Joskus olen miettinyt ja varsinkin nyt, että kun esimerkiksi itselläni on ikäni seuranneet seuraavat pelot: korkeanpaikan kammo, siis muistan jo lapsuudesta kuinka sydän hakkasi vimmatusti kun kiipesin ulkokautta vintillemme ja sille kaikki sit naureskeli, kun korkeus ei nyt kuitenkaan aivan hirmuinen ollut. Kunnioituksella nyt katselenkin lapsiani, joilla ei ole minkäänlaista korkeanpaikan kammoa, siis ei mitään hajua, kiipeisivät vaikka puun latvaan,jos vaan pääsisivät. Eli ei se ainakaan perittyä ole! Sitten vielä pelkään virtaavaa vettä, enkä uskalla kyllä järvessäkään mennä kovin syvälle uimaan, joku hukkumisen pelko siihen liittyy. Tähän pelkoon liittyy niinkin varhainen muisto lapsuudestani, että olin vajaa kaksi vuotias, kun istuin rantavedessä lämpimänä kesäpäivänä ja äiti ja isä katselivat rannalla. Aloin kuulla yhtäkkiä kaunista soittoa jostain niin selvästi, että huusin kovaan ääneen, "äiti, äiti, minä hukun, soitto kuuluu jo." No se on ollut sketsinä aina kesäisin lapsuudesta saakka, kun uimisesta on tullut puhetta. Minulla on muitakin muistoja noinkin varhaisesta lapsuudesta, jopa yhden vuoden ikäisestä asti. Että sinänsä sen muistamisessa ei mitään ihmettä ole. Ja todellakin, en koskaan ole tippunut mistään, enkä meinannut hukkuakaan. Ovatko nämä pelot lähtöisin sitten jostain toisesta elämästä?
Käsittämättömät pelot
muistoja kaukaa?
10433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Fobiat saattavat iskeä varhaislapsuudessa aikuisen mielestä aivan mitättömästä tapahtumasta, jota itse ei edes muista ja vanhemmatkin ovat ehkä vähäisenä unohtaneet, jos ovat edes huomanneet.
Korkeiden paikkojen kunnioitus on synnynnäistä, kun kerran arojen apinoita ollaan, sen voimakkuus on yksilöllistä, joidenkin fobiaan asti. Veden välttäminen on myötäsyntyistä lähes kaikille muillekin apinoille, joista jotkut kuitenkin ihmisen tavoin ovat oppineet voittamaan inhonsa ja pelkonsa vettä kohtaan. Pystyisiköhän jo vaikean synnytyksen yhteydessä keuhkoihin vedetty lapsivesi aiheuttaa tukehtumisen ja hukkumisen kammon?
"Pystyisiköhän jo vaikean synnytyksen yhteydessä keuhkoihin vedetty lapsivesi aiheuttaa tukehtumisen ja hukkumisen kammon?"
Kyllä, nimenomaan näin.
Ja puheet monista elämistä on tukahdutettua pelkoa kohdata Jumalan tuomitseva puoli. Lapsi meissä tahtoo vain rakkautta, mutta pahoja tekojamme emme uskalla myöntää ja tuoda päivänvaloon jonkun suuremman tuomittaviksi.
Näinhän se on maallisessa tuomioistuimessakin. Kuka menee vapaaehtoisesti oikeuslaitoksen tuomittavaksi? Päinvastoin, piileskellään niin pitkän kuin on mahdollista.
Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen ihminen käyttäytyy eri tavoin eri tilanteissa. Se on huippunormaalia. Pelkääminen on luonnollista ja monin paikoin suotavaakin. En menisi seisomaan kovin lähelle jyrkänteen reunaa, pelkäisisin että tuulenpuuska saattaisi nakata minut alas. Katolle kyllä uskallan kiivetä.
Pelkosi ei ole lähtöisin toisesta elämästä. Sinä olet tämän ainoan elämäsi yksilö. Samalla tapaahan joku paljon hymyilevä voisi kysyä onko hymyilemiseni lähtöisin toisesta elämästä. Ihminen elää vain yhden elämän.
Omia ja vähän muidenkin kokemuksia: muisti on monella tapaa suojaamassa meitä, jos muistaminen on liian tuskallista.
Esim. mä selitin terapeutille jolle menin eka kertaa että mun lapsuus on ollut ihan hyvä.
No sitten alkoi paljastua turvallisessa ympäristössä hyväksikäyttöä, hakkaamisia, laiminlyöntiä, rakkaudettomuutta, hylkäämistä...
Meillä on ihmeellinen suoja päällä ikäviltä, liian tuskallilta asioilta muistaa, niin kauan kun tulee tarpeeksi turvallinen "aikuinen", jonka kanssa voi muistaa. Tai elämäntilanteet niin turvallisiksi että alan eheytyä niiltä osin.
Joku viisas on joskus sanonut, että jos 5%: iakin torjutusta materiaalista alitajunnastamme nousisi yhtäkkiä tietoisuuteemme niin kuolisimme, koska emme kestäisi sitä.
Sama juttu insestin kanssa kolmekymppiseksi, en muistanut mitään. Sitten vasta vähitellen, siis vähitellen, kun vahvistuin, niin aloin muistaa. Ja voin sanoa että teki kipeetä. Ja kipeetä teki kun sain sitä mitä en olisi halunnut, enkä saanut sitä mitä olisin tarvinnut ja halunnut.
