sydänäänistä todettiin aikamoinen takykardia(nopealyöntisyys) ja vaimoni joutui heti sairaalaan. Hänelle annettiin digoksiinia, jolla yritettiin saada syketaajuus laskemaan. Tässä ei onnistuttu ja lopuksi tehtiin amiodaroni-injektio napanuoran verenkierron kautta. Sydän pysähtyi ja vauva kuoli. Se piti synnyttää parin päivän päästä normaalina alatiesynnytyksenä. siinä tuli itkettyä aika monet itkut. Pahinta oli se, kun poika oli synnytetty ja saimme hetken pitää häntä. Kätilö sanoi että "täydellinen pieni poika". Sanavalinta meni vähän metsään siinä tilanteessa. Poika oli aivan isosiskonsa näköinen. Seuraava raskaus oli henkisesti meille molemmille aika raskas. Tapahtumasta on jo muutama vuosi ja se on mielessä aika ajoin, mutta jo pois arkipäivästä.
Tässä menee aika sanattomaksi, kun lukee kirjoituksesi.Toivon vain sydämestäni, että valo löytyy tunnelin päästä vähän kerrallaan ja saatte
otteen elämästä.Elämä ja kuolema eivät koettele
meitä aina oikeudenmukaisesti.
kiitos teille kaikille kannustuksesta ja ymmärryksestä!=)
olen varma siitä että aika parantaa haavat ja joskus tulee onnellinen vaihe myös minun elämääni johon ei kuulu jatkuvat sairastelut ja menetys!
jaksamisia myös pikkumyyn äidille ja kiitos vinkistä!ja jasu se lottovoitto ei olisi pahitteeksi..=)heh vaikka kuten sanoit rahalla ei menetyksiä voi korvata!
jos haluat mailata pikkumyynäiti osoitteeni on
[email protected]