huimaus

minulla iskee ainakin kerran viikossa sellainen huimaus kohtaus, olo on hutera ja silmissä sumenee ja päässä heittää? ihan yhtäkkiä. Tänäänkin tämä "kohtaus" alkoi wc käynnin jälkeen, ihan yllättäen, ja on jatkunut koko päivän ei ole kyennyt kauheana edes liikkumaan. Ja vilu väreitä on myös ollut mitä ei yleensä ole. ja kipeä en ole
4618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aiheuttaa niin moni asia että olisi parasta hakeutua lääkäriin jotta syy selviäisi ja saisit siihen hoidon. Et mainitse ikääsi. Omalla kohdallani huimausta aiheutti veritulppa ja aivoinfarkti ja voi olla kysymys sydämen vajaatoiminnastakin tai korkeasta verenpaineesta ainakin joten soitappa ajanvaraukseen ennenkuin oireet pahenevat. Olisikohan sulla elämäntavoissa korjaamisen varaa kun niillä on melkoinen vaikutus terveydentilaan. Huolehdi itsestäsi!!!!

Äänestä
  • Kävin lääkärissä, ja siis minullahan on matala verenpaine, mutta se ei silti aiheuta koko aikaista huimausta, ei ainakaan pitäisi, mutta huimaus lähti ainakin vähäksi aikaa sillä kun lääkäri katsoi että korvassani on tärykalvolla vaikkupallo, joka sitten huuhdeltiin pois ja se helpotti, ainakin vähäsen, katsotaan nyt toivottavasti ei takaisin tule : >
    Sydämestä sen verran että pulssi on melkein koko ajan sitä 80 luokkaa noin? Ikää on 16, Lääkäri sanoi ettei luultavasti kyse ole vakavasta asiasta ja neuvoi samalla vinkkejä matalan verenpaineen hoitamiseenkin :>

    Äänestä

  • sasasa kirjoitti:

    Kävin lääkärissä, ja siis minullahan on matala verenpaine, mutta se ei silti aiheuta koko aikaista huimausta, ei ainakaan pitäisi, mutta huimaus lähti ainakin vähäksi aikaa sillä kun lääkäri katsoi että korvassani on tärykalvolla vaikkupallo, joka sitten huuhdeltiin pois ja se helpotti, ainakin vähäsen, katsotaan nyt toivottavasti ei takaisin tule : >
    Sydämestä sen verran että pulssi on melkein koko ajan sitä 80 luokkaa noin? Ikää on 16, Lääkäri sanoi ettei luultavasti kyse ole vakavasta asiasta ja neuvoi samalla vinkkejä matalan verenpaineen hoitamiseenkin :>

    Monta vuotta sitten minulla oli voimakasta asentohuimausta. Lääkäri pisti kaikenlaisiin testeihin, joilla poissuljettiin erilaiset huimausta aiheuttavat sairaudet. Tehtiin aivosähkötutkimus (valot vaan välkkyi), korvatutkimukset ym. Lopuksi syyksi jäi korkea verenpaine ja siihen sain pysyvän lääkityksen. Viime vuonna alkoi pahentua tuollaiset pysyvät kiertohuimaukset ja samalla oli myös voimattomuutta. Kohtaukset kesti pahimmillaan toista vuorokautta ja olin silloin sänkytavaraa. Ennen kuin ehdittiin aloittaa tarkempi tutkimus, löydettiin alhainen hemoglobiini (selvästi alle 100). Kun hemoglobiini saatiin nostettua lääkityksellä normaaliksi, huimauskin hävisi.

    Äänestä

  • monesta syystä kirjoitti:

    Mulla parivuotta sitten todettiin alhainen taso myös veren rautapitoisuudessa, ja sain siihen lääkettä ja se olettiin myös sairaalassa käydessä ja se oli normaali nyt , ainoa on verenpaine mikä on matalana. Täytyy nyt tätä seurata :s

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sasasa kirjoitti:

minulla iskee ainakin kerran viikossa sellainen huimaus kohtaus, olo on hutera ja silmissä sumenee ja päässä heittää? ihan yhtäkkiä. Tänäänkin tämä "kohtaus" alkoi wc käynnin jälkeen, ihan yllättäen, ja on jatkunut koko päivän ei ole kyennyt kauheana edes liikkumaan. Ja vilu väreitä on myös ollut mitä ei yleensä ole. ja kipeä en ole

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu