On juttua siitä, ettei meillä ole kulttuuria ja sivistystä siten kuin muilla kansoilla. On jotenkin paha asia, jos virtaukset (muodit) tulevat tänne viiveellä. Itsetunnon puute korostuu: muualla on hyvä; anteeksi, että minä pimeyden ja pysähtyneisyyden valtakunnan asukki olen olemassa.
Olen miettinyt hiukan toisin. Olen pitänyt suomen valintaa syvällisenä valintana.
Suomalaisen nousukasväen ja rahvaan kulttuuritietoisuuden puute näkyy juuri siinä, että identiteettiä haetaan kaikenlaisista Räikkösistä ja Nokioista ja unohdetaan se, mikä meissä suomalaisissa on syvintä - ja mikä näkyy muinaisissa lauluissamme ja uskomuksissamme, tarinoissa, omintakeisessa luonteenlaadussa. Ja mikä jatkuu taiteessamme, koskee asia sitten muotoilua, maalaustaidetta, säveltaidetta tai kirjallisuutta.
Tuollaisia ritoloita, häkkisiä, maailmanmestaruuksia ja nokioita ja kirsipaakkasia tulee ja menee. Ei kukaan mittaa ruotsalaisiakaan sillä perusteella, että joskus Björn Borg heilutti tennismailaa. On se Amerikka kova luu, kun on Tiger Woods ja Enron!
Toinen myytti on pintailmiöiden vaikutus myynnin edistämisessä.
Kukaan ei ostanut tuotteita DDR:stä sen takia, että heillä oli niin hyvät urheilijat. Bulgarialaiset televisiot eivät menneet kaupaksi painonnostojoukkueen jatkuvasta menestyksestä huolimatta.
Mutta sauna, järvivesi, hallin hammas vastapyydetyssä riekossa - siinä on jotakin. Omat jumalat ja haltiat, käsitys maailmankaikkeuden synnystä...
Tarinoittemme Ilmarinen oli teknoheeros - sellaisia olivat Nokian insinööritkin. Mutta jälleen on tuokin Sampo hajonnut sirpaleiksi ja vain osa siitä jäi Suomen rannoille.
Vain kulttuurissa ja yhteen hiileen puhaltamisessa on voimamme.
Kalevala on yksi harvoja maailmankaikkeuden kiistattomia merkkiteoksia, joissa on kokonainen kosmogonia ja runoja, joiden yhteys maailman toisten korkeakulttuurien tuotoksiin on (muiden muassa Osirikseen) sekä intertekstuaalinen että puhtaan omaleimainen. Mitä meille näennäisen sivistyksen ja kristinuskon tuoneilla on enemmän? Etupäässä uskonto ortodoksiana ja kaupallisuuden ylikorostaminen.
Meillä on ollut kulttuurista annettavaa enemmän kuin arvaatkaan, vaikka olisimme millaisia intiaaneja. Sille suomenruotsalaiselle kulttuuriväelle, joka ymmärsi ottaa suomen kielen ja kansakunnan synnyttämisen projektikseen, nostan hattua.
Meidän on siis jatkuvasti opittava muilta hyödyllisiä asioita ja kehitettävä sydäntämme ja aivojamme ahneuden sijasta. Tieteeseen ja opetukseen pitää panostaa.
Suomenkielinen sivistys on vain 150 vuotta vanhaa, mutta kulttuurimme tuhansia vuosia vanhempaa. Jokainen kansa on vaeltanut, jokainen kansa on myös "sekarotuinen". Olosuhteet opettavat.
Nuorin ja sekarotuisin tulokas on Amerikan Yhdysvallat mutta jo 1930-luvulla siitä tuli uuden kulttuurin johtomaa maailmassa.
Ehkei pidä hermostua, vaikka joku ensi-ilta on ollut muutaman päivän Manhattanin ensi illan jälkeen tai jos olemme myöhässä uusimmasta muodista... eivät ne muodit ole aina hyödyttäviä ja italialainen kenkä omaa saapasta parempi.
