Huhut kertovat että Ranska olisi yrittänyt taivutella Israelin johto tulitaukoon Gazassa? Miksi näin? Minun mielestäni ei tällainen asia tule ikinä kyseeseen tällaisessa tapauksessa! Toivottavasti Israelin johto on samaa mieltä ja varmasti ovatkin! Nyt on juuri oikea aika tuhota Hamas mitä Israelin johtajat lupasivatkin ennen joulua! Hamasilaiset itse menivät verta nenästään kaivelemassa kuten eräs haastateltu asiantuntija Iltasanomissa tänään kertoi, joten koittakaa nyt vain kestää seuraukset kun Israelille alkaa pottuilemaan!
Hamasan kerjäsi tätä konfliktia, heillähän on halveksittava ja pelkurimainen strategia ihan kuin Hizbollahillakin! Sellainen strategia että provosoidaan vastapuoli kaikella tavalla konfliktiin tappamalla siviileitä ja ampumalla rakeetteja joka ikinen päivä Israelin maaperälle vain tappaakseen! Sitten kun Israel on provosoitu sotaan niin piiloudutaan joukon keskelle ja käydään sotaa siviilikohteista käsin! Ihan vain siksi että kun Israel tekee täsmäiskun niin siinä menee sitten pari pikkutyttöäkin, vain siksi että Hamas saisi käyttää ne kaksi pikkutyttöä propagandassaan! Ällöttävää! Sotahan on vain tällä tavalla Hamasille, Hizbollahille ja muille terroristijärjestöille hyödyksi!
Eilen muuten Hamas meinasi saada täysosuman Israelissa MTVn uutisten mukaan, Qassam-rakeetti meinasi melkein räjäyttää koulubussin täynnä koululaisia! Näinkin sotilaallinen kohde Hamasilla! Palstan iirot varmasti masentuivat syvästi pettymyksensä johdosta kun ei koulubussi saatu räjäytettyä ja parikymmentä pikkulasta hengiltä! Nythän Hamas on jo uhannut iskevänsä Israeliin itsemurhaiskuilla. Siis siitä vaan terroristeja räjäyttämään itsensä kahviloihin, busseihin ja muihin siviilikohteisiin?
Eräs ällöttävä asia on se että Iltasanomissa kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas. yllätys yllätys) kertoo että on palestiinalaisten puolella tässä konfliktissa. Aika outoa, eihän Israel ole sodassa palestiinalaisten kanssa vaan Hamasin kanssa joka on terroristijärjestö! Eikö Arhinmäki sitä tiedä vai tarkoittaako Hamasia? Siinä tapauksessa on todella hälyttävää että terrorismin tukijat pääsevät eduskuntaan!
Siitä tulitauosta, nyt on oikea aika jatkaa iskuja, moukaroida yötä päivää Hamasin kohteet ja kun Hamasin infrastruktuuri on pommitettu pihalle niin aloitetaan maahyökkäys jotta Hamas-taistelijat saadaan kaadettua yksitellen!
Tuhoa Hamas Israel!
Hamasan kerjäsi tätä konfliktia, heillähän on halveksittava ja pelkurimainen strategia ihan kuin Hizbollahillakin! Sellainen strategia että provosoidaan vastapuoli kaikella tavalla konfliktiin tappamalla siviileitä ja ampumalla rakeetteja joka ikinen päivä Israelin maaperälle vain tappaakseen! Sitten kun Israel on provosoitu sotaan niin piiloudutaan joukon keskelle ja käydään sotaa siviilikohteista käsin! Ihan vain siksi että kun Israel tekee täsmäiskun niin siinä menee sitten pari pikkutyttöäkin, vain siksi että Hamas saisi käyttää ne kaksi pikkutyttöä propagandassaan! Ällöttävää! Sotahan on vain tällä tavalla Hamasille, Hizbollahille ja muille terroristijärjestöille hyödyksi!
Eilen muuten Hamas meinasi saada täysosuman Israelissa MTVn uutisten mukaan, Qassam-rakeetti meinasi melkein räjäyttää koulubussin täynnä koululaisia! Näinkin sotilaallinen kohde Hamasilla! Palstan iirot varmasti masentuivat syvästi pettymyksensä johdosta kun ei koulubussi saatu räjäytettyä ja parikymmentä pikkulasta hengiltä! Nythän Hamas on jo uhannut iskevänsä Israeliin itsemurhaiskuilla. Siis siitä vaan terroristeja räjäyttämään itsensä kahviloihin, busseihin ja muihin siviilikohteisiin?
