Aiemmin esitin ratkaisun suomen maatalousongelmille, mutta vielä on jatkuvasti kasvava ongelma, työttömyys
Suomalaisille työttömyys tuntuu olevan jotenkin musertavaa. Kun jäädään työttömäksi, siinä romahtaa koko arvo ja sosiaalimaailma alta. Näinkö sidottuja ovat suomalaiset työpaikkaan, ja sen tuomaan näennäiseen sosiaaliseen ja taloudelliseen arvostukseen?
Mielestäni elinikäiset työpaikat eivät ole 2000-luvulla mahdollisia. Toisaalta yritykset ovat toimineet väärin, kun ne ovat vaatineet työntekijöiltään 110% sitoutumista, ja nyt se sitten kostautuu! Tällaista sitoutumista ei vaadita Virolaiselta tai vaikkapa Meksikolaiselta työntekijältäkään. Ihmetyttää vain, miksi sitä vaaditaan suomalaiselta?
Kansainvälisen rahan maailmassa ihmiset eivät ole orjia, mutta eivät toisaalta korvaamattomiakaan, ja juuri tätä on monen vaikea tajuta. Työntekijät eivät ole yritysten tärkein voimavara, sillä avoimilla markkinoilla, ja jatkuvasti teknistyvässä maailmassa he ovat kyllä korvattavissa. Tietenkin silti heistä kannattaa pitää hyvää huolta, ja maksaa hyvää palkkaa.
Suomessa ei vain yrityksille edes anneta tällaiseen mahdollisuutta, vaan niille tungetaan kansallisia velvoitteita aina lääkärin todistusta vailla olevista sairaspoissaoloista mikä lie pekkasvapaisiin. Esim Ruotsissa mietitään nyt vakavsti, mitä tehdä jatkuvasti kohoaviin sairaspoissaoloihin, jotka ovat jo uhka maan taloudelle. Saksassa pohditaan irtisanos-suojan löysentämistä.
Karu totuus on, että nämä ovat ne lääkkeet, joilla globaalia lamaa lääkitään. Esim tolkuttomalla velanotolla tai rahan painamisella ei valtion taloutta saada kuntoon. Verotuloja täytyy nostaa, eikä tämä tapahtu uhrauksitta. Yrityksille on turha tolkuttaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on niille paras mahdollinen kilpailu ja kasvuympäristöä, jos ne eivät tätä usko. Niiden sijoittajat ja omistajat kuitenkin tekevät niiden tulevaisuudesta lopullisen päätöksen, ei suomalainen veronmaksaja.
On myös turha spekuloida miten käy, kun länsimaalaisilla ei enää ole varaa ostaa kehitysmaissa tuottettuja halpatuotteita. Juuri sen takiahan ne siellä tuotetaan, jotta tuotteet voitaisiin myydä esim suomeen entistä halvemmalla. Ihmiset jupisevat ja mankuvat milloin veroja, milloin vuokraa, milloin kaiken kalleutta. Mihinkään ei olla ikinä tyytyväisi, kun on totutettu ajattelemaan, että korkea elintaso on kuin vesi tai sähkö, joka tulee napin painalluksella tai hanaa vääntämällä. Tuntuu välillä, ettei länsimailla olisi toivoa ollenkaan;ihmiset eivät vain yksinkertaisesti halua yrittää.
Avain muutokseen on ennakkoluulottomuus, ja uskallus tehdä uhrauksia. Esim paikallinen sopiminen. Työntekijäjärjestöjen boikotit ja poliittiikojen vaalien alla tekemät perättömät lupaukset vain ajavat kansainvälistä rahaa pois suomesta, eivät tuo sitä takaisin. Avain sana on sopeutuminen, ja se, että todella uskalletaan kääntyä työnantajan puoleen, ja alkaa neuvotella. Globaalia rahaa ei voi uhata. Jos se ei viihdy jossain paikassa, se yksinkertaisesti siirtyy jonnekin muualle. Kaikesta huolimatta yritykset eivät mielellään siirrä toimintaansa ulkomaille, koska se maksaa, ja vaatii paljon käytännön järjestelyjä. Mutta jos yrityksiä jatkuvasti uhataan, esim kiristyneillä työnantajamaksuilla, ne joutuvat ajattelemana myös epävarmaa tulevaisuutta. Myös sitä, missä on yleisesti yrittäjä ystävällisempi ilmapiiri. Kapitalistisessa suomessa vai kommunistisessa Kiinassa?