Joskus on hyvä olla omissa saappaissa.
Kun Euroopan älymystö oli 1930-luvun alussa polvillaan Stalinin edessä Sartrea myöten, me suomalaiset emme aistineet tuulia yhtä nopeasti kuin 1960-luvulla kansainvälisten muotien siirtyessä vikkelämmin.
Viive antaa mahdolisuuden katsoa ja lyödä sitten. Hosumalla ei tule kuin kusipäitä mukuloita.
Globalisaation tultua maailmalla yhdeksi totuudeksi, meidän on pakko ajopuuna ja soutaen yrittää selvitä. Kun maailma menee nousuun tai konkurssiin Amerikan Yhdysvaltojen johdolla, mistä me pidämme kiinni? Nokiasta?
Jopa kielemme pienuudesta valitetaan ja halutaan apinoida englantia, koska se on niin cool. Vaikenemmeko kielellämme? Vaikka kielellämme on vain viisi miljoonaa puhujaa, suomenkielisten painotuotteiden, kirjojen ja lehtien, tieteellisten tekstien määrällä mitattuna pieksemme sellaiset "pikkukielet" kuin hindit ja urdut mennen tullen.
Suomessa on vielä taistelijoita. He ovat kulttuurityöläisiä ja opettajia, kielenkääntäjiä. Harmaana armeijana, usein ilman rahoitusta (jotka menevät vieraskielisiin projekteihin), he kääntävät tieteellisiä ja harvinaisia tekstejä suomeksi. Millähän muulla tämän mittakaavan kielellä on mahdollista saada yhtä suuri maailmankuva osaamatta mitään muuta kieltä?
Mihinkä osaamisemme perustuu? Mikä on tuotekehittelyn taustalla? Lukutaito. Koulutus.
En pullistele suomalaisuudella, vaan nöyrästi tahdon muistuttaa, että tämä on hyvä maa ja tällä maalla on hyvä kansa.
Olen miettinyt hiukan toisin. Olen pitänyt suomen valintaa syvällisenä valintana.
Suomalaisen nousukasväen ja rahvaan kulttuuritietoisuuden puute näkyy juuri siinä, että identiteettiä haetaan kaikenlaisista Räikkösistä ja Nokioista ja unohdetaan se, mikä meissä suomalaisissa on syvintä - ja mikä näkyy muinaisissa lauluissamme ja uskomuksissamme, tarinoissa, omintakeisessa luonteenlaadussa. Ja mikä jatkuu taiteessamme, koskee asia sitten muotoilua, maalaustaidetta, säveltaidetta tai kirjallisuutta.
Tuollaisia ritoloita, häkkisiä, maailmanmestaruuksia ja nokioita ja kirsipaakkasia tulee ja menee. Ei kukaan mittaa ruotsalaisiakaan sillä perusteella, että joskus Björn Borg heilutti tennismailaa. On se Amerikka kova luu, kun on Tiger Woods ja Enron!
Toinen myytti on pintailmiöiden vaikutus myynnin edistämisessä.
Kukaan ei ostanut tuotteita DDR:stä sen takia, että heillä oli niin hyvät urheilijat. Bulgarialaiset televisiot eivät menneet kaupaksi painonnostojoukkueen jatkuvasta menestyksestä huolimatta.
Mutta sauna, järvivesi, hallin hammas vastapyydetyssä riekossa - siinä on jotakin. Omat jumalat ja haltiat, käsitys maailmankaikkeuden synnystä...
Tarinoittemme Ilmarinen oli teknoheeros - sellaisia olivat Nokian insinööritkin. Mutta jälleen on tuokin Sampo hajonnut sirpaleiksi ja vain osa siitä jäi Suomen rannoille.
Vain kulttuurissa ja yhteen hiileen puhaltamisessa on voimamme.