Eräs ällöttävä asia on se että Iltasanomissa kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas. yllätys yllätys) kertoo että on palestiinalaisten puolella tässä konfliktissa. Aika outoa, eihän Israel ole sodassa palestiinalaisten kanssa vaan Hamasin kanssa joka on terroristijärjestö! Eikö Arhinmäki sitä tiedä vai tarkoittaako Hamasia? Siinä tapauksessa on todella hälyttävää että terrorismin tukijat pääsevät eduskuntaan!
Siitä tulitauosta, nyt on oikea aika jatkaa iskuja, moukaroida yötä päivää Hamasin kohteet ja kun Hamasin infrastruktuuri on pommitettu pihalle niin aloitetaan maahyökkäys jotta Hamas-taistelijat saadaan kaadettua yksitellen!
Tuhoa Hamas Israel!
Vastaukset 40
Vanhimmat
Miten sen lopputuloksen kuuluu olla kun sanot Tuhoa Hamas Israel. Ei siellä suunnalla yhtään selväpäistä hallintoa ole. Totu siihen.
kuin Hamas-terroristihallinto! Jopa Iranin hallinto!
Olet naureuava kloppi, etkä tajua politiikasta yhtään mitään. Sodan syynähän on juutalaisten laiton siirtokunnan laajeneminen palestiinalaisten alueelle!
mielisairaaloissahan on monia sinunkaltaisia naurajia joita huvittaa kaikki maanpäällinen!
Tuo viimeinen lause on tosi hyvä, voisitko toistaa sen!!!!! HHHHAHHHAHHHHAHHHHHHHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Hamasia, siksi nahkapäät eivät uskalla aloittaa maasotaa ja heidän pakko suostua tulitaukoon. Maahyökkäyksessä lähes kaikki Israelin tankit tuhottaisiin ja sotilaita kuolisi satamäärin.
Kerro sinä sotilasasiantuntija että millä Hamasin siviilipukuiset sotilaat tuhoaisivat Israelin nykyaikaiset panssarivaunut? Niillä kivilläkö jotka ovat kovassa käytössä?
Oi, oi kun sotivat Vanhassa testamentissakin kunnolla. Vaan kun tietäisi ketkä siellä, sillä alueella sotivat ennen ajanlaskumme alkua! Ei kai Jumalan velittu kansa sellaista pahaa tee? Annetaan pyhien sotia. Jumala ja Muhamed hoitelee kaiken oikein päin! Istutaan ja tollotetaan tv-uutisia (sarjoja,iloista elämää).
Vai pitäisikö lähteä äkkiä käännyttämään koko sakkia kristinuskoon?
http://www.army-technology.com/projects/kornet/
Poloinen on päästään vialla.
Luinko oikein.Hän Israelin nuoliana vielä kirjoitaa lopuksi että,Tuhoa Hamas Israel!
Kyllä Hamas varmasti yrittää tehdä toivomuksesi mukaan.Hah hah hah.
Sillä "Tuhoa Hamas" sitaattini on suoraan Israelin korkeimmilta johtajilta! Israelin johtajat ovat niin tarmokkaita että kun he sanovat jotain, se myös toteutuu!
Mitä yrität nyt selittää.Oletpas kovin monimutkainen ymmärtää.Tuliko sitaatti sinulle suoraan Israelin johtajilta päässäsi olevaan kaikkeuskeskukseen,jolla voit muutenkin seurata maailman johtajien ajatuksia.
Mene hyvä ystävä nyt hoitoon tai näytä tämä kirjoitus jollekkin lähimmäisellesi niin hän kyllä ymmärtää hakea apua.
Suomen medialta! Voit kääntyä mm. Iltasanomien puoleen jos on jotain kysyttävää pelle!
