Hamas julisti viime kesäkuussa Israelin kanssa solmimansa tulitauon päättyneeksi 19.12. Kuitenkin jo tätä ennen marraskuun 4. päivästä alkaen tulitauko on muuttunut täysin nimelliseksi – marraskuun 4. päivän ja joulukuun 15. päivän välisenä aikana Gazasta ammuttiin Israeliin 130 rakettia ja 98 granaattia.
Tuona aikana Israel pidättäytyi laajamittaisesta sotilaallisesta vastaiskusta ja pyrki hillitsemään terrori-iskuja tekemällä täsmäiskuja rajan pinnassa toimivia terroriryhmiä vastaan ja tiivistämällä Gazan saartoa. Hamasin vastaus Gazan saarron aiheuttamaan kärsimykseen siviileille ei ole suinkaan ollut raketti-iskujen lopettaminen vaan laajmittainen ja valheellinen mediakampanja, jonka tavoitteena on ollut aikaansaada kansainvälinen painostus Israelia kohtaan, jotta se pakotettaisiin tulituksen alla avaamaan raja-asemat. Israelin asutuskeskukset, jotka sijaitsevat lähellä Gazan rajaa, ovat olleet erittäin kovassa paineessa. Mm. Sderotin kaupungin asukkaista noin kolmasosa on paennut.
Seuraavassa yksityiskohtaisempaa luetteloa Israeliin ennen nykyistä sotilaisoperaatiota tehdyistä iskuista:
21.12. 8 rakettia ammuttiin Israeliin. Sderotissa yksi koti vaurioitui pahasti ja ulkomaalainen työntekijä haavoittui.
20.12.(sapatti): 10 rakettia ja 24 granaattia ammuttiin Israelin asutuskeskuksiin.
17.12.: Enemmän kuin 20 rakettia ammuttiin Israeliin; yksi räjähti isossa ostoskeskuksessa Sderotissa ja 3 ihmistä haavoittui.
16.12.: 4 rakettia ammuttiin Israeliin, yksi putosi lähelle jalkapallokenttää, jossa lapset olivat pelaamassa, yksi tehtaan lähelle Sderotissa.
9.-15.12.: 5 rakettia ja 7 granaattia ammuttiin Israeliin.
7.12.: 6 Kassam-rakettia ja 4 granaattia ammuttiin Sderotiin Be'erin kibbutziin, Alumimiin, Ami-Oziin, Kissufimiin ja Yatedin kibbutziin.
5.-6.12.: 6 Kassam-rakettia ja 5 granaattia putosi mm. Askeloniin, Sderotiin, Nahal-Ozin kibbutziin, Kissufimiin, Alumimiin, Gevimiin ja Ereziin.
4.12.: 1 Kassam-raketti putosi Sderotin pohjoispuolelle sytyttäen tulipalon.
3.12. 6 Kassam-rakettia ja 6 granaattia ammuttiin Etelä-Israelin asutuksiin
2.12.: 9 Kassam-rakettia ja 7 granaattia ammuttiin useisiin kibbutzeihin Etelä-Israelissa.
1.12.: 2 Kassam-rakettia ammuttiin Israeliin.
28.11. 17 granaattia ja 1 raketti ammuttiin lähelle Nahal Ozin aluetta. Hamas, PIJ ja PRC* ilmoittivat kaikki olevansa vastuussa iskusta. 1 granaateista iskeytyi Israelin armeijan tukikohtaan lähellä Nahal Ozia haavoittaen 8 sotilasta, joista yksi menetti jalkansa.
18.-25.11.: 14 rakettia ja 10 granaattia ammuttiin Israelin asutuskeskuksiin ja Israelin armeijan joukkoihin, jotka toimivat Israelin puolella Gazan rajan tuntumassa. Useat järjestöt, mm PRC ja Fatah ilmoittivat olevansa vastuussa iskuista.
*PRC=The Popular Resistance Committees
Israelin armeijan vastaiskuja:
17.-18.12. Israelin armeija teki ilmaiskuja Gazaan rakettien laukaisualustoja vastaan ja asevarastoon Jebalyassa sekä Khan Yunisissa sijaitsevaa raketti- ja räjähdetehdasta vastaan.
8.12. Israelin armeija löysi 3 pommia läheltä Gazan raja-aitaa, yhden Karnin rajanylityspisteeltä ja kaksi noin kilometrin etelään siitä. Israelin armeijan pioneerit räjäyttivät pommit. Neljäs pommi räjäytettiin Israelin armeijan partiota vastaan noin 6 kilometriä etelään Erezin rajanylityspisteeltä. Hamas julisti olevansa vastuussa iskusta.
7.12. Vastauksena raketti- ja granaattituleen Israelin armeija iski Kassam-raketinheittimeen.
6.12. Israelin armeija teki kaksi täsmäiskua kahta raketteja ampuvaa ryhmää vastaan Beit Hanounissa ja Jabalyassa.
5.-6.12. Egyptin joukot paljastivat Egyptin ja Gazan rajalla varaston, jossa oli 500 tonnia TNT:tä ja panssarintorjuntaohjuksia, joita oli tarkoitus salakuljettaa Gazaan.
2.12. Vastauksena Negevin asutuskeskuksiin ammuttuun rakettituleen Israelin armeija tähtäsi terroriryhmään, joka laukaisi raketteja. 2 terrorisia kuoli ja 4 haavoittui. Lisäksi Israelin armeija paljasti ja teki vaarattomaksi pommin lähellä Kissufimin rajanylityspistettä.
1.12. Palestiinalaiset sala-ampujat ampuivat Israelin armeijan joukkoja Sufan rajanylityspisteen eteläpuolella – israelilaiset vastasivat tuleen.
28.11. Israelin armeijan joukot joutuivat tulitaisteluun terroriryhmän kanssa Abasanin alueella lähellä Khan Yunisia. Tulituksen seurauksena yksi PRC:n taistelija kuoli ja 4 haavoittui.
23.11.: Israelin armeija iski terroriryhmää vastaan, joka oli ampunut yhden raketin Israelin puolelle ja oli valmistautumassa ampumaan seuraavaa, tehden sen vaarattomaksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jengi poistaa Israelin maailman kartalta.
Ja tämän jälkeen ikuinen rauha palaa näille seutuville.
:-)
Tosin ap:n kohta, "jotta se pakotettaisiin tulituksen alla avaamaan raja-asemat" jäi vähän epäselväksi muuten ihan asiaa.
Holocaustin puolustajia riittää. HOLOCAUST GAZASSA