Kalevala on yksi harvoja maailmankaikkeuden kiistattomia merkkiteoksia, joissa on kokonainen kosmogonia ja runoja, joiden yhteys maailman toisten korkeakulttuurien tuotoksiin on (muiden muassa Osirikseen) sekä intertekstuaalinen että puhtaan omaleimainen. Mitä meille näennäisen sivistyksen ja kristinuskon tuoneilla on enemmän? Etupäässä uskonto ortodoksiana ja kaupallisuuden ylikorostaminen.
Meillä on ollut kulttuurista annettavaa enemmän kuin arvaatkaan, vaikka olisimme millaisia intiaaneja. Sille suomenruotsalaiselle kulttuuriväelle, joka ymmärsi ottaa suomen kielen ja kansakunnan synnyttämisen projektikseen, nostan hattua.
Meidän on siis jatkuvasti opittava muilta hyödyllisiä asioita ja kehitettävä sydäntämme ja aivojamme ahneuden sijasta. Tieteeseen ja opetukseen pitää panostaa.
Suomenkielinen sivistys on vain 150 vuotta vanhaa, mutta kulttuurimme tuhansia vuosia vanhempaa. Jokainen kansa on vaeltanut, jokainen kansa on myös "sekarotuinen". Olosuhteet opettavat.
Nuorin ja sekarotuisin tulokas on Amerikan Yhdysvallat mutta jo 1930-luvulla siitä tuli uuden kulttuurin johtomaa maailmassa.
Ehkei pidä hermostua, vaikka joku ensi-ilta on ollut muutaman päivän Manhattanin ensi illan jälkeen tai jos olemme myöhässä uusimmasta muodista... eivät ne muodit ole aina hyödyttäviä ja italialainen kenkä omaa saapasta parempi.
Joskus on hyvä olla omissa saappaissa.
Kun Euroopan älymystö oli 1930-luvun alussa polvillaan Stalinin edessä Sartrea myöten, me suomalaiset emme aistineet tuulia yhtä nopeasti kuin 1960-luvulla kansainvälisten muotien siirtyessä vikkelämmin.
Viive antaa mahdolisuuden katsoa ja lyödä sitten. Hosumalla ei tule kuin kusipäitä mukuloita.
Globalisaation tultua maailmalla yhdeksi totuudeksi, meidän on pakko ajopuuna ja soutaen yrittää selvitä. Kun maailma menee nousuun tai konkurssiin Amerikan Yhdysvaltojen johdolla, mistä me pidämme kiinni? Nokiasta?
Jopa kielemme pienuudesta valitetaan ja halutaan apinoida englantia, koska se on niin cool. Vaikenemmeko kielellämme? Vaikka kielellämme on vain viisi miljoonaa puhujaa, suomenkielisten painotuotteiden, kirjojen ja lehtien, tieteellisten tekstien määrällä mitattuna pieksemme sellaiset "pikkukielet" kuin hindit ja urdut mennen tullen.
Suomessa on vielä taistelijoita. He ovat kulttuurityöläisiä ja opettajia, kielenkääntäjiä. Harmaana armeijana, usein ilman rahoitusta (jotka menevät vieraskielisiin projekteihin), he kääntävät tieteellisiä ja harvinaisia tekstejä suomeksi. Millähän muulla tämän mittakaavan kielellä on mahdollista saada yhtä suuri maailmankuva osaamatta mitään muuta kieltä?
Mihinkä osaamisemme perustuu? Mikä on tuotekehittelyn taustalla? Lukutaito. Koulutus.
En pullistele suomalaisuudella, vaan nöyrästi tahdon muistuttaa, että tämä on hyvä maa ja tällä maalla on hyvä kansa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Allekirjoitan! Lisäksi meidän "kulttuurin puutetta" on kyllä liioiteltu muutenkin. Eräiden tiettyjen tahojen toimesta joilla on tarve esittää Suomi eräänlaisena tyhjiönä ennen 1300-lukua.
kuuntelin radioohjelmaa jossa sanottiin että kulttuuriamme voisi sanoa alkaneeksi vasta 1800-luvulla...vaa haitanneeko tuo..Egyptissä joka on vanha kulttuurimaa, ihmiset vielä asuvat savimajoissa hyvinkin alkeellisissa oloissa, että se siitä kulttuurista ja sivistyksestä..