Ei tarvitse kysyä,kun luin että Suomalaiset kannattavat yli 70% :sti Palestiinalaisia.Suomalaisena kuulun enemmistöön,mutta sinä näytät polvistuvan lakeejana Israelin jalkojen juureen ja tällä tavoin voittavasi itsellesi suurenkin palkinnon.Tulet kuitenkin pettymään,sillä edes juutalaisena et voi milloinkaan luottaa heimoveljeesi.
jonkun minimaallisen gallupin tulos. Vai että ihanko suomalaisten kesken? Ei minulta mitään kysytty! Enkä todellakaan ole juutalainen, eikä minulla ole juutalaisia suvussanikaan! Kuulun ihan uskonnolliseen enemmistöön!
Siis kristitty.Ja hoilaat niiden puolesta jotka murhasivat jumalasi,vapahtajasi joka antoi henkensä ja sovitti syntinsä puolestasi.
Meneppä kysumään perheeltä jonka lapsi on surmattu ylistävätkö he lapsen murhaajaa.
Ensinäkin, Jeesus Kristus ei todellakaan ole Kristinuskon Jumala! Opi edes perustat ennen kuin alat ottamaan uskontoa mukaan! Toiseksi, et tiedä että Jeesus nimenomaan kuoli syntiemme puolesta Raamatun mukaan! Opi Raamattua ennen kuin alat väittelemään!
Kyllä sinulla nyt menee vellit ja puurot sekaisin.Näin siinä käy,kun yrittää olla sotatuomari ja taivasten valtakunnan oraakkeli.
Kuitenkin sinunkin on valittava puolesi.Et voi palvella kahta herraa.Näethän koko ajan kuinka siinä käy.Israel ei ole jumalan luvattu maa vaan ehkä voitaisiin sanoa sarkastisesti,että jumalan kirottu maa.
Meillä täällä pohjolassa on kaikki hyvin ja voimme todella sanoa,että olemme Hyvän Jumalan valittu kansa.
Jos et itse edes osaa määritellä mikä on Kristinuskonnossa Jumalan ja Jeesus Nasaretilaisen välinen ero, vaan sekoitat heidät keskenään, ja otat ihan itse uskonnon mukaan keskusteluun, niin kyllä ne puurot menee ihan itselläsi sekaisin!
Juutalaisuudella tai islamilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi olen konfliktissa Israelin puolella, olen Israelin puolella siksi koska heidän yhteiskunnalliset arvot ovat lähempänä minun arvoja kuin vasustajien arvot.
En missään tapauksessa hyväksy itsemurhapommittajia tai rakeetinampuajia jotka kohdistavat iskunsa vain ja ainoastaan siviileitä kohtaan! Tällaista toimintaa halveksin ja syvästi! Sellaista toimintaahan Hamas aktiivisesti harjoittaa! Sitä räjäytetään pommeja kaikkien lasten keskellä! Viimeksi eilen meinasi koulubussi täynnä pikkulapsia lentää ilmaan kun Hamasilainen Qassam-rakeetti osui vain metrien päähän!
Onko se sinun mielestäsi hyväksyttävää että kohdistetaan iskut lapsia vastaan?
En missään tapauksessa hyväksy itsemurhapommittajia tai rakeetinampuajia jotka kohdistavat iskunsa vain ja ainoastaan siviileitä kohtaan! Tällaista toimintaa halveksin ja syvästi! Sellaista toimintaahan Hamas aktiivisesti harjoittaa!
Et hyväksy niin, mutta "rauhaa rakastavana kristottynä" hyväksyt täysin israelin oikeuden "puolustaa itseään" niin kuin kaikki naivisti israelia ihannoivat tekevät. Puolustamistahan se on kun pistetään gaza taas maan tasalle. Israelillahan on oikeus puolustaa ja tappaa ihan miten se vaan haluaa ja sehän sopii myös sinulle, israelin toiminta ei ole koskaan terrorismia, sehän vain "puolustaa itseään" hinnalla millä hyvänsä.
hyväksyä sitä että tulitetaan Israelia rakeetti-iskuin ympäri vuorokautta, vaikka on tulitauko, tapetaan siviilejä, itsemurhapommittajat levittävät kauhua kaiken kansan kesken kun eivät katso uhrien päälle ovatko naisia ja lapsia vai sotilaita? Tämä näyttäisi olevan hyväksyttävää mielestäsi?
