Kävin tänään kolmella pääkaupunkiseudun TB-asemalla (Hyrylä, Kannisto ja Asolanväylä) ja joka paikassa oli myynnissä vain otsikon mukaista tavaraa. No tankkasin sitä lopulta siinä kolmannessa paikassa, kuten ennenkin, mutta aikaisemmin eivät kyseiset tarrat ole olleet näkyvillä.
Olen ollut siinä uskossa, että öljy-yhtiöt pikkuhiljaa talven lähestyessä terästävät aineensa talvilaaduksi, eikä taviksen tarvitse moisella asialla mieltänsä vaivata.
Mutta onko Teboil lopettanut talvilaadun myynnin kokonaan Etelä-Suomesta? Teboilin sivuilla ei asiasta ollut mainintaa, mutta hieman mieltä keventää se, että tuo otsikon mukainen laatu on suodatettavissa -25 celsiukseen asti (samepiste -15C).
Ja tiedättekö, mistä alkaen talvilaatua on Teboililla tarjolla?
Teboil -15/-25 KESÄLAATU
12
8721
Vastaukset
- Tampereella
On ollut jo jonkin aikaa talvilaatua tarjolla Teboililla, 1.12.08 kuitissa seisoo vielä DIK ja sitten 9.12.08 kuitissa on DIT eli siinä välissä sitten on vaihtunut...
- kanssa vituttaa
Toiset asemat myy lappeenrannassa välilaatua (suod -23) kesälaatuna, toiset talvilaatuna. yleensä kuitenkin lukee myös se suodatettavuus.Yhdellä asemalla lukee vain että talvilaatu, siitä en uskalla nyt tankata, sillä ei sitä laimeampaa tarvi paljonollaseassa ko ei kestä lähelleekää mitä pitäs.
- vituttaa sekin
kanssa vituttaa kirjoitti:
Toiset asemat myy lappeenrannassa välilaatua (suod -23) kesälaatuna, toiset talvilaatuna. yleensä kuitenkin lukee myös se suodatettavuus.Yhdellä asemalla lukee vain että talvilaatu, siitä en uskalla nyt tankata, sillä ei sitä laimeampaa tarvi paljonollaseassa ko ei kestä lähelleekää mitä pitäs.
siis 25 ei 23
- tässä se
kuten arvasin, jäin firman kuorma-auton kanssa kehälle kun nikotteli käynti ja tahtoi hyytyä kokonaan. Kun tankkasin nesteellä talvilaatua loppui ongelmat.
- perään
olisko muuten öljy-yhtiö maksanut korjauksen, jos olis katkennut kampiakseli moottorista sen takia että polttoaine hyytyy suodattimeen ja auto pysähtyy vauhdista tielle.
- ...
perään kirjoitti:
olisko muuten öljy-yhtiö maksanut korjauksen, jos olis katkennut kampiakseli moottorista sen takia että polttoaine hyytyy suodattimeen ja auto pysähtyy vauhdista tielle.
Ensinnäkin ei kampiakseli katkee tai muutakaan sen laatusta tuhoa synny moottorissa vaikka polttoaine puoli menis tukkoo. Matkanteko tosiaan loppuu, mutta uudella suodattimella taas pääsee.
Toisekseen eipä ole tänäkään talvena tainnu eteläisimmässä Suomessa olla -25 kovempia pakkasia joten aika pitkään pärjää sillä kesälaadulla joka sen verran pakkasta kestää. Vieläpä jos sais lämpimästä tallista lähtee niin kesälaadulla pärjää vaikka missä pakkasessa kun ainehan vaan lämpenee auton käydessä. - ile D4D
... kirjoitti:
Ensinnäkin ei kampiakseli katkee tai muutakaan sen laatusta tuhoa synny moottorissa vaikka polttoaine puoli menis tukkoo. Matkanteko tosiaan loppuu, mutta uudella suodattimella taas pääsee.
Toisekseen eipä ole tänäkään talvena tainnu eteläisimmässä Suomessa olla -25 kovempia pakkasia joten aika pitkään pärjää sillä kesälaadulla joka sen verran pakkasta kestää. Vieläpä jos sais lämpimästä tallista lähtee niin kesälaadulla pärjää vaikka missä pakkasessa kun ainehan vaan lämpenee auton käydessä.tätä kesälaatua, kun näyttää, että ensi viikon aikana ei pakkaset uhkaa. Kovimmillaan tänä talvena on auton mittari näyttänyt -20 C ja silloinkin pärjäsi, mutta vähän urheilun makua silloin kesälaadulla alkaa olla. Olikohan kuvittelua, mutta tuntui, että motarilla kiihtyvyys jo alkoi tahmoa. Tarkistin muuten, että Tikkurilan TB:llä lukee mittarissa talvilaatu, joten sieltä sitten tankkaamaan, jos pakkaset tulee.