Suomalaisille työttömyys tuntuu olevan jotenkin musertavaa. Kun jäädään työttömäksi, siinä romahtaa koko arvo ja sosiaalimaailma alta. Näinkö sidottuja ovat suomalaiset työpaikkaan, ja sen tuomaan näennäiseen sosiaaliseen ja taloudelliseen arvostukseen?
Mielestäni elinikäiset työpaikat eivät ole 2000-luvulla mahdollisia. Toisaalta yritykset ovat toimineet väärin, kun ne ovat vaatineet työntekijöiltään 110% sitoutumista, ja nyt se sitten kostautuu! Tällaista sitoutumista ei vaadita Virolaiselta tai vaikkapa Meksikolaiselta työntekijältäkään. Ihmetyttää vain, miksi sitä vaaditaan suomalaiselta?
Kansainvälisen rahan maailmassa ihmiset eivät ole orjia, mutta eivät toisaalta korvaamattomiakaan, ja juuri tätä on monen vaikea tajuta. Työntekijät eivät ole yritysten tärkein voimavara, sillä avoimilla markkinoilla, ja jatkuvasti teknistyvässä maailmassa he ovat kyllä korvattavissa. Tietenkin silti heistä kannattaa pitää hyvää huolta, ja maksaa hyvää palkkaa.
Suomessa ei vain yrityksille edes anneta tällaiseen mahdollisuutta, vaan niille tungetaan kansallisia velvoitteita aina lääkärin todistusta vailla olevista sairaspoissaoloista mikä lie pekkasvapaisiin. Esim Ruotsissa mietitään nyt vakavsti, mitä tehdä jatkuvasti kohoaviin sairaspoissaoloihin, jotka ovat jo uhka maan taloudelle. Saksassa pohditaan irtisanos-suojan löysentämistä.
Karu totuus on, että nämä ovat ne lääkkeet, joilla globaalia lamaa lääkitään. Esim tolkuttomalla velanotolla tai rahan painamisella ei valtion taloutta saada kuntoon. Verotuloja täytyy nostaa, eikä tämä tapahtu uhrauksitta. Yrityksille on turha tolkuttaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on niille paras mahdollinen kilpailu ja kasvuympäristöä, jos ne eivät tätä usko. Niiden sijoittajat ja omistajat kuitenkin tekevät niiden tulevaisuudesta lopullisen päätöksen, ei suomalainen veronmaksaja.
On myös turha spekuloida miten käy, kun länsimaalaisilla ei enää ole varaa ostaa kehitysmaissa tuottettuja halpatuotteita. Juuri sen takiahan ne siellä tuotetaan, jotta tuotteet voitaisiin myydä esim suomeen entistä halvemmalla. Ihmiset jupisevat ja mankuvat milloin veroja, milloin vuokraa, milloin kaiken kalleutta. Mihinkään ei olla ikinä tyytyväisi, kun on totutettu ajattelemaan, että korkea elintaso on kuin vesi tai sähkö, joka tulee napin painalluksella tai hanaa vääntämällä. Tuntuu välillä, ettei länsimailla olisi toivoa ollenkaan;ihmiset eivät vain yksinkertaisesti halua yrittää.
Avain muutokseen on ennakkoluulottomuus, ja uskallus tehdä uhrauksia. Esim paikallinen sopiminen. Työntekijäjärjestöjen boikotit ja poliittiikojen vaalien alla tekemät perättömät lupaukset vain ajavat kansainvälistä rahaa pois suomesta, eivät tuo sitä takaisin. Avain sana on sopeutuminen, ja se, että todella uskalletaan kääntyä työnantajan puoleen, ja alkaa neuvotella. Globaalia rahaa ei voi uhata. Jos se ei viihdy jossain paikassa, se yksinkertaisesti siirtyy jonnekin muualle. Kaikesta huolimatta yritykset eivät mielellään siirrä toimintaansa ulkomaille, koska se maksaa, ja vaatii paljon käytännön järjestelyjä. Mutta jos yrityksiä jatkuvasti uhataan, esim kiristyneillä työnantajamaksuilla, ne joutuvat ajattelemana myös epävarmaa tulevaisuutta. Myös sitä, missä on yleisesti yrittäjä ystävällisempi ilmapiiri. Kapitalistisessa suomessa vai kommunistisessa Kiinassa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomalaisilta yrityksiltä ei pidä globaalissa ympäristössä vaatia liikoja. Jos kannattamattomia työpaikkoja pitää luoda, ne voi luoda valtiollisiin yrityksiin, eikä kilpailukykymme kannalta merkittäviin telealan yrityksiin. Sellainen politiikka on ajanut meidät meneillään oleviin irtisanomisiin.