Lue vaikka edesmenneen Olavi Norosen kirja Jännittäjän kirja, niin siinä on ammattitaidolla selitetty näistä asioista.
Pelkosi eivät ole mistään toisesta elämästä. Jo siitäkin voisi keskustella pitkään, että miksi edelliset elämät pitää unohtaa, jos niitä ei sitten saakaan unohtaa. Eli missä menee ja pysyy yllä se mekanismi, joka seuloisi edellisten elämien aineistoa. En usko mokomiin edellisiin elämiin. Ko. oppi on viehättävä, mutta jo taskulaskimen kanssa saa helposti selväksi, että se on mahdoton.
Pelkosi ovat tästä ainoasta elämästämme. Ihmisellä on erikoisia konsteja piilottaa itseltään ikäviä asioita ja silti "muistaa" ne funktioiden tasolla, eli vaarallinen asia pelottaa, vaikka ei muistaisi aiempaa varatilannetta. Sekin voi olla, että henkivallat vaikuttavat sinuun, pelkoa synnyttäen. Pimeyden henkivallat eivät voi fyysisessä maailmassa juuri mitään, mutta aika useassa tapauksessa ne voivat saada aikaan ahdistavia tuntemuksia ja pelkoja, jopa kauhua.
Voitko selittää tuon "taskulaskimesi"? Sekö sulle kertoo kaikki maailman mysteerit? Paljonko oli matikka koulussa?
Se vasta mahdoton yhtälö on jos aina syntyy uusi sielu kun ihmislapsi tänne syntyy. Sielujen "kierrättäminen" on paljon taloudellisempaa.
Mitä sitten laskelmillanne tarkoitattekin, niin itse ainakin huomioisin tämän:
Siellä, missä on uskottu jälleensyntymiseen ja karmaan vuosituhannet, sijaitsee maailman suurin hengellinen, kulttuurillinen, taloudellinen, moraalinen jne. lantatunkio. Jos jälleensyntymisoppi on totta, miten sen mukainen elämä voi johtaa tuollaisiin lopputuloksiin?
Hyvä huomio. Noissa paikoissa rutto leviää. Aikamoista kehittymistä.
Kiersit kysymykseni kun koit sen kiusalliseksi. Noh, ei se mittään...
Myönnät kai sentään sen, että jälleensyntymä on "taloudellisempaa" kuin se vain yksi elämä juttu täällä?
Puhut siis Intiasta ja muista itämaista? Tottakai siellä on paljon sontaa ja saastaa missä on aivan liikaa ihmisiä. Katoliset kun eivät muuten antaisi ihmisten käyttää edes ehkäisyä! :/
Varmaankin hartaat uskovaisetkin ovat kautta historian osanneet tehdä kaikenlaista kurjaa käännyttäessään muita ihmisiä uskoonsa, mutta eihän se ole oikeastaan uskonnon vika jos sitä käytetään väärin. Ja ihmisiähän ne ovat siellä Intiassakin asuvat ihmiset.
Eihän se ole jälleensyntymisen vika jos ihmiset saavat siitä omituisia juttuja päähänsä. Eihän sekään ole Jeesuksenkaan vika, että joku kardinaali, mikä lie poltatti joskus keskiajalla ihmisiä roviolla. Ei se mihin uskoo tee kenestäkään autuaampaa, vaan se mitä sillä uskollaan aikaansaa. Kantaako puu hyvää vai huonoa hedelmää...
Ja Intiassakin on nykyisin monilla jo aika hyvät oltavat. Mutta liika ihmisiä on aina liikaa ihmisiä: Kuten jo aiemmin totesinkin.:/
Ja tiesitkö, että jo antiikin kreikalaiset uskoivat syntyvänsä uudelleen ihmisinä takaisin maanpäälle? Ja Intiaanit ja monet muutkin uskoivat ihan samoin. Ei se siis ole mikään pelkästään itämainen juttu ollenkaan.
Tiesitkö muuten, että jo tuhamsia vuosia sitten itämaissa ennustettiin, että tänä päivänä maailmassa vallitsisi "pimeyden aikakausi", ns. Kali-yuga. Hekin siis ennalta näkivät nykyisyyden rappion maailmassamme. Mutta niinhän se on, että mikään ihmisen rakentama ei ole koskaan kestänyt ikuisuutta. Kaikki syntyy, kukoistaa aikansa ja lopulta kuolee pois. Niin kulttuurit kuin yksilötkin. Sehän on tämän "universumin laki".
Mutta vanhanhan on väistyttävä uuden ja yleensä paremman tieltä. Huvittaa tai pitäisikö sanoa, itkettää, ihmisten sokeus miten hyvin meillä täällä Suomessakin asiat ovat. Aina purnataan joka asiasta. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Tekis mieli lähettää ihmiset takaisin keskiajalle näkemään sitä kurjuutta ja takapajuisuutta, jotta oppisivat arvostamaan nykyistä kehitystä. Hitto jos vaikka pelkästään nää tietokoneet heivattais hittoon, niin voivoi mikä parku alkaiskaan...
;)
Turvaton ja väkivaltainen lapsuus on mielestäni toistuvien pelkotilojeni aiheuttaja.
Pelot ovat pahuuden työvälineitä, eikä kenenkään pitäisi pelätä, mutta minkäs tekee kun pelkoja ei voi edes järkeistää.