Kansa vaatii pistoolien täyskieltoa (uutiset)

Huuhaa mielipidehehkutusta poliittisen kiillotuksen painikkeeksi. Kansalla on muitakin mielipiteitä. Toki pitää kattoa kelle ja mihin käyttöön niitä luovutetaan, yksin syrjääntyneet mielipuolet ei ole
syy. Markkinavallan turvattomuuksien pelko taitaa nyt ajaa asioiden edellä olosuhteiden koventuessa kasinopelissä hävittyjen sijoitusten ilmitulon ja mielenilmausten pelossa. Pitää muistaa, että aseet on aina olleet suomen yksi kansallinen tae suurvallan hyökkäyksiä kuin mielivaltaakin vastaan.
Vallanpitäjä haluaa markkinavoimien painostuksessa viedä kansallisen turvan nyt alas kapinan syttymisen pelossa ja kriisinhallinnan helpottamiseksi kansannousua pahimmillaan ennakoiden. Mietin vieläkin oliko Kauhajoen tapahtumien taustalla provosointi lain muuttamiseksi kun aselupiin ei puututtu ilmiselvässä uhkatilanteessa. Odotettiinko hullun tekevän karhun palveluksen?
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sisällissodat ovat jo oven takana ympäri maapalloa, Avaa vaan silmäsi.

Äänestä

Kellään!!! EI kenelläkään, edes sotilailla tai poliiseilla saa olla käsiaseita, jos ei kansallakaan!

Näistä puolittaisista kielloista on huonoja esimerkkejä muissa valtahullujen maissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen harrastaja kirjoitti:

Huuhaa mielipidehehkutusta poliittisen kiillotuksen painikkeeksi. Kansalla on muitakin mielipiteitä. Toki pitää kattoa kelle ja mihin käyttöön niitä luovutetaan, yksin syrjääntyneet mielipuolet ei ole
syy. Markkinavallan turvattomuuksien pelko taitaa nyt ajaa asioiden edellä olosuhteiden koventuessa kasinopelissä hävittyjen sijoitusten ilmitulon ja mielenilmausten pelossa. Pitää muistaa, että aseet on aina olleet suomen yksi kansallinen tae suurvallan hyökkäyksiä kuin mielivaltaakin vastaan.
Vallanpitäjä haluaa markkinavoimien painostuksessa viedä kansallisen turvan nyt alas kapinan syttymisen pelossa ja kriisinhallinnan helpottamiseksi kansannousua pahimmillaan ennakoiden. Mietin vieläkin oliko Kauhajoen tapahtumien taustalla provosointi lain muuttamiseksi kun aselupiin ei puututtu ilmiselvässä uhkatilanteessa. Odotettiinko hullun tekevän karhun palveluksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu