Rakkaat ystävät!
Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut tätä keskustelupalstaa uskonnoista. Minua hämmästyttää ja oudoksuttaa tämä jatkuva muiden uskontojen parjaaminen ja omaan napaansa tuijottaminen, tyyliin "muut uskonnot paitsi omani ovat täysin naurettavia". On tietenkin monia poikkeuksia (onneksi), jotka katsovat asiaa vähän laajemmasta näkövinkkelistä.
Herää kysymys: miten kuitenkin niin useat täällä, voivat väittää tietävänsä mikä on perimmäinen totuus. Miten esimerkiksi voi luottaa ikivanhojen kirjoitusten, kuten Raamatun tai Koraanin todenperäisyyteen? Miten voi uskoa pyhimysten tai profeettojen sanaa ilman todisteita? Minusta on suuri virhe uskoa tällaiset asiat noin vain sen enempää pureskelematta. Ehdotankin: pureskelkaa ennen kuin nielaisette, ettette eksyisi kapealta ja hämärältä polulta.
Mistä perimmäinen totuus sitten voisi mahdollisesti löytyä? No, omasta mielestämme tietenkin. Mitään muuta emme voi havaita tai tarkastella kuin omaa mieltämme. Ulkona oleva korkeuksiin kohoava vanha vaahtera onkin vain oman mielemme projektiota. Ehkä se on siellä riippumatta havaitsijasta (sitä emme voi tietää), mutta juuri sellaisena kuin me sen koemme, se on vain omassa mielessämme.
Ulkoinen ja sen lisäksi (ilman muuta) sisäinen, päämme sisällä oleva maailma, on vain mielemme liikettä. Meillä ei ole kuin mielemme. Totuuden on siis löydyttävä sieltä.
Koska havainnoimme oikeasti vain omaa mieltämme, ei voida sanoa mikä uskonto on väärässä ja mikä oikeassa. Minusta on hedelmätöntä kiistellä "juupas-eipäs" periaatteella asioista. Oikeen sydämeen sattuu, kun lukee esimerkiksi tuota islaminuskosta käytyä kekustelua. En usko, että on uskonnon vika, että tietyt muhammettilaiset tekevät hedelmättömiä tekoja. Islam on hyvä uskonto, luulen, jos vain suodatamme sen mieleemme oikealla tavalla. Sama koskee muita uskontoja. On vain itse kyseenalaistettava ja pohdittava mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Arvelisin, että ihmisen perimmäinen halu on päästä onnellisuuteen, eikä vain pinnalliseen onnellisuuteen vaan täydelliseen ja kaikenkattavaan suureen iloon. Minusta tätä periaatetta voidaankin käyttää hyväksi, pohdittaessa eri opetusten hyödyllisyyttä ja totuudellisuutta. Se mikä johtaa lähemmäksi tätä suurta ja täydellistä iloa kannattaa ottaa ohjenuorakseen ja taas päivastoin hylätä kauemmaksi tästä tavoitteesta vievät opetukset.
Kuinka moni oikeasti on pohtinut tätä harjoittaessaan uskontoaan. Heidän lukunsa ei taida vastata tähtien lukua taivaalla tai hiekanjyvästen määrää rannalla.
Sanonpa vielä lopuksi. Monet polut vievät perille. Toiset ovat vaikeampia kulkea kuin toiset. Älköön kukaan vaikeuttako jo entisestään vaikeaa matkaa kulkemalla silmät sidottuna!
Siunausta kullekin!
Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut tätä keskustelupalstaa uskonnoista. Minua hämmästyttää ja oudoksuttaa tämä jatkuva muiden uskontojen parjaaminen ja omaan napaansa tuijottaminen, tyyliin "muut uskonnot paitsi omani ovat täysin naurettavia". On tietenkin monia poikkeuksia (onneksi), jotka katsovat asiaa vähän laajemmasta näkövinkkelistä.
Herää kysymys: miten kuitenkin niin useat täällä, voivat väittää tietävänsä mikä on perimmäinen totuus. Miten esimerkiksi voi luottaa ikivanhojen kirjoitusten, kuten Raamatun tai Koraanin todenperäisyyteen? Miten voi uskoa pyhimysten tai profeettojen sanaa ilman todisteita? Minusta on suuri virhe uskoa tällaiset asiat noin vain sen enempää pureskelematta. Ehdotankin: pureskelkaa ennen kuin nielaisette, ettette eksyisi kapealta ja hämärältä polulta.