Kuitenkin kun Israel varoittaa useasti että ellei lopu kostetaan, ja kun ei lopu niin kostaa Hamasille pommittamalla infrastruktuurin pilalle niin kyllä sitten teidän vasureiden joukossa alkaa itku! Israel sentään katsoo sen perään pommittaako sotilaita vai lapsia. Harmi vain että Hamas on niin pelkurimainen että tappelee siviilikohteista käsin ihan kuin toverit Libanonissa! Mutta Hamashan toivoo että siviiliuhreja tulee, silloinhan päästään taas levittää kuvia kuolleista siviileistä!
usa ja israel saa sotia ja tehdä mitä haluaa samalla kun palestiinalaisia pidetään kauppasaarrossa ja ties missä saarrossa gazassa.
http://maailma.net/artikkelit/gazassa_juodaan_likavetta
Kuka tässä on pelkuri? Kyllä se on israel itse, helppohan se on ylivoimalla pommittaa koko gaza matalaksi, mutta sinulle uppiniskaiselle luupäälle israelinrakastajalle on turha selittää yhtään mitään. MENE NYT SINNE GAZAAN SEN ISRAELIN LIPUN KANSSA NAURAMAAN KUOLLEIDEN RUUMIIDEN YLLE SENKIN NATSI!!!
millaisen tollon kanssa olen oikein viettänyt viimeiset 1,5 tunnit elämästäni?
Et taida edes tietää sanan "Natsi" merkitystä? Mitäpä arvelisit, kuinka monta puhdasta natsia on Isrelin puolella? Älykääpiö..!
natsi israelin kannattajana?
MENE NYT SEN ISRAELINLIPUN KANSSA JO SINNE RAKASTAMAASI ISRELIIN ÄLYKÄÄPIÖ MUKA KRISTITTY SOTAA ENEMMÄN KUIN RAUHAA RAKASTAVA PELLE!!!
kommentti siitä miten israel toimii ja käyttäytyy kuin natsit aikoinaan. Gaza on kuin keskitysleiri, jota pidetään saarrossa ja maailma sen kuin katsoo vierestä kun israel harjoittaa omaa puhdistustaan ikään kuin kostaaksen sen mitä hitler juutalaisille aikoinaan teki, aivan samanlaista natsitouhua israel harjoittaa nyt.
arabiksi, olisit jo räjäyttänyt ittees tai kaapannu lentsikan kuten rauhan uskontolla on tapana tehdä.
toiminnallaan edistänyt rauhaa pitämällä ihmisiä gazassa kuin eläimiä eläntarhassa? Eikös heidän tulisi vauraampana ja viisaampana tukea palestiinalaisia eikä kylvää heidän niskaansa pommeja? Eivätkös juutalaiset olekaan rauhaa rakastavaa "valittua kansaa"?
jätti alueen jo 2005, enkä tiedä mistään saarroista mitään. ainakin egyptiin on raja ollut auko koko ajan. puhut täyttä paskaa. nyt kun alue on julistettu suljetuiksi sota-alueiksi niin se on saarrettu. mutta alue tyhjennetiin juutalaisista jo vuonna 2005 ja mitä israel sai kiitokseksi? rakeetteja. ei ihme että pinna on mennyt.
Olet uskosi sokaisema,lasten murhaaja ja lahtari sielultasi.Sinun kaltaiset sokeat famaatikot ruokkivat tätä mieletöntä väkivaltaa.Ei ole sinulla toivoa ja kaltaistesi sotahuuto ei onneksi kuulu hyvien ihmisten korviin.
Koko maailma on sinua vastassa ja pedon kansaasi vastaan ja ennen ei tule rauha maailmaan kun yksikin kaltaisesi kulkee elävänä maan pinnalla.
kaivoivat verta nenästä juuri niinkuin saakasvilli ja Georgialaiset mutta älä murehdi KYLLÄ SIPERIA OPETTAA
mitä Georgian alueella tapahtui ennen 7.8.2008, siis ennen kuin Georgia itse päätti lähteä Etelä-Ossettiaan! Ei oikeastaan eroa millään tavalla siitä mitä Hamas on tehnyt Israelin siviileille nyt ennen 27.12 kun Israel aloitti kostoiskut!