Onko tosiaan suodatin vaihdettava, jos nafta hyytyy. Eikö se sula itsekseen alle -15 C-asteen lämpötilassa? - pvnnpw
ile D4D kirjoitti:
tätä kesälaatua, kun näyttää, että ensi viikon aikana ei pakkaset uhkaa. Kovimmillaan tänä talvena on auton mittari näyttänyt -20 C ja silloinkin pärjäsi, mutta vähän urheilun makua silloin kesälaadulla alkaa olla. Olikohan kuvittelua, mutta tuntui, että motarilla kiihtyvyys jo alkoi tahmoa. Tarkistin muuten, että Tikkurilan TB:llä lukee mittarissa talvilaatu, joten sieltä sitten tankkaamaan, jos pakkaset tulee.
Onko tosiaan suodatin vaihdettava, jos nafta hyytyy. Eikö se sula itsekseen alle -15 C-asteen lämpötilassa?parafiini on jämähtänyt suodattimeen niin se ei sieltä enää katoa kesähelteilläkään. Ikmojen lämmetessä saattaa senverran aueta että auto kyllä kulkee mutta suodatusteho on jo vähän niin ja näin
- kesälaatu ole
Jos tavaran käyttöraja on -15 ... -25 C kieppeillä, niin ei se mikään kesälaatu ole!! Se on kohtuullisen hyvä talvilaatu Etelä-Suomeen.
On vain markkinamiesten sanahelinää miksi sitä kutsutaan. On vain haluttu kutsua kesälaaduksi, jotta tulisi mielikuva että sitä kuluu litroina vähemmän per 100 km (tärkeä rekkamiehille).
Jotkut muut yhtiöt sanovat sitä välilaaduksi. - No johannyt
Mielestäni täällä etelässä huoltamot vaihtavat talvilaatuihin vähän turhankin hanakasti. Noita eri diesellaatujahan on jotain viitisen kappaletta ja talvilaatu ei ole mitenkään "terästettyä" vaan päinvastoin heikennettyä. Se voitelee huonommin, on kalliimpaa ja sitä kuluu enemmän. Jos autosi viettää yönsä esim. lämpimässä tallissa niin etelän pakkasilla et tarvitse koskaan normaalia kesälaatua huonompaa tavaraa. -5/15 välilaatu riittäisi ihan mainiosti Jyväskylän korkeudelle asti. Siitä pohjoisempana tietenkin asia alkaa olla toinen mutta olisi kiva jos huoltamoille sen 98 oktaanisen bensan (jota kukaan ei oikeasti tarvitse) tulisi kesälaatupistooli josta sitä -0/10 laatua saisi ympäri vuoden ja tavallisesta pistoolista tulisi sitten sesonkidieseliä.
- Anonyymi
No johannyt, olet pihalla kun lintulauta. 95E:tä ei kukaan tarvitse! Itse en sitä laittaisi mihinkään laitteeseen, pelkkää politikkojen viherpesua. Sitoo vettä tuplasti enemmän kuin 98 ja sitä kuluu juuri sen verran enemmän kuin 95:ttä että hintaero sulaa.
Ennen kuin kysyt, niin selitän. Mitä enemmän etanolia on bensassa, sitä enemmän sitä kuluu, koska etanoli sisältää happea ja auton lambda tunnistaa jäännöshapen pakokaasuissa ja lisää ruiskutuksen määrää jotta kaikki happi saataisiin kulutettua. Jos oikeasti haluttaisi autojen kuluttavan vähemmän, siinä ei olisi yhtään etanolia
- Bensakuski
Raskasliikenne käyttää paljon TB-n dieseliä, kesälaatukin riittää hyvin talvella alle -30 pakkasilla, on mielestäni paras diesel. TB-llä on omat säiliönsä "satamissa". Saman yhtiön bensa on taas toista päätä. Pienemissä ajoneuvoissa on merkkikohtaisia eroja polttoaineen "jäätymisen" suhteen, riirruen suodattimien koosta, paikasta ja läpivirtauksen määrästä. Ei kannata tankata välillä halvempaa kesälaatua jos pakkanen lauhtuu. Jo 4% kesälaatua talvilaadun seassa tiputtaa suodatettavuutta 50%.
On siis ajettava tankki "aivan" tyhjäksi kaksi kertaa ja tankattava talvilaatua aivan täyteen, sitten vasta alkaa tankissa olemaan liki talvilaatua.
Asemilla voi olla kenen ainetta vain, autot lastataan nykyisin lähimässä terminaalissa. Voidaan esim. lastata Nesteoilin terminaalissa, St1 väreissä olevaan autoon, Esson lisäaineilla, purkaa ABC-lle. Kyseinen säiliöauto tankaa oman tankkinsa... missäpä muualla kuin TB-n D-pisteellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73849