Mainitsemasi radioääni on sekoittanut kulttuurin sivistykseen. 1800-luvulla taisteltiin snellmanilaisessa hengessä suomalaisten koulutuksen, suomenkielisten kirjastojen ym. puolesta, syntyi hyvää suomenkielistä kirjallisuutta (A. Kivi), suomenkielinen teatteri syntyi (Kaarlo Bergbom) ja samalla vuosisadalla Lönnrot teki valtavan työn monien muiden ohella suomen kielen kehittämiseksi sivistyskielenä. Kieli oli likimain Agricolan tasolla vielä. Meiltä puuttuivat kaikki laki- lääke- ja kasvitieteen käsitteet muiden muassa. Miten suomeksi olisi voinut opiskella? Tällainen suomenkielinen sivistyksemme on noin 150 vuotta vanhaa, ja ensimmäisen suomenkielisen puheen yliopistolla avasi Elias Lönnrot itse tultuaan kutsutuksi Kajaanin piirilääkärin paikalta suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi. "Tältä paikalta ei ole aikaisemmin tällä kielellä puhuttu..."
Kun Kalevala sai painetun asun, lukutaitoiset alkoivat käsittää, että suomalaisilla oli menneisyyttä kansakuntana. Mutta kulttuurimme on vanhempaa, ja osa vanhoista lauluistamme onnistuttiin taltioimaan ihan viime hetkellä. Säkeitäkin Lönnrotilla oli niin paljon, että hän olisi voinut tehdä vaikka seitsemän erilaista Kalevalaa.
Meidän suomenkielisten perinne oli suullinen. Pojat opetettiin metsästämään ensin lauluin ja tarinoin, sitten käytännössä, tytöille laulettiin häistä ja miehelässä käyttäytymisestä, Väinämöinen varoitteli lapsia kaltoin kohtelemasta, ettei synny Kullervoja... Pitäisi varmaan suomalaisten vähän tutkia näitä sanoja juuri tänään.
Jo valistusaikana Henrik Gabriel Porthan ja Cristfrid Ganander olivat keränneet ja taltioineet Suomen kansan kulttuurisia lauluja, sananparsia ym. Valitettavasti suurin osa mittaamattoman arvokasta lähdeaineistoa tuhoutui Turun akatemian kirjaston palossa syksyllä 1827.
Osittain siksi ja osittain odotellessaan uuden Helsingin yliopiston avautumista Lönnrot lähti ensimmäiselle keruumatkalleen.
Kalevalakieli oli muistikoodi, jonka avulla menneisyyden aarteemme säilyivät. Turun piispa Jakobus Finno kielsi kalevalamitan runoutemme pohjana 1600-luvulla (julisti pannaan). Se ja lukutaidon kehittyminen painoi menneisyytemme unholaan. 1800-luvulla Lönnrot liikkui viime tipassa. Aikaisemmin lauluja olisi saatu Länsi-Suomestakin, mutta nyt hän löysi suurimman osan aineistostaan Vienan Karjalasta.
Eräs vienalainen partisaani ja kirjailija Ortjo Stepakov sanoi: "Suomalaiset varastivat meiltä kielen." Mutta ei kieltä voi varastaa. Kunhan kävi Lönnrot hakemassa omamme pois. Hän oli vain riittävän älykäs antaakseen sanoille, joita Länsi-Suomessa ei tunnettu, uuden merkityksen kirjakielessään: esim. "pääoma" on olutvierteen se osa, joka otetaan talteen, "ponsi" on kirveen tai kuokanvarsi ja niin edelleen. Toki hänen piti keksiäkin valtavasti sanoja yhdessä Vareliuksen ja Europaeuksen ym. kanssa.
Eivät kai egyptiläisetkään kaikki ihan savimajoissa asu?