Kokoomus korostaa arvokysymyksissä yksilöiden omantunnon merkitystä ja moniarvoisuutta. Yksilöiden vapaus ajatella ja toimia itsenäisesti sekä vähemmistöjen oikeudet ovat vapausaatteiden ydinasioita. Kokoomuksessa uskotaan mahdollisuuksien tasa-arvoon ja valinnanmahdollisuuksiin. Yksilöt tekevät päätöksiä ja valintoja yhteiskunnassa. Kokoomus rakentaa aloitteellisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuutta sekä etsii ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Kokoomus luottaa ihmisen kykyyn tiedostaa ja korjata virheitään.
Yksilöt tekevät päätöksiä ja valintoja yhteiskunnassa
Kokoomus saa ääneni
2107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
perustuvat pääasiassa parempiosaisten kustannuksien (töppien) maksattamiseen heikommin pärjäävillä, karsimalla niitä yhdessä rakennettuja ja sovittuja minimipalveluja joita meillä on jonkin verran jäljellä. Myös kaikenlainen valtioin ja kuntien palvelujen ja tehtävien ulkoistaminen (maksoi mitä maksoi) Kokoomuksen etupiireihin kuuluville yrityksille kuuluu Kokoomuslaiseen "rehellisyyteen". Kokoomuslaisen ajattelun jäljet parhaiten nähtävissä tällähetkellä Bushin hallitsemassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa - eikä oikein hyvältä vaikuta - vai mitä ? Taitaa olla vapaat valinnat tuolla aika vähissä, kun Kokoomuslainen mulle ja mun kavereille kaikki systeemi jyllää.
asialle nämähän olivat KANSALLISEN KOKOMUKSEN VAALITEESEJÄ ENSIMMÄISISSÄ NIINSANOTUISSA PUNAISEN VIIVAN EDUSKUNTA VAALEISSA. MINULLA ON SIITÄ OIKEIN JÄLJENNÖS MITÄ HYVÄÄ SILLOIN JO KOKOMUS LUPASI KANSAKUNNAN KÖYHILLE,MUTTA SAMA SATU VIELÄKIN JATKUU.