Mistä perimmäinen totuus sitten voisi mahdollisesti löytyä? No, omasta mielestämme tietenkin. Mitään muuta emme voi havaita tai tarkastella kuin omaa mieltämme. Ulkona oleva korkeuksiin kohoava vanha vaahtera onkin vain oman mielemme projektiota. Ehkä se on siellä riippumatta havaitsijasta (sitä emme voi tietää), mutta juuri sellaisena kuin me sen koemme, se on vain omassa mielessämme.
Ulkoinen ja sen lisäksi (ilman muuta) sisäinen, päämme sisällä oleva maailma, on vain mielemme liikettä. Meillä ei ole kuin mielemme. Totuuden on siis löydyttävä sieltä.
Koska havainnoimme oikeasti vain omaa mieltämme, ei voida sanoa mikä uskonto on väärässä ja mikä oikeassa. Minusta on hedelmätöntä kiistellä "juupas-eipäs" periaatteella asioista. Oikeen sydämeen sattuu, kun lukee esimerkiksi tuota islaminuskosta käytyä kekustelua. En usko, että on uskonnon vika, että tietyt muhammettilaiset tekevät hedelmättömiä tekoja. Islam on hyvä uskonto, luulen, jos vain suodatamme sen mieleemme oikealla tavalla. Sama koskee muita uskontoja. On vain itse kyseenalaistettava ja pohdittava mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Arvelisin, että ihmisen perimmäinen halu on päästä onnellisuuteen, eikä vain pinnalliseen onnellisuuteen vaan täydelliseen ja kaikenkattavaan suureen iloon. Minusta tätä periaatetta voidaankin käyttää hyväksi, pohdittaessa eri opetusten hyödyllisyyttä ja totuudellisuutta. Se mikä johtaa lähemmäksi tätä suurta ja täydellistä iloa kannattaa ottaa ohjenuorakseen ja taas päivastoin hylätä kauemmaksi tästä tavoitteesta vievät opetukset.
Kuinka moni oikeasti on pohtinut tätä harjoittaessaan uskontoaan. Heidän lukunsa ei taida vastata tähtien lukua taivaalla tai hiekanjyvästen määrää rannalla.
Sanonpa vielä lopuksi. Monet polut vievät perille. Toiset ovat vaikeampia kulkea kuin toiset. Älköön kukaan vaikeuttako jo entisestään vaikeaa matkaa kulkemalla silmät sidottuna!
Siunausta kullekin!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri siellä syvällä omassa mielessäni näitä uskontoja olen vertaillut ja todennut että omani on paras!!!!!
Just kidding!
Kyllä mustakin usein tuntuu, että jotkut ovat täällä vaan toisia pilkkaamalla omaa erinomaisuuttaan todistamassa. Että oikein haetaan jotain, jolle voi silmiään pyöritellen nauraa. Ja sitten pidetään omista kuvitelmista kiinni otsasuonet päässä pullistuen.
Sitten on niitä, joista on tullut yliherkkiä (ei mikään ihme tässä ympäristössä) kaikelle kritiikkiin viittavalle, vaikkei siitä niin olisi aina kysekään. Oman asemansa voi koeka uhatuksi niin monesta eri syystä.
Luulen, että tänne tullaan enemmän innoissaan selittämään omia juttuja silloin, kun on just löydetty jotain, eikä niinkään etsimään mitään uutta (poikkeuksia tietty on). Sitten sitä helposti pettyy, kun ne omat keksinnöt ei ollutkaan niin ainutlaatuisia (omia), eikä edes niitä viimeisiä totuuksia.
Tätä ei nyt pidä kenekään ottaa henkilökohtaisesti. Voin itsekin heti tunnistaa itseni tuosta kaikesta, - ja paljosta muustakin.
No nyt katkes ajatus, enkä muistakaan mitä piti sanoa inhimillisestä peruspaheesta, mikä aina pyrkii pintaan, mutta ehkä se on vaan hyvä se.
All is one!
http://video.movies.go.com/thesixthsense/secrets/index.html
Tässä on hyvä "ohjelma" ja aiheeseen liittyviä naputtelutehtäviä. Volumet auki ja tee tehtävät. Älä turhaan pelkää sitten, sillä totuus selviää aina vasta lopussa.
Miksi ihmisen täytyisi pelätä? Eihän elämässä ole mitään pelättävää, ainoastaan ymmärrettävää?
Onko sense aisti vai järki?