Mitä sinä nyt täällä höpiset älyttömyyksiä.Kyllä sinulla raukka olisi parempi jos pistäisit pääsi tyynyyn ja lopettaisit maailman asioiden fudeeramisen.Sinun päähäsi ei mahdu yhdellä kertaa niin paljon eri teorioita ettei asiat ala pyöriä ympyrää ja sumentamaan sielun.
Puhu selkosuomea niin että ymmäretään jaa vaiko ei.Stubbi antaa just tollasia vastauksia.
Ympäri maailmaa eri maiden medioista. Sen avulla tiedän täsmälleen mitä eri konflikteissa tapahtuu ja muistan hyvin siksi myös kuka ampui ensimmäisen laukauksen!
Georgiassa ossetit vain pommittivat ja pommittivat Georgiaa tykistötulella, venäläishävittäjät loukkasivat Georgian ilmatilaa jatkuvasti, provosoivat Georgiaa sotaan ja kun mitta täyttyi aivan samanlaisesti kuin Israelilla nyt niin käytiin sotaan ihan kuin ossetit kerjäsivätkin!
Keskity sinä vain siihen Pravdan lukemiseen, minun taloudessani moinen paskapaperi kelpaa vain vessarullalle!
Sinäpä tietoviisas olet,kun näyttää olevan siten ettei päättäjätkään tiedä mitä maailmalla paraikaa tapahtuu.Kumma etteivät ota yhteyttä sinuun kun tunnut olevan niin hyvin perillä niin maallisista kuin taivaallisistakin asioista.
Sinä freedomer - tajuatkohan ollenkaan mistä koko lähi-idän kriisissä on kyse - et ainakaan tuon kirjotuksn perusteella, voisin nauraa sut heti pihalle täältä!!
Tietämättömän umpisuomalaisen puhetta!!!
Tutki hieman arabikulttuurin ja maailman taustaa ja juuria, ennenkuin löpiset täällä säälittäviä!!! Vituttaa tuommonen!
Israel on ainoa maa maailmassa (tänä päivänä vielä) joka harrastaa siirtomaa valloitusta, kuvittele - revi siitä nyt aluksi!
sekä se ei ole mitään muuta kuin jenkkien sotilastukikohta lähi-idässä! Libanonin sota 2006 oli lopun alku israelille, siitä alkoi arabikansan vahvistuminen, ja lopputuloksena nähdäään ehkä noin 5-10 vuoden päästä kuinka jenkkien tukemat kuningaskunnat kaatuu - saudit, jordania, egypti ja jne.
Kiitos kaikkitietävän analyysistä!
ne ällöt älykääpiöt maantasalle, ja samaa tosiaan toivon minäkin. Kun on leikkiin ryhtynyt, niin kärsiköön nyt rangaistuksenkin.
Tosin tietäisinhän minä tuohon joitain ratkaisujajakin, mutta ne ovat Hamasin kannalta mahdsottomia julistuksensa vuoksi.
Siis ainoa vaihtooehto on tuhota lopullisesti Hamas ja sen jälkeen vasta varsinainen sirkus alkaa...
Gazan alue on Israelin toimesta täysin saarrettu "avovankila". Israel estää meriliikenteen, ilmaliikenteen ja on sulkenut maarajat. Alueella ei ole elinkeinoelämällä mahdollisuuksia työllistää ihmisiä. Tuotteita, jos niitä voisi tuottaa, ei saa saarron vuoksi markkinoille. Sähköä ja polttoaineita saadaan Israelin "armosta" satunnaisesti. Gazan ihmisillä ei ole mitään tulevaisuuden toivoa. Ja epätoivoiset ihmiset yrittävät epätoivoista vastarintaa ylivoimaista vihollista vastaan ampumalla kotitekoisia tehottomia rakettejaan vihollista vastaan.
Kannattaisi yrittää ymmärtää Gazan ihmisten asemaa: mitä heidän pitäisi sitten tehdä. Alistuako hiljaisiksi orjatyövoimaksi Israelin palvelukseen vailla täysiä ihmisoikeuksia.
Sinänsä Israelin hyökkäyshän johtuu poliittisista syistä: USA:n "rampa ankka", presidentti Bush on vielä hetken vallassa ja takaa tuen mille tahansa Israelin toimelle ja sitten tietysti Israelin omat Knessetin vaalit, jotka perinteisesti voitetaan "rautanyrkkipolitiikalla".